Lue keskustelun säännöt.
Mies ei ota vastuuta - onko muuta ratkaisua kuin ero?
Neuvoja epätoivoiselle?
27.01.2018 |
Meillä vuosien haaste ollut miehen vastuuntunnottomuus liittyen kotiasioihin. Tämä ilmenee lähinnä siinä, ettei mies koe tarpeelliseksi saada valmiiksi talon keskeneräisiä osia, olla perillä raha-asioista tai lasten koulu- tms asioista. Yhden lapsen yhden harrastuksen hän kokee omakseen, koska on siinä itsekin mukana.
Työnsä hän myös hoitaa käsittääkseni tunnollisesti, joten mikään syrjäytynyt jamppa hän ei ole.
Hän kokee myös suurta osallistumisen, ja myös vetovastuun tarvetta erilaisista kodin ulkopuolisista asioista. Hän on aina valmis jeesaamaan, jos joku kaveri/naapuri/tuttava pyytää apua. Hän myös itse kehittää erilaisia projekteja tehtäväkseen, mutta nekin yleensä hyödyttävät muita kuin perheenjäseniään.
Itse olen tilanteeseen loppu, ollut jo monta vuotta. Asiasta on keskusteltu vuosia, aina silloin tällöin. Alkuun hän sanoi syyksi, ettei kiinnosta mitään tehdä, kun minä vain nalkutan ja vaadin kaikkea. Lopetin nalkuttamisen. Tämän jälkeen ehkä noin pari kertaa vuodessa olen ottanyt asian puheeksi. Aina hän sen ymmärtää ja aina hän sanoo, että kyllä pitää alkaa asioita hoitamaan. Mutta mikään ei ikinä muutu!
Itse en halua elää parisuhteessa, jossa koen, että olen yksin huolien kanssa, ettei toinen kanna vastuutaan. Itseäni ahdistaa taloudellinen tiukkuus ja siihen päälle se, että toisella ei tunnu olevan asiasta mitään huolta.
Olen uupunut, myös työkykyni ja sitä kautta työpaikkani alkaa olla uhattuna. Kaikki heijastuu lapsiin.
Eroa en haluaisi, meillä on paljon hyvää pitkässä historiassa ja edelleenkin. Mutta kun tilanne on tämä, voinko antaa sen viedä terveyteni, työpaikkani, ehkä luottotietoni ja myös lasten hyvinvoinnin?
Eroprosessiinkaan en millään jaksaisi ryhtyä.
Onko joku teistä saanut tällaisen tilanteen ratkaistua?
Kommentit (251)
Vierailija kirjoitti:
Vierailija kirjoitti:
Vierailija kirjoitti:
Olen ollut samassa tilanteessa oman vaimoni kanssa.
Yhteen muutettuani aloitin innokkaasti tekemään remontteja ja kaikenlaisia korjaustöitä.
Jokaisesta tekemästäni työstä löytyi jotain kritisoitavaa ja arvosteltavaa. Jatkoin aikani tekemistä, mutta kun valitus ja arvostelu ei loppunut, lopetin työn kerrallaan kuullessani hommasta arvostelua.
Astioiden tiskaus loppui siihen kun vaimoni kesken tiskaukseni tuli laittamaan vesihanan kiinni ja kehotti minua tiskaamaan toisella, vettä säästävämmällä tavalla (maksan vesilaskut :-)
Takkaa en osannut kuulemma sytyttää ja polttaa oikealla tavalla, joten luovutin suosiolla puiden ostamisen, liiteristä hakemisen ja takan lämmittämisen hänelle.
Asentamani verhotanko oli kuulemma vinossa (vatupassilla tarkistettu), joten hän saa nyt kyllä lainata työkalujani ja asennella taulut, verhotangot ym tilpehöörit seinille niin suoraan kuin itse haluaa.
Kun jatkuvasti saa pahaa mieltä yrittäessään rakentaa ja askarrella paskarrella yhteistä kotia miellyttävään kuntoon, niin omia hermoja säästääkseen on joskus tehtävä radikaaleja ratkaisuja.
Harvakseltaa teen jonkun pikku työn, mutta saadessani ensimmäisenkin negatiivisen kommentin tai silmien pyörityksen, jätän homman tekemättä.
Viimeksi korjailin kodinhoitohuoneen sähköjä ja jouduin hakemaan useampaan kertaan työkaluja ja tarvikkeita ulkovarastosta. Meni kerta, meni kaksi, mutta kolmannella kerralla alkoi valitus kengät jalassa sisällä kulkemisesta, joten olkoon nyt sitten pesemättä tai kuivaamatta pyykkejään, niin ei tarvitse valittaa hiekasta lattialla.
Kun tilaa sähkömiehen hommaa hoitamaan, tuskin valittaa hänelle samasta asiasta :-)
Eihän sulle vaan sitten tule yllätyksenä, kun vaimosi lopulta ottaa eron? Koska sun käytöksesi on todella passiivis-aggressiivista paskaa. Itse en katselisi kaltaistasi miestä hetkeäkään.
Oletko koskaan kuullut sellaisesta kuin keskustelu?
En ole tuo jolle kommentoit, mutta vastaan kuitenkin. Sinä olet se joka fantasioi näistä rajuista otteista ja kaikki muu on "passiivis-aggressiivista paskaa" ja kaikki miehet jotka valittavat jostain ovat neitejä ja mikkihiiriä. Mikä sinua riivaa? Haluaisitko kuitenkin salaa tosimiehen joka osaa ottaa naisen huomioon, yrittää keskustelemalla selvittää asiat ja osallistuu myös kotitöihin? Itsellä on ollut myös tuollainen arvostelijanainen ja siitä keskusteltiin kyllä vuosia, käytiin kaikki terapiat yms. Yritettiin hyvällä ja pahalla. Väkivallalla en uhkaillut enkä kantanut sänkyyn jos oli eri mieltä. Se ei mun mielestä ole miehen mitta. Sinun kanssa olisin varmaan pärjännyt kun olisit alistunut niin helposti. Toisaalta, en pidä alistuvista naisista vaan sellaisista joilla on oma tahto. Joten olisin heivannut sinut.
Sorry, mutta minä en tuota kirjoittanut. Tosin olen tietysti samaa mieltä.
Eikö olekin jännä että useampi ihminen on samaa mieltä, eli eri mieltä kuin sinä.
Edelleenkään suhteessamme ei ole väkivaltaa. Sinun suhteessasi taas oli, ja sen takia erosittekin.
Sisältö jatkuu mainoksen alla
Sisältö jatkuu mainoksen alla
Vierailija kirjoitti:
Kyllä. Minusta tuntui, että vain mies sai ymmärrystä meidän istuntojen aikana. Itselleni tuli tunne, että olen pirttihirmu, joka valittaa kaikesta. Vaikka mielestäni silloinkin "nalkutin" vain niistä asioista, jotka oikeasti olisi pitänyt hoitaa, enkä esim pöydällä olevista tiskeistä ja leivänmuruista tai pitkin poikin lojuvista vaatteista.
Toki myönsin, että miehelläkään ei varmaan helppoa ole (en koskaan ollut niin edes kuvitellut), mutta tämäkin kai antoi ymmärtää, että loppupeleissä se oli mies, jolla oli vaikeaa ja joka tarvitsi tukea. Sitä olen yrittänyt antaa, ilmeisesti väärin. Itse en edelleenkään ole tukea saanut ja yksi ahdistavimmista asioista on juuri se, että koen olevani niin yksin tämän asian kanssa.
Terapiasta.... Sama kokemus. Me kävimme myös keskustelemassa miehen passiivisuudesta ja minun "nalkuttamisestani" ja "raivokohtauksistani", ja terapeutin empatia kohdistui yksinomaan mieheen. Tottakai, tähän passiviiseen, kilttiin ja alistuvan oloiseen pehmoon (joka ei kykene ottamaan asioista aikuisten vastuuta). Ikäänkuin toisen osapuolen nalkutus ja raivoaminen syntyisivät tyhjästä! No, minä alistuin ja hiljenin, ja toimin nyt kuten AP on nähtävästi jo vuosia toiminut, kantanut vastuun ja padonnut asiat sisälleen. Mies voi nyt hyvin, suorastaan kukoistaa, mutta minä riudun ja voin huonosti ja alan olla lopussa. Kiitos aloituksesta, sait ajattelemaan.
Olen pahoillani molempien kirjoittajien puolesta :( Ihan kamalalata kuulostaa, ja vielä noin että ammattilainen on antanut "siunauksensa" ja valinnut jomman kumman puolen, ja näinhän terapeutti ei saisi toimia!
On se kumma kun näisä tarinoissa pitää sitä taloa rempata jatkuvasti? Kuinka huonoissa talossa asutaan kun remonttia riittää jatkuvasti?
Vierailija kirjoitti:
On se kumma kun näisä tarinoissa pitää sitä taloa rempata jatkuvasti? Kuinka huonoissa talossa asutaan kun remonttia riittää jatkuvasti?
Samaa ihmettelen... Mun mies sanoi, kun vanhan talon ostimme, että hän ei sitten aio olla koko ajan remppaamassa. Ei ole tarvinnut olla. Olen ihan itse remppaillut, ja siinä saanut miehenkin mielen muuttumaan samalla ;) Hän on aikansa katsellut laamailuani, ja listojen repimistä, ja päättänytkin liittyä seuraan tekemään. Niin hän on sen monesti jo myöntänyt, että taisi remppavastaisuus johtuakin vain väärästä seurasta. Johtuuhan se, jos joutuu koko ajan kaiken remppaamaan käskystä yksin, ja toinen puolisko seisoo vieressä ja motkottaa :p
Jotenkin ihmiset unohtaa, että suhteessa on kaksi erilaista ihmistä. Miten toinen voi vaatia, että eletään vain toisen prioriteettien mukaan? Ymmärrän että tullaan vastaan toisia, mutta ei toinen voi määrätä mikä toiselle on pitää olla tärkeää.
Ja aika surkea se liitto jossa toinen aikuinen opettaa toista tekemään asiat juuri niin kuin itsekin tekee. Miten tuollaiset asiat ei käsitellä jo seurusteluvaiheessa? Vai eikö se silloin vaivaa vaan lasten myötä tulee stressiä ja se kohdistetaan toiseen aikuiseen?
Sisältö jatkuu mainoksen alla
Ah!!! Toi on niin tuttua!!
Meillä tosta on kans väännetty vuosia. Välillä skarppaa ja välillä pistää ihan läskiksi.
Autahan armias kun muutaman vuoden pääatä muksu aloittaa omien siipien testausta, niin tää kotka levittää myös pmat siipensä ja lähtee.. se jälkeen en IKINÄ passaa enää ketään. Syön mikroaterioita ja käytän kertakäyttölautasia! Yhen ainutta ukkoa en omaan huusholliin taantumaan enää ota!! *phyi*
Ps. Olen itse avioeron lapsi, ja itse haluan että koti on ehjä siihen asti kun lapsi lentää kodista. Ja tienaan sekä olen aina tienannut karvan verran enemmän kuin mieheni, että en tässä rahan takia roiku!
Me käytiin pariterapiassa ja siellä kaksi ymmärtäväistä naista yrittivät kyllä olla tasapuolisia ja katsoa tilannetta kokonaisuutena, mutta heidän ohje oli se, että riidan alkaessa tulee jomman kumman vain poistua tilasta. Riitelimme paljon ja aina samoista asioista. Riidat johtuivat siitä, että kun otin esille asioita, mies vain tiuski takaisin, mikä oli minusta hyvin turhauttavaa ja riitahan siitä tuli joka kerta. Tämä ratkaisukeskeinen terapia siis ohjasi vain lopettamaan riidan, mutta ei ratkaissut ongelmaa. Erohan siitä tuli tietenkin. Kuka nyt jaksaa kymmenen vuotta yrittää puhua samoista asioista, kun toisella ei ole mitään mielenkiintoa ottaa niitä vastaan. Siellä pariterapiassa pitäisi uskaltaa nostaa esille se varsinainen ongelma, eli miten osapuolten asioita otettaisiin oikeasti paremmin huomioon. Jos minä olisin mies ja olisin alkanut rakentamaan, mutta jättänyt koko homman sitten kuitenkin puolitiehen, ja sitten hermostuisin sen kurjuuden keskellä pakosti elävälle naiselle, kun toisi asian esiin, en edes halauaisi ymmärtää tätä naista ja hänen näkökulmaansa ja tuntemuksiaan. Sehän on selvä. Tuossa meidän tapauksessa terapia ajoi meidät vain kauemmaksi toisistamme, sen sijaan, että olisi auttanut meitä asettumaan toistemme asemaan. En oikein koskaan ymmärtänyt, mikä siinä oli, että mies a hermostui joka kerta, kun jostakin sanoi b ei tehnyt asioille, joista tiesi minun kärsivän mitään. Eikä se ollut vain minä, joka kärsi, vaan samassa liemessä oltiin molemmat kuten teilläkin ap.
Sisältö jatkuu mainoksen alla
Ei se ole se remontti ja rakentaminen, jotka niitä riitoja aiheuttaa, vaan se mies joka ei tee niitä loppuun. Meilläkin on talo vielä kesken. Viisi vuotta ollaan rakennettu. Mies heitti homman kesken noin kaksi vuotta sitten. Yritän puhua asiasta noin kertan viikossa, miehen vastaus on epämääräinen tai sitten hän ei sano mitään. Ei katso, ei pysähdy, kiinnittää huomionsa muualle ja vastaa jotain, ei tässä voi oikeen mitään tehdä, tai jotain muuta, mikä osoittaa täydellistä välinpitämättömyyttyä keskeneräistä projektia ja minun toivomuksia kohtaan. Se, että ei voi mitään tehdä, ei ole totta. Minä sitten luettelen hänelle aina se samat asiat, jotka voisi ihan hyvin tehdä, jotka veisivät muutaman päivän ja yritän sopia päivistä, jollon ne tehdään. Mitään ei tapahdu ja myöhemmin hän perustelee, että olisi pitänyt olla sitä ja tätä tilattuna. No ei sitten kuitenkaan tilaa. Välillä syyttää minua, välillä välttelee kysymyksiä työn edistymisestä. Talo on tosi pahasti kesken, ei siis mitään tyyliin listoja puuttuu, vaan puuttuu todella kokonaisia huoneita, joita mies ei saa edistettyä yhtään, ulkopuoleltakin pinnoitus, ikkunalaudat, terassit, piha, jne.
Vierailija kirjoitti:
Ei se ole se remontti ja rakentaminen, jotka niitä riitoja aiheuttaa, vaan se mies joka ei tee niitä loppuun. Meilläkin on talo vielä kesken. Viisi vuotta ollaan rakennettu. Mies heitti homman kesken noin kaksi vuotta sitten. Yritän puhua asiasta noin kertan viikossa, miehen vastaus on epämääräinen tai sitten hän ei sano mitään. Ei katso, ei pysähdy, kiinnittää huomionsa muualle ja vastaa jotain, ei tässä voi oikeen mitään tehdä, tai jotain muuta, mikä osoittaa täydellistä välinpitämättömyyttyä keskeneräistä projektia ja minun toivomuksia kohtaan. Se, että ei voi mitään tehdä, ei ole totta. Minä sitten luettelen hänelle aina se samat asiat, jotka voisi ihan hyvin tehdä, jotka veisivät muutaman päivän ja yritän sopia päivistä, jollon ne tehdään. Mitään ei tapahdu ja myöhemmin hän perustelee, että olisi pitänyt olla sitä ja tätä tilattuna. No ei sitten kuitenkaan tilaa. Välillä syyttää minua, välillä välttelee kysymyksiä työn edistymisestä. Talo on tosi pahasti kesken, ei siis mitään tyyliin listoja puuttuu, vaan puuttuu todella kokonaisia huoneita, joita mies ei saa edistettyä yhtään, ulkopuoleltakin pinnoitus, ikkunalaudat, terassit, piha, jne.
Anteeksi, mutta saako kysyä että miksi sinä et itse tee taloa loppuun?
Sisältö jatkuu mainoksen alla
Vierailija kirjoitti:
Vierailija kirjoitti:
Ei se ole se remontti ja rakentaminen, jotka niitä riitoja aiheuttaa, vaan se mies joka ei tee niitä loppuun. Meilläkin on talo vielä kesken. Viisi vuotta ollaan rakennettu. Mies heitti homman kesken noin kaksi vuotta sitten. Yritän puhua asiasta noin kertan viikossa, miehen vastaus on epämääräinen tai sitten hän ei sano mitään. Ei katso, ei pysähdy, kiinnittää huomionsa muualle ja vastaa jotain, ei tässä voi oikeen mitään tehdä, tai jotain muuta, mikä osoittaa täydellistä välinpitämättömyyttyä keskeneräistä projektia ja minun toivomuksia kohtaan. Se, että ei voi mitään tehdä, ei ole totta. Minä sitten luettelen hänelle aina se samat asiat, jotka voisi ihan hyvin tehdä, jotka veisivät muutaman päivän ja yritän sopia päivistä, jollon ne tehdään. Mitään ei tapahdu ja myöhemmin hän perustelee, että olisi pitänyt olla sitä ja tätä tilattuna. No ei sitten kuitenkaan tilaa. Välillä syyttää minua, välillä välttelee kysymyksiä työn edistymisestä. Talo on tosi pahasti kesken, ei siis mitään tyyliin listoja puuttuu, vaan puuttuu todella kokonaisia huoneita, joita mies ei saa edistettyä yhtään, ulkopuoleltakin pinnoitus, ikkunalaudat, terassit, piha, jne.
Anteeksi, mutta saako kysyä että miksi sinä et itse tee taloa loppuun?
Sovittiin projektin alkaessa, että mies rakentaa ja minä huolehdin sillä aikaa lapsista. Mies on itse rakennusalan ammattilainen ja väkisin piti saada itse rakentaa. Epäilin projektia jo kyllä alun alkaenkin. Ei, kun oma tekemä pitää tietenkin olla. Enpä usko, että mies edes suostuisi siihen, että minä rakentaisin, kun en osaa.
Vierailija kirjoitti:
Vierailija kirjoitti:
Vierailija kirjoitti:
Ei se ole se remontti ja rakentaminen, jotka niitä riitoja aiheuttaa, vaan se mies joka ei tee niitä loppuun. Meilläkin on talo vielä kesken. Viisi vuotta ollaan rakennettu. Mies heitti homman kesken noin kaksi vuotta sitten. Yritän puhua asiasta noin kertan viikossa, miehen vastaus on epämääräinen tai sitten hän ei sano mitään. Ei katso, ei pysähdy, kiinnittää huomionsa muualle ja vastaa jotain, ei tässä voi oikeen mitään tehdä, tai jotain muuta, mikä osoittaa täydellistä välinpitämättömyyttyä keskeneräistä projektia ja minun toivomuksia kohtaan. Se, että ei voi mitään tehdä, ei ole totta. Minä sitten luettelen hänelle aina se samat asiat, jotka voisi ihan hyvin tehdä, jotka veisivät muutaman päivän ja yritän sopia päivistä, jollon ne tehdään. Mitään ei tapahdu ja myöhemmin hän perustelee, että olisi pitänyt olla sitä ja tätä tilattuna. No ei sitten kuitenkaan tilaa. Välillä syyttää minua, välillä välttelee kysymyksiä työn edistymisestä. Talo on tosi pahasti kesken, ei siis mitään tyyliin listoja puuttuu, vaan puuttuu todella kokonaisia huoneita, joita mies ei saa edistettyä yhtään, ulkopuoleltakin pinnoitus, ikkunalaudat, terassit, piha, jne.
Anteeksi, mutta saako kysyä että miksi sinä et itse tee taloa loppuun?
Sovittiin projektin alkaessa, että mies rakentaa ja minä huolehdin sillä aikaa lapsista. Mies on itse rakennusalan ammattilainen ja väkisin piti saada itse rakentaa. Epäilin projektia jo kyllä alun alkaenkin. Ei, kun oma tekemä pitää tietenkin olla. Enpä usko, että mies edes suostuisi siihen, että minä rakentaisin, kun en osaa.
Kiitos tiedosta. Jos olisin sinä, jättäisin lapset miehelle, ja menisin itse tekemään talon loppuun, osasin tai en. :D
Sisältö jatkuu mainoksen alla
Vierailija kirjoitti:
On se kumma kun näisä tarinoissa pitää sitä taloa rempata jatkuvasti? Kuinka huonoissa talossa asutaan kun remonttia riittää jatkuvasti?
Jos olisi ensimmäisen kerran edes tehnyt valmiiksi asti, niin ei olisi tätä ongelmaa... Rempat voisi hyvin siirtyä, mutta kun lopputarkastuskin tarvitsisi tehdä!
Vierailija kirjoitti:
Pakota se ottamaan vastuuta tai sun on pakko ottaa ero siitä mieslapsesta! Vaihtamalla ei välttämättä parane mutta yksinkin voi olla.
Miten tämä pakotus käytännössä tehdään? Vuosia sitten mielestäni kuvittelin pakottavani. Sitten mentiin terapiaan, koska olin nalkuttava pirttihirmu ja saatiin ohjeeksi edetä miehen tahtiin... Tässä ollaan.
Sisältö jatkuu mainoksen alla
Vierailija kirjoitti:
Ei tuollainen mies ansaitse vaimoaan eikä lapsiaan, kyllä perheen eteen pitäisi pyytämättä pystyy tekemään asioita ja yhteinen koti ja sen kunnossapito pitäisi olla itsestäänselvyys sekä miehen omat projektit olisi kuulunut jäädä vähempiarvoiseksi lasten saamisen jälkeen, lapsien kanssa touhuuva mies on hyvä eli sellaista sinuna lähtisin elämäänne hakemaan. Mainitsemasi väsymys asiaan ja pelko oman terveyden menettämisestä on myös hälyyttävää, jos äiti hajoaa miten lapset sitten pärjää tuskin miehesi muuttuu huolehtivaksi perheen isäksi joka huomioisi puolisonsa ja lastensa pahan olon.
Itse olen samaa mieltä kanssasi, mutta minun on annettu ymmärtää, ettei tällaisia "itsestäänselvyyksiä" ole.
Huoh. Olen niin rikki.
Vierailija kirjoitti:
Annan tässä miehenä jotain neuvoja. Ensinnäkin, voi olla ettei hän enää välitä sinusta, kysy sitä. Kun ei välitä, niin ei kiinnosta laittaa tikkua ristiin. Erokin on silloin helppo päätös.
Jos mies kuitenkin vielä välittää, niin sitten on kohta aika tehdä jotain. Ennen eroa voi kokeilla "koe-eroa". Mies vuokraa kuukaudeksi yksiön (kyllä, se maksaa mutta ero vasta maksaakin) ja asuu siellä. Lapset käy tapaamassa siellä. Se ei ole mikään rangaistus, vaan aikalisä suhteelle ja kertoo että olet tosissasi. Kumpikin kuulostelee tilannetta tahollaan, miltä tuntuu. Tästä seuraava askel voi olla "oikea" asumusero jne.
Olen kysynyt, useammankin kertaa. Sanoo, että välittää ja rakastaa ja kuulemma vain minua. Olisi helppo käsittää hällä väliä -meininki, jos ei välittäisi.
Välillä kyllä tulee tunne, että välittääköhän siltikään, vai roikkuuko tässä vain, koska toinen vaihtoehto olisi niin työläs ja hankala. Eli käyttääkö tilannetta vain hyväkseen. Tätä näkemystä en itseltänikään halua koskaan hyväksyä. Kun ajattelen noin, koen että olen itsekäs ja vainoharhainen.
Vierailija kirjoitti:
Vierailija kirjoitti:
1. Sopikaa, että te molemmat siirrätte joka kuukausi jonkin summan säästöön, jonka käytetään talon remontointiin
2. Jaatte perheen kulut tasan. Molemmat osallistuvat.
3. Ette näe kavereita muutamaan kuukauteen, vaan pyhitätte vapaa-aikanne toisillenne ja perheellenne. Hankkikaa miehen kanssa yhteinen harrastus esim. lenkkeily, uimahallissa käynti jne.
4. Hankkikaa siivooja, joka siivoaa kotinne. Hinta 25-30 e/h ja saa vielä kotitalousvähennyksen.
5. Tehkää kotitöitä yhdessä hyvällä fiiliksellä. Tänään ei ole kenenkään tiskivuoro, vaan tiskaamme yhdessä koko perhe!
Ei toimi koska tämä miestyyppi ei pidä mitään lupaamaansa/sovittua.
Juuri näin. Mies ehkä tekee kanssani sopimuksia, mutta ei katso vastuukseen pitää niistä kiinni. Kun sitten vaatii selitystä miksi hän ei pidä kiinni sopimuksista, on vastaus "emmätiedä" tai "en mä oo hyvä tällaisissa ja tää olikin vain sun halusta tehry".
Vierailija kirjoitti:
Mies77 kirjoitti:
Neuvoja epätoivoiselle? kirjoitti:
Meillä vuosien haaste ollut miehen vastuuntunnottomuus liittyen kotiasioihin. Tämä ilmenee lähinnä siinä, ettei mies koe tarpeelliseksi saada valmiiksi talon keskeneräisiä osia, olla perillä raha-asioista tai lasten koulu- tms asioista. Yhden lapsen yhden harrastuksen hän kokee omakseen, koska on siinä itsekin mukana.
Työnsä hän myös hoitaa käsittääkseni tunnollisesti, joten mikään syrjäytynyt jamppa hän ei ole.
Hän kokee myös suurta osallistumisen, ja myös vetovastuun tarvetta erilaisista kodin ulkopuolisista asioista. Hän on aina valmis jeesaamaan, jos joku kaveri/naapuri/tuttava pyytää apua. Hän myös itse kehittää erilaisia projekteja tehtäväkseen, mutta nekin yleensä hyödyttävät muita kuin perheenjäseniään.
Itse olen tilanteeseen loppu, ollut jo monta vuotta. Asiasta on keskusteltu vuosia, aina silloin tällöin. Alkuun hän sanoi syyksi, ettei kiinnosta mitään tehdä, kun minä vain nalkutan ja vaadin kaikkea. Lopetin nalkuttamisen. Tämän jälkeen ehkä noin pari kertaa vuodessa olen ottanyt asian puheeksi. Aina hän sen ymmärtää ja aina hän sanoo, että kyllä pitää alkaa asioita hoitamaan. Mutta mikään ei ikinä muutu!Itse en halua elää parisuhteessa, jossa koen, että olen yksin huolien kanssa, ettei toinen kanna vastuutaan. Itseäni ahdistaa taloudellinen tiukkuus ja siihen päälle se, että toisella ei tunnu olevan asiasta mitään huolta.
Olen uupunut, myös työkykyni ja sitä kautta työpaikkani alkaa olla uhattuna. Kaikki heijastuu lapsiin.
Eroa en haluaisi, meillä on paljon hyvää pitkässä historiassa ja edelleenkin. Mutta kun tilanne on tämä, voinko antaa sen viedä terveyteni, työpaikkani, ehkä luottotietoni ja myös lasten hyvinvoinnin?
Eroprosessiinkaan en millään jaksaisi ryhtyä.
Onko joku teistä saanut tällaisen tilanteen ratkaistua?Tuo kirjoittamasi on juurikin se, ja ainoa asia mitä nalkuttamisella saa aikaan! Sanoit että olet lopettanut sen, ja minä epäilen sitä! Onko kaikenlainen mielenosoittaminen ja sanaton viestintäkin loppunut? Tutki tarkkaan, ja olen aivan varma että ei ole loppunut. Parisuhde ei voi perustua vaatimuksiin, ei minkäänlaisiin.
Kehoitan sinua aivan toisenlaiseen malliin tästä eteenpäin! Vaatimisen sijasta anna periksi! Saat yleensä sen mistä itse suostut luopumaan. Kun luovut vaatimuksistasi, miehesi tekee asian omasta vapaasta tahdostaan, ja jollei vapaasta tahdostaan tee, ei häntä saa tekemään millään ilveellä.
Kokeileppa seuraavaa... Nyt sydän täyteen rakkautta miestäsi kohtaan, rakkaus on tahdon päätös, ei mikään tuleva/menevä tunnetila! Kerro miehellesi rakkaudella ja kaikella ystävällisyydellä, oikealla sellaisella että olet todella pahoillasi, ja pyydä koko sydämestäsi anteeksi käytöstäsi! Kerro että ei minulla ole sinulta mitään oikeutta vaatia yhtään mitään, ja että lupaan tästä eteenpäin rakastaa sinua juuri sellaisena kuin olet! Olen sinulle hyvä ja ihana vain sen tähden että rakastan sinua ja sinä olet minun mieheni jota minä kunnioitan. Tämän jälkeen OLE miehelle ihana ja kunnioita miestäsi sellaisena kuin hän sattuu olemaan.
Väitän että miehesi on muutaman päivän täysin poissa tolaltaan, kuin lekalla päähän lyötynä! Seksiä tulee ja hänellä on maailman ihanin vaimo! Tämän vaikutus on luokkaa kottikärryllinen tulisia hiiliä hänen päälleen! Ole kärsivällinen, muutos ei tapahdu heti, sillä vuosien jälkeen miehesi ihmettelee muutosta sinussa ja empii, oletko nyt tosissasi. Kun huomaa että olet, alkaa tapahtua! Tämän jälkeen voit seurata hymyillen ja miestäsi rakastaen kuin entisestä lampaasta alkaa kasvaa vastuuta ottava leijona!
Teillä naisilla on aivan mieletön valta meitä miehiä kohtaan! Te pystytte tekemään leijonasta lampaan käden käänteessä vaatimustenne kanssa, ja jos sen vielä yhdistätte pienimpäänkään halveksuntaan, mies oikein sulaa olemattomiin. Toimimalla toisin päin, ja kunnioittamalla miesta ja antamalla miehelle tilaa kasvaa, nuhaisinkin lammas kasvaa suunnattomiin mittoihin, niin että koko kylän naiset ovat sinulle kateellisia! Se on sinusta kiinni minkälainen mies sinulla on. Haluatko lampaan vai leijonan?
Miten voit olla "aivan varma", ettei nalkuttaminen ole loppunut?
Sen tähden olen aivan varma ettei nalkutus ole loppunut, koska nainen EI ole luopunut vaatimuksistaan! Sanallinen nalkutus on vain yksi tapa tehdä se! Mies ei kelpaa naiselle omana itsenään, vaan vaatimuslista on olemassa, ja jollei mies mene ns. riman yli, on ongelmia edessä. Ei sitä pysty peittämään, ja vaatimukset, sanattomatkin, saavat kenen tahansa lyömään hanskat tiskiin. Naisten on ehkä kaikkein helpoin ymmärtää tämä asia jos sitä ajatellaan seksin kautta. Jos mies vaatii seksiä, ja jollei sitä saa, se heijastuu muuttuneena käytöksenä. Kuinka mielellään naiset annatte seksiä, jos siihen liittyy joko sanallinen tai sanaton pakko? Täsmälleen samasta on kysymys miehen kanssa. Halu tehdä, joko edellä kuvattuja töitä tai harrastaa seksiä liittyy lähtemättömästi VAPAUTEEN! Halu tulee vain vapauden kautta, ja kaikenlainen pakko tuhoaa halun tehdä yhtään mitään.
Vierailija kirjoitti:
Vierailija kirjoitti:
On se kumma kun näisä tarinoissa pitää sitä taloa rempata jatkuvasti? Kuinka huonoissa talossa asutaan kun remonttia riittää jatkuvasti?
Samaa ihmettelen... Mun mies sanoi, kun vanhan talon ostimme, että hän ei sitten aio olla koko ajan remppaamassa. Ei ole tarvinnut olla. Olen ihan itse remppaillut, ja siinä saanut miehenkin mielen muuttumaan samalla ;) Hän on aikansa katsellut laamailuani, ja listojen repimistä, ja päättänytkin liittyä seuraan tekemään. Niin hän on sen monesti jo myöntänyt, että taisi remppavastaisuus johtuakin vain väärästä seurasta. Johtuuhan se, jos joutuu koko ajan kaiken remppaamaan käskystä yksin, ja toinen puolisko seisoo vieressä ja motkottaa :p
Ihan tästä nyt ei ap viestissä ollut kyse. Mies itse halusi projektinsa, mutta ei hoida sitä edes viranomaisvaatimusten mukaisesti.
Vierailija kirjoitti:
Mies77 kirjoitti:
Neuvoja epätoivoiselle? kirjoitti:
Meillä vuosien haaste ollut miehen vastuuntunnottomuus liittyen kotiasioihin. Tämä ilmenee lähinnä siinä, ettei mies koe tarpeelliseksi saada valmiiksi talon keskeneräisiä osia, olla perillä raha-asioista tai lasten koulu- tms asioista. Yhden lapsen yhden harrastuksen hän kokee omakseen, koska on siinä itsekin mukana.
Työnsä hän myös hoitaa käsittääkseni tunnollisesti, joten mikään syrjäytynyt jamppa hän ei ole.
Hän kokee myös suurta osallistumisen, ja myös vetovastuun tarvetta erilaisista kodin ulkopuolisista asioista. Hän on aina valmis jeesaamaan, jos joku kaveri/naapuri/tuttava pyytää apua. Hän myös itse kehittää erilaisia projekteja tehtäväkseen, mutta nekin yleensä hyödyttävät muita kuin perheenjäseniään.
Itse olen tilanteeseen loppu, ollut jo monta vuotta. Asiasta on keskusteltu vuosia, aina silloin tällöin. Alkuun hän sanoi syyksi, ettei kiinnosta mitään tehdä, kun minä vain nalkutan ja vaadin kaikkea. Lopetin nalkuttamisen. Tämän jälkeen ehkä noin pari kertaa vuodessa olen ottanyt asian puheeksi. Aina hän sen ymmärtää ja aina hän sanoo, että kyllä pitää alkaa asioita hoitamaan. Mutta mikään ei ikinä muutu!Itse en halua elää parisuhteessa, jossa koen, että olen yksin huolien kanssa, ettei toinen kanna vastuutaan. Itseäni ahdistaa taloudellinen tiukkuus ja siihen päälle se, että toisella ei tunnu olevan asiasta mitään huolta.
Olen uupunut, myös työkykyni ja sitä kautta työpaikkani alkaa olla uhattuna. Kaikki heijastuu lapsiin.
Eroa en haluaisi, meillä on paljon hyvää pitkässä historiassa ja edelleenkin. Mutta kun tilanne on tämä, voinko antaa sen viedä terveyteni, työpaikkani, ehkä luottotietoni ja myös lasten hyvinvoinnin?
Eroprosessiinkaan en millään jaksaisi ryhtyä.
Onko joku teistä saanut tällaisen tilanteen ratkaistua?Tuo kirjoittamasi on juurikin se, ja ainoa asia mitä nalkuttamisella saa aikaan! Sanoit että olet lopettanut sen, ja minä epäilen sitä! Onko kaikenlainen mielenosoittaminen ja sanaton viestintäkin loppunut? Tutki tarkkaan, ja olen aivan varma että ei ole loppunut. Parisuhde ei voi perustua vaatimuksiin, ei minkäänlaisiin.
Kehoitan sinua aivan toisenlaiseen malliin tästä eteenpäin! Vaatimisen sijasta anna periksi! Saat yleensä sen mistä itse suostut luopumaan. Kun luovut vaatimuksistasi, miehesi tekee asian omasta vapaasta tahdostaan, ja jollei vapaasta tahdostaan tee, ei häntä saa tekemään millään ilveellä.
Kokeileppa seuraavaa... Nyt sydän täyteen rakkautta miestäsi kohtaan, rakkaus on tahdon päätös, ei mikään tuleva/menevä tunnetila! Kerro miehellesi rakkaudella ja kaikella ystävällisyydellä, oikealla sellaisella että olet todella pahoillasi, ja pyydä koko sydämestäsi anteeksi käytöstäsi! Kerro että ei minulla ole sinulta mitään oikeutta vaatia yhtään mitään, ja että lupaan tästä eteenpäin rakastaa sinua juuri sellaisena kuin olet! Olen sinulle hyvä ja ihana vain sen tähden että rakastan sinua ja sinä olet minun mieheni jota minä kunnioitan. Tämän jälkeen OLE miehelle ihana ja kunnioita miestäsi sellaisena kuin hän sattuu olemaan.
Väitän että miehesi on muutaman päivän täysin poissa tolaltaan, kuin lekalla päähän lyötynä! Seksiä tulee ja hänellä on maailman ihanin vaimo! Tämän vaikutus on luokkaa kottikärryllinen tulisia hiiliä hänen päälleen! Ole kärsivällinen, muutos ei tapahdu heti, sillä vuosien jälkeen miehesi ihmettelee muutosta sinussa ja empii, oletko nyt tosissasi. Kun huomaa että olet, alkaa tapahtua! Tämän jälkeen voit seurata hymyillen ja miestäsi rakastaen kuin entisestä lampaasta alkaa kasvaa vastuuta ottava leijona!
Teillä naisilla on aivan mieletön valta meitä miehiä kohtaan! Te pystytte tekemään leijonasta lampaan käden käänteessä vaatimustenne kanssa, ja jos sen vielä yhdistätte pienimpäänkään halveksuntaan, mies oikein sulaa olemattomiin. Toimimalla toisin päin, ja kunnioittamalla miesta ja antamalla miehelle tilaa kasvaa, nuhaisinkin lammas kasvaa suunnattomiin mittoihin, niin että koko kylän naiset ovat sinulle kateellisia! Se on sinusta kiinni minkälainen mies sinulla on. Haluatko lampaan vai leijonan?
Mielestäni olen ollut melko kärsivällinen. Kuten tänne aiemminkin olen kommentoinut, olen lopettanut nalkuttamisen, huomauttelemisen ym jo vuoden 2013-2014 paikkeilla. Tämän jälkeen olemme eläneet ihan ok arkea, on ollut hauskaa yhdessä, on ollut seksiä, ei ole välejä kiristelty... Ainoa mikä on, olen kaiken hiljaisuudessa padonnut sisälleni, mies varmaan kuvitellut, että olen unohtanut, mutta samalla aiheuttanut itselleni tämän ahdistuksen ja uupumuksen, ja luultavasti seuraavaksi syvän masennuksen, jos en jotenkin toimi tai jotenkin saada tätä tilannetta poikki. Ymmärrän, ettei mikään tapahtu hetkessä, olen ollut kärsivällinen, mutta näiden vuosien jälkeen sekin alkaa loppua. En ole enää ollenkaan se ihminen, joka olin ja joka vielä haluaisin olla. Minusta on tullut surullinen, ahdistunut ja apaattinen. Ja se heijastuu myös lapsiin.
Toistan tämän edelleen, sinä et ole lopettanut VAATIMUKSIASI yhtään mihinkään! Sinun rakkaus on ehdollista, ja miehen pitää ylittää rima, jotta sinä voisit olla onnellinen. Jolle mies tee tahtoasi, se näkyy sinusta. Toisin sanoen sinä joko sanallisesti tai sanattomasti pakotat miestäsi alistumaan tahtoosi, ja jollei sitä tee, sinä oireilet, ja miehesi kyllä huomaa sen, sitä et pysty salaamaan mitenkään. Pakko tappaa kaiken halun tehdä! Olen edelleen sitä mieltä että sinä olet teidän perheen ongelma, ei miehesi. Entä sitten jos miehesi ei tahdo rempata kämppääsi? Mikä ja kuka antoi sinulle oikeuden puuttua toisen vapaaseen tahtoon? Kuka antoi sinulle oikeuden vaatia vapaalta ja itsenäiseltä ihmiseltä yhtään mitään? Vai eikö miehelläsi ole vapaata tahtoa sinun kanssasi? Oletko tyranni?
Jos miehelläsi on ihan vain hummaamisesta tai asioiden hoitamattomuudesta tullutta ulosottovelkaa, teepä näin ennen kuin haet eroa: ota lainaa ja lahjoita lapsillesi maksimisummat (tai vaikka enemmäkin) tulevia lukio/autokoulu/koulutuskouluja varten. Niihin rahoihin ei ositus sitten vaikuta. Pidä huoli, että saat irti pesästä yhtä paljon kuin lusmu ukkosikin. Pidä pää kylmänä nyt!
Tiedän oikein hyvin, miltä sinusta tuntuu. Ja senkin, että pitkään jatkunut stressi vie ihmiseltä kyvyn ajatella selkeästi ja tarttua toimeen.
Sulla on kaikki hyvin, koska olet terve ja sulla on työpaikka. Älä odota niin kauan, että terveys menee ja sitten työkin. Sen jälkeen et enää voi lähteä tuosta vaikka kuinka haluaisit.