En ikinä enää halua miestä - onnellinen yksinhuoltaja

Vierailija kirjoitti:

Näistä aloituksista paistaa aina katkeruus ja miesviha. Ei osata edes esittää onnellista miehiä haukkumatta ja vähättelemättä. 

Jaa-a, ja mistäköhän se mahtaa johtua?

Vierailija kirjoitti:

Vierailija kirjoitti:

No pitääkö näyttää tyttärelle tätä ap:n kirjoitusta, että nyt tää on hyvä juttu. Hankkiudu vaan jotenkin raskaaksi ja elele sitten yh:na

Se mikä näissä asioissa niin hyvässä kuin pahassa unohtuu se lapsi. Isättömiä lapsia ei saisi tehdää enää yhtään lisää, eikä myöskään solmia yhtään uusperhettä, jossa lapset joutuu jatkuvasti joustamaan ja sopeutumaan.

Aloittaja taisi heittää vaan hyvän provon, eikä ole vastaamassa siihen miten onnellisia lapset on kun he eivät jaa arkeaan isänsä kanssa. Tai miten onnellinen hän itse on kun ajattelee asiaa lasten silmin katsottuna ja syökö sitä onnellisuutta yhtään kun lapset kaipaa sitä poissaolevaan vanhempaa.

Eli yh ei saa solmia parisuhdetta, koska uusperhe vahingoittaa lapsen psyykettä. Vai käykö lapseton isäpuoli? Ketjun perusteella ei ole myöskään ok, että yh jatkaa ilman parisuhdetta.

Kokemuksesta sanon, että lapselle on traumatisoivampaa elää perheessä, jossa vanhempien välit ovat kireät. Kyllä mun elämä parani kertaheitolla, kun isä poistui elämästäni kokonaan. Eikä ollut edes alkkis tai väkivaltainen. Sain eron myötä itselleni onnellisen yh-äidin. Ja huom, en itse ole yh.

Jos lapset eivät jaa arkeaan isänsä kanssa, on syy useimmiten isässä, ei yh-äidissä.

Isä on joko jollain tapaa vahingoksi lapsille (juoppo tms.) tai ei ole itse kiinnostunut pitämään välejä lapsiinsa.

Harvoin kai äiti syyttä suotta kieltää lapseltaan isän?

Onko parempi, että kun ero joka tapauksessa on jo tapahtunut, että yh makaa lätäkössä ja parkuu lopun elämänsä? Vai oisko kuitenkin paras lapsillekin, että yh on onnellinen arjestaan, kuului siihen uusi mies tai ei.

Yksin oleminen on ihanaa.

Mutta kaikkein parasta se on yhdessä toisen kanssa.

Hei aloittaja, otitko uuden miehen?

Joo, ymmärrän sua omalta osaltani aika hyvin. Aika paljon tuskaa tässä maassa, vihaa ja sen sellaista, pettymyksiä. En oikein tiedä, mistä se kaikki on lähtöisin, mutta jonkinlainen tunneilmaston uudistus tekisi hyvää. Tosi monet kuitenkin kaipaavat ja tarvitsevat hyviä, pysyviä ihmissuhteita. Ite oon miettinyt, että vois jopa ulkomailta käydä hakemassa oppia tai pitää silmät auki täällä Suomessa erilaisten kulttuurien suhteen, olivat ne sitten kotimaista tai ulkomaista tuotantoa. 🙂 Jotain on tehtävä.

Minäkin olen ottanut henkisesti turpiini ja kunnolla ja ikävä kyllä minusta on tullut ihmisarka, mikä ei luonnollisesti edistä hyvinvointia. Turpiini olen saanut ihan vaan siksi että olen kuulemma liian outo, vaikka ketään ei saisi syrjiä. Näiden ikävien tapahtumien jälkeen olen kärsinyt arvaatte varmasti millaisista ongelmista ja tämä kärsimys on ollut jälleen uusi syy hylätä minut. Enkä taida olla ainut tässä maassa. Ehdotan lisää keskustelua ja ennen kaikkea tekoja niiden keskustelujen jälkeen.

Mies pitää olla oikea ja sellaisia kohtaa harvemmin. Lisäksi kun on pitkään elänyt yksin olisi hankala elää jonkun toisen kanssa. Yksin elämä monin tavoin helpompaa jos ei käytännölliset asiat lasketaan. Lisäksi useimmat miehet eivät osaa olla uskollisia ja viimeistään muutaman vuoden jälkeen vaihta nuorempaan.

Täällä ja onnellinen perhe💖💖💖

🤗🤗🤗

Erosin 2005 ja muut saa pitää lystiä koko rahan edestä. 🎯

Kyllähän se välillä väsyttää kun pitää kaikki tehdä yksin. Mutta sitten muistaa että parisuhteessakin kaikki pitää tehdä yksin. Joten ei ole muutakaan vaihtoehtoa elämässä. Sitten kun teini muuttaa pois niin alkaa loppuelämän loma.

Hahaa!!! Täälläkin sama ihana tilanne,oma talo ja rakkaat eläimet! Niin nautinnollista elämää. Juuri sain remonrin valmiiksi;)

Mulla sama. Kaksi lasta, muuten oma rauha ja miestä en tarvitse mihinkään. Eipä sillä, säästyypä miehetkin mun kanssa olemiselta. Kaikille win-win. 😄

Olen aivan samoissa fiiliksissä Ap:n kanssa. Menneet parisuhteet on olleet mulle yksi leukojen sijoiltaanloksauttaja ja kauhugalleria. Uudestaan ja uudestaan olen joutunut toteamaan, että kotityöt ja vastuullinen aikuisuus eivät mieheltä onnistu, ja siihenhän ne suhteet ovat loppuneet, kun minä en ole mikään kyökkipiika ja toisen aikuisen ihmisen arjen organisoija ja sihteeri. Vaikka olen mitä yrittänyt, sen parempaa suhdetta ei koskaan löytynyt, ja nyt en enää suhdetta halua.

Olen kasvanut aika tasa-arvoisessa kodissa, ja mulle on ollut aikamoinen shokki, miten vahvasti muinaiset sukupuoliroolit meillä edelleen ovat valloillaan. En kertakaikkiaan ole tottunut siihen, ettei arki suju, jos minä en koko ajan komenna ja ohjeista. Tarkoitan tällä siis ihan sen tasoisia asioita, kuten "joka päivä on syötävä" ja "arkinen siivous sujuu helpommin, jos se tehdään rutiinilla, eikä siitä tarvitse joka kerta pitää komiteapalaveria", ja "kotityöt kuuluvat kaikille taloudessa asuville".

En koe tarvetta elää parisuhteessa, jos siitä tulee enemmän huonoja kuin hyviä fiiliksiä. Parisuhde ei siis ole mulle mikään itseisarvo. Tiedän kyllä, että kaikki miehet eivät ole kuvaamani kaltaisia, mutta minäpä en parempaan koskaan törmännyt.

Ilman miestä on oikein hyvä. Koko ajan vain parempi. En usko päätyväni enää koskaan parisuhteeseen.

Itse olen ollut kohta 12 vuotta yh. Joukkoon mahtuu paljon hyviä niin kuin myös huonoja hetkiä. En valita. Uskon että jos olisin ollut parisuhteessa niin tilanne ei olisi ollut sen erilaisempi.

Pidän siitä että saan itse päättää asioista mutta toki joskus olisin kaivannut toisenkin aikuisen mielipidettä.

Ehkä jonain päivänä se oikea saapuu elämääni... Tai sitten ei. Joka tapauksessa viihdyn myös yksinkin.

Lapselleni olisin kaivannut jonkinlaista miehen mallia.

Tää on niin totta! On ihana arki lapsen kanssa ja samalla olen hauska, rento ja hyväntuulinen töissä ja ystävien kanssa. Omaan ison suvun, jossa koen yhteisöllisyyttä ja on paikka minne mennä jouluna ja juhannuksena.

Elämä on ollut vuosia kaunista ja hyvää, ja suon sen saman onnen toisillekin. Joillakin se on turvallinen parisuhde, minulle se on itsenäinen elämä ja äitiys.

Vierailija kirjoitti:

Itse olen ollut kohta 12 vuotta yh. Joukkoon mahtuu paljon hyviä niin kuin myös huonoja hetkiä. En valita. Uskon että jos olisin ollut parisuhteessa niin tilanne ei olisi ollut sen erilaisempi.

Pidän siitä että saan itse päättää asioista mutta toki joskus olisin kaivannut toisenkin aikuisen mielipidettä.

Ehkä jonain päivänä se oikea saapuu elämääni... Tai sitten ei. Joka tapauksessa viihdyn myös yksinkin.

Lapselleni olisin kaivannut jonkinlaista miehen mallia.

Toi on musta kauhean hyvä huomio, ettei parisuhteessa oleminen automaattisesti tee elämästä parempaa, joskaan ei huonompaakaan. Elämä voi olla hyvää tai huonoa tosi monella eri tavalla, mutta täydellistä ei koskaan.

Vierailija kirjoitti:

Itse olen ollut kohta 12 vuotta yh. Joukkoon mahtuu paljon hyviä niin kuin myös huonoja hetkiä. En valita. Uskon että jos olisin ollut parisuhteessa niin tilanne ei olisi ollut sen erilaisempi.

Pidän siitä että saan itse päättää asioista mutta toki joskus olisin kaivannut toisenkin aikuisen mielipidettä.

Ehkä jonain päivänä se oikea saapuu elämääni... Tai sitten ei. Joka tapauksessa viihdyn myös yksinkin.

Lapselleni olisin kaivannut jonkinlaista miehen mallia.

Tämä voisi olla mun tekstiä ihan vuosien määrää myöten :) Koska lasteni isää ei ole isyys enää vuosiin kiinnostanut, olisin varsinkin pojan vuoksi toivonut miehen mallia arkeen. Mutta en väkisin - sopivaa ei ole tullut vastaan, joten näin on menty. Onneksi lähipiiristä (ts. suvusta ja ystävistä) on löytynyt muuten aivan mahtavia miehiä seuraksi ja esikuvaksi pojalle, kun oma isänsä osoittautui vastuuta pakoilevaksi selkärangattomaksi luuseriksi.

Toki rakkautta toivon vielä omaankin elämään. Ehkä vielä joskus :)

IHANA aloitus kolmen vuoden takaa.

Olen ap:n kanssa täysin samaa mieltä!

Tervesin yläpeukku

Kyllä mä oon onnellinen yhteishuoltajaäiti. Helppoa ilman miestä elää. Enkä oo katkera:)

x