Kun työpaikka on niin kamala että sinne meno oikeasti ahdistaa ja itkettää

Vaikka aikoisit irtisanoutua, niin käy ensin lääkärissä puhumassa asiasta. Sopivalla lääkärintodistuksella on mahdollista välttää tai lyhentää karenssia.

Vierailija kirjoitti:

Vaikka aikoisit irtisanoutua, niin käy ensin lääkärissä puhumassa asiasta. Sopivalla lääkärintodistuksella on mahdollista välttää tai lyhentää karenssia.

minkähänlainen täytyy olla tuollaisen todistuksen? 

Mene lääkäriin ja kerro miten voit. Saat sairaslomaa ja aikaa miettiä asioita.

Olen itse päätynyt työpaikkakiusatuksi pari kertaa. Viimeisellä kerralla olin juuri vaihtanut työpaikkaa ja yritin sinnitellä koejan loppuun. On hämmästyttävää miten lyhyessä ajassa ihminen saadaan täysin rikki; kun olin ollut kolme kuukautta tuossa työpaikassa, oksensin joka aamu työmatkalla penkkaan. En pystynyt syömään mitään. Menin sitten lopulta työterveyslääkäriin mutta en sittenkään vielä suostunut sairaslomalle koska koeaika... Mieheni sitten lopulta kiikutti minut totaalisen hysteerisenä lääkäriin ja suostuin sairaslomaan. Ihastuttava esimieheni purki koeajan perusteella työsuhteen samantien. Olin liian uupunut jaksaakseni taistella tuota laittomuutta vastaan.

Minä olin hyvä työntekijä, kyvykäs, tehokas ja pätevä. Nykyään olen pelkkä ihmisraunio. Tuosta on vuosia ja olen vieläkin työkyvytön vaikka on terapiat käytynä ja muuta. Ahdistun kun näen toimistotarvikkeiden mainoksen, koska tulee niin pahoja flashbackeja.

Työpaikkakiusaaminen voi oikeasti aiheuttaa ihmiselle PTSD:n. Ja siitä ei noin vaan parannutakaan. Ei auta meditaatiot eikä silmänliiketerapiat eikä niskasta kiinni ottaminen.

Joten ap, vaikka olisit loppuikäsi työttömänä on parempi lähteä kuin jäädä. On parempi olla terve ja työtön kuin kaltaiseni ihmisraunio työkyvyttömyyseläkkeellä.

Nostellaanpa tätä.

Onko mulla kohtalotovereita? Sama tilanne kuin ap:lla.

Rekrytoinnissakin on jotain vikaa, kun kytätään CV:tä, eikä tajuta että työyhteisö on kokonaisuus jossa aina käynnissä hajottavien ja kokoavien voimien kamppailu. CV-shoppailulla voit koota huippuryhmän, jonka  tuottavuus on ihan paskaa.

Itselläni on myös ahdistanut sinne meno ja töissä oleminen. Huono ilmapiiri ja muut ongelmat aiheuttivat ahdistusta.

Minua auttoi, kun vaihdoin paikkaa. Ei tarvitse sietää tuollaista.

Vierailija kirjoitti:

Itselläni on myös ahdistanut sinne meno ja töissä oleminen. Huono ilmapiiri ja muut ongelmat aiheuttivat ahdistusta.

Minua auttoi, kun vaihdoin paikkaa. Ei tarvitse sietää tuollaista.

*töihin meno

Vierailija kirjoitti:

Kun työpäivä päättyy, on hetken helpottunut olo. Sitten voi alkaakin jo stressata seuraavaa päivää. Nukkuminenkaan ei onnistu, mikä tietysti pahentaa tilannetta. Aamu onkin jo tullut, mahanpohjassa velloo ikävästi, vaikka ikävät ajatukset pysyvätkin kutakuinkin kurissa. Työpaikalla eväät kaappiin, onkin aika mennä ensimmäiselle stressiripulille. Työpaikan tunnelma kokonaisuudessaan ikävä päivittäin. Välillä saattaa itkettää, mutta parhaani mukaan välttelen pahimpia työkavereita, päivät silloin huomattavasti parempia. Takapuoli ei enää iltapäivällä kestä pyyhkimistä ja maha tuntuu turvonneen palloksi. Mutta onneksi tarvitsee jäädä vielä ylitöihin, koska joku toinen samassa tilanteessa oleva on "sairastunut yllättäen", eikä varahenkilöstöä saa paikalle, koska kaikki tietää työyhteisön olevan läpimätä. Sosiaali- ja terveysalan arkipäivää. Opiskelen toista alaa ja toivon löytäväni työpaikan valmistumisen jälkeen. Motivaatio on ainakin kova. En tosin syytä pelkästään huonoa työpaikkaa, syynä varmaa myös oma sopimattomuus alalle, hyvin ne työpaikan mätämunat siellä tuntuvat pärjäävän keskenään.

Tämä on todella hyvä kirjoitus.

Todellakin sosiaali,-ja terveysalan arkea.

Sinnittelin itsekin liian pitkään aivan sairaassa yksikössä, irtisanouduin lopulta, mutta vasta kun olin itkeskelevä, oksenteleva, nukkumaton varjo itsestäni.

Nyt yritän kasata itseni, palautua omaksi itsekseni jälleen.

Alalle en enää palaa, yksiköitä, joissa tehdään töitä, eikä leikitä aikuisten hiekkalaatikkoleikkejä ja keskitytä kiusaamiseen, on aivan liian harvassa.

Uusi työpaikka.

Vierailija kirjoitti:

Vierailija kirjoitti:

Kun työpäivä päättyy, on hetken helpottunut olo. Sitten voi alkaakin jo stressata seuraavaa päivää. Nukkuminenkaan ei onnistu, mikä tietysti pahentaa tilannetta. Aamu onkin jo tullut, mahanpohjassa velloo ikävästi, vaikka ikävät ajatukset pysyvätkin kutakuinkin kurissa. Työpaikalla eväät kaappiin, onkin aika mennä ensimmäiselle stressiripulille. Työpaikan tunnelma kokonaisuudessaan ikävä päivittäin. Välillä saattaa itkettää, mutta parhaani mukaan välttelen pahimpia työkavereita, päivät silloin huomattavasti parempia. Takapuoli ei enää iltapäivällä kestä pyyhkimistä ja maha tuntuu turvonneen palloksi. Mutta onneksi tarvitsee jäädä vielä ylitöihin, koska joku toinen samassa tilanteessa oleva on "sairastunut yllättäen", eikä varahenkilöstöä saa paikalle, koska kaikki tietää työyhteisön olevan läpimätä. Sosiaali- ja terveysalan arkipäivää. Opiskelen toista alaa ja toivon löytäväni työpaikan valmistumisen jälkeen. Motivaatio on ainakin kova. En tosin syytä pelkästään huonoa työpaikkaa, syynä varmaa myös oma sopimattomuus alalle, hyvin ne työpaikan mätämunat siellä tuntuvat pärjäävän keskenään.

Tämä on todella hyvä kirjoitus.

Todellakin sosiaali,-ja terveysalan arkea.

Sinnittelin itsekin liian pitkään aivan sairaassa yksikössä, irtisanouduin lopulta, mutta vasta kun olin itkeskelevä, oksenteleva, nukkumaton varjo itsestäni.

Nyt yritän kasata itseni, palautua omaksi itsekseni jälleen.

Alalle en enää palaa, yksiköitä, joissa tehdään töitä, eikä leikitä aikuisten hiekkalaatikkoleikkejä ja keskitytä kiusaamiseen, on aivan liian harvassa.

Näinpä. Työpaikalla sisäpiiri hehkuttaa, että heillä on maailman paras työyhteisö. Tekisi mieli nauraa. Tottakai he toisilleen ovat mukavia, mielistelevät toisiaan minkä ehtivät. Kaverikerhon ulkopuolella olevia sen sijaan ei noteerata, paitsi silloin kun eivät ole paikalla. Tällöin heistä kyllä puhutaan.

Jos sinulla on varaa siihen, ota vain lopputili. Jos ei ole, ryhdy katselemaan uutta työpaikkaa pikaisesti, vaikka sairaslomalla ollessasi. Eli lähde, niin pian kuin pystyt!

Vierailija kirjoitti:

Ajatelkaas, lapsella oli voi olla yhtä kamalaa koulussa ja sen on pakko sietää sitä 9 v tai 10 jos jo eskarissa ahdistaa :(. Eikö olekin surullista, että ihmisen on pakko tehdä suuri osa elämästään, jotain mitä inhoaa, jotain, mikä ahdistaa jo ajatuksenakin? Onko ihme, että on paljon masennusta, stressiä, verenpainetta, syrjäytymistä, unettomuutta jne, ties mitkä sairaudet ja vaivat johtuvat vain siitä, että yrittää kestää päivästä päivään...

Ja silti ihmiset tuuppaavat jatkuvasti uusia ihmisiä tähän p*skaan maailmaan.

Vierailija kirjoitti:

Yksi työpaikka oli minulla samanlainen. Ahdisti niin vietävästi sinne meneminen. Jostain syystä jouduin silmätikuksi ja selkäni takana puhuttiin pahaa. Otti henkisesti koville. Tällä hetkellä etsin taas uutta työtä mutta pelottaa että mitä jos asiat ei muutu ja jostain syystä joudun jälleen kerran nokituksi?

Silloin on aika katsoa jo peiliin.

En suosittele työttömyyttä on ihan hiton vaikeaa löytää töitä.

Ettekö te mammat vois vähän relata? Katselen töissä ihan samnlaisia vauhkoojia, jotka uupuvat omista valinnoistaan ja kunnianhimostaan. Kirjaimellisesti ovat harmaata massaa joita oma ego ajaa masennukseen. Hyväksykäähän että teistä ei ole ihan kaikkeen, vaihtakaa työpaikkaa, sitten helpottaa.

Vierailija kirjoitti:

Vierailija kirjoitti:

Ajatelkaas, lapsella oli voi olla yhtä kamalaa koulussa ja sen on pakko sietää sitä 9 v tai 10 jos jo eskarissa ahdistaa :(. Eikö olekin surullista, että ihmisen on pakko tehdä suuri osa elämästään, jotain mitä inhoaa, jotain, mikä ahdistaa jo ajatuksenakin? Onko ihme, että on paljon masennusta, stressiä, verenpainetta, syrjäytymistä, unettomuutta jne, ties mitkä sairaudet ja vaivat johtuvat vain siitä, että yrittää kestää päivästä päivään...

Ja silti ihmiset tuuppaavat jatkuvasti uusia ihmisiä tähän p*skaan maailmaan.

Tämä on hieno maailma ja lapset voi kasvattaa nauttimaan asioista, ei suorittamaan asioita.

Vierailija kirjoitti:

Ettekö te mammat vois vähän relata? Katselen töissä ihan samnlaisia vauhkoojia, jotka uupuvat omista valinnoistaan ja kunnianhimostaan. Kirjaimellisesti ovat harmaata massaa joita oma ego ajaa masennukseen. Hyväksykäähän että teistä ei ole ihan kaikkeen, vaihtakaa työpaikkaa, sitten helpottaa.

Tässä on kyllä totuutta, osittain.

Ainakin itselläni aikoinaan kun oli tilanteita, etten kestänyt itse työtä ja firman ilmapiiriä (aivan väärä työ, mutta kun oli pakko saada jotain) ja olin pahimmillaan jo kuukaudessa aivan hermoraunio, mulla oli takaraivossa se ääni, että "en voi luovuttaa ja myöntää, etten sovikaan tähän, en voi tuottaa pettymystä näille, mua vihattaisiin ja olisin luuseri, ne pitäisi outona". Että minähän itse vaivalla hain tähän!

Vaikka en edes itse todellakaan pitänyt sitä minään luuseriuden merkkinä, jos ei sopinut johonkin hirveään p*skahommaan! Työpaikat ovat usein kuin teinien porukoita. Niin paljon p*skapäitä.

Se (ah, niin suomalainen!) sinnittely johtui omasta miellyttämishalusta, joka taas tuli paljolti perheestä ja kaveripiiristä. Eli häpeä esti lopettamasta, ja pelko siitä, että joutuisi sitten kohtaamaan ne ihmiset, saisi vihat päälleen. Tilanteen myöntäminen itselleen.

Kerran ilmoitin, etten tule enää terveysongelmien takia. Ei mulla mitään terveysongelmia ollut, paitsi se kammottavan työn aiheuttama ahdinko... Olo parani heti, kun pääsin siitä työstä eroon, vaikka oli siinä tietty jälkipyykkiä.

Vierailija kirjoitti:

Tuossa tilanteessa irtisanoutuminen on paras vaihtoehto.

olin samassa tilanteessa kuin ap ja ei ollut muuta vaihtoehtoa kuin irtisanoutuminen

Mulla on samanlaista. Vanha aloitus mutta varmaan monelle ajankohtainen. Koen suoranaista pelkoa kun mietin tulevaa työpäivää. Mahassa kouraisee. Ensi viikolla olen menossa työterveyteen. En vain tiedä mitä siellä puhun. Työkuorma. Huono johtaminen? Monta syytä on. 

Pahimpia kiusaajia ovat monesti työpaikan ns ilopillerit jotka järjestävät illanistujaisia yms mutta vain valikoiduille henkilöille. Nämä touhutädit tarvitsevat työkavereita ja sorsittuja koska yksityiselämässään ovat hyvin yksinäisiä. Työpaikka on heidän elämänsä keskipiste.