Lue keskustelun säännöt.
Mies ei halua lapsia, itse en ole varma haluistani... mitä tehdä?
23.01.2018 |
Otsikossa asia pääpiirteissään tulikin. Olen ihan hukassa tämän asian kanssa. Taustaa: olemme olleet useamman vuoden yhdessä, minä vähän alle ja mies vähän yli kolmekymppinen. Viimeisen vuoden-parin aikana on käynyt ilmi, että mies kokee melko varmasti ,ettei halua koskaan lapsia. Itse olen ollut aina häilyvä asian kanssa, en ole kulkenut tietoisesti lastenhankintaa kohti mutta en myöskään ole ajatellut, että en lapsia haluaisi. Olen ajatellut, että siitä tulee osa elämääni, jos tulee.
Viime aikoina tämä aihe on kuitenkin käynyt aika kipeäksi. Huomaan, että miehen ehdottomuus tuntuu yllättävän pahalta. Se tuntuu pahalta, että toisella ei ole lainkaan lasten hankintaan ja perheen perustamiseen liittyviä haaveita. Ei kuulemma ole koskaan ollutkaan. Minä taas reagoin itsellenikin yllättävn tunteellisesti ajatukseen siitä, että lastenhankinnan mahdollisuus poistuisi minulta kokonaan. Ja samalla minusta tuntuu ihan typerältä ajatus siitä, että eroaisin nyt ja lähtisin vaan etsimään jotain siittäjää. Lasten hankkiminen ei tunnu niin välttämättömältä.
Mitä ihmettä tällaisessa tilanteessa pitäisi tehdä? Auttakaa! Rakastamme toisiamme valtavan paljon ja suhteessamme on mieletötmän paljon hyvää, olemme hyvin "samalla aaltopituudella" kaikessa, paitsi oikeastaan tässä asiassa. Minä tiedän kyllä, että toista ei voi mihinkään pakottaa. Samalla mietityttää, että mitä jos tulevaisuudessa tajuankin, että olisin oikeasti halunnut lapsia, ja sitten katkeroidun. Mies taas murehtii sitä, että kieltäisi minulta tärkeän elämän osa-alueen ja olennaisen kokemuksen. Kumpikaan ei koe haluavansa erota. Mutta samalla kun alan miettimään tätä, minut valtaa alakulo. Olen iloinen, että pystmme keskustelemaan aiheesta rauhallisesti, mutta samalla noista keskusteluista jää aina todella vaisu olo.
Onko hyviä ajatuksia tai vaikka vertaistukea? Kuittailuja ja muuta vittuilua en kiitos kaipaa. Ilmeisesti tämä on aika yleinenkin tilanne ?
Kommentit (32)
Vierailija kirjoitti:
Mitä jos näyttelisitte vielä kerran, kumpikin puhuisi ne omat epävarmuutensa jne. Sitten asetatte vaikka puolen vuoden rajan, jonka aikana asiasta ei puhuta. Siinä kumpikin ehtii kypsyttelemään ajatuksiaan ilman tunnetta painostuksesta.
Puolen vuoden kohdalla seuraava keskustelu ja sitten päätätte.
Kuulostaa ihanan järkevältä, mutta voi olla tunnetasolla hankalaa jättää ajatukset vaan hautumaan jos ne koko ajan pyörii mielessä.
Sisältö jatkuu mainoksen alla
Sisältö jatkuu mainoksen alla
Mitä sun pitäisi tehdä? Käydä pääsi sisällä itsesi kanssa keskustelu, onko parisuhde tämän miehen kanssa ilman lapsia mahdollinen vai ei. Jos ei ole, niin asiahan on sillä selvä. Alat etsimään miestä, jonka kanssa hankkia lapsia. Voi olla, että et koskaan löydä sopivaa tai jos löydätkin, ette saakaan lapsia. Ainakin olet yrittänyt. Jos taas parisuhde ilman lapsia on mahdollinen, jatkat normaalia elämää ja kenties joskus tulee päivä, jolloin miehesikin haluaa lapsia. Tai sitten ei tule. Ja voi olla, että kun miehesi olisi valmis lapsiin, sinä taas et enää ole.
Ei elämässä voi tehdä tärkeitä valintoja miettien, kadunko tätä joskus myöhemmin . Aina on olemassa mahdollisuus, että toinen valinta olisi ollut parempi, mutta tehdyn valinnan kanssa vaan eletään eteenpäin.
Vierailija kirjoitti:
Ja jos mies sitten joskus sen lapsen hankkiikin, jonkun toisen kanssa. Onhan näitäkin nähty.
Omakohtaisesta kokemuksesta sanon että näihin yleensä liittyy se, että kumppani on eri, ns. oikeampi. Sama kuin "en mene ikinä naimisiin" ja tulee ero, mies/nainen tapaakin "sen oikean" ja boom, haluan naimisiin/lapsia/omakotitalon.
Vierailija kirjoitti:
Vierailija kirjoitti:
Ja jos mies sitten joskus sen lapsen hankkiikin, jonkun toisen kanssa. Onhan näitäkin nähty.
Omakohtaisesta kokemuksesta sanon että näihin yleensä liittyy se, että kumppani on eri, ns. oikeampi. Sama kuin "en mene ikinä naimisiin" ja tulee ero, mies/nainen tapaakin "sen oikean" ja boom, haluan naimisiin/lapsia/omakotitalon.
Näin kävi itselleni ainakin. Olen kyllä nainen. Olin ensimmäisessä suhteessa noin kahdeksan vuotta, asuttiin kyllä yhdessä mutta vuokralla. Aina iski kamala paniikki kun mies ehdotteli kihloihin menoa. Ja olin varma 28-vuotiaaksi etten ikinä halua lapsia, en ole ikinä ollut mikään lapsi-ihminen... Nyt oikean miehen kanssa lainalla ostettu omakotitalo, noin 1,5 vuotias lapsi ja toinen syntyy keväällä, ikää nyt 30-vuotta minulla. Mieheni oli siihen asti kun tavattiin sitä mieltä ettei halua edes parisuhdetta.
Niin ne tilanteet saattaa muuttua mutta saattaa olla myös muuttumatta. Ei ikävä kyllä ole kristallipalloa mistä nähdä elämää eteenpäin.
Vierailija kirjoitti:
Vierailija kirjoitti:
Vierailija kirjoitti:
Ja jos mies sitten joskus sen lapsen hankkiikin, jonkun toisen kanssa. Onhan näitäkin nähty.
Omakohtaisesta kokemuksesta sanon että näihin yleensä liittyy se, että kumppani on eri, ns. oikeampi. Sama kuin "en mene ikinä naimisiin" ja tulee ero, mies/nainen tapaakin "sen oikean" ja boom, haluan naimisiin/lapsia/omakotitalon.
Näin kävi itselleni ainakin. Olen kyllä nainen. Olin ensimmäisessä suhteessa noin kahdeksan vuotta, asuttiin kyllä yhdessä mutta vuokralla. Aina iski kamala paniikki kun mies ehdotteli kihloihin menoa. Ja olin varma 28-vuotiaaksi etten ikinä halua lapsia, en ole ikinä ollut mikään lapsi-ihminen... Nyt oikean miehen kanssa lainalla ostettu omakotitalo, noin 1,5 vuotias lapsi ja toinen syntyy keväällä, ikää nyt 30-vuotta minulla. Mieheni oli siihen asti kun tavattiin sitä mieltä ettei halua edes parisuhdetta.
Niin ne tilanteet saattaa muuttua mutta saattaa olla myös muuttumatta. Ei ikävä kyllä ole kristallipalloa mistä nähdä elämää eteenpäin.
Ja lisäksi kun tämä oikea mies ehdotti naimisiin menoa niin en voinut olla onnellisempi. Kohta 2 vuotta naimisissa.
Sisältö jatkuu mainoksen alla
Ehdotat miehelle vasektoniaa. Jos varaa ajan niin homma selvä.
Vaihda miestä, jos haluat lapsia. Ei kannata mukautua toisen tahtoon ja huomata hedelmällisen ajan menneen ohi. Miehellä ei ole kiire, hän voi saada lapsia sittenkin, kun sinä et. Siinä vaiheessa on myöhäistä itkeä kuinka lammas tuli oltua.
Sisältö jatkuu mainoksen alla
Kaikki tällaiset tietämäni tapaukset ovat olleet sellaisia, että mies onkin halunnut lapsia, mutta eri naisen kanssa. Uuden naisen kanssa perhe perustetaankin pikavauhtia, vaikka sitä ennen on vakuuttanut ettei ikinä halua isäksi.
Nainen on tässä kuviossa heikoilla. Mahdollisuudet tulla äidiksi pienenevät vuosi vuodelta, mies voi koska vain tulla isäksi.
Kannattaa huomioida onko puolisosi vanhemmat eronneet ja onko omat vanhempasi eronneet? Mikäli molempien vanhemmat ovat eronneet on teidän eronne todennäköisyys 90% tästä ei puhuta, kuin parisuhdeterapiassa. Mikäli molempien vanhemmat ovat naimisissa ja teillä on sisaruksia, niin tuskin edes miettisitte. Se on geeneissä ja ympäristöstä opittua, eli kannattaa aina katsoa myös ympärilleen. Toinen seikka on myös suvun jatkaminen, eli päättyykö suvun tarina juuri teidän sukupolveen. Ei näitä kaikkea mieti 20-30 vuotiaana, kuin vasta 40-50 vuotiaana. Lapset kannattaa tehdä nuorena, kun on vielä virtaa ja aktiivinen touhuta lasten kanssa.
Sisältö jatkuu mainoksen alla
Älä missään tapauksessa hanki lapsia. Sinulla on nyt elämä, älä anna sitä pois. En voi sitä kyllin korostaa. Sinulla on elämässä kaikki hyvin, miksi pilaisit sen hankkimalla lapsia? Älä tee sitä.
Ole armottoman rehellinen sekä itsellesi että kumppanillesi. En tarkoita, että päätös pitää tehdä tässä ja nyt mutta tee kumppanillesi selväksi, ettet ole varma asiasta ja se vaivaa sinua. Sen kuuluukin mietityttää ja vaivata, onhan se hurjan iso asia!
Olen itse kolmekymppinen ja asia on ajankohtainen. Miehelläni on tytär, joka asuu meillä joka toinen viikko. Itse ajattelin pitkään, etten monesta syystä halua lapsia (ahdistaa maailman tila, oma jaksaminen jne). Kaksikymppisenä oli jotenkin helpompaa ajatella niin. Nyt huomaa, että asia pyörii enemmän päässäni. Muistan kun 26-vuotiaana laitoin kierukan ja ajattelin, että nyt on viisi vuotta aikaa ja sitten teen päätöksen. Tuntui, että se on pitkä aika ja kun aika on täynnä, päätän, otanko kierukan pois = haluan lapsen vai laitatanko uuden = en halua lapsia. Laitatin uuden mutta en sillä ajatuksella, että lapsia ei tule. Oikein kumpikaan ratkaisu ei tunnu sellaiselta, että saisi rauhan ja voisi sanoa seisovansa päätöksen takana (olen muutenkin huono tekemään päätöksiä...).
Suhteen alkuaikoina mieheni teki selväksi, ettei asian suhteen ole paineita - hänellä on jo lapsi eikä koe tarvitsevansa heitä enempää mutta toisaalta ei ole myöskään ehdoton sen suhteen, etteikö lapsia voisi tulla joku päivä lisää. Jostain syystä olin omassa päässäni alkanut kokea, että mies on enemmän sillä kannalla, ettei enää lapsia halua. Monet omat epävarmuuden nousi pintaan. Ehkä mies haluaisi lapsia mutta ei minun kanssani... Minua pelotti ottaa asia puheeksi, kunnes tajusin, että on pakko. En ole vieläkään varma, haluanko lapsia mutta olen sanonut miehelleni, että todennäköisesti joku päivä haluan ja jos hänelle on selvää, ettei hän halua, hänen pitää olla rehellinen minulle kaikista suhteen hyvistä puolista huolimatta. Olen pian 32 ja en voi odottaa loputtomiin. Ehkä yksi pelkoni on se, että 35-vuotiaana minulle kirkastuu, että haluan lapsen, mieheni ei haluakaan ja en enää ehdi löytää uutta kumppania. Koskaan ei tiedä...
Mitä tässä yritän sanoa, on tiivistetysti:
- Vaikka aihe on vaikea, älä välttele sitä ja pyörittele liian kauan mielessäsi vaan puhukaa asiasta rauhassa ja useita kertoja. Ei painostavaa ilmapiiriä tai tivailua vaan kärsivällisyyttä ja aikaa asian kypsyttelylle.
- Ymmärrä puolisoasi siinä, että aihe on iso ja mielipide lapsettomuudesta voi liittyä esim. johonkin pelkoon. Itselleni puheet siitä, etten halua lasta oli jonkinlaista yritystä olla vahva ja erilainen, ikään kuin tuollaisen perustarpeen yläpuolella. Loppujen lopuksi taidan vain pelätä, että epäonnistuisin äitinä ja tekisin samoja virheitä kuin vanhempani. Yhtä hyvin puolisosi voi olla hyvin varma päätöksensä kanssa. Siinä tapauksessa älä jää odottamaan, että ehkä mieli vielä muuttuu.
- Oman tahdon vastainen päätös tässä asiassa on todella iso: vaikka sinusta nyt tuntuu, että voisit elää lapsetonta elämää onnellisena, oletko varma, että ajattelet 10 vuoden päästä samalla tavalla? Toisaalta en usko, että haluat, että puolisosi lähtee lastenhankintaan miellyttääksesi sinua tai fiiliksellä "no kai sitä voi kokeilla". Mitäs kun olette molemmat univeloissa ja ihan loppu? Oletko varma, ettei ala tulla syyllinen olo siitä, että olet suostutellut toisen lähtemään tuohon savottaan? Itse ainakin oletan, että pikkulapsiaika on rankkaa, hapuilua ja uuden opettelua, että tarvitaan vahva fiilis siitä, että tässä ollaan yhdessä. Kun toinen ei meinaa jaksaa, toinen kannattalee jne.
Olisikohan ap niin, että haluat lapsia mutta ajankohta väärä?
Itse olen jo pitkään pallotellut, että toinen lapsi vai ei. Välillä tuntuu, että yhden lapsen kanssa on hyvä, toisinaan taas alankin mielessäni suunnitella, minkä niminen seuraavasta lapsesta tulisi, mitkä esikoisen vaatteet säästän yms.
Olen tulkinnut, että haluan toisen lapsen mutten ihan vielä.