Kun vanhemmistasi aika jättää, mitä teet irtaimistolle?

Annan pois. Henk.kohtasia tavaroita (valokuvia, lasiesineitä jne) säilytän.

Meitä on kolme sisarusta ja lisäksi vanhemmillani on meidän lisäksemme "varalapsia", joten en ole yksin päättämässä siitä asiasta. Säästetään se, mitä kukin haluaa ottaa.

Säästän lempparit, loput myyn ja lahjoitan. Lemppareihin kuuluu kaikkea kirjoista huonekaluihin.

Minä en halua mitään. Kauhistuttaa ajatuskin, että pitäisi ottaa jotain vanhaa roinaa. Äidilläni on varasto täynnä omien vanhempiensa kamaa. Valikoidut valokuvat skannaan muistoksi, muuta en tarvi.

Myyn Hagelstamin huutokaupassa. Arvohuonekaluilla on kysyntää rahapiireissä.

Kieltäydyn miettimästä tällaista vielä. Oletan, että vanhemmillani on sen verran elinaikaa jäljellä, että sekä jälkeenjäävän irtaimiston että sen mahdollisten tarvitsijoiden kohdalla ehtii tulla huomattavia muutoksia nykyiseen.

Mutta noin teoriassa, sen, mikä on arvokkasta ja/tarpeellista joko rahallisesti tai tunteellisesti jaamme tai kopioimme (valokuvat yms) siskon kanssa. Sen mikä on kåyttökelpoista muttei itsellemme tarpeellista, lahjoitamme eteenpäin. Loput hävitetään.

En ole vielä päättänyt. Äiti kuoli aika nuorena, joten irtaimisto on sellaista, mistä mielellään pitäisi mahdollisimman paljon, mutta toisaalta on kuitenkin jo omatkin hankittuna. Äiti tiesi kuolevansa, joten ehti itse hävittää paljon. 

Valokuvat ym. sukuhistoriaan liittyvät muistoesineet säilytän, mutta todennäköisesti enemmistön irtaimistosta ja vaatteista voi lahjoittaa jollekin hyväntekeväisyyskirpparille tms. yleishyödylliselle taholle.

Osan pidän itselläni, sisaret ottavat myös osansa.

Mua ihan pelottaa koko ajatus. Vanhemmat asuvat kahdestaan isossa omakotitalossa, molemmat kovia keräilijoitä, ihan arvokkaitakin juttuja, mutta tavaraa on mielestäni jo ihan tarpeeksi :D Aina kotona käydessä autan heitä myymään tavaroita netissä ym, mutta jostain sitä kamaa tulee aina lisää!

En halua ajatella asiaa.

Nimittäin äidin omien vanhempien irtaimistokin on vielä tallella. Samaten isäni vanhempien irtaimisto on tallella. Näiden lisäksi minulle (ja siskolle) jää vielä vanhempiemme irtaimisto.

Ongelma on siinä, että siellä on sikin sokin sekä arvokasta että Tiimarikamaa. Lasivitriinissä voi siis olla vierekkäin Tiimarin viinilaseja ja Iittalan (you name it...) hienompia juomalaseja. Eli ensin pitäisi aina tutkia ja varmistaa, että mitä laatua tavara on ja sitten sen perusteella päättää, pistetäänkö kirpparille vai myydäänkö torissa.

Suuri osa menee tietty kierrätyskeskukseen tai ihan vain roskiin.  Äidilläni on tallessa 80-lukuinen äitiystoppatakki. Tokikaan se ei mahdu mitenkään minulle eikä edes siskolleni. Mutta säästää pitää.

Voisin veikata että harva lähtee torille tinkaamaan niistä euroja.

Mun mielestä on aika mauttomia nämä aloitukset näistä perintö asioista. Monta kertaa näiden omat vanhemmat ovat vielä ihan elävien kirjoissakin, mutta silti ajatus isosta perinnöstä hiipii jo mieleen. Ei sen näin pitäisi mennä, miettikää ajatuksen kanssa näitä aloituksianne. Sen lähimmäisen rakkauden pitää tulla ihan luonnostaan ilman oman hyödyn tavoittelua.

Isä kuollut, äiti elää vielä, minä olen ainoa lapsi. Äitini asuu omakotitalossa, mutta olen aloittanut jo 'kuolinsiivouksensa' eli pikkuhiljaa laittaa tavaraa pois ja myy torissa. Olen nimennyt muutaman tavaran, minkä haluan säilyvän, itselleni en halua yhtään ylimääräistä tavaraa, sillä kuolinsiivous on mullakin menossa. Lapset jo pois kotoa ja tarkoitus tästä miehen kanssa muuttaa pienempään.

Siis äiti siivoaa omaa tavaramääräänsä pienemmäksi. Tarkennus tuohon nro 14.

Omat lapsuuden kuvat säilytin. Suvun ikivanhoista kuvista pyysin tätiäni valitsemaan minulle 10 tärkeää ja loput jätin hänelle.

Lapseni valitsi pari korua, loput odottaa laatikossa että.saan aikaiseksi myydä.

Pari astiaa omasta lapsuudesta otin käyttöön, loput omilleen muuttavalle nuorelle mitä halusi ottaa.

Paperit vilkuilin läpi ja pois.

Trokari kävi keräämässä huonekaluja ja tauluja.

Loput vaihtolavalla jätekeräykseen.

Veljentyttö joskus jostain astiasta kysyy oliko tämä mummon, muistaa ne. Ihmetteli joskus miksei heillä ole mitään mummon tavaroita.... No kun se saamaton vätys, jota veljeksenikin kutsutaan, piti kyllä tarkkaan huolen ettei sormeaankaan liikauttanut koko 300m2 talon tyhjäämisen aikana.

Faijan urakka oli helpompi, yksiö täynnä roskaa: Ne mitkä ei taloyhtiön roskiin mahtuneet, meni peräkärryssä kaatikselle ja uutta maalia kämppään.

Jaa-a. Varmaan valokuvat, taulut, korut ja hopeat, lasiesineet ja kirjat jaetaan meidän sisarusten kesken, ahne veli ottaa osan muusta roinasta. Loput menevät kierrätysastioihin, kierrätyskeskukseen ja roskiin. Mitään kasari-roinaa en ala säilytellä tai myydä, lahjoitukseen menee siltä osin kun yhä käyttistä.

Meitä oli kolme sisarusta ja minä ainoa tyttärenä jouduin "perkaamaan" osan tavaroista kun äiti kuoli ja 10v myöhemmin isän kuoltua loput.Jokainen meistä otti sen mitä halusimme ,mutta hyvää tavaraa jäi silti paljon.Vaatteet,liinavaatteet yms. menivät keräyksen myötä Karjalaan.Isäni oli sotinvalidi ja evakko.Astioita ym. jäi kaikkea paljon ja osa myytiin Huutonetissa.Kauppa kävi hyvin.Kokonaisurakka oli valtava.

Itse olen nyt 65v ja konmaritan/kuolinsiivoan kaappejani ihan järkisyistä.Minulla on kaksi lasta enkä halua heille samanlaista urakkaa.Toinen lapsistani asuu ulkomailla.Itse olen ollut esim. astia-ym. hamstraaja kuten äitinikin.Eläköön Huutonet :) Minusta on tullut vuosien myötä aika hyvä hinnoittelija kun kokemusta kertynyt väkisinkin.

Myytävissä olevat myin, kierrätykseen kelpaavat laitoin kierrätykseen ja loput sitten kaatopaikalle. Minulla oli sikäli tuuria, että pääsin karsimaan äidin irtaimiston ihan minimiin hänen vielä eläessään. Se oli jonkinlaista luopumista ja surutyötä jo etukäteen, niin kuin muillakin muistisairaiden omaisilla on. Lopulta taidettiin säästää muutama taulu ja pieni laatikollinen valokuvia. Isä kuoli äitiä ennen ja hänellä ei kummemmin rompetta ollut. Äiti hankkiutui isän vaatteista eroon, joten niitä ei jäänyt meille asti setvittäväksi.

Miehen vanhempien kohdalla on savotta vielä edessä. Hilloavat kesämökillä ties mitä roinaa.

Vierailija kirjoitti:

Mun mielestä on aika mauttomia nämä aloitukset näistä perintö asioista. Monta kertaa näiden omat vanhemmat ovat vielä ihan elävien kirjoissakin, mutta silti ajatus isosta perinnöstä hiipii jo mieleen. Ei sen näin pitäisi mennä, miettikää ajatuksen kanssa näitä aloituksianne. Sen lähimmäisen rakkauden pitää tulla ihan luonnostaan ilman oman hyödyn tavoittelua.

Ei tässä nyt mistään perinnöistä ole kyse vaan arvottomista rojuista, joiden siivoamisen liian moni vanhus jättää jälkipolville. Ymmärrettävästi jälkipolvia ahdistaa jo etukäteen se edessä oleva työ.