Te akateemiset olette usein liian vieraantuneita oikeasta elämästä.

Vierailija kirjoitti:

Ai nyt onkin keskusteltu kirjallisuudesta, mutta alun perin nostit tasosi osoitukseksi ansiotulosi. :D Tämä on perusongelma. Duunari valittaa ettei kelpaa vaikka tienaa niin ja niin paljon. Ei mene jakeluun, ettei kaikkia naisia kiinnosta.

Et ymmärrä lukemaasi, tai ymmärrät väärin tahallasi. 

Nainen ei koskaan saanut tietää vuosituloistani mitään (ellei kissalady nyt tunnista itseään täällä). Viestittelimme, juttu kulki hyvin puolin ja toisin, meillä oli yhteisiä kiinnostuksen kohteita jne. Oltiin sovittu tapaamisesta, tarkka aika oli vielä auki kummankin töiden takia. Sitten hän kysyi mitä teen työkseni, kerroin päätyöni ja sen, että olen duunari -> hiljaisuus ja tuo viesti "oman tason miehen etsimisestä". En puhunut ansioistani, tai esim. sijoitussalkuistani mitään. Minulle on ihan samantekevää mitä kukakin tienaa, itse arvotan parisuhteen ja kumppanin ihan eri asioiden kautta. Olen ollut parisuhteissa missä olen tienannut enemmän tai vähemmän kuin nainen, ja tästä ei ole koskaan tullut ongelmaa. Minua vain nyppii suunnattomasti oletus, että duunarit ovat jotenkin huonoja ihmisiä, tai automaattisesti köyhiä. Ota riski ja tutustu duunariin :D. 

Vierailija kirjoitti:

Vierailija kirjoitti:

Ai nyt onkin keskusteltu kirjallisuudesta, mutta alun perin nostit tasosi osoitukseksi ansiotulosi. :D Tämä on perusongelma. Duunari valittaa ettei kelpaa vaikka tienaa niin ja niin paljon. Ei mene jakeluun, ettei kaikkia naisia kiinnosta.

Et ymmärrä lukemaasi, tai ymmärrät väärin tahallasi. 

Nainen ei koskaan saanut tietää vuosituloistani mitään (ellei kissalady nyt tunnista itseään täällä). Viestittelimme, juttu kulki hyvin puolin ja toisin, meillä oli yhteisiä kiinnostuksen kohteita jne. Oltiin sovittu tapaamisesta, tarkka aika oli vielä auki kummankin töiden takia. Sitten hän kysyi mitä teen työkseni, kerroin päätyöni ja sen, että olen duunari -> hiljaisuus ja tuo viesti "oman tason miehen etsimisestä". En puhunut ansioistani, tai esim. sijoitussalkuistani mitään. Minulle on ihan samantekevää mitä kukakin tienaa, itse arvotan parisuhteen ja kumppanin ihan eri asioiden kautta. Olen ollut parisuhteissa missä olen tienannut enemmän tai vähemmän kuin nainen, ja tästä ei ole koskaan tullut ongelmaa. Minua vain nyppii suunnattomasti oletus, että duunarit ovat jotenkin huonoja ihmisiä, tai automaattisesti köyhiä. Ota riski ja tutustu duunariin :D. 

Olin naimisissa köyhän tohtorin kanssa. Ei se raha ole oleellista. Elämä oli muilla tavoin äärimmäisen rikasta. Oli mukavaa matkustella miehen kanssa, joka puhui sujuvasti kymmentä kieltä ja tiesi kaiken historiasta ja kulttuurista mentiin minne sitten mentiinkin. Taloa se ei rakentanut, totesi happamasti, että olisit nainut putkimiehen, jos jotain piti rempata kotona, mutta politiikasta, tieteestä, kulttuurista, taiteesta, historiasta se tiesi aivan järjettömästi.

Vierailija kirjoitti:

Lastensuojelun sosiaalityöntekijänä voin kertoa, että tästä maailman todellisuudesta on vaikea irtaantua, vaikka kieltämättä joskus haluaisikin. Sen voin kuitenkin kertoa, et melko tasapuolisesti asiakkaina on niin duunareiden kuin akateemisten perheitä. En olisi huolissaan todellisuuspaoista.

Kuitenkin tunnet salaista mielihyvää purkaessasi omaa pahaa oloasi hajottaessasi perheitä ja saattaessasi ihmisiä epätoivon partaalle. Olette te perverssiä porukkaa.

Vierailija kirjoitti:

Mä olen ylpeä siitä että oma komea ja fiksu raksamieheni handlaa kaiken mitä pitääkin. Osaa rakentaa kesämökin ja panna. Ei ole jutut korkealentoisia ja molempien äly riittää varsin hyvin tässä elämässä.

Mielestäni juurikin ne jutut ovat tärkeimpiä. Taloilla tai panoilla on lopulta pieni merkitys.

Me tuodaan teille duunareille työtä sillä, että me mielummin viedään autot korjaamoon kun korjataan ite ja palkataan joku rakentamaan meidän talo eikä tehdä ite. Jos nää asiat muunmuassa on sitä, mikä vierauttaa todellisesta elämästä niin sitten ollaan vieraantuneita.

Vierailija kirjoitti:

Kiitos tämän palstan; en ole varma haluanko jatkossa sanoa yhtään mitään koulutustaustani, kun yhä useammin tuntuu sille, että sen ääneen lausuminen kuullostaa monen korvissa samalta: kuin "vieraantunut oikeasta elämästä." Tai, että olen idiootti.. Itse en pysty kenestäkään näkemään päälle päin koulutustaustaa; voin vain arvata ja silloinkin mahdollisesti pieleen.

Missä tilanteissa olet joutunut tuomaan tätä koulustustasi aiemmin esiin? Minä en ole juurikaan...

Luulin tätä avausta mielenkiintoisemmaksi... Sellaiseksi, jossa olisi jotain näkemyksiä perusteluineen. Erehdyin.

Niin, kyllähän se kondiittori tai kampaaja varmasti ovat paljon käsistään kätevämpää ja luonnonläheistä, maalaisjärjen omaavaa porukkaa verrattuna vaikkapa eläinlääkäriin.

Ja hoitsut on myöskin paljon aikaansaavempaa, järkevämpää porukkaa kuin vaikkapa lääkärit. Datanomi on varsinainen eläjä, ja rakentaa myöskin mökin käden käänteessä, ja panee muidenkin naisia..?

Varmasti joku kosmetologi tai graafinen suunnittelija on nähnyt paljon raakaa elämää studiossaan, ja elää sitä oikeaa elämää, toisin kuin akateemiset! Eikä akateeminen rakennusinsinööri varmaan tiedä mitään raksahommista.

Olen kyllä aloittajan kanssa jossain määrin samaa mieltä. Itse olen siis tohtori (mies), ja muutin jokin aika sitten pikkupaikkakunnalle, jonka ylin opinahjo on ammattikoulu. Työtovereista suurin osa on teknikkoja yms. ja on osoittautunut todella vaikeaksi löytää mitään yhteistä jutunaihetta täkäläisten kanssa. En tupakoi, minua ei kiinnosta metsästäminen, en omista autoa enkä kesämökkiä, en seuraa jääkiekkoa tai pesäpalloa, enkä saa kelan tukia, ja muita aiheita ei keskusteluilla tunnukaan olevan.  En ollut tajunnutkaan, millaisessa kuplassa olin pääkaupunkiseudulla asuessani elänyt. Kun rupesin asiaa miettimään, niin totesin, että käytännössä kaikilla kavereillani ja sukulaisillani on vähintään ylempi korkeakoulututkinto.

Akateemiset miehet ja naiset vaan on v*tun rasittavia älyllistäjiä ja omaan ääneensä viehtyneitä solkottajia kaikki tyynni. Ei mun juttu. T. Ex-akateeminen

Vierailija kirjoitti:

Vierailija kirjoitti:

Lastensuojelun sosiaalityöntekijänä voin kertoa, että tästä maailman todellisuudesta on vaikea irtaantua, vaikka kieltämättä joskus haluaisikin. Sen voin kuitenkin kertoa, et melko tasapuolisesti asiakkaina on niin duunareiden kuin akateemisten perheitä. En olisi huolissaan todellisuuspaoista.

Kuitenkin tunnet salaista mielihyvää purkaessasi omaa pahaa oloasi hajottaessasi perheitä ja saattaessasi ihmisiä epätoivon partaalle. Olette te perverssiä porukkaa.

Ei ku lapsen elämä pitää tuhota, että moniongelmaiset sekakäyttäjävanhemmat saavat tuntea olevansa oikea perhe, vaikka lapset ovatkin heitteillä.

Hauska aloitus. Varsinkin kun just kaksi akateemista tässä mietitään mitkä asiat kylppäriremontissa on pakko ostaa ammattilaisilta. Ollaan tekijöitä kumpikin, jos ei osata niin opetellaan!

Muuten, meillä osaa molemmat panna.

Onko yleensä kohteliaisuus, kun vähemmän koulutettu sanoo, että sinusta ei kyllä ollenkaan arvaisi, että olet tohtori (tms.)?

Olen töissä tilitoimistossa, jossa kukaan muu ei ole akateeminen kuin minä (eikä minunkaan tutkintoni ole talouden alalta). Porukka on siis merkantteja, merkonomeja ja muutama tradenomikin on joukossa.

Huomaan tuota ajattelua silloin tällöin, että minua pidetään jotenkin "elämästä vieraantuneena", koska haluan elämäni, myös työelämän, olevan innostavaa, mukavaa, sellaista jossa voi kehittyä eli kouluttautua työn ohessa ja edetä, työssä pitäisi olla riittävästi vastuuta ja vapautta jne. Näiden muiden mielestä työ on työtä, pitää puurtaa ahkerasti kuin kone, vahditaan toisten tulemisia ja lähtemisiä töistä että varmasti ovat työpaikalla niin paljon kuin pitääkin. Suuri osa porukasta on urautuneita ja kyllästyneitä työhönsä, kyynisiä ja pahantuulisia. Muiden asioista juorutaan ja työpaikan yhteisissä asioissa ollaan pikkusieluisia, vahditaan suurin piirtein vessassa käyntejäkin ja työpisteellä olemista.

Kuitenkin työelämä on kaikkialla muuttumassa siihen suuntaan, että rutiinihommat automatisoidaan ja ne soveltamista ja laajempaa osaamista vaativat tehtävät jäävät ihmisille.

Loppujen lopuksi siis nämä, joiden mielestä työn ei tarvitse olla kivaa ja se pitää vain tehdä, ovatkin elämästä vieraantuneita, ja minä akateemisine työviihtyvyyshömpötyksineni olenkin elämässä kiinni enemmän kuin kukaan muu. Sillä meillä on vain yksi elämä, ei ole järkeä kärsiä sitä eikä käyttää tylsään puurtamiseeen, jos on mahdollisuus tehdä jotain innostavaakin (jostapa vielä maksetaan enemmän).

Tämä ei ollut kannanotto varsinaista fyysistä duunia vastaan. Olen ollut myös kaupassa työssä ja siivoajana, ja fyysisessä työssä (hyllyttämisessä, moppaamisessa), näkee kätensä jäljen aivan toisella tavalla kuin toimistohommissa. Se tuottaa tyydytystä, vaikka kovin yksinkertaista hommaa ei jaksaisi koko elämäänsä tehdä. Pointtini oli kuitenkin, että akateemisuus, tapa ajatella ja elää, on juuri sitä oikeaa elämää, todellista sisältöä eikä pakkopullaa.

Alanvaihtajana minulla on sekä duunariammatti että akateeminen koulutus. Odotan edelleen, koska se vieraantuminen alkaa, nähdäkseni olen edelleen sama ihminen. Tapa määrittää toinen ihminen koulutuksen kautta on edelleen vieras, ja tämä alituinen joko-tai -asetelma tympii, ihan niin kuin maailma olisi mustavalkoinen....tai ehkä se joillakin onkin.

Vierailija kirjoitti:

Mä olen ylpeä siitä että oma komea ja fiksu raksamieheni handlaa kaiken mitä pitääkin. Osaa rakentaa kesämökin ja panna. Ei ole jutut korkealentoisia ja molempien äly riittää varsin hyvin tässä elämässä.

Akateemisten analyytikkojen kanssa kaikki tapahtuu teoreettisella tasolla.

Käytännössä tositoimien edessä ollaan sormi suussa että mitä tossa on nainen mitä mä teen : pidän esitelmän jostain implisiittisesti tärkeästä parisuhde määritelmästä tai lausun omatekemän runon avaruuden liikennevaloista? Nähty on.

Vierailija kirjoitti:

Olen töissä tilitoimistossa, jossa kukaan muu ei ole akateeminen kuin minä (eikä minunkaan tutkintoni ole talouden alalta). Porukka on siis merkantteja, merkonomeja ja muutama tradenomikin on joukossa.

Huomaan tuota ajattelua silloin tällöin, että minua pidetään jotenkin "elämästä vieraantuneena", koska haluan elämäni, myös työelämän, olevan innostavaa, mukavaa, sellaista jossa voi kehittyä eli kouluttautua työn ohessa ja edetä, työssä pitäisi olla riittävästi vastuuta ja vapautta jne. Näiden muiden mielestä työ on työtä, pitää puurtaa ahkerasti kuin kone, vahditaan toisten tulemisia ja lähtemisiä töistä että varmasti ovat työpaikalla niin paljon kuin pitääkin. Suuri osa porukasta on urautuneita ja kyllästyneitä työhönsä, kyynisiä ja pahantuulisia. Muiden asioista juorutaan ja työpaikan yhteisissä asioissa ollaan pikkusieluisia, vahditaan suurin piirtein vessassa käyntejäkin ja työpisteellä olemista.

Kuitenkin työelämä on kaikkialla muuttumassa siihen suuntaan, että rutiinihommat automatisoidaan ja ne soveltamista ja laajempaa osaamista vaativat tehtävät jäävät ihmisille.

Loppujen lopuksi siis nämä, joiden mielestä työn ei tarvitse olla kivaa ja se pitää vain tehdä, ovatkin elämästä vieraantuneita, ja minä akateemisine työviihtyvyyshömpötyksineni olenkin elämässä kiinni enemmän kuin kukaan muu. Sillä meillä on vain yksi elämä, ei ole järkeä kärsiä sitä eikä käyttää tylsään puurtamiseeen, jos on mahdollisuus tehdä jotain innostavaakin (jostapa vielä maksetaan enemmän).

Tämä ei ollut kannanotto varsinaista fyysistä duunia vastaan. Olen ollut myös kaupassa työssä ja siivoajana, ja fyysisessä työssä (hyllyttämisessä, moppaamisessa), näkee kätensä jäljen aivan toisella tavalla kuin toimistohommissa. Se tuottaa tyydytystä, vaikka kovin yksinkertaista hommaa ei jaksaisi koko elämäänsä tehdä. Pointtini oli kuitenkin, että akateemisuus, tapa ajatella ja elää, on juuri sitä oikeaa elämää, todellista sisältöä eikä pakkopullaa.

Juuri näin! Tunnistan omaltakin työpaikaltani tuon kyttäämisen ja ilottoman puurtamisen eetoksen. Mitään kehittämistä ei haluta edes miettiä, "kun näin nää on ennenkin tehty". t. 71

Vierailija kirjoitti:

Vierailija kirjoitti:

Vierailija kirjoitti:

Lastensuojelun sosiaalityöntekijänä voin kertoa, että tästä maailman todellisuudesta on vaikea irtaantua, vaikka kieltämättä joskus haluaisikin. Sen voin kuitenkin kertoa, et melko tasapuolisesti asiakkaina on niin duunareiden kuin akateemisten perheitä. En olisi huolissaan todellisuuspaoista.

Kuitenkin tunnet salaista mielihyvää purkaessasi omaa pahaa oloasi hajottaessasi perheitä ja saattaessasi ihmisiä epätoivon partaalle. Olette te perverssiä porukkaa.

Ei ku lapsen elämä pitää tuhota, että moniongelmaiset sekakäyttäjävanhemmat saavat tuntea olevansa oikea perhe, vaikka lapset ovatkin heitteillä.

First world problems. Onneksi maailma loppuu - päästään tällaisista(kin) väännöistä. Ihan kaikki.

Eniten ihmetyttää, miksi aloittaja jaksaa vaivata päätään akateemisten asioilla. Ymmärtääkseni hän voi valita elämänsä ihmiset ympärilleen, eikä tarvitse kärsiä akateemisista. Taitaa syynä olla tämä kovin suomalainen piirre eli duunareiden kokema alemmuudentunne, jonka he ovat ihan itse aiheuttaneet. Olkaa ylpeitä työstänne ja osaamisestanne. Vielä aloittajalle kysymys. Miten tuo akateemisten vieraantuneisuus haittaa juuri sinun elämääsi?

Akateemiset ihmiset eivät osaa vaihtaa vapaalle edes viihteellä.

Autismia?