Lue keskustelun säännöt.
En ikinä enää halua miestä - onnellinen yksinhuoltaja
23.01.2018 |
Olen niin onnellinen elämästäni näin yksinhuoltajana. On ihanaa kun ei tarvitse enää katsella sohvalla rötköttävää ja sotkevaa miestä, kukaan ei kuorsaa, illalla lasten mentyä nukkumaan saa olla ihan rauhassa ja kaikesta saa päättä ihan itse mitä sotaa tai tekee. En todellakaan halua enää koskaan miestä häiritsemään elämääni. Onko muita?
Ikionnellinen kolmen yksinhuoltaja jo 5-vuotta
Kommentit (219)
Onhan se pitkälti luonnekysymys, asuuko yksin vai kumppanin kanssa. Yksin ollessaan ei tarvitse huomioida toisen tarpeita ja voi olla oma herransa ... eikun siis oma pomonsa. Kumppanin kanssa asuessa tarvitaan moninaisia parisuhdetaitoja, joita ei kaikilla ole. Ja sitä ennen pitää osata valita se kumppani sopivasti niin, että yhteiselämä onnistuu - tätäkään taitoa ei kaikilla ole.
On niin ihanaa katsella sohvalla istuvaa ja välipalaa popsivaa miestä, joka tekee minut niin onnelliseksi. Kyllähän se vanhemmiten on alkanut kuorsaamaan - meillä onkin eri makuuhuoneet. Tosin minä kuorsaan kovempaa. Lapset ovat jo maailmalla, nukkumaan saan mennä ihan rauhassa omaan tahtiin, niin kuin hänkin. Ja ah niin hyvää toisensa huomioivaa seksiä saa tarpeeksi. Omista asioistaan kumpikin päättää ihan itse, yhteisistä sovitaan. Olen varmaan errilainen luonne, kuin tuo aloittaja.
Sisältö jatkuu mainoksen alla
Sisältö jatkuu mainoksen alla
Sama täällä. Erosin pitkästä liitosta kun sängyssämme alkoi olla ruuhkaa. Muutin lasten kanssa pois ja ostin meille uuden kodin. Pala palalta rakensin meille uutta elämää ja kovan kolauksen saanutta itsetuntoani. Mies jatkoi suhdettaan ja perusti uusperheen.
Naimisissa ollessamme mies maksoi asuntolainaa ja oman autonsa kulut. Minä maksoin kaiken muun. Oli yllätys huomata että rahatilanne on nyt parempi kun ei tarvitse enää miestä elättää. Pystyin vaihtamaan autonkin uuteen, isompaan malliin. Asunnon ja ison remontinkin olen maksanut käteisellä. Emme ryve rahassa mutta pärjäämme hyvin.
Nautin elämästä enkä kaipaa mitään entisestä elämästä. Lapsilla on kaikki hyvin ja siitä olen kiitollinen. Elämä hymyilee 😊
Mä taas haluaisin kun en koskaan sellaista ole saanut. Ois kiva tietää mikä siinä on niin ihanaa kun kuitenkin suurin osa naisista asuu miehen kanssa. N29
Miten se on teiltä muilta pois jos joku on yh ja tyytyväinen elämäänsä? Pakko tulla jankuttamaan että on niitä hyviäkin miehiä. Entäs sitten? Kaikki eivät kaipaa parisuhdetta. Se että sinulle se kaakaomukin jakaminen viltin alla on parasta ikinä ei tarkoita että se olisi sitä jollekin toiselle.
Aivan liikaa näkee uusperhekuvioita joissa repiviä riitoja eksiä ja isovanhempia myöten ja lapset masentuneita ja onnettomia. Kiitän joka päivä onneani että oma äitini oli eron tullessa kuin ap eikä ottanut jotain ventovierasta miestä kattomme alle. Varsinkaan kun joitakin tapailemiaan miehiä tavattuani ymmärsin että osaa olisi kiinnostanut sekä äiti että tytär.
Hienoa ap että olet nyt onnellinen :)
Vierailija kirjoitti:
Vierailija kirjoitti:
Vierailija kirjoitti:
Muistan, kuin eilisen tuon otsikon lauseen :D Kuinkas minulle kävikään...
Jos on aina ollut huonon miehen kanssa, ei ole kokemuksellista vertailukohtaa miten onnellinen voi olla miehen kanssa joka käy töissä, tyytyy yhteen naiseen, osallistuu lasten sekä kodin hoitoon, viettää laatuaikaa perheen kanssa. Kiitos rakkaus, että olet sinä<3
Niinpä, turha yleistää, kyllä niitä hyviäkin miehiä on paljon, teillä on vaan käynyt huono tuuri.
Aivan varmasti on, kyllä minä sen uskon. Esim. siskollani on oikein ihana ja rakastava mies. En silti ole kateellinen, en yksinkertaisesti kaipaa elämääni enää ketään. Koen totaalisen uuvuttavana sen, että parisuhdetta pitää huoltaa, kipinää täytyy pitää yllä, toista pitää huomioida ja kaikesta täytyy keskustella/sopia.
En halua silmäillä kaakaomukin yli ketään silmiin tai jakaa syvimpiä ajatuksiani. Ja se on mulle tosi ok. Parisuhteessa viihtyvä ei voi käsittää tätä.
T. Nro 15
Ymmärrän kyllä pointtisi, kokemuksella voin sanoa että noin käy väärän ihmisen kanssa, oikean kanssa haluaa panostaa siihen toiseen ja suhteeseen, haluaa tehdä kaikkensa että toisella on hyvä olla., se tulee luonnostaan, eikä ole mikään pakollinen paha. Jos ei ole niitä aitoja tunteita toista kohtaan, ei löydy myöskään motivaatiota huoltaa suhdetta. Toivottavasti löydät vielä elämääsi sellaisen ihmisen. Olen ikikiitollinen että pitkän onnettoman suhteen jälkeen löysin sellaisen ihmisen kenen kanssa haluan oikeasti jakaa elämääni ja olen onnellinen. En nimittäin tiedä mitään yhtä arvokasta ja elämää rikastuttavaa kuin se että saa jakaa elämää sen oman läheisen ja rakkaan kumppanin kanssa.
Sisältö jatkuu mainoksen alla
Ymmärrän sinua, ap. Olen itse uusperheellinen, eikä liittoni ole ollenkaan huono, mutta jatkuvien kompromissien tekeminen välillä rassaa. Olen melko itseriittoinen nainen, siksi kai tuo kompromissien tekeminen on usein hankalaa, siis itselleni. Joku, voisiko nimittää "vähemmän itsenäinen", en oikein tiedä, ei ehkä huomaisi samoja asioita parisuhteen realiteeteista mitä itse huomaan ja mitkä ajoittain pännivät, mutta ei se mitään, elämä kun ei koskaan ole täydellistä.
Aiemmin olen useamman vuodet elellyt yksin ja silloinkin olotilani oli mitä mainioin.
Mielestäni ap ei puolustele eikä korosta oman elämäntapansa yleistä paremmuutta vaan että kyseinen tapa sopii hänelle parhaiten, muille sitten ehkä joku muu, ja niin on hyvä. Ap näemmä halusi jakaa onnellisuutensa, ja kas kummaa, useat palstalaiset, kateellisuuksissaan ehkä, torpedoivat ap:n ajatukset. Tämä on niin tyypillistä täällä: sanoi niin tai näin, aina saa "mustilta haukut".
Mutta hei, onnellisuus olkoon voimavaramme, millaisella kokoonpanolla ikinä elämääsi vietätkin. Jos olet onneton, tee asialle jotakin, siihen on nykyajan Suomessa paljon mahdollisuuksia.
Vierailija kirjoitti:
Tismalleen nro 15. Olen onneksi kouluttautunut korkealle ja hyvissä töissä, niin en tarvitse miestä elättäjäksi. Enkä kyllä mihinkään muuhunkaan.
ap
Voi pyhä jeesus. Olet kuitenkin joskus sen miehen itsellesi ottanut? Ei sukupuolet enää tarvitse tosiaan tullakseen toimeen ja eiköhän sinullakin ole ihan jotkut muut syyt olleet kun olet aiemmat suhteesi solminut.
Sisältö jatkuu mainoksen alla
Sama homma. En vihaa miehiä mutten halua jakaa elämääni kenenkään kanssa. Teen mielelläni päätökset itsenäisesti ja haluamallani tavalla ja koko aikuisikäni sinkkuna oltuani näen itseni ja identiteettini tällaisena. Lisäksi en ole kyllä kokenut ihastuksen tunteita vuosiin ja kaikenlainen (myös seksuaalinen) kiinnostus miehiin on vaan jotenkin sammunut kun ystävät ja perhe on pitänyt huolta kiireisistä sosiaalisista suhteista ja työ ja harrastukset on muuten täyttänyt arjen ja lisännyt stressiä.
Vierailija kirjoitti:
Miten se on teiltä muilta pois jos joku on yh ja tyytyväinen elämäänsä? Pakko tulla jankuttamaan että on niitä hyviäkin miehiä. Entäs sitten? Kaikki eivät kaipaa parisuhdetta. Se että sinulle se kaakaomukin jakaminen viltin alla on parasta ikinä ei tarkoita että se olisi sitä jollekin toiselle.
Aivan liikaa näkee uusperhekuvioita joissa repiviä riitoja eksiä ja isovanhempia myöten ja lapset masentuneita ja onnettomia. Kiitän joka päivä onneani että oma äitini oli eron tullessa kuin ap eikä ottanut jotain ventovierasta miestä kattomme alle. Varsinkaan kun joitakin tapailemiaan miehiä tavattuani ymmärsin että osaa olisi kiinnostanut sekä äiti että tytär.
Hienoa ap että olet nyt onnellinen :)
Pakko tulla jankuttamaan, että aivan liikaa näkee uusperhekuvioita joissa repiviä riitoja. Pakko tulla jankuttamaan, että parisuhde on yhtä uhrautumista toisen eteen.
Sisältö jatkuu mainoksen alla
Vierailija kirjoitti:
Vierailija kirjoitti:
Vierailija kirjoitti:
Vierailija kirjoitti:
Muistan, kuin eilisen tuon otsikon lauseen :D Kuinkas minulle kävikään...
Jos on aina ollut huonon miehen kanssa, ei ole kokemuksellista vertailukohtaa miten onnellinen voi olla miehen kanssa joka käy töissä, tyytyy yhteen naiseen, osallistuu lasten sekä kodin hoitoon, viettää laatuaikaa perheen kanssa. Kiitos rakkaus, että olet sinä<3
Niinpä, turha yleistää, kyllä niitä hyviäkin miehiä on paljon, teillä on vaan käynyt huono tuuri.
Aivan varmasti on, kyllä minä sen uskon. Esim. siskollani on oikein ihana ja rakastava mies. En silti ole kateellinen, en yksinkertaisesti kaipaa elämääni enää ketään. Koen totaalisen uuvuttavana sen, että parisuhdetta pitää huoltaa, kipinää täytyy pitää yllä, toista pitää huomioida ja kaikesta täytyy keskustella/sopia.
En halua silmäillä kaakaomukin yli ketään silmiin tai jakaa syvimpiä ajatuksiani. Ja se on mulle tosi ok. Parisuhteessa viihtyvä ei voi käsittää tätä.
T. Nro 15
Mistä teille tulee käsittys, että parisuhteessa ei voi olla mitään omaa vaan kaikki sisältö haetaan sen parisuhteen kautta? Miksi teillä on tarve puolustella "omaa elämän tapannne" strerotypioiden kautta? Pieni yksinäisyys taitaa kuitenkin kaivella siellä taustalla?
Ap, mikä oli motiivisi aloitukselle?
Musta oli ainakin kiva, että ap kertoi ajatuksiaan, pystyin samaistumaan. En nimittäin saa reaalimaailmassa mitään tukea toiveelleni viettää loppuelämä ilman parisuhdetta. Kaikki ystäväni hokevat pilke silmäkulmassa, että "kyllä Se Oikea sieltä vielä tulee." No voin totta kai vielä jonain päivänä rakastua ja se on sitten menoa. Mutta en KAIPAA sitä rakastuneena olemista tai miestä, joten saan kai luvan nauttia tulevasta yksinolostani?
Olen käytännössä ollut yksin lasten kanssa viimeiset 2 vuotta miehen työn takia, joten mulla on ihan realistinen käsitys yksinhuoltajuudesta ja elämästä ilman miehen läheisyyttä. Ei tunnu lainkaan pahalta. Pahalta tuntuu silloin, kun mies odottaa multa jotakin, mitä en pysty tarjoamaan (en tarkoita pelkästään fyysistä yhteyttä vaan myös henkistä). Musta ei ole elämään kenenkään rinnalla parisuhdemielessä. Syy eroon ei ole pelkästään miehen renttumaisuus, vaan myös minun ajatusmaailmani.
Minulle sopisi kyllä sellainen mies, joka ei haluaisi:
A) seksiä
B) puhua niitä näitä
C) viettää aikaa yhdessä
Kysymys kuuluu: miksi haluaisin parisuhteen, kun toivelistani näyttää tuolta?
Niin odotan tuota, onnea ap:lle. Mä joudun vähän aikaa vielä avoliitossa kitumaan, mut jahka rahat kasassa, niin otan ja lähden. Onneksi kouluttauduin ennen lapsia, kieltäydyin ehdotetusta avioliitosta ja yhteisestä pankkitilistä, ja olen työelämässä. Omat rahat=olen itsenäiseen elämään enemmän, kuin kykenevä.
Sisältö jatkuu mainoksen alla
Minä olen nyt onnellisemmillani, kun olen kahden aikuisen välissä parisuhteessa, jossa ei ole niitä lapsia samassa taloudessa. Ei tarvitse odottaa lasten nukkumaan menoa, että saa aikaa itselleen. Ei tarvi kiirehtiä töistä kotiin pesukoneen kautta hellan viereen, ei tarvitse kuskata harrastuksiin, kavereille. Ei tarvitse selvitellä riitoja, tehdän läksyjä, jne. Hitto, että elän elämäni parasta aikaa!
Minä olin onnellinen yksinhuoltaja pari vuotta, sitten tapasin miehen, joka oli myös yksinhuoltaja. Ja meistä tuli perhe.
En ollut ennen ensimmäistä avioliittoani seurustellut kuin lyhyitä aikoja. Tosiaan en tiennyt, että parisuhteessa voi olla näinkin mukavaa. Että joku haluaa oikeasti tehdä sun kanssasi jotain yhdessä, että seksi voi olla näin hauskaa ja raha ei ole se jokapäiväinen kiristelyn aihe. (ex oli sairaalloisen nuuka).
Sisältö jatkuu mainoksen alla
Vierailija kirjoitti:
Ja tosiaan nautin suunnattomasti myös omasta ajastani. Oikein odotan aikaa, jolloin lapset ovat aikuisia ja voin keskittyä urheiluun, nauttia kirjojen lukemisesta ja harrastuksista, matkustaa, mökkeillä ja hoitaa lapsenlapsia. En minä todellakaan tarvitse siihen ketään ahdistavaa miehenkörilästä silloinkaan.
ap
Heh todella onnelliselta kuullostaa, juu juu, ei mene läpi :D Oikein odottaa että pääsee lapsistaankin eroon, hohhoijaa....
Eiköhän sinunkin vapautta rajoita enemmän ne lapset, kuin yksikään mies.
Olen samaa mieltä. En ymmärrä mikÄ siinä joitakuita kiehtoo asua miehen kanssa, itse olen aina pitänyt vapaudesta ja omasta rauhasta. Olisi painajaista jos meillä asus joku toinen aikuinen täällä, ei kiitos.
Tällä palstalla on nykyään jotenkin tosi trendikästä olla vela ja kuuluttaa sitä suureen ääneen. Tosi moni onneksi komppaa ja tajuaa, miksi joku ei halua lapsia, mutta on niitäkin urpoja, jotka hokevat että "et tiedä mitä rakkaus on ennen kuin saat omia lapsia, kadut myöhemmin..."
Sitten kun joku sanoo olevansa vema (keksin juuri, vapaaehtoisesti miehetön!) niin taas hirveä epäily, että kyllä sä olet yksinäinen, et ole rakastanut oikeasti, et vain voi tietää mitä hyvä parisuhde on jne...
Mulla on 2 lasta ja ymmärrän täydellisesti veloja. Samaan tapaan kun joku haluaa elää ilman lapsia, joku toinen haluaa elää ilman puolisoa. Sitten on välimuotoja: joku haluaa lapsia, muttei miestä ja joku haluaa miehen, muttei lapsia. Kaikki ok.
T. 15
Vierailija kirjoitti:
Vierailija kirjoitti:
Ja tosiaan nautin suunnattomasti myös omasta ajastani. Oikein odotan aikaa, jolloin lapset ovat aikuisia ja voin keskittyä urheiluun, nauttia kirjojen lukemisesta ja harrastuksista, matkustaa, mökkeillä ja hoitaa lapsenlapsia. En minä todellakaan tarvitse siihen ketään ahdistavaa miehenkörilästä silloinkaan.
ap
Jotkut joutuu odottamaan tuota aikaa, kun me jotkut saamme elää juuri tuota aikaa. Olen avioliitossa ja meillä on kaksi lasta. Voin harrastaa vapaasti miehen hoitaessa lapsia, voin ottaa sen kirjan ja lähteä yksin mökille. Voin ottaa pitkän viikonlopun(jopa viikon) ja lähteä tyttökavereiden kanssa matkalle. Sitä aikaa joudun tosin odottamaan minäkin, että voin yhdessä miehenkörilään kanssa joskus hoitaa lastenlapsia.
Parisuhteessa eläminen on yliarvostettua, eikä se kaikille sovi. Esim minulle ei ole sopinut koskaan eikä tule sopimaan, en tartte parisuhdetta mihinkään, enkä aikuista asuinkumppania, minulla on teini-ikänen lapsi ja meillä on mukava elää kaksistaan (muuta perhettä on lähellä), molemmat saa paljon omaa aikaa ja rauhaa, kotona voi rentoutua. Sellasesta minä erakkoluonteena pidän, en mistään parisuhdedraamasta tai seksistä, nämä ei oo mun juttuja ollenkaan.
Jotkut haluaa elää vastakkaisen sukupuolen kanssa, minä en, eikä moni muu.
Onneksi nykyään ei naisen ole pakko miehen kanssa asua tässä maassa.
Ei miestä mihinkään tarvita. Nykyään on kaikki tuet, joiden varassa voi elää vaikkei olisikaan miestä elättäjänä. Ja saahan siltä ex mieheltäkin nyhdettyä elatusmaksuja.