Mihin lomakohteeseen olet pettynyt pahasti ja miksi?
Itse vastaan Dubain.
Kävin sielä vanhempieni kanssa muutama vuosi sitten.
Koko paikka oli kuin joku avaruuskaupunki.
Täysin keinotekoinen ja jopa sen vuoksi ahdistava.
Missään ei ollut nähtävillä mitään hienoa historiallista, vaan kaikki oli valkoistaja bling blingiä.
Lisäksi matkan jälkeen kuulin paikan järkyttävistä ihmisoikeusrikkomuksista.
Olin tuolloin alaikäinen, joten en kamalasti googletellut ko. asiaa ennen lomaa.
Muita pettymyksiä kehiin!
Kommentit (456)
En ole pahasti pettynyt mihinkään lomakohteeseeni ja niitä on paljon. Mun asenne toki onkin se, että kun reissuun lähtee, niin se on aina seikkailu. Mitä sitten jos joku basaarissa tyrkyttää tai ihmiset on tylyjä? Joka paikasta löytyy myös niitä hyviä asioita, jotka mulle jää mieleen. Kokemuksia, uusia asioita ja ihmisiä, kulttuuria. Siksi mä matkustan.
Bali, kävin siellä kerran n. 8v sitten, en tiedä onko siitä muuttunut, mutta todella roskainen oli silloin. Päätin mennä uimaan, kahlasin vähän matkaa vedessä, mutta jouduin kääntymään takaisin rantaan sillä muovikassit ja kuolleet kalat jäivät jalkoihin. Kaverilta pöllittiin laukku heti ensimmäisenä iltana, moottoripyörä ajoi ohi ja viilsi hihnan. En tiedä mitä odotin,mutta pettymys oli.
www kirjoitti:
Kypros. Paikalliset kyllästyneitä turisteihin, epäystävällisiä. Ankea paikka.
Kauhean tylsä paikka, ei mitään näkemistä missään - ruoka ihan kamalinta mitä olen ikinä syönyt, tai emme siis voineet syödä sitä, vaan jätimme siihen.
Oli jotain pikaruokaa, joka maistui vain märältä paperia, saan vieläkin inhon väreitä siitä ruuasta ja paikasta!!
Intia, Goa. En toki odottanut mitään luksusta, mutta en tajunnut kuinka saastunut paikka se on. Intia on ekokatastrofin kourissa. Ja muutenkin Goan hipit alkoivat ottaa päähän. Tavallaan loma oli ihan rento, mutta uudestaan ei tee mieli. Erityisesti Pohjois-Goa oli kauhistus.
Vierailija kirjoitti:
www kirjoitti:
Kypros. Paikalliset kyllästyneitä turisteihin, epäystävällisiä. Ankea paikka.
Kauhean tylsä paikka, ei mitään näkemistä missään - ruoka ihan kamalinta mitä olen ikinä syönyt, tai emme siis voineet syödä sitä, vaan jätimme siihen.
Oli jotain pikaruokaa, joka maistui vain märältä paperia*, saan vieläkin inhon väreitä siitä ruuasta ja paikasta!!
Siis paperilta.
Vierailija kirjoitti:
En ole pahasti pettynyt mihinkään lomakohteeseeni ja niitä on paljon. Mun asenne toki onkin se, että kun reissuun lähtee, niin se on aina seikkailu. Mitä sitten jos joku basaarissa tyrkyttää tai ihmiset on tylyjä? Joka paikasta löytyy myös niitä hyviä asioita, jotka mulle jää mieleen. Kokemuksia, uusia asioita ja ihmisiä, kulttuuria. Siksi mä matkustan.
Minulla ei ole ylimitoitettuja odotuksia, enkä edes keksi mihin olisin varsinaisesti pettynyt. Ehkä joskus 18-vuotiaana ekalla interraililla odotukset Pariisia kohtaan olivat liian suuret, mutta sen jälkeen olen käynyt sielläkin monta kertaa ja löytänyt aina jotain uutta kiinnostavaa. Ihmiset ovat tylyjä vain muutamassa vilkkaimmassa turistikorttelissa. Olen liikkeellä uteliaalla mielellä ja otan etukäteen selvää matkakohteesta.
Vierailija kirjoitti:
En ole pahasti pettynyt mihinkään lomakohteeseeni ja niitä on paljon. Mun asenne toki onkin se, että kun reissuun lähtee, niin se on aina seikkailu. Mitä sitten jos joku basaarissa tyrkyttää tai ihmiset on tylyjä? Joka paikasta löytyy myös niitä hyviä asioita, jotka mulle jää mieleen. Kokemuksia, uusia asioita ja ihmisiä, kulttuuria. Siksi mä matkustan.
Jaa. Toiset matkustavat rentoutuakseen ja päästäkseen kauas arjen murheista. Ei siinä hirveästi tee mieli jeesustella seikkailumielestä kun on koko perheen etelänreissusta tai pariskunnan häämatkasta maksanut tuhansia ja perillä onkin aivan toista kuin matkaesitteessä oli luvattu, ranta täynnä roskia ja paikalliset yrittävät kusettaa olan takaa. Ei kaikille matkailu ole sinkkuopiskelijan äkkilähtö Berliiniin pyörimään paikallisissa hipsterbaareissa.
Tallinna. Tylyä palvelua ja tunnelma on kuin olisi Neuvostoliitossa. Hinnat olivat aina isommat kassalla kuin mitä kylteissä yms.seinillä sanottiin ja vaihtorahoja takaisin annettaessa huijattiin useasti. Ankeita ja rumia rakennuksia kaikkialla, paitsi vanhassa kaupungissa, sekä turvatonta. Muutenkin virolainen kulttuuri ei kiehdo minua.

Musta virolaiset voivat olla todella tylyjä, mutta omasta mielestäni tämä on tilanteesta riippuen lähinnä hämmentävää tai eksoottista. Olen käynyt monilla kivoilla Tallinnan reissuilla ja olemme luultavasti asioineet eri paikoissa, koska en minua ei ole koskaan huijattu. Minusta ankeus taas on mielenkiintoista sekin, Virossa historia on niin erilainen kuin Suomen vaikka siinä todella lähellä onkin.
Vierailija kirjoitti:
Dominikaanit.
Asuimme hotellissa aidatulla alueella.
Hotellialueen ulkopuolelle meno olisi voinut olla hengenvaarallista.
Toki kauniit rannat, hyvää ruokaa, mutta jos perus turvallisuuden tunne puuttuu, on matka piloilla.
Kyllä siellä voi ihan normaalisti liikkua päivällä hotellialueen ulkopuolella. Siis vietittekö koko loman hotellilla?? Itse olen käynyt Dominikaanisessa tasavallassa ehkä 5 kertaa ja ihan normaalisti siellä turistit liikkuu kaupunkien keskustoissa ja kaupoilla. Toki ei kannata mitään kultakorujaan esitellä, mutta tuskinpa niitä kannattaa esitellä muissakaan maissa. Varmaan oli huono loma jos ei edes poistunut hotellista pariin viikkoon.
Vierailija kirjoitti:
Vierailija kirjoitti:
Praha. Mitään sanomaton paikka. Mallorca, kerta riitti. Paras kaupunki Budapest. Rantakohteista ylivertanen Thaimaa. (Phuket ja Pattaya ei ole yhtäkuin koko Thaimaa). Kreikassa muutamat paikat joita en mainosta kuten en Thaimaan parhaita paikkoja. Kroatiakin upea. Seuraavana Italia vuorossa :)
Kroatia tosi tylsä, älyttömän kallis, vihainen ja tympeä kansa. Ei mitään näkemistä, ihmiset mykempiä kuin suomalaiset.
Ei nähtävää? :O Mitä nyt Euroopan upein luonnonpuisto, kulttuurihistoriaa kaupungeissa, ihania saaria täynnä kaunista luontoa ja merta...
Agia Marina ja Platanias Kreetalla. Olin kuullut kehuja kovasti, mutta ei oikein viihdytty. Meillä oli hotelli korkealla mäellä ja siinä rinteessä villisti rottia, kun kiivettiin hotellille.
Prahassa en oikein innostunut, enkä Budapestistäkään.
Paljon ollaan matkusteltu ja pääsääntöisesti kaikissa paikoissa on ollut kivaa.
Miamiin en menisi, kun käymään, mutta sen sijaan WestPalm Beach, Naples yms. ovat Floridassa kivoja lomakohteita.
Vierailija kirjoitti:
Malediivit. Kymppitonnin resorteissa KAIKKI maahantuotua jostain muuakr. Mukaanlukien spa-hoitojen hoitajat jotka asuu niillä hiekkasärkillä jossain henkilökunnan parakkimajoituksessa turustuen näkymättömissä ja lähtee sitten sesongin loputtua vasta koteihinsa.
Keinotekoista ja todellakin luonnon kulutus sitä parin viikon lomaa varten valtava.
Itse asukkaat kiihkeitä ja tarkkoja muslimeja. Kylät niin köyhiä ettei niilä ole siellä mitään.
Tuli niin ristiriitainen ja ahdistava olo koko maasta.
Minulla on ihan erilainen kokemus maasta, mutta olinkin asutussaarilla aikana kun siellä turistit olivat uusi juttu. Asukkaat ovat minusta yhtä kiihkomuslimeja kuin keskiverto suomalainen on kiihkokristitty.
En ole pettynyt yhteenkään lomakohteeseen, kaikista on irronnut jotain. Orlando oli ehkä kohteista vähiten ikimuistoinen. Turistirysää toisensa perään ja kovin vähän mitään aitoa.
Vierailija kirjoitti:
Tokio. Ihan yliarvostettu. Olen käynyt siellä useamman kerran Japanin matkoillani poikkeamassa ennen kotiin paluuta. Ihmiset ovat huomattavasti töykeämpiä kuin muualla Japanissa. Hirveät ruuhkat lähes kellon ympäri ja esimerkiksi kahviloihin on ihan turha yrittää päästä, kun missään ei ole tilaa. Yleinen ongelma myös se, ettei kukaan puhu englantia. Jos et ymmärrä japania, sitä puhutaan sinulle vähän ponnekkaammin, josko sitten ymmärtäisit (tämä on tosin ihan kansallinen ongelma, joka vaikuttaa maan turismiin). Liikemiehet saattavat tulla keskellä kirkasta päivää kyselemään sinulta, että mitähän maksaisit. Rasismiinkin törmää, jos viipyy pidempiä aikoja, ihan vain siksi, ettet ole japanilainen.
Osakassa on jo sitten ihan eri meininki, joka onkin yksi rakkaimpia matkakohteitani! Toisaalta Kansain alueella ihmisten mentaliteettikin on erilainen kuin Tokion Kanton alueella. Samalla tavalla kuin Suomessakin on eroja paikallisväestöjen kesken.
Tämä siis 20 vuoden Japanin kokemuksella.
Itselläni on Tokiosta ihan erilaiset kokemukset. Ystävällisiä ihmisiä, nuoret asiakaspalvelijat joskus tosin ujostelivat ulkomaalaisia ja se antoi hieman tylyn vaikutelman. Englantia siellä ei tosiaan puhuta mutta sen luulisi kaikkien tietävän sinne lähtiessään. Kahviloihin pääsi kyllä ihan helposti kello neljän huipuillakin jos ei mennyt niihin ruuhka-alueiden trendikkäimpiin uutuskuppiloihin. Yhtäkään kertaa eivät liikemiehet kyllä ole tulleet iskemään, kännissä saattavat puhua riettaita keskenään jos luulevat ettei ulkomaalaistytöt ymmärrä japania. Mutta muuten ei yhtään mitään valittamista, ihanimpia paikkoja missä olen koskaan käynyt ja on suurkaupungiksi muuten uskomattoman siisti!
Hmmm. Ehkä olen aina valinnut hyviä kohteita tai ottanut etukäteen selvää kohteesta, ettei kammottavia pettymyksiä ole ollut.
Mutta ehkä surkein paikka oli Golden Sands Bulgariassa joskus 25 vuotta sitten.
Vierailija kirjoitti:
Malediivit. Kymppitonnin resorteissa KAIKKI maahantuotua jostain muuakr. Mukaanlukien spa-hoitojen hoitajat jotka asuu niillä hiekkasärkillä jossain henkilökunnan parakkimajoituksessa turustuen näkymättömissä ja lähtee sitten sesongin loputtua vasta koteihinsa.
Keinotekoista ja todellakin luonnon kulutus sitä parin viikon lomaa varten valtava.
Itse asukkaat kiihkeitä ja tarkkoja muslimeja. Kylät niin köyhiä ettei niilä ole siellä mitään.
Tuli niin ristiriitainen ja ahdistava olo koko maasta.
Tosissaanko lähdet reissuun ATOLLEILLE ja sitten hämmästyt, että kaikki on maahantuotua? Ei voi kuin ihmetellä ihmisten tietämättömyyttä välillä...
Vierailija kirjoitti:
Vierailija kirjoitti:
Vierailija kirjoitti:
Praha. Mitään sanomaton paikka. Mallorca, kerta riitti. Paras kaupunki Budapest. Rantakohteista ylivertanen Thaimaa. (Phuket ja Pattaya ei ole yhtäkuin koko Thaimaa). Kreikassa muutamat paikat joita en mainosta kuten en Thaimaan parhaita paikkoja. Kroatiakin upea. Seuraavana Italia vuorossa :)
Kroatia tosi tylsä, älyttömän kallis, vihainen ja tympeä kansa. Ei mitään näkemistä, ihmiset mykempiä kuin suomalaiset.
Ei nähtävää? :O Mitä nyt Euroopan upein luonnonpuisto, kulttuurihistoriaa kaupungeissa, ihania saaria täynnä kaunista luontoa ja merta...
Minusta näkymät eivät olleet kummoisia, ei mitään eksotiikkaa.
Paljon kauniimpia näkymiä olen nähnyt monessa muussa maassa.
Sitäpaitsi erittäin epäkohtelias ja tyly kansa jopa rikkaille turisteille.

Etpä tainnut paljon sitten maata kiertää. Itse olen kolunnut kaikki Euroopan maat, ja Kroatia menee helposti kärkiviisikkoon, jopa kärkikolmikkoon.
Millaista eksotiikkaa odotit eurooppalaiselta valtiolta? Omasta mielestäni Plitvice on ehdottomasti Euroopan eksoottisinta luontoa, moni on ihmetellyt kuvia katsoessa, voiko jotain tuollaista todella olla Euroopassa, kun näyttää aivan Aasian tai Etelä-Amerikan maisemilta.
Ei pidä paikkansa, meistä tykättiin, minulle lirkutetttiin ja mieheni ottivat oikein kaverikseen Antalyassa, samoin kävi Kusadasissa ja Marmariksessa.