Surullinen isä

Kyllä uskoisin että voi. Pitää yrittää niitä asioita joihin alunperin rakastui. Jossei toinen ole. valmiina mukautumaan tietämättä mistä asioista on kyse. Ja se aito muutoksen halu.ja usko parempaan. Siihen tarviraan kaksi. Mitä se ärsyttävä on ? Tavat, käytös,ym ym.. jos kyseessä on ollut molemmin puolin aito rakkaus ja välittäninen kannattaa kokeilla.

Vierailija kirjoitti:

Minunkin aviomieheni halusi erota, pienin lapsista oli alle 1v. Halusi tehdä mitä haluaa ja miten haluaa, tahtoi itsenäistä omaa elämää. Erottiin.

Totuus oli toinen nainen. Ole ap tarkkana, jospa tilanne on sinulla samanlainen?

Niin en uskoa tai mistä sen tietää todella koskaan. Mitä toinen pitää päässään.

Vierailija kirjoitti:

Vierailija kirjoitti:

surullinen isä kirjoitti:

Vierailija kirjoitti:

Oletko kysynyt vaimoltasi mitä hän sillä erolla saa? Jos yhteinen aika tai sen puute oli ongelma niin ei hän nyt erolla saa.

Menneiden virheitäkään ei sillä pois saa.

Saa tilalle yh-arjen, usein huonomman talouden, vielävähemmän turvaverkkoja kun on yksin vastuussa.

Ootko varma ettei oo jo uusmies kuvioissa?

Tsemppiä! Ihmisten pitäisi miettiä enemmän eron plussia ja miinuksia eikä sännätä eroamaan luullen että se tuo hyvän olon

Hän haluaa oman kodin, yhteinen koti ei enää kelpaa jonka hän nimeen omaan aikaan halusi ostaa.

Haluaa olla yksin tehdä mitä haluaa 

Eli sinä et hoida omaa osuuttasi, ja aikuisen lapsen työllistävä vaikutus jää pois kodinhoidossa. Nalkuttamisen raja on tullut vastaan, ja mieluummin hoitaa vain omaa huushollia.

Ap:han on moneen kertaan sanonut, että ainakin nykyään hoitaa kotia ja lapsia enemmän kuin vaimonsa. Mun mielestä kuulostaa, että ap ja vaimo ovat menneet nuorina yhteen ja vaimo on nyt huomannut, että tämä suhde ei olekaan se mitä haluaa eikä pidä itsestään sellaisena kuin mihin rooliin siinä joutuu. Ero on ainoa tapa ns. tulla omaksi itsekseen.

Olen pahoillani, ap.

Ei nyt niin nuorina 30 hujakoilla, en tiedä pahat on tunteet että ei tästä hyvää saa. Minä olen kokoajan epäonnistunut siinä ja tässä. Itse ei juurikaan osallistu enään.

Vierailija kirjoitti:

Vierailija kirjoitti:

Vaikea uskoa, että jonkun rakkaus toista kohtaan voisi vain kuolla pois. Hän varmasti rakastaa sua yhä, mutta ei ole nyt syystä tai toisesta varma, riittääkö se enää ja että mitä oikeasti haluaa. Ehkä pieni aika erossa voisi auttaa. Tai sitten yritätte saada enemmän kahdenkeskeistä aikaa ja katsotte, toimisiko se. 

Kyllä rakkaus voi kuolla, jos toinen on tarpeeksi pahasti satuttanut. Ap myöntää, että on sanonut vaimolleen pahasti. Minun exäni oli sairaalloisen mustasukkainen, vähätteli, huoritteli, haukkui ja halusi satuttaa minua tahallaan riitojen yhteydessä. En pystynyt antamaan henkistä väkivaltaa anteeksi. Onneksi meillä ei ollut lapsia, joten minun oli helppo lähteä. Jos meillä olisi ollut pieniä lapsia, niin olisin saattanut sinnitellä lasten takia vielä jonkin aikaa, mutta varmasti lopputulos olisi ollut sama. Kun toinen pettää luottamuksen pahasti, romuttaa oman itsetunnon ja iskee kaikkein herkimpiin kohtiin, niin siinä lähtee sekä kunnioitus että rakkaus toista kohtaan.

No ei meillä onneksi mitään tuommoista ole ollut.

Vierailija kirjoitti:

surullinen isä kirjoitti:

Vierailija kirjoitti:

Kuinka tämä nyt muistuttaa sitä historianopettajamiestä, joka aina päätyy siihen että kaikki vika vaimossa, ja on vain hutsu joka ei ymmärrä hyvän miehen päälle, ja kyllä hän sitä sitten katuu.

Ap, tämä juttu on kuin saippua, ei näistä sinun jutuista ota selvää mistä on kyse.

Et kuulosta kun olisit paniikissa tai aidosti haluaisit vielä yrittää, oikeastaan kuulostat vähän siltä kuin asia olisi sinun puolesta ok, kunhan kaikki tietävät että siinä olit oikeassa ja mahdottoman hyvä ja uhrautuva mies ja kaikkesi yritit. Minkä kaiken, se jää vähän hämärän peittoon.

Olen muutaman viikon ehtinyt asiaa käsitellä. Pahin vaihe on mennyt vaikka epätoivo ja kyyneleet virtaavat päivittäin. Ehkä juuri lapsien takia olen kasassa pysynyt. Ruoka ei maistu unta ei juuri saa. Olen sen hyväksynyt että hän on menossa pois. Sanoinkin että tuen sinua päötöksessäsi vaikka se on vaikea hyväksyä. Rakastan sinua niin. Välillä toivoisin vain että tämä kaikki olisi pahaa unta.....

En väitä että olisin täydellinen mies tai isä en todellakaan. Todennäköisesti olen epäonnistunut surkeasti koska olen tässä tilanteessa. Siitä en syytä ketään muuta kuin itseäni..

Sori nyt vaan, mutta aika ällötys tuo "tuen sinua päätöksessäsi", itse en ainakaan mitään tukis jos toinen haluais mennä. Huolehtikoot itsestään ja puolet lapsista.

Niin jos se hänelle tuntuu oikealta. Minut se tekee silti surulliseksi. Lapset ovatkin etusijalla