Lue keskustelun säännöt.
Olen koulutukseltani vaativan tason psykoterapeutti. Haluatko kysyä minulta jotakin?
06.01.2018 |
Kela-tädin innoittamana ajattelin, että joitain voisi kiinnostaa tietää jotakin työstäni tai kysyä anonyymisti mieltä askarruttavia asioita?
Pienenä esittelynä: Olen 40-50 -vuotias psykoterapeutti. Kouluttauduin muutama vuosi sitten vaativan tason terapeutiksi. Olen erikoistunut syömishäiriöihin ja lasten dissosiaatiohäiriöiden hoitoon. Hoidan myös aikuisia.
Nyt: olen Teidän. :)
Kommentit (105)
On todella väärin esiintyä psykoterapeuttina, kun ei sitä ole. Erityisen väärin, koska apua oikeasti tarvitsevat saattavat tämän valheen uskoa, ja uskoa mahdollisesti vääriä neuvoja sen sijaan että hakisivat oikeaa apua.
Sisältö jatkuu mainoksen alla
Sisältö jatkuu mainoksen alla
Vierailija kirjoitti:
On todella väärin esiintyä psykoterapeuttina, kun ei sitä ole. Erityisen väärin, koska apua oikeasti tarvitsevat saattavat tämän valheen uskoa, ja uskoa mahdollisesti vääriä neuvoja sen sijaan että hakisivat oikeaa apua.
Ihan sitä samaa, mitä terapeuteilta kuulee, ap on ainakin kaikille vastaillut.
Mikä auttaisi julkisen syömisen pelkoon? En saa mitään alas, koska saan aina paniikin.
Vierailija kirjoitti:
Minuakin kiinnostaisi psykoterapeutin työ ja erityisesti yrittäjänä toimiminen. Oletko siis valmistunut yliopistosta psykologiksi vai opiskellut avoimen puolella psykologiaa? Saitko aiemman oman terapian "hyväksiluettua" psykoterapiaopintojen aikana vai pitikö oma terapia käydä uudestaan? Toimitko yrittäjänä vai jossain yrityksessä/kunnalla? Montako asiakasta sinulla on päivässä? Onko työ henkisesti raskasta?
Opiskelin ja valmistuin psykologian maisteriksi. Kävin omakohtaisen koulutuspsykoterapia. Aiemmasta terapiastani oli jo hieman aikaa, ja koin sen olevan itselleni ehdottomasti hyödyksi. Siinä kuitenkin harjoitellaan omaakin itsetuntemusta, miten hoitaa omaa hyvinvointia jne. Toimin yrittäjänä.
Asiakkaita otan keskimäärin 3-5 päivässä. Aivan maksimissaan 6. Haluan kuitenkin antaa jokaiselle täyden panokseni ja keskittymiseni. Työ on ajoittain hyvin raskasta, mutta kuitenkin erittäin palkitsevaa.
Vierailija kirjoitti:
Vierailija kirjoitti:
Vierailija kirjoitti:
Vierailija kirjoitti:
Olen aina ollut pienituloinen. Rahat eivät riitä kuntouttavan psykoterapian omavastuuseen, lääkkeet eivät toimi, psyk sh:n kanssa keskustelusta ei ole hyötyä. Sähköhoitoa ja eläkettä on tarjottu, mutta haluaisin pysyä kunnossa ja kyetä vähintään samaan osa-aikatyöhön kuin nykyään. Olisiko jotain ehdotuksia, mitä tässä voi vielä tehdä?
Vammaistuki siihen omavastuuseen.
Hei, en ole ap, mutta etkö ole oikeutettu toimeentulotukeen? Silloin omavastuuosuudetkin korvataan siitä.
Osa-aikatyön palkka & asumistuki menee nipin napin toimeentulorajan yli.
Mutta jos tällä hetkellä toimeentulotukilaskelma näyttää sulla ylijäämää ilman terapiakuluja esim.10 euroa ja jos omavastuu osuudet olisivat esim.250 euroa kuussa niin kyllä nuo huomioitaasiin menoina laskelmalla ja saisit toimeentulotukea 240 euroa noihin kuluihin. Jos laskut joudut esittämään kelalle jälkikäteen, niin tekevät tarkistuslaskelman ja korvaavat sitten.
Sisältö jatkuu mainoksen alla
Mitä lähes nelikymppinen ihminen voi tehdä, kun hän kärsii siitä, että joutuu olemaan tekemisissä 75- vuotiaan isänsä kanssa. Isä on entinen väkivaltainen ilkeä viikonloppujuoppo. Tuntuu, ettei siitä kaikesta pahasta pääse eroon kuin vasta sitten kun hän kuolee. Rahaa ei ole terapiaan.
Vierailija kirjoitti:
Vierailija kirjoitti:
On todella väärin esiintyä psykoterapeuttina, kun ei sitä ole. Erityisen väärin, koska apua oikeasti tarvitsevat saattavat tämän valheen uskoa, ja uskoa mahdollisesti vääriä neuvoja sen sijaan että hakisivat oikeaa apua.
Ihan sitä samaa, mitä terapeuteilta kuulee, ap on ainakin kaikille vastaillut.
Turha alapeukuttaa tätä, koska näin asia on. Ei ole missään neuvonut huonosti tai väärin.
Sisältö jatkuu mainoksen alla
Niin tuolla aikaisemmin kyselin, miksi terapeutille tuntuu olevan niin vaikea hoitaa narsistia. Tässä vastausta odottelen...
Vierailija kirjoitti:
Vierailija kirjoitti:
Vierailija kirjoitti:
Vierailija kirjoitti:
Minua kiinnostaisi tietää, että onko terapeutti itse koskaan terapian tarpeessa tai mielenterveyspotilas itse? Voiko terapeutti olla itse se narsisti joka vain rakastaa toisten kontrolointia?
Terapeuttihan käy itsekin säännöllisesti terapeutilla. Asioita on käytävä läpi itsekin ulkopuolisen henkilön kanssa. Olisi kyllä yllättävää, että terapeutiksi hakeutuisi narsisti. Tämän luulisi tulevan ilmi jo koulutuksen aikana. Enkä usko, että henkilö joka ajattelee asioita vain oman edun kautta, pystyisi työskentelemään empatiaa vaativakssa ammatissa kovin pitkään. On hyvin surullista, jos näin.
Mielenkiintoista. Kysyn siksi, koska eräs henkilö yrittää kontroloida ja pilata minun elämäni ( osittain siinä onnistunutkin) koska en voinut antaa hänelle itseäni. Nyt hän harjoittelee mielenterveysosastolla ja suunittelee opiskelua sairaalaan. Yrittänyt houkutella minuakin mielenterveyspotilaaksi paikkaan missä hän itse käy ja vainoaa minua.
Hei...oletko sinä se, jonka naispuolineen ystävä koitti väittää sinua sairaaksi? Ja sinulle vastattiin ketjussasi, että tutustu termiin kaasuvalottaminen? Tarttisit todella apua päästäksesi irti ja eroon tuosta tutustasi, kuulostaa aivan häiriintyneeltä, jos tämä on se sama tapaus.
Ei ole sama tapaus, mutta henkilö on eri sukupuolta, käyttänyt hyväksi myös seksuaalisesti ja saanut minut itsemurhaa ajattelemaan ja viiltelemään ( en oo myöntäny sille)
Sisältö jatkuu mainoksen alla
Vierailija kirjoitti:
Vierailija kirjoitti:
Vierailija kirjoitti:
Vierailija kirjoitti:
Vierailija kirjoitti:
Minua kiinnostaisi tietää, että onko terapeutti itse koskaan terapian tarpeessa tai mielenterveyspotilas itse? Voiko terapeutti olla itse se narsisti joka vain rakastaa toisten kontrolointia?
Terapeuttihan käy itsekin säännöllisesti terapeutilla. Asioita on käytävä läpi itsekin ulkopuolisen henkilön kanssa. Olisi kyllä yllättävää, että terapeutiksi hakeutuisi narsisti. Tämän luulisi tulevan ilmi jo koulutuksen aikana. Enkä usko, että henkilö joka ajattelee asioita vain oman edun kautta, pystyisi työskentelemään empatiaa vaativakssa ammatissa kovin pitkään. On hyvin surullista, jos näin.
Mielenkiintoista. Kysyn siksi, koska eräs henkilö yrittää kontroloida ja pilata minun elämäni ( osittain siinä onnistunutkin) koska en voinut antaa hänelle itseäni. Nyt hän harjoittelee mielenterveysosastolla ja suunittelee opiskelua sairaalaan. Yrittänyt houkutella minuakin mielenterveyspotilaaksi paikkaan missä hän itse käy ja vainoaa minua.
Hei...oletko sinä se, jonka naispuolineen ystävä koitti väittää sinua sairaaksi? Ja sinulle vastattiin ketjussasi, että tutustu termiin kaasuvalottaminen? Tarttisit todella apua päästäksesi irti ja eroon tuosta tutustasi, kuulostaa aivan häiriintyneeltä, jos tämä on se sama tapaus.
Ei ole sama tapaus, mutta henkilö on eri sukupuolta, käyttänyt hyväksi myös seksuaalisesti ja saanut minut itsemurhaa ajattelemaan ja viiltelemään ( en oo myöntäny sille)
Okei...toivottavasti saat silti apua että hän ei enää omaa voimaa sinuun.
Vierailija kirjoitti:
Toivon että vastaat juuri tähän: nro 14 kertoi, että hänen puolisonsa on vasta myöhemmällä iällä muistanut traumansa. Minulla on ollut pahoja ahdistuksia naiseuteen liittyen jo teini-iästä ja menen johonkin dissosiatiiviseen tilaan miesystäväni ollessa lähellä. Joskus saan kummallisia tuntemuksia otsan ja suun ja kielen paikkeille, kun ojuttelen jostain lapsuuteen liittyvästä. Tunne muistuttaa kuumehoureen kokemusvääristymää. Se ei pelota mutta tulee tunne, että MELKEIN muistan jotakin, joka on sanojen takana...
Olen jopa toivonut, että joku mies olisi tehnyt lapsuudessani pahaa ja muistaisin sen. Saisin edes syyn. Lapsuuteni on ollut hieman tunnekylmä mutta konkreettiset asiat kunnossa. Nyt ei ole muuta kuin kuuden vuoden terapiankin jälkeinen hämmennys.
Kuinka yleistä on, että unohtaa kokonaan traumaattisen muiston?
En ole psykoterapeutti, mutta silti vinkki: googleta sellainen blogi kuin kuudes minä. Luulen, että se voisi olla kiinnostava sinulle.
Sisältö jatkuu mainoksen alla
Neuvokaa kirjoitti:
Mitä lähes nelikymppinen ihminen voi tehdä, kun hän kärsii siitä, että joutuu olemaan tekemisissä 75- vuotiaan isänsä kanssa. Isä on entinen väkivaltainen ilkeä viikonloppujuoppo. Tuntuu, ettei siitä kaikesta pahasta pääse eroon kuin vasta sitten kun hän kuolee. Rahaa ei ole terapiaan.
Nämä ovat erittäin vaikeita tilanteita. Ollaan koettu vanhempien osalta suurta vääryyttä, mutta ei tietenkään haluta jättää toista aivan yksin ja ilman huolenpitoa. En voi tietenkään näin netin välityksellä antaa neuvoja ilman tarkempia tietoja. Suosittelen kuitenkin pitää etäisyyttä siltä osin, ettei synkkä mieli valtaa elämääsi. Auta isääsi, miten hän apua tarvitsee, mutta älä alistu kuuntelemaan ilkeyksiä tai huonoa kohtelua. Usein sitä saattaa olla henkisesti jopa hyvin kiinni tällaisessa vanhemmassa, vaikka voisi kuvitella toisin. Se on se, mikä saattaa vaurioittaa mielen.
Valitettavasti monilla se tuntuu menevänkin niin, että vasta kun toinen ei ole enää läsnä. Vasta silloin se kaikki purkautuu sisältä pois ja tuntuu, että voi hengittää. Silloin tosin joutuu käsittelemään niitä todellisia tunteita ja se on myös oma prosessinsa.
Nyt kun isäsi elää, älä hylkää häntä. Anna hänelle anteeksi, jos hän nyt ymmärtää tehneensä väärin. Älä syytä mistään ja kerro tunteistasi jollekin muulle aikuiselle.
Vierailija kirjoitti:
Niin tuolla aikaisemmin kyselin, miksi terapeutille tuntuu olevan niin vaikea hoitaa narsistia. Tässä vastausta odottelen...
Hyvin harvinaista, että narsistisesta persoonallisuushäiriöstä kärsivä ihminen saapuisi vastaanotolle omasta aloitteesta. He eivät välttämättä näe itsessään lainkaan omaa vastuuta teoilleen. Vastaanotolleni saapui kerran äiti ja tytär. Noin 30 -vuotias tytär kävi terapiassa äitinsä käytöksen aiheuttamien traumojen vuoksi. En ollut täysin varma, mikä todellinen tilanne on, joten ehdotin että potilas pyytäisi äidin mukaan seuraavalle käynnille. Istunto oli hyvin vaikea. Kaikki asiat kielletään ja aletaan omaa käytöstä selittämään omalla lapsuudella ja täten oma vastuu työnnetään seuraavalle. Tunnin lopuksi itkuisen ja se "uhri" oli tämä potilaani äiti.
Sisältö jatkuu mainoksen alla
Vierailija kirjoitti:
Vierailija kirjoitti:
Vierailija kirjoitti:
Mikä on suuntauksesi? Mitä ajattelet muista suuntauksista? Missä opiskelit? Oletko yksityinen vai julkisella puolella?
Sovellan kognitiivista psykoterapiaa. Itse kävin analyyttisessä psykoterapiassa. En ota kantaa kumpi on parempi, mutta koen kognitiivisen psykoterapian valmistavan potilasta arkeen paremmin.
Jäit taas kiinni huijauksesta. VET-terapeuteilla tulee olla oma psykoterapia käytynä samasta viitekehyksestä kuin mitä itse on opiskellut. Miksi huijaat täällä ihmisiä? Mitä iloa siitä saat?
Juurihan kerroin, että kävin aikoinaan itse analyyttisessä psykoterapiassa noin 25 vuotta sitten. Koulutukseeni sisältyvä omakohtainen psykoterapia oli asia erikseen.
Vierailija kirjoitti:
Mistä lasten, lähinnä teinityttöjen syömishäiriöt (syömättömyys etenkin) johtuvat?
elämänpelosta. ei ole heillä turvallista tien näyttäjää lähipiirissä.
Vierailija kirjoitti:
Mitä ajattelet Maaret Kallion ammattitaidosta?
pimpelipom vaaleanpunaiset hattaratyyppiset hörhöt tykkää.
Vammaistukipäätöksensä ei niin vain automaattisesti saa. Kelan kriteerit ovat tiukat. Psykiatrian erikoislääkäri tarvitaan lausuntoa tekemään. Kuntouspsykoterapian kriteerit ovat lakisääteiset eli se myönnetään automaattisesti kaikille, jotka ehdot täyttävät.
Vierailija kirjoitti:
Neuvokaa kirjoitti:
Mitä lähes nelikymppinen ihminen voi tehdä, kun hän kärsii siitä, että joutuu olemaan tekemisissä 75- vuotiaan isänsä kanssa. Isä on entinen väkivaltainen ilkeä viikonloppujuoppo. Tuntuu, ettei siitä kaikesta pahasta pääse eroon kuin vasta sitten kun hän kuolee. Rahaa ei ole terapiaan.
Nämä ovat erittäin vaikeita tilanteita. Ollaan koettu vanhempien osalta suurta vääryyttä, mutta ei tietenkään haluta jättää toista aivan yksin ja ilman huolenpitoa. En voi tietenkään näin netin välityksellä antaa neuvoja ilman tarkempia tietoja. Suosittelen kuitenkin pitää etäisyyttä siltä osin, ettei synkkä mieli valtaa elämääsi. Auta isääsi, miten hän apua tarvitsee, mutta älä alistu kuuntelemaan ilkeyksiä tai huonoa kohtelua. Usein sitä saattaa olla henkisesti jopa hyvin kiinni tällaisessa vanhemmassa, vaikka voisi kuvitella toisin. Se on se, mikä saattaa vaurioittaa mielen.
Valitettavasti monilla se tuntuu menevänkin niin, että vasta kun toinen ei ole enää läsnä. Vasta silloin se kaikki purkautuu sisältä pois ja tuntuu, että voi hengittää. Silloin tosin joutuu käsittelemään niitä todellisia tunteita ja se on myös oma prosessinsa.
Nyt kun isäsi elää, älä hylkää häntä. Anna hänelle anteeksi, jos hän nyt ymmärtää tehneensä väärin. Älä syytä mistään ja kerro tunteistasi jollekin muulle aikuiselle.
Ymmärrätköhän sinä kuinka vaarallisia ohjeita täällä annat? Täysin tuntemattomille ihmisille ja hyvin vaikeista asioista. En usko hetkeäkään, että oikea terapeutti tekisi tuollaisen mokan.
tutkimuset kertoo että terapioissa HYVIN USEIN muodostuu mielialalääkkeitä käyttäville potilaille valhemuistoja. Miksi et ota vastuuta valheiden ujuttamisesta potilaan mieleen? Normaalin lapsuuden elänyt alkaakin saada äkillisiä luuloja että olikin rajusti raiskattu tai vanhemmat oli sadisteja jotka kidutti, jne. Näitä aina sillin tällöin tulee esiin, mm. uutisissa . Henkilö kertoo kaikenlaista mitä ei ole koskaan tapahtunutkaan.
Terapeutin koulutuksella ainakin.
Ohis