Lue keskustelun säännöt.
Minä raskaana, mies ei kestäkään arkea. Miten selvitä?
03.01.2018 |
Vauvaa tehtiin pari vuotta, eli erittäin odotettu ja toivottu on. Mies alkoi haluta lastentekoa ennen minua, itse jouduin miettimään ajatusta vanhemmuudesta selvästi häntä pidempään ennen kuin olin valmis lopettamaan pillerit. Plussatessa mies oli todella innoissaan, ja tiedän että hän haluaa lastan todella paljon, on halunnut jo useamman vuoden ja kärsinyt siitä että tärppäämiseen meni vähän yli kaksi vuotta ehkäisyn lopettamisesta.
No nyt hän ei sitten tunnukaan kestävän arkea eli sitä että minä olen ollut pahoinvoiva ja väsynyt enkä ole pystynyt tekemään niin paljon kotitöitä kuin ennen enkä harrastamaan hänen kanssa niin energisenä ja niin paljon kuin ennen. Hän ei kestä sitä että energinen ja aikaansaava vaimo onkin muuttunut oksentelevaksi naiseksi, jota kiinnostaa töiden jälkeen eniten päiväunet. Mies kiukuttelee, nalkuttaa, valittaa ja suuttuu minulle harva se päivä. Mitä ihmettä teen? Haluaisin viettää onnellista raskausaikaa, mutta vaikeaa se on kun toinen on vain koko ajan vihainen siitä että en pystykään kaikkeen samaan kuin ennen. Mikään järjen puhuminen ei ole auttanut eikä se että neuvolassa lääkärikin sanoi miehelle että en ole ilkeyttäni väsynyt.
Kommentit (258)
Vierailija kirjoitti:
Olisit käyttänyt kondomia!
Jos yhtään luit tätä keskustelua niin huomasit, että lapsen tekoon ryhdyimme miehen toiveesta, minä en ensin hirveästi kaivannut vanhemmuutta, mutta kun mies siitä kovin unelmoi niin ajan myötä minäkin innostuin ja lopetin sitten pillerit, eli yhdessä suunniteltu ja tehty lapsi tämä on. Kaksi vuotta pillereiden lopettamisesta vasta tulin raskaaksi. Ap.
Sisältö jatkuu mainoksen alla
Sisältö jatkuu mainoksen alla
Vierailija kirjoitti:
No, et ole ikuisesti raskaana. Ehkä sitäkin voi jonain lohtuna pitää. Ja mies tulee muuttumaan kyllä lapsen synnyttyä, koska silloin asia konkretisoituu vasta hänelle.
Laskettuun aikaan ei enää ole kuin 2,5 kuukautta, joten en ole ikuisesti raskaana. En vain tiedä, että millä pystyn unohtamaan miehen käytöksen raskausaikana. Ap.
Avioero ei varmaan ole mikään ratkaisu ja niin kuin totesit, teillä ei ole rahaa asua erillään. Miten sinulla olisi varaa avioeroon?
Miten oikeasti selviäisit synnytyksestä ja pienestä vauvasta yksin?
Joten poista se listaltasi.
Istuta mies alas juttelemaan. Vaikka sen jälkeen, kun se on käynyt lenkillä, niin se ehkä malttaa hetken olla paikoillaan. Kysy siltä suoraan ja riitaa haastamatta, mitä se haluaa teidän parisuhteelta? Mitä se haluaa juuri nyt? Mitä se haluaa vuoden päästä? Onko se onnellinen nyt? Jos ei, niin minkä pitäisi muuttua?
Se ei tarkoita sitä, että sinun pitää hyväksyä sen vastaukset, mutta ehkä pääset vähän lähemmäksi sitä, mikä miestä vaivaa. En usko, että mies ilkeyttään ilkeilee. Teillä on vakavia ongelmia kommunikoinnissa.
Ja sitten se pariterapia. Sinne voi mennä myös yksin. Ehkä sinun itsesi kannattaisi mennä juttelemaan ammattilaisen kanssa, vaikka mies ei sinne tulisikaan. Ehkä siitä on hyötyä sinulle - ja ehkä mies tulee myöhemmin mukaasi.
Olennaista on, että pääset jotenkin eteenpäin ja saat jotenkin katki tuon huonon kehän, joka teidän kotona nyt kiertää. Se voi heijastua myös sinun suhteeseesi vauvaan.
En vähättele ollenkaan tilannettasi, se on vaikea. Pystyisitkö kuitenkin ajattelemaan, että mikä olisi tässä tilanteessa lapsen etu?
Varmaan sun miehelläs on ollut sellanen asenne että raskausaika olisi kasvavaa mahaa ja neuvolakäyntejä lukuunottamatta ihan samanlaista aikaa kuin mitä ennen raskautta ja nyt sitä ahdistaa kun asiat ei mennytkään niin ku se itse luuli.
Toivottavasti se sentään tajuaa että lapsi muuttaa arkea vielä enemmän.
Vierailija kirjoitti:
Vierailija kirjoitti:
No, et ole ikuisesti raskaana. Ehkä sitäkin voi jonain lohtuna pitää. Ja mies tulee muuttumaan kyllä lapsen synnyttyä, koska silloin asia konkretisoituu vasta hänelle.
Laskettuun aikaan ei enää ole kuin 2,5 kuukautta, joten en ole ikuisesti raskaana. En vain tiedä, että millä pystyn unohtamaan miehen käytöksen raskausaikana. Ap.
Et pystykään unohtamaan. Sen käytöksen pitää muuttua. Jos mies ei ymmärrä tehdä mitään, sinun täytyy teidän molempien ja sen syntymättömän vauvan takia tehdä. Soita neuvolaan ja pyydä apua, käy juttelemassa ammattilaisten kanssa.
Sinun tekee mieli syyttää miestä ja vaikka hän olisi kaiken sen ansainnut, se ei ole kovin rakentavaa. Se ei selvästikään ratkaise mitään.
t. edellinen
Sisältö jatkuu mainoksen alla
Vierailija kirjoitti:
Avioero ei varmaan ole mikään ratkaisu ja niin kuin totesit, teillä ei ole rahaa asua erillään. Miten sinulla olisi varaa avioeroon?
Miten oikeasti selviäisit synnytyksestä ja pienestä vauvasta yksin?
Joten poista se listaltasi.
Istuta mies alas juttelemaan. Vaikka sen jälkeen, kun se on käynyt lenkillä, niin se ehkä malttaa hetken olla paikoillaan. Kysy siltä suoraan ja riitaa haastamatta, mitä se haluaa teidän parisuhteelta? Mitä se haluaa juuri nyt? Mitä se haluaa vuoden päästä? Onko se onnellinen nyt? Jos ei, niin minkä pitäisi muuttua?
Se ei tarkoita sitä, että sinun pitää hyväksyä sen vastaukset, mutta ehkä pääset vähän lähemmäksi sitä, mikä miestä vaivaa. En usko, että mies ilkeyttään ilkeilee. Teillä on vakavia ongelmia kommunikoinnissa.
Ja sitten se pariterapia. Sinne voi mennä myös yksin. Ehkä sinun itsesi kannattaisi mennä juttelemaan ammattilaisen kanssa, vaikka mies ei sinne tulisikaan. Ehkä siitä on hyötyä sinulle - ja ehkä mies tulee myöhemmin mukaasi.
Olennaista on, että pääset jotenkin eteenpäin ja saat jotenkin katki tuon huonon kehän, joka teidän kotona nyt kiertää. Se voi heijastua myös sinun suhteeseesi vauvaan.
En vähättele ollenkaan tilannettasi, se on vaikea. Pystyisitkö kuitenkin ajattelemaan, että mikä olisi tässä tilanteessa lapsen etu?
Miten niin miten minulla olisi varaa avioeroon? Meillä on avioehto, ja omaisuus selkeästi jaettavissa, asunnon myynnistä saadaan vähintään se mitä siihen ollaan muutama vuosi sitten rahaa laitettukin. En nyt ymmärrä, että miksi avioero tulisi minulle kalliiksi. Aina ollaan maksettu kaikki puoliksi, mies ei ole minua mitenkään elättänyt.
Olen yrittänyt jutella miehen kanssa kun hän on rauhallinen, mutta hän ärsyyntyy kysymyksistäni. Hän ei osaa sanoa mitä haluaa parisuhteelta kuin mitä nyt jo on, kuulemma haluaa samaa. Ja vuoden päästä samaa ja sen lapsen kanssa elämistä tietenkin. Sanoo, että on onnellinen sitten kun minä "suostun" tekemään kotitöitä niin kuin ennenkin ja "suostun" olemaan se aktiivinen nainen joka olen aina ollut.
Mietin eniten juuri sen vauvan hyvinvointia, eikä lapsen etu kyllä ole riitelevät äiti ja isä tai vihainen isä ja äiti joka ahdistuu kun isä on koko ajan niin vihainen. Eikä lapsen etu ole kuunnella kun isä valittaa äidille että äiti on laiska tai esittää oksennusoireita.
Ap.
Vierailija kirjoitti:
Vierailija kirjoitti:
Vierailija kirjoitti:
No, et ole ikuisesti raskaana. Ehkä sitäkin voi jonain lohtuna pitää. Ja mies tulee muuttumaan kyllä lapsen synnyttyä, koska silloin asia konkretisoituu vasta hänelle.
Laskettuun aikaan ei enää ole kuin 2,5 kuukautta, joten en ole ikuisesti raskaana. En vain tiedä, että millä pystyn unohtamaan miehen käytöksen raskausaikana. Ap.
Et pystykään unohtamaan. Sen käytöksen pitää muuttua. Jos mies ei ymmärrä tehdä mitään, sinun täytyy teidän molempien ja sen syntymättömän vauvan takia tehdä. Soita neuvolaan ja pyydä apua, käy juttelemassa ammattilaisten kanssa.
Sinun tekee mieli syyttää miestä ja vaikka hän olisi kaiken sen ansainnut, se ei ole kovin rakentavaa. Se ei selvästikään ratkaise mitään.
t. edellinen
Ei minun tee mieli syyttää miestä. Minun tekee mieli paeta. Ap.
Sisältö jatkuu mainoksen alla
Vierailija kirjoitti:
Vierailija kirjoitti:
haluan vain että minun annetaan oksentaa rauhassa ilman että vieressä ilkutaan että liioittelen ja esitän, ja sanotaan, että "lähde lenkille niin ei tee mieli esittää enää oksentamista". Ap.
Jos sun mies tosiaan sanoo noin, niin sillä on persoonallisuushäiriö.
Onkohan minunkin miehellä sitten kun se väittää minun lukeneen netistä että raskaana täytyy olla oireita ja sitten kuvittelen että minulla on ne kaikki kuten oksentelu, liitoskivut ym. Poikkeavia veriarvoja en kai sentään kuvittele, mutta ei usko että matala hb väsyttää tms.
Vierailija kirjoitti:
Vierailija kirjoitti:
Vierailija kirjoitti:
Vierailija kirjoitti:
No, et ole ikuisesti raskaana. Ehkä sitäkin voi jonain lohtuna pitää. Ja mies tulee muuttumaan kyllä lapsen synnyttyä, koska silloin asia konkretisoituu vasta hänelle.
Laskettuun aikaan ei enää ole kuin 2,5 kuukautta, joten en ole ikuisesti raskaana. En vain tiedä, että millä pystyn unohtamaan miehen käytöksen raskausaikana. Ap.
Et pystykään unohtamaan. Sen käytöksen pitää muuttua. Jos mies ei ymmärrä tehdä mitään, sinun täytyy teidän molempien ja sen syntymättömän vauvan takia tehdä. Soita neuvolaan ja pyydä apua, käy juttelemassa ammattilaisten kanssa.
Sinun tekee mieli syyttää miestä ja vaikka hän olisi kaiken sen ansainnut, se ei ole kovin rakentavaa. Se ei selvästikään ratkaise mitään.
t. edellinen
Ei minun tee mieli syyttää miestä. Minun tekee mieli paeta. Ap.
Tee sitten niin, kuuntele hälytyskelloja. Voimia!
Sisältö jatkuu mainoksen alla
Vierailija kirjoitti:
Vierailija kirjoitti:
Vierailija kirjoitti:
Vierailija kirjoitti:
No, et ole ikuisesti raskaana. Ehkä sitäkin voi jonain lohtuna pitää. Ja mies tulee muuttumaan kyllä lapsen synnyttyä, koska silloin asia konkretisoituu vasta hänelle.
Laskettuun aikaan ei enää ole kuin 2,5 kuukautta, joten en ole ikuisesti raskaana. En vain tiedä, että millä pystyn unohtamaan miehen käytöksen raskausaikana. Ap.
Et pystykään unohtamaan. Sen käytöksen pitää muuttua. Jos mies ei ymmärrä tehdä mitään, sinun täytyy teidän molempien ja sen syntymättömän vauvan takia tehdä. Soita neuvolaan ja pyydä apua, käy juttelemassa ammattilaisten kanssa.
Sinun tekee mieli syyttää miestä ja vaikka hän olisi kaiken sen ansainnut, se ei ole kovin rakentavaa. Se ei selvästikään ratkaise mitään.
t. edellinen
Ei minun tee mieli syyttää miestä. Minun tekee mieli paeta. Ap.
Vastaa ihan minun ajatuksia. En tiedä, kuinka voisin päästä miehen inhottavien kommenttien yli vaikka mies vauvan hoitoon sitten jotenkin osallistuisikin. Lisäksi en enää luota mieheen, kun se huiteli koko syksynkin omissa menoissaan viikonloput. Mikä takaa ettei niin kävisi taas, ei mikään. Tai ilkeilisi kun lapsi syntynyt.
Vierailija kirjoitti:
Vierailija kirjoitti:
Avioero ei varmaan ole mikään ratkaisu ja niin kuin totesit, teillä ei ole rahaa asua erillään. Miten sinulla olisi varaa avioeroon?
Miten oikeasti selviäisit synnytyksestä ja pienestä vauvasta yksin?
Joten poista se listaltasi.
Istuta mies alas juttelemaan. Vaikka sen jälkeen, kun se on käynyt lenkillä, niin se ehkä malttaa hetken olla paikoillaan. Kysy siltä suoraan ja riitaa haastamatta, mitä se haluaa teidän parisuhteelta? Mitä se haluaa juuri nyt? Mitä se haluaa vuoden päästä? Onko se onnellinen nyt? Jos ei, niin minkä pitäisi muuttua?
Se ei tarkoita sitä, että sinun pitää hyväksyä sen vastaukset, mutta ehkä pääset vähän lähemmäksi sitä, mikä miestä vaivaa. En usko, että mies ilkeyttään ilkeilee. Teillä on vakavia ongelmia kommunikoinnissa.
Ja sitten se pariterapia. Sinne voi mennä myös yksin. Ehkä sinun itsesi kannattaisi mennä juttelemaan ammattilaisen kanssa, vaikka mies ei sinne tulisikaan. Ehkä siitä on hyötyä sinulle - ja ehkä mies tulee myöhemmin mukaasi.
Olennaista on, että pääset jotenkin eteenpäin ja saat jotenkin katki tuon huonon kehän, joka teidän kotona nyt kiertää. Se voi heijastua myös sinun suhteeseesi vauvaan.
En vähättele ollenkaan tilannettasi, se on vaikea. Pystyisitkö kuitenkin ajattelemaan, että mikä olisi tässä tilanteessa lapsen etu?
Miten niin miten minulla olisi varaa avioeroon? Meillä on avioehto, ja omaisuus selkeästi jaettavissa, asunnon myynnistä saadaan vähintään se mitä siihen ollaan muutama vuosi sitten rahaa laitettukin. En nyt ymmärrä, että miksi avioero tulisi minulle kalliiksi. Aina ollaan maksettu kaikki puoliksi, mies ei ole minua mitenkään elättänyt.
Olen yrittänyt jutella miehen kanssa kun hän on rauhallinen, mutta hän ärsyyntyy kysymyksistäni. Hän ei osaa sanoa mitä haluaa parisuhteelta kuin mitä nyt jo on, kuulemma haluaa samaa. Ja vuoden päästä samaa ja sen lapsen kanssa elämistä tietenkin. Sanoo, että on onnellinen sitten kun minä "suostun" tekemään kotitöitä niin kuin ennenkin ja "suostun" olemaan se aktiivinen nainen joka olen aina ollut.
Mietin eniten juuri sen vauvan hyvinvointia, eikä lapsen etu kyllä ole riitelevät äiti ja isä tai vihainen isä ja äiti joka ahdistuu kun isä on koko ajan niin vihainen. Eikä lapsen etu ole kuunnella kun isä valittaa äidille että äiti on laiska tai esittää oksennusoireita.
Ap.
Menet sitte synnytykseen esittämään kipuoireita, huoh!
Sisältö jatkuu mainoksen alla
Mutta palstallahan vauvat vain putkahtavat sujuvasti ulos ilman kivunlievitystä. Jaa toosakin vain vetreytyy touhusta.
Kannattaa ihan oikeesti laittaa ne eropaperit vetämään. Sairas mies. Valitettavasti sitä ei aina saa tietää ennen kuin elämässä tapahtuu joku isompi muutos. "Esittää oksentamista"?! Tosta ei enää paljon urpommaksi mennä.
Sisältö jatkuu mainoksen alla
Vierailija kirjoitti:
Meilläkin oli raskausaikana riitaa. Ei mies hahmota vauvan tuloa ja raskautta yhtään samalla tavalla. Naisen keho taas kokee paljon muutoksia ja hormonit tekee oman osansa, niin soppa on valmis. Eniten omaa tilannettani helpotti vertaistuki. Vauva on iso ja pelottavakin muutos, johon jokainen reagoi omalla tavallaan. Suotakoon se miehellekin. On onni, että raskausaika on niin pitkä, tunteet vaihteli niin laidasta laitaan, että todellakin tarvitsin jokaisen päivän siitä yhdeksästä kuukaudesta! Etenkin, kun pohjalla on halu ja haave omasta lapsesta, uskon, että tilanteenne paranee viimeistään, kun saatte vauvan syliinne. Meillä parani jo silloin, kun vatsa kasvoi kunnolla, ja mies pystyi konkreettisesti havaitsemaan raskauden tuomia muutoksia. Muista, että miehet ovat visuaalisia, eikä miehesi koskaan voi tietää, mitä sinä koet ja tunnet nyt. Tsemppiä!
Ihme lässytystä. Kyllä hahmottavat, jos vain haluavat.
Kuulostaa siltä, että mies on hyvin suorituskeskeinen ja perfektionisti. Perfektionisti odottaa täydellisyyttä myös läheisiltään. Mies ei siedä itsessään heikkoutta, eikä siedä yhtään enempää sitä puolisoltaan. Vaikka olisitte olleet 10 vuotta yhdessä, ei tämä piirre välttämättä nouse esiin ennen kuin osoitat heikkoutta tai riippuvuutta. Painotat, että maksat kaikesta puolet. Näin ollen et ole ollut sikälikään hänestä riippuvainen, mutta pikkulapsiaika saattaa muuttaa tätäkin siten, että mies kokee sinut taloudellisesti riippuvaiseksi hänestä. Siitä voi nousta oma ongelmansa, jos mies kokee että olet "pettänyt" hänet kun ette olekaan enää tasavertaisen pystyviä ja menestyksekkäitä.
Raskaus ja vanhemmaksi tulo nostavat helposti oman lapsuudenperheen mallit esiin. Perfektionismikin voi vain korostua. Oma ennusteeni on, että mies tulee tekemään pikkulapsiaikana paljon ylitöitä ja valittamaan omasta väsymyksestään. Kunhan lapsi vähän kasvaa, hän voi olla hyvin aktiivinen ja osallistuva isä (lapsen harrastukset yms.), mutta suorittajalle vauva- ja pikkulapsiaika on varmasti iso shokki, koska silloin moni asia junnaa paikoillaan. Olette sopineet, että molemmat saatte lapsen synnyttyä harrastaa ja mennä. Hyvä. Voi kuitenkin mennä niin, että et itse jaksaisi oikein mennä tai et kaipaakaan niinkään omaa aikaa kodin ulkopuolella, vaan apua kotona ja sitä läsnäoloa mieheltä. Sitä yhdessä olemista. Katkeruutta vauva- ja lapsiperheessä aiheuttaa usein kokemus siitä, ettei vauvavuotta koeta yhdessä, vaan työssäkäyvän ja kotonaolevan kokemukset eriytyvät. Ei ole pakko jatkaa elämää kuten ennen, vaan elintärkeää on löytää molemmille sopiva uusi rytmi ja arki.
Entä mitä jos sairastut synnytyksen jälkeiseen masennukseen? Mitä jos lapsi on sairas? Mitä jos jäätkin työttömäksi? Tai sairastut, nyt tai myöhemmin? Miten miehen rakkaus sinua kohtaan säilyy, jos se meinaa rakoilla jo nyt pelkän ohimenevän pahoinvoinnin takia?
Minua ovat ihmetyttäneet lukuisat kommentit siitä, miten miehet eivät ymmärrä ja miten asia konkretisoituu vasta synnytyksen jälkeen. Pidättekö kommentoijat kaikkia miehiä ihan täysin vähäjärkisinä? Edes lapsi ei ole noin typerä ja ymmärtämätön. Mies ymmärtää kyllä. Ihan varmasti.
Aloittajan miestä en tunne enkä tiedä hänestä muuta kuin sen minkä aloittaja on kertonut. Ja niistä asioista tuli mieleen se tosiasia, että maailmassa on paljon sadistisia ihmisiä, jotka nauttivat heikomman kiusaamisesta. Eivät siis pura pahaa oloaan, vaan oikeasti saavat nautintoa muiden kärsimyksestä. Eivätkä he ole hirviöitä 24/7. Heillä ei ole sarvia päässä eikä heitä tunnista vuosiin vaikka asuu heidän kanssaan. He ovat tavallisia, mukavia ihmisiä. Paitsi silloin kun eivät ole.
Mitä aloittaja luulet, mitä miehesi sanoo lapsellesi kun lapsi valittelee oloaan vatsataudissa? Kuumeessa? Loukattuaan jalkansa kun opetteli ajamaan polkupyörällä? Tiedät varmaan, mitä miehesi tulee sanomaan. Tiedätkö, miten pahat vauriot se aiheuttaa lapsen kehittymättömälle ja puolustuskyvyttömälle mielelle? En tiedä voitko kuvitella. Mutta se on varma asia, että aikuisena lapsesi ei syytä vain isäänsä siitä, että joutuu juoksemaan terapiassa.
Ymmärrän hyvin, että ap haluat paeta. Kuitenkin kuulostaa, että olette ennen tehneet paljon asioita ja viihtyneet toistenne seurassa. Ehkä mies kokee menettäneensä parhaan kaverinsa raskaudelle? Onko miehellä omia kavereita? Toinen syy minkä osasit itsekin selkeästi sanoa, että mies on kasvatettu tuntemaan vastenmielisyyttä heikkoutta kohtaan ja ei kykene tuntemaan empatiaa sinua kohtaan. Miten mies suhtautuu vauvaan? Onhan sinun hyvinvointi vauvan kehityksen kannalta tärkeää. Asiasta on paljon tutkimusta, pistä mies lukemaan. Jos ei pysty tunne puolella samaistumaan, niin ehkä ne faktat uppoaa kalloon? Ja sinuna menisin vaikka yksin juttelemaan jonnekin tai kysyisin neuvolasta apua. Oletko kertonut miehelle, kuinka paljon hänen käytös sinua loukkaa ja että mies vaarantaa nyt koko suhteen?
Tälle toiselle kirjoittajalle. Ihan oikeestikko oot vielä tossa suhteessa? Vaikea uskoa, että tollainen kaveri on ollut mikään helmi ennen raskauttakaan.
T.42 & 63
Vierailija kirjoitti:
Ymmärrän hyvin, että ap haluat paeta. Kuitenkin kuulostaa, että olette ennen tehneet paljon asioita ja viihtyneet toistenne seurassa. Ehkä mies kokee menettäneensä parhaan kaverinsa raskaudelle? Onko miehellä omia kavereita? Toinen syy minkä osasit itsekin selkeästi sanoa, että mies on kasvatettu tuntemaan vastenmielisyyttä heikkoutta kohtaan ja ei kykene tuntemaan empatiaa sinua kohtaan. Miten mies suhtautuu vauvaan? Onhan sinun hyvinvointi vauvan kehityksen kannalta tärkeää. Asiasta on paljon tutkimusta, pistä mies lukemaan. Jos ei pysty tunne puolella samaistumaan, niin ehkä ne faktat uppoaa kalloon? Ja sinuna menisin vaikka yksin juttelemaan jonnekin tai kysyisin neuvolasta apua. Oletko kertonut miehelle, kuinka paljon hänen käytös sinua loukkaa ja että mies vaarantaa nyt koko suhteen?
Tälle toiselle kirjoittajalle. Ihan oikeestikko oot vielä tossa suhteessa? Vaikea uskoa, että tollainen kaveri on ollut mikään helmi ennen raskauttakaan.
T.42 & 63
Miksi IHMEESSÄ kenenkään pitäisi kertoa, että loukkaa jos rakastettu ja elämänkumppani pilkkaa, kun itse voi pahoin ja oksentaa? Kerro oikeasti, minua kiinnostaa. Kuvaile olosuhteet ja kuvaile ihminen, jolle olisi normaalia vääntää tuollainen asia rautalangasta.
ET saa tuota miestä muuttumaan takaisin siksi ihanaksi tyypiksi jota se esitti ennenkuin sen tarpeet lakkasivat tulemasta ensin. Ole kiltti ja usko. Lähde ennenkuin olet tyhjiinpuristettu rätti.
Mies on kasvatettu niin, että vain suoritukset ja suorittaminen merkitsee ja heikkoudet on nauramisen aihe. Hänen isä ja äiti edelleenkin pilkkaavat häntä, jos hän ei osaa jotain tai hänellä menee huonosti. Mies inhoaa itsessään heikkouksia, ja selvästi myös minussa. Tosin tätä en ennen arvannut, koska olen ollut koko viisi vuotta kestäneen yhdessä olomme ajan terve ja hyvinvoiva ja aikaansaava ja menestyväkin, isompia heikkouksia ei minulla ole sinä aikana tullut juurikaan esille. Nyt raskauden myötä vasta olenkin yhtäkkiä heikko. Onneksi miehen isä ja äiti ovat minulle kivoja ja suhtautuvat minun heikkouksiin vain ystävällisesti ja kannustavasti. En tiedä miksi he osaavat minulle olla kivoja mutta omalle pojalleen aika julmia. Omat vanhempani eivät enää ole elossa, heiltä en voi nyt saada tukea tässä, minun on pakko selvitä yksin nyt. Ap.