Lue keskustelun säännöt.
Olen koulutukseltani vaativan tason psykoterapeutti. Haluatko kysyä minulta jotakin?
06.01.2018 |
Kela-tädin innoittamana ajattelin, että joitain voisi kiinnostaa tietää jotakin työstäni tai kysyä anonyymisti mieltä askarruttavia asioita?
Pienenä esittelynä: Olen 40-50 -vuotias psykoterapeutti. Kouluttauduin muutama vuosi sitten vaativan tason terapeutiksi. Olen erikoistunut syömishäiriöihin ja lasten dissosiaatiohäiriöiden hoitoon. Hoidan myös aikuisia.
Nyt: olen Teidän. :)
Kommentit (105)
Vierailija kirjoitti:
Olen aina ollut pienituloinen. Rahat eivät riitä kuntouttavan psykoterapian omavastuuseen, lääkkeet eivät toimi, psyk sh:n kanssa keskustelusta ei ole hyötyä. Sähköhoitoa ja eläkettä on tarjottu, mutta haluaisin pysyä kunnossa ja kyetä vähintään samaan osa-aikatyöhön kuin nykyään. Olisiko jotain ehdotuksia, mitä tässä voi vielä tehdä?
Vammaistuki siihen omavastuuseen.
Sisältö jatkuu mainoksen alla
Sisältö jatkuu mainoksen alla
Vierailija kirjoitti:
Vierailija kirjoitti:
Vierailija kirjoitti:
Miten hoitaisit mua? Mulla on dissosiaatiohäiriö ja traumatausta.
Tietysti jokaisen potilaan kanssa lähdetään työstämään traumakokemuksia yksilöllisesti ja täysin potilaan ehdoilla. Luultavasti ensimmäisenä vuotena käytäisiin ja keskustelisimme taustoistasi ja olisiko siellä taustalla jokin erittäin kivulias kokemus, jonka olet halunnut unohtaa täysin. Dissosiaatiohan muodostuu ihmistä suojellakseen. Tämän takia muisti haluaa peittää ja unohtaa asioita.
En ole kysyjä mutta kommentoin silti. Kerrot että teet työtä LASTEN ja nuorten kanssa akuuteissa vaikeassa tilanteissa ja lähestymistapasi on joku vanha freudilainen kaivelu kivuliaista traumoista - ja tuo prosessi kestää VUODEN. Senkö jälkeen pääset sitten ratkaisukeskeisyyteen ? Ja paljonko tuosta lystistä veloita?
Taidat olla provo ja terapiaa vailla itsekin, tai sitten vain tosi huuhaalinjaa oleva kusettaja:(
Kuten sanoin, menen täysin potilaan ehdoilla ja lähtökohdista. Joillekin näiden asioiden käsittely voi viedä alle vuoden, jollekin pidempään. Ilmaisin asian mahdollisesti väärin. Totta kai terapian tarkoitus on kuitenkin loppujen lopuksi sen, että potilas pärjää elämässään ja pystyy jatkamaan elämäänsä mahdollisimman eheästi kokemastaan huolimatta.
Toivon että vastaat juuri tähän: nro 14 kertoi, että hänen puolisonsa on vasta myöhemmällä iällä muistanut traumansa. Minulla on ollut pahoja ahdistuksia naiseuteen liittyen jo teini-iästä ja menen johonkin dissosiatiiviseen tilaan miesystäväni ollessa lähellä. Joskus saan kummallisia tuntemuksia otsan ja suun ja kielen paikkeille, kun ojuttelen jostain lapsuuteen liittyvästä. Tunne muistuttaa kuumehoureen kokemusvääristymää. Se ei pelota mutta tulee tunne, että MELKEIN muistan jotakin, joka on sanojen takana...
Olen jopa toivonut, että joku mies olisi tehnyt lapsuudessani pahaa ja muistaisin sen. Saisin edes syyn. Lapsuuteni on ollut hieman tunnekylmä mutta konkreettiset asiat kunnossa. Nyt ei ole muuta kuin kuuden vuoden terapiankin jälkeinen hämmennys.
Kuinka yleistä on, että unohtaa kokonaan traumaattisen muiston?
Vierailija kirjoitti:
Vierailija kirjoitti:
Olen aina ollut pienituloinen. Rahat eivät riitä kuntouttavan psykoterapian omavastuuseen, lääkkeet eivät toimi, psyk sh:n kanssa keskustelusta ei ole hyötyä. Sähköhoitoa ja eläkettä on tarjottu, mutta haluaisin pysyä kunnossa ja kyetä vähintään samaan osa-aikatyöhön kuin nykyään. Olisiko jotain ehdotuksia, mitä tässä voi vielä tehdä?
Vammaistuki siihen omavastuuseen.
Hei, en ole ap, mutta etkö ole oikeutettu toimeentulotukeen? Silloin omavastuuosuudetkin korvataan siitä.
Minä oon unohtanut täydellisesti traumamuistoni kunnes neljäkymppisenä ne alkoivat vähin erin tulla.
Ohis.
Sisältö jatkuu mainoksen alla
Vierailija kirjoitti:
Vierailija kirjoitti:
Vierailija kirjoitti:
Miten koet terapiaan saapuvan ihmisen, joka sanoo äitinsä olevan narsisti(nen) ja ongelmiensa johtuvan siitä?
No tietysti kuuntelen ja kyselen kysymyksiä, joiden perusteella saan hänestä ja hänen elämästään kokonaisvaltaisemman kuvan. Valitettavasti vanhempien tai juuri äidin vääränlaisen käytöksen pirstaloimia potilaita tulee vastaanotolle nykyään yhä enemmän. Uskalletaan tulla juttelemaan ja halutaan saada "se jokin" tuska sisältä, jolle ei oikein tiedetä syytä.
Etkö ymmärrä, että hänen kuvansa kaikesta on sen narsistisen vanhemman antama kuva? Et sinä häneltä kysymällä mitään todellista kuvaa hänet rikkoneista asioista saa. Saat sen käsityksen, jonka narsisti on häneen istuttanut eli uskotellut. Tarkoitukseni ei ole hyökätä, vaan kysyn huolestuneena että miten ymmärrät tämän. Sillä siinä tuhlataan vain kaikkien aikaa ja rahaa, jos oletat, että uhri silloin osaa antaa oikeaa kuvaa itsestään.
Tarkoituksena on potilas saada itse oivaltamaan, että hänen kasvatuskotinsa on ollut kaltoinkohteleva. Tämä siis saattaa viedä hyvin paljon aikaa. Myös se, uskaltaako potilas edes kertomaan aitoja ajatuksiaan minulle ja oppiiko luottamaan. On totta, että alussa omakuva ja käsitys itsestä on ollut aivan väärä, mutta sen huomaa ulkopuolinen melko nopeasti.
Vierailija kirjoitti:
Minä oon unohtanut täydellisesti traumamuistoni kunnes neljäkymppisenä ne alkoivat vähin erin tulla.
Ohis.
Millaisina muistoina, mihin liittyivät?
en ole ap, ohis
Sisältö jatkuu mainoksen alla
Vierailija kirjoitti:
Miten kestät sen ettet ole psykiatri ja apusi näin ollen äärettömän rajallista? Mitä, jos kuvittelet jonkun olevan lapsuudentraumoistaan masentunut ja hänellä onkin kaksisuuntainen?
Kyllä sen bipon ennemmin tai myöhemmin huomaa maallikkokin. Nimim. Bipo-diagnoosi ollut 17 vuotta. Tosin jos hoitotaholla ei olisi vanhempia tietoja, viimeisen 10 vuoden aikana olisi saatettu pitää toistuvana masennuksena. Mulla eivät muuten lääkkeetkään auta masennukseen, joten psykiatrista ei ole juuri apua.
Sisältö jatkuu mainoksen alla
Vierailija kirjoitti:
Vierailija kirjoitti:
Minä oon unohtanut täydellisesti traumamuistoni kunnes neljäkymppisenä ne alkoivat vähin erin tulla.
Ohis.Millaisina muistoina, mihin liittyivät?
en ole ap, ohis
Ystävän alkaessa tenttaamaan minua, muistot tulivat pala palalta.
Hyväksikäyttöön ja väkivaltaan.
Vierailija kirjoitti:
Vierailija kirjoitti:
Syy hakeutua alalle ja noihin tehtäviin? Oletko ollut aina itse ihmisenä tasapainoinen?
Tulen itseasiassa itsekin väkivaltaisesta alkoholisti perheestä. Olen itsekin käynyt aikoinaan hyvin kipeitä asioita elämästäni läpi. Kova haluni auttaa ihmisiä ja kiinnostukseni alaa kohtaan johtuu varmasti myös omista kokemuksistani.
Kuitenkin hakeutuessa alalle on täytynyt itse käydä jo kaikki omat henkiset myrskyt läpi. Ne saattavat muuten lyödä todella kovaa omien opintojen aikana, jossa myös itse käydään terapiakäynneillä.
.
Missä vaiheessa teinien olisi hyvä hakeutua terapiaan?
Isä on alkoholisti, avioero reilu vuosi sitten.
Sisältö jatkuu mainoksen alla
Vierailija kirjoitti:
Miten kestät sen ettet ole psykiatri ja apusi näin ollen äärettömän rajallista? Mitä, jos kuvittelet jonkun olevan lapsuudentraumoistaan masentunut ja hänellä onkin kaksisuuntainen?
En näe apuna olevan rajallista siinä mielessä, että mielestäni juuri keskustelun kautta ihminen loppujen lopulta eheytyy. Lääkkeillä ei esimerkiksi saada ihmiseen pinttyneitä vääränlaisia ajatusmalleja muutettua. Niitähän terapiassa on tarkoitus työstää, etenkin pidemmältä ajalta muodostuneissa traumoissa.
Kaksisuuntaiseen potilas tarvitsee kyllä lääkitystä ja oikean lääkkeen ja annoskoon löytämiseen voi mennä pitkä aika. Silloin ehdottomasti suosittelen ottamaan yhteyttä myös lääkäriin tai kirjoitan suositukseni.
Säälittää ihmiset, jotka pistävät rahansa noihin terapeutteihin, taso voi olla mitä vain paskasta kohtalaiseen. Samaan lopputulemaan asioiden työstössä pääsee jos osaa lukea ja reflektoida eli kirjastoon lainaamaan pari self help-kirjaa. Kokemusta on itsellänikin parista terapeutista, joten säälin itseänikin rahan tuhlaamisesta.
Sisältö jatkuu mainoksen alla
Vierailija kirjoitti:
Vierailija kirjoitti:
Vierailija kirjoitti:
Olen aina ollut pienituloinen. Rahat eivät riitä kuntouttavan psykoterapian omavastuuseen, lääkkeet eivät toimi, psyk sh:n kanssa keskustelusta ei ole hyötyä. Sähköhoitoa ja eläkettä on tarjottu, mutta haluaisin pysyä kunnossa ja kyetä vähintään samaan osa-aikatyöhön kuin nykyään. Olisiko jotain ehdotuksia, mitä tässä voi vielä tehdä?
Vammaistuki siihen omavastuuseen.
Hei, en ole ap, mutta etkö ole oikeutettu toimeentulotukeen? Silloin omavastuuosuudetkin korvataan siitä.
Osa-aikatyön palkka & asumistuki menee nipin napin toimeentulorajan yli.
Käyn terapeutilla joka nettisivun mukaan on myös seksuaaliterapeutti.
Ei kertakaikkiaan siltä vaikuta!
Ei pysty käsittelemään asioita eikä puhua pukahda tästä teemasta mitään.
Vaikuttaa muutenkin feikkiterapeutilta.
Muutakin häikkää on.
Eikö ole outoa?
Vierailija kirjoitti:
Joopajoo "vaativan tason psykoterapeutti". Tartun samaan kuin joku aikaisempi tässä ketjussa: se on vaativan erityistason eli VET psykoterapeutti. Eiköhän tässä nyt joku muu yritä iltansa iloksi kokeilla kuinka vakuuttavia vastauksia osaa muille jaella.
Samaa mieltä mutta annetaan ton ap:n kiehua omien diagnoosiensa ja googlen parissa vielä hetki, kunnes tajuaa kärähtäneensä liian vaikeisiin kysymyksiin ja "lähtee tältä erää"
Vierailija kirjoitti:
Vierailija kirjoitti:
Vierailija kirjoitti:
Syy hakeutua alalle ja noihin tehtäviin? Oletko ollut aina itse ihmisenä tasapainoinen?
Tulen itseasiassa itsekin väkivaltaisesta alkoholisti perheestä. Olen itsekin käynyt aikoinaan hyvin kipeitä asioita elämästäni läpi. Kova haluni auttaa ihmisiä ja kiinnostukseni alaa kohtaan johtuu varmasti myös omista kokemuksistani.
Kuitenkin hakeutuessa alalle on täytynyt itse käydä jo kaikki omat henkiset myrskyt läpi. Ne saattavat muuten lyödä todella kovaa omien opintojen aikana, jossa myös itse käydään terapiakäynneillä.
.
Missä vaiheessa teinien olisi hyvä hakeutua terapiaan?
Isä on alkoholisti, avioero reilu vuosi sitten.
Itselläni tilanne oli se, ettei minun nuoruusaikoina edes puhuttu mielenterveysongelmista tai perheiden sisäisistä ongelmista. Aloitin itse terapian vasta aloitettuani sairaanhoitajan opinnot 20 -vuotiaana. Kävin itse 10 vuotta käsittelemässä asioitani.
Suosittelen juttelen lapsesi kanssa jo nyt asiasta. Mitä aikaisemmin, sen parempi. Lapsesi käy varmasti mielessään paljon asioita ja saattaa kerryttää niitä mieleensä. Mitä aikaisemmin hän saa niitä purettua sen parempi. Perheen ulkopuolinen henkilö voisi olla tähän sopivin, esim. ensin psykiatrinen sairaanhoitaja.
Vierailija kirjoitti:
Vierailija kirjoitti:
Vierailija kirjoitti:
Vierailija kirjoitti:
Miten koet terapiaan saapuvan ihmisen, joka sanoo äitinsä olevan narsisti(nen) ja ongelmiensa johtuvan siitä?
No tietysti kuuntelen ja kyselen kysymyksiä, joiden perusteella saan hänestä ja hänen elämästään kokonaisvaltaisemman kuvan. Valitettavasti vanhempien tai juuri äidin vääränlaisen käytöksen pirstaloimia potilaita tulee vastaanotolle nykyään yhä enemmän. Uskalletaan tulla juttelemaan ja halutaan saada "se jokin" tuska sisältä, jolle ei oikein tiedetä syytä.
Etkö ymmärrä, että hänen kuvansa kaikesta on sen narsistisen vanhemman antama kuva? Et sinä häneltä kysymällä mitään todellista kuvaa hänet rikkoneista asioista saa. Saat sen käsityksen, jonka narsisti on häneen istuttanut eli uskotellut. Tarkoitukseni ei ole hyökätä, vaan kysyn huolestuneena että miten ymmärrät tämän. Sillä siinä tuhlataan vain kaikkien aikaa ja rahaa, jos oletat, että uhri silloin osaa antaa oikeaa kuvaa itsestään.
Tarkoituksena on potilas saada itse oivaltamaan, että hänen kasvatuskotinsa on ollut kaltoinkohteleva. Tämä siis saattaa viedä hyvin paljon aikaa. Myös se, uskaltaako potilas edes kertomaan aitoja ajatuksiaan minulle ja oppiiko luottamaan. On totta, että alussa omakuva ja käsitys itsestä on ollut aivan väärä, mutta sen huomaa ulkopuolinen melko nopeasti.
Voin ainakin itse kertoa itsestäni, että se oli minulle kyllä selvää, että koin kasvatuskotini kaltoinkohtelevana. Se ei ollut selvää, oliko se sitä jollain mittarilla, tosin itselleni riitti, että itse koin sen niin. Uhriksi en itseäni mieltänyt, eihän minulle sellaista asemaa kodissa annettu koskaan, vaan syytettiin syylliseksi ja pahantekijäksi.
Terapeutti ei muuttanut tätä ajatteluani lainkaan, ilmeisesti hänestä oli ok, että joku elää sen kanssa, että häntä on syytetty kaikesta, mitä hän ei ole tehnyt.
Lisäksi kerroin terapeutille KAIKEN, mitä vain kykenin sisuksistani kaivamaan, mutta silti tunsin, että siellä oli piilossa vaikka mitä. Terapeutti ei sitä osannut kaivaa minusta esille. Ei mun kannata olla terapiassa, jos ei terapeutti sitä osaa, mihin itse ei pääse kiinni. Luotin häneen, että hän auttaa, hän ei osannut. Kuusi vuotta meni, eikä syihin päästy kiinni eikä käsiksi. Terapeutti ei koskaan ainakaan sanonut, että minulla näyttää olevan väärä käsitys itsestäni.
Miksi voin kritisoida tätä on, että narsismin tunteva terapeutti on kyennyt auttamaan minua. Tosin tajusin itse ilman terapeuttia, että minua on kohdeltu narsistisesti, se ei siis tullut esille ensimmäisessä terapiassani, eikä edes se, että kasvattajani on jotenkin luonnehäiriöinen. Hänen oletettiin olevan normaali ja en tiedä, mitä minusta oletettiin, kun olen siitä vaurioitunut, että toinen on ihan normaali.
Joten uudessa terapiassani sanoin itse, että epäilen kasvattajani olevan narsistinen tai ainakin luonnehäiriöinen. Joskaan saamani apu ei ole siitä kiinni, terapeutilla on aika erilainen kyky tukea, kun hän ymmärtää mitä on kärsiä ns. narsistin uhrin syndroomasta.
Tulee mieleen sellainen epätoivoinen kiinalainen parturi joka haluaa poika lasta miesasiakkaansa kanssa, ravailee ja seurailee, tarjoaa itseään miesasiakkaan lounaspaikan edustalla, tunkee miesasiakkaan asuinalueelle, heitetty /poistettu monesti häiriköimästä ja huutamasta, haluaa tunkea jopa japanin reissulle, yrittää perässä juostessa jättää tämän miesasiakkaan (?!!) jne,
Näihin häirintätapoihin toimii jokin muu hoito kuin permanentti? Partiot ja ambulanssi, ensimmäistä on testattu.
Tuijottelee päivittäisten mustasukkaisuushäirintöjen ohessa miesasiakasta kun tämä on nyt ns. Paremmassa Parturissa asiakkaana.
Tulen itseasiassa itsekin väkivaltaisesta alkoholisti perheestä. Olen itsekin käynyt aikoinaan hyvin kipeitä asioita elämästäni läpi. Kova haluni auttaa ihmisiä ja kiinnostukseni alaa kohtaan johtuu varmasti myös omista kokemuksistani.
Kuitenkin hakeutuessa alalle on täytynyt itse käydä jo kaikki omat henkiset myrskyt läpi. Ne saattavat muuten lyödä todella kovaa omien opintojen aikana, jossa myös itse käydään terapiakäynneillä.