Lue keskustelun säännöt.
Tuleva ero
MIten saan vaimoni rakastumaan uudelleen.
Ilmoitti että muuttaa pois omaan asuntoon.
Ei kuulemma tunne enään niin kuin pitäisi, hetki sitten vielä sanoi toisin.
Meillä on ollut vaikeita ja ihania aikoja.
Ihanat lapset mutta ruuhkavuodet jättäneet jälkensä, käytännössä ei yhtään kahdenkeskistä laatuaikaa.
Ei tukiverkostoja ym lapsien vahdiksi.
Tuska vain kasvaa ja en jaksa tätä surua.
Nyt kun hän lähtee miten saan hänet joskus takaisin, miten saan ne tunteet herätettyä.
En haluaisi painostaakkaan jottein hän etäänny enempää.
Kommentit (140)
surullinen isä kirjoitti:
Vierailija kirjoitti:
surullinen isä kirjoitti:
Vierailija kirjoitti:
Miksi sinä rakastat vaimoasi? Miksi sinä haluat olla hänen kanssaan naimisissa? Mitä lisäarvoa suhde sinulle tuo? Kerroit, että hoidat kodin ja lapset. Että vaimo saa mennä. Ja nyt haluaa mennä kokonaan. Miksi et anna mennä, et näytä kovin paljoa suhteelta saavan.
Hyvä suhde on tasa-arvoinen. Molemmat näkevät vaivaa. Molemmat huomioivat toista. Molemmat haluavat toisilleen vain hyvää.
Olen yrittänyt antaa hänelle omaa aikaa koska oli terapiassa sitä mieltä että ei sitä saa.
Rakastan jokaista milliä hänessä ään hymyä kaikkea.Aha, sä olet näitä yrittelijöitä. Tiukan paikan tullen sä aina lupaat ja yrität kaikenlaista. Lopulta jopa uskot omiin kuvitelmiisi. Vaikka todellisuudessa mikään ei kotona muuttunut. Vaimon vaan pitäis olla kiitollinen ja pysyä kotona, koska sä yrität.
Sinä olet taas näitä trolleja kyllä se on kahden työ tehdä ja yrittää.
On olemassa pintapuolista yrittämistä, jossa pysytään kuitenkin omalla mukavuusalueella eikä muuteta mitään merkittävää, ja sitten aitoa yrittämistä, jossa kyseenalaistetaan ja laitetaan uusiksi sen suhteen toimintaympäristö ja toimintakulttuuri.
Esimerkiksi vaikka muutetaan lähelle niitä turvaverkkoja. Tai vaihdetaan työhön jossa ei toisella ole päivien työmatkoja. Isä lopettaa ylityöt ja lyhentää päivää tai jää kotiin, että äiti saa opinnot loppuun. Myydään omakotitalo ja muutetaan halvempaan, että toisen on varaa opiskella.
Sisältö jatkuu mainoksen alla
Sisältö jatkuu mainoksen alla
surullinen isä kirjoitti:
Vierailija kirjoitti:
surullinen isä kirjoitti:
Vierailija kirjoitti:
Mies sanoo ap:n menoja kissanristiäisiksi, ei halua että vaimo menee yksin, mutta ei halua lähteä mukaankaan. Eli käytännössä vaimon pitäisi jäädä kotiin.
Mulle tulee kyllä kuva läheisriippuvasta tarvitsevasta ja omistavasta puolisosta, joka oikeastaan toivoisi että vaimo olisi vaan hänen kanssa kotona. Ei tarvita toista miestä että tuosta haluaa lähteä.
Onko tämä tullut esille terapiassa?
Ehkä artikuloin väärin kyse on tyttöjen jutuista ym menoista. Työpaikan juhlista ym ym. Vaan tarkoitin tarvitseeko joka ikinen kerta mennä jos joku pyytää. Pitääkö joka vkl olla aina joku oma meno..?
Näköjään sinun vaimolle se on tärkeää, ja sinusta joku asia joka vaimolle on tärkeää, on turhaa ja hänen ei pitäisi saada. Miksi? Koska sinä et tarvitse sellaista? Olette erilaisia. Vai koska sinä et pääse ikinä mihinkään? Se on hyvä argumentti, mutta eikö tuollaisen vuorottelun voisi sopia. Vai koska ette ole koskaan kaksin? Kysyn sitten, koska teidän kahdenolo on viimeksi ollut kivaa, rentouttavaa, nautinnollista. Ja miten sen silloin saitte aikaan? Eikö niitä pitäisi pyrkiä lisäämään, positiivisen eikä negatiivisen kautta, kyllä ne muut menot siihen asettuvat ympärille.
Jälleen kerran kyse ei ole siitä ettenkö saisi mennä jos haluaisin vaan siitä yhteisen ajan järkkäämisestä
Oma aika on vaan hänellä mennyt yhteisen edelle jota silti oisi halunnut enemmän.
Tämä on trolli kun ei tule mitään konkreettisia esimerkkejä. Onko tämä se historianopettajajankkaaja?
Vierailija kirjoitti:
surullinen isä kirjoitti:
Vierailija kirjoitti:
surullinen isä kirjoitti:
Vierailija kirjoitti:
Minäkin veikkaan noista argumenteista, että teillä ei ole ollut seksielämää vuosiin, ja vaimo on kokenut olleensa vain kodinkone. Nyt hän on saanut joltain varatulta vähän huomiota, ja kun aina sanotaan että ei pidä pettää, vaan erota ensin, niin hän kuvittelee olevansa moraalinen tehdessään juuri niin.
Jospa useampi neljä-viisikymppinen tekisi harha-askelensa ja virheliikkeensä mieluummin typeränä syrjähyppynä jota kadutaan, pyydetään anteeksi muttei erota, kuin samanlaisena typeränä virheenä jota kadutaan lopun ikää ja perhe on mennyt.
Tämä tietysti tarkoittaisi että virheen voisi myös antaa anteeksi eikä pitää siitä kumppania hirressä ja piiskan alla lopun ikää.
Ehkä olisi hyvä myöntää että pitkässä liitossa on vain aikoja, jolloin ollaan vieraita toisilleen ja kaukana. Siitä voi palata yhteen, mutta ei ilman kompromisseja ja nöyrtymistä.
Vaimo on varmasti omasta mielestään tehnyt kompromisseja elämässään jo ihan riittämiin. Tekee hyvää sitten huomata olleensa yhtä itsekäs kuin mies ja palata neuvottelupöytään vähän enemmän samalta viivalta.
Tämä ei varmasti ole suosittu näkemys mutta kantapään kautta koettu se kyllä on.Ei nyt ihan muutamia kk ollut hiljaista. Väsymys masennus vaikea vuosi muuten. Joka on heijastunut. Haluja on ollut molemmin puolin mutta kyn se aika löytyy arkena keskellä yötä .... mitä siitä tulee
Lounastreffit kotona? Vapaapäivä viikolla kun lapset koulussa ja hoidossa? Töistä aikaisin kotiin ja vasta sitten lapset hoidosta? Lapset kaverille leikkimään ja pyydätte tekstaamaan kun lähtevät takaisin päin. Vanhemmat menee kaksin saunaan ja laittaa elokuvan pyörimään lapsille ja sipsit eteen.
Hyviä ajatuksia mutta tässä aina on se tukiverkoston puuttuminen tullut eteen. Töistä puhumattakaan. Ehkä olisi molempien pitänyt olla itsekkäämpiä ja lähteä kesken päivää. Potkuthan siitä oisi seurannut.... pieni juttu tässä sopassa.
Millaisissa töissä olette, kyllä meillä saa lähteä aikaisemmin jonain päivänä asioille, kun sopii esimiehen kanssa. Ja lomapäivä on jokatapauksessa arkena, ei sen loman tarvi olla koulun loma-aikana pelkästään, eikä joka ainoa päivä lasten kanssa.
Lapset kärsii vähemmän siitä parin lomapäivän puutteesta tai tunnin pidemmästä hoitopäivästä joskus, kuin erosta.
Semmoisissa ainakin toinen josta saa varoituksen myöhässä olemisesta ext
Vierailija kirjoitti:
surullinen isä kirjoitti:
Vierailija kirjoitti:
surullinen isä kirjoitti:
Vierailija kirjoitti:
Miksi sinä rakastat vaimoasi? Miksi sinä haluat olla hänen kanssaan naimisissa? Mitä lisäarvoa suhde sinulle tuo? Kerroit, että hoidat kodin ja lapset. Että vaimo saa mennä. Ja nyt haluaa mennä kokonaan. Miksi et anna mennä, et näytä kovin paljoa suhteelta saavan.
Hyvä suhde on tasa-arvoinen. Molemmat näkevät vaivaa. Molemmat huomioivat toista. Molemmat haluavat toisilleen vain hyvää.
Olen yrittänyt antaa hänelle omaa aikaa koska oli terapiassa sitä mieltä että ei sitä saa.
Rakastan jokaista milliä hänessä ään hymyä kaikkea.Aha, sä olet näitä yrittelijöitä. Tiukan paikan tullen sä aina lupaat ja yrität kaikenlaista. Lopulta jopa uskot omiin kuvitelmiisi. Vaikka todellisuudessa mikään ei kotona muuttunut. Vaimon vaan pitäis olla kiitollinen ja pysyä kotona, koska sä yrität.
Sinä olet taas näitä trolleja kyllä se on kahden työ tehdä ja yrittää.
On olemassa pintapuolista yrittämistä, jossa pysytään kuitenkin omalla mukavuusalueella eikä muuteta mitään merkittävää, ja sitten aitoa yrittämistä, jossa kyseenalaistetaan ja laitetaan uusiksi sen suhteen toimintaympäristö ja toimintakulttuuri.
Esimerkiksi vaikka muutetaan lähelle niitä turvaverkkoja. Tai vaihdetaan työhön jossa ei toisella ole päivien työmatkoja. Isä lopettaa ylityöt ja lyhentää päivää tai jää kotiin, että äiti saa opinnot loppuun. Myydään omakotitalo ja muutetaan halvempaan, että toisen on varaa opiskella.
Ristiin ollaan töissä ja sille ei voi mitään.
Ehkä kaikille ei ole tarjolla muita töitä. Asuntolainat ym painaa päälle.
Ns turvaverkot on lähellä mutta ehkä kerran vuodessa käytettävissä, ehkä tässä kohtaa olisi pitänyt vuokrata joku lastenhoitaja ... tuntuu vaan että aina kun on yritetty ei saada tai joku lapsista onkin kipeä.. ym ym. Selityksiä joo mutta näin on käynyt
Vierailija kirjoitti:
surullinen isä kirjoitti:
Vierailija kirjoitti:
Miksi sinä rakastat vaimoasi? Miksi sinä haluat olla hänen kanssaan naimisissa? Mitä lisäarvoa suhde sinulle tuo? Kerroit, että hoidat kodin ja lapset. Että vaimo saa mennä. Ja nyt haluaa mennä kokonaan. Miksi et anna mennä, et näytä kovin paljoa suhteelta saavan.
Hyvä suhde on tasa-arvoinen. Molemmat näkevät vaivaa. Molemmat huomioivat toista. Molemmat haluavat toisilleen vain hyvää.
Olen yrittänyt antaa hänelle omaa aikaa koska oli terapiassa sitä mieltä että ei sitä saa.
Rakastan jokaista milliä hänessä ään hymyä kaikkea.Olen "yrittänyt antaa" hänelle omaa aikaa (?) Koska "oli terapiassa sitä mieltä" että ei sitä saa.
Entä: olemme yhdessä puhuneet, mitä hänen oma aika olisi, ja sopineet miten hän saa sen, koska ymmärsin ettei hän ollut sitä saanut, kun me terapiassa kävimme tätä yhdessä läpi.
Oletko oikeasti ymmärtänyt mitä hän pyytää, ja antanut sen, ja ootte muuttanut teidän arjen toimintatapoja, vai itse tulkinnut mitä se varmaan on, ja yrität muistaa tehdä sille jotain aina välillä kun ei ole muuta kiireempää.
Pystytkö sanomaan mitä hänen oma tärkeä aika on ja miksi?
Tiedän ja niistä on puhuttu mitkä asiat tuntee tärkeäksi mitä haluaa tehdä ja mistä haaveilee.
Ja nimen omaan vapauden valita ja mennä.. Kunhan vaikka ihan kysyy onko tämä ok, ettei ole vaan ilmoitusluontoinen juttu menen nyt vkl tai viikoksi tonne koita pärjätä. Vaan yhdessä sumplitaan ettei toinen tunne itseään merkityksemättömäksi ym...
Sisältö jatkuu mainoksen alla
Tää on niin surullisen totta kaikissa mun tutuissa perheissä. On just hoitopaikka tasan sen aikaa kun vanhemmat töissä, ei mitään muuta. Ikinä ei saa olla kaksin muuta kuin yöllä rättiväsyneenä.
Jotenkin pitäisi jaksaa sen yli ja sitten vielä löytää toisensa uudelleen kun on ollut ihan vieraat kämppikset 15 vuotta...
Vierailija kirjoitti:
Tää on niin surullisen totta kaikissa mun tutuissa perheissä. On just hoitopaikka tasan sen aikaa kun vanhemmat töissä, ei mitään muuta. Ikinä ei saa olla kaksin muuta kuin yöllä rättiväsyneenä.
Jotenkin pitäisi jaksaa sen yli ja sitten vielä löytää toisensa uudelleen kun on ollut ihan vieraat kämppikset 15 vuotta...
Sitä se todellisuus on ollut moni on luvannut aina kun kysytään ei sovikkaan ei sitä silloin montaa kertaa viitsi edes kysyä.
Sisältö jatkuu mainoksen alla
surullinen isä kirjoitti:
Vierailija kirjoitti:
surullinen isä kirjoitti:
Vierailija kirjoitti:
Miksi sinä rakastat vaimoasi? Miksi sinä haluat olla hänen kanssaan naimisissa? Mitä lisäarvoa suhde sinulle tuo? Kerroit, että hoidat kodin ja lapset. Että vaimo saa mennä. Ja nyt haluaa mennä kokonaan. Miksi et anna mennä, et näytä kovin paljoa suhteelta saavan.
Hyvä suhde on tasa-arvoinen. Molemmat näkevät vaivaa. Molemmat huomioivat toista. Molemmat haluavat toisilleen vain hyvää.
Olen yrittänyt antaa hänelle omaa aikaa koska oli terapiassa sitä mieltä että ei sitä saa.
Rakastan jokaista milliä hänessä ään hymyä kaikkea.Aha, sä olet näitä yrittelijöitä. Tiukan paikan tullen sä aina lupaat ja yrität kaikenlaista. Lopulta jopa uskot omiin kuvitelmiisi. Vaikka todellisuudessa mikään ei kotona muuttunut. Vaimon vaan pitäis olla kiitollinen ja pysyä kotona, koska sä yrität.
Sinä olet taas näitä trolleja kyllä se on kahden työ tehdä ja yrittää.
Mitäs jos yrittämisen sijaan ihan teet. Ei se koti ja lapset hoidu sillä että vähän yrittää. Se sitä vaimoa taitaa vi**taa. Sitä ei enää huvita olla sun kodinhoitajas.
surullinen isä kirjoitti:
Vierailija kirjoitti:
surullinen isä kirjoitti:
Vierailija kirjoitti:
Minäkin veikkaan noista argumenteista, että teillä ei ole ollut seksielämää vuosiin, ja vaimo on kokenut olleensa vain kodinkone. Nyt hän on saanut joltain varatulta vähän huomiota, ja kun aina sanotaan että ei pidä pettää, vaan erota ensin, niin hän kuvittelee olevansa moraalinen tehdessään juuri niin.
Jospa useampi neljä-viisikymppinen tekisi harha-askelensa ja virheliikkeensä mieluummin typeränä syrjähyppynä jota kadutaan, pyydetään anteeksi muttei erota, kuin samanlaisena typeränä virheenä jota kadutaan lopun ikää ja perhe on mennyt.
Tämä tietysti tarkoittaisi että virheen voisi myös antaa anteeksi eikä pitää siitä kumppania hirressä ja piiskan alla lopun ikää.
Ehkä olisi hyvä myöntää että pitkässä liitossa on vain aikoja, jolloin ollaan vieraita toisilleen ja kaukana. Siitä voi palata yhteen, mutta ei ilman kompromisseja ja nöyrtymistä.
Vaimo on varmasti omasta mielestään tehnyt kompromisseja elämässään jo ihan riittämiin. Tekee hyvää sitten huomata olleensa yhtä itsekäs kuin mies ja palata neuvottelupöytään vähän enemmän samalta viivalta.
Tämä ei varmasti ole suosittu näkemys mutta kantapään kautta koettu se kyllä on.Ei nyt ihan muutamia kk ollut hiljaista. Väsymys masennus vaikea vuosi muuten. Joka on heijastunut. Haluja on ollut molemmin puolin mutta kyn se aika löytyy arkena keskellä yötä .... mitä siitä tulee
Lounastreffit kotona? Vapaapäivä viikolla kun lapset koulussa ja hoidossa? Töistä aikaisin kotiin ja vasta sitten lapset hoidosta? Lapset kaverille leikkimään ja pyydätte tekstaamaan kun lähtevät takaisin päin. Vanhemmat menee kaksin saunaan ja laittaa elokuvan pyörimään lapsille ja sipsit eteen.
Hyviä ajatuksia mutta tässä aina on se tukiverkoston puuttuminen tullut eteen. Töistä puhumattakaan. Ehkä olisi molempien pitänyt olla itsekkäämpiä ja lähteä kesken päivää. Potkuthan siitä oisi seurannut.... pieni juttu tässä sopassa.
Tämäkö on sitä sun yrittämistä? Aina löytyy joku tekosyy olla tekemättä mitään. Onko ihme jos vaimo on lähdössä. On tässä itselläkin kolme lasta ja me vanhemmat töissä. Ei tukiverkostoja. Silti parisuhde ihan ok, koska emme vaan selittele että ei onnistu, ei sitten millään, kun ei ole tukiverkkoja. Miten te sinne terapiaan pääsitte ilman tukiverkkoja?
Sisältö jatkuu mainoksen alla
Vierailija kirjoitti:
surullinen isä kirjoitti:
Vierailija kirjoitti:
surullinen isä kirjoitti:
Vierailija kirjoitti:
Minäkin veikkaan noista argumenteista, että teillä ei ole ollut seksielämää vuosiin, ja vaimo on kokenut olleensa vain kodinkone. Nyt hän on saanut joltain varatulta vähän huomiota, ja kun aina sanotaan että ei pidä pettää, vaan erota ensin, niin hän kuvittelee olevansa moraalinen tehdessään juuri niin.
Jospa useampi neljä-viisikymppinen tekisi harha-askelensa ja virheliikkeensä mieluummin typeränä syrjähyppynä jota kadutaan, pyydetään anteeksi muttei erota, kuin samanlaisena typeränä virheenä jota kadutaan lopun ikää ja perhe on mennyt.
Tämä tietysti tarkoittaisi että virheen voisi myös antaa anteeksi eikä pitää siitä kumppania hirressä ja piiskan alla lopun ikää.
Ehkä olisi hyvä myöntää että pitkässä liitossa on vain aikoja, jolloin ollaan vieraita toisilleen ja kaukana. Siitä voi palata yhteen, mutta ei ilman kompromisseja ja nöyrtymistä.
Vaimo on varmasti omasta mielestään tehnyt kompromisseja elämässään jo ihan riittämiin. Tekee hyvää sitten huomata olleensa yhtä itsekäs kuin mies ja palata neuvottelupöytään vähän enemmän samalta viivalta.
Tämä ei varmasti ole suosittu näkemys mutta kantapään kautta koettu se kyllä on.Ei nyt ihan muutamia kk ollut hiljaista. Väsymys masennus vaikea vuosi muuten. Joka on heijastunut. Haluja on ollut molemmin puolin mutta kyn se aika löytyy arkena keskellä yötä .... mitä siitä tulee
Lounastreffit kotona? Vapaapäivä viikolla kun lapset koulussa ja hoidossa? Töistä aikaisin kotiin ja vasta sitten lapset hoidosta? Lapset kaverille leikkimään ja pyydätte tekstaamaan kun lähtevät takaisin päin. Vanhemmat menee kaksin saunaan ja laittaa elokuvan pyörimään lapsille ja sipsit eteen.
Hyviä ajatuksia mutta tässä aina on se tukiverkoston puuttuminen tullut eteen. Töistä puhumattakaan. Ehkä olisi molempien pitänyt olla itsekkäämpiä ja lähteä kesken päivää. Potkuthan siitä oisi seurannut.... pieni juttu tässä sopassa.
Tämäkö on sitä sun yrittämistä? Aina löytyy joku tekosyy olla tekemättä mitään. Onko ihme jos vaimo on lähdössä. On tässä itselläkin kolme lasta ja me vanhemmat töissä. Ei tukiverkostoja. Silti parisuhde ihan ok, koska emme vaan selittele että ei onnistu, ei sitten millään, kun ei ole tukiverkkoja. Miten te sinne terapiaan pääsitte ilman tukiverkkoja?
Kuten jo aikaisemmin kerroin emme ole kumpikaan tehneet sen asian eteen tarpeeksi.
Terapiaan menimme yhteistuumin koska halusimme neutraalin mielipiteen ja tukea. Ja yrittää ratko asioita.
Sieltä lähdettiin hyvillä mielin mutta näin taas vaan kävi. Kiire kiire kiire, aina kiire.
Ei se ole selittelyä vaan tosiasia ei ole tullut tehtyä tarpeeksi asioiden eteen.
No, sinähän kerroit, että vaimosi teraapiassa antoi ymmärtää, että hän haluaa omaa aikaa. Sinä nyt olet sitä antanut hänelle. Mutta miten olet sitä antanut, onko siinä tullut näitä sanomisia:
taasko olet menossa?
miksi taas sinne pitää mennä?
pitääkö minun tulla mukaan?
ja sitten kun hän tulee kotiin, kuunteletko hänen juttuja. Saako kertoa illasta, treeneistä tai kavereista, ilman syytöksiä tai mökötystä. Ilman että syyllistetään, taas meillä ei ollut ihana perheiltaa, tai minä taas laitoin lapset nukkumaan jne..
Siinäkin voi olla se ero, eli miten oikeasti suhtaudut hänen menemisiin, ilmeisesti et niin hirveän hyvin. Jos hän aikaisemmin on joutunut olemaan kotona, ja sinä olet mennyt tai et ole katsonut hyvällä, kun hän lähtee, niin se on varmaan kovinkin ahdistavaa. Jos sinun menemiset on aikaisemmin haitannut hänen harrastuksia ja sitten marttyyrimaisesti alat yhtäkkiä hoitamaan perhettä, niin se meneminen on taas ahdistavaa. Varsinkin jos vielä soittelet perään, missäs olet?, Koska tulet kotiin?
Avioliitto on kahden kauppa, ja jos et omista käytöksistä löydä muuta kuin se, että te ette ole saaneet yhteistä aikaa, niin silloin et myöskään löydä sitä ratkaisua millä pelastat avioliittosi.
Sisältö jatkuu mainoksen alla
Vierailija kirjoitti:
No, sinähän kerroit, että vaimosi teraapiassa antoi ymmärtää, että hän haluaa omaa aikaa. Sinä nyt olet sitä antanut hänelle. Mutta miten olet sitä antanut, onko siinä tullut näitä sanomisia:
taasko olet menossa?
miksi taas sinne pitää mennä?
pitääkö minun tulla mukaan?
ja sitten kun hän tulee kotiin, kuunteletko hänen juttuja. Saako kertoa illasta, treeneistä tai kavereista, ilman syytöksiä tai mökötystä. Ilman että syyllistetään, taas meillä ei ollut ihana perheiltaa, tai minä taas laitoin lapset nukkumaan jne..
Siinäkin voi olla se ero, eli miten oikeasti suhtaudut hänen menemisiin, ilmeisesti et niin hirveän hyvin. Jos hän aikaisemmin on joutunut olemaan kotona, ja sinä olet mennyt tai et ole katsonut hyvällä, kun hän lähtee, niin se on varmaan kovinkin ahdistavaa. Jos sinun menemiset on aikaisemmin haitannut hänen harrastuksia ja sitten marttyyrimaisesti alat yhtäkkiä hoitamaan perhettä, niin se meneminen on taas ahdistavaa. Varsinkin jos vielä soittelet perään, missäs olet?, Koska tulet kotiin?
Avioliitto on kahden kauppa, ja jos et omista käytöksistä löydä muuta kuin se, että te ette ole saaneet yhteistä aikaa, niin silloin et myöskään löydä sitä ratkaisua millä pelastat avioliittosi.
Kyllä hän on saanut mennä ja on soviteltu silleen että kummallekkaan eu tule huono fiilis. Ei mistään marttyyri meinigistä ole kyse vaan siitä että ei tehdä toiselle arjestakaan semmoista että tuntee olevansa yksin. Eikö perhe toimi niin. Ja en ole kysellyt perään
Välillä vaan tuntuu että sekään ei riitä.
Virheitä varmasti ollaan tehty nyt en kaiva niitä vaan toivon että osattaisiin ihmisinä kasvaa niin että emme tekisi samoja virheitä. Ja ehkä yhteiselon edellytykset löytyisi taas.
Anna vaimosi mennä. Hänelle on tullut menokausi; verhoaa tämän siihen, ettei muka ole omaa aikaa. Mitä enemmän passaat ja ruinaat häntä, sen ikävämmäksi tilanne menee. Hän jo nyt pompottelee sinua miten haluaa. Sinussa ei ole mitään haastetta; vaimo pitää sinua lattialuutuna.
Pidä kuitenkin huoli siitä, että lapset jäävät sinulle. He ovat sinun verisukulaisia, nainen on vaimo, ei mitään sukua sinulle. Lopeta vaimossa roikkuminen ja huolehdit vain lasten ja itsesi asioista. Eli pyri saamaan lähivanhemmuus itsellesi. Kun vaimo pääsee vapauteen, niin muutaman viikon kuluttua hänelle selviää elämän raadollisuus. Taatusti huomaa kuinka hyvä olet hänelle ollutkaan. Maailma on täynnä jännämiehiä, joiden sanaan ei voi pätkääkään luottaa ja joihin vaimosikin tulee taatusti törmäämään.
Varmasti sinulla on vaikeaa irrottautua vaimostasi. Ei ole kuitenkaan muuta konstia. Anna hänen mennä. Sinäkin olet ihastunut ja rakastunut haavekuvaan vaimostasi. Hae itsellesi apua; henkilökohtainen terapia voisi olla paikallaan.
Älä välitä, asiat kyllä selviävät. Et ole ainut, jonka parisuhde on kriisissä. Elämässä tulee ylä- ja alamäkiä, meille kaikille.
Sisältö jatkuu mainoksen alla
Kuinka tämä nyt muistuttaa sitä historianopettajamiestä, joka aina päätyy siihen että kaikki vika vaimossa, ja on vain hutsu joka ei ymmärrä hyvän miehen päälle, ja kyllä hän sitä sitten katuu.
Ap, tämä juttu on kuin saippua, ei näistä sinun jutuista ota selvää mistä on kyse.
Et kuulosta kun olisit paniikissa tai aidosti haluaisit vielä yrittää, oikeastaan kuulostat vähän siltä kuin asia olisi sinun puolesta ok, kunhan kaikki tietävät että siinä olit oikeassa ja mahdottoman hyvä ja uhrautuva mies ja kaikkesi yritit. Minkä kaiken, se jää vähän hämärän peittoon.
Vierailija kirjoitti:
Kuinka tämä nyt muistuttaa sitä historianopettajamiestä, joka aina päätyy siihen että kaikki vika vaimossa, ja on vain hutsu joka ei ymmärrä hyvän miehen päälle, ja kyllä hän sitä sitten katuu.
Ap, tämä juttu on kuin saippua, ei näistä sinun jutuista ota selvää mistä on kyse.
Et kuulosta kun olisit paniikissa tai aidosti haluaisit vielä yrittää, oikeastaan kuulostat vähän siltä kuin asia olisi sinun puolesta ok, kunhan kaikki tietävät että siinä olit oikeassa ja mahdottoman hyvä ja uhrautuva mies ja kaikkesi yritit. Minkä kaiken, se jää vähän hämärän peittoon.
Olen muutaman viikon ehtinyt asiaa käsitellä. Pahin vaihe on mennyt vaikka epätoivo ja kyyneleet virtaavat päivittäin. Ehkä juuri lapsien takia olen kasassa pysynyt. Ruoka ei maistu unta ei juuri saa. Olen sen hyväksynyt että hän on menossa pois. Sanoinkin että tuen sinua päötöksessäsi vaikka se on vaikea hyväksyä. Rakastan sinua niin. Välillä toivoisin vain että tämä kaikki olisi pahaa unta.....
En väitä että olisin täydellinen mies tai isä en todellakaan. Todennäköisesti olen epäonnistunut surkeasti koska olen tässä tilanteessa. Siitä en syytä ketään muuta kuin itseäni..
Tää on nyt vähän ohis, sori siitä.
Mut musta tää tekstin sävy on jotenkin... siirappinen ja outo. Silleen ahistavalla tavalla ruusunlehtien peitossa, jos kukaan ymmärtää mitä tarkotan? :D
Näitä näkyy täällä aina välillä, missä joko nainen tai mies kirjottaa semmosta... kirjallista onanointia. "Rakastan häntä niin" ja "kyyneleet virtaavat päivittäin" ikäänkun semmosta kieltä mitä ihmiset ei oikeesti puhu. Ootan koko ajan et millon sieltä tulee jotain että "syömmein räytyy iäti jos hänet mä menetän".
Se ei välttämättä oo se syy eroon, mut mun mielestä jotkut ei ymmärrä ettei kaikki miellä tommosta rakkaudeks. Mun eksä oli just semmonen että jos mä sanoin riidan päätteeks etten halua jutella tänään enää, haluisin olla hiljaa niin sitten mun yöpöydälle ilmestyi kuitenkin sen kirjottama kirje tai runo (????). Koin olevani jalustalla eikä se oo kiva tunne, koko ajan paine olla toiselle ikäänkun muusa, eikä sitä roolia päässy mitenkään pakoon. Se ei ees alkanu ennenkun vasta hetken suhteessa oltua.
Sitä vaan, että nää siirappiset kirjotukset antaa niin miehestä kun naisestakin mun mielestä jotenkin yllättävän tunnekylmän kuvan. Ikäänkun... masturboidaan omaa kirjotus/puhetaitoa ja heitellään sieltä sanaisesta arkusta ruusun terälehtiä.
Te ette kuitenkaan oikeesti edes oo sellasia. Musta tää on vaan jännä ilmiö, koska usein tuntuu että siirappikielet juuri on niitä joista erotaan eikä toisinpäin. Kurjaa, koska jotkut on sellasia luonnostaan.
Toivon tsemppiä sulle ap, kyllä se siitä! Suosittelen samaa mitä muutkin eli unohda vaimo, menkööt menojaan. Et sä ole automaattisesti ainoa syy eroon vaan siks että olet mies - ei se että on mies ole edes mikään vika, vaikka osa vastauksista saa sen siltä kuulostamaankin. :)
Olin itse muutama vuosi sitten aloittajan kanssa samassa tilanteessa. Vaimo päätti kolmenkympin kriisissä, että haluaa vielä elää ja löytää itselleen paremman tai oikeammin paremmin menestyneen miehen.
Hän oli alussa jopa sitä mieltä, että jättää lapset minulle ja lähtee huitelemaan vaikka oli itse työtön kotiäiti. Muutaman järkevän sanan sanottuani ymmärsi yskän, mutta ero oli tietysti silti edessä vaikka en sitä millään olisi halunnut uskoa. Eksällä oli kova kiire löytää uusi mies ja näin hän sitten tekikin. Uusi mies ja naimisiin parin kuukauden päästä virallisesta erosta, syynä ilmeisesti vahingossa tai "vahingossa" alkunsa saanut ankkurilapsi.
Lopputulos on se, että eksän uusi mies ei ole minua paremmin menestynyt ja hän on nyt juuri sellaisessa elämäntilanteessa josta minua syytti eron aikana ja josta halusi eroon. Eksä ei ikinä tunnustaisi minulle tehneensä virhettä, sillä sen verran rumia sanoja vaihdettiin eroriitojen aikana, mutta välillä kuulen hänen äänessään katumusta. Olen kuitenkin kantapään kautta ymmärtänyt etten voi enkä enää haluaisikaan palata entiseen sen kaiken jälkeen miten eksä kohtelia minua erossa.
Tapaan lapsia niin usein kuin elannon hankkimiselta ehdin. Suurin osa ajasta menee töissä eikä vapaita mukavia naisia tunnu olevan enää missään. Tai jos on niin eivät ole minusta kiinnostuneita...viimeistään aina loppupeleissä tulee se kaverikortti. Suren myös lasten kohtaloa uusperheessä, jossa isäpuoli tuntuu olevan lasten kertomusten mukaan melkoinen despootti vaikka pitääkin kulissit pystyssä.
Aloittajalle sanon, että yritä jaksaa. Vaimon lähtöä et voi estää eikä se kannata. Järjestä elämä hyvin ja pidä puolesi erossa. Älä usko sellaisia puolivillaisia lupauksia joita naiset tekevät erossa päästääkseen helpolla vaikeista tilanteista ilman aikomustakaan niiden pitämisestä. Itse en ole vielä keksinyt miten elämästä saisi taas mielekästä. Ehkä se viisastenkivi vielä tulee vastaan.
Vierailija kirjoitti:
Vierailija kirjoitti:
Ap, meillä oli noin kun lapset pieniä.
Mies suostutteli minut jäämään siksi aikaa että järjestetään asioita. Hän oli sitkeästi kiltti ja huolehtiva minulle, vaikka olin ihan varma että hellän ei enää rakasta minua.
Minulle oli siis siinä vauva-ajan kurjuudessa tullut se vakaa käsitys että hän ei enää rakasta minua. Selvintähän oli siis erota.
Oikeasti olimme molemmat hukassa ja puhuimme toistemme ohi ja ymmärsimme väärin ja oletimme väärin.
Mieheni taivutteli minut perheneuvolaan ja parisihdeterapeutille. Suostuin kun ajattelin että sitten voi erota. Meidän pitkinkin kertoa kaikki mikä ottaa päähän. Huomasin että olin luullut asioita väärin. Meidän piti tehdä lista asioista joita arvostamme toisessa. Huomasin että mieheni puhui minusta tosi kauniisti ja arvostavasti.Olen ihminen jonka on vaikea puhua, vaikka kohdata konfliktia, helpommin pakenen. Mieheni täytyi huijata minut tilanteeseen vieraan ihmisen kanssa jossa en kokenut olevani nurkassa eikä tullut pakoreaktio ja puolustautuminen vaan puhuin suuni puhtaaksi.
Siitä se paraneminen lähti ja rakastuimme uuselleen. Mies haki uuden työn ja muutimme helpompaan asuntoon lähemmäs tukiverkkoja.Jep! Monikohan turha ero olis vältettävissä, jos ihmiset jaksais todella katsoa kaikki kortit ja käydä tällaisen prosessin. Moni luovuttaa, nostaa kädet pystyyn ja taas on yksi perhe hajonnut. Ja harvemmin ne uudet suhteetkaan sitten kestävät, kun ei ole aiempia asioita työstetty kunnolla.
Onko sulla paljonkin kokemusta eroista ja niiden työstämisestä? Uudesta suhteesta ja niiden kestämättömyyksistä? Useimmiten tuon tyyppistä tekstiä viljelevät ihmiset ovat autuaan kokemattomia yhtään mistään, kenties elelevät yhtä ainutta pitkää parisuhdettaan edes tietämättä paremmasta.
Vierailija kirjoitti:
Vierailija kirjoitti:
Vierailija kirjoitti:
Ap, meillä oli noin kun lapset pieniä.
Mies suostutteli minut jäämään siksi aikaa että järjestetään asioita. Hän oli sitkeästi kiltti ja huolehtiva minulle, vaikka olin ihan varma että hellän ei enää rakasta minua.
Minulle oli siis siinä vauva-ajan kurjuudessa tullut se vakaa käsitys että hän ei enää rakasta minua. Selvintähän oli siis erota.
Oikeasti olimme molemmat hukassa ja puhuimme toistemme ohi ja ymmärsimme väärin ja oletimme väärin.
Mieheni taivutteli minut perheneuvolaan ja parisihdeterapeutille. Suostuin kun ajattelin että sitten voi erota. Meidän pitkinkin kertoa kaikki mikä ottaa päähän. Huomasin että olin luullut asioita väärin. Meidän piti tehdä lista asioista joita arvostamme toisessa. Huomasin että mieheni puhui minusta tosi kauniisti ja arvostavasti.Olen ihminen jonka on vaikea puhua, vaikka kohdata konfliktia, helpommin pakenen. Mieheni täytyi huijata minut tilanteeseen vieraan ihmisen kanssa jossa en kokenut olevani nurkassa eikä tullut pakoreaktio ja puolustautuminen vaan puhuin suuni puhtaaksi.
Siitä se paraneminen lähti ja rakastuimme uuselleen. Mies haki uuden työn ja muutimme helpompaan asuntoon lähemmäs tukiverkkoja.Jep! Monikohan turha ero olis vältettävissä, jos ihmiset jaksais todella katsoa kaikki kortit ja käydä tällaisen prosessin. Moni luovuttaa, nostaa kädet pystyyn ja taas on yksi perhe hajonnut. Ja harvemmin ne uudet suhteetkaan sitten kestävät, kun ei ole aiempia asioita työstetty kunnolla.
Onko sulla paljonkin kokemusta eroista ja niiden työstämisestä? Uudesta suhteesta ja niiden kestämättömyyksistä? Useimmiten tuon tyyppistä tekstiä viljelevät ihmiset ovat autuaan kokemattomia yhtään mistään, kenties elelevät yhtä ainutta pitkää parisuhdettaan edes tietämättä paremmasta.
Vastaan ohiksena, että naisille on todella vaiketa myöntää tehneensä virheen eron muodossa ja jostain syystä se uusi kumppani on virallisesti aina parempi kuin eksä. Kirjakerhoissa sitten naisten kesken kiroillaan, että ei se vaihtamalla paranee pitänytkään aina paikkaansa.
Jälleen kerran kyse ei ole siitä ettenkö saisi mennä jos haluaisin vaan siitä yhteisen ajan järkkäämisestä
Oma aika on vaan hänellä mennyt yhteisen edelle jota silti oisi halunnut enemmän.