Miten joku voi elää koko elämänsä yksin

Jos ei kelpaa kellekään? Mitä siinä sitten voi?

Ilman parisuhdetta eläminen ei tarkoita, että on "yksin".

Helposti.

Ei ole kauheasti vaihtoehtoja.

Tällä uskomattomalla naisella oli kihlaus nuoruudessaan, mutta sitten valitsi rakkaan saaristokotinsa.

https://yle.fi/aihe/artikkeli/2016/05/06/dora-asuu-yksin-punaisessa-puu….

Täällä yksi. Olen 39-vuotias nainen. En ole koskaan seurustellut. Nuorena kuitenkin 3 kertaa yhden illan seksiä, viimeksi 23-vuotiaana. 

Syy tähän on että olen erakkoluonteinen outolintu, josta ihmiset ei oikein pidä. On minulla kai ollut joskus haave ettö löytyisi mies, sielunkumppani, joka hyväksyisi minut sellaisena outona kuin olen. Mutta kun ei ole löytynyt, pärjään ihan ok yksinkin. Seksinkin voi hoitaa soolona.

No mikäpä siinä, kun ei tiedä "paremmasta"? Kun on jäänyt täysin vaille sitä läheisyyttä, niin eihän sitä tiedä mistä jää paitsi. Joskus nuorempana toki sitä kauheasti halusin, siinä kuvitellessani miten mahtavaa se varmaan olisi, mutta olen päässyt tuosta haaveilusta yli.

Olemalla mies pärjää yksinkin. Nainen taas on ihan kusessa jos ei ole ketään joka tekisi asioita ja jolle nalkuttaa mitä pitäisi tehdä. Naiset itse kun eivät osaa tehdä mitään.

Toisesta ketjusta: Mahtava työ ja työkaverit, ystäviä joiden kanssa voi käydä tapahtumissa ja matkustella, mahdollisuus syödä, juoda, lukea ja katsoa telkkarista ihan mitä milloinkin haluaa.  Välillä yhden illan romansseja ja tinderöintiä. Jouluna ja pääsiäisenä laatuaikaa perheen kanssa.

Varmaan tärkeää on kysyä onko se vapaaehtoinen tila vai ei. Jos on yksinäinen, voi helposti luoda haavekuvia parisuhteesta, jolloin olo onkin vaillinainen. Tai jos elämässä ei ole muita mielekkäitä asioita, voikin luulla sen johtuvan sinkkuudesta. Yhteyden voi saavuttaa myös muiden kanssa, ja voihan parisuhteessakin toisaalta olla onneton ja yksinäinen. 

Mä oon jo teini-ikäisestä tienny, et mä tuun aina elämään ilman miestä (ihan hetero oon). On mulla ollu jotain lyhyitä suhteita, mutta mihinkään pitkäaikaiseen suhteeseen musta ei oo. Viihdyn yksin ja tykkään päättää omista asioistani. On kiva, kun ei selitysvelvollinen kenellekään menoistani ja voi lähteä likkakavereiden kanssa ulos tai reissuun tosta vaan.

No oon yrittänyt seurustella, mutta pitäis saada olla aina joskus pari viikkoa ihan yksin, niin se ei oikein sovi monelle. M40

Kaikki yksineläjät ei ole säälittäviä reppanoita, vaikka vanhemmat yrittäisi näitä "vanhapiikoja" moittia.

Itsellinen nainen EI ole orja eikä piika, päinvastoin turvassa kun ei tarvi päästää ketään kotiinsa. Itse päättää menoista.

Enemmän, paljon enemmän ihmetyttää että ollaan lähes minkälaisen kanssa tahansa, ettei vaan tarvi olla yksin. Ja vihataan niitä jotka ovat oppineet selviämään itekseen.

No jos ei ole koskaan ollut mitään kovin hyvää parisuhdetta, niin ei sellaista kauheasti osaa kaivatakaan. Ja nämä ihmiset ovat usein muutenkin olleet melko epäsosiaalisia, eli mitään hirveän läheisiä ystävyyssuhteitakaan ei ehkä ole ollut, joten se yksinäisyys tuntuu aika luonnolliselta tilalta.

Vierailija kirjoitti:

Olemalla mies pärjää yksinkin. Nainen taas on ihan kusessa jos ei ole ketään joka tekisi asioita ja jolle nalkuttaa mitä pitäisi tehdä. Naiset itse kun eivät osaa tehdä mitään.

Tutkimusten mukaan sinkkunaiset pärjäävät paremmin kuin miesvastaparinsa :) Sen kyllä huomaa.

Vierailija kirjoitti:

Täällä yksi. Olen 39-vuotias nainen. En ole koskaan seurustellut. Nuorena kuitenkin 3 kertaa yhden illan seksiä, viimeksi 23-vuotiaana. 

Syy tähän on että olen erakkoluonteinen outolintu, josta ihmiset ei oikein pidä. On minulla kai ollut joskus haave ettö löytyisi mies, sielunkumppani, joka hyväksyisi minut sellaisena outona kuin olen. Mutta kun ei ole löytynyt, pärjään ihan ok yksinkin. Seksinkin voi hoitaa soolona.

Miksei pidä?

Niin kauan kun miehet ajattelevat naista vaan pilluna, niin niin kauan tulen olemaan yksin ja nautin yksinolosta kun ei tarvitse olla jonkun panoreikä.

Olisi tietysti kiva Ap., jos sinäkin Ap olisit osannut kertoa, että mistä vaikka sitten minä voisin löytää itselleni sen toisen puoliskon ja oman rakkaani. Ei minulla ole taitoa, eikä oikein haluakaan pakottaa ketään itselleni kumppaniksi.

Olenko nirso? Varmasti olen nirso, jos sillä tarkoitetaan sitä, että en huoli ketä tahansa kumppaniksi. Mutta onneksi täysin kelvottoman ja täydellisen kumppanin väliin mahtuu varmasti lukemattomia potenttiaalisia, mutta tiedä sitten miksei yksikään potenttiaalinen kohtaaminen ole edennyt parisuhteeksi asti.

En ole täydellinen, enkä täydellistä hae, mutta ni-in hyvin olen oppinut nauttimaan ja iloitsemaan sinkkuudestani, että välillä käy pienessä mielessäni, että osaanko tai pystyisinkö oikeasti elämäänkään parisuhteessa.

Toisaalta tämä on huojentavaa, koska suhteen ei tarvitse täyttää kohtaa tai antaa minulle, mitään erityistä tai mitään sellaista, jota ilman en voisi lainkaan selvitä. Sen sijaan parisuhde voi(nee) antaa paljon lisää, kentes jotan sellaista, mistä en nyt osaa unelmoida tai haaveilla.  Mutta toivon, että jos mieluisan  kumppanin löydän, niin en erehdy pitämään häntä itsestään selvyytenä. - ja hänellä on suunnilleen samantapaisia tuntemuksia minua kohtaan; sillä minusta parisuhteen onnistuminen vaatii aina kaksi. - En minä halua kenellekään pomoksi tai kaipaa kumppanista itselleni pomoa. En haluaisi kokea olevani suhteessa "Se" pomo joka vetää ja neuvoo ja kertoo, mitä tehdään.

Sellaisen kumppanin minä haluaisin, jonka vierellä on hyvä olla, ja jonka kanssa kulkea rinta rinnan suunnilleen samaa tahtia eteenpäin, ehkä välillä muutaman askeleen taakse ottaen tai pysähtyen ja katsoen, että mihinkä seuraavaksi edettäsiin. Mutta ei tämä sitä tarkoita, että jos toine joutuisi vaikka sitten vuoteen omaksi, niin minä tietäsin siitä, että minun on jatkettava matkaa. Ehei. elämä tuo ja siihen, mitä se tuo on tartuttava ja elettävä sen mukaisesti. Pelkuruudella ja vastuun karttamisella ei saavuta mitään.          

Vierailija kirjoitti:

ilman minkäänlaista parisuhdetta? Siis vuosikausia ilman hellyyttä, seksiä ja toisen ihmisen läsnäoloa? Miten se on mahdollista? Tarkoitan nyt todellakin sellaista, ettei oikein koskaan ole ollut minkäänlaisessa parisuhteessa, muttei myöskään harrasta hetkellisiä suhteita, vaan tyytyy olemaan yksin?

No se nyt vaan on pakko, jos ei saa sitä parisuhdetta eikä puolisoa. Ei ketään voi pakottaa ja silloin on pakko elää yksin halusipa tai ei. Aika moni tuollainen ihminen ei tietenkään haluaisi elää yksin mutta he ovat siihen pakotettuja.

Yksinäisyyteen ei varsinaisesti kuole.

Vierailija kirjoitti:

Täällä yksi. Olen 39-vuotias nainen. En ole koskaan seurustellut. Nuorena kuitenkin 3 kertaa yhden illan seksiä, viimeksi 23-vuotiaana. 

Syy tähän on että olen erakkoluonteinen outolintu, josta ihmiset ei oikein pidä. On minulla kai ollut joskus haave ettö löytyisi mies, sielunkumppani, joka hyväksyisi minut sellaisena outona kuin olen. Mutta kun ei ole löytynyt, pärjään ihan ok yksinkin. Seksinkin voi hoitaa soolona.

ISTP?