Lapseton pohtii: Onko todella niin, että lastenhoidosta on suurin vastuu äidillä, vielä nykyaikana?

Miten sun lapsen hoitaja olisi ennalta määrätty? Sähän voit tehdä puolisosi kanssa ihan millaisia päätöksiä vain.

Riippuu varmasti paljon perheestä, miten asiat hoidetaan. Mutta kun vauva syntyy, niin ensimmäisinä kuukausina suurin vastuu on äidillä, mikäli hän imettää. Minä olin ainakin esikoisessa kiinni tuntikaupalla ekojen kuukausien aikana, eikä sille oikeastaan mahtanut mitään. Tai olisin voinut pumpata maitoa, niin että mies olisi voinut syöttää pientä, mutta siihen pumppaamiseen menee myös aikaa enemmän kuin imettämiseen. Nyt esikoinen on kohta kaksi, ja mies hoitaa hänet hoitoon ja kotiin. Minä taas pidän kirjaa esim. lapsen vaatteista ja hankinnoista, sillä niissä on melkoinen sumpliminen, et on aina tarvittavat vaatteet olemassa. Muuten meidän perheessä hommat hoituvat aika tasapuolisesti.

Älä siis turhaa stressaa, että joudut hoitamaan kaiken yksin. Keskustele asioista hyvissä ajoin kumppanisi kanssa.

Oma kokemukseni ja lähipiiristä kuulemani eivät kyllä vastaa tuota. Meidän perheessä mies on jäänyt imetyksen loputtua kummankin lapsen kanssa vuodeksi (!) kotiin. Arjessa mies hoitaa yhtä paljon ruoka- ja vaaterumbaa ja erityisesti harrastuskyytejä. Iltasadutkin luetaan suurinpiirtein 50/50. Ei meillä lasketa, mutta isä sattuu olemaan sellainen, että on alusta asti ollut yhtä hands on "lähivanhempi" kuin minäkin. Tiedän, että useilla muillakin on samalla tavalla.

On se näin. Ja vaikka isä "auttaa" niin se on nimenomaan sitä auttamista, tekee jotain jos käsketään muttei hänelle tule mieleenkään että lapsen reppu pitää pakata, lapsi pitää kylvettää joskus, kynnet leikata.. En tiedä miksi näin on.

Vierailija kirjoitti:

Olen keskustellut tuttavieni kanssa, ja seurannut keskuteluja täällä palstalla. Kauhean usein toistuu se, että mies ei ota samaa vastuuta lasten hoidosta ja kasvatuksesta kuin nainen. Joo, voi olla että palstalle kirjoittelevat enemmän ne suhteeseen tyytymättömät, mutta entä sitten kokemukseni lähipiiristä? Siellä usein näkee ja kuulee kuinka perheen äiti on se, joka hoitaa eniten kotitöitä, ja joka hoitaa mikromanageroinnit (vai mikä se hieno termi on sille kun suunnittelee kaikki mahdolliset pienet perheen sisäiset kuviot kerhorepun täytöistä ruokalistoihin yksikseen, ja niistä kertyy lopulta valtava vuori asioita joita hallita ja suunnitella jatkuvasti) ja isä on ihan pihalla kaikesta, hyvä kun saa omia sotkujaan siivottua. Voiko tällainen olla vielä näin isossa mittakaavassa voimissaan vielä nykyaikana? Mitä kokemuksia teillä on? Itseä näin lapsettomana hirvittää, että jos niitä lapsia haluaa joskus tehdä, joutuuko ne lopulta lähes yksin hoitamaan ja huolehtimaan?

Monilla miehillä on kaunis ajatus vastuunkantamisesta, mutta paneutuminen ja taidot molemmat riittämättömiä.

Kun alat seurustella, katso toimiiko poikaystävän vanhempien parisuhde miten. Jos hänen äitinsä raataa kotiorjana, malli on ollut huonoin mahdollinen. Pojan mielikuva isän vastuunkantamisesta voi olla se rusinat pullasta napannut isä, joka opetti ajamaan polkupyörällä ja muuta mukavaa.

Jos poikaystävän vanhemmilla homma toimii parisuhteissaan (keskenään tai jos eronneet, niissä uusissa suhteissa) ennuste on hyvä.

Meidän sukupolvella on sitten vastuulla kasvattaa omista lapsistamme hyviä vanhempia ja puolisoita.

Itseään voi kasvattaa aikuisena, mut lapsuuden mallit imetään vain lapsena.

-kotityöt-jankkausta

-kerhorepun täyttö?

-ruokalistat?

Kyllä on taas niin todellisuudesta vieraantunutta tekstiä.

Naiset itse tämän roolin omivat, eivätkä edes halua jakaa esimerkiksi perhevapaita.

Mies ei kykene synnyttämään ja imettämään, kaiken muun vastuun pariskunta voi jakaa keskenään jos vain on mahdollista.

Vierailija kirjoitti:

Miten sun lapsen hoitaja olisi ennalta määrätty? Sähän voit tehdä puolisosi kanssa ihan millaisia päätöksiä vain.

No näinpä näin, mutta onko meillä vielä jotenkin kulttuuriin syvälle koodattu se, että nainen on se lastenhoitaja. Kyllähän se voi ilmetä jossain pienissä vivahteissa, vähän kuin jotkut saattavat ensimmäisenä olettaa, että jos talo ei ole siisti, se on naisen vika. Tai vähän samalla tyylillä kuin opetetaan että tytöt ei riehu, ja pojat ei itke.

Monissa keskusteluissa on toistunut, kuinka hyvä mies on "mennyt pilalle" lasten myötä, laiskistunut. Vaikka miten olisi etukäteen puhuttu, sovittu, tehty suunnitelmia, niin moni sanoo, että sitten se mies vaan lakkasi hoitamasta, tai ei tee samaa määrää mitä nainen. Ja kun tilannetta koettaa korjata, niin mies ei juuri paranna tapojaan. Moderni kauhutarina kyllä minulle.

Ap

Pitää valitettavasti paikkansa, lähipiiristäni tiedän vain kaksi isää jotka hoitavat vastuunsa vanhempana, muut ovat juurikin sellaisia jotka rajaavat oman tekemisensä itsekkäästi ja äiti sitten hoitaa kaiken muun..ja uupuu. Tähän ei vaikuta yhtään mitä sovitaan ennakkoon ja vaikka miten puhutaan vastuun jakamisesta niin tosipaikan tullessa se vasta nähdään onko miehestä vastuunkantajaksi; onko sanansa mittainen - yleensä ei. Mikä miehiä oikein vaivaa??

Tilastojen mukaan miehet pitävät marginaaliosan vanhempain- ja hoitovapaasta. Olisiko ollut 4%. Se on aika vähän, joten muutosta kaivataan.

Uniikit lumihiutaleet taas tekemässä yleistyksiä kaikista miehistä.

No meillä ja lähipiirissä näin ei ole, ei edes "metatyön" osalta. Mutta se mitä en osannut ennustaa oli, että vauva-aikana minulla oli valtava, suorastaan fyysinen tarve olla olematta erossa vauvasta, ja tämä jatkui vielä taaperovaiheessakin vähemmän intensiivisenä. Siksi ihan pikkulapsiaikana emme ole käytännössä miehen kanssa olleet ihan samalla viivalla. Mies on kyllä ollut pitkään hoitovapaalla molempien kanssa, mä olen palannut omiin harrastuksiini vähitellen ja nyt kun kuopus on 3v niin olemme varmaan aidosti samalla viivalla. Olen siis kokenut tämän ihan positiivisena mutta pointtini on, että riippumatta siitä kuinka tasa-arvoa haluavia vanhemmat ovat niin voi olla vaikea olla vaikea ihan syntymästä lähtien olla tilanteessa, jossa vastuu jakautuu 50-50.

Vierailija kirjoitti:

Riippuu varmasti paljon perheestä, miten asiat hoidetaan. Mutta kun vauva syntyy, niin ensimmäisinä kuukausina suurin vastuu on äidillä, mikäli hän imettää. Minä olin ainakin esikoisessa kiinni tuntikaupalla ekojen kuukausien aikana, eikä sille oikeastaan mahtanut mitään. Tai olisin voinut pumpata maitoa, niin että mies olisi voinut syöttää pientä, mutta siihen pumppaamiseen menee myös aikaa enemmän kuin imettämiseen. Nyt esikoinen on kohta kaksi, ja mies hoitaa hänet hoitoon ja kotiin. Minä taas pidän kirjaa esim. lapsen vaatteista ja hankinnoista, sillä niissä on melkoinen sumpliminen, et on aina tarvittavat vaatteet olemassa. Muuten meidän perheessä hommat hoituvat aika tasapuolisesti.

Älä siis turhaa stressaa, että joudut hoitamaan kaiken yksin. Keskustele asioista hyvissä ajoin kumppanisi kanssa.

Vaikka mitään vauvahaaveita ei vielä ole ollut, niin ollaan keskusteltu, ja olen kertonut pelostani. Mies lohduttelee että tottakai hän hoitaa lasta saman määrän kuin minä. Ja minä taas tankkaan täältä kauhutarinoita suitsimaan pelkoani, todella fiksua; no ei. Synnytystä ja imetystä ei oikein mies voi hoitaa, mutta sitten on niin paljon muuta kaikkea sen jälkeen, mitä pitää hoitaa. Se jo pelkästään tuntuu tukahduttavalta, mutta että jos sen kaiken keskellä pitäisi alkaa taistelemaan, että toinen hoitaa osansa, niin huh!

Ap

Vierailija kirjoitti:

Uniikit lumihiutaleet taas tekemässä yleistyksiä kaikista miehistä.

Nooh, jos sinä tunnet 10 koiraa ja ne kaikki ovat purreet sinua, niin tuskin suhtaudut kovin varauksettomasti vastaan tuleviinkaan.

Palstan jutuista puolet trolleja, äitimyytti, miehet on sikoja-ajattelu, ei se mies kuitenkaan mitään osaa-ideologia, marttyrointi ja uhriutuminen.

Siitä kun lähtee liikkeelle, niin naisten jutuista voi karsia 95% pois.

Vierailija kirjoitti:

Oma kokemukseni ja lähipiiristä kuulemani eivät kyllä vastaa tuota. Meidän perheessä mies on jäänyt imetyksen loputtua kummankin lapsen kanssa vuodeksi (!) kotiin. Arjessa mies hoitaa yhtä paljon ruoka- ja vaaterumbaa ja erityisesti harrastuskyytejä. Iltasadutkin luetaan suurinpiirtein 50/50. Ei meillä lasketa, mutta isä sattuu olemaan sellainen, että on alusta asti ollut yhtä hands on "lähivanhempi" kuin minäkin. Tiedän, että useilla muillakin on samalla tavalla.

Minulla on varmaan sitten sattunut huonoa tuuria kuulemieni suhteen. Äitini ei yhtään helpota asiaa, kun hänellä on todella sovinistiset/vanhan-aikaiset näkemykset itsellään, ja jaksaa muistuttaa että naisten työ on hoitaa koti ja lapset (ja käydä vielä tuon lisäksi töissä!), ja mieheltä ei koskaan tule saamaan mitään apua siihen.

Ap

Vierailija kirjoitti:

On se näin. Ja vaikka isä "auttaa" niin se on nimenomaan sitä auttamista, tekee jotain jos käsketään muttei hänelle tule mieleenkään että lapsen reppu pitää pakata, lapsi pitää kylvettää joskus, kynnet leikata.. En tiedä miksi näin on.

Kun tuo muistuttelu on juuri inhottavaa. Joudun joissain asioissa muistuttelemaan miestä, ja kyllä se minun pientä ja heikkoa aivokapasiteettia vie. Jos joutuisi koko perhe-elämän keskenään muistamaan ja hoitamaan, vaikka olisi oletuksena että se toinen hoitaa myös, niin kyllä se turhauttaisi! Pikkuasioita varmasti, mutta jos ajattelee lapsen hoitoa, niin siinähän on ihan hirveästi kaikkea muistettavaa ja valmiiksi pohdittavaa.

Ap

Kyllä se varmaan noin tosi usein menee. Osittain ehkä siksi, että naisilla on usein korkeammat odotukset kuin miehillä.

Vierailija kirjoitti:

Pitää valitettavasti paikkansa, lähipiiristäni tiedän vain kaksi isää jotka hoitavat vastuunsa vanhempana, muut ovat juurikin sellaisia jotka rajaavat oman tekemisensä itsekkäästi ja äiti sitten hoitaa kaiken muun..ja uupuu. Tähän ei vaikuta yhtään mitä sovitaan ennakkoon ja vaikka miten puhutaan vastuun jakamisesta niin tosipaikan tullessa se vasta nähdään onko miehestä vastuunkantajaksi; onko sanansa mittainen - yleensä ei. Mikä miehiä oikein vaivaa??

Kuinkahan iso otos sinun tutkimuksella on? 

Kestää tietysti aikansa, ennen kuin tällaiset asenteet muuttuvat. Ja omasta lapsuudestahan nämä mallit on haettu, mutta toki jokainen voi toimia toisin kuin on oppinut. 

Vierailija kirjoitti:

Vierailija kirjoitti:

Olen keskustellut tuttavieni kanssa, ja seurannut keskuteluja täällä palstalla. Kauhean usein toistuu se, että mies ei ota samaa vastuuta lasten hoidosta ja kasvatuksesta kuin nainen. Joo, voi olla että palstalle kirjoittelevat enemmän ne suhteeseen tyytymättömät, mutta entä sitten kokemukseni lähipiiristä? Siellä usein näkee ja kuulee kuinka perheen äiti on se, joka hoitaa eniten kotitöitä, ja joka hoitaa mikromanageroinnit (vai mikä se hieno termi on sille kun suunnittelee kaikki mahdolliset pienet perheen sisäiset kuviot kerhorepun täytöistä ruokalistoihin yksikseen, ja niistä kertyy lopulta valtava vuori asioita joita hallita ja suunnitella jatkuvasti) ja isä on ihan pihalla kaikesta, hyvä kun saa omia sotkujaan siivottua. Voiko tällainen olla vielä näin isossa mittakaavassa voimissaan vielä nykyaikana? Mitä kokemuksia teillä on? Itseä näin lapsettomana hirvittää, että jos niitä lapsia haluaa joskus tehdä, joutuuko ne lopulta lähes yksin hoitamaan ja huolehtimaan?

Monilla miehillä on kaunis ajatus vastuunkantamisesta, mutta paneutuminen ja taidot molemmat riittämättömiä.

Kun alat seurustella, katso toimiiko poikaystävän vanhempien parisuhde miten. Jos hänen äitinsä raataa kotiorjana, malli on ollut huonoin mahdollinen. Pojan mielikuva isän vastuunkantamisesta voi olla se rusinat pullasta napannut isä, joka opetti ajamaan polkupyörällä ja muuta mukavaa.

Jos poikaystävän vanhemmilla homma toimii parisuhteissaan (keskenään tai jos eronneet, niissä uusissa suhteissa) ennuste on hyvä.

Meidän sukupolvella on sitten vastuulla kasvattaa omista lapsistamme hyviä vanhempia ja puolisoita.

Itseään voi kasvattaa aikuisena, mut lapsuuden mallit imetään vain lapsena.

Itselläni on sellainen sovinistinen malli, josta pyrin mahdollisimman paljon pois. Miehestä taas en tiedä, kun hänen isänsä kuoli, eikä hän ole juuri puhunut vanhempiensa suhdedynamiikasta.

Kun sehän se juuri on, että lapsena opitaan asioita ja arvoja ja niistä onkin sitten hankala oppia pois aikuisena, jos niitä ei edes osaa kunnolla hoksata itsestään.

Ap