Mihin lomakohteeseen olet pettynyt pahasti ja miksi?
Itse vastaan Dubain.
Kävin sielä vanhempieni kanssa muutama vuosi sitten.
Koko paikka oli kuin joku avaruuskaupunki.
Täysin keinotekoinen ja jopa sen vuoksi ahdistava.
Missään ei ollut nähtävillä mitään hienoa historiallista, vaan kaikki oli valkoistaja bling blingiä.
Lisäksi matkan jälkeen kuulin paikan järkyttävistä ihmisoikeusrikkomuksista.
Olin tuolloin alaikäinen, joten en kamalasti googletellut ko. asiaa ennen lomaa.
Muita pettymyksiä kehiin!
Kommentit (456)
Vierailija kirjoitti:
Vierailija kirjoitti:
Pariisi olikin järkytys. Yllättävän likaista, kiireinen ja epäystävällinen vaikutelma. Odotukset oli niin korkealla, kun sitä hehkutetaan niin "romanttisena" paikkana.
Pariisi on aivan ihana, lempikaupunkini Euroopassa. Pariisilla on sielu. Toki se häiritsee, että on kyse suurkaupunkista. Pariisissa on viehättävintä se, että voit pysähtyä laadukkaaseen kahvilaan ja tuijottaa kadulla kulkevia ihmisiä. Voit mennä puistoon lukemaan kirjaa suihkulähteen äärelle. Tai voit vain kävellä ja nauttia kaupungin vanhanaikaisuudesta. Pariisi on uutta ja vanhaa. Kulttuuri, konsertit yms. ovat ihania!
Lontoossa ahdistaa se kahtia jakautuminen. On ns. Jäykkispuoli ja ns. spurgupuoli. Jäykkikset ovat kuin prinssi Charles: kohteliaita ja silti arvostelevia, muka parempia. Minulta tarkastettiim käsilaukku sisään tullessa isossa ostoskeskuksessa. Ei ole koskaan missään muualla loukattu niin pahoin. En olisi mitään ostanutkaan, koska esim. kaulahuivi maksoi 70€. Mutta suomalaisena minusta on törkeää, jos vaaditaan avaamaan laukku jo sisäänkäynnillä. Muutoinkin joka turistikohteessa oli jäykistelyä. Sittem kun ajoi muutaman pysäkinvälin metrolla, olikin jo esillä kerjäläisiä, huumeidenkäyttäjiä, mielisairaita jne. Oli kuin eri Lontoo. Ärsyttihän se.
Eiköhän tuo laukun tarkistus ollut vain turvatoimi, joka ei mitenkään liittynyt sinun varallisuuteesi. Lontoon ja Pariisin terrori-iskujen jälkeen isojen kauppojen ovilla on alettu tarkistaa kasseja ja takkeja. En mä ainakaan sitä ottanut loukkauksena, kun Pariisissa piti näyttää kassin sisältö ja talvella piti riisua talvitakkikin ennen kauppaan menoa. Turvallisuutta sillä haetaan.
Kannattaa ehdottomasti katsoa TripAdvisorista ravintola mihin menee syömään, niin ei todennäköisesti pety ainakaan ruokaan. Tehtiin näin Rooman ja Venetsian reissulla ja ne ainoat kerrat kun mentiin epätoivoisena randomiin paikkaan (40 astetta lämmintä ja ei oikein tiedetty missä ollaan), saatiin pettyä perinpohjaisesti. Järkyin oli Roomassa joku pizzapaikka, jossa ilmakuivattu kinkku oli kuin muovia. Poikaystäväni ei pystynyt syömään pizzaansa loppuun, mikä kertoo aika hyvin kuinka surkea laatu siellä oli. Pohja oli myös mauton ja ainoana kertana matkalla jätin pizzan reunat syömättä. Btw TripAdvisorin ansiosta söin elämäni parhaan pizzan Venetsiassa. Ravintolan nimi oli Muro Frari jos joku sinne päin on menossa. :)
Venetsia itsessään oli aika pettymys, liikaa turisteja ja gondolit sairaan hintaisia (100e, ei koettu että olis ollut sen arvoista). Hotellihuone haisi vahvasti kloorille ja seinissä oli isoja kosteusvaurion näköisiä tahroja. Mahto olla homeessa koko kaupunki.
Vierailija kirjoitti:
San Sebastian Espanjan Baskimaalla. Olin etukäteen lukenut siitä niin hehkuttavia juttuja (Espanjan/Euroopan/maailman kaunein kaupunki, upea ranta, herkullista ruokaa jne.), että pettymys oli todella suuri kun sää oli kylmä ja sateinen (heinäkuussa!) ja koko kylä oli ihan autio. Paikka oli jotenki epäsiisti ja turvattoman tuntuinen. Pinxtos eli paikalliset tapakset olivat kyllä hyviä, mutta tosi kalliita.
Onneksi tehtiin tuonne vain päiväreissu Ranskan puolelta Biarritzista, joka onkin sitten aivan ihastuttava paikka.
Pinxhokset kalliita? Yhden euron kappale?
Vierailija kirjoitti:
Prototyyppi kirjoitti:
Tallinna. En itse kaupunkiin mutta tylyyn neuvostohenkiseen asiakaspalveluun.
Täysin samat kokemukset. Varsinkin tuntui että jos englantia erehtyy puhumaan asiakaspalvelijalle niin silloin varsinkin saa tylyn vastauksen.
Vanha kaupunki on kiva, vaikka ei sieltä mitään ostaa halua kun hinnat on pilvissä.
Tallinnassa osataan nykyään varsin hyvin englantia. Suomen kielen taito sen sijaan on jo kadonnut tai vähintään katoamassa. Karkeasti voi jakaa, että nuoret ja työikäiset osaavat englantia, mutta suomea varsinkaan nuoret eivät osaa.
Asiakaspalvelua on joka maassa joka lähtöön. Kyllä Tallinnassa voi törmätä neuvostohenkiseen, hymyttömään palveluun, mutta toisaalta on paljon paikkoja, joissa asiakaspalvelu on varsin ystävällistä ja henkilökunta kielitaitoista.
Tallinna on sitä paitsi paljon muutakin kuin sinänsä viehättävä, mutta turistirysäksi muuttunut vanha kaupunki. Hyviä ravintoloita ja kiinnostavia kauppoja löytyy esim. Telliskivestä. Toisaalta vanhassa kaupungissa on myös laadukkaita ravintoloita ja kauppoja, joissa myydään korkeatasoisia tuotteita, kun virolaista designia. Esim. vaatteet ovat Virossa nyt jo sen verran kalliita, että monet tallinnalaiset käyvät vaateostoksilla Helsingissä alennusmyyntien aikaan. Ravintola- ja kauneuspalvelut sekä julkinen liikenne ovat Tallinnassa Suomeen verrattuna edullisia. Toki kaikissa matkailukaupungeissa on turisteille suunnattut ravintolat, joissa on heikko hinta-laatusuhde, mutta ei kukaan käske menemään turistiravintoloihin.
Nähtävää ja historiaa kyllä on, mutta myös likaista, toimimatonta ja töykeää käytöstä sitäkin enemmän. Huijareita koko kaupunki täynnä ja 5 päivän sisään koettiin kolme ryöstöyritystä (siinä siis vain ne havaitut), joista yksikään ei kyllä onnistunut.[/quote]kaksi kertaa käynyt ja todella paljon nähtävää. Haluan uudelleen. Ei yhtäkään ryöstoyritystä.[/quote]
Nähtävää ja koettavaa paljon. Likaisuus ja kadulla iltaisin vilistävät rotat kyllä ällöttivät.
Helsinki paha pettymys, samoin Barcelona. Olivat ok paikkoja joku 20v sitten. Ei enää.
Praha. Tylsä. Esim Budapest oli kiinnostava hieno kaupunki. Riika. Neuvostoliittolainen meininki, huijaamista, epäystävällisiä ihmisiä. Olen käynyt yli 30 eri maassa mutta vain nämä jääneet tietynlaisina pettymyksinä mieleen.
Pelkään matkustamista ja paisuttelen etukäteen ongelmia ja kauhukuvia. Niinpä KAIKKI matkakohteet ovat yllättäneet positiivisesti. Joka paikassa onkin jotain mielenkiintoista.
Minulla taas on Las Vegasista pelkästään hyvää sanottavaa. Supersiistit ostoskeskukset mm. Cesar Palace, yleisissä wc:ssä silkki-wcpaperia ja hajusteet, missään ei roskan roskaa ja hyvä tuoksu. Myös tupakantumppeja ei nähnyt missään. Roskaamisesta ilmeisesti sakotetaan mikä pitäisi ottaa käyttöön täällä Suomessakin jossa heitellään roskat mm. bussipysäkeillä roskiksen viereen. Hyvin ystävällisiä ihmisiä, mm. Boss-liikkeessä, juteltiin kuin hyvälle ystävälle, oikeasti kiinnostuneita, että mistäpäin tulette yms. ja tervetuloa uudelleen. Hyvin lämmin tunnelma jäi matkasta. Kävimme samalla myös Arizonan puolella mm. Hooveria patoa katsomassa ja Crand Canyonia. Olimme sitä mieltä, että paras matka mitä olemme koskaan tehneet. Myös erittäin hyvää ruokaa ja aamupalat, jokaisessa pöydässä oli oma tarjoilija, appelsiinimehu oikeista appelsiineista puristettua ja kun kahvi loppui kupista, tarjoilija riensi paikalle kaatamaan lisää kahvia, mistä lie senkin heti huomannut. Olen 101%:n tyytyväinen, ihana matka ja vielä aivan ihana sää, koko ajan aurinkoista.
Niinpä samaa mieltä kanssasi. Mm. Pariisissa Louvren-museon sisäänpääsyssä tarkistetaan laukut, eikä siitä kukaan loukkaannu, kaikille samat säännöt. Kauhistutti alkuun pitkä jono museon sisäänkäynnin edessä heti aamusta mutta nopeasti se loppujen lopuksi veti. Pitäisi syyttää niitä terroristeja joiden takia kaikki turvatarkastukset ovat koventuneet mm. lentokentillä jne. Jos kaikki olisi rehellisiä ja normaaleja, tällaisia järjestelyjä ei tarvittaisi lainkaan.
Vierailija kirjoitti:
Vierailija kirjoitti:
Loman voi liittää esim harrastukseen. Kehittäkää itsellenne sisäinen maailma esim lukemalla kaunokirjallisuutta, niin ei ole tylsää missään johon on päättänyt lähteä. Esim. kun on lähdetty rantalomalle, valitetaan kun kohteessa on hiekkaa.
Kohdemaan kulttuuria ja kielen alkeissanat ehtii opetella viimeistään koneessa matkalla kohteeseen. Eihän kaikki av.laiset ole yksiaivosoluisia sidukkavalaita, eihän?Aah, kiitos tästä. Hyrisen tyytyväisenä.
.
Juuri "opettelin" kroatiaa.
Ei tarvitse sanoa kuin: Jeejee toalet, niin vessa löytyy.
Vierailija kirjoitti:
www kirjoitti:
Kypros. Paikalliset kyllästyneitä turisteihin, epäystävällisiä. Ankea paikka.
Kauhean tylsä paikka, ei mitään näkemistä missään - ruoka ihan kamalinta mitä olen ikinä syönyt, tai emme siis voineet syödä sitä, vaan jätimme siihen.
Oli jotain pikaruokaa, joka maistui vain märältä paperia, saan vieläkin inhon väreitä siitä ruuasta ja paikasta!!
Kävitte sitten viikon samassa paikassa syömässä. Minä kyllä viihdyin.
Vuokrattiin auto ja kierreltiin saarta. Kaunis paikkahan tuo oli.
Käyttäjä7437 kirjoitti:
Lontooseen, koska siellä on niin kauhean likainen ilma, että paitapuseroa on vaihdettava pari, kolme kertaa päivässä, ällö ruoka, kylmät huoneet ja jotenkin saa etsimällä etsiä kivaa shoppailtavaa. Englantilaiset ovat lisäksi hirveän rumia eivätkä oikeasti yhtään eläinrakkaita.
No et oo kyllä Lontoossa käynytkään
Tosi paljon nähtävää ja koetavaa. Miten ihmeessä ei Lontoosta löydä ostettavaa?!?
Vierailija kirjoitti:
Vierailija kirjoitti:
Vierailija kirjoitti:
Melbourne ja Singapore. Olen molemmissa käynyt muutaman kerran ja toivottavasti ei tarvitse enää mennä kumpaankaan. Kummassakaan ei ole mitään aitoa jäljellä. Singapore ihan tehty paikka ja Melbournessa ei ole mitään Australialaista.
Olen asunut Singaporessa ja viihdyin, lähtisin takaisin heti jos tulisi sopiva tilaisuus, mutta turistina siellä ei kyllä ole mitään tekemistä.
Eikö edes nähtävää???
Minä tykkäsin Singaporesta. Kyllä siellä riittää nähtävää, on upeita puistoja, kiinalaiset ja intialaiset korttelit. Helppo, siisti ja turvallinen. Hintataso on vain tosi kallis ja kohtuuhintaista majoitusta on vaikea löytää.
Reissaaja kirjoitti:
Vierailija kirjoitti:
Vierailija kirjoitti:
Pariisi olikin järkytys. Yllättävän likaista, kiireinen ja epäystävällinen vaikutelma. Odotukset oli niin korkealla, kun sitä hehkutetaan niin "romanttisena" paikkana.
Pariisi on aivan ihana, lempikaupunkini Euroopassa. Pariisilla on sielu. Toki se häiritsee, että on kyse suurkaupunkista. Pariisissa on viehättävintä se, että voit pysähtyä laadukkaaseen kahvilaan ja tuijottaa kadulla kulkevia ihmisiä. Voit mennä puistoon lukemaan kirjaa suihkulähteen äärelle. Tai voit vain kävellä ja nauttia kaupungin vanhanaikaisuudesta. Pariisi on uutta ja vanhaa. Kulttuuri, konsertit yms. ovat ihania!
Lontoossa ahdistaa se kahtia jakautuminen. On ns. Jäykkispuoli ja ns. spurgupuoli. Jäykkikset ovat kuin prinssi Charles: kohteliaita ja silti arvostelevia, muka parempia. Minulta tarkastettiim käsilaukku sisään tullessa isossa ostoskeskuksessa. Ei ole koskaan missään muualla loukattu niin pahoin. En olisi mitään ostanutkaan, koska esim. kaulahuivi maksoi 70€. Mutta suomalaisena minusta on törkeää, jos vaaditaan avaamaan laukku jo sisäänkäynnillä. Muutoinkin joka turistikohteessa oli jäykistelyä. Sittem kun ajoi muutaman pysäkinvälin metrolla, olikin jo esillä kerjäläisiä, huumeidenkäyttäjiä, mielisairaita jne. Oli kuin eri Lontoo. Ärsyttihän se.
Eiköhän tuo laukun tarkistus ollut vain turvatoimi, joka ei mitenkään liittynyt sinun varallisuuteesi. Lontoon ja Pariisin terrori-iskujen jälkeen isojen kauppojen ovilla on alettu tarkistaa kasseja ja takkeja. En mä ainakaan sitä ottanut loukkauksena, kun Pariisissa piti näyttää kassin sisältö ja talvella piti riisua talvitakkikin ennen kauppaan menoa. Turvallisuutta sillä haetaan.
Se että tarkastavat laukut ja kassit on todellakin vain hyvä asia. Miten tuostakin voi ärsyyntyä. Minä olen kokenut Lontoon ihmeen ystävälliseksi kaupungiksi,ihmiset neuvovat ja auttavat turistia ihan mielellään vaikka kyseessä sentään miljoonakaupunki.
Mallorca. Matkakumppani oli ihan paska, hotelli oli paska, kuumassa bussissa tylsille nähtävyyksille. Koko viikko oli yhtä kärsimysnäytelmää. Ei ikinä enää sinne.
Vierailija kirjoitti:
Pariisi ehkä suurin pettymys, nähtävyydetkin näkee paremmin tv-dokkareista ja matkaohjelmista. Kerrassaan huonoa ruokaa ja aivan liian paljon "etnisyyttä" ...
Tällainen näkökulma ärsyttää väkisinkin, sori. Mulla asuu Pariisissa läheisiä sukulaisia ja käyn siellä säännöllisesti. Onko niin vaikea ymmärtää, että Pariisi on ihan t a v a l l i n e n suurkaupunki kaikkine lieveilmiöineen? Mikäli joku haluaa romantisoida Pariisia, ranskan kieltä tai muuta vastaavaa, sille ei yksinkertaisesti voi mitään. Sitten on vaan pakko kestää myös tämmöiset pettymykset. Sitä paitsi se varsinainen "haaveiden Pariisi" arkkitehtuureineen ja köyhine boheemitaiteilijayhteisöineen on historian varsin nuori narratiivi.
Aivan erityisesti mua ärsyttää tämä nykyinen Pariisin etnisyydestä puhuminen. Ensinnäkin Ranskalla on ollut useita väkirikkaita siirtomaita muun muassa Indokiinassa ja Afrikassa. Näistä maista tulleita ihmisiä Pariisissa on ollut vuosikymmeniä ja he ovat ranskalaisia. Toisekseen missään ei ole määrätty, minkä värisellä ihmisellä saa olla eurooppalainen identiteetti. Samoja ihmisiä me kaikki ollaan!
Lisäys 331/326: pitäisi olla " ... historian valossa varsin nuori narratiivi."
Reissaaja kirjoitti:
Hassua, Pariisi on mulle läheisin ranskalaisista kaupungeista. Olen asunut siellä ja käyn joka vuosi. Ihania ja avuliaita ihmisiä, huulenheittoa tuntemattomien kanssa, hyvää ruokaa ja juomaa, loputtomasti nähtävää ja tehtävää. Mutta ehkä kielitaito onkin avain ranskalaiseen kulttuuriin. Nizza on kamala. Kaunis, mutta tylsä. Ihmiset hirveitä snobeja.
Omia pettymyksiä on useita, tosin pettymyskohteetkin otan elämyksinä ja aina niistä jotain mahtavaa on löytynyt. Esimerkiksi Varsova on tosi ankea, mutta siellä oli aivan mahtava pieni baari antikvariaatissa. Hiton tyly palvelu, mut superhyvää käsityöolutta. Otettiin tavoitteeksi käydä joka päivä ja saada omistaja hymyilemään, ja lopulta saatiinkin.
Jurmala. Kaunis vanhakaupunki, mutta kylpylöiden lisäksi ei mitään tekemistä, jos säät eivät suosi. Tylyä palvelua ja kukaan ei osaa englantia.
Santorini. Joo, se auringonlasku... no sitähän ei näe muiden turistien selkien takaa. Kaikki paikat täynnä turisteja, illalla et pääse edes ravintolaan auringonlaskun aikaan. Selfiekepit osuu joka puolelle ja ihmiset rynnivät sun eteen. Santorinilla vietetyistä häistä lähti kyllä kaikki hohto, kun näki miten liukuhihnalla niitä järjestettiin.
Italiassa Venetsia, Rooma, Milano, Garda, Como. En vaan ymmärrä. Parempaa ruokaa teen kotona. Maisemat hmm ihan kivat, varsinkin Comolla. Ihmiset blääh. Ei vaan iske. Autoilu on parasta. Venetsia törkeän kallis ja haiseva ainakin silloin, kun me oltiin siellä. Koko ajan tyrkytetään gondoliajelua ”for honeymooners”. Olisin halunnut sellaiselle mennäkin, mutta ärsytti se romanttinen lässynlää ja ne hinnat. Jätettiin väliin.
Italiassa turistikohteet on yhtä ärsyttäviä kuin missä tahansa muuallakin. Firenzen ja Sienan seutua voin suositella. Toki Firenze myös turistirysä kesällä, mutta ainakin todella kaunis sellainen. Ja lähellä pikkukyliä jotka ovat tosi ihania.
Miksi menet yhteen maailman kalliimmista suurkaupungeista jos et halua pelkkään suurkaupunkiin ja haluat jotain kotoisaa? Sydney on bisneskaupunki, mutta niin laaja että sen keskustan ulkopuolelle myös pääsee ja sieltä löytyy parempia rantoja yms