Lue keskustelun säännöt.
Sosiaaliset tilanteet jää pyörimään pakkoajatuksina mieleen - mistä kyse?
18.01.2018 |
Onko kenelläkään muulla tällaista? Eli erikoisten sosiaalisten tilanteiden jälkeen saatan miettiä useita päiviä tilanteen sisältöä ja toistella jopa tahtomattani ääneen sanomiani asioita. Nämä tilanteet ovat usein olleet stressaavia - esimerkiksi yllättäviä, epämiellyttäviä kohtaamisia arjessa, baari-iltoja tai työhön liittyä tapahtumia. En pääse ajatuksista eroon ja ne ahdistavat minua. Tunnen itseni surkeaksi ja häpeilen tilanteita ajatuksissani, vaikka en olisi tehnyt mitään noloa. Ihan arkisimmat tilanteet eivät kuitenkaan näitä pakkoajatuksia synnytä.
Mistä saisin tähän apua?
Kommentit (57)
Millainen elämäntilanne sinulla on? Vietätkö paljon aikaa yksinäsi kotona?
Sisältö jatkuu mainoksen alla
Sisältö jatkuu mainoksen alla
Oot kuin minä. Mistä apua? Mistä johtuu?
Sama täällä! Kiva kuulla etten ole yksin.
Ärsyttää itsessäni juuri se tilantee uudelleen "puhuminen" päässä kun pitäisi osata vaan jatkaa elämää ja unohtaa se eilinen (esim)keskustelu.
Mulla on tota samaa, kelaan kaikki päivän " sosiaalisen tapahtuman" kohdat läpi ja voin pyöritellä niitä vielä nukkumaan mennessä. Mulla tosin johtuu siitä, että olen erakko/kahdestaan miehen kanssa viihtyvä ja enemmän ihmisiä sisältävät, sosiaaliset tapahtumat on hyvin harvinaisia, max 1-2 krt kuussa. Jos eläisi sosiaalisempaa elämää, tuskin jaksaisi joka päivä analysoida sitä, mitä kukin henkilö keskusteluissa sanoi ym.
Siedätyshoitoa vaan, ihmisten kanssa enemmän toimimaan ja keskustelemaan =)
Sisältö jatkuu mainoksen alla
Täällä myös, saatan soimata itseäni miksi sanoin niin, ja miksi puhuin sitä ja tätä, ja olisi pitänyt niin ja näin.
Enemmän silloin jos tilanne tai tapaaminen tulee yllättäen. Joskus myös sovitun tapaamisenkin jälkeen. Aika rasittavaa ,miten pääsisi eroon?
Onko muita pakko-oireita? Onko esimerkiksi vanhemmillasi tai muilla sukulaisilla pakko-oireita? Onko elämäsi hektistä? Huolestuttaako sinua jokin? Menneisyys?
Sisältö jatkuu mainoksen alla
Vierailija kirjoitti:
Siedätyshoitoa vaan, ihmisten kanssa enemmän toimimaan ja keskustelemaan =)
Ei auta. Mutta sitä oppii sietämään ja tiedostamaan, että kaikki on ihan ok, vaikkei siltä tuntuisikaan, ahdistus ei sitten tunnu enää niin pahalta.
Pidät mielessäsi niitä ajatuksia: se on paradoksaalista, eli jotta ne ajatukset muuttuvat kevyemmiksi tai mitättömiksi, ja lopuksi häviävät, on niitä ajateltava, eikä millään tavalla yritettävä häätää. Minulla toimii, kun laitan silmät kiinni ja ensin hengitän muutaman minuutin palleaan asti sitä seuraten. Sitten yritän tavoittaa mieleeni jonkin ahdistavan ajatuksen ja pidän sitä mielessä mitenkään sitä arvostelematta tai sen kanssa väittelemättä. Katson sitä siis pelkästään ajatuksena. Voi huomioida myös ajatuksen tuottamia tunteita ja missä ja mille tuntuu kehossa. Meditaatiokirjoissa on tämän kaltaista, sieltä oppinut. Sellainen kuin "Mielekkäästi irti masennuksesta" -kirja.
Sisältö jatkuu mainoksen alla
Miulla on tota samaa, mutta se johtuu siitä, että onnistun mokaamaan lähes kaikki sosiaaliset tilanteet. Ja saan jatkuvasti kuulla toheloinnistani.
Itse olen myös samanlainen, ahdistunut asioiden jälkeenpäin vatvoja. Saatan myös kuvitella jälkiviisaana eri skenaarioita, mitä mun olisi kannattanut sanoa tai tehdä jne.
Sisältö jatkuu mainoksen alla
Samaistuin ongelmaan! Itsekin pyörittelen pitkään erilaisia sosiaalisia tilanteita mielessäni. Varsinkin, jos olen sanonut jotain tyhmää tai en ole sanonut. Jälkikäteen pohdin mitä minun olisi kannattanut sanoa. Luulen tämän johtuvan jonkunasteisesta sosiaalisten tilanteiden pelosta. Haluaisin "parantua" tästä, mutta minulla ei ole varaa mihinkään terapiaan.
Sisältö jatkuu mainoksen alla
Kuulostaa erityisherkkyydeltä. Onko tuttu termi?
Vierailija kirjoitti:
Täällä myös, saatan soimata itseäni miksi sanoin niin, ja miksi puhuin sitä ja tätä, ja olisi pitänyt niin ja näin.
Enemmän silloin jos tilanne tai tapaaminen tulee yllättäen. Joskus myös sovitun tapaamisenkin jälkeen. Aika rasittavaa ,miten pääsisi eroon?
Yhden keinon olen huomannut auttavan: täytyy alkaa kyseenalaistaa näitä syytteleviä ajatuksia. Se tuntuu aluksi hölmöltä, ehkä teennäiseltäkin, koska se tunne, että on käyttäytynyt nolosti ja tehnyt/sanonut jotakin tyhmää on niin konkreettinen.
Jos noita soimaavia ajatuksia herää, niin kannttaa yrittää kääntää ne vaikka ihan sanomalla ääneen: Olen vain ihminen, annan itselleni anteeksi. Halusin antaa hyvän kuvan itsestäni, mutta koen epäonnistuneeni. Se ei haittaa, olen itselleni armollinen, unohdan ja menen eteenpäin.
Pikku hiljaa ne ajatukset alkavat muuttua siihen suuntaan, että tämmöinen kohtaaminen tänään, ei sen kummempaa.
Kun liikaa keskittyy itseensä ja tarkkailee omaa olemistaan ja käytöstään niin tällainen alkaa muodostua ongelmaksi. Mutta jos alkaa miettiä asiaa, niin tuskin kukaan meistä miettii jostakusta toisesta että olipa se nyt tyhmän ja idiootin ja vajaan oloinen. Ja sanoipa se nyt koko ajan kaikkia hölmöjä ja noloja juttuja ja muutenkin ihan täysin nolo ihminen. (ja vaikka joku sanoisi tai tekisi joskus jotain noloa niin eipä sitä enää muista hetkeä myöhemmin.) Ei tietenkään! Miksi siis itsestäänkään tarvitsisi niin ajatella. Ihmisiä me kaikki ollaan, koetetaan siis olla armollisempia itsellemme!
Itselläni samaa, vietän aika paljon yksin aikaa. Tietynlaista jännitystä ja arkuutta siis. MItä enemmän sosiaalisia tilanteita niin sitä vähemmän on aikaa miettiäkään näitä jälkeenpäin.
Vierailija kirjoitti:
Miulla on tota samaa, mutta se johtuu siitä, että onnistun mokaamaan lähes kaikki sosiaaliset tilanteet. Ja saan jatkuvasti kuulla toheloinnistani.
Voi ei, tämä ei varmaan lohduta ketjun häpeilijöitä yhtään..!
Täällä sama. Teen tuota ihan samaa ja se on kamalaa :(
"Kiva" kuulla että on näin paljon muitakin. Itselläni sama juttu, joskus jopa vuosia vanhat tilanteet ja sanomiset/sanomatta jättämiset pyörii päässä. Onneksi en niistä enää kauheesti ahdistu mutta kai aikansa voisi paremminkin käyttää kuin noita juttuja vatvoen...
En voi auttaa, mutta samaistun.