Miten sinusta tuli ylipainoinen?

Olen aina syönyt hyvin ja treenannut paljon ja monipuolisesti. Sitten sairastui ja pikkuhiljaa tai oikeastaan aika nopeasti liikkumisesta tuli tuskaa ja sitä on ollut pakko vähentää. Nykyään voin uida tai vesijuosta hiljakseen ja harvoin. Vaikea syödä niin vähän, että ei liho. Päivässä hyötyliikuntakin on minimaalista. Jos en olisi ennen treenannut ja syönyt kunnolla, niin olisi helpompi olla minimaalisella ruualla.

Lapsena ja nuorena oli hyvä ruokahalu. Ongelmana ei ollut niinkään napostelu, vaan yksinkertaisesti vain söin älyttömiä määriä kotiruokaa. Kouluruokailussakin muistan santsanneeni usein. Tämä yhdistettynä vähään aktiivisuuteen, niin alkaahan sitä kertyä, vaikka kasvuiässä olisikin. 

Nuorena aikuisena ensimmäisten isojen vastoinkäymisten aikaan oireilin henkistä pahaa oloani myös syömättömyydellä. Elin käytännössä kahvilla, tupakalla ja maksimissaan yhdellä kevyellä aterialla päivässä. Lähti nopeasti kaikki ylimääräinen ja vähän enemmänkin. Pää ei pysynyt mukana, ja kehonkuva oli ja on vieläkin todella vääristynyt. Surullisinta oli, kuinka monet ihmiset selkeästi ihailivat minua painonpudotuksesta ja miehetkin alkoivat kiinnostua ihan eri tavalla. Harmi, että olin elämäni onnettomimmillani juuri tuohon aikaan, mutta kukaan ei oikeastaan sitä pahaa oloa nähnyt - vain hoikistuneen varteni.  

No, henkinen olo kohentui ja samalla ruokatottumukset normalisoituivat. En tiedä, oliko kroppa niin kovalla säästöliekillä tai jonkin sortin epätasapainotilassa, mutta nopeasti tarttuivat kilot takaisin. Tosin huippulukemiin en ole takaisin kivunnut, mutta lievän ylipainon puolelle. Tässä ajattelin pysyä, jos Luoja vain suo. Ei tällä henkisellä kantilla kannata lähteä pelleilemään painonpudotuksen kanssa, terveellisempää on olla lievästi ylipainoinen kuin ikuinen syömishäiriöjojoilija.

Ainoan kerran lihoin kun mulla oli syöpä ja sain sytostaattien pahoinvointia estämään kortisonia.. jännä huomata että yhtäkkiä vaan on rupkahalu paljon suurempi. Myös opamox sai rentouttarssaan ruokahalun heräämään. Sitä kesti 6kk ja vajaan vuoden kesti paluu normaalipainoon jossa olen ollut koko aikuisikäni ilman dieettejä.

Mulla on huono aineenvaihdunta ja painavat luut.

Geenit ja syömishäiriöillä jo nuorena pilattu aineenvaihdunta ovat varmaan suurin syy, koska mieheni syö paljon enemmän eikä hänellä ole ollut koskaan paino-ongelmia.

Jotta pysyisin ns. normaalipainossa (bmi alle 25, joka on mulle lihaksikkaana ja persjalkaisena aika vähän), pitäisi syödä max. 1500 kcal päivässä ja liikkua tuntikausia joka päivä (koska istumatyö). En vaan jaksa sellaista, käytän elämäni mieluummin muuhun tekemiseen. Ulkonäöstä en piittaa ja terveyden osalta riittää kunhan ei ole varsinaisesti lihava (bmi alle 30)

Mässyttelin herkkuja tolkuttomasti, enkä liikkunut. Ei jaksanut kiinnostaa kun mitään sosiaalisia kontakteja muutenkaan ollut. Ylensyönnistä ja herkuttelusta tuli tapa. 32 BMI:ssä totesin vihdoin että asialle on tehtävä jotain. Lopetin herkut ja ylensyönnin, mittasin kalorit ja elin vhh ja aloin liikkumaan. Kilot karisi kuin itsestään. Nykyään fiilis paljon parempi, ja epäterveellisiä herkkuja niin kuin kuuluukin, lähinnä muiden joskus tarjoamina. Calories in, Calories out. Lääkitys ja aineenvaihdunta voi tuoda vaihtelua ja ruokahalumuutoksia, mutta ei sitä energiaa lihomiseen tyhjästä saada.

Monen tekijän summa.

-arkiliikunta väheni lasten syntymän ja elintason nousun myötä (auto+energiaa kuluttava harrastus jäi pois)

-enemmän stressiä - > en mieti syömisiä, tulee syötyä rasvasta ruokaa

-kilpirauhasen vajaatoiminta

-työ vaihtui, nykyinen työ toimistolla istumista

-rahaa ostaa ruokaa, nuorena tiukka budjetti vaikutti siihen, ettei tullut ostettua herkkuja liikaa

-nyt bmi hieman yli 25, lähtötaso oli 22..eli pikkuhiljaa 15 vuodessa oon lihonut. Nyt dieetti menossa. Liikuntaa olen harrastanut aina, pelkkä treeni 3 kertaa viikossa ei pidä painoa kurissa

Hesarin kommenteissa joku aika sitten vastaavassa ketjussa yksi henkilö totesi, että hänen sukulaisistaan kaksi oli elänyt fyysisesti erittäin terveenä, aina hoikkana ja paljon liikuntaa harrastaneena pitkän elämän, josta viimeiset 13-18 vuotta dementikkona osastolla. Kroppa kun oli hyvässä kunnossa vaikka pää petti. Joten ei se oman terveyden edistäminen aina tuo haluttua lopputulosta, mikä olisi terveysnatsien hyvä muistaa.

Olin ylipainoinen jo pikkulapsena. En edes tiedä miltä näyttäisin normaalipainoisena.

Kilpirauhasen vajaatoiminta toi 15 kg ylimääräistä mikä ei lähde pois vaikka liikkuu ja yrittää laihduttaa, koska pelkkä thyroxin ei mulla auta.

Sain psykoosin. Alettiin syöttään psykoosilääkkeitä. Paino nousi 30 kg. Ennen lähes alipainoinen, oi kiitos tästä terveydenhuolto. Ehkä jotain kehitettävää niissä tabuissa.

Söin ahdistukseen sipsejä, suklaaata ja kaikkea hyvää. Lakkasin liikkumasta.

Ihan helppoa hankkia 5 kuukaudessa 7 kiloa.

Yhtä helppoa ei ole päästä niistä eroon.

Lopetin ratsastuksen, tallille pyöräilyn ja muun hevosten kanssa touhuamisen, siitä se lähti. Syömiset eivät ole pahemmin muuttuneet.