Valitsitko ammattisi tunteella vai järjellä?

Tunteella (ja kutsumuksella). Tiesin jo nuorena mitä haluan ja tein todella paljon töitä, että pääsin tavoitteeseeni. Mutta myös järjellä, Etelä-Amerikasta ei (valitettavasti) minun alani työt lopu pitkään aikaan tai ehkä koskaan.

Tunteella ja sen perusteella, missä oli jo hyvät pohjat. Olen työllistynyt hyvin jo ennen opintojen päättymistäkin. Edelleen samassa työssä oikein tyytyväisenä.

Tunteella. 3-vuotiaana aloittamastani harrastuksesta tuli ammatti.

Molemmilla. Halusin ammatin, jolla on oikeasti merkitystä ja hyvä työllistyminen.

T. Lh

Jos olisin mennyt tunteella olisin hakenut johonkin taidepainotteiseen opiskelupaikkaan. Tai jotain muuta käsillä tekemistä.

En hakenut; tein valinnan järjellä. Ratkaisevat tekijät oli laajat työllistymismahdollisuudet, työllistymisen todennäköisyys ja palkka. Kannatti.

Töitä on riittänyt ja tienaan hyvin. Vapaa-ajalla olen toki edelleen toteuttanut taiteellisesti itseäni käsillä tehden.

Mikäli silti tässä pitäisi alkaa uudelleen kouluttautumaan, niin sitten valinta olisi ilman muuta talonrakentaja. Kipinä käsillä tekemiseen on tullut oman kodin remontoinnin kautta. Nautin omien kätteni jäljestä ja ilman koulutustakin toki onnistuu maalailut ja tapetoinnit, listojen asennus jne. Olen myös rakentanut itselleni pienen kasvihuoneen. Olisi ihanaa osata laatoittaa jne. mitä esim. märkätilat vaatii.

Mutta toistaiseksi mennään ihan vaan varmalla pohjalla ja mukavalla palkalla toimistohommissa.

Tunteella. Pääsin opiskelemaan melko helposti, koska ala kiinnosti. Kielet olivat jo koulussa olleet vahvimpia aineitani, joten siltä pohjalta oli hyvä jatkaa. Töitä oli jo paljon ennen valmistumista.

Melkein pari vuosikymmentä kääntäjän töitä tehneenä tuntuu mukavalta huomata, että edelleen teen mielelläni juuri tätä työtä.

Opiskelupaikan hain tunteella, en valmistunut, työllistyin ihan eri alalle, koska vaan satuin osamaan alaa. Nyt asiantuntijana, ilman päivänkään tämän alan opiskelua.

Järjellä. Mietin ensin mitä en halua ja mitä jää jäljelle perustuen omiin vahvuuksiini ja muelenkiinnon kohteisiini. Sitten merkittävää oli missä normaali liukuva työaika ja riittävän hyvä palkka.

Koulutus tarjosi mahdollisuuden aika moneen ammattiin. Työelämässä olen ollut jo yli 20v ja työtehtäväni ja ammattinikkeeni on muotoutunut hyvin minulle sopivaksi ja ihan riittävän haasteelliseksi. Koulutus tarjosi pohjan ja ajattelutavan, mutta kaikki muu oppi on tullut työelämästä.

Järjellä ja teko mieli kuolla, joka aamu. Sanomattakin selvää vaihdoin alaa 

Vierailija kirjoitti:

Valitsitko ammattisi tunteella vai järjellä?

Kun hait opiskelemaan, ajattelitko lähinnä työllistymistä ja palkkaa, vai mietitkö enemmän sitä, mikä sinua aidosti kiinnostaa, mitä haluat lukea ja oppia?

Useimmissa ammateissa on ollut enemmän tai vähemmän painostus takana. Eli ei tunteella, ei järjellä, vaan painostamalla ja pakottamalla.

Samoin on ollut sellaisia tilanteita, että työssäollessani on jo tehtävänkuvaakin alettu vaihtamaan ihan kokonaan erilaiseksi kuin mistä on sovittu, joka tietysti johtaa siihen että minä muutun ammattitaidottomaksi jonka seurauksena voidaan potkia ulos. Näin käy helposti kaikissa sellaisissa ammateissa joissa koko alakin on uusi, ja hakee vielä muotoaan.

Huonosti on käynyt monissa asioissa, ja nyt toimeentulotuen varassa, mutta enpä luultavasti enää tee toisille töitä vaan työllistän itse itseni jollakin tavoin jatkossa, sen suuntaista tulokehitystä on jo nyt olemassa, sitä vian pitää voida kasvattaa lisää.

En väitä olevani mikään suuri poikkeus, luullakseni kaltaisiani tapauksia on tässä maassa paljon, heidän olemassaolostaan kuitenkin varmasti vaietaan, jotta Sipulan hallitus saisi jatkaa omaa mielipuolista touhuaan kansalaisten perustuslaillisten oikeuksien romuttamiseksi.

Hain opiskelemaan tunteella sitä alaa/oppiainetta, joka minua kiinnosti. En vaivannut päätäni työllistymisellä. Sitten viimeisenä opintovuotena aloin miettiä, mitä teen valmistuttuani, ja siinä kohtaa puuttui järki peliin.

Valitsin yläkoulun aineenopettajan ammatin, koska siinä oli parempi liksa kuin vanhemmillani yhteensä ja koska siinä on se hulppea lomaetu. Tein pedagogiset opinnot erillisopintoina muun opiskelun päälle, hain työtä ja sain saman tien vakipaikan, ja tällä tiellä ollaan edelleen 15 vuoden jälkeen. Ihan kivaa työtä. Tietty olisi kiva saada vielä enemmän palkkaa kuin se parin tonnin netto, mutta onhan tässä tosiaan sitten ne lomat.

En kummallakaan. Minulle ei ole sattunut kutsumuksen mukainen työ. Olen vain ajautunut tänne ja vuosien jälkeen tuntuu vaikealta lähteä enää opiskelemaan.

Vierailija kirjoitti:

Tunteella. Pääsin opiskelemaan melko helposti, koska ala kiinnosti. Kielet olivat jo koulussa olleet vahvimpia aineitani, joten siltä pohjalta oli hyvä jatkaa. Töitä oli jo paljon ennen valmistumista.

Melkein pari vuosikymmentä kääntäjän töitä tehneenä tuntuu mukavalta huomata, että edelleen teen mielelläni juuri tätä työtä.

Kääntäjänä on hauskaa kun teki miten paljon töitä vaan niin ylimääräiset tulot lähtee tuista pois. Silti pitää tehdä ilmaiseksi töitä, kun on niin mielenkiintoista.

Toista se on jos on käynyt onni ja päässyt komission kääntäjäksi.

Miksihän EU:ssa vain tietyllä eliitillä on 3000e -6000e kk ja loput tekee 4ooe kk palkalla, vaikka taidoissa ei olisi eroa?

Sattumien summaa koko elämä. Olisi voinut tarkemminkin miettiä...

Järjellä. Maksoin sillä asuntolainan lasta kasvattaessa. Nyt kun molemmat on tehty, olen kouluttautunut tunteella siihen, mitä voisin tehdä, jos vielä tarvitsee töitä tehdä. Järkiammatti on plan b, jos rahapula iskee.

Järjellä. Sairaanhoitaja. Mutta työ on ihanaa.

Järjellä, lähihoitaja.

Vierailija kirjoitti:

Järjellä, lähihoitaja.

Sattuipa somasti peräkkäin. 55, entinen laitoshuoltaja aloitti tämän kovin järkiperäisen sairaalaosion. 😀 Nyt huuhailee tunteella yliopistolla, toivottavasti kohta jatko-opiskelijana.

Vierailija kirjoitti:

Vierailija kirjoitti:

Järjellä, lähihoitaja.

Sattuipa somasti peräkkäin. 55, entinen laitoshuoltaja aloitti tämän kovin järkiperäisen sairaalaosion. 😀 Nyt huuhailee tunteella yliopistolla, toivottavasti kohta jatko-opiskelijana.

Tsemppejä opiskeluun. Itse käyn erilaisia kursseja venäjästä valtio-oppiin, mutta en jaksa panostaa enempää. T. Sh.

Aluksi opiskelin alaa jonka luulin olevani unelmani, mutta tajusin vuosien varrella ettei se ole. Olin pettynyt itseeni ja siihen, että hukkasin kolme vuotta.

Sitten työkkäri ehdotti minulle kuvataidealaa, koska olen aina myynyt taidetta ja pitänyt näyttelyitä vuosittain pikkugallerioissa. Pääsin heti sisään ja tajusin, että tämä on aina ollut minun ala. En vain itse nähnyt sitä.

Nyt olen tehnyt koulun jälkeen tätä seitsemän vuotta joka päivä ja nautin elämästäni. Leipä on pieni, mutta ikinä en ole minä tai lapseni jäänyt nälkäiseksi.

Helppohan tämä ala ei ole.