Mikä "vika" liitossanne on, mitä muut eivät tiedä?

Vierailija kirjoitti:

Mieheni vastaa melkein jokaiseen kysymykseen "en tiedä" tai "en keksi". On se muuten ihana.

Mun mies myös. Muuten fiksu mutta ei pysty osoittamaan tunteitaan millään muotoa (ei sanallisesti eikä myöskään fyysisesti esim. halaamalla tai ottamalla kädestä kiinni). Vastaili vuodet mekaanisesti rakkaudenosoituksiini "samoin, niin mäkin sua", kynnes otin asian puheeksi. Loppui toistelut, nyt ei pysty sanomaan mitään. Ei osaa nimetä, miksi haluaa olla mun kanssa mutta ei kuitenkaan halua harrastaa mun kanssa mitään. Pariterapiassa käyty jo yli vuosi, ei edistystä. Mies ei tunnu ymmärtävön parisuhteen perustarpeita. Epäilen, että häntä vaivaa aleksitymia. En silti haluaisi erota, mutta alan olla niin uuvuksissa tunnevajeeni kanssa, että ero olisi minulle parempi asia. Kamalaa elää robotin kanssa!

Meillä molemmilla on ollut sukupuolitauti. Vihdoin kun asia alkoi helpottaa, pieleen menneen synnytyksen jälkeen myös lapsemme on kärsinyt tästä. Nice. Kukaan ei tiedä mitään.

Vierailija kirjoitti:

Surullinen mutta hyvä ketju, varmasti hyvää vertaistukea monelle.

Mutta herää kysymys, miksi ihmeessä näin monet elävät onnettomassa liitossa?

Minä olen molempien masennuksesta huolimatta hyvin onnellinen tämän ihmisen kanssa ja hän minun, ollaan toistemme täydentäjät ja tukipilarit. Rakkautta on valtavasti.

Seksittömyys meilläkin aiheuttaa ongelmaa. Minä kaipaan oikeastaan vain sitä läheisyyttä. Kumppanini antaa sitä läheisyyttä oikeastaan vain silloin kun haluaa seksiä. Mikään ei ole niin raivoatuttavaa kun on itse väsynyt ja juuri nukahtamaisillaan ja sitten toinen tulee halailemaan ja hiplailemaan ja ei lopeta ennen kuin saa seksiä. Helpoin olisi vaan pikaisesti saman tien antaa, jotta saisi jatkaa unia, mutta jos ei halua niin joka kerta yritän hienovaraisesti osoittaa että haluan nukkua. Jos puoliso ei sitten saa seksiä, alkaa mököttämään ja ei taatusti koske. Sitten minulle tulee paha mieli ja sekin vaikeuttaa nukahtamista.

Ihanaa olisi nukahtaa toisen kainaloon ilman tätä hiton draamaa. Ehkä antaisin helpommin seksiä, jos joskus saisi läheisyyttä ilman että sen tarvitsee johtaa seksiin.

Mies ällöttää, koska hän on loukannut minua syvästi muutamia kertoja, enkä valitettavasti pääse niistä enää yli. Kulissia pidän ja jaksan lasten takia.

Seksiä ei juurikaan ole ja mies juo joka ilta. Mutta nämä ovat vain sivujuonteita suhteen tilasta.

Mieheni oli meistä se joka vaatimalla vaati esikoisen jälkeen lisää lapsia. Olisin ollut tyytyväinen yhteen, mutta mies painosti minua kunnes annoin periksi ja hankimme toisen lapsen, vaikka kumpikin raskaus on sydänongelmani vuoksi ollut hengenvaarallinen minulle. Hän melkein 2 vuotta siis jaksoi painostaa ja saarnasi kuinka kaikki hänen tuntemansa ainoat lapset ovat aina outoja, kyllä lapsi nyt leikkikaverin tarvitsee, olen itsekäs kun en halua lisää lapsia jne.

Rakastan miestäni ja lapsiani aivan 100%, mutta en ikinä ole pystynyt antamaan miehelleni anteeksi että hän laittoi oman halunsa saada lisää lapsia minun turvallisuuteni edelle.

Mies ei osoita mitään läheisyyttä, ellei sen tarkoitus ole johtaa seksiin. Kuulemma ei pysty, koska minun koskettaminen alkaa haluttaa ja sitten on vaikeaa, jos ei saakaan kun haluttaa. Saisi varmaan useamminkin, jos läheisyyttä olisi enemmän ihan arjessa: lähtö- ja tulosuukot/halaukset esim. Sohvalla jos istutaan yhdessä pitää kädet puuskassa, eikä vahingossakaan kosketa 😂

Vierailija kirjoitti:

Nou sex...ukolla ei seiso eikä mullakaan kyllä tee mieli😧tuskin monikaan uskois..

Eipä seiso meilläkään. Mulla kyllä tekisi mieli. 😔

Mies lyönyt mua kerran ihan kasvoihin, oltiin nuoria, ei vielä seurusteltu, tosi humalassa ja yllytin, mutta silti. Suhteen alkuaikoina annoin miehen kuulla tästä useasti kunniansa ja puhuin asiasta tosi paljon miehen kanssa, on vaikuttanut olevan siitä itsekin tosi järkyttynyt ja pahoillaan. Silti toi kaihertaa mua. En anna ikinä anteeksi, enkä ikinä unohda. Saattaa olla että kyllästyn joskus miettimään tätä ja jätän koko miehen, vaikka onkin muuten ollut todella loistava ja rakastava mies ja meillä on ollut muuten oikein mukiinmenevä suhde. Mutta silti.

jokin alitajuntainen ääni sanoo takaraivossani että nykyinen mieheni ei tule olemaan loppuelämäni rakkaus. aivan uskomattoman upea mies, ei mitään moittimista. mutta jokin ääni sanoo niin.

Mulla iso, vahva ja hyvin miehekäs mies. Heittelee usein ihme huumoria (mitä eroa on naisella ja tiskiharjalla jne) jonka takia mua pidetään alistuneena osapuolena. Ystävät aina huolissaan. Kotona mies siivoaa ja hoitaa lapsia enemmän kuin minä (meidän tyttäriä pitää kuin kkukaan kämmenellä eikä heidän kuullen ikinä arvostele naisia). Seksissä mies keskittyy melkein täysin mun tyydyttämiseen. Yhdessä 15v. Tosin mullakin kahden kesken mustaa huumoria, mies kehtaa sanoa isommalla porukalla, minä en.

No todellisuudessa ollaan lopetettu parisuhde puol vuotta sitten ja ollaan kulissiliitossa lasten takia...

Tätä ei tiedä kun muutama lähin ystävä ja sisarus.

Olen ollut ihastunut toiseen mieheen, jonka kanssa minulla ei kuitenkaan ole käytännössä koskaan ollut mitään normaalia kaveruutta kummempaa. Jossain vaiheessa ajattelin häntä koko ajan. Nyt pahin huuma on laantunut, mutta olen edelleen silti hieman ihastunut.

Kerroin miehelleni aiheesta, kun tilanne oli pahimmillaan, ja hänen mielestään se on ihan luonnollinen asia pitkässä suhteessa. Tällä hetkellä en tiedä, onko mieheni tietoinen siitä, että minulla on vielä tunteita tätä toista kohtaan.

Molemmat ollaan miehen kanssa täysin tunnekylmiä, on meitä psykopaateiksikin haukuttu ennen kuin löysimme toisemme. Päällepäin näytämme täydelliseltä ällörakastuneelta parilta, mutta se on kaikki esitystä muita ihmisiä varten. Kotona saamme olla omia itsejämme, ja siinä ei todellakaan puhuta hellyydestä eikä rakkaudesta. Kaksin on vain helpompi jaksaa maailmaa, jossa on pakko esittää normaalia, tuntevaa ihmistä, jos ei halua kaikkien epäluuloja ja haukkuja päälleen.

Itse asiassa en näe suhteessamme mitään vikaa, mutta muut kyllä näkisivät, jos tietäisivät totuuden. Olemme kämppäkavereita luontaiseduilla, järkiliitossa rahan ja arjen sujumisen kannalta. Seksi ilman tunteita ei ole kummallekaan ongelma, joten tyydytämme toisemme, kun jompikumpi sitä kaipaa. On oikeastaan helvetin helpottavaa, kun on joku jonka kanssa ei tarvitse varoa sanojaan, jottei loukkaisi, ja joka ymmärtää täysin ”en kestä ihmisiä, niin tunteellisia”-valitukset.

Ei se tästä kenenkään ”normaalin” mittapuulla mitään ideaaliparisuhdetta tee, mutta meille se kelpaa. Ollaan jopa naimisissakin. Suvut toivovat jälkikasvua, mutta ei, siihen emme ryhdy. Äidinvaistoja olisi minunlaiseltani turhaa odottaa, ja mieskin reagoi lapsiin lähinnä murhanhimoisesti. Kenen tahansa muun mielestä hänen reaktionsa on varmaan sairas, minusta täysin normaali.

Vain pari kaveriamme tietää, ovat samanlaisia. Olemme heidän kanssaan samaa mieltä siitä, että on hyvä kun osuimme yhteen, jottemme päätyneet piinaamaan muita ihmisparkoja.

Muut ei tiedä meidän avioliiton seksittömyydestä.

Mä en tiedä, mistä toi seksittömyys johtuu.

Ja vaimo ei tiedä, että mulla on ollut suhde jo yli 2 vuotta työkaveriini.

Ihan ok näin siis.

Yhden lapsemme isä on mieheni paras kaveri. Tämän tiedän vain minä. Olen lääkkeiden väärinkäyttäjä. Olen pettänyt miestäni monta kertaa. Kaikkea on, mistä mies ei tiedä. Hän palvoo minua ja olettaa minun olevan täydellinen vaimo.

Tässähän pitäisi jo perustaa uusi somekampanja, kun ne ovat niin kovassa muodissa: #puolisopuutteessa....

(Eh, julkinolaaminen ei taitaisi kyllä tuoda ratkaisua kenenkään tilanteeseen, huononnusta kylläkin.)

Vierailija kirjoitti:

Vierailija kirjoitti:

Että otin tarkoituksella itseäni hölmömmän miehen. Siis hän on kyllä erittäin lahjakas musiikillisesti, kielellisesti, matemaattisesti, tietää paljon historiasta, politiikasta... Kaikin tavoin joilla voi olla kirjaviisas, hän ehdottomasti on, ja hän ON hyvin älykäs - kaikessa teoreettisessa. Komea kuin mikä, pitää itsestään huolta. Matkustellut.

Mutta mies on aivan valtavan sinisilmäinen. Kiltti, uhrautuva, taipuva. Ei tippaakaan nk. streetsmartia ja maalaisjärjenkin kanssa on usein niin ja näin. Olen järjestänyt (kivoja) yllätyksiä toistensa perään vuosikaudet, eikä hän ole osannut koskaan epäillä mitään. Hän ei osaa tippaakaan valehdella. Häneltä menee nopeat sanaleikit ja vitsit täysin ohi. Välillä hän kysyy ihan hölmöjä asioita, asioita jotka jokaisen aikuisen luulisi tietävän.

Joku minua paljon ilkeämpi ja tunteettomampi käyttäisi miestä varmasti törkeästi hyväkseen. Pettäisi tai hankkiutuisi tahallaan raskaaksi tms. Veisi rahaa (varakkaasta perheestä).

Haittapuolena on, että mies ei osaa yhtään keskustella syvällisiä. Suhteen ulkopuoliset eivät tätä ole huomanneet, pitävät häntä vain vähän ujona. Minulla on onneksi monia ystäviä joilta tuntikausien keskustelu onnistuu, joten puhun heille, ja olen muutoin tyytyväinen mieheen. Kaikkihan eivät voi olla kaikkea jokaiselle.

Kun nopeasti huomasin miehessä tämän tietynlaisen yksinkertaisuuden, tajusin että saan tästä uskollisen miehen. Koska hän on hirvittävän huono valehtelemaan eikä osaisi juonitella selän takana vaikka aseella uhattaisiin, hän tuskin tulee pettämään minua. Sain aikoinaan tarpeekseni sellaisista käärmeistä.

Yksi vastaava mies oli ihastunut minuun nuorena. Näin jälkiviisaan harmittaa, etten silloin ymmärtänyt hänen arvoaan. Tällä viisaudella valitsisin hänet puolisokseni ja lasteni isäksi.

Olin tällainen mies, kukaan ei halunnut suhteeseen. Nykyään naiset takertuu, tapailen ja paneskelen sitten jätän.

Kaikkien mielestä mukava mies useimmiten vain murjottaa kotona. Murjotus alkaa, kun pyydän tekemään jotain. Pakko pyytää, kun aloitteellisuus ei ole hänelle ominaista, vaan useimmiten hän vain on. Seksiä ei ole ollut yli vuoteen, mies ei tee mitään aloitetta myöskään se suhteen. Joka ikinen asia ulkoilusta ulkomaanmatkaan on minulta lähtöisin. Mieheltä ei tule mitään ideaa ikinä mistään. Hän vain on. Remontti on ollut kesken kohta kuusi vuotta ja paikat repsottaa vuodesta toiseen. Työvälineitä ja rakennustarvikkeita on siellä täällä eikä mies ole tehnyt niille mitään kahteen vuoteen. Ikinä ei aloita keskustelua mistään ja jos minä aloitan, hän yleensä sanoo vain jonkin lyhyen vasta-argumentin ja keskustelu loppuu siihen. Minä hoidan pääasiassa kodin, lapset ja tuon huomattavasti enemmän rahaa yhteiseen talouteen kuin mieheni. Näitä asioita ei kukaan uskoisi, hän ystävällisellä olemuksellaan ihastuttaa yleensä ihmiset hyvin helposti eikä sukulaisetkaan varmaankaan ymmärrä tuota hänen saamattomuuttaan tai tuloerojamme eikä varsinkaan sitä, miltä minusta, äkäisestä pullukasta tuntuu olla naimisissa hänen, komean ja ystävällisen insinöörimieheni, kanssa, joka minulle kotioloissa näyttäytyy vain haamuna jossain nurkassa.

Toi olis mun unelmamies. Itse just samanlainen - kiva olla kuluista tarkka, vaikka ei taloudellista tarvetta siihen.