Lue keskustelun säännöt.
Miksi kukaan ei varoittanut, että raskaus on 9 kk fyysinen helv*tti???
07.01.2018 |
Ensin kolme kuukautta jatkuvaa pahoinvointia ja välillä oksentamistakin, ja niihin lisäksi aivan järkyttävä väsymys ja uupumus ja paleluakin vielä. Ei saa nukuttua kunnolla kun oksettaa koko ajan. Kun pahoinvointi alkaa hellittää niin tulee jatkuvat kivut selkään, liitoskivut ja vielä rannekanavaoireyhtymä joka pitää käsien kivulla hereillä öisin, ihan niin kuin ei riittäisi että yöt pyörii hereillä jo selkäkipujenkin vuoksi. Kivut väsyttää. Jatkuva 6 kk valvominen on aiheuttanut jo ihan karmivan kestoväsymyksen ja kestouneliaisuuden. Yrittää syödä terveellisesti ja jättää makeankin pois, mutta silti turpoaa kamalaksi palloksi, ja vaatteet ahdistaa päällä. Tässä vaiheessa mahakin on jo niin iso, että ei pysty kunnolla kumartelemaan, kengännauhojen sitominenkin on vaikeaa. Edelleenkään et pysty nukkumaan öisin. Kamala unenpuute ja oksetus esti urheilun alkuraskaudesta, vaikka kuinka yritti liikkua niin voimat ei riittäneet. Keskiraskaudessa kivut estää urheilun eikä nostellakaan asioita enää oikein saa, painavia siis. Urheilun puute romahduttaa entisestään fyysistä kuntoa, ja portaissa hengästyy heti. En ole ikinä elämässäni ennen ollut edes viikkoa näin huonossa kunnossa kuin nyt 7 kk ajan joka perk*eleen päivä. Miksi kukaan ei varoittanut, että raskaus on fyysisesti ihan hirveä kokemus? Ja minä en edes kärsi mistään hyperemeesistä eli tämä ei edes ole ollut mikään paha raskaus...
Kommentit (106)
Kurjalta kuulostaa ap:n tilanne. Eihän se kaikilla ole noin vaikeaa. Mutta samahan se on vauvojenkin kanssa: se on ihan eri tavalla rasittavaa eri perheissä. Omat lapseni olivat todella huonoja nukkujia. Tuttavaperheen äiti lykkäsi vauvan koppaan, jossa nukkui neljä tuntia, söi ja nukkui taas. Voi sanoa, että arkemme oli ihan erilaista. Edelleen sama se on myöhemminkin: joillekin teini-ikä on ihan h*lvettiä, joillekin se on vain kivaa, kun lapset ovat itsenäisempiä jne.
Sisältö jatkuu mainoksen alla
Sisältö jatkuu mainoksen alla
Vierailija kirjoitti:
Vierailija kirjoitti:
Vierailija kirjoitti:
Vierailija kirjoitti:
Toivottavasti saat helpon vauvan niin helpottaa. Mulla oli 9kk helvetti raskaus, mutta tää pikkuvauva-aika, josta kaikki koetti pelotella, on siihen verrattuna itselläni ihan leppoisaa.
Tiedän että pikkulapsiaika on rankkaa aikaa, mutta uskon että sen jaksaa koska voi taas urheilla ja huolehtia fyysisestä hyvinvoinnistaan. Jos ei muuten niin tekemällä vaikka sitten pitkiä vaunujuoksulenkkejä ja jumppaamalla kotona. Mutta nyt pahoinvointi ja huimaus ja karmiva väsymys on estänyt urheilun ja fyysinen vointi romahtanut todella huonoksi. Jos yritän lähteä kevyelle lenkille, niin näen vain huimauksen takia tähtiä ja väsymyksen vuoksi lihaksissa ei ole voimaa ollenkaan. Ennen raskautta pystyin juoksemaan portaat kuudenteen kerrokseen ylös, raskauden keskettyä kaksi kuukautta en meinannut jaksaa nousta portaita edes kävellen toiseen kerrokseen:( . Ap.
:D
Mikä siinä oli hauskaa? Ap.
Jos voit hyvin ja jos vauva on suhteellisen helppo niin varmaan jonkinlainen liikunta onnistuu ja ehkä kiinnostaakin.
Jos vauva ei nuku (jotkut vauvat eivät nuku edes vaunuissa), tai on itkuinen ja/tai olet itse kovin väsynyt niin se ei kyllä välttämättä ole ihan ensimmäisenä mielessä.
Voi olla että kaikki menee tosi hyvin ja virtaa riittää, mutta ompa ainakin nyt tästä varoitettu!
Vierailija kirjoitti:
Jos olisin ennakkoon tiennyt, että tämä on fyysisesti näin hirveää ja tuhoaa fyysisen voinnin lähes täysin, niin olisin silti tähän ryhtynyt, mutta olisin parin vuoden ajan säästellyt lomia, jotta voisin nyt tehdä niiden varassa lyhempää työviikkoa ja lisäksi olisin hakenut kevyempää työtä lähempää kotoa. Ja ehkä ennakkoon neuvotellut työnantajan kanssa 50 % työajasta tms (meillä se ei onnistu ellei noin vuotta etukäteen ano). Siksi olisin halunnut kuulla varoituksia, niin olisin voinut etukäteen järjestää elämäni toisin raskauden ajaksi. Ap.
Sairasloma
Vierailija kirjoitti:
Vierailija kirjoitti:
Vierailija kirjoitti:
Vierailija kirjoitti:
Vierailija kirjoitti:
Vierailija kirjoitti:
Kuinka yleistä ap moisen arvelet olevan? Itselläni ei tuota ollut ja kykenin olemaan normaalisti töissä.
Olen minäkin töissä, päivääkään en ole ollut raskaana ollessa pois edes minkään flunssan takia. Teen pitkää päivää vaativassa ammatissa. Näistä oireista huolimatta. Ap.
Onko syy sitten ihan itsessä, et anna itellesi riittävää lepoa vaan vedät pitkää päivää ylistressaantuneena.
Voi tietenkin olla. Mutta en tee ylitöitä vaan ihan normaalia työaikaani, työmatkat tosin on pitkät eli ne venyttävät päivää aika paljon. En tiedä miten annettaisiin itselle lepoa, koska en halua ilman erityistä syytä saikullekaan jäädä enkä voi vaihtaa kesken raskauden johonkin toiseen helppoon työpaikkaan, joka olisi kodin vieressä. Ap.
Onko verenpainettasi seurattu neuvolassa? Pystytkö tekemään välillä etäpäiviä?
On seurattu, ja seuraan kotonakin mittaamalla itse. Se on ehkä hieman turhan alhainen, välillä pyörryttääkin matalien paineiden takia. Mutta ei kuitenkaan hälyttävän alhainen sanoo terkkari. Olen yrittänyt syödä suolaa nostaakseni paineita mutta suola taas turvottaa aika pahasti joten ei sitä voi paljoa syödä. En pysty tekemään ollenkaan etäpäiviä, myöskään käyttämättömiä lomia minulla ei ole. Ap.
Sanoit tekeväsi pitkää päivää... eikö niitä tunteja saa pitää vapaana?
Talvilomakausi on juuri aluillaan? Ei talvilomaa?
... 0/5
Vierailija kirjoitti:
Vierailija kirjoitti:
Itse kävin tuon h*lvetin läpi aikanaan, enkä ole koskaan siitä toipunut. Menetin siinä rytäkässä oman vartaloni, jota en enää ikinä saa takaisin.
Lapsi on toki tärkein, mutta kyllä tästä kroppansa menettämisestäkin täytyy saada puhua.
Mitä tämä kroppansa menettäminen tarkoittaa? Olen ollut raskaana ja saanut lapsen, mutta en koe "menettäneeni" kroppaani.. Siis miten? Toki esim rinnat muuttuivat verrattuna entiseen mutta jo ikääntyminen muuttaa niitä.
Rinnat on kauniit kuin 25-sella vaihdevuosiin asti, jos ei ole tehnyt lasta.
Nyt 50+ alkavat näemmä hieman veltostua ja pienetä.
Sisältö jatkuu mainoksen alla
Vierailija kirjoitti:
Ensin kolme kuukautta jatkuvaa pahoinvointia ja välillä oksentamistakin, ja niihin lisäksi aivan järkyttävä väsymys ja uupumus ja paleluakin vielä. Ei saa nukuttua kunnolla kun oksettaa koko ajan. Kun pahoinvointi alkaa hellittää niin tulee jatkuvat kivut selkään, liitoskivut ja vielä rannekanavaoireyhtymä joka pitää käsien kivulla hereillä öisin, ihan niin kuin ei riittäisi että yöt pyörii hereillä jo selkäkipujenkin vuoksi. Kivut väsyttää. Jatkuva 6 kk valvominen on aiheuttanut jo ihan karmivan kestoväsymyksen ja kestouneliaisuuden. Yrittää syödä terveellisesti ja jättää makeankin pois, mutta silti turpoaa kamalaksi palloksi, ja vaatteet ahdistaa päällä. Tässä vaiheessa mahakin on jo niin iso, että ei pysty kunnolla kumartelemaan, kengännauhojen sitominenkin on vaikeaa. Edelleenkään et pysty nukkumaan öisin. Kamala unenpuute ja oksetus esti urheilun alkuraskaudesta, vaikka kuinka yritti liikkua niin voimat ei riittäneet. Keskiraskaudessa kivut estää urheilun eikä nostellakaan asioita enää oikein saa, painavia siis. Urheilun puute romahduttaa entisestään fyysistä kuntoa, ja portaissa hengästyy heti. En ole ikinä elämässäni ennen ollut edes viikkoa näin huonossa kunnossa kuin nyt 7 kk ajan joka perk*eleen päivä. Miksi kukaan ei varoittanut, että raskaus on fyysisesti ihan hirveä kokemus? Ja minä en edes kärsi mistään hyperemeesistä eli tämä ei edes ole ollut mikään paha raskaus...
Voi kuule, ei tuo ole mitään verrattuna siihen seuraavan 18 vuoden henkiseen helvettiin. Viimeistään etsiydyt kriisiterapiaan siinä vaiheessa kun jälkikasvusi on kasiluokkalainen.
Never again.
Olin kai 15, kun näin läheltä viimeisillään raskaana olevan naisen uimahallissa.:Se vaappui ähisten. Laiha, mutta maha kuin kasvain. Hirveä näky.
Silloin jo päätin noin ei mulle käy. Eikä käynyt.
Sisältö jatkuu mainoksen alla
Vierailija kirjoitti:
Vierailija kirjoitti:
Toivottavasti saat helpon vauvan niin helpottaa. Mulla oli 9kk helvetti raskaus, mutta tää pikkuvauva-aika, josta kaikki koetti pelotella, on siihen verrattuna itselläni ihan leppoisaa.
Tiedän että pikkulapsiaika on rankkaa aikaa, mutta uskon että sen jaksaa koska voi taas urheilla ja huolehtia fyysisestä hyvinvoinnistaan. Jos ei muuten niin tekemällä vaikka sitten pitkiä vaunujuoksulenkkejä ja jumppaamalla kotona. Mutta nyt pahoinvointi ja huimaus ja karmiva väsymys on estänyt urheilun ja fyysinen vointi romahtanut todella huonoksi. Jos yritän lähteä kevyelle lenkille, niin näen vain huimauksen takia tähtiä ja väsymyksen vuoksi lihaksissa ei ole voimaa ollenkaan. Ennen raskautta pystyin juoksemaan portaat kuudenteen kerrokseen ylös, raskauden keskettyä kaksi kuukautta en meinannut jaksaa nousta portaita edes kävellen toiseen kerrokseen:( . Ap.
Noin minäkin luulin, mutta totuus olikin jotain muuta. Raskausaikaisen väsymyksen päälle, kun tulee kuukausi tolkulla rikkonaisia ja valvottuja öitä, niin kaiken kävelyä rankemman liikunnan voikin unohtaa. Koska ei saa kunnolla nukutuksi, ei niistä urheilusuorituksista palaudu ja jaksaminen on entistä enemmän kortilla.
Mä pääsin aloittamaan treenit vasta muksun ollessa vuoden. Vaikka hän alkoi nukkua premmin jo 9kk iässä, niin meni useampi kuukausi, että keho palautui siitä rääkistä.
Ja vielä tuohon ”huonontuneeseen kuntoon”, niin iso osa siitä on ihan luonnollista. Sun verimäärä on nyt isompi ja hormonitkin tekevät oman osansa. Äkkiä se kunto palautuu, kun pääsee taas liikkumaan ja keho on palautunut. Muista olla itsellesi ja kehollesi armollinen.
Ap, mitä oikein odotit? Vaaleanpunaista hattaraa ja hehkua? :D
Mitäs kuvittelet elämän vauvan kanssa olevan?
Sisältö jatkuu mainoksen alla
Vierailija kirjoitti:
Vierailija kirjoitti:
Ihmiset "suosittelee" lasten tekoa koska se on niin ihanaa. Joo o. Kukaan ikinä maininnut Saattaa olla yhtä kidutusta se 9kk lisäks kroppa saattaa mennä pysyvästi pilalle eikä se lapsi todellakaan korvaa sitä menetystä vaikka muuta väitetään. Kuten joku mies sanoi joskus "nainen menee pilalle synnytyksessä" ilmankos jotkut isät hakee sitä lapsetonta naista perheensä ulkopuolelta.
Ei mene pilalle. Ihan bullshittiä.
Kyllä se kroppa menee pilalle joillakin naisilla. Ei ne repeytyneet vatsalihakset, löysä vatsa nahka , roikkuu tissit, kaameat raskausarvet houkuta lisääntymään. Ei ole sen arvoista. Mieluummin kroppa tupsahtaa ikääntyessä kuin lapsen teossa.
Joo, kamalaa se oli. En nukkunut enää rv30 jälkeen ja sitten kun vauva syntyi niin sitten vielä vähemmän. Noin puolitoistavuotta menikin valvoessa. Ärsyttävintä olikin se että raskaana olet itse vastuussa koko ajan vauvasta ja kärsit kaikki maailman vaivat ja lapsen isä vaan viheltelee vieressä. Synnytyksen jälkeen taas kun isä on yhtä lailla vastuussa lapsestaan ja vauvan voi lykätä välillä isälle ja voi itse vaikka yrittää nukkua.
Sisältö jatkuu mainoksen alla
Olen nähnyt vain yhden kaverin raskauden ennen tätä omaani. Kaveri oli kuin ei olisikaan raskaana ja vielä ihan viimeisillään loihti pikkujouluja kaikkine leipomuksineen kavereille. En olisi uskonut, että niin vain paineli keittiössä maha valtavana, jollen olisi itse ollut näkemässä.
Yhden työkaverin mahan kasvua olen myös seurannut ja hän kans paineli töissä ihan loppuun asti.
Joten joo, minut kanssa yllätti täysin nämä raskauden ikävyydet. Neljä kuukautta oon oksentanut, eikä ruoka pysy millään sisällä. Töitä en todellakaan jaksa, hyvä kun hereillä oon hetken päivästä. Liitoskivuista en ollut koskaan kuulutkaan, ennen kuin ne iski ja rupesin googlaamaan tämän vihlovan kivun syitä.
Mies tahtoisi kovasti touhuta mun kanssa kaikea kodin ulkopuolella, mutta musta ei ole kävelemään tai edes seisomaan pitkiä aikoja. Hengästyn pienestäkin kävelystä ja sydän hakkaa aivan hulluna. Suihkuunkin piti hommata tuoli mulle, kun lämmin vesi alkaa pyörryttämään ???
Tämä on ihan järkyttävä muutos entiseen erittäin aktiiviseen ja liikunnalliseen elämään. Haaveilen vaan tulevista vaunulenkeistä vauvan ja koiran kanssa. Nyt mies joutuu hoitamaan koiran aivan yksin. Koirapuistoon voin lähteä miehen kanssa, mutta sielläkin istun vain penkillä huohottaen.
Äitini on synnyttänyt viisi lasta, eikä kuulemma kertaakaan edes oksentanut raskausaikana. Tätini kertoili kanssa hurjia tarinoita, kuinka viimeisillään vielä jaksoi riehua konserteissa tms. Tuntuu kuin olisin epäonniatunut tässä touhussa...
Lääkäri sanoi, että vaikka nyt on näin raju raskaus, niin seuraava voi olla paljon helppmpi. Ei näitä voi ennustaa edes oman historian perusteella kuulemma. Jotenkin musta tuntuu tälllä hetkellä, etten tahdo lähtee koittamaan toista kertaa, et millanen arpa omalle kohdalle osuu.
Ainiin! Melkein unohtui ne tärkeimmät tiedot eli ikä alkaa tosiaan yhä kakkosella, pituutta on 174 (ilmeisesti kaksi senttiä liian vähän siihen ihannesynnyttäjään verrattaessa) ja olen perusterve ja ennen raskautta olin hyvässä kunnossa. Palstan mukaan olen sitten vain heikko nainen ja huono äiti?
Minä voin fyysisesti hyvin alkuraskauden väsymyksen ja huonon olon jälkeen kaikissa kolmessa raskaudessa. Ei kipuja, ei huonoja yöunia, ei vessassa ravaamista. Mielialat heittelivät rajusti, eli pää ei meinannut kestää.
Sisältö jatkuu mainoksen alla
Vierailija kirjoitti:
Vierailija kirjoitti:
Vierailija kirjoitti:
Ihmiset "suosittelee" lasten tekoa koska se on niin ihanaa. Joo o. Kukaan ikinä maininnut Saattaa olla yhtä kidutusta se 9kk lisäks kroppa saattaa mennä pysyvästi pilalle eikä se lapsi todellakaan korvaa sitä menetystä vaikka muuta väitetään. Kuten joku mies sanoi joskus "nainen menee pilalle synnytyksessä" ilmankos jotkut isät hakee sitä lapsetonta naista perheensä ulkopuolelta.
Ei mene pilalle. Ihan bullshittiä.
Kyllä se kroppa menee pilalle joillakin naisilla. Ei ne repeytyneet vatsalihakset, löysä vatsa nahka , roikkuu tissit, kaameat raskausarvet houkuta lisääntymään. Ei ole sen arvoista. Mieluummin kroppa tupsahtaa ikääntyessä kuin lapsen teossa.
Hesarissa oli kans juttua, kuinka todella moni synnyttäjä kärsii laskeumasta. Gyne ja lääkäri jättävät kertomatta potilalle tästä, ellei hän valita siihen liittyvistä oireista koska "ei haluta tehdä terveistä sairaita kertomalla". Mistäkähän muusta synnytykseen liittyvästä vaietaan, koska sehän on niiin luonnollista ja kaikki arvet pitää vain kantaa ylpeydellä.
Vierailija kirjoitti:
Olen nähnyt vain yhden kaverin raskauden ennen tätä omaani. Kaveri oli kuin ei olisikaan raskaana ja vielä ihan viimeisillään loihti pikkujouluja kaikkine leipomuksineen kavereille. En olisi uskonut, että niin vain paineli keittiössä maha valtavana, jollen olisi itse ollut näkemässä.
Yhden työkaverin mahan kasvua olen myös seurannut ja hän kans paineli töissä ihan loppuun asti.
Joten joo, minut kanssa yllätti täysin nämä raskauden ikävyydet. Neljä kuukautta oon oksentanut, eikä ruoka pysy millään sisällä. Töitä en todellakaan jaksa, hyvä kun hereillä oon hetken päivästä. Liitoskivuista en ollut koskaan kuulutkaan, ennen kuin ne iski ja rupesin googlaamaan tämän vihlovan kivun syitä.
Mies tahtoisi kovasti touhuta mun kanssa kaikea kodin ulkopuolella, mutta musta ei ole kävelemään tai edes seisomaan pitkiä aikoja. Hengästyn pienestäkin kävelystä ja sydän hakkaa aivan hulluna. Suihkuunkin piti hommata tuoli mulle, kun lämmin vesi alkaa pyörryttämään ???
Tämä on ihan järkyttävä muutos entiseen erittäin aktiiviseen ja liikunnalliseen elämään. Haaveilen vaan tulevista vaunulenkeistä vauvan ja koiran kanssa. Nyt mies joutuu hoitamaan koiran aivan yksin. Koirapuistoon voin lähteä miehen kanssa, mutta sielläkin istun vain penkillä huohottaen.
Äitini on synnyttänyt viisi lasta, eikä kuulemma kertaakaan edes oksentanut raskausaikana. Tätini kertoili kanssa hurjia tarinoita, kuinka viimeisillään vielä jaksoi riehua konserteissa tms. Tuntuu kuin olisin epäonniatunut tässä touhussa...Lääkäri sanoi, että vaikka nyt on näin raju raskaus, niin seuraava voi olla paljon helppmpi. Ei näitä voi ennustaa edes oman historian perusteella kuulemma. Jotenkin musta tuntuu tälllä hetkellä, etten tahdo lähtee koittamaan toista kertaa, et millanen arpa omalle kohdalle osuu.
Ainiin! Melkein unohtui ne tärkeimmät tiedot eli ikä alkaa tosiaan yhä kakkosella, pituutta on 174 (ilmeisesti kaksi senttiä liian vähän siihen ihannesynnyttäjään verrattaessa) ja olen perusterve ja ennen raskautta olin hyvässä kunnossa. Palstan mukaan olen sitten vain heikko nainen ja huono äiti?
Tämä kuulostaa juuri samanlaiselta kuin minunkin raskaus. "Kiva" löytää kohtalotoveri. Minuakin muuten pyörryttää lämmin vesi ja meinaan suihkussa pyörtyä. Luulen että se on joku verenpainejuttu. Tsemppiä sinulle. Ap.
Mulla on hyvät muistot ja vointi oli ok jotain pientä pahoinvointia. Sain kokea vaan yhden raskauden mutta oon erittäin kiitollinen ja ikää oli yli 40 v.
Vierailija kirjoitti:
Voi että kun olen niin tärkeä tärkeässä työssä että ei kukaan muu universumissa ymmärrä mun tärkeän tärkeää työtä. Tärkeän pitkiä päiviä, tärkeitä mielipiteitä tärkeissä palavereissa. Voi tärkeys!
Joku pitäis tärkeimpänä äidiksi tulemista ja keskittyisi silloin oman ja vauvan hyvinvointiin....
En minä koe tekeväni erityisen tärkeää työtä eikä päiväni ole tärkeän pitkiä. Ne on niin pitkiä kuin työsopimuksessa lukee. En tee yhtään ylitöitä. Olen pyytänyt että saisin tehdä lyhempää viikkoa, mutta kuulemma sitä pitäisi pyytää melkein vuosi etukäteen jotta projektien kannalta pystyttäisiin järjestämään se. Teen työtäni ansaitakseni elantoa. Olen tähän työhön päätynyt pari vuotta ennen raskauttani enkä kesken raskauden ole pystynyt vaihtamaan työpaikkaa, haluaisin vaihtaa koska nykyinen työnantaja on harvinaisen joustamaton mitä tulee työaikoihin. Joidenkin nyt on pakko tehdä töitä sen verran kuin pomo käskee ja sopimuksessa lukee, ellei aio irtisanoutua tai saada potkuja. Hienoa jos sinun työ joustaa. Minun ei vaikka haluaisin. Ap.
Tsemppiä ap, täällä on melkein sama tilanne! Raskaudet on erilaisia kaikilla ja en toivo mitään muuta kuin että täällä kaikki jotka sanovat ettei saa turhasta valittaa, niin saavat tällaisen raskauden... itselläni on tulossa neljäs lapsi ja joka kerta sama juttu. Päälle vielä synnytyksestä kunnon repeävät 🙁 Mutta kun niistä paranee niin meillä on sen jälkeen mennyt hyvin. Lapset ovat nukkuneet kunnolla ihan vauvoista asti, ei koliikkia eikä meillä edes pahemmin sairastella. Vaikka ap olet sitä mieltä että et voi olla töistä pois, niin olethan kuitenkin noin vuoden pois jatkossa? Ota ihan reilusti saikkua jos olo on ihan hirveä. Ei sua kukaan kiitä tulevaisuudessa siitä että olet loppuun asti sinnitellyt töissä...
Jotkut kukoistavat, toiset kärsivät. Itse olin kärsivää tyyppiä. Särkyjä oli paljon, ummetukseen ei auttanut mikään. Tunsin vauvan liikkeet pieniä piirteitä myöten ja vaikka se oli ihanaa, en saanut niiden vuoksi nukuttua. Aamulla kun jalkapohjat osuivat lattiaan niin se fyysinen kipu oli jotain järkyttävää. Olin myös kamalan näköinen, nenäkin muuttui ihmeellisen ruskehtavaksi :D. Ei minulla ollut edes ylipainoa.
Hmmm. No, minä olen akateeminen asiantuntija-ihminen, jolla oli tuohon aikaan yli parikymmentä alaistakin. Hyvinkin urakeskeinen, siis.
Mutta jos raskaus ja vauvan paras edellyttää omaan terveyteen keskittymistä, niin silloin tehdään se kompromissi.
Toki ymmärrän tuota henkistä puolta, ja ihan totta sekin on, että jos on kotosalla, ehtii vähän liikaa murehtia. Mutta jaksamiseen se kyllä vaikuttaa, voiko levätä päivän aikana vai ei.
Ja sitä samaa kotona oloa joudut kumminkin kestämään lapsen synnyttyä.
Kunhan nyt muistat, että tosiaan sinun uhrauksiasi ei työpaikalla kukaan noteeraa, joten JOS vointisi vielä heikkenee, niin sairaslomalle vaan. Stressikään ei sinulle ja sikiölle ole millään tavalla hyödyksi, muista se.
41