Tuleva ero
MIten saan vaimoni rakastumaan uudelleen.
Ilmoitti että muuttaa pois omaan asuntoon.
Ei kuulemma tunne enään niin kuin pitäisi, hetki sitten vielä sanoi toisin.
Meillä on ollut vaikeita ja ihania aikoja.
Ihanat lapset mutta ruuhkavuodet jättäneet jälkensä, käytännössä ei yhtään kahdenkeskistä laatuaikaa.
Ei tukiverkostoja ym lapsien vahdiksi.
Tuska vain kasvaa ja en jaksa tätä surua.
Nyt kun hän lähtee miten saan hänet joskus takaisin, miten saan ne tunteet herätettyä.
En haluaisi painostaakkaan jottein hän etäänny enempää.
Kommentit (140)
Vierailija kirjoitti:
Tää on niin surullisen totta kaikissa mun tutuissa perheissä. On just hoitopaikka tasan sen aikaa kun vanhemmat töissä, ei mitään muuta. Ikinä ei saa olla kaksin muuta kuin yöllä rättiväsyneenä.
Jotenkin pitäisi jaksaa sen yli ja sitten vielä löytää toisensa uudelleen kun on ollut ihan vieraat kämppikset 15 vuotta...
No tui on hyvin sanottu ehkä ollaan oltu enempi kämppiksiä hoidettu pakolliset jutut. Unohdettu toisemme. Ehkä erillään olo auttaa huomaamaan sen. Liian monesti pitää toista itsestään selvyytenä.
Meilläkin erotaan. Mies on pettänyt vuosia. Jopa silloin kun ensimmäinen lapsi oli 1kk ikäinen ja kun odotin kuopusta. Ihan koko ajan.
Selvisi tämä ”tarina” vasta muutama kuukausi sitten ja ukko sai monoa per**eelle samantien. Elämä on.
Tsemppiä Ap, toivottavasti saatte asiat kuntoon.
surullinen isä kirjoitti:
Vierailija kirjoitti:
Olin itse muutama vuosi sitten aloittajan kanssa samassa tilanteessa. Vaimo päätti kolmenkympin kriisissä, että haluaa vielä elää ja löytää itselleen paremman tai oikeammin paremmin menestyneen miehen.
Hän oli alussa jopa sitä mieltä, että jättää lapset minulle ja lähtee huitelemaan vaikka oli itse työtön kotiäiti. Muutaman järkevän sanan sanottuani ymmärsi yskän, mutta ero oli tietysti silti edessä vaikka en sitä millään olisi halunnut uskoa. Eksällä oli kova kiire löytää uusi mies ja näin hän sitten tekikin. Uusi mies ja naimisiin parin kuukauden päästä virallisesta erosta, syynä ilmeisesti vahingossa tai "vahingossa" alkunsa saanut ankkurilapsi.
Lopputulos on se, että eksän uusi mies ei ole minua paremmin menestynyt ja hän on nyt juuri sellaisessa elämäntilanteessa josta minua syytti eron aikana ja josta halusi eroon. Eksä ei ikinä tunnustaisi minulle tehneensä virhettä, sillä sen verran rumia sanoja vaihdettiin eroriitojen aikana, mutta välillä kuulen hänen äänessään katumusta. Olen kuitenkin kantapään kautta ymmärtänyt etten voi enkä enää haluaisikaan palata entiseen sen kaiken jälkeen miten eksä kohtelia minua erossa.
Tapaan lapsia niin usein kuin elannon hankkimiselta ehdin. Suurin osa ajasta menee töissä eikä vapaita mukavia naisia tunnu olevan enää missään. Tai jos on niin eivät ole minusta kiinnostuneita...viimeistään aina loppupeleissä tulee se kaverikortti. Suren myös lasten kohtaloa uusperheessä, jossa isäpuoli tuntuu olevan lasten kertomusten mukaan melkoinen despootti vaikka pitääkin kulissit pystyssä.
Aloittajalle sanon, että yritä jaksaa. Vaimon lähtöä et voi estää eikä se kannata. Järjestä elämä hyvin ja pidä puolesi erossa. Älä usko sellaisia puolivillaisia lupauksia joita naiset tekevät erossa päästääkseen helpolla vaikeista tilanteista ilman aikomustakaan niiden pitämisestä. Itse en ole vielä keksinyt miten elämästä saisi taas mielekästä. Ehkä se viisastenkivi vielä tulee vastaan.
No hyvässä yhteisymmärryksessa ollaan puhuttu toivottavasti pitää paikkansa toistaiseksi kyseessä on asumusero. Ei ollut avioeroa ottamassa. Tiedä sitten miten mieli muuttuu kun pääsee omaan asuntoon.
En halua tukahduttaa toiveitasi, mutta aika harvoin asumuserosta palataan yhteen. Pois lähtenyt yleensä löytää asumuseron aikana uuden puolisoehdokkaan tai sitten viehtyy sinkkuelämään. Ei auta kuin katsoa. Onnea matkaan.
surullinen isä kirjoitti:
Vierailija kirjoitti:
surullinen isä kirjoitti:
Vierailija kirjoitti:
Voisit hyvin olla mieheni, joka on nyt viimeiset puoli vuotta ollut isä lapsille. Sitä ennen, hän oli vuosia vain töissäkäyvä "perheenisä", jonka tarvitsi jaksaa töissä, ja joka jatkuvasti pakeni ongelmia töihin ja jätti minut henkisesti ja fyysisesti täysin yksin parisuhteessa. Tällä hetkellä tilanne on se, että minä luovutin ja mies heräsi.
Voi noinkin käydä meillä puuttui turva verkosto mistä saada apua. Juuri kun ruuhkavuosien paine rupee helpottamaan käy näin.
Päivät vaan loppui aina kesken arjen keskellä nukututtamisten ja muiden kanssa jonka jälkeen fyysinen läheisyys jäi aika harvinaiseksi. Kumpikin oli yleensä jo siinä vaiheessa kun lapset nukkui aivan poikki.
Ap sun vaimo voi olla todella, todella loppu todella pitkältä ajalta. Kuuntelitko, kun sulle sanottiin että kysy siltä vaimolta vielä ihan aidosti, mitkä asiat sitä painaa. Ja sit vaan kuuntele, älä yhtään selitä, älä yhtään puolustele. Kuuntele vaan ja tee vaikka muistiinpanoja jos tuntuu ettet tajua. Tai pyydä vaikka että kirjoittaa kirjeen tai paiväkirjaa, että mitä tuntee ja mitkä asiat saa eroomaan.
Jos vuosien rankan ajan jälkeen et yhtään ymmärrä miksi lähtee, niin et ole sitten ollut kuulolla kun olisi pitänyt. Siinä ei ole yksi eikä kaksi asiaa.
Olet onnekas mies jos vaimo vielä tuossa lähdön kynnyksellä haluaa sinulle selittää, silloin on vielä toivoa. Hänkin silloin vielä välittää ja toivoo että asiat olisi voinut korjaantua. Se on se sun ainutkertainen tilaisuus näyttää hänelle että aidosti voit toimia toisin kun yrität ja kuuntelet häntä.Tietysti sinun kannattaa itse tehdä samoin, kirjoittaa kirjeitä ja päiväkirjaa sun tunteista ja pohtia siinä asioita mitkä johti tähän, ja mitkä olisi pitänyt tehdä toisin. Oikeasti katso peiliin. Toisen syyttely ei siinä enää johda mihinkään. Vaikka vaimo muuttaisi pois, anna mukaan luettavaksi, jatka hänelle kirjoittamista. Niin hän saa pohtia niitä yksin ilman painetta sinulta.
kyllä näitä asioita käytiin pitkään läpi terapiassakin.
Aidosti kuunneltiin ja puhuttiin, on kirjoitettu paperille ja muuta.
Suurin syy tuntuu olevan se että meillä ei ole vuosiin aidosti ollut laatuaikaa kahdestaan.
Lisäksi ehkä se perhe elämän asettamat rajoitukset, jos minusta tuntuu pahalta että pitää aina olla menossa. Viikonloput ja muut kaikki mahdolliset kissanristiäiset on käytävä. En halua rajoittaa ja estää mutta sitten se on johtanut siihen että ne vähäiset vapaahetket on omissa riennoissaan.... Päivässä loppuu tunnit toinen tulee kotiin toine joutuu jo lähtemään lasten harrastuksiin tai omiin. Omat menoni olen karsinut minimiin että olisi edes jotain aikaa. Minua ei harmita se olen onnellinen kotona lasten kanssa ei se siitä, mutta kun tuntuu että toinen harvoin on. Mutta jos toinen haluaa mennä ja olla ja kokee perhe elämän kahleeksi minkä teet.
Jos kuvaat yhtään oikein, niin tuohan on kamalaa. Minkä ikäiset lapset? Onko kissanristiäisiä joka viikonloppu, yhteisiä vai vaimon omia? Oletteko molemmat töissä? Jätät omat menosi, jotta vaimo pääsee? Ehkä uhrautuminen ärsyttää? Oletko varma ettei vaimosi ole persoonallisuushäiriöinen tai muuten vaan itsekäs?
Mietin niitä sinun sanomisia, jotka vaimoa painaa. Sanot niitä ettei ne ole anteeksi antamattomia ja että vaimokin on sanonut ja tehnyt. Mitähän on sanottu? Kuulostat ehkä vähättelevältä, ei toisen puolesta tuollaista voi päättää, mitä voi antaa anteeksi.. toiset ei vaan huomaa omia vastaavanlaisia tekoja, mutta kun itselleen tehdään, eivät anna anteeksi..
Sinulla on myös marttyyriasenne, se pois. Esimerkkinä siitä aiemmin kirjoittamasi "Minusta tuntuu että olen ollut se joka on viimevuodet elänyt toisen ehdoilla ja aikataulun mukaan." Jos sinusta on tuntunut tuolta, olisit vaatinut tasa-arvoa ettei olisi tarvinnut uhrautua.
Ja jos itket ja ruikutat ajat vaimosi pois vielä enemmän. OLE MIES.
Minulle kävi aikalailla vastaavalla tavalla. Erosyyt epäselvät ja ei halunnut jatkaa parisuhdeterapiaa tarkemmin syitä määrittelemättä. Lähti sitten.
Syystä tai toisesta aloin kaivelemaan asioita, paljastui että toinen mies taustalla. Ei myöntänyt siltikään vaikka ulkopuoliset olivat nähneet heidät (ja mitä kautta sain tietää).
Ennen tuota kaivelua elättelin toiveita jatkosta mutta lähtipä kaikki ajatukset jatkosta ja sain vielä kovat katkeruuden tunteet päälle kun koin niin paljon panostaneeni tähän.
Sain kuitenkin tuosta helpotuksen tunteen kun tuli jotain todellista syytä eroon. Nyt viikolla tajusin että tämä on oikeasti minulle paljon parempi tilanne! Huolia ja stressiä vähemmän ja raha riittää paremmin.
Vierailija kirjoitti:
Meilläkin erotaan. Mies on pettänyt vuosia. Jopa silloin kun ensimmäinen lapsi oli 1kk ikäinen ja kun odotin kuopusta. Ihan koko ajan.
Selvisi tämä ”tarina” vasta muutama kuukausi sitten ja ukko sai monoa per**eelle samantien. Elämä on.
Tsemppiä Ap, toivottavasti saatte asiat kuntoon.
Off topic.
Uteliaisuudesta kysyn miten tämä asia sinulle selvisi vuosien jälkeen? Kertoiko hän itse vai rakastajattarensako paljasti vai jäikö rysän päältä kiinni?
Vierailija kirjoitti:
surullinen isä kirjoitti:
Vierailija kirjoitti:
Miksi sinä rakastat vaimoasi? Miksi sinä haluat olla hänen kanssaan naimisissa? Mitä lisäarvoa suhde sinulle tuo? Kerroit, että hoidat kodin ja lapset. Että vaimo saa mennä. Ja nyt haluaa mennä kokonaan. Miksi et anna mennä, et näytä kovin paljoa suhteelta saavan.
Hyvä suhde on tasa-arvoinen. Molemmat näkevät vaivaa. Molemmat huomioivat toista. Molemmat haluavat toisilleen vain hyvää.
Olen yrittänyt antaa hänelle omaa aikaa koska oli terapiassa sitä mieltä että ei sitä saa.
Rakastan jokaista milliä hänessä ään hymyä kaikkea.Olen "yrittänyt antaa" hänelle omaa aikaa (?) Koska "oli terapiassa sitä mieltä" että ei sitä saa.
Entä: olemme yhdessä puhuneet, mitä hänen oma aika olisi, ja sopineet miten hän saa sen, koska ymmärsin ettei hän ollut sitä saanut, kun me terapiassa kävimme tätä yhdessä läpi.
Oletko oikeasti ymmärtänyt mitä hän pyytää, ja antanut sen, ja ootte muuttanut teidän arjen toimintatapoja, vai itse tulkinnut mitä se varmaan on, ja yrität muistaa tehdä sille jotain aina välillä kun ei ole muuta kiireempää.
Pystytkö sanomaan mitä hänen oma tärkeä aika on ja miksi?
Hyi helvetti, häh hän hän! Entä ap:n toiveet? Tiedätkö ap itse mitä arjelta haluat/olisit halunut? Onko niistä kysytty? Onko yritetty luoda kompromisseja? Jos ap yhtään osaa kuvata todellisuutta, hänen olisi pitänyt olla itsekkäämpi. Kuka rakastaa tiskirättiä?
surullinen isä kirjoitti:
Vierailija kirjoitti:
Kuinka tämä nyt muistuttaa sitä historianopettajamiestä, joka aina päätyy siihen että kaikki vika vaimossa, ja on vain hutsu joka ei ymmärrä hyvän miehen päälle, ja kyllä hän sitä sitten katuu.
Ap, tämä juttu on kuin saippua, ei näistä sinun jutuista ota selvää mistä on kyse.
Et kuulosta kun olisit paniikissa tai aidosti haluaisit vielä yrittää, oikeastaan kuulostat vähän siltä kuin asia olisi sinun puolesta ok, kunhan kaikki tietävät että siinä olit oikeassa ja mahdottoman hyvä ja uhrautuva mies ja kaikkesi yritit. Minkä kaiken, se jää vähän hämärän peittoon.
Olen muutaman viikon ehtinyt asiaa käsitellä. Pahin vaihe on mennyt vaikka epätoivo ja kyyneleet virtaavat päivittäin. Ehkä juuri lapsien takia olen kasassa pysynyt. Ruoka ei maistu unta ei juuri saa. Olen sen hyväksynyt että hän on menossa pois. Sanoinkin että tuen sinua päötöksessäsi vaikka se on vaikea hyväksyä. Rakastan sinua niin. Välillä toivoisin vain että tämä kaikki olisi pahaa unta.....
En väitä että olisin täydellinen mies tai isä en todellakaan. Todennäköisesti olen epäonnistunut surkeasti koska olen tässä tilanteessa. Siitä en syytä ketään muuta kuin itseäni..
Sori nyt vaan, mutta aika ällötys tuo "tuen sinua päätöksessäsi", itse en ainakaan mitään tukis jos toinen haluais mennä. Huolehtikoot itsestään ja puolet lapsista.
Vierailija kirjoitti:
surullinen isä kirjoitti:
Vierailija kirjoitti:
Kuinka tämä nyt muistuttaa sitä historianopettajamiestä, joka aina päätyy siihen että kaikki vika vaimossa, ja on vain hutsu joka ei ymmärrä hyvän miehen päälle, ja kyllä hän sitä sitten katuu.
Ap, tämä juttu on kuin saippua, ei näistä sinun jutuista ota selvää mistä on kyse.
Et kuulosta kun olisit paniikissa tai aidosti haluaisit vielä yrittää, oikeastaan kuulostat vähän siltä kuin asia olisi sinun puolesta ok, kunhan kaikki tietävät että siinä olit oikeassa ja mahdottoman hyvä ja uhrautuva mies ja kaikkesi yritit. Minkä kaiken, se jää vähän hämärän peittoon.
Olen muutaman viikon ehtinyt asiaa käsitellä. Pahin vaihe on mennyt vaikka epätoivo ja kyyneleet virtaavat päivittäin. Ehkä juuri lapsien takia olen kasassa pysynyt. Ruoka ei maistu unta ei juuri saa. Olen sen hyväksynyt että hän on menossa pois. Sanoinkin että tuen sinua päötöksessäsi vaikka se on vaikea hyväksyä. Rakastan sinua niin. Välillä toivoisin vain että tämä kaikki olisi pahaa unta.....
En väitä että olisin täydellinen mies tai isä en todellakaan. Todennäköisesti olen epäonnistunut surkeasti koska olen tässä tilanteessa. Siitä en syytä ketään muuta kuin itseäni..Sori nyt vaan, mutta aika ällötys tuo "tuen sinua päätöksessäsi", itse en ainakaan mitään tukis jos toinen haluais mennä. Huolehtikoot itsestään ja puolet lapsista.
Niin jos se hänelle tuntuu oikealta. Minut se tekee silti surulliseksi. Lapset ovatkin etusijalla
Ei rakkautta voi väkisin kaivaa esiin jos tunteet on jo kuolleet! Minäkin hain eroa 20 vuotta kestäneestä liitosta joka oli loppuun eletty ja mitään tunteita ei enää ollut toista kohtaan. Mies kyllä yritti siinä vaiheessa kaikkensa tehdä ettei eroa tulisi mutta mikään ei siinä vaiheessa enää auttanut. Kyllä ne "toimenpiteet" pitää tajuta jo aiemmin, ei enää sitten kun liitto kuollut. Kaksi lasta oli mutta en edes heidän takiaan voinut jatkaa, sehän on väärin lapsiakin kohtaan. Eroa en ole katunut. Ja eihän se sitä paitsi ole oikein puolisoakaan kohtaan jatkaa liitossa säälistä toisen vuoksi jos ei enää itse rakasta.
Vierailija kirjoitti:
Vaikea uskoa, että jonkun rakkaus toista kohtaan voisi vain kuolla pois. Hän varmasti rakastaa sua yhä, mutta ei ole nyt syystä tai toisesta varma, riittääkö se enää ja että mitä oikeasti haluaa. Ehkä pieni aika erossa voisi auttaa. Tai sitten yritätte saada enemmän kahdenkeskeistä aikaa ja katsotte, toimisiko se.
Kyllä rakkaus voi kuolla, jos toinen on tarpeeksi pahasti satuttanut. Ap myöntää, että on sanonut vaimolleen pahasti. Minun exäni oli sairaalloisen mustasukkainen, vähätteli, huoritteli, haukkui ja halusi satuttaa minua tahallaan riitojen yhteydessä. En pystynyt antamaan henkistä väkivaltaa anteeksi. Onneksi meillä ei ollut lapsia, joten minun oli helppo lähteä. Jos meillä olisi ollut pieniä lapsia, niin olisin saattanut sinnitellä lasten takia vielä jonkin aikaa, mutta varmasti lopputulos olisi ollut sama. Kun toinen pettää luottamuksen pahasti, romuttaa oman itsetunnon ja iskee kaikkein herkimpiin kohtiin, niin siinä lähtee sekä kunnioitus että rakkaus toista kohtaan.
Vierailija kirjoitti:
Vierailija kirjoitti:
Vaikea uskoa, että jonkun rakkaus toista kohtaan voisi vain kuolla pois. Hän varmasti rakastaa sua yhä, mutta ei ole nyt syystä tai toisesta varma, riittääkö se enää ja että mitä oikeasti haluaa. Ehkä pieni aika erossa voisi auttaa. Tai sitten yritätte saada enemmän kahdenkeskeistä aikaa ja katsotte, toimisiko se.
Kyllä rakkaus voi kuolla, jos toinen on tarpeeksi pahasti satuttanut. Ap myöntää, että on sanonut vaimolleen pahasti. Minun exäni oli sairaalloisen mustasukkainen, vähätteli, huoritteli, haukkui ja halusi satuttaa minua tahallaan riitojen yhteydessä. En pystynyt antamaan henkistä väkivaltaa anteeksi. Onneksi meillä ei ollut lapsia, joten minun oli helppo lähteä. Jos meillä olisi ollut pieniä lapsia, niin olisin saattanut sinnitellä lasten takia vielä jonkin aikaa, mutta varmasti lopputulos olisi ollut sama. Kun toinen pettää luottamuksen pahasti, romuttaa oman itsetunnon ja iskee kaikkein herkimpiin kohtiin, niin siinä lähtee sekä kunnioitus että rakkaus toista kohtaan.
No ei meillä onneksi mitään tuommoista ole ollut.
Vierailija kirjoitti:
surullinen isä kirjoitti:
Vierailija kirjoitti:
Oletko kysynyt vaimoltasi mitä hän sillä erolla saa? Jos yhteinen aika tai sen puute oli ongelma niin ei hän nyt erolla saa.
Menneiden virheitäkään ei sillä pois saa.
Saa tilalle yh-arjen, usein huonomman talouden, vielävähemmän turvaverkkoja kun on yksin vastuussa.
Ootko varma ettei oo jo uusmies kuvioissa?
Tsemppiä! Ihmisten pitäisi miettiä enemmän eron plussia ja miinuksia eikä sännätä eroamaan luullen että se tuo hyvän olonHän haluaa oman kodin, yhteinen koti ei enää kelpaa jonka hän nimeen omaan aikaan halusi ostaa.
Haluaa olla yksin tehdä mitä haluaa
Eli sinä et hoida omaa osuuttasi, ja aikuisen lapsen työllistävä vaikutus jää pois kodinhoidossa. Nalkuttamisen raja on tullut vastaan, ja mieluummin hoitaa vain omaa huushollia.
Ap:han on moneen kertaan sanonut, että ainakin nykyään hoitaa kotia ja lapsia enemmän kuin vaimonsa. Mun mielestä kuulostaa, että ap ja vaimo ovat menneet nuorina yhteen ja vaimo on nyt huomannut, että tämä suhde ei olekaan se mitä haluaa eikä pidä itsestään sellaisena kuin mihin rooliin siinä joutuu. Ero on ainoa tapa ns. tulla omaksi itsekseen.
Olen pahoillani, ap.
Vierailija kirjoitti:
Vierailija kirjoitti:
surullinen isä kirjoitti:
Vierailija kirjoitti:
Oletko kysynyt vaimoltasi mitä hän sillä erolla saa? Jos yhteinen aika tai sen puute oli ongelma niin ei hän nyt erolla saa.
Menneiden virheitäkään ei sillä pois saa.
Saa tilalle yh-arjen, usein huonomman talouden, vielävähemmän turvaverkkoja kun on yksin vastuussa.
Ootko varma ettei oo jo uusmies kuvioissa?
Tsemppiä! Ihmisten pitäisi miettiä enemmän eron plussia ja miinuksia eikä sännätä eroamaan luullen että se tuo hyvän olonHän haluaa oman kodin, yhteinen koti ei enää kelpaa jonka hän nimeen omaan aikaan halusi ostaa.
Haluaa olla yksin tehdä mitä haluaa
Eli sinä et hoida omaa osuuttasi, ja aikuisen lapsen työllistävä vaikutus jää pois kodinhoidossa. Nalkuttamisen raja on tullut vastaan, ja mieluummin hoitaa vain omaa huushollia.
Ap:han on moneen kertaan sanonut, että ainakin nykyään hoitaa kotia ja lapsia enemmän kuin vaimonsa. Mun mielestä kuulostaa, että ap ja vaimo ovat menneet nuorina yhteen ja vaimo on nyt huomannut, että tämä suhde ei olekaan se mitä haluaa eikä pidä itsestään sellaisena kuin mihin rooliin siinä joutuu. Ero on ainoa tapa ns. tulla omaksi itsekseen.
Olen pahoillani, ap.
Ei nyt niin nuorina 30 hujakoilla, en tiedä pahat on tunteet että ei tästä hyvää saa. Minä olen kokoajan epäonnistunut siinä ja tässä. Itse ei juurikaan osallistu enään.
surullinen isä kirjoitti:
Vierailija kirjoitti:
Vierailija kirjoitti:
surullinen isä kirjoitti:
Vierailija kirjoitti:
Oletko kysynyt vaimoltasi mitä hän sillä erolla saa? Jos yhteinen aika tai sen puute oli ongelma niin ei hän nyt erolla saa.
Menneiden virheitäkään ei sillä pois saa.
Saa tilalle yh-arjen, usein huonomman talouden, vielävähemmän turvaverkkoja kun on yksin vastuussa.
Ootko varma ettei oo jo uusmies kuvioissa?
Tsemppiä! Ihmisten pitäisi miettiä enemmän eron plussia ja miinuksia eikä sännätä eroamaan luullen että se tuo hyvän olonHän haluaa oman kodin, yhteinen koti ei enää kelpaa jonka hän nimeen omaan aikaan halusi ostaa.
Haluaa olla yksin tehdä mitä haluaa
Eli sinä et hoida omaa osuuttasi, ja aikuisen lapsen työllistävä vaikutus jää pois kodinhoidossa. Nalkuttamisen raja on tullut vastaan, ja mieluummin hoitaa vain omaa huushollia.
Ap:han on moneen kertaan sanonut, että ainakin nykyään hoitaa kotia ja lapsia enemmän kuin vaimonsa. Mun mielestä kuulostaa, että ap ja vaimo ovat menneet nuorina yhteen ja vaimo on nyt huomannut, että tämä suhde ei olekaan se mitä haluaa eikä pidä itsestään sellaisena kuin mihin rooliin siinä joutuu. Ero on ainoa tapa ns. tulla omaksi itsekseen.
Olen pahoillani, ap.Ei nyt niin nuorina 30 hujakoilla, en tiedä pahat on tunteet että ei tästä hyvää saa. Minä olen kokoajan epäonnistunut siinä ja tässä. Itse ei juurikaan osallistu enään.
Minäpä kerron, miten meillä meni. Mä hoidin kodin, lapset, laskut, kaikki asiat. Laitoin ruoan, kävin kaupassa. Mies huiteli menoissaan. Vuosia. Ja vuosia. Pyysin, anelin, itkin, että osallistuis, toivoin yhteistä aikaa, perheaikaa, omaa aikaa. Ei tajunnut ei.
Sitten sanoin, että haluan erota. Etten jaksa enää. Vasta sitten mies otti tosissaan. Ryhdistäytyi, mentiin terapiaan. Mutta se kaikki oli jo mulle liian myöhäistä. Oltiin vielä 2,5 vuotta yhdessä, mutta mun tunteet oli jo kuolleet. Olin vain katkera siitä, että mies ei arvostanut mua tarpeeksi, että olisi aiemmin nähnyt vaivaa. Että antoi mun tuhlata vuosia siinä paskassa yksin. Ja se vinkuminen ja lässytys, miten rakastaa ja miten olen tärkeintä jne vain ällötti! Että oikeesti olis hiljaa! Niillä sanoilla ei mua vakuutettu, kun vuosia oli toimittu toisin.
Eroon se päätyi. Ei mies sitä olis halunnut. Mutta minä halusin. Ja ero oli niiiiiin oikea ratkaisu!
Kuin kaverini elämästä. Hänkin haukkui miestään, kun ei saanut omaa aikaa, ei seksiä, ei luksusta, ei hyvää arkea.
Kun lapset oli 5v ja 7v. alkoi saada sitä omaa aikaa ja kissanristiäisiä. Mies hoisi viikonloput lapsia yksin, kun kaverini oli omissa ajoissaan.
Lopulta sitten selvisi, että se oma aika oli miespuolinen työkaveri, jonka kanssa kärähti ns. rysän päältä.
Juu ja eivät ole enää sen uuden miehenkään kanssa yhdessä. On nykyään menevä voimanainen, kannat kattoon, ihanaa sinkkuelämää 55v nainen, joka kasvaa ihmisenä ja etsii lasta sisältään jne....
Eli vähän alkoholisoitunut kapakkaluuta, joka pälättää muka niin syvällisiä tunnelukoista ja energiahoidoista ja sielun kasvamisesta.
Ai niin, se mies löysi uuden vaimon ja ovat olleet yhdessä parikymmentä vuotta ja heidän yhteiset lapset viihtyvät mieluummin isällään, kuin äidillään
Minunkin aviomieheni halusi erota, pienin lapsista oli alle 1v. Halusi tehdä mitä haluaa ja miten haluaa, tahtoi itsenäistä omaa elämää. Erottiin.
Totuus oli toinen nainen. Ole ap tarkkana, jospa tilanne on sinulla samanlainen?
Vierailija kirjoitti:
Minunkin aviomieheni halusi erota, pienin lapsista oli alle 1v. Halusi tehdä mitä haluaa ja miten haluaa, tahtoi itsenäistä omaa elämää. Erottiin.
Totuus oli toinen nainen. Ole ap tarkkana, jospa tilanne on sinulla samanlainen?
Niin en uskoa tai mistä sen tietää todella koskaan. Mitä toinen pitää päässään.
Jos minua tarkoitat on liikaakin. Kyllä sitä ikääkin rupeaa olemaan yli oletetun keskiiän.