Lue keskustelun säännöt.
Kauanko teillä kesti päästä yli erosta?
Itselläni tämä on melko todennäköisesti pian edessä, ja olen jo nyt aivan hajalla ja sydän palasina. Tämä on ensimmäinen eroni, ensimmäinen oikea rakkauteni. Olen ihan hukassa, tuntuu että elämältä katoaa pohja. Tuntuu, että jos menetän hänet, en koskaan enää halua ketään toista vaan mielummin olen vain yksin. Pelkään, että tulen ikuisesti vertaamaan kaikkia muita mahdollisia häneen. Asumme jo yhdessä, koko koti on täynnä muistoja. Tuntuu, että edes se yleensä suurin voimavarani eli musiikki ei auta, koska jokainen kappale muistuttaa vain hänestä. Tuntuu, etten oikeasti selviä tästä.
Kaipaankin siis vähän vertaistukea ja tsemppiä. Kauanko teillä kesti, että pahin ikävä, jokapäiväinen loputon paha olo, tukahduttava tunne rinnassa ja itsensä uneen itkeminen alkoivat helpottaa? Mitä keinoja teillä oli selvitä yli siitä hirveimmästä olosta ikinä kun tuntuu että happi loppuu ja kuolette siihen ikävään? Ne aina sanoo, että pitäisi käydä ulkona ja nähdä ihmisiä, mutta miten teen sen kun naama ja silmät ovat kaiken aikaa turvonneina itkusta? Kaikki neuvot ovat tervetulleita, mikä vaan teille on toiminut.
Kommentit (181)
Mä ihmettelen näitä juttuja, että erosta kestäisi pidemmän aikaa päästä yli jos on ollut pidemmän aikaa yhdessä. Mulla ainakin on ollut sitä helpompi päästä yli, mitä kauemmin ollaan oltu yhdessä, koska siinä on jo aunnut millainen toinen on vikoineen päivineen ja pystyy näkemään toisen objektiivisessa valossa. Sen sijaan nämä lyhyet pikakelauksella käyneet jutut ovat olleet hankalia, koska se ihastuksen tunne ei vaan ota sammuakseen. Paitsi nykypäivänä, kun tuntuu etten ole oikein ihastunut kehenkään, en edes nykyiseen aviomieheeni, kenen kanssa olen ollut naimisissa nyt pari vuotta. Oon tällä saralla armottoman arkinen ihminen.
Olin eksän kanssa seitsemän vuotta, ja siitäkin viisi hampaat irvessä. Ero oli helppoa, mutta ex otti raivokohtaukseni erontuskana kun oikeasti vain ärsytti, että hän oli vuosia hankala mutta vasta löydettyään uuden "sain luvan" erota hänestä. Klassinen alistussuhde, ja iloksihan se myöhemmin muuttui kun miehelle löytyi uutta tekemistä.
Toisen kanssa olin vain 1,5 vuotta, mutten päästänyt kyyneltäkään kun ero tuli. Olin käsitellyt asian hiljaa mielessäni jokaisen perusteettoman mykkäkoulun, raivaronpurkauksen, pettämisen, epätoivoisia sumutusyrityksiä selvittäessäni jo, että olin vain pohjattoman helpottunut kun pääsin eroon koko tyypistä.
En hirveästi jää murehtimaan mitään tällaisia, koska elämä on liian lyhyt sellaiseen.
Sisältö jatkuu mainoksen alla
Sisältö jatkuu mainoksen alla
8kk mennyt erosta, ekat 4kk ihan kamalia, sit helpottaa. Vielä kuitenkin kova kaipaus. Pitäs mennä tinderiin niin ajatukset ees hetkeks muualle tosin ei sieltäkään mitään löydy
Vierailija kirjoitti:
Mä ihmettelen näitä juttuja, että erosta kestäisi pidemmän aikaa päästä yli jos on ollut pidemmän aikaa yhdessä. Mulla ainakin on ollut sitä helpompi päästä yli, mitä kauemmin ollaan oltu yhdessä, koska siinä on jo aunnut millainen toinen on vikoineen päivineen ja pystyy näkemään toisen objektiivisessa valossa. Sen sijaan nämä lyhyet pikakelauksella käyneet jutut ovat olleet hankalia, koska se ihastuksen tunne ei vaan ota sammuakseen. Paitsi nykypäivänä, kun tuntuu etten ole oikein ihastunut kehenkään, en edes nykyiseen aviomieheeni, kenen kanssa olen ollut naimisissa nyt pari vuotta. Oon tällä saralla armottoman arkinen ihminen.
Olin eksän kanssa seitsemän vuotta, ja siitäkin viisi hampaat irvessä. Ero oli helppoa, mutta ex otti raivokohtaukseni erontuskana kun oikeasti vain ärsytti, että hän oli vuosia hankala mutta vasta löydettyään uuden "sain luvan" erota hänestä. Klassinen alistussuhde, ja iloksihan se myöhemmin muuttui kun miehelle löytyi uutta tekemistä.
Toisen kanssa olin vain 1,5 vuotta, mutten päästänyt kyyneltäkään kun ero tuli. Olin käsitellyt asian hiljaa mielessäni jokaisen perusteettoman mykkäkoulun, raivaronpurkauksen, pettämisen, epätoivoisia sumutusyrityksiä selvittäessäni jo, että olin vain pohjattoman helpottunut kun pääsin eroon koko tyypistä.
En hirveästi jää murehtimaan mitään tällaisia, koska elämä on liian lyhyt sellaiseen.
Unohtui mainita, että moni ulkopuolinen ihminen alkoi sanelemaan minulle toipumisaikoja. Yksikin laski jollain matikalla, että seitsemän vuoden erosta kestää "joo kolmella jaettuna ja kahdella kerrottuna niin ja niin kauan" sekä puolentoistavuoden suhteesta olisi pitänyt jäädä kitumaan puoleksi vuodeksi. Ihan uutisena: suhteen kesto ei kerro mitään, koska se jättää ulkopuolelle dynamiikan ja tunteet ja en todellakaan anna ulkopuolisten enää määritellä elämääni sen jälkeen kun olen päässyt eroon yhdestä määräilijästä..
Vierailija kirjoitti:
Avioliitostani (15v.) ja lasten isästä ehkä vuoden, mutta ehdittiin puida yhdessä eroa jo 2v. ennen lopullista päätöstä. Jäätiin hyviksi ystäviksi. Toisesta 2v. suhteesta kesti 1,5v. ennen kuin olin taas valmis uuteen. Seuraavan kanssa seurustelin 2v. ja meni 6v. toipua ennen kuin löysin viimekesänä uuden. Tämän kanssa suhde kesti vain 6kk ja yhä olen palasina.
Osaatko sanoa miksi nuo ajat vaihtelevat noin paljon?
päivä helpo päästä yli lehmistä
Sisältö jatkuu mainoksen alla
5 minuuttia ja sen jälk. Pelkkää iloa.
Vierailija kirjoitti:
3kk niin pahin on ohi. Joten loppupeleissä aika pieni aika verrattuna ihmiselämän pituuteen. Monella (kuten itselläkin) uusi kumppani löytyi vuoden päästä erosta. Joten tsemppiä sulle:)
Tuo ei kaikkiin päde, vaikka se uusi löytyisi, sitä ihmistä jonka on ajatellut loppuelämän kumppaniksi laupauksineen päivineen ei voi koskaan kokonaan siitä selvitä ja unohtaa, se on fakta. Erostani on 19 vuotta.
Hyvinä aikoina muistaa niitä hyviä asioita ja hunoina aikoina tai päivinä muistaa niitä pettymyksiä pahoja tekojaan minuun nähden. Ei voi kokonaan unohtaa vaikka antaisi anteeksikin.
Sisältö jatkuu mainoksen alla
Oman kokemukseni mukaan ensimmäiset 4kk pahimmat (useamman vuoden kestäneet suhteet). Täysin kokonaan yli en tiedä pääsenkö koskaan. Voi olla että on totta sanonta, että erosta yli pääseminen kestää puolet siitä mitä suhde kesti. Nämä "puolikkaat" eivät vielä ole tulleet täyteen kohdallani joten liian aikaista sanoa.
Vierailija kirjoitti:
Vierailija kirjoitti:
3kk niin pahin on ohi. Joten loppupeleissä aika pieni aika verrattuna ihmiselämän pituuteen. Monella (kuten itselläkin) uusi kumppani löytyi vuoden päästä erosta. Joten tsemppiä sulle:)
Tuo ei kaikkiin päde, vaikka se uusi löytyisi, sitä ihmistä jonka on ajatellut loppuelämän kumppaniksi laupauksineen päivineen ei voi koskaan kokonaan siitä selvitä ja unohtaa, se on fakta. Erostani on 19 vuotta.
Hyvinä aikoina muistaa niitä hyviä asioita ja hunoina aikoina tai päivinä muistaa niitä pettymyksiä pahoja tekojaan minuun nähden. Ei voi kokonaan unohtaa vaikka antaisi anteeksikin.
Voi selvitä kokonaan. Ajattelin lasteni isää loppuelämän kumppaniksi. Olimme yhdessä 16 vuotta. Nykyään olemme tekemisissä lasten asioissa ja vanhemmuuteen liittyvien juttujen sopiminen sujuu hyvin. Suhtaudun exääni lasten isänä. Hän on neutraali, ei herätä suuria tunteita suuntaan tai toiseen. En tietenkään unohda häntä koskaan kokonaan, koska hän on osa monia muistojani. Mutta samalla lailla muistoissa kulkee mukana monia muitakin ihmisiä. En kuitenkaan kaipaa häntä ollenkaan enkä halua häntä tiiviimmin elämääni. Esim. edesmennyttä isääni kaipaan aivan eri lailla. Tiedän, että jäimme exän kanssa eri käsitykseen joistakin eron syistä. Se ei haittaa. Näin neljä vuotta myöhemmin minulla ei ole enää mielenkiintoa kaivella niitä, eikä mitään tarvetta saada ex näkemään asioita kantiltani. En myöskään muistele pettymyksiä ja pahoja tekoja. Eivät ne ole enää osa elämääni. Miksi turhaan pilaisin hyvän tuuleni muistelemalla niitä. Jos tulevat mieleen (harvoin), alan tehdä jotain kivaa, joka vie ajatukset muuhun.
Sisältö jatkuu mainoksen alla
Te jotka olette eronneet pidemmästä suhteesta ja kaipaatte edelleen - kertokaa tyhmälle mitä te niissä eksissä kaipaatte? En ole jäänyt murehtimaan ensimmäistäkään eksää, koska kaikissa olleet vikansa ja se unelmieni mies on vasta tulossa.
Vierailija kirjoitti:
Te jotka olette eronneet pidemmästä suhteesta ja kaipaatte edelleen - kertokaa tyhmälle mitä te niissä eksissä kaipaatte? En ole jäänyt murehtimaan ensimmäistäkään eksää, koska kaikissa olleet vikansa ja se unelmieni mies on vasta tulossa.
Eihän sitä exää henkilönä tai persoonana välttämättä kaipaa. Samalla saattaa menettää mahdollisen unelman ydinperheestä lapsille, tulevaisuudensuunnitelmia, kodin, kesämökin, yhteisiä ystäviä. Ero ei ole koskaan ero pelkästään yhdestä ihmisestä vaan samalla kertaa muuttuu moni asia. Surua ja luopumista, vaikka sitä rakkautta ja intohimoa ei enää olisi ollutkaan.
Sisältö jatkuu mainoksen alla
Vierailija kirjoitti:
Vierailija kirjoitti:
Te jotka olette eronneet pidemmästä suhteesta ja kaipaatte edelleen - kertokaa tyhmälle mitä te niissä eksissä kaipaatte? En ole jäänyt murehtimaan ensimmäistäkään eksää, koska kaikissa olleet vikansa ja se unelmieni mies on vasta tulossa.
Eihän sitä exää henkilönä tai persoonana välttämättä kaipaa. Samalla saattaa menettää mahdollisen unelman ydinperheestä lapsille, tulevaisuudensuunnitelmia, kodin, kesämökin, yhteisiä ystäviä. Ero ei ole koskaan ero pelkästään yhdestä ihmisestä vaan samalla kertaa muuttuu moni asia. Surua ja luopumista, vaikka sitä rakkautta ja intohimoa ei enää olisi ollutkaan.
Mutta eihän noista syistä yksikään ole avio/avovuoteessanne, joten en edelleenkään ymmärrä! En ole jäänyt kaipaamaan mitään noista, koska ei noihin ole liittynyt mitään positiivisia muistoja koska eksän haamu kummittelee mukana. Ihan maallisia ja kaikenhan voi hankkia itse jos on vaan tahtoa ja ymmärrystä. Joku ydinperhe nyt on vielä hyvä syy, mutta en siltikään jäisi viettämään lapsiperhearkea ihmisen kanssa jonka kanssa se ei toimi. Noi kaikki syyt liittyvät rahaan ja maallisiin asioihin, jotka ovat yhdentekeviä.
Vierailija kirjoitti:
Vierailija kirjoitti:
Te jotka olette eronneet pidemmästä suhteesta ja kaipaatte edelleen - kertokaa tyhmälle mitä te niissä eksissä kaipaatte? En ole jäänyt murehtimaan ensimmäistäkään eksää, koska kaikissa olleet vikansa ja se unelmieni mies on vasta tulossa.
Eihän sitä exää henkilönä tai persoonana välttämättä kaipaa. Samalla saattaa menettää mahdollisen unelman ydinperheestä lapsille, tulevaisuudensuunnitelmia, kodin, kesämökin, yhteisiä ystäviä. Ero ei ole koskaan ero pelkästään yhdestä ihmisestä vaan samalla kertaa muuttuu moni asia. Surua ja luopumista, vaikka sitä rakkautta ja intohimoa ei enää olisi ollutkaan.
Tämä on klassinen onko lasi puoliksi tyhjä vai täysi näkökantaero. Mulle se eron tuoma muutos ei ollut surua ja luopumista vaan helpotusta ja uusia mahdollisuuksia. Itsekin onnistuneessa uusperheessä kasvaneena en pidä edes ydinperhettä pakollisena ihanteena.
-eri
Sisältö jatkuu mainoksen alla
Hei AP.
Tekstisi oli pitkälti kuin itseni reilu vuosi sitten kirjoittama. Erosin silloin ensimmäisestä vakavasta, pitkästä suhteestani josta avoliitossa ehdimme olla yli vuoden. Mitä pidemmälle suhde meni, sitä enemmän tajusin ettei se toimi ja aloin valmistella itseäni eroon. Se oli niin vaikeaa siitäkin huolimatta, että mies kohdisti minuun henkistä väkivaltaa. Silti rakastin häntä ja uskoin, että jos otan eron niin en koskaan tule enää löytämään ketään tai olemaan onnellinen. Itsetuntoni oli palasina ja uskoin etten kelpaisi kellekään toiselle.
Lopulta mies pakotti ottamaan eron kun jäi kiinni pettämisestä. Olin ehtinyt valmistella itseäni eroon jo jonkin aikaa mutta se oli silti hiton raskasta. Itkin itseni uneen muutamana yönä, olin palasina enkä uskonut että selviän. Parin viikon kuluttua erosta revin itseni väkisin ulos kavereiden kanssa ja huomasin, että elämä on oikeastaan ihan hyvää näinkin. Toki käsittelin edelleen eroa, mutta huomasin että maailmassa on paljon hyviä asioita ja hienoja ihmisiä.
Moni varmaan sanoisi että etenin liian nopeasti, mutta noin kuukausi eron jälkeen tapasin erään aivan ihanan miehen joka sai minut tuntemaan itseni eläväksi taas. Tulimme täydellisesti juttuun, tuntui kuin olisin löytänyt sielunkumppanini. Hän tiesi erostani heti alusta lähtien ja etenimme hitaasti. Nykyään jo mietin, että oli typerää koskaan itkeä sen väärän perään ja että sen oli tarkoituskin mennä juuri niin kuin se meni. Nykyään olemme parisuhteessa tuon miehen kanssa ja olen onnellinen, koen oikeasti löytäneeni rakkauden, en vain toista parisuhdetta.
Se on vaikeaa nyt ja sinusta tuntuu ettet tule koskaan enää olemaan onnellinen tai löytämään ketään parempaa kuin hän. Mutta ihan oikeasti; se helpottaa pikku hiljaa. Tulet vielä olemaan onnellinen ja tuntemaan ja kokemaan hyviä asioita. Lupaan että päivä kerrallaan helpottaa kun vain jaksat olla vahva. Keskity sellaisiin asioihin, jotka ovat ennen tehneet sinut iloiseksi. Voi ottaa hetken että ne taas tuntuvat joltain, mutta älä luovuta. Äläkä jää yksin. Käy voimavarojesi mukaan ulkona, tapaa ihmisiä, harrasta. Selviät kyllä! <3
Vierailija kirjoitti:
Te jotka olette eronneet pidemmästä suhteesta ja kaipaatte edelleen - kertokaa tyhmälle mitä te niissä eksissä kaipaatte? En ole jäänyt murehtimaan ensimmäistäkään eksää, koska kaikissa olleet vikansa ja se unelmieni mies on vasta tulossa.
Minä olen eronnut 20-vuotisesta parisuhteesta. Kuten yllä eräs sanoi, niin ei sitä eksää kaivata enää vuosien jälkeen, vaan sitä, ettei saanut sitä mitä halusi. Minun tavoitteeni oli koko elämän mittainen parisuhde ja suru jäi siitä, ettei sellaista saanut. Toisekseen, eihän se eksä läpeensä huono ollut. Hänessä oli kaikkien huonojen puolien ohella paljon arvostettavaa.
Vaikka olenkin nyt uudelleen naimisissa ja mieheni on minulle täydellinen, niin silti se haiku on jäljellä, että saan korkeintaan parikymmen vuotisen parisuhteen tästä ennen kuin kuolema meidät erottaa.
Ja miksikö kaipaan elämänmittaista parisuhdetta? Koska olen nähnyt, paljon ihmissuhteen kehittyminen vie aikaa, ja mihin se parhaimmillaan johtaa. Lyhyt ihmissuhde ei koskaan pääse samalle tasolle, vaikka alun kiima on ihan oma ihanuutensa sekin.
Helppoa se on kun tiedostaa ettei toinen rakasta sinua. Miksi sitä kuluttaisi yhtää kyyneltä tai ajatusta sellaiseen pelleen.
20 vuotta erosta. En oo selvinnyt.
Vierailija kirjoitti:
Vierailija kirjoitti:
Te jotka olette eronneet pidemmästä suhteesta ja kaipaatte edelleen - kertokaa tyhmälle mitä te niissä eksissä kaipaatte? En ole jäänyt murehtimaan ensimmäistäkään eksää, koska kaikissa olleet vikansa ja se unelmieni mies on vasta tulossa.
Minä olen eronnut 20-vuotisesta parisuhteesta. Kuten yllä eräs sanoi, niin ei sitä eksää kaivata enää vuosien jälkeen, vaan sitä, ettei saanut sitä mitä halusi. Minun tavoitteeni oli koko elämän mittainen parisuhde ja suru jäi siitä, ettei sellaista saanut. Toisekseen, eihän se eksä läpeensä huono ollut. Hänessä oli kaikkien huonojen puolien ohella paljon arvostettavaa.
Vaikka olenkin nyt uudelleen naimisissa ja mieheni on minulle täydellinen, niin silti se haiku on jäljellä, että saan korkeintaan parikymmen vuotisen parisuhteen tästä ennen kuin kuolema meidät erottaa.
Ja miksikö kaipaan elämänmittaista parisuhdetta? Koska olen nähnyt, paljon ihmissuhteen kehittyminen vie aikaa, ja mihin se parhaimmillaan johtaa. Lyhyt ihmissuhde ei koskaan pääse samalle tasolle, vaikka alun kiima on ihan oma ihanuutensa sekin.
Täällä puhuttiin exän haikailusta. Eihän tämä ole exän perään haikailua vaan omien menetettyjen unelmien haikailua.
Olen uusperheessä. Mun mies haikailee tuota menetettyä unelmaa. Ymmärrän hyvin, hänen vanhempansa ovat olleet naimisissa yli 50 vuotta. Tämä ei ole uhka uusperheellemme. Exäänsä mies ei haikaile. On sitä mieltä, että ero oli oikea ratkaisu. Exän perään haikailu haittaisi parisuhdettamme. Eri asioita.
Vierailija kirjoitti:
Vierailija kirjoitti:
Omasta erosta on noin 3 vuotta ja vieläkin on usein huonoja aikoja. Avioliittoa oli takana noin 12 vuotta. Vaimo jätti minut syystä jota ei suostunut kertomaan ja kieltäytyi pariterapiasta suoralta kädeltä. Olisiko ollut sitten toinen mies kun meni uusiin naimisiin melko pian eron jälkeen.
Kovasti olen tehnyt töitä etten katkeroituisi, mutta aika huonolta näyttää. Toivon ettei kokonaan yli pääseminen vaatisi enää montaa vuotta. Laastarisuhteesta tällainen pelastusrenkaalla varustettu viikonloppuisi voi vaan unelmoida.
Fischerin erokirjasta sanoisin näin miehenä, että se on melko pitkälle naisen näkökulmasta kirjoitettu vaikka sopii tietysti kummalle sukupuolelle tahansa. Ihmekös tuo kun suurin osa Fischerin eroseminaareihin ja terapiaan osallistuneista on naisia.
Vaikutat älykkäältä ja kirjoitat hyvin. Tämä ei ole itsestäänselvyys. Hankkiudu eroon pelastusrenkaasta, itsesi takia. Hanki itsellesi fyysisesti hyvä olo. Keksi jotain uutta, mikä haastaa sinua henkisesti ja älyllisesti, niin että alat oikeasti kiinnostua jostain ja se alkaa tuottaa iloa. Se voi olla hidasta mutta tuo kaikki alkaa loistaa ulospäin. Tsemppiä kaikille tässä ketjussa t. kohtalotoveri.
Miksette miehet hyvät kirjoita sitä kirjaa itse?
Avioliitostani (15v.) ja lasten isästä ehkä vuoden, mutta ehdittiin puida yhdessä eroa jo 2v. ennen lopullista päätöstä. Jäätiin hyviksi ystäviksi. Toisesta 2v. suhteesta kesti 1,5v. ennen kuin olin taas valmis uuteen. Seuraavan kanssa seurustelin 2v. ja meni 6v. toipua ennen kuin löysin viimekesänä uuden. Tämän kanssa suhde kesti vain 6kk ja yhä olen palasina.