Lue keskustelun säännöt.
Kauanko voi varatun naisen JÄRJETÖN ihastus kestää?
09.01.2018 |
Olen naimisissa mutta aivan järjettömästi ihastunut toiseen mieheen. Olen aina ollut hyvä hillitsemään itseni ja tälläistä ei ole ikinä minulle tapahtunut. En saa nukuttua, sydän takoo ja olen kaikki päivät aivan sekaisin. Mietin vain tätä ihastuksen kohdetta, tulen kohta hulluksi! Tämä vain pahenee vaikka emme juuri näe. En voi uskoa tätä mutta en kohta mene takuuseen itsestäni. Aivan järkyttävää, tämä häiritsee elämääni, jatkunut jo kuukausia yhä paheten. Koskaan en ole kokenut vastaavaa. Kauanko tämä voi kestää, meneekö edes ohi, mitä ihmettä teen? Tarvitsen kohta jotain rauhoittavia olotilaani : (
Kommentit (173)
Tuosta tylyydestä: itse olen tyly sen takia, että ihastukseni ei näkyisi niin selvästi läpi.
Sisältö jatkuu mainoksen alla
Sisältö jatkuu mainoksen alla
Vierailija kirjoitti:
Vierailija kirjoitti:
Vierailija kirjoitti:
Vierailija kirjoitti:
Vierailija kirjoitti:
Ap tässä. Olen hyvin hämmentynyt tästä omasta voimakkaasta reagoinnistani. Vastapuoli on myös osoittanut kiinnostusta minuun joten tämä ei ole kokonaan yksipuolista. Hänen parisuhteestaan en tiedä onko sellaista. Itselläni suuria ongelmia mieheni kanssa ja se varmasti on osaltaan mahdollistanut tämän tilanteen. Vetovoima ihastukseni on ihan valtava, tuntuu lähes mahdottomalta taistella vastaan varsinkaan jos hän olisi yhtäkkiä aloitteellinen suhteeni. Tuntuu kuin minusta (järkevä aikuinen äiti ja vaimo) olisi tullut pikkutyttö jonka posket punastuu pelkästä ajatuksesta. En voi tälle tunteelle mitään, ne jotka eivät ole vastaavaa kokeneet eivät voi varmaan tätä ymmärtää. Kaipaus on sekä henkistä että fyysistä ja tuntuu että vie mennessään teki mitä tahansa. Todella pelottavaa ja kuluttavaa!
Millainen ihastus on ulkoisesti?
Minun makuuni kovasti, tietenkin. Tuskin olisin ihastunut mihin tahansa tyyppiin, täytyy olla ulkoisesti ”sopiva”. Oma makuni ei ole ihan keskiverto. Hän saa kyllä sukat pyörimään jaloissani!
Pitkä, tumma ja komea siis
Oma mieheni on tumma ja komea. Ihastukseni ei niinkään, pikemminkin ehkä punapää, joita inhoan. t:ohis
Minunkin oma mieheni on tumma ja komea, aito alfa muutenkin. Ihastukseni taas on vaaleanruskea hiuksistaan ja hänellä on pieni vamma.
Kaks vuotta jo kestäny... nyt helpottaa kun ei olla enää samassa työpaikassa, mutta välillä hän tulee ajatuksiini :(
Sun täytyy tavata se mies ja keskustelal asiasta. Jos mies tuntee yhtä voimakkaasti sinua kohtaan niin joudut purkamaan nykyisen avioliittosi. Jos siitä ei kärsi kukaan muu kuin sun miehes, niin anna mennä vain. Elämä on liian lyhyt tuhlattavaksi epätietoisuuteen.
Eikö teidän parisuhteissa sitten keskustella?
Rakastuimme järjettömäksi mieheni kanssa, kun tapasimme. Olin suhteessa toisen kanssa vielä silloin. Tapasimme kerran ja toisella kerralla vietin miehen kanssa miehen luona kaksi yötä ja yhden päivän putkeen. Juttelimme, rakastelimme ja tämän jälkeen jätin tuon toisen miehen heti. Tiesin löytäneeni sielunkumpanini.
Vuosia myöhemmin olemme tehneet kaksi lasta ja suhteemme voi edelleen hyvin. Olemme todella hyvissä väleissä, keskustelemme, kunnioitamme toisiamme, mutta tottakai tässä vaiheessa se intohimo on laskenut. Se on ihan biologista ja luonnollista, että näin käy. Niinpä olemme avanneet suhteen niin, että saa käydä vieraissa. Itselläni on siihen vähemmän tarvetta. En tiedä, kuinka usein mieheni käy, mutta hän on luonteeltaan sekkailija ja reissaakin välillä yksin tai harrasteporukka. Olen melko varma. että näillä reissuilla on ollut seksiä. En ole varma, koska mitään muutoksia ei meidän väleissämme tai suhteessamme ole tapahtunut ja olen edelleen onnellinen.
Miksi kärvistellä, kunn ei ole pakko?
Sisältö jatkuu mainoksen alla
Vierailija kirjoitti:
Eikö teidän parisuhteissa sitten keskustella?
Rakastuimme järjettömäksi mieheni kanssa, kun tapasimme. Olin suhteessa toisen kanssa vielä silloin. Tapasimme kerran ja toisella kerralla vietin miehen kanssa miehen luona kaksi yötä ja yhden päivän putkeen. Juttelimme, rakastelimme ja tämän jälkeen jätin tuon toisen miehen heti. Tiesin löytäneeni sielunkumpanini.
Vuosia myöhemmin olemme tehneet kaksi lasta ja suhteemme voi edelleen hyvin. Olemme todella hyvissä väleissä, keskustelemme, kunnioitamme toisiamme, mutta tottakai tässä vaiheessa se intohimo on laskenut. Se on ihan biologista ja luonnollista, että näin käy. Niinpä olemme avanneet suhteen niin, että saa käydä vieraissa. Itselläni on siihen vähemmän tarvetta. En tiedä, kuinka usein mieheni käy, mutta hän on luonteeltaan sekkailija ja reissaakin välillä yksin tai harrasteporukka. Olen melko varma. että näillä reissuilla on ollut seksiä. En ole varma, koska mitään muutoksia ei meidän väleissämme tai suhteessamme ole tapahtunut ja olen edelleen onnellinen.
Miksi kärvistellä, kunn ei ole pakko?
Oikeastiko kuvittelet, että avoin suhde onnistuu kaikilta tuosta noin vain? Mulle sopisi kyllä, miehelleni ei todellakaan, olisi liian mustasukkainen minusta.
Siskollani on OCD ja limerenssi-ihastusten myötä olen arvellut että itse saatan olla bipolaarinen. Serotoniinitaso olisi varmaan hyvä tutkituttaa. Kokemuksia?
Sisältö jatkuu mainoksen alla
Limerenssi ihastukseni ovat olleet joko paremmin koulutettuja kuin puolisoni/minä, yhteiskunnallisesti vaikutusvaltaisempia sekä varakkaampia, tuttu tilanne muille?
Vierailija kirjoitti:
Siskollani on OCD ja limerenssi-ihastusten myötä olen arvellut että itse saatan olla bipolaarinen. Serotoniinitaso olisi varmaan hyvä tutkituttaa. Kokemuksia?
Naurettavaa, että aina kun joku kertoo täällä olevansa syvästi ihastunut vaikka on varattu, kyse on limerenssistä tai jostakin sairaudesta. Newsflash että ihminen voi myös löytää sen oikean tai ihan simppelisti vaan rakastua huolimatta parisuhteestaan.
Sisältö jatkuu mainoksen alla
En ollut itse naimisissa vaan hyvin yksinäinen pakkomielteisen ihastumisen aikaan ja minua olisi kyllä auttanut, jos olisin tuntenut henkilön silloin paremmin. Ei nimittäin ollutkaan sellainen, jonka kanssa olisin oikeasti halunnut parisuhteeseen.
Mulla on kans ollut vastaavaa ihastusta aika pitkäänkin, useita vuosia, välillä unohtui pitkäksikin aikaa ja vahvistui myöhemmin. En ollut edes nähnyt ihastukseni kohdetta sitten kouluaikojen, enkä ole muutenkaan häneen yhteyksissä. Jossain vaiheessa aloitin parisuhteen toisen ihmisen kanssa (hänet tavatessani tämä ihastus ei vaivannut). Kun joitakin vuosia myöhemmin parisuhteessani tunteet väljähtyivät ja arki oli pelkkää riitelyä, pakenin ongelmia tähän ihastukseeni palaten ja häntä miettien. Tunteet olivat välillä tosi voimakkaita. Uskon, että ne johtuivat siitä, koska en koskaan kunnolla tuntenut häntä ja loin hänestä eräänlaisen illuusion omassa mielessäni. Minulle hän edusti kaikkea sitä, mitä kumppanini ei ollut. Jossain vaiheessa havahduin todellisuuteen ja tajusin, että olen toivoton ja kumppanini kanssa meillä ei ole enää tulevaisuutta. Onneksi hänkin ajatteli, että on aika jatkaa omilla poluillamme.
Jonkin aikaa eron jälkeen mietin ihastustani vielä, mutta se tunne hiipui hiljakseen pois. Elämääni tuli uusia ihmisiä, toiset hyviä ja toiset ei niinkään, mutta heidät ainakin tunsin, he olivat oikeita ihmisiä. Mietin, että ehkä aikanaan pelkäsin satuttavani itseäni, jos tutustun johonkin ihmiseen oikeasti ja hän ei vaikka tunnekaan samoin. Joskus on kuitenkin parempi ottaa riski. En tällä tarkoita, että menkää ja pettäkää kumppanianne, jos olette parisuhteessa. Mutta ennemmin tai myöhemmin tulee aika, jolloin asiat on kohdattava silmästä silmään ja silloin on tehtävä valinta. Elääkö kuvitelmissa vai läsnä omassa elämässä, ja onnistuuko se nykyisen kumppanin kanssa vai täytyykö jatkaa matkaa yksin. Monesti kynnys suhteeseen ihastuksen kanssa voi olla kasvanut korkeaksi ja pettymys tuleekin nopeasti, kun omassa mielessä on jo rakentanut mahtavat pilvilinnat. Uskaltakaa elää. Tsemppiä kaikille, jotka kamppailette asian kanssa <3
Sisältö jatkuu mainoksen alla
Mullakin on vähä vastaava tilanne. Tutustuin työharjoittelussa ihanaan mieheen 2012. Ihastus jatkuu edelleen. Harjoittelun jälkeen oltiin on-off samassa työpaikassa mutta jälleen näkeminen oli aina ihanaa ja jotenkin meillä tuntuu olevan jonkin sortin yhteys/sielujen sympatia tms ppaskaa :D Nyt ollaa viimeksi nähty kesällä ja silloin hän piikitteli ja ilkeili minulle parisuhteestani. Toivottavsti tää joskus laantuis, luultavasti olen vain ihastunut mielikuvaan meistä yhdessä.
Minä olen tässä pari vuotta varattuna kuolannut varattua kaverimiestä, johon oli sitä ennen pelkästään kaverilliset tunteet. Nyt homma on pahentunut siihen, että olen alkanut ihastua hänen tyttöystäväänsäkin! Nykyään haaveilen, että meillä neljällä voisi olla onnellinen polysuhde ja koen, että sillä tapaa voisin olla onnellinen ilman, että kenenkään tarvitsisi olla mustasukkainen tai pettää ketään. Olen myös vähän lukenut rivien välistä, että tämä voisi käydä kaverini tyttöystävälle (en siis suoraan ole puhunut tunteistani kumpaakaan kohtaan), mutta molemmat miehet tuntuvat olevan pinttyneen typerään yksiavioisuuteen, vaikka mitä enemmän hommaa ajattelen, sitä enemmän järkeä siinä olisi myös käytännössä.
Olen ollut tämän rakastumiseni kanssa aika onneton ja masentunut, pahimmillaan käynyt itsemurhan partaalla. Yrittänyt kyllä unohtaa tuon, pitää etäisyyttä, hengata normaalisti kaverina, herätellyt tunteitani miestäni kohtaan ja pitänyt suhdettamme ja sen hyviä asioita yllä. Välillä harkitsen eroamista, koska tuntuu pahalta valehdella miehelleni jatkuvasti tästä asiasta. En kyllä varmaan olisi sen onnellisempi sinkkunakaan, eikä mieskään olisi onnellinen, jos jättäisin hänet. Voisimpa vain olla yhdessä kaikkien rakastamieni ihmisten kanssa ja he keskenään siten kuin itse tykkäävät. Silloin voisin kokea olevani aidosti onnellinen.
Sisältö jatkuu mainoksen alla
Vierailija kirjoitti:
Minä tapasin ihastukseni syksyllä 2013. Näemme harvakseltaan eikä hän tiedä tunteistani, ei myöskään mieheni. Uskon vakaasti että ihastukseni olisi "se oikea", mutta olen sitoutunut yhteiseen elämään mieheni kanssa. Kukaan ei saa koskaan tietää ihastuksestani, mutta itselleni on jollain tavalla lohdullinen se ajatus, että hän on sittenkin olemassa ja tapaan häntä toisinaan. Eli omalla kohdallani ihastus on kestänyt vuosia eikä todennäköisesti mene ohi ikinä.
Samankaltainen tilanne. Näin hänet viimeksi 2009, mutta silti vielä nousee ikävä pintaan. Toki jo helpompaa nyt, mutta tiedän, että pienikin kohtaaminen räjäyttää potin. Ajoi kerran autolla vastaan ja olin kuukausia tolaltani.
Onpa helpottavaa vihdoin ymmärtää etten ole tämän limerenssin kanssa yksin. Kiitos kaikille asiasta avautuneille.
Vierailija kirjoitti:
vittu te ootte sekaisin...
Entäs jos osuisi tuo ihastumisen tunne omalle kohdallesi?
Itse olen onneksi ihastunut kahteen fiktiiviseen mieheen joita ei ole oikeasti olemassa. Voi sitten kohdistaa niitä tunteita oomaan puolisoon.
Kokenut tuon... auttaa hiukan, kun kääntää ne tunteet siihen omaan mieheen. Seksikin tuntuu paremmalta :)
Myöhemmin havaitsin ihastukseni kohteen rasistiseksi kusipääksi - toki merkit oli jo aiemmin ilmassa mutta ihastuksesta sokeana en niitä nähnyt. Onneksi en höyrähtänyt eroamaan.
Kivoja puolisoja ja naisia. Kyllä naisiin ei ole luottamista, ei yhtään. Mgtow ainoa järkevä valinta.
Oma mieheni on tumma ja komea. Ihastukseni ei niinkään, pikemminkin ehkä punapää, joita inhoan. t:ohis