Minä raskaana, mies ei kestäkään arkea. Miten selvitä?
Vauvaa tehtiin pari vuotta, eli erittäin odotettu ja toivottu on. Mies alkoi haluta lastentekoa ennen minua, itse jouduin miettimään ajatusta vanhemmuudesta selvästi häntä pidempään ennen kuin olin valmis lopettamaan pillerit. Plussatessa mies oli todella innoissaan, ja tiedän että hän haluaa lastan todella paljon, on halunnut jo useamman vuoden ja kärsinyt siitä että tärppäämiseen meni vähän yli kaksi vuotta ehkäisyn lopettamisesta.
No nyt hän ei sitten tunnukaan kestävän arkea eli sitä että minä olen ollut pahoinvoiva ja väsynyt enkä ole pystynyt tekemään niin paljon kotitöitä kuin ennen enkä harrastamaan hänen kanssa niin energisenä ja niin paljon kuin ennen. Hän ei kestä sitä että energinen ja aikaansaava vaimo onkin muuttunut oksentelevaksi naiseksi, jota kiinnostaa töiden jälkeen eniten päiväunet. Mies kiukuttelee, nalkuttaa, valittaa ja suuttuu minulle harva se päivä. Mitä ihmettä teen? Haluaisin viettää onnellista raskausaikaa, mutta vaikeaa se on kun toinen on vain koko ajan vihainen siitä että en pystykään kaikkeen samaan kuin ennen. Mikään järjen puhuminen ei ole auttanut eikä se että neuvolassa lääkärikin sanoi miehelle että en ole ilkeyttäni väsynyt.
Kommentit (258)
Eihän raskausaika ole vielä mitään. Vauvan ja lapsen kanssahan sitä pitäisi kestää. Ja siinä on kiinni koko elämän. Kun lapsi tulee, siinä menettää koko oman elämänsä, joten se vaatii vanhemmilta paljon. En tiedä, mitä mies oikein kuvitteli.
Nyt sanot miehelle kylmästi, että ken leikkiin lähtee leikin kestäköön ! Mies halusi vauvaa kovemmin kuin sinä, saa nyt hieroa jalkojasi ja roudata sinulle mehujäitä.
No, se ei siitä ainakaan parane. Itse tulin raskaaksi hieman alle nelikymppisenä saman ikäiselle miehelle. Hänelle koko perhe-elämän sitovuus tuli suurena yllätyksenä. Toki jatkoi harrastuksiaan samaan malliin, ja baarit kutsuivat kuten ennenkin. Eroonhan se johti, tietysti.
Vierailija kirjoitti:
Nyt sanot miehelle kylmästi, että ken leikkiin lähtee leikin kestäköön ! Mies halusi vauvaa kovemmin kuin sinä, saa nyt hieroa jalkojasi ja roudata sinulle mehujäitä.
Olen sanonut. Se tuntuu vain pahentavan tilannetta. Ap.
Apua! En todellakaan tiedä, mitä sun pitäis tehdä, jos mies ei edes neuvolalääkäriä usko. Jankuttaa vaan sitä, että tämä kuuluu nyt raskauteen, suu kiinni, ankeuttaja, ja anna mun olla.
Miten pitkällä raskaus? Mulla väsymys katosi joskus ehkä neljännen kuin paikkeilla.
Vierailija kirjoitti:
Apua! En todellakaan tiedä, mitä sun pitäis tehdä, jos mies ei edes neuvolalääkäriä usko. Jankuttaa vaan sitä, että tämä kuuluu nyt raskauteen, suu kiinni, ankeuttaja, ja anna mun olla.
Miten pitkällä raskaus? Mulla väsymys katosi joskus ehkä neljännen kuin paikkeilla.
Laskettu aika on pääsiäisen aikoihin eli pitkällä ollaan jo. Ap.
Voisitteko miettiä yhdessä mitä olisivat sellaiset nyt tässä ja heti toteutettavia pieniä asioita, joita voisi muuttaa ja joita voisi tehdä toisin, jotta yhdessä oleminen olisi mukavaa myös nyt kun elätte muutoksen aikaa ja olet väsynyt. Jo pelkkä tämä vuodenaika aiheuttaa kenessä tahansa ärsytystä ja väsymystä, mutta sinulla vielä tuo raskaus siihen bonuksena päälle.
Kerro että sinuakin harmittaa kun et jaksa, mutta haluaisit että myös yhdessä olo ja yhdessä tekeminen olisi kivaa ja löytyisi jokin yhteinen juttu nyt näille pimeille ja raskaille kuukausille. Ota vaikka ensin kuuntelijan rooli ja kysy ja kuuntele mitä miehelläsi on asiaa ja mielen purkauksia, vaikka mieli tekisikin "kaataa" heti kaikki oma oleminen ja haluta että toinen kuuntelee. Näytä että olet kuunnellut ja varmista vielä lopuksi että oletko nyt ymmärtänyt oikein että sinä haluaisit... (tällä tavalla). Myötäile sen verran missä olet samaa mieltä. Äläkä kaiken kuuntelemisen jälkeen kaada kaikkea omaa väsymystäsi ja puhetta miehen ylle vaan jätä se vaikka muutaman päivän päähän.
En keksi muuta keinoa, kuin keskustelu, kuunteleminen ja yhteisen mukavan ajan löytämisen.
Mies voisi lähteä ulkomaankomennukselle tai vaikka puoleksi vuodeksi sapattivapaalle johonkin miellyttävään paikkaan, vaikka Floridaan. Suhteellenne tekisi hyvää.
Meilläkin oli raskausaikana riitaa. Ei mies hahmota vauvan tuloa ja raskautta yhtään samalla tavalla. Naisen keho taas kokee paljon muutoksia ja hormonit tekee oman osansa, niin soppa on valmis. Eniten omaa tilannettani helpotti vertaistuki. Vauva on iso ja pelottavakin muutos, johon jokainen reagoi omalla tavallaan. Suotakoon se miehellekin. On onni, että raskausaika on niin pitkä, tunteet vaihteli niin laidasta laitaan, että todellakin tarvitsin jokaisen päivän siitä yhdeksästä kuukaudesta! Etenkin, kun pohjalla on halu ja haave omasta lapsesta, uskon, että tilanteenne paranee viimeistään, kun saatte vauvan syliinne. Meillä parani jo silloin, kun vatsa kasvoi kunnolla, ja mies pystyi konkreettisesti havaitsemaan raskauden tuomia muutoksia. Muista, että miehet ovat visuaalisia, eikä miehesi koskaan voi tietää, mitä sinä koet ja tunnet nyt. Tsemppiä!
Mitäs se mies sun pahoinvoinnillesi ja hormonihuuruillesi voi? Sinä olet muuttunut, ei mies.
Vierailija kirjoitti:
Mies voisi lähteä ulkomaankomennukselle tai vaikka puoleksi vuodeksi sapattivapaalle johonkin miellyttävään paikkaan, vaikka Floridaan. Suhteellenne tekisi hyvää.
Minä mietin jo avioeropapereiden tilaamista :( koska en jaksa enää hänen valittamista ja vihaisuutta. Kyllä mies puolestani voisi lähteä vaikka sinne missä pippuri kasvaa lapsen syntymään saakka, mutta eihän se ole mahdollista kun molemmilla vaativat työt 40-tuntisilla työviikoilla eikä ylimääräisiä lomapäiviä käyttämättä yhtään. No aikaa laskettuun aikaan ei ole kuin 2,5 kuukautta. Ap.
Vierailija kirjoitti:
Mitäs se mies sun pahoinvoinnillesi ja hormonihuuruillesi voi? Sinä olet muuttunut, ei mies.
Voisi vaikka antaa minun levätä rauhassa eikä kulkea perässäni räyhäämässä kun en jaksa heti lähteä hänen kanssa uimahalliin tai mennä kauppaan kun oksennan tms. Ap.
Meillä oli sama exän kanssa. Mies haaveili, miten söpöä olisi pussailla isoa massuani ja syöttää minulle ranskanperunoita mansikkahillolla ! Totuus olikin ruma: Vatsani repesi täyteen violetteja raskausarpia eikä mies kyennyt koskemaan siihen pussailusta puhumattakaan, jatkuva nukkumiseni ja vessassa ravaamiseni ärsytti, kun mieleni alkoi tehdä myöhään illalla suklaajäätelöä miehelle oli liian vaikeaa hakea sitä läheiseltä huoltsikalta, mutta haki sitten lopulta kun ähisin kenkiä jalkaan että "anna olla, haen itte".
Keskusteluista ei tullut mitään, meni riitelyksi. Mies osasi hokea vain, ettei hän ollut odottanut tälläistä" ! Mitä muuta sitten, saippusarjojen shampanjaa siemailevan ja korkkareilla sipsuttelevan kiiltokuva-odottajanko?!
Emmekä olleet mikään teinipari, mies oli 25 ja minä 23, olimme seurustelleet kuusi vuotta joista asuneet yhdessä kolme.
Synnytyksessä mies pyörtyi ja kertoi jälkeenpäin kaikille "miten hiton oksettavaa se on", mies myös kyseli pojasta että "ei kai se jää tuon näköiseksi?" mistä suutuin, sillä minusta tämä oli ihana pieni vauveli!
Ero tuli 3kk synnytyksestä, mies ei hoitanut poikaa muuten kuin kanniskelemalla (niin kauan kuin tämä ei itkenyt) joten tunsin itseni yh;ksi jo ennen eroa. Ei ole sanoja kuvaamaan, miten pettyneeksi ja petetyksi tunsin itseni...
MIEHET!
Mitä ihmeen kotitöitä on kahden ihmisen kodissa, niin ettei niitä yksi mies pysty yksin tekemään, kerran viikossa imurointi, pari koneellista pyykkiä, kahdelle nyt tekee ruokaa siinä kuin yhdelle?
Tuosta ei hyvää seuraa, vaikka vauva on kuinka helppo vaatii se kokoaikaiseen läsnäolon.
Vierailija kirjoitti:
Mitäs se mies sun pahoinvoinnillesi ja hormonihuuruillesi voi? Sinä olet muuttunut, ei mies.
Voisi kestää sen niin kuin mies. Itsehän on vaimonsa tuohon tilaan saattanut ja ihan omasta halustaan.
Vierailija kirjoitti:
Meillä oli sama exän kanssa. Mies haaveili, miten söpöä olisi pussailla isoa massuani ja syöttää minulle ranskanperunoita mansikkahillolla ! Totuus olikin ruma: Vatsani repesi täyteen violetteja raskausarpia eikä mies kyennyt koskemaan siihen pussailusta puhumattakaan, jatkuva nukkumiseni ja vessassa ravaamiseni ärsytti, kun mieleni alkoi tehdä myöhään illalla suklaajäätelöä miehelle oli liian vaikeaa hakea sitä läheiseltä huoltsikalta, mutta haki sitten lopulta kun ähisin kenkiä jalkaan että "anna olla, haen itte".
Keskusteluista ei tullut mitään, meni riitelyksi. Mies osasi hokea vain, ettei hän ollut odottanut tälläistä" ! Mitä muuta sitten, saippusarjojen shampanjaa siemailevan ja korkkareilla sipsuttelevan kiiltokuva-odottajanko?!
Emmekä olleet mikään teinipari, mies oli 25 ja minä 23, olimme seurustelleet kuusi vuotta joista asuneet yhdessä kolme.
Synnytyksessä mies pyörtyi ja kertoi jälkeenpäin kaikille "miten hiton oksettavaa se on", mies myös kyseli pojasta että "ei kai se jää tuon näköiseksi?" mistä suutuin, sillä minusta tämä oli ihana pieni vauveli!
Ero tuli 3kk synnytyksestä, mies ei hoitanut poikaa muuten kuin kanniskelemalla (niin kauan kuin tämä ei itkenyt) joten tunsin itseni yh;ksi jo ennen eroa. Ei ole sanoja kuvaamaan, miten pettyneeksi ja petetyksi tunsin itseni...
MIEHET!
Jaxut sinne!
Vierailija kirjoitti:
Vierailija kirjoitti:
Mitäs se mies sun pahoinvoinnillesi ja hormonihuuruillesi voi? Sinä olet muuttunut, ei mies.
Voisi vaikka antaa minun levätä rauhassa eikä kulkea perässäni räyhäämässä kun en jaksa heti lähteä hänen kanssa uimahalliin tai mennä kauppaan kun oksennan tms. Ap.
Ne hormonihöyryt.
Nyt ap lähdet johonkin, jossa voi levätä ilman syyllistämistä! Äidin luo, siskon luo?
Paikkaan, jossa voit katsella NetFlixiä oksennusämpäri sylissä ja nukahtaa kun nukuttaa.
Mitä oletat, että ihmiset tuohon sanovat?