Osaatko "miesten" töitä?
Korjaatko polkupyörän, vaihdatko auton renkaat, asennatko valaisimet (erityisesti "sokeripalalla"), poraatko reiät tauluille seiniin (heh), leikkaatko nurmikon, luotko lumet ja ennen kaikkea GRILLAATKO? Vai jotain vieläkin miehekkäämpää? :D
Kommentit (282)
Sanoisin että osaan tehdä paljonkin perinteisiä miesten töitä. Maatilalla kasvaneena on tehty heinätöitä, korjattu koneita, hoidettu eläimiä ja rakennettu aitoja ja liitereitä eikä sukupuolella ollut omassa perheessä väliä. Oikeastaan koko kylä opetti sen että se tekee joka osaa ja joutaa. Toki joissakin perheissä miehet oli "passattuja" muttei meillä. Nyt omassa parisuhteessa toimitaan samalla tavalla kuin omassa kodissani. Mies leipoi eilen torttuja ja piirakkaa kun tykkää kokata ja sillä aikaa asensin lisälämmitystä kanalaan. Tulin syömään torttuja ja mies kävi ihastelemassa lämmityslaitetta. Miehen kodissa ajatusmaailma oli täysin päinvastainen, eikä mieheni ollut saanut edes leikata leipää itse kun tavattiin (hän oli silloin 18) eikä oo tosiaan vitsi. Sillä hän innostuikin kokkaamisesta kun kannustin että anna mennä vaan, mikä on pahinta mitä voi käydä? Välillä joutuu salaamaan tekemisiä ettei hänen vanhempansa tiedä että molemmat esim. käytetään moottorisahaa sujuvasti sekä molemmilla aseluvat. :D
Rakennustarkastaja kirjoitti:
Puhumattakaan nykyautojen korjaamisesta ja stereoidenkin keskusyksikkö on vähän monimutkaisempi laite kuin mummon putkiradio.
Radiotekniikan perusteet eivät ole muuttuneet juuri mihinkään mummon putkiradiosta. Ja oikein hifipuristit pitävät putkiääntä parempana kuin transistorin.
Tosimies (ja miksei tosinainenkin) luo lumet lehtipuhaltimella.
M
En osaa enkä halua osata. T: mies
Vierailija kirjoitti:
Korjaatko polkupyörän, vaihdatko auton renkaat, asennatko valaisimet (erityisesti "sokeripalalla"), poraatko reiät tauluille seiniin (heh), leikkaatko nurmikon, luotko lumet ja ennen kaikkea GRILLAATKO? Vai jotain vieläkin miehekkäämpää? :D
Osaan kaiken tuon mutta mulla on varaa ulkoistaa ne hommat.
En ole koskaan pitänyt noita mitenkään miesten töinä.
Kaikki hoituu mitä aloituksessa lukee. Myös pienet sähkö- ja putkityöt.
Auton konepellin alle en mene, koska uusi auto. Vanhemmille autoille osaan tehdä perushuollon.
Harrastan metsästystä ja osaan kengittää hevosen.
Vierailija kirjoitti:
Kaikki hoituu mitä aloituksessa lukee. Myös pienet sähkö- ja putkityöt.
Auton konepellin alle en mene, koska uusi auto. Vanhemmille autoille osaan tehdä perushuollon.
Harrastan metsästystä ja osaan kengittää hevosen.
Näiden osaaminen johtuu feministi-isästä jonka mielestä nämä piti osata. Kiitollinen olen siitä kyllä, että osaan. N27
En osaa noista mitään muuta kuin grillaamisen, ja lumenluomisen ja nurmikonleikkuun (kun joku ensin käynnistää sen leikkurin). Mutta osaan tehdä järjettömän hyviä grilliruokia! Lapset puhuu jo nyt talvella, miten kesällä äiti tekee taas maailman parhaat hampurilaiset grillissä :) ja lihaa ja kalaa.
Kaikki nuo onnistuu ja ajan vielä työkseni rekkaakin.
Käyttelen moottorisahaa sujuvasti, tykkään muistakin metsätöistä, mm.raivaussahatyöt. Renkaat vaihdan joskus miehenkin autoon.
Meitä on kolme siskosta ja isä opetti meille kaikille korjaus- ja remppataitoja. Nuorena kävin maatalousoppilaitoksen ja siellä opiskeltiin metsätöitä, koneen korjausta, sorvaamista, hitsaamista, rakennustöitä jne Olen toiminut traktori- ja trukki kuskina. Nykyisin ansaitsen leipäni konetekniikan alalla.
Kaikki nuo osaan. Mielestäni kuuluu osata tai vähintäänkin osata etsiä tietoa aiheesta, aina voi opetella. Ylpeys ei anna jonkun muun hoitaa esim. lampun asennusta, sehän on naurettavan yksinkertaista tehdä. Mielestäni koko täällä olemisen pointtina on kehittää itseään, esimerkiksi opettelemalla tekemään asioita mahdollisimman monipuolisesti.
No joo, osaan, ja osaan paljon muutakin. Mut mä olenkin koneinsinööri koulutukseltani. Osaan myös kutoa villasukkia ja mattoja ja ommella huonosti ompelukoneella, mutta harvoinpa noihin "naisten hommiin" ryhdyn. Harvoin ryhdyn noihin ns. miesten hommiinkaan koska mieheni tekee kaikkea niin mieluusti. Kokkaan mä sentään, tosin enemmän sisällä kuin ulkona, toisin kuin mieheni. Ja remppahommaa teen himassa vähän enemmän kuin mies, mut se johtuu varmaan siitä, että tykkään laittaa kotia.
Mikä on "mies"?
Osaan kyllä tehdä paljonkin miehisiksi miellettyjä töitä, mm. kaikkia aloituksessa mainittuja. Osa on vain pitänyt nyt jättää selkävaivojen vuoksi ketterämmille tekijöille. Oli aikoinaan suuri onni, että minulla oli sellainen isoisä, joka opetti minulle kaikenlaisia töitä. Jotkut eivät siitä pitäneet, mutta me vain naureskelimme tuollaisille asenteille. Miksei muka tyttökin saanut osata naulata ja veistää puukolla jne.? Kun vajaat kymmenen vuotta sitten tyhjensimme perikunnan taloa, löysin sieltä pienen hevosenpääpuukon, joka papalla oli vyöllään ja jolla minäkin sain opetella vuolemista. Tuppi oli kadonnut vuosien saatossa, mutta puukko on nyt minulle. Oikea kauhavalainen, mikäli en erehdy!
Kaikkia noita osaan, paitsi lampun asennuksen. Tai no senkin varmasti oppisin, mutta omalla kohdallani on ihan uskalluksesta kiinni, pelkään sähköiskuja.
Ja vastaavasti taas mieheni osaa "naisten töitä".
Osaan olla mieheksi hyvin akkamainen surkimus. Sopisin hyvin moderaattoriksi vauva-palstalle.
Mihin voin lähettää työhakemukseni? Julkisen sananneuvostoon kenties...
Vierailija kirjoitti:
Kaikkia noita osaan, paitsi lampun asennuksen. Tai no senkin varmasti oppisin, mutta omalla kohdallani on ihan uskalluksesta kiinni, pelkään sähköiskuja.
Ja vastaavasti taas mieheni osaa "naisten töitä".
Sähköiskujen pelkoon voi laittaa tavalliset kumihanskat asennuksen ajaksi.
On siitä ollut hyötyäkin olla naimisissa kädettömän laiskamadon kanssa, kun sai itse opetella kaikki työt. Meillä ei ollut miesten ja naisten töitä, vaan kaikki olivat minun töitäni, jos halusi että mitään tuli tehtyä. No eipä ollut ongelmia lamppujen ja huonekalujen kanssa kun muutin pois.
Osaan, mutta koska osaan myös naisten työt, niin yleensä annan miehen tehdä esimerkiksi ulottuvuutta vaativat työt, kun olen vähän vaivainen ja lyhyt, esimerkiksi verhojen vaihto olisi aika hankalaa, mutta toki onnistuisi.
Hassua, että minulla on miehisen alan koulutuskin, mutta yllämainituista syistä mies yleensä tekee nekin, olen toki neuvomassa.
Tosiasiassa aika paljon yhdessä tehdä monet työt, jos toinen imuroi, niin toinen pyyhkii pinnat. Yhdessä laitetaan ruokaakin, milloin ollaan kotona molemmat. Se on hauskaa.
Kun aletaan olla jo vanhempia ihmisiä, niin on hyvä että jos toinen jää yksin jossain vaiheessa, niin ei ole ihan kädetön missään työssä.