Minä raskaana, mies ei kestäkään arkea. Miten selvitä?
Vauvaa tehtiin pari vuotta, eli erittäin odotettu ja toivottu on. Mies alkoi haluta lastentekoa ennen minua, itse jouduin miettimään ajatusta vanhemmuudesta selvästi häntä pidempään ennen kuin olin valmis lopettamaan pillerit. Plussatessa mies oli todella innoissaan, ja tiedän että hän haluaa lastan todella paljon, on halunnut jo useamman vuoden ja kärsinyt siitä että tärppäämiseen meni vähän yli kaksi vuotta ehkäisyn lopettamisesta.
No nyt hän ei sitten tunnukaan kestävän arkea eli sitä että minä olen ollut pahoinvoiva ja väsynyt enkä ole pystynyt tekemään niin paljon kotitöitä kuin ennen enkä harrastamaan hänen kanssa niin energisenä ja niin paljon kuin ennen. Hän ei kestä sitä että energinen ja aikaansaava vaimo onkin muuttunut oksentelevaksi naiseksi, jota kiinnostaa töiden jälkeen eniten päiväunet. Mies kiukuttelee, nalkuttaa, valittaa ja suuttuu minulle harva se päivä. Mitä ihmettä teen? Haluaisin viettää onnellista raskausaikaa, mutta vaikeaa se on kun toinen on vain koko ajan vihainen siitä että en pystykään kaikkeen samaan kuin ennen. Mikään järjen puhuminen ei ole auttanut eikä se että neuvolassa lääkärikin sanoi miehelle että en ole ilkeyttäni väsynyt.
Kommentit (258)
Vierailija kirjoitti:
Vierailija kirjoitti:
Vierailija kirjoitti:
Ymmärrän hyvin, että ap haluat paeta. Kuitenkin kuulostaa, että olette ennen tehneet paljon asioita ja viihtyneet toistenne seurassa. Ehkä mies kokee menettäneensä parhaan kaverinsa raskaudelle? Onko miehellä omia kavereita? Toinen syy minkä osasit itsekin selkeästi sanoa, että mies on kasvatettu tuntemaan vastenmielisyyttä heikkoutta kohtaan ja ei kykene tuntemaan empatiaa sinua kohtaan. Miten mies suhtautuu vauvaan? Onhan sinun hyvinvointi vauvan kehityksen kannalta tärkeää. Asiasta on paljon tutkimusta, pistä mies lukemaan. Jos ei pysty tunne puolella samaistumaan, niin ehkä ne faktat uppoaa kalloon? Ja sinuna menisin vaikka yksin juttelemaan jonnekin tai kysyisin neuvolasta apua. Oletko kertonut miehelle, kuinka paljon hänen käytös sinua loukkaa ja että mies vaarantaa nyt koko suhteen?
Tälle toiselle kirjoittajalle. Ihan oikeestikko oot vielä tossa suhteessa? Vaikea uskoa, että tollainen kaveri on ollut mikään helmi ennen raskauttakaan.
T.42 & 63
Miksi IHMEESSÄ kenenkään pitäisi kertoa, että loukkaa jos rakastettu ja elämänkumppani pilkkaa, kun itse voi pahoin ja oksentaa? Kerro oikeasti, minua kiinnostaa. Kuvaile olosuhteet ja kuvaile ihminen, jolle olisi normaalia vääntää tuollainen asia rautalangasta.
Eri kuin se jolle kirjoitit, mutta tässä vastaus. Ap:n mies tarvitsee kunnon tietopläjäyksen raskaudesta, hormooneista, vastasyntyneen hoidosta, koko siitä isosta muutoksesta, jota hän ei ymmärrä. Ihminen joka ei ymmärrä jotain on usein pelokas ja agressiivinen. Ap:n mies on muutoksen edessä kauhuissaan, koska raskausaika ei ole sellainen kuin hän on kuvitellut, ja kääntynyt omaan napaansa. Voisi olla mahdollisesti hyvä reality check, jos ap kertoisi miehelleen millainen tolikka hän on.
Eli jotta mies kykenee ymmärtämään että pahoinvoivaa ihmistä - omaa puolisoa! -ei ole OK pilkata, hän tarvitsee jonkinlaisen tietopaketin hormonitoiminnasta. Oletko sinä tosissasi? Oikeastiko luulet, että normaalia ihmistä pitäisi jotenkin kouluttaa olemaan pilkkaamatta rakastamaansa ihmistä? Vai pelkästään miehiä?
Ja miten kumppanin pahoivointi tai raskaus voi aiheuttaa normaalissa ihmisessä kauhua? Varmasti pelottaa ja jännittää, mutta KAUHUA joka saa kiusaamaan rakasta ihmistä? En usko hetkeäkään. En väitä että joku ei voisi noin reagoida, mutta sellainen ihminen ei ole normaali eikä terve.

Minäkään en usko, että mieheni jotenkin olisi kauhuissaan. Tai että ei ymmärtäisi kenenkään pahoinvointia. Luulen, että häntä oikeasti vain ärsyttää se, että voin huonosti. Hän ei siedä sitä. Ap.

Minä en ole koskaan ollut syöpähoidoissa, mutta osaan kuvitella että pahoinvointi voi todella haitata normielämää enkä kuvittele, että syöpäpotilas jaksaisi terveen lailla juosta ostoksilla. Riittävää pitäisi olla kun nainen sanoo, että voi nyt huonosti eikä jaksa lähteä mihinkään. Kaikki kommentit sen jälkeen ovat idiotismia.
Vertasitko juuri raskaanaolevaa syöpäpotilaaseen......
Kaikkea skeidaa sitä otetaankin vastaan miehiltä kun "miesten on niin vaikeaa ymmärtää ja sopeutua ja kantaa vastuuta jne." V*tut ole! Ei miehet ole lähtökohtaisesti mitään holhottavia älykääpiöitä,jeesus sentään. Ihan samanlaista vastuunottoa voi odottaa täysjärkiseltä ja aikuiselta mieheltä kuin naiseltakin.
Vierailija kirjoitti:
Vierailija kirjoitti:
Ei millään pahalla mutta ap tarvitsisi psykiatrista hoitoa.
Voisitko kertoa että miksi ja millaista? Mikä minun diagnoosi olisi? Ap.
Vastaanotolla yleensä dg selviää. T. Eri
Vierailija kirjoitti:
Vierailija kirjoitti:
Vierailija kirjoitti:
Vierailija kirjoitti:
Vierailija kirjoitti:
Ymmärrän hyvin, että ap haluat paeta. Kuitenkin kuulostaa, että olette ennen tehneet paljon asioita ja viihtyneet toistenne seurassa. Ehkä mies kokee menettäneensä parhaan kaverinsa raskaudelle? Onko miehellä omia kavereita? Toinen syy minkä osasit itsekin selkeästi sanoa, että mies on kasvatettu tuntemaan vastenmielisyyttä heikkoutta kohtaan ja ei kykene tuntemaan empatiaa sinua kohtaan. Miten mies suhtautuu vauvaan? Onhan sinun hyvinvointi vauvan kehityksen kannalta tärkeää. Asiasta on paljon tutkimusta, pistä mies lukemaan. Jos ei pysty tunne puolella samaistumaan, niin ehkä ne faktat uppoaa kalloon? Ja sinuna menisin vaikka yksin juttelemaan jonnekin tai kysyisin neuvolasta apua. Oletko kertonut miehelle, kuinka paljon hänen käytös sinua loukkaa ja että mies vaarantaa nyt koko suhteen?
Tälle toiselle kirjoittajalle. Ihan oikeestikko oot vielä tossa suhteessa? Vaikea uskoa, että tollainen kaveri on ollut mikään helmi ennen raskauttakaan.
T.42 & 63
Miksi IHMEESSÄ kenenkään pitäisi kertoa, että loukkaa jos rakastettu ja elämänkumppani pilkkaa, kun itse voi pahoin ja oksentaa? Kerro oikeasti, minua kiinnostaa. Kuvaile olosuhteet ja kuvaile ihminen, jolle olisi normaalia vääntää tuollainen asia rautalangasta.
Eri kuin se jolle kirjoitit, mutta tässä vastaus. Ap:n mies tarvitsee kunnon tietopläjäyksen raskaudesta, hormooneista, vastasyntyneen hoidosta, koko siitä isosta muutoksesta, jota hän ei ymmärrä. Ihminen joka ei ymmärrä jotain on usein pelokas ja agressiivinen. Ap:n mies on muutoksen edessä kauhuissaan, koska raskausaika ei ole sellainen kuin hän on kuvitellut, ja kääntynyt omaan napaansa. Voisi olla mahdollisesti hyvä reality check, jos ap kertoisi miehelleen millainen tolikka hän on.
Minä en ole koskaan ollut syöpähoidoissa, mutta osaan kuvitella että pahoinvointi voi todella haitata normielämää enkä kuvittele, että syöpäpotilas jaksaisi terveen lailla juosta ostoksilla. Riittävää pitäisi olla kun nainen sanoo, että voi nyt huonosti eikä jaksa lähteä mihinkään. Kaikki kommentit sen jälkeen ovat idiotismia.
Vertasitko juuri raskaanaolevaa syöpäpotilaaseen......
Hän vertasi pahoinvointia pahoinvointiin.......
Vierailija kirjoitti:
Olen miettinyt paljon, että mistä mies edes keksii, että esittäisin raskausväsymystä tai jotenkin kuvittelemalla ja liioittelemassa aiheuttaisin itselleni oksennusoireet. En ole koskaan esittänyt mitään sairauksia tai väsymyksiä tai minkään sairauden varjolla vältellyt kotitöitä. Tosin en kylläkään ole ollut juurikaan sairas vuosikausiin. Mistä siis tuollainen ajatus edes tulee miehelle? Esittääkö hän itse jotain oireita? Onko joku hänen muu läheinen esittänyt? Ap.
Minusta hän ei ole psyykkisesti normaali. Ei ole mikään uskon asia voitko huonosti vai et. Jos sanot että voit niin sen pitäisi olla sillä selvä. Minun miehen mielestä raskaana kuuluu hehkua onnea ja kun en hehku niin se on itse aiheutettua.
Menkää nyt aapeen mollaajat ja muut draamakuningattareksi haukkuvat muualle tästä ketjusta. Kiusatkaa välillä vaikka itseänne eikä muita.
Mielestäni AP:n miehen käytös on järkyttävän typerää ja lapsellista. Enkä todellakaan usko että asia muuttuu lapsen synnyttyä. Voisiko AP varata ajan vaikka jollekin miesgynelle, joka selittäisi miehelle nämä itsestään selvät asiat, jos mies sitten ymmärtäisi kun selittäjänä on toinen mies? Järkyttävää naisten ja oman rakkaansa halveeraamista todeta, että raskaus- ja synnytysjuttuja nyt vaan liioitellaan.
Mies selkeästi on kasvanut kieroon ja syy on todella hirveältä kuulostavissa vanhemmissa. Itseasiassa miehen vanhemmat kuulostavat täsmälleen samalta kuin oma isäni. Heikkouksia ei sallita ja kaikesta on lupa vittuilla. Nykyään onneksi hiljenee kun annan samalla mitalla takaisin, kun hällä on todettu reuma. Ei tule muuten minulta mitään myötätuntoa hänelle kuten ei häneltäkään minulle kertaakaan koko ikäni aikana. Tällaistako isä-lapsi-suhdetta aapee haluat lapsellesi? Itse en kestäisi tuollaista käytöstä hetkeäkään.
Vierailija kirjoitti:
Vierailija kirjoitti:
Vierailija kirjoitti:
Vierailija kirjoitti:
Vierailija kirjoitti:
Ymmärrän hyvin, että ap haluat paeta. Kuitenkin kuulostaa, että olette ennen tehneet paljon asioita ja viihtyneet toistenne seurassa. Ehkä mies kokee menettäneensä parhaan kaverinsa raskaudelle? Onko miehellä omia kavereita? Toinen syy minkä osasit itsekin selkeästi sanoa, että mies on kasvatettu tuntemaan vastenmielisyyttä heikkoutta kohtaan ja ei kykene tuntemaan empatiaa sinua kohtaan. Miten mies suhtautuu vauvaan? Onhan sinun hyvinvointi vauvan kehityksen kannalta tärkeää. Asiasta on paljon tutkimusta, pistä mies lukemaan. Jos ei pysty tunne puolella samaistumaan, niin ehkä ne faktat uppoaa kalloon? Ja sinuna menisin vaikka yksin juttelemaan jonnekin tai kysyisin neuvolasta apua. Oletko kertonut miehelle, kuinka paljon hänen käytös sinua loukkaa ja että mies vaarantaa nyt koko suhteen?
Tälle toiselle kirjoittajalle. Ihan oikeestikko oot vielä tossa suhteessa? Vaikea uskoa, että tollainen kaveri on ollut mikään helmi ennen raskauttakaan.
T.42 & 63
Miksi IHMEESSÄ kenenkään pitäisi kertoa, että loukkaa jos rakastettu ja elämänkumppani pilkkaa, kun itse voi pahoin ja oksentaa? Kerro oikeasti, minua kiinnostaa. Kuvaile olosuhteet ja kuvaile ihminen, jolle olisi normaalia vääntää tuollainen asia rautalangasta.
Eri kuin se jolle kirjoitit, mutta tässä vastaus. Ap:n mies tarvitsee kunnon tietopläjäyksen raskaudesta, hormooneista, vastasyntyneen hoidosta, koko siitä isosta muutoksesta, jota hän ei ymmärrä. Ihminen joka ei ymmärrä jotain on usein pelokas ja agressiivinen. Ap:n mies on muutoksen edessä kauhuissaan, koska raskausaika ei ole sellainen kuin hän on kuvitellut, ja kääntynyt omaan napaansa. Voisi olla mahdollisesti hyvä reality check, jos ap kertoisi miehelleen millainen tolikka hän on.
Eli jotta mies kykenee ymmärtämään että pahoinvoivaa ihmistä - omaa puolisoa! -ei ole OK pilkata, hän tarvitsee jonkinlaisen tietopaketin hormonitoiminnasta. Oletko sinä tosissasi? Oikeastiko luulet, että normaalia ihmistä pitäisi jotenkin kouluttaa olemaan pilkkaamatta rakastamaansa ihmistä? Vai pelkästään miehiä?
Ja miten kumppanin pahoivointi tai raskaus voi aiheuttaa normaalissa ihmisessä kauhua? Varmasti pelottaa ja jännittää, mutta KAUHUA joka saa kiusaamaan rakasta ihmistä? En usko hetkeäkään. En väitä että joku ei voisi noin reagoida, mutta sellainen ihminen ei ole normaali eikä terve.
Minäkään en usko, että mieheni jotenkin olisi kauhuissaan. Tai että ei ymmärtäisi kenenkään pahoinvointia. Luulen, että häntä oikeasti vain ärsyttää se, että voin huonosti. Hän ei siedä sitä. Ap.
Mies on lukenut vauvapalstaa. Raskausaikana toisella kolmanneksella kukoistetaan ja voidaan hyvin, seksikin sujuu. Synnytys on voimauttava kokemus. Lue aikaisempia ketjuja jos et usko.

Ei ole ollenkaan tavatonta, että esimerkiksi sairaan ihmisen kumppani tuntee avuttomuutta, ahdistusta ja pelkoa, mikä tulee esiin agressiivisuutena, jota meidän on mahdotonta ymmärtää. Tällöin hän voi saada avun siitä, kun hän saa perusteellista tietoa ja ihmisen jolle puhua.
Vierailija kirjoitti:
Vierailija kirjoitti:
Vierailija kirjoitti:
Vierailija kirjoitti:
Vierailija kirjoitti:
Ymmärrän hyvin, että ap haluat paeta. Kuitenkin kuulostaa, että olette ennen tehneet paljon asioita ja viihtyneet toistenne seurassa. Ehkä mies kokee menettäneensä parhaan kaverinsa raskaudelle? Onko miehellä omia kavereita? Toinen syy minkä osasit itsekin selkeästi sanoa, että mies on kasvatettu tuntemaan vastenmielisyyttä heikkoutta kohtaan ja ei kykene tuntemaan empatiaa sinua kohtaan. Miten mies suhtautuu vauvaan? Onhan sinun hyvinvointi vauvan kehityksen kannalta tärkeää. Asiasta on paljon tutkimusta, pistä mies lukemaan. Jos ei pysty tunne puolella samaistumaan, niin ehkä ne faktat uppoaa kalloon? Ja sinuna menisin vaikka yksin juttelemaan jonnekin tai kysyisin neuvolasta apua. Oletko kertonut miehelle, kuinka paljon hänen käytös sinua loukkaa ja että mies vaarantaa nyt koko suhteen?
Tälle toiselle kirjoittajalle. Ihan oikeestikko oot vielä tossa suhteessa? Vaikea uskoa, että tollainen kaveri on ollut mikään helmi ennen raskauttakaan.
T.42 & 63
Miksi IHMEESSÄ kenenkään pitäisi kertoa, että loukkaa jos rakastettu ja elämänkumppani pilkkaa, kun itse voi pahoin ja oksentaa? Kerro oikeasti, minua kiinnostaa. Kuvaile olosuhteet ja kuvaile ihminen, jolle olisi normaalia vääntää tuollainen asia rautalangasta.
Eri kuin se jolle kirjoitit, mutta tässä vastaus. Ap:n mies tarvitsee kunnon tietopläjäyksen raskaudesta, hormooneista, vastasyntyneen hoidosta, koko siitä isosta muutoksesta, jota hän ei ymmärrä. Ihminen joka ei ymmärrä jotain on usein pelokas ja agressiivinen. Ap:n mies on muutoksen edessä kauhuissaan, koska raskausaika ei ole sellainen kuin hän on kuvitellut, ja kääntynyt omaan napaansa. Voisi olla mahdollisesti hyvä reality check, jos ap kertoisi miehelleen millainen tolikka hän on.
Eli jotta mies kykenee ymmärtämään että pahoinvoivaa ihmistä - omaa puolisoa! -ei ole OK pilkata, hän tarvitsee jonkinlaisen tietopaketin hormonitoiminnasta. Oletko sinä tosissasi? Oikeastiko luulet, että normaalia ihmistä pitäisi jotenkin kouluttaa olemaan pilkkaamatta rakastamaansa ihmistä? Vai pelkästään miehiä?
Ja miten kumppanin pahoivointi tai raskaus voi aiheuttaa normaalissa ihmisessä kauhua? Varmasti pelottaa ja jännittää, mutta KAUHUA joka saa kiusaamaan rakasta ihmistä? En usko hetkeäkään. En väitä että joku ei voisi noin reagoida, mutta sellainen ihminen ei ole normaali eikä terve.
Minäkään en usko, että mieheni jotenkin olisi kauhuissaan. Tai että ei ymmärtäisi kenenkään pahoinvointia. Luulen, että häntä oikeasti vain ärsyttää se, että voin huonosti. Hän ei siedä sitä. Ap.
Oletko ikinä kokeillut pitää puoliasi? Kun miehesi haukkuu ja pilkkaa, oletko ikinä vain antanut tulla, kiroillut ja huutanut äänesi käheäksi? Suosittelen kokeilemaan. Joskus jotkut ihmiset täytyy tosissaan opettaa siihen, että tasainen ja hillitty käytös ei ole sama kuin kyvyttömyys pitää puolensa. Jotkut vain jatkavat maassa makaavan potkimista, kunnes nousee ylös ja potkaisee kunnolla takaisin. Työelämässä olen sen huomannut ja aina on yhtä iso yllätys, kun minunlaiseni sanoo vastaan. Tai huutaa vastaan.
Sitä en tosin ymmärrä, miksi joku haluaisi jatkaa parisuhdetta miehesi kaltaisen ihmisen kanssa.
On sekin mahdollisuus, että hän on jo pitkään halunnut nujertaa sinut. Mutta vasta nyt uskoo sinun olevan niin heikossa asemassa, että pystyy siihen. Sellaisia ihmisiä on, heistä on paljon kertomuksia tällä palstalla. Ja kaikki heidän uhrinsa sanovat aina että kesti vuosia tajuta asia.
Ap, millainen miehesi äidin rooli oli miehen lapsuudessa?
Meillä on täällä Suomessa edeltävissä sukupolvissa totuttu siihen naisen malliin, joka hoitaa kodin ja työt (maatilan tai kodin ulkopuolisen työn) mukisematta. Vahva naisrooli. Nyt nyky kolme- ja nelikymppisten kohdalla on myös omat rahat ja tilit, ja tosi yleistä onkin että nainen maksaa tuloista riippumatta puolet menoista.
Tämä on aika raskas viitta, ja moni mies jotenkin olettaa että perheellistyttyä se nainen on kuin kone tai oma äiti: vahva ja osaava. Pettymys voi olla aika kova, kun todellisuus ei olekaan sitä.

Tietenkin. En ole mikään kynnysmatto enkä kiltti hiirulainen. Laitan aina kovan kovaa vastaan, yleensä kovemman jopa, ja mies kyllä hiljenee kun "luen sille lakia". En vain haluaisi tehdä niin, mielestäni se on rasittavaa, koska sen pitäisi olla täysin tarpeetonta. Saan kyllä miehen kuriin, väsyttää vaan kun joudun liian usein niin tekemään :( . Ap.

Miehen äiti on ollut ja on edelleen miehensä ja poikansa (ainoa lapsi) eteen uhrautuva raataja, joka tekee kaikkensa, että perheensä miehillä on asiat hyvin ja valmiina. Mutta toisaalta samalla on justiina, joka mollaa jos poikansa on jotenkin heikko. Mielestäni miehen äiti on jotenkin ristiriitainen henkilö luonteeltaan. Mutta hän on omistanut koko elämänsä kotitöille ja miehensä palvelemiselle ja kukaan ei oikein uskalla sanoa hänelle vastaan (paitsi minä). Luulen että mies on ajatellut, että olen vahva ja osaava ja pärjäävä, ja olen sitä ollutkin. Ja nyt on raskaasti pettynyt, kun en olekaan enää täydellisen vahva. Ap.
Vierailija kirjoitti:
Haluaisin viettää onnellista raskausaikaa, mutta...vain uhriudun!
voitko sinä lopettaa tuon saman jankkaamisen joka viestissä?
Voi jehna....ei oo todellista. No sen tietää ettei tuosta tule mitään.
Vierailija kirjoitti:
Vierailija kirjoitti:
Vierailija kirjoitti:
Vierailija kirjoitti:
Vierailija kirjoitti:
Vierailija kirjoitti:
Vierailija kirjoitti:
Ymmärrän hyvin, että ap haluat paeta. Kuitenkin kuulostaa, että olette ennen tehneet paljon asioita ja viihtyneet toistenne seurassa. Ehkä mies kokee menettäneensä parhaan kaverinsa raskaudelle? Onko miehellä omia kavereita? Toinen syy minkä osasit itsekin selkeästi sanoa, että mies on kasvatettu tuntemaan vastenmielisyyttä heikkoutta kohtaan ja ei kykene tuntemaan empatiaa sinua kohtaan. Miten mies suhtautuu vauvaan? Onhan sinun hyvinvointi vauvan kehityksen kannalta tärkeää. Asiasta on paljon tutkimusta, pistä mies lukemaan. Jos ei pysty tunne puolella samaistumaan, niin ehkä ne faktat uppoaa kalloon? Ja sinuna menisin vaikka yksin juttelemaan jonnekin tai kysyisin neuvolasta apua. Oletko kertonut miehelle, kuinka paljon hänen käytös sinua loukkaa ja että mies vaarantaa nyt koko suhteen?
Tälle toiselle kirjoittajalle. Ihan oikeestikko oot vielä tossa suhteessa? Vaikea uskoa, että tollainen kaveri on ollut mikään helmi ennen raskauttakaan.
T.42 & 63
Miksi IHMEESSÄ kenenkään pitäisi kertoa, että loukkaa jos rakastettu ja elämänkumppani pilkkaa, kun itse voi pahoin ja oksentaa? Kerro oikeasti, minua kiinnostaa. Kuvaile olosuhteet ja kuvaile ihminen, jolle olisi normaalia vääntää tuollainen asia rautalangasta.
Eri kuin se jolle kirjoitit, mutta tässä vastaus. Ap:n mies tarvitsee kunnon tietopläjäyksen raskaudesta, hormooneista, vastasyntyneen hoidosta, koko siitä isosta muutoksesta, jota hän ei ymmärrä. Ihminen joka ei ymmärrä jotain on usein pelokas ja agressiivinen. Ap:n mies on muutoksen edessä kauhuissaan, koska raskausaika ei ole sellainen kuin hän on kuvitellut, ja kääntynyt omaan napaansa. Voisi olla mahdollisesti hyvä reality check, jos ap kertoisi miehelleen millainen tolikka hän on.
Eli jotta mies kykenee ymmärtämään että pahoinvoivaa ihmistä - omaa puolisoa! -ei ole OK pilkata, hän tarvitsee jonkinlaisen tietopaketin hormonitoiminnasta. Oletko sinä tosissasi? Oikeastiko luulet, että normaalia ihmistä pitäisi jotenkin kouluttaa olemaan pilkkaamatta rakastamaansa ihmistä? Vai pelkästään miehiä?
Ja miten kumppanin pahoivointi tai raskaus voi aiheuttaa normaalissa ihmisessä kauhua? Varmasti pelottaa ja jännittää, mutta KAUHUA joka saa kiusaamaan rakasta ihmistä? En usko hetkeäkään. En väitä että joku ei voisi noin reagoida, mutta sellainen ihminen ei ole normaali eikä terve.
Minäkään en usko, että mieheni jotenkin olisi kauhuissaan. Tai että ei ymmärtäisi kenenkään pahoinvointia. Luulen, että häntä oikeasti vain ärsyttää se, että voin huonosti. Hän ei siedä sitä. Ap.
Oletko ikinä kokeillut pitää puoliasi? Kun miehesi haukkuu ja pilkkaa, oletko ikinä vain antanut tulla, kiroillut ja huutanut äänesi käheäksi? Suosittelen kokeilemaan. Joskus jotkut ihmiset täytyy tosissaan opettaa siihen, että tasainen ja hillitty käytös ei ole sama kuin kyvyttömyys pitää puolensa. Jotkut vain jatkavat maassa makaavan potkimista, kunnes nousee ylös ja potkaisee kunnolla takaisin. Työelämässä olen sen huomannut ja aina on yhtä iso yllätys, kun minunlaiseni sanoo vastaan. Tai huutaa vastaan.
Sitä en tosin ymmärrä, miksi joku haluaisi jatkaa parisuhdetta miehesi kaltaisen ihmisen kanssa.
On sekin mahdollisuus, että hän on jo pitkään halunnut nujertaa sinut. Mutta vasta nyt uskoo sinun olevan niin heikossa asemassa, että pystyy siihen. Sellaisia ihmisiä on, heistä on paljon kertomuksia tällä palstalla. Ja kaikki heidän uhrinsa sanovat aina että kesti vuosia tajuta asia.
Tietenkin. En ole mikään kynnysmatto enkä kiltti hiirulainen. Laitan aina kovan kovaa vastaan, yleensä kovemman jopa, ja mies kyllä hiljenee kun "luen sille lakia". En vain haluaisi tehdä niin, mielestäni se on rasittavaa, koska sen pitäisi olla täysin tarpeetonta. Saan kyllä miehen kuriin, väsyttää vaan kun joudun liian usein niin tekemään :( . Ap.
Siinä suvun toinen Justiina. "Saan kyllä miehen kuriin."