Lue keskustelun säännöt.
Mä niin haluaisin haluta lapsen, ja olla valmis perheeseen:(
16.01.2018 |
Mutta kun en ole ja se ahdistaa. Olen 34-vuotias nainen, elän ihanassa ja turvallisessa parisuhteessa, mutta emme vielä toistaiseksi asu yhdessä.
Olen tyytyväinen elämääni tällä hetkellä ja rakastan arkea ja tasaista elämää. Viimeiset viisi vuotta olen sairastellut ja nyt elämä vihdoin hymyilee. Käyn jonkin verran töissä (hanttihommissa) ja suunnittelen jatkavani sairastumisen myötä jääneet opinnot loppuun. Haluan pois kaupan kassalta mahdollisimman pian, ja kivan työn, jolla elää.
Mieheni on sanonut haluavansa lapsen jossain vaiheessa, ja minäkin luulisin haluavani. Ainakin ahdistaa jonkin verran ajatus, että katuisinkin lapsettomuutta sitten, kun ei enää varmasti ole mahdollisuutta lisääntyä. Mutta en vain ole valmis, enkä tiedä milloin tulen olemaan. Kuitenkin samalla koen haluavani olla äiti joskus.
Pelottaa, jaksaisinko lapsiperhe-elämää, tai sairastuisinko uudelleen kuormitettuna. Jos väsyn. Jos kokisin koko asian epäkiinnostavana ja ahdistavana sitten, kun lapsi jo olisi siinä. Että en sopeutuisikaan vaan kaipaisin elämää ennen lasta. Pelkään, että kadun lasta, toisaalta myös sama pelko pätee lapsettomuuteen. Pelkään myös synnytystä ihan helvetisti, haluan ehdottomasti sektion. Pelkään myös muun elämän loppumista lapsen saantiin, työllistymisvaikeuksia pienen lapsen äitinä ym. Erityislapseen en olisi valmis, uupuisin varmasti kovin vaikean tapauksen kanssa.
Toki lapsi ei ole kummallekaan ajankohtainen vielä pariin vuoteen, sillä itse haluan saada opinnot pois alta ja miehellä aikaa vievä työprojekti. Mutta entä jos en sopeudukaan ajatukseen perheestä:( Senhän pitäisi olla iloinen asia, jota ei malttaisi odottaa. Minulle se on tällä hetkellä lisästressin aihe, mutta jonka kuitenkin joskus haluaisin. Ja haluaisin jo haluta. Ikäkin mietityttää, mutta pariin vuoteen ainakaan ei tule kysymykseen käytännön syistä, sekä jaksamisen takia.
Onko muilla samanlaisia ajatuksia?
Kommentit (14)
Älä hanki lasta. Älä missään nimessä. Ota elämäsi sellaisena kuin se on, sen olet lahjaksi saanut. Älä heitä sitä haaskuuseen hankkimalla lasta.
Sisältö jatkuu mainoksen alla
Sisältö jatkuu mainoksen alla
Ei kukaan koskaan kuvittele olevansa valmis siihen ekaan ja jotenkin ihmiskuntaa on edelleen olemassa eli kaikesta huoimatta onnistunu tarpeeksi usein tarpeeksi hyvin vaikkei kukaan oikein tienny miten pitäisi toimia.
Samoja fiiliksiä . Mulla tosin on jo yksi 4 v lapsi , joka tehty kesken opintojen huonoon taloustilanteeseen. Haluaisin jo toisen lapsen , mutta opinnot yhä kesken sillä vaihdoin alaa . En jaksa taas sitä minimiäitiysrahalla kitkuttelua niin pakko vaan pitää vauvakuume taka- alalla :( viimeksi vauvalla oli koliikki ja pelottaa myös se miten jaksaisi . Lisäksi krooninen kipusairaus eli lääkkeet pois raskauden ajaksi . Miehellä suht hyvät tulot mut paljon asuntolainaa meillä eli pitäs tässä itsekin eka työllistyä .
Olen reilu parikymppinen vasta, ja mietin jo samoja asioita. Tavallaan en halua lapsia, mutta juuri tuo "entä jos kadun lapsettomuutta" mietityttää. Toisaalta katuisin varmaan ainoastaan jos vanhana ei olisi ketään auttamassa ja pitämässä joskus seuraa, mutta eipä ole ollut suurimmalla osalla tuntemistani vanhuksista joilla on lapsia. Yksin he ovat eläneet ja kuolleet vanhainkodeissa tai kotonaan.
Käy vierailulla lapsiperhekodissa, niin voit sen jälkeen elää elämäsi tyytyväisenä lapsettomuuteen.
Sisältö jatkuu mainoksen alla
Sun kirjoituksesta paistaa jotenkin läpi ettet oikeasti ehkä niitä lapsia halua. Haluaisit kyllä haluta.
Mulla on vähän sama ikää tosin alle 30. Haluaisin haluta lapsia ja olisin loistava äiti, mutta samaan aikaan tiedän että en jaksa lasten sitovuutta ja vaateliaisuutta ympäri vuorokauden. Ehkä jos mies synnyttäisi ja hoitaisi lapsen pääosin. :D
Vierailija kirjoitti:
Olen reilu parikymppinen vasta, ja mietin jo samoja asioita. Tavallaan en halua lapsia, mutta juuri tuo "entä jos kadun lapsettomuutta" mietityttää. Toisaalta katuisin varmaan ainoastaan jos vanhana ei olisi ketään auttamassa ja pitämässä joskus seuraa, mutta eipä ole ollut suurimmalla osalla tuntemistani vanhuksista joilla on lapsia. Yksin he ovat eläneet ja kuolleet vanhainkodeissa tai kotonaan.
Ei se aina mene niin. Minä ainakin asuin vanhana lapsillani ja kuolin lasten ja lastenlasten pitäessä kädestäni kiinni.
Sisältö jatkuu mainoksen alla
Samoja ajatuksia. Kadutteko velat, joilla ei enää muuta mahdollisuutta?
Mä oon ollut koko elämäni sinkku ja nyt 35-vuotiaana elämääni on tullut mies joka ilmeisesti tykkää musta. Aika paljonkin, koska sanoo haluavansa naimisiin ja lapsia mahdollisimman pian. Ja mä haluaisin haluta sitä samaa, mutta en vain saa itsestäni sellaista tunnetta. Pelkoa se vaan on, sanotaan. Mutta entä jos ei ole? Entä jos en oikeasti halua? Mutta entä jos haluaisinkin?
Kadehdin heitä jotka tietävät 100% varmasti, suuntaan tai toiseen.
Sisältö jatkuu mainoksen alla
Vierailija kirjoitti:
Mä oon ollut koko elämäni sinkku ja nyt 35-vuotiaana elämääni on tullut mies joka ilmeisesti tykkää musta. Aika paljonkin, koska sanoo haluavansa naimisiin ja lapsia mahdollisimman pian. Ja mä haluaisin haluta sitä samaa, mutta en vain saa itsestäni sellaista tunnetta. Pelkoa se vaan on, sanotaan. Mutta entä jos ei ole? Entä jos en oikeasti halua? Mutta entä jos haluaisinkin?
Kadehdin heitä jotka tietävät 100% varmasti, suuntaan tai toiseen.
Miksi pelkäisit? Ei kaikki halua lapsia, eikä kyse ole pelosta. Vaan halusta.
Mäkin haluaisin haluta saada lapsia :/
Täytän kohta 26, mutta kaikki kohtelevat mua kuin olisin lapsi. Varmaa vaikuttaa se että oon tosi nuoren näkönen ja hiljanen, ulosanti siis tosi epävarmaa. En oikee itekää usko että oon tän ikänen..
Alotin yliopiston 23-vuotiaana ja tuun valmistumaan 29-vuotiaana. Töissä käyn vain kesäisin. Jotenki musta tuntuu ett oon jämähtäny johonki 20-vuotiaan tasolle, ja siis jollain ihmeen tavalla kuvittelen että kokisin itseni oikeaksi aikuiseksi jos mulla olis lapsi(a). En todellakaan ymmärrä ajatuksenkulkuani, moni kavereistanikin on edelleen opiskelija ja omalla vuosikurssilla olen keski-ikäinen, moni on siis samanikäinen tai vanhempi ja heillä ihan sama elämäntilanne kuin mulla. Mutt silti vaan kuvittelen olevani tosi lapsellinen. Mulla ei oo omaa autoa eikä omistusasuntoa. Omilla vanhemmillani ei oo ikinä ollu kumpaakaan, enkä pidä heitä epäonnistujina, niin miks ihmeessä itseäni kummiskin pidän??
Ja siis mä en halua lapsia. Koen tämänkin asian tekevän mut hirmu epäkypsäksi, mutta mä vaan en tykkää lapsista. Oon tienny lapsesta saakka etten halua lapsia, ja vanhetessa tunne vain voimistuu. Kaikki muut jotka on lapsena sanonu ett vihaa lapsia, nykyään haluaa lapsia ja tämähän vain lisää mun ahdistusta.
Sisältö jatkuu mainoksen alla
Vierailija kirjoitti:
Mäkin haluaisin haluta saada lapsia :/
Täytän kohta 26, mutta kaikki kohtelevat mua kuin olisin lapsi. Varmaa vaikuttaa se että oon tosi nuoren näkönen ja hiljanen, ulosanti siis tosi epävarmaa. En oikee itekää usko että oon tän ikänen..
Alotin yliopiston 23-vuotiaana ja tuun valmistumaan 29-vuotiaana. Töissä käyn vain kesäisin. Jotenki musta tuntuu ett oon jämähtäny johonki 20-vuotiaan tasolle, ja siis jollain ihmeen tavalla kuvittelen että kokisin itseni oikeaksi aikuiseksi jos mulla olis lapsi(a). En todellakaan ymmärrä ajatuksenkulkuani, moni kavereistanikin on edelleen opiskelija ja omalla vuosikurssilla olen keski-ikäinen, moni on siis samanikäinen tai vanhempi ja heillä ihan sama elämäntilanne kuin mulla. Mutt silti vaan kuvittelen olevani tosi lapsellinen. Mulla ei oo omaa autoa eikä omistusasuntoa. Omilla vanhemmillani ei oo ikinä ollu kumpaakaan, enkä pidä heitä epäonnistujina, niin miks ihmeessä itseäni kummiskin pidän??
Ja siis mä en halua lapsia. Koen tämänkin asian tekevän mut hirmu epäkypsäksi, mutta mä vaan en tykkää lapsista. Oon tienny lapsesta saakka etten halua lapsia, ja vanhetessa tunne vain voimistuu. Kaikki muut jotka on lapsena sanonu ett vihaa lapsia, nykyään haluaa lapsia ja tämähän vain lisää mun ahdistusta.
Ei se lasten tekeminen tee ketään aikuisemmaksi. Ei kannata ahdistua siitä ettei halua lapsia, itse ainakin olen iloinen siitä ettei lastenteko kiinnosta, säästyy monelta murheelta.
Ehkä sulla on vähän ikäkriisiä? ns. Quarter life crisis. Ihan tyypillistä meidän ikäisillä.
n26
Älä tee sitä, tulet vain katumaan ja väsymään, eikä kukaan halua palkata pienten lasten äitejä.