Mies ei ota vastuuta - onko muuta ratkaisua kuin ero?

Mies77 kirjoitti:

Vierailija kirjoitti:

Mies77 kirjoitti:

Neuvoja epätoivoiselle? kirjoitti:

Meillä vuosien haaste ollut miehen vastuuntunnottomuus liittyen kotiasioihin. Tämä ilmenee lähinnä siinä, ettei mies koe tarpeelliseksi saada valmiiksi talon keskeneräisiä osia, olla perillä raha-asioista tai lasten koulu- tms asioista. Yhden lapsen yhden harrastuksen hän kokee omakseen, koska on siinä itsekin mukana.

Työnsä hän myös hoitaa käsittääkseni tunnollisesti, joten mikään syrjäytynyt jamppa hän ei ole.

Hän kokee myös suurta osallistumisen, ja myös vetovastuun tarvetta erilaisista kodin ulkopuolisista asioista. Hän on aina valmis jeesaamaan, jos joku kaveri/naapuri/tuttava pyytää apua. Hän myös itse kehittää erilaisia projekteja tehtäväkseen, mutta nekin yleensä hyödyttävät muita kuin perheenjäseniään.

Itse olen tilanteeseen loppu, ollut jo monta vuotta. Asiasta on keskusteltu vuosia, aina silloin tällöin. Alkuun hän sanoi syyksi, ettei kiinnosta mitään tehdä, kun minä vain nalkutan ja vaadin kaikkea. Lopetin nalkuttamisen. Tämän jälkeen ehkä noin pari kertaa vuodessa olen ottanyt asian puheeksi. Aina hän sen ymmärtää ja aina hän sanoo, että kyllä pitää alkaa asioita hoitamaan. Mutta mikään ei ikinä muutu!

Itse en halua elää parisuhteessa, jossa koen, että olen yksin huolien kanssa, ettei toinen kanna vastuutaan. Itseäni ahdistaa taloudellinen tiukkuus ja siihen päälle se, että toisella ei tunnu olevan asiasta mitään huolta.

Olen uupunut, myös työkykyni ja sitä kautta työpaikkani alkaa olla uhattuna. Kaikki heijastuu lapsiin.

Eroa en haluaisi, meillä on paljon hyvää pitkässä historiassa ja edelleenkin. Mutta kun tilanne on tämä, voinko antaa sen viedä terveyteni, työpaikkani, ehkä luottotietoni ja myös lasten hyvinvoinnin?

Eroprosessiinkaan en millään jaksaisi ryhtyä.

Onko joku teistä saanut tällaisen tilanteen ratkaistua?

Tuo kirjoittamasi on juurikin se, ja ainoa asia mitä nalkuttamisella saa aikaan! Sanoit että olet lopettanut sen, ja minä epäilen sitä! Onko kaikenlainen mielenosoittaminen ja sanaton viestintäkin loppunut? Tutki tarkkaan, ja olen aivan varma että ei ole loppunut. Parisuhde ei voi perustua vaatimuksiin, ei minkäänlaisiin.

Kehoitan sinua aivan toisenlaiseen malliin tästä eteenpäin! Vaatimisen sijasta anna periksi! Saat yleensä sen mistä itse suostut luopumaan. Kun luovut vaatimuksistasi, miehesi tekee asian omasta vapaasta tahdostaan, ja jollei vapaasta tahdostaan tee, ei häntä saa tekemään millään ilveellä.

Kokeileppa seuraavaa... Nyt sydän täyteen rakkautta miestäsi kohtaan, rakkaus on tahdon päätös, ei mikään tuleva/menevä tunnetila! Kerro miehellesi rakkaudella ja kaikella ystävällisyydellä, oikealla sellaisella että olet todella pahoillasi, ja pyydä koko sydämestäsi anteeksi käytöstäsi! Kerro että ei minulla ole sinulta mitään oikeutta vaatia yhtään mitään, ja että lupaan tästä eteenpäin rakastaa sinua juuri sellaisena kuin olet! Olen sinulle hyvä ja ihana vain sen tähden että rakastan sinua ja sinä olet minun mieheni jota minä kunnioitan. Tämän jälkeen OLE miehelle ihana ja kunnioita miestäsi sellaisena kuin hän sattuu olemaan.

Väitän että miehesi on muutaman päivän täysin poissa tolaltaan, kuin lekalla päähän lyötynä! Seksiä tulee ja hänellä on maailman ihanin vaimo! Tämän vaikutus on luokkaa kottikärryllinen tulisia hiiliä hänen päälleen! Ole kärsivällinen, muutos ei tapahdu heti, sillä vuosien jälkeen miehesi ihmettelee muutosta sinussa ja empii, oletko nyt tosissasi. Kun huomaa että olet, alkaa tapahtua! Tämän jälkeen voit seurata hymyillen ja miestäsi rakastaen kuin entisestä lampaasta alkaa kasvaa vastuuta ottava leijona!

Teillä naisilla on aivan mieletön valta meitä miehiä kohtaan! Te pystytte tekemään leijonasta lampaan käden käänteessä vaatimustenne kanssa, ja jos sen vielä yhdistätte pienimpäänkään halveksuntaan, mies oikein sulaa olemattomiin. Toimimalla toisin päin, ja kunnioittamalla miesta ja antamalla miehelle tilaa kasvaa, nuhaisinkin lammas kasvaa suunnattomiin mittoihin, niin että koko kylän naiset ovat sinulle kateellisia! Se on sinusta kiinni minkälainen mies sinulla on. Haluatko lampaan vai leijonan?

Miten voit olla "aivan varma", ettei nalkuttaminen ole loppunut?

Sen tähden olen aivan varma ettei nalkutus ole loppunut, koska nainen EI ole luopunut vaatimuksistaan! Sanallinen nalkutus on vain yksi tapa tehdä se! Mies ei kelpaa naiselle omana itsenään, vaan vaatimuslista on olemassa, ja jollei mies mene ns. riman yli, on ongelmia edessä. Ei sitä pysty peittämään, ja vaatimukset, sanattomatkin, saavat kenen tahansa lyömään hanskat tiskiin. Naisten on ehkä kaikkein helpoin ymmärtää tämä asia jos sitä ajatellaan seksin kautta. Jos mies vaatii seksiä, ja jollei sitä saa, se heijastuu muuttuneena käytöksenä. Kuinka mielellään naiset annatte seksiä, jos siihen liittyy joko sanallinen tai sanaton pakko? Täsmälleen samasta on kysymys miehen kanssa. Halu tehdä, joko edellä kuvattuja töitä tai harrastaa seksiä liittyy lähtemättömästi VAPAUTEEN! Halu tulee vain vapauden kautta, ja kaikenlainen pakko tuhoaa halun tehdä yhtään mitään.

Eli ainoa ratkaisu on ero?

Vierailija kirjoitti:

Ei tuollainen mies ansaitse vaimoaan eikä lapsiaan, kyllä perheen eteen pitäisi pyytämättä pystyy tekemään asioita ja yhteinen koti ja sen kunnossapito pitäisi olla itsestäänselvyys sekä miehen omat projektit olisi kuulunut jäädä vähempiarvoiseksi lasten saamisen jälkeen, lapsien kanssa touhuuva mies on hyvä eli sellaista sinuna lähtisin elämäänne hakemaan. Mainitsemasi väsymys asiaan ja pelko oman terveyden menettämisestä on myös hälyyttävää, jos äiti hajoaa miten lapset sitten pärjää tuskin miehesi muuttuu huolehtivaksi perheen isäksi joka huomioisi puolisonsa ja lastensa pahan olon.

Vai pitää se parisuhteessa ansaita vaimo ja lapset! Miten voi ihminen olla noin rikki? Sinulla ei ole pienintäkään käsitystä asiasta nimeltään rakkaus!

Vierailija kirjoitti:

Pakota se ottamaan vastuuta tai sun on pakko ottaa ero siitä mieslapsesta! Vaihtamalla ei välttämättä parane mutta yksinkin voi olla.

Jos sinä ei halua antaa seksiä, ja sinut tämän johdosta pakotetaan siihen, kerroppa ihan oma mielipiteesi että kuinka hyvin mahtaa tällainen pakottaminen toimia? Jos se ei toimi yhdessä asiassa, niin miten se voisi toimia muissakaan parisuhteen asioissa?

Vierailija kirjoitti:

Kyllä. Minusta tuntui, että vain mies sai ymmärrystä meidän istuntojen aikana. Itselleni tuli tunne, että olen pirttihirmu, joka valittaa kaikesta. Vaikka mielestäni silloinkin "nalkutin" vain niistä asioista, jotka oikeasti olisi pitänyt hoitaa, enkä esim pöydällä olevista tiskeistä ja leivänmuruista tai pitkin poikin lojuvista vaatteista.

Toki myönsin, että miehelläkään ei varmaan helppoa ole (en koskaan ollut niin edes kuvitellut), mutta tämäkin kai antoi ymmärtää, että loppupeleissä se oli mies, jolla oli vaikeaa ja joka tarvitsi tukea. Sitä olen yrittänyt antaa, ilmeisesti väärin. Itse en edelleenkään ole tukea saanut ja yksi ahdistavimmista asioista on juuri se, että koen olevani niin yksin tämän asian kanssa.

Terapiasta.... Sama kokemus.  Me kävimme myös keskustelemassa miehen passiivisuudesta ja minun "nalkuttamisestani" ja "raivokohtauksistani", ja terapeutin empatia kohdistui yksinomaan mieheen. Tottakai, tähän passiviiseen, kilttiin ja alistuvan oloiseen pehmoon (joka ei kykene ottamaan asioista aikuisten vastuuta). Ikäänkuin toisen osapuolen nalkutus ja raivoaminen syntyisivät tyhjästä! No, minä alistuin ja hiljenin, ja toimin nyt kuten AP on nähtävästi jo vuosia toiminut, kantanut vastuun ja padonnut asiat sisälleen. Mies voi nyt hyvin, suorastaan kukoistaa,  mutta minä riudun ja voin huonosti ja alan olla lopussa.  Kiitos aloituksesta, sait ajattelemaan.

"Itselleni tuli tunne, että olen pirttihirmu, joka valittaa kaikesta."

Ihminen kun tuppaa olemaan juuri sitä miltä siitä tuntuu! En yhtään ihmettele että miehesi sai empatiaa, ja hyvä niin! Terapia toimi juuri niin kuin sen on tarkoituskin toimia! Ei ne voi terapiassa ketään pakottaa muuttumaan, vaan terapiassa oppii huomaamaan asioita. Sen jälkeen onkin omalla vastuulla että mitä näille omasta itsestä huomaamilleen asioille itse tekee. Sinulta valitettavasti loppui äly tässä kohdassa kesken, vaikka todellinen kasvunpaikka olisi ollut aivan käden ulottuvilla! Harmi että lipsahti hyppysistä, ehkä sinä saat vielä uuden mahdollisuuden.

Vierailija kirjoitti:

Kyllä. Minusta tuntui, että vain mies sai ymmärrystä meidän istuntojen aikana. Itselleni tuli tunne, että olen pirttihirmu, joka valittaa kaikesta. Vaikka mielestäni silloinkin "nalkutin" vain niistä asioista, jotka oikeasti olisi pitänyt hoitaa, enkä esim pöydällä olevista tiskeistä ja leivänmuruista tai pitkin poikin lojuvista vaatteista.

Toki myönsin, että miehelläkään ei varmaan helppoa ole (en koskaan ollut niin edes kuvitellut), mutta tämäkin kai antoi ymmärtää, että loppupeleissä se oli mies, jolla oli vaikeaa ja joka tarvitsi tukea. Sitä olen yrittänyt antaa, ilmeisesti väärin. Itse en edelleenkään ole tukea saanut ja yksi ahdistavimmista asioista on juuri se, että koen olevani niin yksin tämän asian kanssa.

Terapiasta.... Sama kokemus.  Me kävimme myös keskustelemassa miehen passiivisuudesta ja minun "nalkuttamisestani" ja "raivokohtauksistani", ja terapeutin empatia kohdistui yksinomaan mieheen. Tottakai, tähän passiviiseen, kilttiin ja alistuvan oloiseen pehmoon (joka ei kykene ottamaan asioista aikuisten vastuuta). Ikäänkuin toisen osapuolen nalkutus ja raivoaminen syntyisivät tyhjästä! No, minä alistuin ja hiljenin, ja toimin nyt kuten AP on nähtävästi jo vuosia toiminut, kantanut vastuun ja padonnut asiat sisälleen. Mies voi nyt hyvin, suorastaan kukoistaa,  mutta minä riudun ja voin huonosti ja alan olla lopussa.  Kiitos aloituksesta, sait ajattelemaan.

"Itselleni tuli tunne, että olen pirttihirmu, joka valittaa kaikesta."

Ihminen kun tuppaa olemaan juuri sitä miltä siitä tuntuu! En yhtään ihmettele että miehesi sai empatiaa, ja hyvä niin! Terapia toimi juuri niin kuin sen on tarkoituskin toimia! Ei ne voi terapiassa ketään pakottaa muuttumaan, vaan terapiassa oppii huomaamaan asioita. Sen jälkeen onkin omalla vastuulla että mitä näille omasta itsestä huomaamilleen asioille itse tekee. Sinulta valitettavasti loppui äly tässä kohdassa kesken, vaikka todellinen kasvunpaikka olisi ollut aivan käden ulottuvilla! Harmi että lipsahti hyppysistä, ehkä sinä saat vielä uuden mahdollisuuden.

Vierailija kirjoitti:

Vierailija kirjoitti:

Ei tuollainen mies ansaitse vaimoaan eikä lapsiaan, kyllä perheen eteen pitäisi pyytämättä pystyy tekemään asioita ja yhteinen koti ja sen kunnossapito pitäisi olla itsestäänselvyys sekä miehen omat projektit olisi kuulunut jäädä vähempiarvoiseksi lasten saamisen jälkeen, lapsien kanssa touhuuva mies on hyvä eli sellaista sinuna lähtisin elämäänne hakemaan. Mainitsemasi väsymys asiaan ja pelko oman terveyden menettämisestä on myös hälyyttävää, jos äiti hajoaa miten lapset sitten pärjää tuskin miehesi muuttuu huolehtivaksi perheen isäksi joka huomioisi puolisonsa ja lastensa pahan olon.

Itse olen samaa mieltä kanssasi, mutta minun on annettu ymmärtää, ettei tällaisia "itsestäänselvyyksiä" ole.

Huoh. Olen niin rikki.

Itsesäälissä sinä ryvet, ja se on yksi itsekkyyden merkki! Ihminen voi olla itsekäs monellakin tavalla, joko suoraan, tai itsesäälin kautta, kääntää kaikki asiat omaan itseensä.

Vierailija kirjoitti:

Mies77 kirjoitti:

Vierailija kirjoitti:

Mies77 kirjoitti:

Neuvoja epätoivoiselle? kirjoitti:

Meillä vuosien haaste ollut miehen vastuuntunnottomuus liittyen kotiasioihin. Tämä ilmenee lähinnä siinä, ettei mies koe tarpeelliseksi saada valmiiksi talon keskeneräisiä osia, olla perillä raha-asioista tai lasten koulu- tms asioista. Yhden lapsen yhden harrastuksen hän kokee omakseen, koska on siinä itsekin mukana.

Työnsä hän myös hoitaa käsittääkseni tunnollisesti, joten mikään syrjäytynyt jamppa hän ei ole.

Hän kokee myös suurta osallistumisen, ja myös vetovastuun tarvetta erilaisista kodin ulkopuolisista asioista. Hän on aina valmis jeesaamaan, jos joku kaveri/naapuri/tuttava pyytää apua. Hän myös itse kehittää erilaisia projekteja tehtäväkseen, mutta nekin yleensä hyödyttävät muita kuin perheenjäseniään.

Itse olen tilanteeseen loppu, ollut jo monta vuotta. Asiasta on keskusteltu vuosia, aina silloin tällöin. Alkuun hän sanoi syyksi, ettei kiinnosta mitään tehdä, kun minä vain nalkutan ja vaadin kaikkea. Lopetin nalkuttamisen. Tämän jälkeen ehkä noin pari kertaa vuodessa olen ottanyt asian puheeksi. Aina hän sen ymmärtää ja aina hän sanoo, että kyllä pitää alkaa asioita hoitamaan. Mutta mikään ei ikinä muutu!

Itse en halua elää parisuhteessa, jossa koen, että olen yksin huolien kanssa, ettei toinen kanna vastuutaan. Itseäni ahdistaa taloudellinen tiukkuus ja siihen päälle se, että toisella ei tunnu olevan asiasta mitään huolta.

Olen uupunut, myös työkykyni ja sitä kautta työpaikkani alkaa olla uhattuna. Kaikki heijastuu lapsiin.

Eroa en haluaisi, meillä on paljon hyvää pitkässä historiassa ja edelleenkin. Mutta kun tilanne on tämä, voinko antaa sen viedä terveyteni, työpaikkani, ehkä luottotietoni ja myös lasten hyvinvoinnin?

Eroprosessiinkaan en millään jaksaisi ryhtyä.

Onko joku teistä saanut tällaisen tilanteen ratkaistua?

Tuo kirjoittamasi on juurikin se, ja ainoa asia mitä nalkuttamisella saa aikaan! Sanoit että olet lopettanut sen, ja minä epäilen sitä! Onko kaikenlainen mielenosoittaminen ja sanaton viestintäkin loppunut? Tutki tarkkaan, ja olen aivan varma että ei ole loppunut. Parisuhde ei voi perustua vaatimuksiin, ei minkäänlaisiin.

Kehoitan sinua aivan toisenlaiseen malliin tästä eteenpäin! Vaatimisen sijasta anna periksi! Saat yleensä sen mistä itse suostut luopumaan. Kun luovut vaatimuksistasi, miehesi tekee asian omasta vapaasta tahdostaan, ja jollei vapaasta tahdostaan tee, ei häntä saa tekemään millään ilveellä.

Kokeileppa seuraavaa... Nyt sydän täyteen rakkautta miestäsi kohtaan, rakkaus on tahdon päätös, ei mikään tuleva/menevä tunnetila! Kerro miehellesi rakkaudella ja kaikella ystävällisyydellä, oikealla sellaisella että olet todella pahoillasi, ja pyydä koko sydämestäsi anteeksi käytöstäsi! Kerro että ei minulla ole sinulta mitään oikeutta vaatia yhtään mitään, ja että lupaan tästä eteenpäin rakastaa sinua juuri sellaisena kuin olet! Olen sinulle hyvä ja ihana vain sen tähden että rakastan sinua ja sinä olet minun mieheni jota minä kunnioitan. Tämän jälkeen OLE miehelle ihana ja kunnioita miestäsi sellaisena kuin hän sattuu olemaan.

Väitän että miehesi on muutaman päivän täysin poissa tolaltaan, kuin lekalla päähän lyötynä! Seksiä tulee ja hänellä on maailman ihanin vaimo! Tämän vaikutus on luokkaa kottikärryllinen tulisia hiiliä hänen päälleen! Ole kärsivällinen, muutos ei tapahdu heti, sillä vuosien jälkeen miehesi ihmettelee muutosta sinussa ja empii, oletko nyt tosissasi. Kun huomaa että olet, alkaa tapahtua! Tämän jälkeen voit seurata hymyillen ja miestäsi rakastaen kuin entisestä lampaasta alkaa kasvaa vastuuta ottava leijona!

Teillä naisilla on aivan mieletön valta meitä miehiä kohtaan! Te pystytte tekemään leijonasta lampaan käden käänteessä vaatimustenne kanssa, ja jos sen vielä yhdistätte pienimpäänkään halveksuntaan, mies oikein sulaa olemattomiin. Toimimalla toisin päin, ja kunnioittamalla miesta ja antamalla miehelle tilaa kasvaa, nuhaisinkin lammas kasvaa suunnattomiin mittoihin, niin että koko kylän naiset ovat sinulle kateellisia! Se on sinusta kiinni minkälainen mies sinulla on. Haluatko lampaan vai leijonan?

Miten voit olla "aivan varma", ettei nalkuttaminen ole loppunut?

Sen tähden olen aivan varma ettei nalkutus ole loppunut, koska nainen EI ole luopunut vaatimuksistaan! Sanallinen nalkutus on vain yksi tapa tehdä se! Mies ei kelpaa naiselle omana itsenään, vaan vaatimuslista on olemassa, ja jollei mies mene ns. riman yli, on ongelmia edessä. Ei sitä pysty peittämään, ja vaatimukset, sanattomatkin, saavat kenen tahansa lyömään hanskat tiskiin. Naisten on ehkä kaikkein helpoin ymmärtää tämä asia jos sitä ajatellaan seksin kautta. Jos mies vaatii seksiä, ja jollei sitä saa, se heijastuu muuttuneena käytöksenä. Kuinka mielellään naiset annatte seksiä, jos siihen liittyy joko sanallinen tai sanaton pakko? Täsmälleen samasta on kysymys miehen kanssa. Halu tehdä, joko edellä kuvattuja töitä tai harrastaa seksiä liittyy lähtemättömästi VAPAUTEEN! Halu tulee vain vapauden kautta, ja kaikenlainen pakko tuhoaa halun tehdä yhtään mitään.

Eli ainoa ratkaisu on ero?

Miten olisi se että vaikkapa kasvaisi aikuiseksi, ja hyväksyisi toisen sellaisen kuin toinen on? Se on ylivoimaisesti yksi kaikkein vaikeimpia kasvunpaikkoja, kasvaa MINÄ keskeisyydestä eroon, ja oppia hyväksymään toisen ihmiset sellaisena kuin he ovat. Vasta kun tämän tekee, alkaa asia nimeltä rakkaus avautua, Ennen kasvua rakkaus on vain halpaa vaihtokauppaa, sinä annat minulle tuota ja siksi minä sinulle tätä. Ei sellainen mitään rakkautta ole, ei alkuunkaan.

Noista terapeuteista ei oikeasti ole avuksi, varsinkaan jos terapeuttina on vanhempi nainen. Yksi tuttavapariskunta kävi pitkäaikaisen puolisonsa kanssa pariterapiassa useita kertoja miehen uskottomuuden takia, mutta sen sijaan että siellä terapiassa oltaisiin puitu miehen pelleilyn tuottamaa tuskaa vaimolleen, terapeutti lohdutteli miestä joka heittäytyi täysin uhriksi! Mies itki, vollotti ja syyllisti vaimoaan kaikesta ja sai kaiken tuen ja lohdutuksen, sekä melkein terapeutin hyväksynnän pitkään jatkuneelle pettämiselleen. Aluksi ihmettelin tarinaa, mutta kuultuani miehen version terapeutin pitämistä istunnoista aloin uskoa. Mies kertoi mielellään, miten hänen ongelmiaan käytiin siellä läpi, mutta hänestä se oli mukavaa kerrankin saada puhua suunsa puhtaaksi. 

Älkää siis naiset uskoko ihan kaikkea mitä se terapeutti sanoo tai toteaa. Nostakaa nyt se kadotettu itsetunto takaisin sieltä pohjamudista, peskää se kuudessakympissä, laittakaa narulle kuivumaan ja takaisin niskaan kuin arvoturkki ja kantakaa sitä arvokkuudella - ja lopettakaa se miesten edessä maleksinta. Tiedätte ihan varmasti mitä tehdä, eli älkää haahuilko enempää. elämä on liian lyhyt vetelysten aktivoimiseen. 

Vierailija kirjoitti:

Noista terapeuteista ei oikeasti ole avuksi, varsinkaan jos terapeuttina on vanhempi nainen. Yksi tuttavapariskunta kävi pitkäaikaisen puolisonsa kanssa pariterapiassa useita kertoja miehen uskottomuuden takia, mutta sen sijaan että siellä terapiassa oltaisiin puitu miehen pelleilyn tuottamaa tuskaa vaimolleen, terapeutti lohdutteli miestä joka heittäytyi täysin uhriksi! Mies itki, vollotti ja syyllisti vaimoaan kaikesta ja sai kaiken tuen ja lohdutuksen, sekä melkein terapeutin hyväksynnän pitkään jatkuneelle pettämiselleen. Aluksi ihmettelin tarinaa, mutta kuultuani miehen version terapeutin pitämistä istunnoista aloin uskoa. Mies kertoi mielellään, miten hänen ongelmiaan käytiin siellä läpi, mutta hänestä se oli mukavaa kerrankin saada puhua suunsa puhtaaksi. 

Älkää siis naiset uskoko ihan kaikkea mitä se terapeutti sanoo tai toteaa. Nostakaa nyt se kadotettu itsetunto takaisin sieltä pohjamudista, peskää se kuudessakympissä, laittakaa narulle kuivumaan ja takaisin niskaan kuin arvoturkki ja kantakaa sitä arvokkuudella - ja lopettakaa se miesten edessä maleksinta. Tiedätte ihan varmasti mitä tehdä, eli älkää haahuilko enempää. elämä on liian lyhyt vetelysten aktivoimiseen. 

Siis yksi pitkäaikainen tuttavapariskunta, joka oli ollut yksissä oli kymmenen vuotta* 

Mies77 kirjoitti:

Vierailija kirjoitti:

Mies77 kirjoitti:

Vierailija kirjoitti:

Mies77 kirjoitti:

Neuvoja epätoivoiselle? kirjoitti:

Meillä vuosien haaste ollut miehen vastuuntunnottomuus liittyen kotiasioihin. Tämä ilmenee lähinnä siinä, ettei mies koe tarpeelliseksi saada valmiiksi talon keskeneräisiä osia, olla perillä raha-asioista tai lasten koulu- tms asioista. Yhden lapsen yhden harrastuksen hän kokee omakseen, koska on siinä itsekin mukana.

Työnsä hän myös hoitaa käsittääkseni tunnollisesti, joten mikään syrjäytynyt jamppa hän ei ole.

Hän kokee myös suurta osallistumisen, ja myös vetovastuun tarvetta erilaisista kodin ulkopuolisista asioista. Hän on aina valmis jeesaamaan, jos joku kaveri/naapuri/tuttava pyytää apua. Hän myös itse kehittää erilaisia projekteja tehtäväkseen, mutta nekin yleensä hyödyttävät muita kuin perheenjäseniään.

Itse olen tilanteeseen loppu, ollut jo monta vuotta. Asiasta on keskusteltu vuosia, aina silloin tällöin. Alkuun hän sanoi syyksi, ettei kiinnosta mitään tehdä, kun minä vain nalkutan ja vaadin kaikkea. Lopetin nalkuttamisen. Tämän jälkeen ehkä noin pari kertaa vuodessa olen ottanyt asian puheeksi. Aina hän sen ymmärtää ja aina hän sanoo, että kyllä pitää alkaa asioita hoitamaan. Mutta mikään ei ikinä muutu!

Itse en halua elää parisuhteessa, jossa koen, että olen yksin huolien kanssa, ettei toinen kanna vastuutaan. Itseäni ahdistaa taloudellinen tiukkuus ja siihen päälle se, että toisella ei tunnu olevan asiasta mitään huolta.

Olen uupunut, myös työkykyni ja sitä kautta työpaikkani alkaa olla uhattuna. Kaikki heijastuu lapsiin.

Eroa en haluaisi, meillä on paljon hyvää pitkässä historiassa ja edelleenkin. Mutta kun tilanne on tämä, voinko antaa sen viedä terveyteni, työpaikkani, ehkä luottotietoni ja myös lasten hyvinvoinnin?

Eroprosessiinkaan en millään jaksaisi ryhtyä.

Onko joku teistä saanut tällaisen tilanteen ratkaistua?

Tuo kirjoittamasi on juurikin se, ja ainoa asia mitä nalkuttamisella saa aikaan! Sanoit että olet lopettanut sen, ja minä epäilen sitä! Onko kaikenlainen mielenosoittaminen ja sanaton viestintäkin loppunut? Tutki tarkkaan, ja olen aivan varma että ei ole loppunut. Parisuhde ei voi perustua vaatimuksiin, ei minkäänlaisiin.

Kehoitan sinua aivan toisenlaiseen malliin tästä eteenpäin! Vaatimisen sijasta anna periksi! Saat yleensä sen mistä itse suostut luopumaan. Kun luovut vaatimuksistasi, miehesi tekee asian omasta vapaasta tahdostaan, ja jollei vapaasta tahdostaan tee, ei häntä saa tekemään millään ilveellä.

Kokeileppa seuraavaa... Nyt sydän täyteen rakkautta miestäsi kohtaan, rakkaus on tahdon päätös, ei mikään tuleva/menevä tunnetila! Kerro miehellesi rakkaudella ja kaikella ystävällisyydellä, oikealla sellaisella että olet todella pahoillasi, ja pyydä koko sydämestäsi anteeksi käytöstäsi! Kerro että ei minulla ole sinulta mitään oikeutta vaatia yhtään mitään, ja että lupaan tästä eteenpäin rakastaa sinua juuri sellaisena kuin olet! Olen sinulle hyvä ja ihana vain sen tähden että rakastan sinua ja sinä olet minun mieheni jota minä kunnioitan. Tämän jälkeen OLE miehelle ihana ja kunnioita miestäsi sellaisena kuin hän sattuu olemaan.

Väitän että miehesi on muutaman päivän täysin poissa tolaltaan, kuin lekalla päähän lyötynä! Seksiä tulee ja hänellä on maailman ihanin vaimo! Tämän vaikutus on luokkaa kottikärryllinen tulisia hiiliä hänen päälleen! Ole kärsivällinen, muutos ei tapahdu heti, sillä vuosien jälkeen miehesi ihmettelee muutosta sinussa ja empii, oletko nyt tosissasi. Kun huomaa että olet, alkaa tapahtua! Tämän jälkeen voit seurata hymyillen ja miestäsi rakastaen kuin entisestä lampaasta alkaa kasvaa vastuuta ottava leijona!

Teillä naisilla on aivan mieletön valta meitä miehiä kohtaan! Te pystytte tekemään leijonasta lampaan käden käänteessä vaatimustenne kanssa, ja jos sen vielä yhdistätte pienimpäänkään halveksuntaan, mies oikein sulaa olemattomiin. Toimimalla toisin päin, ja kunnioittamalla miesta ja antamalla miehelle tilaa kasvaa, nuhaisinkin lammas kasvaa suunnattomiin mittoihin, niin että koko kylän naiset ovat sinulle kateellisia! Se on sinusta kiinni minkälainen mies sinulla on. Haluatko lampaan vai leijonan?

Miten voit olla "aivan varma", ettei nalkuttaminen ole loppunut?

Sen tähden olen aivan varma ettei nalkutus ole loppunut, koska nainen EI ole luopunut vaatimuksistaan! Sanallinen nalkutus on vain yksi tapa tehdä se! Mies ei kelpaa naiselle omana itsenään, vaan vaatimuslista on olemassa, ja jollei mies mene ns. riman yli, on ongelmia edessä. Ei sitä pysty peittämään, ja vaatimukset, sanattomatkin, saavat kenen tahansa lyömään hanskat tiskiin. Naisten on ehkä kaikkein helpoin ymmärtää tämä asia jos sitä ajatellaan seksin kautta. Jos mies vaatii seksiä, ja jollei sitä saa, se heijastuu muuttuneena käytöksenä. Kuinka mielellään naiset annatte seksiä, jos siihen liittyy joko sanallinen tai sanaton pakko? Täsmälleen samasta on kysymys miehen kanssa. Halu tehdä, joko edellä kuvattuja töitä tai harrastaa seksiä liittyy lähtemättömästi VAPAUTEEN! Halu tulee vain vapauden kautta, ja kaikenlainen pakko tuhoaa halun tehdä yhtään mitään.

Eli ainoa ratkaisu on ero?

Miten olisi se että vaikkapa kasvaisi aikuiseksi, ja hyväksyisi toisen sellaisen kuin toinen on? Se on ylivoimaisesti yksi kaikkein vaikeimpia kasvunpaikkoja, kasvaa MINÄ keskeisyydestä eroon, ja oppia hyväksymään toisen ihmiset sellaisena kuin he ovat. Vasta kun tämän tekee, alkaa asia nimeltä rakkaus avautua, Ennen kasvua rakkaus on vain halpaa vaihtokauppaa, sinä annat minulle tuota ja siksi minä sinulle tätä. Ei sellainen mitään rakkautta ole, ei alkuunkaan.

Meilläkin odotettiin sitä toisen puolison hyväksyntää sellaisena kuin se on. Äidillämme vain kesti todella kauan päästä yli minäökeskeisyydestään, mikä liittyi talon rakentamiseen, firman pyörittämiseen ja kolmen pienen lapsen hoitoon. Yllättäen muistan lapsuudestamme, miten hyväksyimme sen nopeammin kuin äitimme, että isämme on alkoholilla läträävä, saamaton vetelys, joka ei kerta kaikkiaan pysty huolehtimaan edes hamsterista. Siitä johtuen minä kuusi vuotiaana kävin joka aamu laittamassa tulet pannuhuoneella, hoidin puolen vuoden ikäisen pikkuveljen kuin vanha piika ja siinä sivussa katsoin että pikkusisko pääsee kerhoon ajoissa reppu pakattuna. Ohella hoisin myös kissat ja pesin astiat. Kun vihdoin äitini pystyi hyväksymään, että isämme ei ole isämateriaalia ja sopiva kumppaniksi, hänen luottotietonsa olivat menneet, talo vasaran alle ja pankin pakkohuutokauppaan, autot hajosivat pihaan ja jouduimme muuttamaan vuokrakolmioon paikalliseen pitäjään. Olen lisäksi ehdottoman varma, että tänmä kaikki johtui äitimme kyvyttömyydestä hyväksyä isäämme sellaisena kuin hän oli. Näin meidän varhaislapsuutemme vuodet menivät, että opimme jo varhain että isä vain nukkuu eikä hänestä ole mitään apua vaikka joku meistä lapsista tukehtuisi ruokaansa - lisäksi lyön pääni pantiksi, ettet ymmärrä tämän olevan sarkasmia joka on osoitettu tuolle täysnaiviille kirjoituksellesi.  

Mies77 kirjoitti:

Vierailija kirjoitti:

Mies77 kirjoitti:

Neuvoja epätoivoiselle? kirjoitti:

Meillä vuosien haaste ollut miehen vastuuntunnottomuus liittyen kotiasioihin. Tämä ilmenee lähinnä siinä, ettei mies koe tarpeelliseksi saada valmiiksi talon keskeneräisiä osia, olla perillä raha-asioista tai lasten koulu- tms asioista. Yhden lapsen yhden harrastuksen hän kokee omakseen, koska on siinä itsekin mukana.

Työnsä hän myös hoitaa käsittääkseni tunnollisesti, joten mikään syrjäytynyt jamppa hän ei ole.

Hän kokee myös suurta osallistumisen, ja myös vetovastuun tarvetta erilaisista kodin ulkopuolisista asioista. Hän on aina valmis jeesaamaan, jos joku kaveri/naapuri/tuttava pyytää apua. Hän myös itse kehittää erilaisia projekteja tehtäväkseen, mutta nekin yleensä hyödyttävät muita kuin perheenjäseniään.

Itse olen tilanteeseen loppu, ollut jo monta vuotta. Asiasta on keskusteltu vuosia, aina silloin tällöin. Alkuun hän sanoi syyksi, ettei kiinnosta mitään tehdä, kun minä vain nalkutan ja vaadin kaikkea. Lopetin nalkuttamisen. Tämän jälkeen ehkä noin pari kertaa vuodessa olen ottanyt asian puheeksi. Aina hän sen ymmärtää ja aina hän sanoo, että kyllä pitää alkaa asioita hoitamaan. Mutta mikään ei ikinä muutu!

Itse en halua elää parisuhteessa, jossa koen, että olen yksin huolien kanssa, ettei toinen kanna vastuutaan. Itseäni ahdistaa taloudellinen tiukkuus ja siihen päälle se, että toisella ei tunnu olevan asiasta mitään huolta.

Olen uupunut, myös työkykyni ja sitä kautta työpaikkani alkaa olla uhattuna. Kaikki heijastuu lapsiin.

Eroa en haluaisi, meillä on paljon hyvää pitkässä historiassa ja edelleenkin. Mutta kun tilanne on tämä, voinko antaa sen viedä terveyteni, työpaikkani, ehkä luottotietoni ja myös lasten hyvinvoinnin?

Eroprosessiinkaan en millään jaksaisi ryhtyä.

Onko joku teistä saanut tällaisen tilanteen ratkaistua?

Tuo kirjoittamasi on juurikin se, ja ainoa asia mitä nalkuttamisella saa aikaan! Sanoit että olet lopettanut sen, ja minä epäilen sitä! Onko kaikenlainen mielenosoittaminen ja sanaton viestintäkin loppunut? Tutki tarkkaan, ja olen aivan varma että ei ole loppunut. Parisuhde ei voi perustua vaatimuksiin, ei minkäänlaisiin.

Kehoitan sinua aivan toisenlaiseen malliin tästä eteenpäin! Vaatimisen sijasta anna periksi! Saat yleensä sen mistä itse suostut luopumaan. Kun luovut vaatimuksistasi, miehesi tekee asian omasta vapaasta tahdostaan, ja jollei vapaasta tahdostaan tee, ei häntä saa tekemään millään ilveellä.

Kokeileppa seuraavaa... Nyt sydän täyteen rakkautta miestäsi kohtaan, rakkaus on tahdon päätös, ei mikään tuleva/menevä tunnetila! Kerro miehellesi rakkaudella ja kaikella ystävällisyydellä, oikealla sellaisella että olet todella pahoillasi, ja pyydä koko sydämestäsi anteeksi käytöstäsi! Kerro että ei minulla ole sinulta mitään oikeutta vaatia yhtään mitään, ja että lupaan tästä eteenpäin rakastaa sinua juuri sellaisena kuin olet! Olen sinulle hyvä ja ihana vain sen tähden että rakastan sinua ja sinä olet minun mieheni jota minä kunnioitan. Tämän jälkeen OLE miehelle ihana ja kunnioita miestäsi sellaisena kuin hän sattuu olemaan.

Väitän että miehesi on muutaman päivän täysin poissa tolaltaan, kuin lekalla päähän lyötynä! Seksiä tulee ja hänellä on maailman ihanin vaimo! Tämän vaikutus on luokkaa kottikärryllinen tulisia hiiliä hänen päälleen! Ole kärsivällinen, muutos ei tapahdu heti, sillä vuosien jälkeen miehesi ihmettelee muutosta sinussa ja empii, oletko nyt tosissasi. Kun huomaa että olet, alkaa tapahtua! Tämän jälkeen voit seurata hymyillen ja miestäsi rakastaen kuin entisestä lampaasta alkaa kasvaa vastuuta ottava leijona!

Teillä naisilla on aivan mieletön valta meitä miehiä kohtaan! Te pystytte tekemään leijonasta lampaan käden käänteessä vaatimustenne kanssa, ja jos sen vielä yhdistätte pienimpäänkään halveksuntaan, mies oikein sulaa olemattomiin. Toimimalla toisin päin, ja kunnioittamalla miesta ja antamalla miehelle tilaa kasvaa, nuhaisinkin lammas kasvaa suunnattomiin mittoihin, niin että koko kylän naiset ovat sinulle kateellisia! Se on sinusta kiinni minkälainen mies sinulla on. Haluatko lampaan vai leijonan?

Mielestäni olen ollut melko kärsivällinen. Kuten tänne aiemminkin olen kommentoinut, olen lopettanut nalkuttamisen, huomauttelemisen ym jo vuoden 2013-2014 paikkeilla. Tämän jälkeen olemme eläneet ihan ok arkea, on ollut hauskaa yhdessä, on ollut seksiä, ei ole välejä kiristelty... Ainoa mikä on, olen kaiken hiljaisuudessa padonnut sisälleni, mies varmaan kuvitellut, että olen unohtanut, mutta samalla aiheuttanut itselleni tämän ahdistuksen ja uupumuksen, ja luultavasti seuraavaksi syvän masennuksen, jos en jotenkin toimi tai jotenkin saada tätä tilannetta poikki. Ymmärrän, ettei mikään tapahtu hetkessä, olen ollut kärsivällinen, mutta näiden vuosien jälkeen sekin alkaa loppua. En ole enää ollenkaan se ihminen, joka olin ja joka vielä haluaisin olla. Minusta on tullut surullinen, ahdistunut ja apaattinen. Ja se heijastuu myös lapsiin.

Toistan tämän edelleen, sinä et ole lopettanut VAATIMUKSIASI yhtään mihinkään! Sinun rakkaus on ehdollista, ja miehen pitää ylittää rima, jotta sinä voisit olla onnellinen. Jolle mies tee tahtoasi, se näkyy sinusta. Toisin sanoen sinä joko sanallisesti tai sanattomasti pakotat miestäsi alistumaan tahtoosi, ja jollei sitä tee, sinä oireilet, ja miehesi kyllä huomaa sen, sitä et pysty salaamaan mitenkään. Pakko tappaa kaiken halun tehdä! Olen edelleen sitä mieltä että sinä olet teidän perheen ongelma, ei miehesi. Entä sitten jos miehesi ei tahdo rempata kämppääsi? Mikä ja kuka antoi sinulle oikeuden puuttua toisen vapaaseen tahtoon? Kuka antoi sinulle oikeuden vaatia vapaalta ja itsenäiseltä ihmiseltä yhtään mitään? Vai eikö miehelläsi ole vapaata tahtoa sinun kanssasi? Oletko tyranni?

Sinun mielestäsi ilmeisesti olen tyranni. Miksi yhteiskunta sitten voi vaatia ihmisiltä yhtään mitään, jos se saa ihmiset tekemään juuri päin vastoin? Ihmisillähän pitäisi olla vapaa tahto? Kerropa miksi mieheni ei ota edes sitä vastuuta, että ottaisi eron, jos tämä pakko on väärin? Elämässä nyt sattuu olemaan joitakin pakkoja, ei kukaan voi pellossa elää. Tai näköjään voi, ainakin te kaksi?

Vierailija kirjoitti:

Mies77 kirjoitti:

Vierailija kirjoitti:

Mies77 kirjoitti:

Neuvoja epätoivoiselle? kirjoitti:

Meillä vuosien haaste ollut miehen vastuuntunnottomuus liittyen kotiasioihin. Tämä ilmenee lähinnä siinä, ettei mies koe tarpeelliseksi saada valmiiksi talon keskeneräisiä osia, olla perillä raha-asioista tai lasten koulu- tms asioista. Yhden lapsen yhden harrastuksen hän kokee omakseen, koska on siinä itsekin mukana.

Työnsä hän myös hoitaa käsittääkseni tunnollisesti, joten mikään syrjäytynyt jamppa hän ei ole.

Hän kokee myös suurta osallistumisen, ja myös vetovastuun tarvetta erilaisista kodin ulkopuolisista asioista. Hän on aina valmis jeesaamaan, jos joku kaveri/naapuri/tuttava pyytää apua. Hän myös itse kehittää erilaisia projekteja tehtäväkseen, mutta nekin yleensä hyödyttävät muita kuin perheenjäseniään.

Itse olen tilanteeseen loppu, ollut jo monta vuotta. Asiasta on keskusteltu vuosia, aina silloin tällöin. Alkuun hän sanoi syyksi, ettei kiinnosta mitään tehdä, kun minä vain nalkutan ja vaadin kaikkea. Lopetin nalkuttamisen. Tämän jälkeen ehkä noin pari kertaa vuodessa olen ottanyt asian puheeksi. Aina hän sen ymmärtää ja aina hän sanoo, että kyllä pitää alkaa asioita hoitamaan. Mutta mikään ei ikinä muutu!

Itse en halua elää parisuhteessa, jossa koen, että olen yksin huolien kanssa, ettei toinen kanna vastuutaan. Itseäni ahdistaa taloudellinen tiukkuus ja siihen päälle se, että toisella ei tunnu olevan asiasta mitään huolta.

Olen uupunut, myös työkykyni ja sitä kautta työpaikkani alkaa olla uhattuna. Kaikki heijastuu lapsiin.

Eroa en haluaisi, meillä on paljon hyvää pitkässä historiassa ja edelleenkin. Mutta kun tilanne on tämä, voinko antaa sen viedä terveyteni, työpaikkani, ehkä luottotietoni ja myös lasten hyvinvoinnin?

Eroprosessiinkaan en millään jaksaisi ryhtyä.

Onko joku teistä saanut tällaisen tilanteen ratkaistua?

Tuo kirjoittamasi on juurikin se, ja ainoa asia mitä nalkuttamisella saa aikaan! Sanoit että olet lopettanut sen, ja minä epäilen sitä! Onko kaikenlainen mielenosoittaminen ja sanaton viestintäkin loppunut? Tutki tarkkaan, ja olen aivan varma että ei ole loppunut. Parisuhde ei voi perustua vaatimuksiin, ei minkäänlaisiin.

Kehoitan sinua aivan toisenlaiseen malliin tästä eteenpäin! Vaatimisen sijasta anna periksi! Saat yleensä sen mistä itse suostut luopumaan. Kun luovut vaatimuksistasi, miehesi tekee asian omasta vapaasta tahdostaan, ja jollei vapaasta tahdostaan tee, ei häntä saa tekemään millään ilveellä.

Kokeileppa seuraavaa... Nyt sydän täyteen rakkautta miestäsi kohtaan, rakkaus on tahdon päätös, ei mikään tuleva/menevä tunnetila! Kerro miehellesi rakkaudella ja kaikella ystävällisyydellä, oikealla sellaisella että olet todella pahoillasi, ja pyydä koko sydämestäsi anteeksi käytöstäsi! Kerro että ei minulla ole sinulta mitään oikeutta vaatia yhtään mitään, ja että lupaan tästä eteenpäin rakastaa sinua juuri sellaisena kuin olet! Olen sinulle hyvä ja ihana vain sen tähden että rakastan sinua ja sinä olet minun mieheni jota minä kunnioitan. Tämän jälkeen OLE miehelle ihana ja kunnioita miestäsi sellaisena kuin hän sattuu olemaan.

Väitän että miehesi on muutaman päivän täysin poissa tolaltaan, kuin lekalla päähän lyötynä! Seksiä tulee ja hänellä on maailman ihanin vaimo! Tämän vaikutus on luokkaa kottikärryllinen tulisia hiiliä hänen päälleen! Ole kärsivällinen, muutos ei tapahdu heti, sillä vuosien jälkeen miehesi ihmettelee muutosta sinussa ja empii, oletko nyt tosissasi. Kun huomaa että olet, alkaa tapahtua! Tämän jälkeen voit seurata hymyillen ja miestäsi rakastaen kuin entisestä lampaasta alkaa kasvaa vastuuta ottava leijona!

Teillä naisilla on aivan mieletön valta meitä miehiä kohtaan! Te pystytte tekemään leijonasta lampaan käden käänteessä vaatimustenne kanssa, ja jos sen vielä yhdistätte pienimpäänkään halveksuntaan, mies oikein sulaa olemattomiin. Toimimalla toisin päin, ja kunnioittamalla miesta ja antamalla miehelle tilaa kasvaa, nuhaisinkin lammas kasvaa suunnattomiin mittoihin, niin että koko kylän naiset ovat sinulle kateellisia! Se on sinusta kiinni minkälainen mies sinulla on. Haluatko lampaan vai leijonan?

Mielestäni olen ollut melko kärsivällinen. Kuten tänne aiemminkin olen kommentoinut, olen lopettanut nalkuttamisen, huomauttelemisen ym jo vuoden 2013-2014 paikkeilla. Tämän jälkeen olemme eläneet ihan ok arkea, on ollut hauskaa yhdessä, on ollut seksiä, ei ole välejä kiristelty... Ainoa mikä on, olen kaiken hiljaisuudessa padonnut sisälleni, mies varmaan kuvitellut, että olen unohtanut, mutta samalla aiheuttanut itselleni tämän ahdistuksen ja uupumuksen, ja luultavasti seuraavaksi syvän masennuksen, jos en jotenkin toimi tai jotenkin saada tätä tilannetta poikki. Ymmärrän, ettei mikään tapahtu hetkessä, olen ollut kärsivällinen, mutta näiden vuosien jälkeen sekin alkaa loppua. En ole enää ollenkaan se ihminen, joka olin ja joka vielä haluaisin olla. Minusta on tullut surullinen, ahdistunut ja apaattinen. Ja se heijastuu myös lapsiin.

Toistan tämän edelleen, sinä et ole lopettanut VAATIMUKSIASI yhtään mihinkään! Sinun rakkaus on ehdollista, ja miehen pitää ylittää rima, jotta sinä voisit olla onnellinen. Jolle mies tee tahtoasi, se näkyy sinusta. Toisin sanoen sinä joko sanallisesti tai sanattomasti pakotat miestäsi alistumaan tahtoosi, ja jollei sitä tee, sinä oireilet, ja miehesi kyllä huomaa sen, sitä et pysty salaamaan mitenkään. Pakko tappaa kaiken halun tehdä! Olen edelleen sitä mieltä että sinä olet teidän perheen ongelma, ei miehesi. Entä sitten jos miehesi ei tahdo rempata kämppääsi? Mikä ja kuka antoi sinulle oikeuden puuttua toisen vapaaseen tahtoon? Kuka antoi sinulle oikeuden vaatia vapaalta ja itsenäiseltä ihmiseltä yhtään mitään? Vai eikö miehelläsi ole vapaata tahtoa sinun kanssasi? Oletko tyranni?

Sinun mielestäsi ilmeisesti olen tyranni. Miksi yhteiskunta sitten voi vaatia ihmisiltä yhtään mitään, jos se saa ihmiset tekemään juuri päin vastoin? Ihmisillähän pitäisi olla vapaa tahto? Kerropa miksi mieheni ei ota edes sitä vastuuta, että ottaisi eron, jos tämä pakko on väärin? Elämässä nyt sattuu olemaan joitakin pakkoja, ei kukaan voi pellossa elää. Tai näköjään voi, ainakin te kaksi?

Sivusta huutelen: älä huomioi tuota trollia. Ruokkimalla se vaan lihoo ja sitähän emme halua.

Hyviä, asiallisia neuvoja ja näkökantoja olet jo saanutkin, niihin minulla ei ole lisättävää. Toivon voimia tilanteeseen, joka ei ole helppo. Toivottavasti alat laittamaan itsesi etusijalle!

Voin eronneena sanoa että kyllä erosta selviää. Olen miettinyt asiaa paljon ja tullut siihen tulokseen että ihmiselämässä on erilaisia vaiheita ja se on täynnä luopumisia. Kuulostaa kliseemäiseltä mutta näin se on. Läheisiä ihmisiä kuolee, ystäviä menetetään, pitää muuttaa toiselle paikkakunnalle, työpaikka ja työkaverit vaihtuu, muistot jää. Avioliitto oli minulle yksi vaihe josta jäi sekä hyviä että huonoja muistoja. Yritän muistaa niitä hyviä ja välttää kaikkea katkeruutta. Ainoa pysyvä asia elämässä on muutos. Vaimo ei välttämättä ole pysyvä, mutta ex-vaimo on, kuten joku mulle sanoi. Lapsesta taas ei erota koskaan, näin puolestaan sanoi perheterapeutti. Sen olen huomannut että aika suuri osa on avo- tai avioliitossa sen takia että muutos vaatii niin paljon energiaa. Ihmiset myös kiintyvät esim. yhteiseen kotiin. Kyllä minäkin kaipaan vanhaan avioliiton aikaiseen kotiimme ja esim. siihen pihaan mitä yhdessä laitoimme. Toisaalta, ihmiset joutuvat muutenkin muuttamaan vaikkeivat eroaisikaan. Tämä on myös kliseyden huippu mutta totta: avioeron jälkeen olen voinut olla enemmän oma itseni ja toteuttaa itseäni. Tavallaan olen myös parempi isä kun ei ole sitä epätyydyttävän avioliiton ahdistusta enää peikkona.

Mieheltä on aivan turha kysyä, välittääkö hän sinusta tai perheestä. Tietenkin hän vastaa että välittää tietysti enemmän kuin mistään muusta. Mutta oikeasti välittäminen näkyy tekoina, ei sanoina; talk is cheap!

Voit yrittää laittaa miehen aikataulujen eteen, xx.xx. mennessä on oltava tehtyinä tämä ja tuo ja se. En usko että saa siltikään mitään aikaan, ja jäljellä jää silti vielä miehen rahankäyttö-ongelma. Olette menneet suhteeseen nuorena, jolloin ongelmia ei huomaa tai ne eivät tunnu merkittäviltä. Nyt kun olet ikääntynyt ja huomaat ongelmat, ei ole mitään syytä jäädä kärsimään koko loppuelämäksi nuorena tehdystä väärästä valinnasta. Sinulla on vain yksi elämä, mieti miten sen haluat käyttää.

Minulle tulee mieleen, että ehkä raha-asiat ovat tässä miehelle se mörkö, joka vie toimintatarmon ja saa toisaalta hänet pakenemaan kodin ulkopuolisiin projekteihin. Häntä hävettää tilanne, mutta ylpeys ei salli hänen tunnustaa sinulle miten asiat todella ovat ja hän välttelee niistä puhumista.

Jos saisit jotenkin otteen siitä asiasta, koko muu vyyhti voisi lähteä purkautumaan. Se onkin sitten vaikeampi juttu. Pitäisi saada asia puheeksi niin lempeästi etteivät miehen defenssit estä asian käsittelyä. Ilmeisesti olet ehdottanut jo sitä että sinä tarkempana ottaisit kaikki hänenkin raha-asiansa hoitoon? Voisitko uudelleen ottaa tämän vaihtoehdon esiin? Korostaa, että haluat että hän saa asiansa kuntoon ja olet valmis auttamaan. Avaatte yhdessä ulosottokirjeet ja katsotte totuutta silmiin. Olisi tietysti paras jos miehen käyttötilille jätettäisiin kuukaudessa vain bensa- ja lounasrahat ja sinä hoitaisit lopuilla laskuja niin paljon kuin mahdollista. Mies valtuuttaisi sinut avaamaan postinsa.

Voimia!

Vierailija kirjoitti:

Mies77 kirjoitti:

Vierailija kirjoitti:

Mies77 kirjoitti:

Neuvoja epätoivoiselle? kirjoitti:

Meillä vuosien haaste ollut miehen vastuuntunnottomuus liittyen kotiasioihin. Tämä ilmenee lähinnä siinä, ettei mies koe tarpeelliseksi saada valmiiksi talon keskeneräisiä osia, olla perillä raha-asioista tai lasten koulu- tms asioista. Yhden lapsen yhden harrastuksen hän kokee omakseen, koska on siinä itsekin mukana.

Työnsä hän myös hoitaa käsittääkseni tunnollisesti, joten mikään syrjäytynyt jamppa hän ei ole.

Hän kokee myös suurta osallistumisen, ja myös vetovastuun tarvetta erilaisista kodin ulkopuolisista asioista. Hän on aina valmis jeesaamaan, jos joku kaveri/naapuri/tuttava pyytää apua. Hän myös itse kehittää erilaisia projekteja tehtäväkseen, mutta nekin yleensä hyödyttävät muita kuin perheenjäseniään.

Itse olen tilanteeseen loppu, ollut jo monta vuotta. Asiasta on keskusteltu vuosia, aina silloin tällöin. Alkuun hän sanoi syyksi, ettei kiinnosta mitään tehdä, kun minä vain nalkutan ja vaadin kaikkea. Lopetin nalkuttamisen. Tämän jälkeen ehkä noin pari kertaa vuodessa olen ottanyt asian puheeksi. Aina hän sen ymmärtää ja aina hän sanoo, että kyllä pitää alkaa asioita hoitamaan. Mutta mikään ei ikinä muutu!

Itse en halua elää parisuhteessa, jossa koen, että olen yksin huolien kanssa, ettei toinen kanna vastuutaan. Itseäni ahdistaa taloudellinen tiukkuus ja siihen päälle se, että toisella ei tunnu olevan asiasta mitään huolta.

Olen uupunut, myös työkykyni ja sitä kautta työpaikkani alkaa olla uhattuna. Kaikki heijastuu lapsiin.

Eroa en haluaisi, meillä on paljon hyvää pitkässä historiassa ja edelleenkin. Mutta kun tilanne on tämä, voinko antaa sen viedä terveyteni, työpaikkani, ehkä luottotietoni ja myös lasten hyvinvoinnin?

Eroprosessiinkaan en millään jaksaisi ryhtyä.

Onko joku teistä saanut tällaisen tilanteen ratkaistua?

Tuo kirjoittamasi on juurikin se, ja ainoa asia mitä nalkuttamisella saa aikaan! Sanoit että olet lopettanut sen, ja minä epäilen sitä! Onko kaikenlainen mielenosoittaminen ja sanaton viestintäkin loppunut? Tutki tarkkaan, ja olen aivan varma että ei ole loppunut. Parisuhde ei voi perustua vaatimuksiin, ei minkäänlaisiin.

Kehoitan sinua aivan toisenlaiseen malliin tästä eteenpäin! Vaatimisen sijasta anna periksi! Saat yleensä sen mistä itse suostut luopumaan. Kun luovut vaatimuksistasi, miehesi tekee asian omasta vapaasta tahdostaan, ja jollei vapaasta tahdostaan tee, ei häntä saa tekemään millään ilveellä.

Kokeileppa seuraavaa... Nyt sydän täyteen rakkautta miestäsi kohtaan, rakkaus on tahdon päätös, ei mikään tuleva/menevä tunnetila! Kerro miehellesi rakkaudella ja kaikella ystävällisyydellä, oikealla sellaisella että olet todella pahoillasi, ja pyydä koko sydämestäsi anteeksi käytöstäsi! Kerro että ei minulla ole sinulta mitään oikeutta vaatia yhtään mitään, ja että lupaan tästä eteenpäin rakastaa sinua juuri sellaisena kuin olet! Olen sinulle hyvä ja ihana vain sen tähden että rakastan sinua ja sinä olet minun mieheni jota minä kunnioitan. Tämän jälkeen OLE miehelle ihana ja kunnioita miestäsi sellaisena kuin hän sattuu olemaan.

Väitän että miehesi on muutaman päivän täysin poissa tolaltaan, kuin lekalla päähän lyötynä! Seksiä tulee ja hänellä on maailman ihanin vaimo! Tämän vaikutus on luokkaa kottikärryllinen tulisia hiiliä hänen päälleen! Ole kärsivällinen, muutos ei tapahdu heti, sillä vuosien jälkeen miehesi ihmettelee muutosta sinussa ja empii, oletko nyt tosissasi. Kun huomaa että olet, alkaa tapahtua! Tämän jälkeen voit seurata hymyillen ja miestäsi rakastaen kuin entisestä lampaasta alkaa kasvaa vastuuta ottava leijona!

Teillä naisilla on aivan mieletön valta meitä miehiä kohtaan! Te pystytte tekemään leijonasta lampaan käden käänteessä vaatimustenne kanssa, ja jos sen vielä yhdistätte pienimpäänkään halveksuntaan, mies oikein sulaa olemattomiin. Toimimalla toisin päin, ja kunnioittamalla miesta ja antamalla miehelle tilaa kasvaa, nuhaisinkin lammas kasvaa suunnattomiin mittoihin, niin että koko kylän naiset ovat sinulle kateellisia! Se on sinusta kiinni minkälainen mies sinulla on. Haluatko lampaan vai leijonan?

Mielestäni olen ollut melko kärsivällinen. Kuten tänne aiemminkin olen kommentoinut, olen lopettanut nalkuttamisen, huomauttelemisen ym jo vuoden 2013-2014 paikkeilla. Tämän jälkeen olemme eläneet ihan ok arkea, on ollut hauskaa yhdessä, on ollut seksiä, ei ole välejä kiristelty... Ainoa mikä on, olen kaiken hiljaisuudessa padonnut sisälleni, mies varmaan kuvitellut, että olen unohtanut, mutta samalla aiheuttanut itselleni tämän ahdistuksen ja uupumuksen, ja luultavasti seuraavaksi syvän masennuksen, jos en jotenkin toimi tai jotenkin saada tätä tilannetta poikki. Ymmärrän, ettei mikään tapahtu hetkessä, olen ollut kärsivällinen, mutta näiden vuosien jälkeen sekin alkaa loppua. En ole enää ollenkaan se ihminen, joka olin ja joka vielä haluaisin olla. Minusta on tullut surullinen, ahdistunut ja apaattinen. Ja se heijastuu myös lapsiin.

Toistan tämän edelleen, sinä et ole lopettanut VAATIMUKSIASI yhtään mihinkään! Sinun rakkaus on ehdollista, ja miehen pitää ylittää rima, jotta sinä voisit olla onnellinen. Jolle mies tee tahtoasi, se näkyy sinusta. Toisin sanoen sinä joko sanallisesti tai sanattomasti pakotat miestäsi alistumaan tahtoosi, ja jollei sitä tee, sinä oireilet, ja miehesi kyllä huomaa sen, sitä et pysty salaamaan mitenkään. Pakko tappaa kaiken halun tehdä! Olen edelleen sitä mieltä että sinä olet teidän perheen ongelma, ei miehesi. Entä sitten jos miehesi ei tahdo rempata kämppääsi? Mikä ja kuka antoi sinulle oikeuden puuttua toisen vapaaseen tahtoon? Kuka antoi sinulle oikeuden vaatia vapaalta ja itsenäiseltä ihmiseltä yhtään mitään? Vai eikö miehelläsi ole vapaata tahtoa sinun kanssasi? Oletko tyranni?

Sinun mielestäsi ilmeisesti olen tyranni. Miksi yhteiskunta sitten voi vaatia ihmisiltä yhtään mitään, jos se saa ihmiset tekemään juuri päin vastoin? Ihmisillähän pitäisi olla vapaa tahto? Kerropa miksi mieheni ei ota edes sitä vastuuta, että ottaisi eron, jos tämä pakko on väärin? Elämässä nyt sattuu olemaan joitakin pakkoja, ei kukaan voi pellossa elää. Tai näköjään voi, ainakin te kaksi?

Nyt sinä vaadit miestä ottamaan vastuun erosta jota hän ei halua?!? Miksi miehen pitäisi ottaa vastuun erosta? Sinähän nyt aivan hölmöjä rupeat kirjoittelemaan. Ei sinun miehen pidä sinun väärintekemiselle mitään tehdä, paitsi kertoa totuus sinun toiminnasta. Sinun se pitää ottaa vastuu itsestäsi ja omasta toiminnastasi! Olet kuin pieni lapsi joka polkee jalkaa ja syyttää kaikkia muita kun itsellä ei ole kivaa, ja aivan kuten lapsikin, sinäkin olet täysin sokea itsellesi. Pitkä kasvunpaikka on sinulla edessäsi.

En jaksanut lukea koko ketjua. Meillä toimin näin suunnilleen vastaavassa tilanteessa: Otin vastatakseni kaikki ne laskut, joiden maksamatta jättämisestä olisi ollut itselleni suoraa haittaa, kuten vuokra ja sähkö. Muut miehen maksettavaksi, itse voi valita maksaako heti vai ulosoton kautta, ihan miten parhaaksi näkee.

Kotitöistä valitsin itselleni sellaiset, joista mies ei ymmärrä mitään tai ei anna mitään arvoa. Loput jätin tekemättä, kuten miehen pyykkien pesun ja lämpimän ruuan. Kas kummaa, mies alkoi tekemään ne. Eri tavalla kuin itse olisin tehnyt, mutta teki kuitenkin. Rauha maassa, kumpikin elää tavallaan ja olemme jopa onnellisia yhdessä.

Vierailija kirjoitti:

Vierailija kirjoitti:

Vierailija kirjoitti:

Vierailija kirjoitti:

Vierailija kirjoitti:

Täällä joku vertasi hyvin tuota jatkuvaa huomauttelemista työpaikkakiusaamisen, hyvä vertaus! Miksi sitä sallittaisiin parisuhteessakaan? Toki on saamattomia miehiä, mutta eikö se tule ilmi jo seurusteluvaiheessa jos sellaista ei siedä? Saamattomuuden yksi syy voi muuten olla masennus. Myös miehet voivat olla masentuneita!

Kaikkien karmein oli tuo yksi nainen jonka mielestä kiusaamisesta valittava on neiti ja asiat ratkeavat tarjoamalla mulkkua. No se voikin toimia silloin kun huomautteluun vielä suhtautuu huumorilla ja asiat ovat korjattavissa. Kun kyseessä on jo valtataistelu niin silloin mennään jo lähelle henkistä ja fyysistä raiskausta kun aletaan nalkuttajalle antamaan kyselemättä "keppiä".

Työpaikalta saa potkut, jos ei huomautuksista huolimatta tee omaa osuuttaan.

Nainen ei ole kotona mikään esimies joka arvostelee alaisensa töitä. Puolison pitäisi olla tasavertainen kollega ja molemmat työskentelevät yhteisen hyvän eteen.

Mutta nainen kuitenkin on parisuhteen työpaikkakiusaaja, vaikka parisuhde ei ole mikään työpaikka?

Ja mitäs tässä auttaa kertoa, mitä pitäisi olla? Kun molemmat eivät työskentele yhteisen hyvän eteen. Siksi tämä keskustelu on olemassa.

Et oikein ymmärrä. Nainen on edellä olleissa esimerkeissä kuin työpaikkakiusaaja, tarkoittaen kollega kollegalle. Joku muu toi tähän keskusteluun esimiesaseman, viitaten ilmeisesti siihen että nainen olisi jonkinlainen kodin esimies.

Sinä et tässä ymmärrä. SINÄ toit keskusteluun esimiesaseman, ei kukaan muu.

Vähän todella myös särähti korvaan, että eikö riitä, että mies käy töissä ja tuo elannon perheeseen?

Mies77 kirjoitti:

Vierailija kirjoitti:

Vierailija kirjoitti:

Ei tuollainen mies ansaitse vaimoaan eikä lapsiaan, kyllä perheen eteen pitäisi pyytämättä pystyy tekemään asioita ja yhteinen koti ja sen kunnossapito pitäisi olla itsestäänselvyys sekä miehen omat projektit olisi kuulunut jäädä vähempiarvoiseksi lasten saamisen jälkeen, lapsien kanssa touhuuva mies on hyvä eli sellaista sinuna lähtisin elämäänne hakemaan. Mainitsemasi väsymys asiaan ja pelko oman terveyden menettämisestä on myös hälyyttävää, jos äiti hajoaa miten lapset sitten pärjää tuskin miehesi muuttuu huolehtivaksi perheen isäksi joka huomioisi puolisonsa ja lastensa pahan olon.

Itse olen samaa mieltä kanssasi, mutta minun on annettu ymmärtää, ettei tällaisia "itsestäänselvyyksiä" ole.

Huoh. Olen niin rikki.

Itsesäälissä sinä ryvet, ja se on yksi itsekkyyden merkki! Ihminen voi olla itsekäs monellakin tavalla, joko suoraan, tai itsesäälin kautta, kääntää kaikki asiat omaan itseensä.

Miten ryven itsesäälissä? Siten, että roikun tässä enkä eroa? Voi olla... Mutta en vain haluaisi erota. Jotenkin ajattelen, että se olisi liian helppo ratkaisu. Edelleen ajattelen, että asiat jotenkin olisi hoidettavissa vielä kuntoon, vaikka se vaivaa vaatisikin. Edelleenkin haluan uskoa, että se olisi kannattavaa. Mutta olenko liian naiivi näin ajatellessani?