Lue keskustelun säännöt.
Tervetuloa lukemaan keskusteluja! Kommentointi on avoinna klo 7 - 23.
Tervetuloa lukemaan keskusteluja! Kommentointi on avoinna klo 7 - 23.
Alue: Aihe vapaa
Haluaisin naimisiin mutta mies ei ''VIELÄ''
Ollaan oltu yhdessä yli 10 vuotta, seurustelemaan alettiin 18 vuotiaina. Tilanne on se että itse haluaisin jo naimisiin. Olen aina tiennyt haluavani naimisiin ja luulin että niin mieskin. Alkuseurustelun ajan oli ihan okei että minua ei kosittu, sillä olinhan kuitenkin vasta päälle parikymppinen. Nyt kuitenkin kun ikää alkaa tulemaan ja itsestä tuntuu että ajatus jo erittäin tervetulleelta, tuntuu hölmöltä että mies ei haluakkaan.
Olemme puhuneet tästä asiasta ja enemmän ja vähemmän vuoden ajan, joka kerta vastaus on sama ''en ol vielä valmis'', ''odotan sitä tunnetta että haluan mennä''. Tämä kuulostaa karulta ja kerran purskahdin itkuun, että tarkoittaako se sitä että odottaa vain jotain parempaa naista, että hän ei olisi varma minusta. Kuitenkin vakuuttaa että kyse ei ole siitä ja haluaa kyllä olla minun kanssani. En siis tajua enää yhtään.
Onko muita ketkä olisi päässeet yli ''hääkuumeesta'' ja olisi silti elänyt saman tyypin kanssa onnellisesti? Itseä vaan pelottaa että suhde päättyy katkeruuteen ja/ tai mies heti tämän jälkeen löytää toisen jonka kihlaa. Että vika olisi oikeasti minussa.
Kommentit (130)
Vierailija kirjoitti:
Vierailija kirjoitti:
Vierailija kirjoitti:
Vierailija kirjoitti:
Vierailija kirjoitti:
Haluat naimisiin...miksi?
Oikeusturvan takia? Mun äidin ystävältä kuoli mies sairaskohtaukseen. Olivat yhdessä olleet ja asuneet vuosikaudet, mutta eivät naimisissa. Mies kuoli kuitenkin yllättäen ja aika nuorena joku 60v joten testamenttia tai muutakaan ei ollut.
Koko omaisuus meni edellisessä suhteessa syntyneelle pojalle. Nainen joutu ulos heidän yhteisestä kodista. Leskellä olisi sentään asumisoikeus, mutta avoliitossa ei.
Tästä syystä en ole mennyt naimisiin. Lasten perintö kuuluu heille ja minulla on oma selustan turva tätäkin varten.
Nimenomaan näin. Käsittämätöntä ahneutta uuden kumppanin tulla siihen perimään, kun perintö ei hänelle kuulu. Ja kaikki vanhemmat eivät turvaa lastensa asemaa tarpeeksi, näitäkin on nähty, missä vanhempi selittää lapsille silmät sinisinä, ettei uusi kumppani ole kiinnostunut varoistani, voit luottaa siihen, että saat perinnön (ilman ositusta). Joopa joo.... Ja lapsi ei ymmärrä, että eihän asia niin ole, ja sietää syrjintää uuden kumppanin tultua leiriin, koska vanhempi manipuloi sillä perintöpuheella lasta kestämään syrjinnän.
Parempi on kun sille uudelle ei vain simppelisti anneta mitään mahiksia kumppaninsa omaisuuteen ikinä, niin tajuaa heti ettei se ole hänelle.Ihmisen omaisuus ei kyllä mitenkään automaattisesti "kuulu" kenellekään, ja sori vaan, vielä vähemmän niille lapsille jotka eivät usein ole tikkua ristiin sen omaisuuden eteen laittaneet kun sille asuntoa/mökkiä/tms mahdollisesti kymmeniä vuosia hoitaneelle puolisolle.
Kyllä minun omaisuuteni kuuluu lapsilleni, sillä olen sen isovanhemmiltani perinyt ja he puolestaan ovat perineet sen edellisiltä sukupolvilta. Edesmenneet sukupolvet ovat halunneet, että omaisuus säilyy suvussa, joten ovat rajanneet tulevat/nykyiset aviopuolisot ulkopuolelle. Näin minä myös aion tehdä aikanani.
Suvussa kulkenut omaisuus on vain minulla lainassa ja siirrän sen aikanaan eteen päin seuraavalle sukupolvelle.
Sisältö jatkuu mainoksen alla
Sisältö jatkuu mainoksen alla
Vierailija kirjoitti:
Vierailija kirjoitti:
Vierailija kirjoitti:
Vierailija kirjoitti:
Haluat naimisiin...miksi?
Oikeusturvan takia? Mun äidin ystävältä kuoli mies sairaskohtaukseen. Olivat yhdessä olleet ja asuneet vuosikaudet, mutta eivät naimisissa. Mies kuoli kuitenkin yllättäen ja aika nuorena joku 60v joten testamenttia tai muutakaan ei ollut.
Koko omaisuus meni edellisessä suhteessa syntyneelle pojalle. Nainen joutu ulos heidän yhteisestä kodista. Leskellä olisi sentään asumisoikeus, mutta avoliitossa ei.
Tästä syystä en ole mennyt naimisiin. Lasten perintö kuuluu heille ja minulla on oma selustan turva tätäkin varten.
Nimenomaan näin. Käsittämätöntä ahneutta uuden kumppanin tulla siihen perimään, kun perintö ei hänelle kuulu. Ja kaikki vanhemmat eivät turvaa lastensa asemaa tarpeeksi, näitäkin on nähty, missä vanhempi selittää lapsille silmät sinisinä, ettei uusi kumppani ole kiinnostunut varoistani, voit luottaa siihen, että saat perinnön (ilman ositusta). Joopa joo.... Ja lapsi ei ymmärrä, että eihän asia niin ole, ja sietää syrjintää uuden kumppanin tultua leiriin, koska vanhempi manipuloi sillä perintöpuheella lasta kestämään syrjinnän.
Parempi on kun sille uudelle ei vain simppelisti anneta mitään mahiksia kumppaninsa omaisuuteen ikinä, niin tajuaa heti ettei se ole hänelle.
Kummalle kuuluu ennemminkin esimerkiksi 20 vuotta yhdessä olleen parin asunto? Kuolleen miehen nykyiselle puolisolle vai keski-ikäisille lapsille miehen edellisestä liitosta? Leskellähän olisi asumisoikeus asuntoon, mutta avopuolisolla ei.
Vierailija kirjoitti:
No ap, sulla on selvät sävelet, haluat naimisiin ja lapsia. Jos olet jo lähes kolmekymppinen, kello tikittää. Kerro miehelle suunnitelmasi ja kysy häneltä millä aikataululla häät ja lapsenteko olisivat hänen listallaan. Jos vastaa epämääräisesti tai useamman vuoden, sitten sun pitää vetää siitä omat johtopäätöksesi. Sanot, että asuntoa ei kannata ostaa yhdessä, jos ette ole naimisissa ja suhteen tulevaisuus on epävarma.
Hanki itsellesi oma erillinen asunto, ala säästää toivomaasi tulevaisuutta varten. Älä luovu suunnitelmistasi miehen takia, äläkä odottele häntä. Elä omaa elämääsi. Jos mies huomaa että haluaakin elää kanssasi ja hankkia lapsia, sitten neuvottelette suhteenne ehdot uudestaan. Jos mies ei osoita mitään puoleenvälin tulon merkkejä, sitten katkaiset välit ja etsit uuden miehen, jonka kanssa teillä on yhteiset haaveet, tai hankit lapsen yksin.
Älä jää odottelemaan, elämä menee muuten sun ohi.
Juuri näin. Varaudu siihen, että jotkut ihmiset ajattelevat sun kiristävän miestä näillä asioilla. Et kiristä, kerrot vain omat haaveesi ja jos ne eivät kohtaa miehen haaveiden kanssa, on ehkä tehtävä kipeitä ratkaisuja. Olin itse tilanteessa, että meillä oli yksi ihana lapsi. Arki rullasi, mutta mies ei halunnut toista lasta eikä naimisiin. Oli tosi ahdistavaa tajuta, että rakastan tuota ihmistä, mutta en voi jättää noita kahta haavetta huomioimatta katkeroitumatta. Tein paljon ajatustyötä ja lopulta puhuttiin vakavasti, kerroin ilman kiihkoilua, että rakastan, mutta että syytän häntä kymmenen vuoden päästä jos en nyt tee omia valintojani vaan tyydyn hänen päätöksiinsä. Ja samalla kunnioitan hänen päätöksiään, vaikken ymmärrä syytä. Tuli kriisi. Kun olin myymässä vaunuja, pinnasänkyä ym. varastosta, mies ehdotti toisen lapsen yrittämistä. Toinen on nyt tulossa, mies kosi. En tiedä mikä meillä loksahti paikoilleen, monet ovat kommentoineet että ”sait tahtosi läpi”. Me ollaan molemmat aikuisia, melko itsenäisiä tietyissä asioissa, tuo luonnehdinta ei sovi tähän tilanteeseen.
Mutta pointtina siis se (pitkä vuodatus), että mieti minkä valintojen kanssa olet valmis elämään ja pidä huoli, että ne ovat omiasi ja miehesi valinnat ovat hänen omiaan. Kamalinta olisi herätä siihen, että joku toinen teki näin suuret valinnat puolestasi. Ilman sarvia ja hampaita. Ja että puheista huolimatta kukaan muu ei voi tajuta teidän suhteenne dynamiikkaa ja päätöksiä ja koukeroita.
Vierailija kirjoitti:
Vierailija kirjoitti:
Vierailija kirjoitti:
Haluat naimisiin...miksi?
Oikeusturvan takia? Mun äidin ystävältä kuoli mies sairaskohtaukseen. Olivat yhdessä olleet ja asuneet vuosikaudet, mutta eivät naimisissa. Mies kuoli kuitenkin yllättäen ja aika nuorena joku 60v joten testamenttia tai muutakaan ei ollut.
Koko omaisuus meni edellisessä suhteessa syntyneelle pojalle. Nainen joutu ulos heidän yhteisestä kodista. Leskellä olisi sentään asumisoikeus, mutta avoliitossa ei.
Tästä syystä en ole mennyt naimisiin. Lasten perintö kuuluu heille ja minulla on oma selustan turva tätäkin varten.
Leski ei peri, jos perintökaaressa on rintaperillisiä. Perintö menee lapsille ja leskellä (avioliitto) on hallintaoikeus, joka on eri asia kuin omistusoikeus.
http://www.lakiopas.com/lakitietoa/perimysjarjestys/
Tuossa lisätietoa perintökaaresta.
Meillä ei ole lapsia, mutta mentiin naimisiin ihan vain perintöasioiden takia, kun omaisuutta alkoi kertyä. Muuten oltaisiin varmaan jatkettu avoliitossa.
Sisältö jatkuu mainoksen alla
Huomaa kyllä että suurin osa naisista on melkoisia kanoja jos olettaa että avioliitto tekee suhteesta muka tärkeämmän... Huh huh...
"Anne ja Pekka on ollu 13 vuotta yhdessä, mut ei oo naimisis, et ne ei varmasti oo tosissaan. Pekka varmaa odottaa koko aika parempaa.. kantsis kyl erota."
Mut sit jos vieressä on pariskunta jotka on menny naimisiin vuoden seurustelun jälkeen niin silloin se on muka jotenkin vakavampi suhde.
Monet tuntuu menevän naimisiin silkasta epävarmuudesta. Ajatellaan että "nyt kun ollaan naimisissa, niin on epätodennäköisempää että mies pettää yms". Paskat. Ihan yhtälailla pettämisiä tapahtuu aviossa kuin esim. pelkässä avoliitossakin. Avioerokin on melko helppo nykypäivänä toteuttaa.
Äitini opetti jos ei vuodessa tule kihloja niitä ei tule.
Seukkasin 8v miehen kanssa. Eka olin liian nuori, sitten kokematon, kouluttamaton. Aina jotain.. sanoi sitten kun olet 24 sitten kun päätät korkeakoulun yms.
No aikani kattelin ja vaihdoin vapaalle ja nykyinen aviomies kosi mua ehkä 1kk tapailun jälkeen. Nyt on lapsi ja onnellinen liitto.
Exä taitaa olla vieläkin sinkku. Lähemmäs 50 jo. Ei perhettä ei mitään.
Sisältö jatkuu mainoksen alla
Me ollaan oltu yhdessä 9 vuotta, ei olla naimisissa. Avoliitossa kyllä kahdeksatta vuotta. Eikä ole yhteisiä lapsia kun noita rakkauden hedelmiä oli molemmilla jo omasta takaa.
Ei käytetä sormuksia mutta ollaan tässä palloteltu sen ajatuksen kanssa että avioiduttaisiin nyt keväänä/kesänä kun kymmenen vuoden rajapyykki ylittyy. Ajateltiin että tehtäisiin se maistraatissa tai sitten ulkomailla, lapset vain mukana. Mikään ei sinänsä muuttuisi, pitäisin jopa oman sukunimeni :D
Vierailija kirjoitti:
Äitini opetti jos ei vuodessa tule kihloja niitä ei tule.
Seukkasin 8v miehen kanssa. Eka olin liian nuori, sitten kokematon, kouluttamaton. Aina jotain.. sanoi sitten kun olet 24 sitten kun päätät korkeakoulun yms.
No aikani kattelin ja vaihdoin vapaalle ja nykyinen aviomies kosi mua ehkä 1kk tapailun jälkeen. Nyt on lapsi ja onnellinen liitto.
Exä taitaa olla vieläkin sinkku. Lähemmäs 50 jo. Ei perhettä ei mitään.
Vuosi on ihan helvetin lyhyt aika. Kihloihin kannattaa mennä vasta sitten kun se parin vuoden rakkauspölly on hiipunut, ja mielellään jo koettu jonkun sortin kriisikin. Sitten kun ollaan huomattu sen puolison negatiivisetkin puolet, mutta todettu että niiden kanssa voi kuitenkin elää.
Alue: Aihe vapaa
Ei sekään oikein ole, mutta millainen ihminen edes haluaa naimisiin sellaisen kanssa, jonka joutuu alttarille pakottamaan? Siis miksi te (naiset) edes menette semmoisen miehen kanssa naimisiin, jonka olette siihen kiristäneet? En ymmärrä.