Mikä "vika" liitossanne on, mitä muut eivät tiedä?

Vierailija kirjoitti:

Vierailija kirjoitti:

Mieheni ei ole koskaan ollut ihastunut minuun. Minun ylpeyteen kalahtaa aina välillä jos ajattelen asiaa, mutta koitan olla ajattelematta, ja nöyrtyminenhän tekee itse kullekin hyvää ;) Avioliittoa takana 22v, muuten menee hyvin.

Minun mieheni poti vielä naimisiin mennessämme ja avioliiton alkuaikana vaikeaa suhdetta entiseen tyttöystävään, joka oli pettänyt häntä. He ”neuvottelivat” seurustelevansa jatkossa avoimessa suhteessa. Minä pyysin miestä valitsemaan minun ja entisen tyttöystävän välillä ja lopettamaan avoimesta suhteesta hömpöttämisen jos haluaa seurustella kanssani.

Käsittääkseni mies lopettaisin fyysiset aktit mutta muuten jatkoi intensiivistä yhteydenpitoa hänen kanssaan. Arvatkaapa ketuttiko kun luin vahingossa miehen auki jääneen sähköpostin (meillä oli silloin yksi tietokone) ja siinä ex puhuttelee miestäni nimityksillä rakas ja lover boy?

Meille tuli liiton alussa todella kovaääninen riita kun mies ei tajunnut lopettaa papin aamenen jälkeen exästä puhumista. Joka ikiseen asiaan puski ex mukaan. Jopa kahvistakin vastanainut mies kommentoi että ex joi sen eri tavalla kuin minä. Hän oli todella hämmästynyt kun karjaisin, että nyt exästä jatkuvasti jauhaminen saa luvan loppua.

Pakko myöntää, että tunnen vieläkin olevani miehelleni jonkin sortin hätävara.

Tuossa taitaa tunne olla pikemminkin tieto. Mä en olisi jäänyt tuollaiseen suhteeseen enkä mennyt naimisiin.

Vierailija kirjoitti:

Hirveän paljon seksittömiä parisuhteita. Ihmettelen ja olen hämmentynyt.....En tiennyt sen olevan niin yleistä.

Mäkin hämmästyin. Mikähän siinä on taustalla? Mä ratkaisin tilanteen siten, etten yksinkertaisesti vain enää tee aloitteita miehelle ja olen unohtanut koko asian tavallaan. Samalla olen terapoinut itseäni, koska oma historiani seksissä on traumaattinen ja hankala, mutta turhautuminen on silti valtava. En tiedä minne seuraavaksi tämän asian kanssa.:(

Meidän perhe-elämästä tulisi suurimmalle osalle yllätyksenä, että mieheni, tuo komea, mukava ja huumorintajuinen seuramies on kotona aivan liian usein kammottava huutava tyranni.

Välillä olen ajatellut, että miehellä on pakko olla joku persoonallisuushäiriö, ei kukaan normaali ihminen käyttäydy kuten hän.

Nyt kun lapsetkin ovat jo vähän isompia, myös he ovat tuoneet esiin, että iskä tai iskän käytös ei ole aina ihan normaalia.

Monesti sanotaan, että riitaan tarvitaan kaksi, mutta persoonalisuushäiriöisen kanssa se ei pidä paikkaansa. Hän käyttää henkistä väkivaltaa ja kun toinen puolustautuu sanallisesti, on "riita" käynnissä.

Ja liityn myös siihen kuoroon, jossa suhteessa yhtenä tekijänä on miehen haluttomuus ja erektiovaikeudet. Läheisyyttä, haleja ja suukkoja kyllä on, mutta seksiä onnettoman vähän ja se vähäinenkin onnetonta.

Näitä liittoja, joissa miehen seksihalut ovat loppuneen tai oleellisesti vähentyneet, näyttää olevan paljon. Niissä tapauksissa, kun liitto muuten on hyvä ja läheisyyttäkin on, mieleen tulee alhainen testosteronitaso. Voisi tarkistaa, jos parin mielestä seksi voisi olla ihan kivaa

Seksiä on ollut viimeisen vuoden aikana varmaankin 3-4 kertaa. Kertaakaan en ole ollut itse täysillä mukana. Ei haluta yhtään kun tuntuu ettei mies arvosta minua/tekemisiäni kodin suhteen ja nämä muutamat kerrat olen myöntynyt seksiin lähinnä "velvollisuudentunnosta". Olemme olleet yhdessä pian 6 vuotta ja meillä on lapsi. En näe itseäni hänen kanssaan enää 10 vuoden kuluttua vaan unelmoin parisuhteesta, jossa molemmat tekevät yhtä paljon toisensa eteen. Ilman lasta meillä ei olisi juuri puheenaiheitakaan, kotona olo on television ja tietokoneen ääressä istumista. Ei elämää, jota haluaisin elää mutta toistaiseksi kummankaan ei ole järkeä lähteä.

Vierailija kirjoitti:

Vierailija kirjoitti:

Ei sellaista ole.Meillä on hyvä  parisuhde, ei moittimista.

Ja kas, toistasataa kateellista kävi alapeukuttamassa.

Niin tai sitten viesti ei liittynyt ketjun aiheeseen. Lapsellista itsekorostusta.

Vierailija kirjoitti:

Puoliso seksuaali ja itse olen aseksuaali. Vastoinkäymisiltä ei todellakaan olla vältytty, mutta yhdessä ollaan edelleen. Rakastamme toisiamme valtavasti ja olemme tehneet rutkasti töitä ymmärtääksemme toisiamme ja toisen tarpeita. Edessä on vielä haasteita , mutta olemme valmiina taisteluun! :D Ollaan kaikenlaisesta selvitty yhdessä aiemminkin.

Veikkanpa että siitä on enintään viis vuotta kun keksit olevasi aseksuaali.

Epäilen vahvasti, etät puolisoni ei rakasta minua enää. Jos on koskaan rakastanutkaan.

Vierailija kirjoitti:

Vierailija kirjoitti:

Olen jo päättänyt etten ole loppuelämääni hänen kanssaan. Vielä olen kun lapsi on pieni ja ihan mukavaa meillä onkin, ei riitoja eikä draamaa, seksiäkin on.

Tosi törkeää ja itsekästä. Hukkaat miehesi ja itsesi aikaa!!!! Eroa heti jos kerta aiot kuitenkin erota, idiootti!!!

Tuolle typerälle kommentoijalle, veti kommentti sanattomaksi.

Ei törkeää eikä itsekästä eikä idioottimaista. Monet yhdessä esim lasten takia. Ei kellään ole takeita että toinen on 100% yhdessä elämän loppuun saakka, tilanteet ja elämä vaihtelee. Hyvä oppia ymmärtämään 😊

Tuli ahdistava ja surullinen olo näitä luettuani.

Mutta samalla koen suurta helpotusta siitä, että olen eronnut. Nyt ymmärrän taas paremmin kuinka onnellinen nyt olen!

Vierailija kirjoitti:

Seksi loppui jo pari vuotta sitten, nykyään ei juuri enää muutakaan läheisyyttä, ja jos sellaista on, se tulee aina minun aloitteestani. Tässä läheisyydellä tarkoitan siis pikku pusuja, haleja ja viereen tulemista vaikka sohvalla. Mies ei kaipaa enää seksiä eikä ilmeisesti läheisyyttäkään.

Mitään suuria riitoja tai kriisejä ei ole ollut, ja vaikutamme kai hirveän onnelliselta ja tasapainoiselta parilta. Koko touhu on vaan fyysisesti kuivunut kasaan, vaikka muuten "menee hyvin" ja tilanteesta valittaa ja tuntuu kärsivän vain minä. Olen 100% varma, että mies ei petä, mutta minä petän jo pian, kun en kotona saa vaikka polvillani anoisin.

Olen ajatellut, että kunhan saan koulun käytyä loppuun ja löydän töitä, alan miettiä lapsen kanssa lähtöä, jos tämä ei siis siihen mennessä ole mihinkään muuttunut. Kärsin hirveästi kosketuksen puutteesta ja tunnen oloni epäviehättäväksi, vaikka kaiken mukaan näytän nyt paremmalta kuin tavatessamme 7v sitten, vaikka silloin mies ei pystynyt pitämään näppejään erossa minusta.

Tulipa sepustus, mutta tätä se turhautuneisuus teettää.

Kuin mun näppiksestä.

Erityisesti omassa suhteessa tympii tuo että kaikki on mun vastuulla. Teen aloitteet tai niitä ei tee kukaan. Meillä on ollut useita monen vuoden seksitaukoja, aina ne ovat päättyneet aloitteestani. Mies voisi ilmeisesti elää ikuisesti ilman, vaikka on tyytyväinen seksielämään kun sitä on. Olen myös varma ettei hän petä minua.

Ero kirjoittajaan on että minä ylitin jo pettämisen rajan ja aloitin suhteen. Omalla kohdallani tiesin että se on tulossa, kuten yllä olevan tekstin kirjoittajakin. Erota en kuitenkaan halua ja nyt elän kaksoiselämää. Ei seksi salasuhteessakaan mitään mahtavaa ole, mutta saan siitä muuta.

Hyvin toimeentuleva, korkeassa virassa työskentelevä mieheni , jolla riittää huumorintajua, on sosiaalinen, kaikkien rakastama tasapuolinen ja herkkä ihminen... saa kotona varsinkin viinaa ottaessa ihan pienestäkin kamalan raivonpuuskan ja menettää malttinsa jolloin hakkaa minua, ei ikinä näkyvälle paikalle, ihan kuin tietäisi mitä tekee... pyytää anteeksi, hetken aikaa menee hyvin ja on mitä rakastavin, mutta tiedän ettei se lopu siihen, on niin kauan ja säännöllisesti hakannut, en jaksa edes muistaa montako kertaa olen omat vereni lattialta tai seiniltä pessyt keskellä yötä, ettei lapsi näe. Pienehkön lapsen takia olen kai yhä naimisissa, miehelle lapsi on tärkeintä maailmassa, mutta kai miehen maineenkin vuoksi, ettei se mene erosta... jos saisivat työssä eron todelliset syyt kuulla, se johtaisi välittömästi potkuihin luottamuspulan takia.

Sydän verillä kirjoitti:

Hyvin toimeentuleva, korkeassa virassa työskentelevä mieheni , jolla riittää huumorintajua, on sosiaalinen, kaikkien rakastama tasapuolinen ja herkkä ihminen... saa kotona varsinkin viinaa ottaessa ihan pienestäkin kamalan raivonpuuskan ja menettää malttinsa jolloin hakkaa minua, ei ikinä näkyvälle paikalle, ihan kuin tietäisi mitä tekee... pyytää anteeksi, hetken aikaa menee hyvin ja on mitä rakastavin, mutta tiedän ettei se lopu siihen, on niin kauan ja säännöllisesti hakannut, en jaksa edes muistaa montako kertaa olen omat vereni lattialta tai seiniltä pessyt keskellä yötä, ettei lapsi näe. Pienehkön lapsen takia olen kai yhä naimisissa, miehelle lapsi on tärkeintä maailmassa, mutta kai miehen maineenkin vuoksi, ettei se mene erosta... jos saisivat työssä eron todelliset syyt kuulla, se johtaisi välittömästi potkuihin luottamuspulan takia.

Teet lapsellesi valtavan karhunpalveluksen. Lapsen ei kuulu nähdä perheväkivaltaa, ja väkivallan aiheuttaman ilmapiirin lapsi kyllä aistii. Viisi vuotiaasta alkaen myös muistaa. Mies joka puolisoaan hakkaa ei rakasta, eikä ansaitse parisuhdettaan. Vie lapsesi turvaan itsesi, ja lapsesi kehityksen vuoksi. Älä odota seuraavaa kertaa, lähde nyt heti turvakotiin.

Seksi ei toimi. Mies ei halua ja jos joskus hakuaakin, on se onnetonta. Samall kaavalla aina ja kesto muutaman min koska hänellä tosi pieni.

Mulla on ollut vakipano jo pitkään.

Miehelläni ei ole juurikaan kavereita. Töissä käy ja on siinä menestyvä, mutta työn ja parisuhteen ulkopuolisia sosiaalisia suhteita hänellä ei ole.

Itsekään en tätä ymmärrä, hän on fiksu, puhelias ja oikeasti hauska.

Vuoden 2017 aikana en kuullut että kertaakaan kukaan olisi hänelle soittanut, pari textaria sai..

Me ei saada lapsia vaikka miten haluaisimme ja muut utelee. Luulevat että ollaan uraohjuksia, vapaaehtoisesti lapsettomia. Ei ole vikaa, mutta ei vaan tule luonnollisesti tai lapsettomuushoidoillakaan. Niin monta keskenmenoa takana, ettei enää oikeastaan kannata edes yrittää ja ikää alkaa jo enemmän ensimmäiselle lapselle. Olen kateellinen ja erittäin katkera kaikille teineille, wt-horoille ja narkomaaneille, jotka saavat lapsen pelkästä ajatuksesta. 

Puhumattomuus. Tyhjänpäiväinen rupattelu onnistuu kyllä, ja jos on joku aihe, sanotaan vaikka politiikka. Mutta sellainen parisuhteesta puhuminen, omista toiveista, peloista, haaveista jne emme oikeastaan puhu koskaan.

Toinen asia on sitten, että jos joskus näistä yrittää puhua, se menee helposti negatiiviseksi syyttelyksi. Emme vaan osaa, kumpikaan, ja otamme aivan liian herkästi itseemme.

Meillä ei seksiä kohta kolmeen vuoteen ja ja yli 13 vuotta oltu yhdessä. Asiasta ei puhuta kotona. Hellin kyllä miestäni koskettamalla jne. Oikeastaan oli helpotus lukea tätä ketjua, kun olen pitänyt tilannetta ajottain outona, vaikkei se mitenkään päivittäin kummittelekaan mielessä. Syitä lienee useita, kuten arki, työstressi, väsymys, jotkut ristiriidat, ehkä olen muuttunut vähemmän haluttavaksi vuosien myötä jne jne. Pohjimmiltaan suhde kuitenkin voi hyvin. Enemmän ollaan 'tiimi' ja kumppaneita kuin intohimoisesti rakastuneita.

Sydän verillä kirjoitti:

Hyvin toimeentuleva, korkeassa virassa työskentelevä mieheni , jolla riittää huumorintajua, on sosiaalinen, kaikkien rakastama tasapuolinen ja herkkä ihminen... saa kotona varsinkin viinaa ottaessa ihan pienestäkin kamalan raivonpuuskan ja menettää malttinsa jolloin hakkaa minua, ei ikinä näkyvälle paikalle, ihan kuin tietäisi mitä tekee... pyytää anteeksi, hetken aikaa menee hyvin ja on mitä rakastavin, mutta tiedän ettei se lopu siihen, on niin kauan ja säännöllisesti hakannut, en jaksa edes muistaa montako kertaa olen omat vereni lattialta tai seiniltä pessyt keskellä yötä, ettei lapsi näe. Pienehkön lapsen takia olen kai yhä naimisissa, miehelle lapsi on tärkeintä maailmassa, mutta kai miehen maineenkin vuoksi, ettei se mene erosta... jos saisivat työssä eron todelliset syyt kuulla, se johtaisi välittömästi potkuihin luottamuspulan takia.

Nämä tarinat on varmaankin niitä kaikkein surullisimpia. 😢

Seksi loppui. Päätin sitten erota, ja tulihan se kaikille yllätyksenä ja järkytyksenä, kun luulivat suhteemme voivan todella hyvin. No toimihan se muuten, mutta en pystynyt ajattelemaan seksitöntä elämää vanhuuteen saakka.