Te akateemiset olette usein liian vieraantuneita oikeasta elämästä.

Vierailija kirjoitti:

Akateemiset ihmiset eivät osaa vaihtaa vapaalle edes viihteellä.

Autismia?

Joo. Niillä on kaikilla Asperger ja duunareilla äo alle 100. Suurin osa heikkolahjaisia?

Vierailija kirjoitti:

Akateemiset miehet ja naiset vaan on v*tun rasittavia älyllistäjiä ja omaan ääneensä viehtyneitä solkottajia kaikki tyynni. Ei mun juttu. T. Ex-akateeminen

Juuri näin! Tavalliset miehet ja naiset panevat koko ajan isomunaisen miehen rakentamassa tavallisten ihmisten kesämökissä. Blondattu nainen oli nuorempana itkeä tyrskinyt suu täynnä siemennestettä, koska akateeminen mies oli alkanut puhua monimutkaisesti parittelun jälkeen. Nyt kaikki on paremmin.

Vierailija kirjoitti:

Akateemiset ihmiset eivät osaa vaihtaa vapaalle edes viihteellä.

Autismia?

Mitähän tuo nyt tarkoittaa? Apinakänniä? Useimmat akateemiset, jotka tunnen viettävät vapaata aikaa mielellään esim. keskustellen yhteiskunnallisista asioista tai vaikkapa kirjallisuudesta. Tämä toki onnistuu myös päihtyneenä.

Vierailija kirjoitti:

Olen töissä tilitoimistossa, jossa kukaan muu ei ole akateeminen kuin minä (eikä minunkaan tutkintoni ole talouden alalta). Porukka on siis merkantteja, merkonomeja ja muutama tradenomikin on joukossa.

Huomaan tuota ajattelua silloin tällöin, että minua pidetään jotenkin "elämästä vieraantuneena", koska haluan elämäni, myös työelämän, olevan innostavaa, mukavaa, sellaista jossa voi kehittyä eli kouluttautua työn ohessa ja edetä, työssä pitäisi olla riittävästi vastuuta ja vapautta jne. Näiden muiden mielestä työ on työtä, pitää puurtaa ahkerasti kuin kone, vahditaan toisten tulemisia ja lähtemisiä töistä että varmasti ovat työpaikalla niin paljon kuin pitääkin. Suuri osa porukasta on urautuneita ja kyllästyneitä työhönsä, kyynisiä ja pahantuulisia. Muiden asioista juorutaan ja työpaikan yhteisissä asioissa ollaan pikkusieluisia, vahditaan suurin piirtein vessassa käyntejäkin ja työpisteellä olemista.

Kuitenkin työelämä on kaikkialla muuttumassa siihen suuntaan, että rutiinihommat automatisoidaan ja ne soveltamista ja laajempaa osaamista vaativat tehtävät jäävät ihmisille.

Loppujen lopuksi siis nämä, joiden mielestä työn ei tarvitse olla kivaa ja se pitää vain tehdä, ovatkin elämästä vieraantuneita, ja minä akateemisine työviihtyvyyshömpötyksineni olenkin elämässä kiinni enemmän kuin kukaan muu. Sillä meillä on vain yksi elämä, ei ole järkeä kärsiä sitä eikä käyttää tylsään puurtamiseeen, jos on mahdollisuus tehdä jotain innostavaakin (jostapa vielä maksetaan enemmän).

Tämä ei ollut kannanotto varsinaista fyysistä duunia vastaan. Olen ollut myös kaupassa työssä ja siivoajana, ja fyysisessä työssä (hyllyttämisessä, moppaamisessa), näkee kätensä jäljen aivan toisella tavalla kuin toimistohommissa. Se tuottaa tyydytystä, vaikka kovin yksinkertaista hommaa ei jaksaisi koko elämäänsä tehdä. Pointtini oli kuitenkin, että akateemisuus, tapa ajatella ja elää, on juuri sitä oikeaa elämää, todellista sisältöä eikä pakkopullaa.

Auts! Mä olen myös ollut merkanttejen, merkonomien ja tradenomien valtaamassa työyhteisössä. Kyllähän se oli sellainen farssi. Paluu hiekkalaatikolle. Tuli melkein ikävä yliopistoa ja ihanan hulluja ja älykkäitä ihmisiä.

Vierailija kirjoitti:

Mä olen ylpeä siitä että oma komea ja fiksu raksamieheni handlaa kaiken mitä pitääkin. Osaa rakentaa kesämökin ja panna. Ei ole jutut korkealentoisia ja molempien äly riittää varsin hyvin tässä elämässä.

Entäpä ap itse? 

Käyt töissä, viet lapset hoitoon ja harrastuksiin, harrastat itsekin iltaisin jotain, teet kotitöitä ja hoidat lapset?

Minä elämästä vieraantunut akateeminen istun sohvalla ja luen tätä turhanpäiväistä aloitusta. Yhtä paljon elämästä vieraantunut akateeminen aviomieheni laittaa just ruokaa lasten kanssa. 

Vierailija kirjoitti:

Vierailija kirjoitti:

Ai nyt onkin keskusteltu kirjallisuudesta, mutta alun perin nostit tasosi osoitukseksi ansiotulosi. :D Tämä on perusongelma. Duunari valittaa ettei kelpaa vaikka tienaa niin ja niin paljon. Ei mene jakeluun, ettei kaikkia naisia kiinnosta.

Et ymmärrä lukemaasi, tai ymmärrät väärin tahallasi. 

Nainen ei koskaan saanut tietää vuosituloistani mitään (ellei kissalady nyt tunnista itseään täällä). Viestittelimme, juttu kulki hyvin puolin ja toisin, meillä oli yhteisiä kiinnostuksen kohteita jne. Oltiin sovittu tapaamisesta, tarkka aika oli vielä auki kummankin töiden takia. Sitten hän kysyi mitä teen työkseni, kerroin päätyöni ja sen, että olen duunari -> hiljaisuus ja tuo viesti "oman tason miehen etsimisestä". En puhunut ansioistani, tai esim. sijoitussalkuistani mitään. Minulle on ihan samantekevää mitä kukakin tienaa, itse arvotan parisuhteen ja kumppanin ihan eri asioiden kautta. Olen ollut parisuhteissa missä olen tienannut enemmän tai vähemmän kuin nainen, ja tästä ei ole koskaan tullut ongelmaa. Minua vain nyppii suunnattomasti oletus, että duunarit ovat jotenkin huonoja ihmisiä, tai automaattisesti köyhiä. Ota riski ja tutustu duunariin :D. 

Miksi sitten otit ekassa viestissäsi esiin vain ja ainoastaan tulotasosi, jos sillä ei olekaan väliä?

Vierailija kirjoitti:

Vierailija kirjoitti:

Olen töissä tilitoimistossa, jossa kukaan muu ei ole akateeminen kuin minä (eikä minunkaan tutkintoni ole talouden alalta). Porukka on siis merkantteja, merkonomeja ja muutama tradenomikin on joukossa.

Huomaan tuota ajattelua silloin tällöin, että minua pidetään jotenkin "elämästä vieraantuneena", koska haluan elämäni, myös työelämän, olevan innostavaa, mukavaa, sellaista jossa voi kehittyä eli kouluttautua työn ohessa ja edetä, työssä pitäisi olla riittävästi vastuuta ja vapautta jne. Näiden muiden mielestä työ on työtä, pitää puurtaa ahkerasti kuin kone, vahditaan toisten tulemisia ja lähtemisiä töistä että varmasti ovat työpaikalla niin paljon kuin pitääkin. Suuri osa porukasta on urautuneita ja kyllästyneitä työhönsä, kyynisiä ja pahantuulisia. Muiden asioista juorutaan ja työpaikan yhteisissä asioissa ollaan pikkusieluisia, vahditaan suurin piirtein vessassa käyntejäkin ja työpisteellä olemista.

Kuitenkin työelämä on kaikkialla muuttumassa siihen suuntaan, että rutiinihommat automatisoidaan ja ne soveltamista ja laajempaa osaamista vaativat tehtävät jäävät ihmisille.

Loppujen lopuksi siis nämä, joiden mielestä työn ei tarvitse olla kivaa ja se pitää vain tehdä, ovatkin elämästä vieraantuneita, ja minä akateemisine työviihtyvyyshömpötyksineni olenkin elämässä kiinni enemmän kuin kukaan muu. Sillä meillä on vain yksi elämä, ei ole järkeä kärsiä sitä eikä käyttää tylsään puurtamiseeen, jos on mahdollisuus tehdä jotain innostavaakin (jostapa vielä maksetaan enemmän).

Tämä ei ollut kannanotto varsinaista fyysistä duunia vastaan. Olen ollut myös kaupassa työssä ja siivoajana, ja fyysisessä työssä (hyllyttämisessä, moppaamisessa), näkee kätensä jäljen aivan toisella tavalla kuin toimistohommissa. Se tuottaa tyydytystä, vaikka kovin yksinkertaista hommaa ei jaksaisi koko elämäänsä tehdä. Pointtini oli kuitenkin, että akateemisuus, tapa ajatella ja elää, on juuri sitä oikeaa elämää, todellista sisältöä eikä pakkopullaa.

Auts! Mä olen myös ollut merkanttejen, merkonomien ja tradenomien valtaamassa työyhteisössä. Kyllähän se oli sellainen farssi. Paluu hiekkalaatikolle. Tuli melkein ikävä yliopistoa ja ihanan hulluja ja älykkäitä ihmisiä.

Aika monessa tutkimuksessa on selvinnyt, että ihmiset, jotka eivät ikinä millään tavalla kehitä itseään, muuttuvat tyytymättömiksi. Jo vapaaehtoinen omalla ajalla suoritettu opiskelu lisää tyytyväisyyttä ja onnellisuutta.

Vierailija kirjoitti:

Vierailija kirjoitti:

Olen töissä tilitoimistossa, jossa kukaan muu ei ole akateeminen kuin minä (eikä minunkaan tutkintoni ole talouden alalta). Porukka on siis merkantteja, merkonomeja ja muutama tradenomikin on joukossa.

Huomaan tuota ajattelua silloin tällöin, että minua pidetään jotenkin "elämästä vieraantuneena", koska haluan elämäni, myös työelämän, olevan innostavaa, mukavaa, sellaista jossa voi kehittyä eli kouluttautua työn ohessa ja edetä, työssä pitäisi olla riittävästi vastuuta ja vapautta jne. Näiden muiden mielestä työ on työtä, pitää puurtaa ahkerasti kuin kone, vahditaan toisten tulemisia ja lähtemisiä töistä että varmasti ovat työpaikalla niin paljon kuin pitääkin. Suuri osa porukasta on urautuneita ja kyllästyneitä työhönsä, kyynisiä ja pahantuulisia. Muiden asioista juorutaan ja työpaikan yhteisissä asioissa ollaan pikkusieluisia, vahditaan suurin piirtein vessassa käyntejäkin ja työpisteellä olemista.

Kuitenkin työelämä on kaikkialla muuttumassa siihen suuntaan, että rutiinihommat automatisoidaan ja ne soveltamista ja laajempaa osaamista vaativat tehtävät jäävät ihmisille.

Loppujen lopuksi siis nämä, joiden mielestä työn ei tarvitse olla kivaa ja se pitää vain tehdä, ovatkin elämästä vieraantuneita, ja minä akateemisine työviihtyvyyshömpötyksineni olenkin elämässä kiinni enemmän kuin kukaan muu. Sillä meillä on vain yksi elämä, ei ole järkeä kärsiä sitä eikä käyttää tylsään puurtamiseeen, jos on mahdollisuus tehdä jotain innostavaakin (jostapa vielä maksetaan enemmän).

Tämä ei ollut kannanotto varsinaista fyysistä duunia vastaan. Olen ollut myös kaupassa työssä ja siivoajana, ja fyysisessä työssä (hyllyttämisessä, moppaamisessa), näkee kätensä jäljen aivan toisella tavalla kuin toimistohommissa. Se tuottaa tyydytystä, vaikka kovin yksinkertaista hommaa ei jaksaisi koko elämäänsä tehdä. Pointtini oli kuitenkin, että akateemisuus, tapa ajatella ja elää, on juuri sitä oikeaa elämää, todellista sisältöä eikä pakkopullaa.

Auts! Mä olen myös ollut merkanttejen, merkonomien ja tradenomien valtaamassa työyhteisössä. Kyllähän se oli sellainen farssi. Paluu hiekkalaatikolle. Tuli melkein ikävä yliopistoa ja ihanan hulluja ja älykkäitä ihmisiä.

🐘🐘🐘🐘🐘🐘🐘🐘🐘🐘🐘🐘🐘🐘🐘🐘

Enkä oikein tiedä oliko farssi oikea sana kuvaamaan tunnetilaani, koska farssi kai pitäisi loppua onnellisesti? Retorinen kysymys sikäli.

No yhtä kaikki, farssi on yhtä väärinkäsitystä, vaikka väärän ihmisen syyttelyä ja kontrollointia. Elämähän on kuitenkin täynnä hassuja sattumia ja joskus niin onnettomia tapahtumia, ettei siitä selviä jos ei jostain revi sitä huumoria edes joskus.

Koska en ole mustavalkoinen, en putkinäköinen vaan mielestäni ihan avarakatseinen ja herkkä, niin kohtasin siellä merkanttejen, merkonomien ja tradenomien joukossa myös niitä helmiä. Loppujen lopuksi näitä helmiä oli paljon. Kyse on loppujen lopuksi tiiminvetäjistä, lähiesimiehistä ja siitä kuinka paljon heillä on valtaa ja miten he toteuttavat rooliaan. Onko se kannustavaa, kyttäävää, kateellista vai iloa yhteisistä tuloksista ja hersyvästä ilmapiiristä.

Vierailija kirjoitti:

Olin naimisissa köyhän tohtorin kanssa. Ei se raha ole oleellista. Elämä oli muilla tavoin äärimmäisen rikasta. Oli mukavaa matkustella miehen kanssa, joka puhui sujuvasti kymmentä kieltä ja tiesi kaiken historiasta ja kulttuurista mentiin minne sitten mentiinkin. Taloa se ei rakentanut, totesi happamasti, että olisit nainut putkimiehen, jos jotain piti rempata kotona, mutta politiikasta, tieteestä, kulttuurista, taiteesta, historiasta se tiesi aivan järjettömästi.

Kymmenestä kielestä en tiedä, mutta ihanko tosissasi väität, että duunari ei voisi tietää historiasta, politiikasta tai kulttuurista? Duunari ei voi olla sivistynyt? Ongelma on se, että akateemiset naiset olettavat automaattisesti, että duunarimies on kaljaa sohvalla ryystävä lätkää katsova sahuri Hakkarainen. 

Suomi on muuttunut niistä ajoista, kun äidistäni tuli akateeminen. Suvun ensimmäinen "akateeminen sukupolvi" eli äiti ja hänen sisaruksensa olivat ns. vapaaoppilaana keskikoulussa ja lukiossa eli lukukausimaksuja ei tarvinnut maksaa. Eikä vapaaoppilaaksi anomista hävetty. Muuten ei olisi ollut varaa käydä kouluja.

Yliopistossa opiskelun mahdollisti opintolaina, jonka pystyi opintojen jälkeen maksamaan takaisin. Joululomilla ja kesälomilla äiti oli Tukholmassa sairaala-apulaisena. Kenellekään sisaruksista ei tullut penniäkään kotoa, mutta koulutusta heidän vanhempansa arvostivat. Vanhemmat olivat myös itse kodeista, joissa ei ollut ruhtinaallisia lähtökohtia, mutta kirjoja luettiin.

Suomessa on ollut muutama vuosikymmen, jolloin tasa-arvoinen koulutuksen hankkiminen on ollut mahdollista. Nyt yliopistossa opiskelu näyttää taas lipsahtavan varallisuudesta riippuvaiseksi. Toivottavasti yleisiä kirjastoja ei sentään hävitetä.

Vierailija kirjoitti:

Miksi korkeakoulutettujen elämä ei olisi todellisuutta/oikeaa elämää?

Se, mikä ihminen tekee työkseen, ei määrittää hänen arvonsa/elämänsä millään lailla.

Voihan esimerkiksi tohtoriksi väitellyt asua pienessä talossa ja korjata autoja vapaa-ajallaan. Eihän kaikki akateemisia asuvat kerrostaloissa ja harrastavat samoja asioita.

Näin juuri. Itselläni rakentamisesta kokemusta ja akateeminen koulutus, erilaisia töitä tehnyt. Osaan puhua korkealentoisia, mutta myös ihan arkista asiaa ja kavereina kouluttamattomiakin, en pidä heitä huonompina. Kummia ennakkoluuloja akateemisista. Jokainen on erilainen, ihan kuin jokainen raksalainenkin on erilainen. Onneksi voin olla molempia.

Se, että on käsistään kätevä, ja pystyy rakentamaan ihan mitä vain, ei riitä todisteeksi siitä, että on yliälykäs. 

Sama myös toisinpäin. Jos on akateeminen ei välttämättä tarkoita sitä, että on älykäs, kyvykäs ja hyvä kaikilla elämän, ja/tai kognitiivisilla osa-alueilla.  Jos on vaikkapa jonkin akateemisen, tai filosofian tohtori ei tarkoita, että hän on Einstein. Myöskään mensa testi, jonka suorittamista jokaisen kannattaa harkita, ja vaikka saisit huippupisteet, ei tarkoita sitä, että olet yliälykkö. Sillä ja koska älykkyyttä ja se lajia on olemassa niin monia erilaisia. 

Moni ei vaan vieläkään tajua, että älykkyttä on monentyyppistä.

Ottakaa selvää ja lukekaa.

Että akateemisuusko sen aiheuttaa? Selvä :D

Vierailija kirjoitti:

Suomi on muuttunut niistä ajoista, kun äidistäni tuli akateeminen. Suvun ensimmäinen "akateeminen sukupolvi" eli äiti ja hänen sisaruksensa olivat ns. vapaaoppilaana keskikoulussa ja lukiossa eli lukukausimaksuja ei tarvinnut maksaa. Eikä vapaaoppilaaksi anomista hävetty. Muuten ei olisi ollut varaa käydä kouluja.

Yliopistossa opiskelun mahdollisti opintolaina, jonka pystyi opintojen jälkeen maksamaan takaisin. Joululomilla ja kesälomilla äiti oli Tukholmassa sairaala-apulaisena. Kenellekään sisaruksista ei tullut penniäkään kotoa, mutta koulutusta heidän vanhempansa arvostivat. Vanhemmat olivat myös itse kodeista, joissa ei ollut ruhtinaallisia lähtökohtia, mutta kirjoja luettiin.

Suomessa on ollut muutama vuosikymmen, jolloin tasa-arvoinen koulutuksen hankkiminen on ollut mahdollista. Nyt yliopistossa opiskelu näyttää taas lipsahtavan varallisuudesta riippuvaiseksi. Toivottavasti yleisiä kirjastoja ei sentään hävitetä.

Mitenköhän muka koulutus on muuttunut varallisuudesta riippuvaksi? Vanhemmiltani en saanut edes 300 euroa koko lukion ja yliopiston käymiseen aikana (2010-luvulla). Höpö höpö, etteikö köyhä voisi kouluja käydä. 

Vierailija kirjoitti:

Mä olen ylpeä siitä että oma komea ja fiksu raksamieheni handlaa kaiken mitä pitääkin. Osaa rakentaa kesämökin ja panna. Ei ole jutut korkealentoisia ja molempien äly riittää varsin hyvin tässä elämässä.

Kesämökki ei ole oikeaa elämää.

Ja osaa ne akateemisetkin panna. Niillähän on keskimäärin enemmän lapsiakin kuin duunarilla, en usko että kaikki on muijan sivusuhteesta alkunsa saaneita. 

Liian vieraantuneita?

Voiko olla sopivan vieraantunut?

Vierailija kirjoitti:

Vierailija kirjoitti:

Olin naimisissa köyhän tohtorin kanssa. Ei se raha ole oleellista. Elämä oli muilla tavoin äärimmäisen rikasta. Oli mukavaa matkustella miehen kanssa, joka puhui sujuvasti kymmentä kieltä ja tiesi kaiken historiasta ja kulttuurista mentiin minne sitten mentiinkin. Taloa se ei rakentanut, totesi happamasti, että olisit nainut putkimiehen, jos jotain piti rempata kotona, mutta politiikasta, tieteestä, kulttuurista, taiteesta, historiasta se tiesi aivan järjettömästi.

Kymmenestä kielestä en tiedä, mutta ihanko tosissasi väität, että duunari ei voisi tietää historiasta, politiikasta tai kulttuurista? Duunari ei voi olla sivistynyt? Ongelma on se, että akateemiset naiset olettavat automaattisesti, että duunarimies on kaljaa sohvalla ryystävä lätkää katsova sahuri Hakkarainen. 

No näytäpä minulle duunari, joka osaisi kertoa tai keskustella vaikkapa Keski-Eurooppalaisen keskiaikaisen vanhankaupungin rakenteesta verrattuna vastaavasti kiinalaiseen saman aikaiseen kaupunkisrtuktuuriin tai arabialaiseen ja miten se heijastuu esim. aikakauden taiteessa tai rakennuksissa ja nykypäivän kaupunkirakentamisessa.

Vierailija kirjoitti:

Vierailija kirjoitti:

Vierailija kirjoitti:

Olin naimisissa köyhän tohtorin kanssa. Ei se raha ole oleellista. Elämä oli muilla tavoin äärimmäisen rikasta. Oli mukavaa matkustella miehen kanssa, joka puhui sujuvasti kymmentä kieltä ja tiesi kaiken historiasta ja kulttuurista mentiin minne sitten mentiinkin. Taloa se ei rakentanut, totesi happamasti, että olisit nainut putkimiehen, jos jotain piti rempata kotona, mutta politiikasta, tieteestä, kulttuurista, taiteesta, historiasta se tiesi aivan järjettömästi.

Kymmenestä kielestä en tiedä, mutta ihanko tosissasi väität, että duunari ei voisi tietää historiasta, politiikasta tai kulttuurista? Duunari ei voi olla sivistynyt? Ongelma on se, että akateemiset naiset olettavat automaattisesti, että duunarimies on kaljaa sohvalla ryystävä lätkää katsova sahuri Hakkarainen. 

No näytäpä minulle duunari, joka osaisi kertoa tai keskustella vaikkapa Keski-Eurooppalaisen keskiaikaisen vanhankaupungin rakenteesta verrattuna vastaavasti kiinalaiseen saman aikaiseen kaupunkisrtuktuuriin tai arabialaiseen ja miten se heijastuu esim. aikakauden taiteessa tai rakennuksissa ja nykypäivän kaupunkirakentamisessa.

Hahhahha, itse en akateemisena osaisi tuollaisesta keskustella, nopeasti voisin kyllä ottaa selvää ja ymmärtää pointin. Voisin myös "keksiä" päästäni, mikä näihin on saattanut vaikuttaa (käytettävissä olevat materiaalit, kulttuuri ja arjen toimet yhteisössä....). Mutta tiedän useammankin duunarin, joka saattaisi tietää, yleistieto hyvällä tasolla ja ovat kiinnostuneita mm. historiasta ja arkkitehtuurista, tyylisuunnista.

Jo se, jos akateeminen tai duunari pitää itseään jotenkin erikoisena, kertoo olennaisen sivistyksen ja käsityskyvyn tasosta.

Vierailija kirjoitti:

Vierailija kirjoitti:

Vierailija kirjoitti:

Vierailija kirjoitti:

Olin naimisissa köyhän tohtorin kanssa. Ei se raha ole oleellista. Elämä oli muilla tavoin äärimmäisen rikasta. Oli mukavaa matkustella miehen kanssa, joka puhui sujuvasti kymmentä kieltä ja tiesi kaiken historiasta ja kulttuurista mentiin minne sitten mentiinkin. Taloa se ei rakentanut, totesi happamasti, että olisit nainut putkimiehen, jos jotain piti rempata kotona, mutta politiikasta, tieteestä, kulttuurista, taiteesta, historiasta se tiesi aivan järjettömästi.

Kymmenestä kielestä en tiedä, mutta ihanko tosissasi väität, että duunari ei voisi tietää historiasta, politiikasta tai kulttuurista? Duunari ei voi olla sivistynyt? Ongelma on se, että akateemiset naiset olettavat automaattisesti, että duunarimies on kaljaa sohvalla ryystävä lätkää katsova sahuri Hakkarainen. 

No näytäpä minulle duunari, joka osaisi kertoa tai keskustella vaikkapa Keski-Eurooppalaisen keskiaikaisen vanhankaupungin rakenteesta verrattuna vastaavasti kiinalaiseen saman aikaiseen kaupunkisrtuktuuriin tai arabialaiseen ja miten se heijastuu esim. aikakauden taiteessa tai rakennuksissa ja nykypäivän kaupunkirakentamisessa.

Hahhahha, itse en akateemisena osaisi tuollaisesta keskustella, nopeasti voisin kyllä ottaa selvää ja ymmärtää pointin. Voisin myös "keksiä" päästäni, mikä näihin on saattanut vaikuttaa (käytettävissä olevat materiaalit, kulttuuri ja arjen toimet yhteisössä....). Mutta tiedän useammankin duunarin, joka saattaisi tietää, yleistieto hyvällä tasolla ja ovat kiinnostuneita mm. historiasta ja arkkitehtuurista, tyylisuunnista.

Jo se, jos akateeminen tai duunari pitää itseään jotenkin erikoisena, kertoo olennaisen sivistyksen ja käsityskyvyn tasosta.

Vähämielinenkin voi keksiä itse selityksiä asioille, en arvosta sellaisia selityksiä kuitenkaan minnekään. Ei akateemisuus ole tae sivistyneisyydestä, mutta syvästi sivistyneitä on enemmän akateemisissa kuin muissa.

Vierailija kirjoitti:

Vierailija kirjoitti:

Vierailija kirjoitti:

Vierailija kirjoitti:

Vierailija kirjoitti:

Olin naimisissa köyhän tohtorin kanssa. Ei se raha ole oleellista. Elämä oli muilla tavoin äärimmäisen rikasta. Oli mukavaa matkustella miehen kanssa, joka puhui sujuvasti kymmentä kieltä ja tiesi kaiken historiasta ja kulttuurista mentiin minne sitten mentiinkin. Taloa se ei rakentanut, totesi happamasti, että olisit nainut putkimiehen, jos jotain piti rempata kotona, mutta politiikasta, tieteestä, kulttuurista, taiteesta, historiasta se tiesi aivan järjettömästi.

Kymmenestä kielestä en tiedä, mutta ihanko tosissasi väität, että duunari ei voisi tietää historiasta, politiikasta tai kulttuurista? Duunari ei voi olla sivistynyt? Ongelma on se, että akateemiset naiset olettavat automaattisesti, että duunarimies on kaljaa sohvalla ryystävä lätkää katsova sahuri Hakkarainen. 

No näytäpä minulle duunari, joka osaisi kertoa tai keskustella vaikkapa Keski-Eurooppalaisen keskiaikaisen vanhankaupungin rakenteesta verrattuna vastaavasti kiinalaiseen saman aikaiseen kaupunkisrtuktuuriin tai arabialaiseen ja miten se heijastuu esim. aikakauden taiteessa tai rakennuksissa ja nykypäivän kaupunkirakentamisessa.

Hahhahha, itse en akateemisena osaisi tuollaisesta keskustella, nopeasti voisin kyllä ottaa selvää ja ymmärtää pointin. Voisin myös "keksiä" päästäni, mikä näihin on saattanut vaikuttaa (käytettävissä olevat materiaalit, kulttuuri ja arjen toimet yhteisössä....). Mutta tiedän useammankin duunarin, joka saattaisi tietää, yleistieto hyvällä tasolla ja ovat kiinnostuneita mm. historiasta ja arkkitehtuurista, tyylisuunnista.

Jo se, jos akateeminen tai duunari pitää itseään jotenkin erikoisena, kertoo olennaisen sivistyksen ja käsityskyvyn tasosta.

Vähämielinenkin voi keksiä itse selityksiä asioille, en arvosta sellaisia selityksiä kuitenkaan minnekään. Ei akateemisuus ole tae sivistyneisyydestä, mutta syvästi sivistyneitä on enemmän akateemisissa kuin muissa.

Mitä on "syvästi sivistynyt"? Mielestäni sivistys kattaa myös muiden, erilaistenkin ihmisten kunnioittamisen, ennakkoluulottomuuden (koska voidaan kyseenalaistaa omat uskomukset) ym. Itse joudun akateemisessa työssäni ratkaisemaan ongelmia luovuudella, ei ole jatkuvasti mahdollista tukeutua valmiiseen, tietyssä muodossa esitettyyn tietoon. Täten asioita täytyy deduktiivisesti päättelemällä johtaa muita asioista, perustuu kuitenkin pohjana olevaan laajaan yleistietoon maailmasta. Täten voisin puhua jollain tasolla myös mainitsemistasi asioista, vaikken ole niihin perehtynyt yleistä tasoa syvällisemmin.