Lue keskustelun säännöt.
En ikinä enää halua miestä - onnellinen yksinhuoltaja
23.01.2018 |
Olen niin onnellinen elämästäni näin yksinhuoltajana. On ihanaa kun ei tarvitse enää katsella sohvalla rötköttävää ja sotkevaa miestä, kukaan ei kuorsaa, illalla lasten mentyä nukkumaan saa olla ihan rauhassa ja kaikesta saa päättä ihan itse mitä sotaa tai tekee. En todellakaan halua enää koskaan miestä häiritsemään elämääni. Onko muita?
Ikionnellinen kolmen yksinhuoltaja jo 5-vuotta
Kommentit (219)
Vierailija kirjoitti:
Vierailija kirjoitti:
Vierailija kirjoitti:
Vierailija kirjoitti:
Olen niin onnellinen elämästäni näin yksinhuoltajana. On ihanaa kun ei tarvitse enää katsella sohvalla rötköttävää ja sotkevaa miestä, kukaan ei kuorsaa, illalla lasten mentyä nukkumaan saa olla ihan rauhassa ja kaikesta saa päättä ihan itse mitä sotaa tai tekee. En todellakaan halua enää koskaan miestä häiritsemään elämääni. Onko muita?
Ikionnellinen kolmen yksinhuoltaja jo 5-vuottaMinä. Nut lapset aikuisia jo. Nautin aina vain enemmän. Mitä nainen oikeasti miehellä tekee? Tyhjän saa pyytämättäkin. 😊
Ai mitä naiset miehillä tekevät? Miehet muunmuassa puolustavat tätä maata. Naiset eivät sitä halua jostain syystä tehdä. Eipä tosin tarvitse ihmetellä miksi olet yksin.
No hyvä, heti kun sota syttyy niin otan miehen. Siihen saakka elän onnellisena ja vapaana.
Otan miehen... Onko nyt vähän noussut itsenäisyys päähän? :D
Sisältö jatkuu mainoksen alla
Sisältö jatkuu mainoksen alla
Vierailija kirjoitti:
Aika harvaa miestäkään kiinnostaa ruveta suhteeseen loppuunpoljetun, paksuperseisen yh-äidin kanssa. Millainen aisankannattaja edes suostuu hyysäämään toisen miehen kakaroita ja parhaat päivänsä ohittanutta ruttuturpaa?
Meillä syy lienee rakkaus, tuskin tuo muuten tuossa olisi.
Voi yksinhuoltajaakin ruveta vielä joskus panettamaan ja harmittamaan kun kukaan ei ole auttamassa asioissa. Mutta hyvä jos näin ei ole ainakaan vielä käynyt.
Vierailija kirjoitti:
Vierailija kirjoitti:
Vierailija kirjoitti:
Ihmetyttää vaan miksi aiheesta pitää tehdä ketju, jossa korostetaan, kuinka ilman miestä on niin superihanaa. Tulee vähän ylikorostamisen maku.
Ihan samalla tavalla av:lta löytyy ketjuja, joissa puolestaan hehkutetaan parisuhteen auvoa tai kumppanin ihanuutta. Eikö se sitten ole ylikorostamista? Itselläni ei ole tarvetta mennä noihin ketjuihin korostamaan yksinolemisen paremmuutta kun ymmärrän, että siellä keskustellaan toisenlaisesta elämäntilanteesta kuin mikä omani on. Miksi sitten tähän ketjuun tunkee parisuhdetta ihannoivia ja yh:ita parjaavia kommentteja? Jos on tyytyväinen omaan elämäntyyliinsä, ei ole tarvetta yrittää mitätöidä muiden poikkeavia valintoja. Peiliinkatsomisen paikka tässä olisi monellakin kommentoijalla.
Myötäily ei synnytä keskustelua. Sydämiä jakamalla ketju tuskin olisi pysynyt yllä.
Omasta erinomaisesta elämästä olisi voinut kertoa ilman miesten demonisointia. Tungin ketjuun puolustaakseni niitä hyviä suomalaisia miehiä, jotka on hoivaavia ja osallistuvia perheen isejä, jotka ei tee naisten ja lasten elämästä ihan kamalaa. Joita taitaa useimmat suomalaiset miehet olla.
Mielenkiintoista, miten moni tulkitsi ketjun aloituksen miesten demonisoinniksi, kun siinä kuitenkin puhuttiin vain yhdestä yksittäisestä kokemuksesta. Siinä ei sanottu, että "miehet ovat sitä ja tätä", vaan ettei ap halua enää miestä elämäänsä. Lisäksi siinä kerrottiin, mikä ap:n aiempi kokemus parisuhteesta oli ollut ja mistä syistä nykyinen tilanne on aiempaa paljon parempi. Missä kohti siinä siis demonisoitiin miehiä?
Ja täytyy lisätä, että minäkin arvostan suurinta osaa suomalaisista miehistä monien ihailtavien luonteenpiirteiden ansiosta. Mutta en silti halua parisuhdetta suomalaisen enkä kenenkään ulkomaisenkaan miehen kanssa. En halua hoivausta, en osallistumista enkä yhtään mitään muutakaan, joten näiden piirteiden hehkuttaminen miehissä ei muuta mielipidettäni parisuhteesta.
Vierailija kirjoitti:
Vierailija kirjoitti:
Vierailija kirjoitti:
Vierailija kirjoitti:
Vierailija kirjoitti:
Parisuhteessa eläminen on yliarvostettua, eikä se kaikille sovi. Esim minulle ei ole sopinut koskaan eikä tule sopimaan, en tartte parisuhdetta mihinkään, enkä aikuista asuinkumppania, minulla on teini-ikänen lapsi ja meillä on mukava elää kaksistaan (muuta perhettä on lähellä), molemmat saa paljon omaa aikaa ja rauhaa, kotona voi rentoutua. Sellasesta minä erakkoluonteena pidän, en mistään parisuhdedraamasta tai seksistä, nämä ei oo mun juttuja ollenkaan.
Jotkut haluaa elää vastakkaisen sukupuolen kanssa, minä en, eikä moni muu.
Onneksi nykyään ei naisen ole pakko miehen kanssa asua tässä maassa.Itsekin olen erakko luonteeltani mutta aina viihtynyt parisuhteessa, saan sopivasti omaa aikaa kun tarvitsen sekä myös kahdenkeskistä aikaa, en viihtynyt kauan yksin, pitää olla joku jonka kanssa jakaa elämää. En tiedä mahtuuko lapsi koskaan meidän kahden väliin, saa nähdä. Mutta kukin tyylillään, tärkeintä että elää sellaista elämää että on itse onnellinen.
Sulla taitaa olla erakkoon käsite vähän hukassa, kuulostat läheisriippuvaiselta, et erakkoluonteelta. Erakkoluonne nauttii yksin olemisesta, sinä et selvästi nauti.
Minä nautin.Heh siinäpä meillä varsinainen keittiöpsykologi, aika mustavalkoista ajattelua, sinun mielestä siis kaikki parisuhteessa viihtyvät on läheisriippuvaisia vai? Viihdyn aika paljon yksin siitäkin huolimatta että oon aina halunnut aikuisiällä kumppanin, katsos kun jotkut naiset tykkää miesten seurasta niin paljon että haluaa jopa asua niiden kanssa yhdessä. Mieheni seura riittää mulle vapaa aikana aika pitkälti, emme ole kylki kyljessä liimattuina joka pv vaan ihan omat menot on kummallakin ja harrastukset. Monesti mies lähtee kavereiden kanssa viettää iltaa silloin kun itse jään mieluummin yksin kotiin nauttimaan koti-illasta. Itse näen kavereitani ehkä kerran 2-3kk:saan Kaikki erakotkaan ei ole samanlaisia.
Ei tietenkään kaikki parisuhteessa eläjät ole läheisriippuvaisia, mutta sinä ilmeisesti olet kun kirjotit ettet kauaa voi olla yksin, tarvitset parisuhdetta ja miestäsi. Silti alussa väitit itseäsi erakoksi, et selvästi ymmärrä erakon käsitettä.
Ei sinä kuvauksen persuteella erakkoluonteelta vaikuttanut, etkä vaikuta tämänkään kommentin perusteella. Sinä olet parisuhdeluonne, et erakkoluonne.
Heh sulla itsellä taitaa olla käsitteet hukassa, eiköhän suurin osa parisuhteessa onnellisesti elävistä nimenomaan halua olla siinä parisuhteessa mieluummin kuin yksin. Googletapa huviksesi mitä se läheisriippuvuus tarkoittaa.
Sisältö jatkuu mainoksen alla
No parempi yksin kuin huonon kumppanin kanssa. Toisaalta kaipaan kyllä kumppania.
Vierailija kirjoitti:
Vierailija kirjoitti:
Vierailija kirjoitti:
Vierailija kirjoitti:
Ihmetyttää vaan miksi aiheesta pitää tehdä ketju, jossa korostetaan, kuinka ilman miestä on niin superihanaa. Tulee vähän ylikorostamisen maku.
Ihan samalla tavalla av:lta löytyy ketjuja, joissa puolestaan hehkutetaan parisuhteen auvoa tai kumppanin ihanuutta. Eikö se sitten ole ylikorostamista? Itselläni ei ole tarvetta mennä noihin ketjuihin korostamaan yksinolemisen paremmuutta kun ymmärrän, että siellä keskustellaan toisenlaisesta elämäntilanteesta kuin mikä omani on. Miksi sitten tähän ketjuun tunkee parisuhdetta ihannoivia ja yh:ita parjaavia kommentteja? Jos on tyytyväinen omaan elämäntyyliinsä, ei ole tarvetta yrittää mitätöidä muiden poikkeavia valintoja. Peiliinkatsomisen paikka tässä olisi monellakin kommentoijalla.
Myötäily ei synnytä keskustelua. Sydämiä jakamalla ketju tuskin olisi pysynyt yllä.
Omasta erinomaisesta elämästä olisi voinut kertoa ilman miesten demonisointia. Tungin ketjuun puolustaakseni niitä hyviä suomalaisia miehiä, jotka on hoivaavia ja osallistuvia perheen isejä, jotka ei tee naisten ja lasten elämästä ihan kamalaa. Joita taitaa useimmat suomalaiset miehet olla.
Mielenkiintoista, miten moni tulkitsi ketjun aloituksen miesten demonisoinniksi, kun siinä kuitenkin puhuttiin vain yhdestä yksittäisestä kokemuksesta. Siinä ei sanottu, että "miehet ovat sitä ja tätä", vaan ettei ap halua enää miestä elämäänsä. Lisäksi siinä kerrottiin, mikä ap:n aiempi kokemus parisuhteesta oli ollut ja mistä syistä nykyinen tilanne on aiempaa paljon parempi. Missä kohti siinä siis demonisoitiin miehiä?
Ja täytyy lisätä, että minäkin arvostan suurinta osaa suomalaisista miehistä monien ihailtavien luonteenpiirteiden ansiosta. Mutta en silti halua parisuhdetta suomalaisen enkä kenenkään ulkomaisenkaan miehen kanssa. En halua hoivausta, en osallistumista enkä yhtään mitään muutakaan, joten näiden piirteiden hehkuttaminen miehissä ei muuta mielipidettäni parisuhteesta.
Ap kyllä kertoikin omasta elämästä, sen sijaan moni muu arvosteli täällä miehiä yleistäen ettei niitä muka tarvita ja niistä on vaan harmia. Oma mieheni on ollut parasta mitä mulle on tapahtunut ja on sääli ettei ne muut naiset ole sitä kokeneet. Lopulta keskustelu lähti sivuraiteille ja moni tuli kertomaan että on aina viihtynyt yksin. Yksin viihtyminen omasta luonteesta johtuen on eri asia kuin yleistää että mies muuttuu parisuhteesta pikku lapseksi jota täytyy kasvattaa. Ainakin oma mieheni hoitaa oman osuutensa kotitöistä ja kantaa muutenkin vastuunsa suhteestamme, huomioi ja on tuki ja turva. Eli ei kannata yleistää jos on itse joutunut huonojen miesten kanssa suhteeseen. Niitä mätämunia on joka sukupuolessa. Entinen kaveri haukkui kaikki miehet, vielä suomalaiset miehet. No totuus on se että itse on niin hankala ja itsekeskeinen ihminen ettei kukaan mies kauan jaksanut sietää sen oikkuja ja tanssia sen pillin mukaan, vaan lähti, itselläkin mennyt välit poikki kyseiseen tyyppiin. Parisuhde on sitä että kumpikin haluaa nähdä vaivaa toisen eteen koska rakastaa, eikä niin että toinen vaatii toiselta koko ajan jotain ja koko suhde pyörii vaan sen toisen mielihalujen ympärillä.
Sisältö jatkuu mainoksen alla
Vierailija kirjoitti:
Vierailija kirjoitti:
Vierailija kirjoitti:
Vierailija kirjoitti:
Vierailija kirjoitti:
Ihmetyttää vaan miksi aiheesta pitää tehdä ketju, jossa korostetaan, kuinka ilman miestä on niin superihanaa. Tulee vähän ylikorostamisen maku.
Ihan samalla tavalla av:lta löytyy ketjuja, joissa puolestaan hehkutetaan parisuhteen auvoa tai kumppanin ihanuutta. Eikö se sitten ole ylikorostamista? Itselläni ei ole tarvetta mennä noihin ketjuihin korostamaan yksinolemisen paremmuutta kun ymmärrän, että siellä keskustellaan toisenlaisesta elämäntilanteesta kuin mikä omani on. Miksi sitten tähän ketjuun tunkee parisuhdetta ihannoivia ja yh:ita parjaavia kommentteja? Jos on tyytyväinen omaan elämäntyyliinsä, ei ole tarvetta yrittää mitätöidä muiden poikkeavia valintoja. Peiliinkatsomisen paikka tässä olisi monellakin kommentoijalla.
Myötäily ei synnytä keskustelua. Sydämiä jakamalla ketju tuskin olisi pysynyt yllä.
Omasta erinomaisesta elämästä olisi voinut kertoa ilman miesten demonisointia. Tungin ketjuun puolustaakseni niitä hyviä suomalaisia miehiä, jotka on hoivaavia ja osallistuvia perheen isejä, jotka ei tee naisten ja lasten elämästä ihan kamalaa. Joita taitaa useimmat suomalaiset miehet olla.
Mielenkiintoista, miten moni tulkitsi ketjun aloituksen miesten demonisoinniksi, kun siinä kuitenkin puhuttiin vain yhdestä yksittäisestä kokemuksesta. Siinä ei sanottu, että "miehet ovat sitä ja tätä", vaan ettei ap halua enää miestä elämäänsä. Lisäksi siinä kerrottiin, mikä ap:n aiempi kokemus parisuhteesta oli ollut ja mistä syistä nykyinen tilanne on aiempaa paljon parempi. Missä kohti siinä siis demonisoitiin miehiä?
Ja täytyy lisätä, että minäkin arvostan suurinta osaa suomalaisista miehistä monien ihailtavien luonteenpiirteiden ansiosta. Mutta en silti halua parisuhdetta suomalaisen enkä kenenkään ulkomaisenkaan miehen kanssa. En halua hoivausta, en osallistumista enkä yhtään mitään muutakaan, joten näiden piirteiden hehkuttaminen miehissä ei muuta mielipidettäni parisuhteesta.
Ap kyllä kertoikin omasta elämästä, sen sijaan moni muu arvosteli täällä miehiä yleistäen ettei niitä muka tarvita ja niistä on vaan harmia. Oma mieheni on ollut parasta mitä mulle on tapahtunut ja on sääli ettei ne muut naiset ole sitä kokeneet. Lopulta keskustelu lähti sivuraiteille ja moni tuli kertomaan että on aina viihtynyt yksin. Yksin viihtyminen omasta luonteesta johtuen on eri asia kuin yleistää että mies muuttuu parisuhteesta pikku lapseksi jota täytyy kasvattaa. Ainakin oma mieheni hoitaa oman osuutensa kotitöistä ja kantaa muutenkin vastuunsa suhteestamme, huomioi ja on tuki ja turva. Eli ei kannata yleistää jos on itse joutunut huonojen miesten kanssa suhteeseen. Niitä mätämunia on joka sukupuolessa. Entinen kaveri haukkui kaikki miehet, vielä suomalaiset miehet. No totuus on se että itse on niin hankala ja itsekeskeinen ihminen ettei kukaan mies kauan jaksanut sietää sen oikkuja ja tanssia sen pillin mukaan, vaan lähti, itselläkin mennyt välit poikki kyseiseen tyyppiin. Parisuhde on sitä että kumpikin haluaa nähdä vaivaa toisen eteen koska rakastaa, eikä niin että toinen vaatii toiselta koko ajan jotain ja koko suhde pyörii vaan sen toisen mielihalujen ympärillä.
Totta, yleistäminen on vahingollista, mutta ei ap sitä harrastanut. Siitä huolimatta hän sai osakseen kaikenlaisia tsemppausviestejä "siitä oikeasta" ja parjausta sen johdosta, että kehtasi tällaisen ketjun aloittaa.
Vierailija kirjoitti:
Vierailija kirjoitti:
Vierailija kirjoitti:
Joku kirjoittaja nosti esiin hyvän pointin siitä, että olisi parisuhteessa huono kumppani. Tunnistin saman itsessäni ja olenkin jo tehnyt päätöksen siitä, etten siihen touhuun enää lähde. En halua jakaa arkeani tai asuntoani kenenkään aikuisen miehen kanssa. En halua joustaa sisustusmieltymyksissäni, siisteysvaatimuksissani tai ajankäytössäni. Haluan päättää raha-asioistani, ruokailutottumuksistani, asumismuodosta jne. ihan yksin. Enkä varsinkaan halua jakaa tilaani jatkuvasti jonkun toisen aikuisen kanssa. Minulle parisuhde ei vain ole noiden uhrauksien arvoista, ja toisaalta en osaisi arvostaa miestä, joka vain mukautuisi minun vaatimuksiini. On siis kaikille parasta, että jatkan elämääni kaksin lapsen kanssa enkä edes tavoittele mitään parisuhdetta, kun se ei lisäisi kenenkään osapuolen onnellisuutta.
Kovin mielenkiintoinen ilmiö tämä, miten niin moni parisuhteessa viihtyvä kokee toisenlaisen elämäntavan jotenkin uhkaksi. Eihän se muuten herättäisi näin suurta vastustusta. Minusta olennaista on tuntea itsensä ja löytää itselleen sopiva elämäntapa, olipa se sitten yksin tai parisuhteessa. Jos on omista valinnoistaan aidosti onnellinen, pystyy hyväksymään myös poikkeavat näkökulmat. Kannattaa miettiä, miksi tämä aihe herättää niin suurta ärtymystä monissa. Jotainhan se kertoo, jos toisen erilaisista valinnoista seurannut onni tuntuu jotenkin uhkaavan itseä.
Kovin mielenkiintoinen ilmiö on tämäkin miten niin moni kuvailee parisuhdetta kaikesta omasta luopumiseksi. Ihan kuin parisuhteessa oltaisiin 24/7 iholla, eikä mitää omaa enää ole.
Kovin mielenkiintoinen ilmiöä on tämäkin miten moni yksin viihtyvä kokee erilaisen mielepiteen uhaksi ja lähtee puolustelemaan omia "heikkouksiaan" ja hehkuttamaan onneaan!
Ehkä kyse on vain eroista ihmisten välillä, jotka jotkut pystyvät hyväksymään, mutta toiset eivät? Minulle parisuhde tarkoittaa luopumista ja epätyydyttäviä kompromisseja, mutta ymmärrän, että läheskään kaikki eivät asiaa niin koe. Ja se on täysin ok, tärkeintä on löytää se itselleen toimiva tyyli.
Kuka täällä on kokenut kenenkin mielipiteen uhkaksi? :D Tämä ketju käsittelee yksinelämisen ihanuutta, mutta niin vain iso osa kommenteista hehkuttaa parisuhdetta ja koettaa vakuutella, että "kyllä se sitten kun se oikea tulee vastaan". Meitä on monia, joita ei aidosti kiinnosta edes mitkään oikeat, kun ongelma on nimenomaan parisuhteen konseptissa.
On eri asia tiedostaa heikkoutensa ja elää realistisesti niiden aiheuttamien rajoitteiden mukaisesti, kuin puolustella niitä ja aiheuttaa hallaa muille ihmisille sitä kautta. Minä, yksin viihtyvä yhden lapsen äiti, olisin huono kumppani, joten siksi(kään) en parisuhteeseen ala. Mikä tässä on väärää? En edes halua muuttaa itseäni, kun näillä valinnoilla mieltymyksistäni ei ole mitään haittaa kenellekään. Ja kyllä, hehkutan onneani, kun olen tämän asian itsessäni tunnistanut ja alkanut tekemään valintoja sen mukaan. On mahtavaa tuntea itsensä ja löytää se itselle sopiva elämäntyyli. :)
Sinulla on lapsi, se auttaa asiaa. Minäkin viihdyn yksin, pian kuitenkin huomasin että elämä on aika yksinäistä kun ei mulla ole lapsiakaan. Kavereita voi joskus nähdä mutta niillä on omat miehensä ja menot ja varsinkin lomalla tämä korostuu, yksin en uskalla lähteä esim. ulkomaille lomalle. Muutenhan se meni arkena hyvin, töiden jälkeen oli ihana rentoutua kotona yksin ja vkl tehdä mitä huvittaa. En koe että olisin joutunut luopumaan mistään miehen takia. Seksiä saa aina halutessaan tutulta kumppanilta. Eikä meillä ainakaan siihen painosteta, sen takia seksihalutkin on varmaan pysynyt hengissä, edellisissä suhteissa painostuksen takia ne hävisi aina. Lisäksi koen arjen helpommaksi kun mies auttaa kotitöissä ja kauppareissuissa sekä korjaa asioita kotona. Mutta hyvä jos joku yksineläjä pärjää hyvin itsekseenkin.
Sisältö jatkuu mainoksen alla
Miksi joillekin nousee karvat pystyy ja suoranainen viha siitä, kun jotkut sanovat olevansa onnellisia yh:oita ilman miestä? Ovatko he itse onnettomia parisuhteissaan, mutta eivät uskalla irrottautua siitä? Laittavat yh:t alimpaan kastiin, joten olisi hirvittävää joutua sellaiseksi itse. Hammasta purren ollaan sitten huonossa parisuhteessa, statuksen, rahan tai läheisriippuvuuden takia.
No pitääkö näyttää tyttärelle tätä ap:n kirjoitusta, että nyt tää on hyvä juttu. Hankkiudu vaan jotenkin raskaaksi ja elele sitten yh:na
Sisältö jatkuu mainoksen alla
Vierailija kirjoitti:
Vierailija kirjoitti:
Miten se on miesten haukkumista kun ap toteaa, että hänelle on parempi näin. Todella usein siinä käy niin, että mies taantuu ns. lapsen tasolle kun perheeseen tulee lapsia ja kaikki kotityöt, perheen käytännön järjestelyt, lasten hoitaminen, lasten asioista huolehtiminen jää naisen vastuulle. Siitäkin huolimatta, että ennen lasten hankkimista näistä asioista olisi keskusteltu ja sovittu. Mikään ei ahdista niin paljon kun joutuu olemaan yksin vastuussa kaikesta kotona ja ainoa aikuinen koko perheessä. Usein ero pakottaa miehen hoitamaan oman osuutensa. Tietenkään kaikkien miesten kohdalla ei käy näin, mutta se on aina riski naiselle, koska ikinä ei voi tietää miten mies käyttäytyy alkuhuuman jälkeen. Näitä luonnemuutoksia ja taantumisia riittävästi nähneenä on usko monella aika loppu.
Niin. Kun mies puhu arvostelevaan sävyyn naisista se on naisvihaa, katkeruutta ja haukkumista. Kun nainen puhuu samaan tyyliin miehistä se on vain tosiasioiden toteamista.
Aloittaja olisi voinut ihan hyvin tuoda esiin ilonsa yksinolemisesta miehiä haukkumatta, mutta ei tehnyt niin.
MInulla on elämässäni ollut kaksi merkittävää ja pitkää ihmissuhdetta, joissa olin itse ns. tosissani. Toinen päättyi törkeään pettämiseen ja toinen puolison alkoholismiin, jonka seurauksena olen nyt yh. IItselleni ihan riittävästi olen tällaista käytöstä nähnyt ja olen onnellinen, ettei enää tarvitse. En silti lähde haukkumaan kaikkia vastakkaisen sukupuolen edustajia.
Ja niin, minä olen mies. Pettäjä ja alkoholisti naisia.
Ei ap mun mielestä haukkunut kaikkia miehiä. Mun mielestä on "en tarvitse miestä enää mihinkään" on ymmärrettävä lausunto jos on kaksi huonoa suhdetta takana. Ei se tuomitse kaikkia miehiä vaan kertoo, että ap on saanut parisuhteista tarpeekseen. Mun mielestä on hienoa, että aletaan murtaa sitä myyttiä, että kaikki haluavat ja tarvitsevat puolison, ja että suhteessa täytyy olla tiiviisti yhdessä jne. Taitaa olla yksi länsimaisen yhteiskunnan viimeisistä tabuista.
Vierailija kirjoitti:
Vierailija kirjoitti:
Vierailija kirjoitti:
Vierailija kirjoitti:
Joku kirjoittaja nosti esiin hyvän pointin siitä, että olisi parisuhteessa huono kumppani. Tunnistin saman itsessäni ja olenkin jo tehnyt päätöksen siitä, etten siihen touhuun enää lähde. En halua jakaa arkeani tai asuntoani kenenkään aikuisen miehen kanssa. En halua joustaa sisustusmieltymyksissäni, siisteysvaatimuksissani tai ajankäytössäni. Haluan päättää raha-asioistani, ruokailutottumuksistani, asumismuodosta jne. ihan yksin. Enkä varsinkaan halua jakaa tilaani jatkuvasti jonkun toisen aikuisen kanssa. Minulle parisuhde ei vain ole noiden uhrauksien arvoista, ja toisaalta en osaisi arvostaa miestä, joka vain mukautuisi minun vaatimuksiini. On siis kaikille parasta, että jatkan elämääni kaksin lapsen kanssa enkä edes tavoittele mitään parisuhdetta, kun se ei lisäisi kenenkään osapuolen onnellisuutta.
Kovin mielenkiintoinen ilmiö tämä, miten niin moni parisuhteessa viihtyvä kokee toisenlaisen elämäntavan jotenkin uhkaksi. Eihän se muuten herättäisi näin suurta vastustusta. Minusta olennaista on tuntea itsensä ja löytää itselleen sopiva elämäntapa, olipa se sitten yksin tai parisuhteessa. Jos on omista valinnoistaan aidosti onnellinen, pystyy hyväksymään myös poikkeavat näkökulmat. Kannattaa miettiä, miksi tämä aihe herättää niin suurta ärtymystä monissa. Jotainhan se kertoo, jos toisen erilaisista valinnoista seurannut onni tuntuu jotenkin uhkaavan itseä.
Kovin mielenkiintoinen ilmiö on tämäkin miten niin moni kuvailee parisuhdetta kaikesta omasta luopumiseksi. Ihan kuin parisuhteessa oltaisiin 24/7 iholla, eikä mitää omaa enää ole.
Kovin mielenkiintoinen ilmiöä on tämäkin miten moni yksin viihtyvä kokee erilaisen mielepiteen uhaksi ja lähtee puolustelemaan omia "heikkouksiaan" ja hehkuttamaan onneaan!
Ehkä kyse on vain eroista ihmisten välillä, jotka jotkut pystyvät hyväksymään, mutta toiset eivät? Minulle parisuhde tarkoittaa luopumista ja epätyydyttäviä kompromisseja, mutta ymmärrän, että läheskään kaikki eivät asiaa niin koe. Ja se on täysin ok, tärkeintä on löytää se itselleen toimiva tyyli.
Kuka täällä on kokenut kenenkin mielipiteen uhkaksi? :D Tämä ketju käsittelee yksinelämisen ihanuutta, mutta niin vain iso osa kommenteista hehkuttaa parisuhdetta ja koettaa vakuutella, että "kyllä se sitten kun se oikea tulee vastaan". Meitä on monia, joita ei aidosti kiinnosta edes mitkään oikeat, kun ongelma on nimenomaan parisuhteen konseptissa.
On eri asia tiedostaa heikkoutensa ja elää realistisesti niiden aiheuttamien rajoitteiden mukaisesti, kuin puolustella niitä ja aiheuttaa hallaa muille ihmisille sitä kautta. Minä, yksin viihtyvä yhden lapsen äiti, olisin huono kumppani, joten siksi(kään) en parisuhteeseen ala. Mikä tässä on väärää? En edes halua muuttaa itseäni, kun näillä valinnoilla mieltymyksistäni ei ole mitään haittaa kenellekään. Ja kyllä, hehkutan onneani, kun olen tämän asian itsessäni tunnistanut ja alkanut tekemään valintoja sen mukaan. On mahtavaa tuntea itsensä ja löytää se itselle sopiva elämäntyyli. :)
Sinulla on lapsi, se auttaa asiaa. Minäkin viihdyn yksin, pian kuitenkin huomasin että elämä on aika yksinäistä kun ei mulla ole lapsiakaan. Kavereita voi joskus nähdä mutta niillä on omat miehensä ja menot ja varsinkin lomalla tämä korostuu, yksin en uskalla lähteä esim. ulkomaille lomalle. Muutenhan se meni arkena hyvin, töiden jälkeen oli ihana rentoutua kotona yksin ja vkl tehdä mitä huvittaa. En koe että olisin joutunut luopumaan mistään miehen takia. Seksiä saa aina halutessaan tutulta kumppanilta. Eikä meillä ainakaan siihen painosteta, sen takia seksihalutkin on varmaan pysynyt hengissä, edellisissä suhteissa painostuksen takia ne hävisi aina. Lisäksi koen arjen helpommaksi kun mies auttaa kotitöissä ja kauppareissuissa sekä korjaa asioita kotona. Mutta hyvä jos joku yksineläjä pärjää hyvin itsekseenkin.
Minä viihdyin yksin myös ennen lasta, mutta yritin kuitenkin parisuhdetta kun se oli jollain tavalla itsellekin sellainen normi, jota ei tullut aiemmin edes kyseenalaistettua. En kylläkään kadu yhtään, lapseni on parasta mitä minulle on tapahtunut. Olin vuosia sinkku ennen lapsensaantia, ja se oli yksi elämäni onnellisimmista ajoista. Tykkään myös matkustella yksin, joten sekään ei ole minulle ongelma. Rakastan lastani, mutta viihtyisin yksin ilman häntäkin. Kaikki eivät vain kaipaa ihmisiä ympärilleen.
Sisältö jatkuu mainoksen alla
Vierailija kirjoitti:
Vierailija kirjoitti:
Vierailija kirjoitti:
Vierailija kirjoitti:
Vierailija kirjoitti:
Olen niin onnellinen elämästäni näin yksinhuoltajana. On ihanaa kun ei tarvitse enää katsella sohvalla rötköttävää ja sotkevaa miestä, kukaan ei kuorsaa, illalla lasten mentyä nukkumaan saa olla ihan rauhassa ja kaikesta saa päättä ihan itse mitä sotaa tai tekee. En todellakaan halua enää koskaan miestä häiritsemään elämääni. Onko muita?
Ikionnellinen kolmen yksinhuoltaja jo 5-vuottaMinä. Nut lapset aikuisia jo. Nautin aina vain enemmän. Mitä nainen oikeasti miehellä tekee? Tyhjän saa pyytämättäkin. 😊
Ai mitä naiset miehillä tekevät? Miehet muunmuassa puolustavat tätä maata. Naiset eivät sitä halua jostain syystä tehdä. Eipä tosin tarvitse ihmetellä miksi olet yksin.
No hyvä, heti kun sota syttyy niin otan miehen. Siihen saakka elän onnellisena ja vapaana.
Eli heti kun tosi paikka tulee turvaudut mieheen?
Vierailija kirjoitti:
No pitääkö näyttää tyttärelle tätä ap:n kirjoitusta, että nyt tää on hyvä juttu. Hankkiudu vaan jotenkin raskaaksi ja elele sitten yh:na
Se mikä näissä asioissa niin hyvässä kuin pahassa unohtuu se lapsi. Isättömiä lapsia ei saisi tehdää enää yhtään lisää, eikä myöskään solmia yhtään uusperhettä, jossa lapset joutuu jatkuvasti joustamaan ja sopeutumaan.
Aloittaja taisi heittää vaan hyvän provon, eikä ole vastaamassa siihen miten onnellisia lapset on kun he eivät jaa arkeaan isänsä kanssa. Tai miten onnellinen hän itse on kun ajattelee asiaa lasten silmin katsottuna ja syökö sitä onnellisuutta yhtään kun lapset kaipaa sitä poissaolevaan vanhempaa.
Aloittajan kanssa aivan samaa mieltä.
Kolme suurinta virhettä, mitä ihmiset usein tekevät elämässään:
1. Avioliitto huonossa elämäntilanteessa "jotenkuten ok" partnerin kanssa
2. Ottavat lemmikkejä ajattelematta, että koira voi elää 15 -vuotiaaksi ja kissa jopa 30 -vuotiaaksi (helvetin pitkä aika tietää, että kestääkö perhesuhteet, rahatilanne, tuleeko muuttoa ulkomaille jne)
3. Tekevät lapsia ollessaan liian nuoria, huonossa taloustilanteessa, ollessaan toisesta riippuvaisia jne.
Minä tiedän monia miehiä, jotka asuvat ja ovat sinkkuja. Yksi sanoikin minulle joskus, että edellinen akka oli niin kauhea, että on päätynyt olemaan yksin, että uutta akkaa ei ota enää koskaan. Jokainen tehköön elämästään haluamansa, ei kaikki halua parisuhdetta. Se pitää ymmärtää. Ne, jotka parisuhteessa ovat tai sellaisen haluavat, älköön väheksykö ja arvostelko ilman miestä eläviä!
Vierailija kirjoitti:
Kolme suurinta virhettä, mitä ihmiset usein tekevät elämässään:
1. Avioliitto huonossa elämäntilanteessa "jotenkuten ok" partnerin kanssa
2. Ottavat lemmikkejä ajattelematta, että koira voi elää 15 -vuotiaaksi ja kissa jopa 30 -vuotiaaksi (helvetin pitkä aika tietää, että kestääkö perhesuhteet, rahatilanne, tuleeko muuttoa ulkomaille jne)
3. Tekevät lapsia ollessaan liian nuoria, huonossa taloustilanteessa, ollessaan toisesta riippuvaisia jne.
Tein nämä kaikki 3 "virhettä". Perustin perheen nuorena semmoisen työmyyrän kanssa ettei tosikaan. Koira ja kissakin hankittiin. Halusin koko ajan elämääni lisää asioita, jotka mielsin onnelliseen ydinperheeseen kuuluvan.
Tämä siksi, että mulla ei ollut mitään aiempaa kokemusta tavallisesta prismaperheestä. Kasvoin tunnekylmien vanhempien välinpitämättömässä huomassa, joten kaipasin vain älyttömästi rakkautta ympärilleni.
Jos nämä mun lapset ovat virhe, niin hiton hyviä virheitä ovat, elämäni parhaat. Ilman en haluaisi olla. Sen sijaan miestä en kaipaa, koska olen vihdoin käsitellyt lapsuudentraumani ja tajunnut olleeni läheisriippuvainen. Itse asiassa parisuhteessa olo ei miellytä minua lainkaan, musta tulee sellainen hirveä akka, joka nalkuttaa kaikesta. En ole mieheen koskaan tyytyväinen, koska hän ei voi läsnäolollaan antaa mulle sitä mitä tarvitsen eniten: yksinoloa.
Sille en voi mitään, että lasten isä ei tapaa lapsiaan. Kaikkeni tein, mutta työ on hänelle tärkeämpää kuin lapset. En iloitse yh-tittelistäni lasteni kustannuksella, vaan siitä, että lapsilla on edes 1 onnellinen vanhempi nyt, kun en ole enää parisuhteessa kärsimässä.
Ehkä kyse on vain eroista ihmisten välillä, jotka jotkut pystyvät hyväksymään, mutta toiset eivät? Minulle parisuhde tarkoittaa luopumista ja epätyydyttäviä kompromisseja, mutta ymmärrän, että läheskään kaikki eivät asiaa niin koe. Ja se on täysin ok, tärkeintä on löytää se itselleen toimiva tyyli.
Kuka täällä on kokenut kenenkin mielipiteen uhkaksi? :D Tämä ketju käsittelee yksinelämisen ihanuutta, mutta niin vain iso osa kommenteista hehkuttaa parisuhdetta ja koettaa vakuutella, että "kyllä se sitten kun se oikea tulee vastaan". Meitä on monia, joita ei aidosti kiinnosta edes mitkään oikeat, kun ongelma on nimenomaan parisuhteen konseptissa.
On eri asia tiedostaa heikkoutensa ja elää realistisesti niiden aiheuttamien rajoitteiden mukaisesti, kuin puolustella niitä ja aiheuttaa hallaa muille ihmisille sitä kautta. Minä, yksin viihtyvä yhden lapsen äiti, olisin huono kumppani, joten siksi(kään) en parisuhteeseen ala. Mikä tässä on väärää? En edes halua muuttaa itseäni, kun näillä valinnoilla mieltymyksistäni ei ole mitään haittaa kenellekään. Ja kyllä, hehkutan onneani, kun olen tämän asian itsessäni tunnistanut ja alkanut tekemään valintoja sen mukaan. On mahtavaa tuntea itsensä ja löytää se itselle sopiva elämäntyyli. :)