Lue keskustelun säännöt.
Minä raskaana, mies ei kestäkään arkea. Miten selvitä?
03.01.2018 |
Vauvaa tehtiin pari vuotta, eli erittäin odotettu ja toivottu on. Mies alkoi haluta lastentekoa ennen minua, itse jouduin miettimään ajatusta vanhemmuudesta selvästi häntä pidempään ennen kuin olin valmis lopettamaan pillerit. Plussatessa mies oli todella innoissaan, ja tiedän että hän haluaa lastan todella paljon, on halunnut jo useamman vuoden ja kärsinyt siitä että tärppäämiseen meni vähän yli kaksi vuotta ehkäisyn lopettamisesta.
No nyt hän ei sitten tunnukaan kestävän arkea eli sitä että minä olen ollut pahoinvoiva ja väsynyt enkä ole pystynyt tekemään niin paljon kotitöitä kuin ennen enkä harrastamaan hänen kanssa niin energisenä ja niin paljon kuin ennen. Hän ei kestä sitä että energinen ja aikaansaava vaimo onkin muuttunut oksentelevaksi naiseksi, jota kiinnostaa töiden jälkeen eniten päiväunet. Mies kiukuttelee, nalkuttaa, valittaa ja suuttuu minulle harva se päivä. Mitä ihmettä teen? Haluaisin viettää onnellista raskausaikaa, mutta vaikeaa se on kun toinen on vain koko ajan vihainen siitä että en pystykään kaikkeen samaan kuin ennen. Mikään järjen puhuminen ei ole auttanut eikä se että neuvolassa lääkärikin sanoi miehelle että en ole ilkeyttäni väsynyt.
Kommentit (258)
Aika hyvin käänsit tuon mies ei kestä sinua muotoon mies ei kestä arkea. Itsetunto sinulla on ainakin kunnossa
Sisältö jatkuu mainoksen alla
Sisältö jatkuu mainoksen alla
Vierailija kirjoitti:
Vierailija kirjoitti:
Olen todella samassa tilanteessa. Laskettu aika toukokuun alussa. Mies alkoi plussan jälkeen olla poissa viikonloput, muutenkin on paljon töissä. Mitään empatiaa ei heru, sain hoitaa ruokaostokset jopa pahimman pahoinvoinnin aikana kun jouduin miettimään etten vain oksenna kaupassa. Myös nyt kun on liitoskipuja ja vaikea edes kantaa kauppakasseja, miestä ei näy ei kuulu. Hänellä muuta tärkeämpää kuten imuroida kotona tai mitä ikinä. Kaupoissa ei ymmärrä miksen jaksa kävellä tuntikausia. Kommentit todella samanlaisia että mitä valitan, miksen nauti raskaudesta jne. Me koemme samoja tunteita kun raskausaikana eronneet ja nauttimiselle ei yksinkertaisesti jää tilaa! En ole saanut itse ratkaistua asiaa mitenkään vielä; nukun öisin n. 3 tuntia ja itken toiset kolme. Tuntuu, että miehestä on varmasti tulossa lisää pettymyksiä ja koska kestän niitä jo nyt huonosti niin vauvan synnyttyä varmaan vielä huonommin. Toivotan jaksamista, mieti omaa parastasi, se on vauvankin paras.
Mitä se itkeminen ratkaisee? Vaikka mulla on ollut kuinka huono ja väsynyt olo, en ole sitä kuikutellut miehelle. Eihän se miehen vika ole, eikä auta oloani mitenkään. Jos suurimmat ongelmat on ruokakaupassa käynti, niin se on ratkaistavissa. Voi tilata valmista kotiin tai ruokakassipalvelulla. Niin on meilläkin tehty, jos ei kumpikaan ole jaksanut/ehtinyt kauppaan. Mies on käynyt yksin jouluostoksilla ja elokuvissa ja olen jäänyt nukkumaan päikkäreitä. Molemmat on tyytyväisiä. Haluaisin kyllä kovasti tuntea empatiaa samassa tilassa olevia kohtaan, mutta pakko sanoa, että varmasti alkaa kumppania raastamaan, jos kotona on jatkuvasti valittava marttyyri.
Kaipa se suru on aika luonnollista, kun parisuhde alkaa rakoilla raskausaikana. Ongelmia on muitakin kuin se ruokakaupassa käynti, varsinkin sen jälkeen kun vauva syntyy jos miehen osallistuminen edelleen nolla. Eikä miehen minua kotona paljoa tarvitse katsella kun ei kotona juuri ole. Todellinen ongelma on se, ettei minun eikä aloittajan mies ymmärrä, ettei oksentavana ja väsyneenä tai liitoskivuissa pysty siihen mihin ennen. Oma mieheni esim. huokailee ja tiuskii älä nyt jaksa yms. kommentteja jos kävelen liukkaalla hitaasti. Kerron lähinnä miestä koskettavat asiat, mutta eivät mene perille. Olisiko parempi sitten vain lopettaa seksi kertomatta syytä ettei sitä tulkita valittamiseksi, en tiedä. Totesin jo miehelle että jos hän joskus on jalka poikki tai oksennustaudissa niin turha monkua ettei voi lähteä ostoskeskukseen pyörimään.
Ja vielä edelliseen lisäyksenä, että kun se mies EI ole tyytyväinen jos ostoksilla sanon, etten jaksa kävellä enempää tai kävelen liian hitaasti. Ja olisihan se muutenkin kiva, että esim. seulakärähdykset, jatkotutkimukset ja muut voisi avoimesti jakaa miehen kanssa ilman että syytetään liiasta huolehtimisesta. Lääkäritkin kuitenkin huolehtivat passittamalla jatkuvasti uusiin lisätutkimuksiin.
Jotkut täällä taitavat luulla, että olen valittava joku valittava pikkuprinsessa. Asia ei ole ihan niin. En ylipäätään valita juurikaan, enkä nyt raskaana ollessakaan ole valittanut, olen vain halunnut hiljaa rauhassa levätä. En ole myöskään vaatinut mieheltä mitään erityishuomiota vaan sitä, että hän ei vaadi minulta kohtuuttomia (kuten juoksulenkki kauppaan kun oksettaa ja oksentaa). Olen vaatinut mieheltä, että hän hyväksyy ja ymmärtää, että raskaana oleva nainen ei fyysisesti pysty samaan kuin ei-raskaana oleva pystyy. Ja hyväksymään, että unen tarve lisääntyy ja vauvan hyvinvoinnin takia on pakko välillä nukkua päiväunia kun on raskaana. Mielialani ei heittele hormonihuuruissa enkä itkeskele tai muuta sellaista, haluan vain että minun annetaan oksentaa rauhassa ilman että vieressä ilkutaan että liioittelen ja esitän, ja sanotaan, että "lähde lenkille niin ei tee mieli esittää enää oksentamista". Ap.
Vierailija kirjoitti:
Ja vielä edelliseen lisäyksenä, että kun se mies EI ole tyytyväinen jos ostoksilla sanon, etten jaksa kävellä enempää tai kävelen liian hitaasti. Ja olisihan se muutenkin kiva, että esim. seulakärähdykset, jatkotutkimukset ja muut voisi avoimesti jakaa miehen kanssa ilman että syytetään liiasta huolehtimisesta. Lääkäritkin kuitenkin huolehtivat passittamalla jatkuvasti uusiin lisätutkimuksiin.
Minunkin miestä aivan selvästi ärsyttää, että en enää kävele niin nopeasti kuin ennen. Olen ennen raskautta ollut fyysisesti hyvässä kunnossa ja nopea kävelijä ja jaksanut hengästymättä kävellä vauhdikkaita pitkiä lenkkejä, ja ollaan usein käyty tunnin ilta-hölkällä yhdessä. Nyt kun en pysty enää samaan, niin alkaa miehen napina, että "mitä sinä siellä oikein hidastelet", ja tuskastuneella ja ärtyneellä äänellä tiuskaista "tule nyt jo vihdoin" kun hän kävelee kauppaan 10 metriä minun edellä vauhdilla eikä kestä sitä että en pysty juoksemaan enää perässä. Ap.
Sisältö jatkuu mainoksen alla
Vierailija kirjoitti:
Vierailija kirjoitti:
Vierailija kirjoitti:
Asumusero tohon väliin.
Mietitte kumpikin tahoillanne millaista käytöstä hyväksytte puolisolta suhteessa ja millaista ette: teette listat joita vertaatte, ja sitten voitte yhdessä kerätyn tiedon pohjalta tehdä järkeviä päätöksiä.
Jos mies ei kykene hyväksymään sitä että puolison kroppa ei aina anna myöten, hän ei ole hyvä puoliso raskaana olevalle, synnyttävälle tai pienen lapsen äidille.
Riitelemällä asiat jäävät selvittämättä, ja suhde todennäköisesti hajoaa omaan mahdottomuuteensa joka tapauksessa.
Asumusero on vaikea järjestää, sillä meillä on asuntolaina, joka on mitoitettu niin että molempien palkalla juuri ja juuri saadaan se hoidettua. Lyhennysvapaa otetaan hoitovapaan ajaksi eli sitä ei voi ottaa nyt heti. Asumme eräässä suuressa kapungissa, jossa on todella korkea vuokrataso, joten asuntolaina ja toislle erillinen vuokra-asunto on mahdoton yhdistelmä. Ap.
Eli sinulla ei ole mitään selustan turvaa eron varalle?! Jos raskaus on sinulle jo noin raskas ponnistus millä ajattelit yksin selvitä lapsen kanssa?
Jos eroamme niin asunto myydään ja pääsen eroon lainaosuudestani. Silloin minulla on varaa vuokra-asuntoon. Ap.
Miehesi on siis tosi ilkeä. Ansaitsisi kunnon löylytyksen. Hyi että! Vielä 50 vuotta sitten miehet olivat herrasmiehiä ja odottavaa äitiä pidettiin kuin kukkaa kämmenellä. Nyt pitää huonovointisena vielä sietää tuollaisia itsekkäitä öykkäreitä. Olen niin pahoillani ap:n puolesta.
Sisältö jatkuu mainoksen alla
Vierailija kirjoitti:
Raskausaika voi olla hyvin stressaavaa myös miehelle. Pariterapia voisi olla hyvä ratkaisu
Olen ehdottanut, mies ei suostu. Sanoo minulle että "mene yksin pariterapiaan, jos päässäsi on vikaa, minä en mihinkään terapiaan lähde". Ap.
Vierailija kirjoitti:
Vierailija kirjoitti:
Olen todella samassa tilanteessa. Laskettu aika toukokuun alussa. Mies alkoi plussan jälkeen olla poissa viikonloput, muutenkin on paljon töissä. Mitään empatiaa ei heru, sain hoitaa ruokaostokset jopa pahimman pahoinvoinnin aikana kun jouduin miettimään etten vain oksenna kaupassa. Myös nyt kun on liitoskipuja ja vaikea edes kantaa kauppakasseja, miestä ei näy ei kuulu. Hänellä muuta tärkeämpää kuten imuroida kotona tai mitä ikinä. Kaupoissa ei ymmärrä miksen jaksa kävellä tuntikausia. Kommentit todella samanlaisia että mitä valitan, miksen nauti raskaudesta jne. Me koemme samoja tunteita kun raskausaikana eronneet ja nauttimiselle ei yksinkertaisesti jää tilaa! En ole saanut itse ratkaistua asiaa mitenkään vielä; nukun öisin n. 3 tuntia ja itken toiset kolme. Tuntuu, että miehestä on varmasti tulossa lisää pettymyksiä ja koska kestän niitä jo nyt huonosti niin vauvan synnyttyä varmaan vielä huonommin. Toivotan jaksamista, mieti omaa parastasi, se on vauvankin paras.
Mitä se itkeminen ratkaisee? Vaikka mulla on ollut kuinka huono ja väsynyt olo, en ole sitä kuikutellut miehelle. Eihän se miehen vika ole, eikä auta oloani mitenkään. Jos suurimmat ongelmat on ruokakaupassa käynti, niin se on ratkaistavissa. Voi tilata valmista kotiin tai ruokakassipalvelulla. Niin on meilläkin tehty, jos ei kumpikaan ole jaksanut/ehtinyt kauppaan. Mies on käynyt yksin jouluostoksilla ja elokuvissa ja olen jäänyt nukkumaan päikkäreitä. Molemmat on tyytyväisiä. Haluaisin kyllä kovasti tuntea empatiaa samassa tilassa olevia kohtaan, mutta pakko sanoa, että varmasti alkaa kumppania raastamaan, jos kotona on jatkuvasti valittava marttyyri.
Kai sä ymmärsit, että ap:n mies ei lähde jouluostoksille ja elokuviin yksin, vaan valittaa ja marisee ja painostaa ap:ta lähtemään mukaan. Ap ei saa jäädä kotiin päikkäreille, ei, vaan hänen pitäis lähteä miehensä kanssa ostoksille ja miehelle seuraneidiksi. Ap:n taloudessa pitää asiat tehdä niin että mies on tyytyväinen. Ap:n mies on se marttyyri, joka ei kykene sopeutumaan muuttuneisiin olosuhteisiin. Ap yrittää ja toimii niin normaalisti kuin olonsa mukaan voi. Mies sen sijaan on sitä mieltä, että ap:n oloa ei tarvitse millään tavalla huomioida, kaikki pitää tehdä kuten ennenkin. Jos mies haluaa yhdessä jouluostoksille, niin ap:n on pakko jaksaa lähteä mukaan. Miehellä on raskausajasta täysin utopistinen kuva päässään ja sen mukaan mennään, ei sen todellisen tilanteen.
Vauvan synnyttyä mies varmaan jatkaa samaa rataa. Lasta ei tarvitse millään tavalla ottaa huomioon yhtälössä. Mikään ei ole muuttunut. Mies varmaan vaatii ap:ta lähtemään kanssaan uimahalliin eikä millään käsitä, että se ei ihan noin vaan onnistu vastasyntyneen kanssa. Vaikka oikeasti, totta helvetissä olosuhteet muuttuu, jo raskausaikana ja varsinkin vauvan synnyttyä. Myös miehen on sopeuduttava ja joustettava. Elämä on muuttunut, eikä sille voi mitään. Ei se ole mitään raskaana olevan marttyyriutta. Ei kai ei-raskaana olevankaan tarvi lähteä uimahalliin jos on rättiväsynyt tai jos oksentaa?
Sisältö jatkuu mainoksen alla
Vierailija kirjoitti:
Vierailija kirjoitti:
Vierailija kirjoitti:
Vierailija kirjoitti:
Eihän raskausaika ole vielä mitään. Vauvan ja lapsen kanssahan sitä pitäisi kestää. Ja siinä on kiinni koko elämän. Kun lapsi tulee, siinä menettää koko oman elämänsä, joten se vaatii vanhemmilta paljon. En tiedä, mitä mies oikein kuvitteli.
Tässä on koko asian ydin. Siis: raskausaika on vielä helppoa verrattuna siihen, kun vauva on sylissänne. Useimmille uusille vanhemmille tämä tulee yllätyksenä. Vauva on siinä ja häntä pitää hoitaa, ellette hommaa hoitajaa jostain muualta. 24/7. Useimmat miehet jatkavat entistä elämäänsä, eli käyvät töissä ja harrastavat sen jälkeen. Useimmat miehet jopa lisäävät töitään vauvantulon jälkeen. Moni myös lisää harrastuksiaan.
Useimmat naiset taas olettavat, että mies tulee hoitamaan vauvaa ma-pe klo 16:05 alkaen. Kun mies klo 16:09 heittäityy sohvalle voileipien kanssa, moni nainen kokee vihantunteita. Tässä vaiheessa alkavat miehen puheet siitä, "kun minulla ei ole tissejä", "kun minua ällöttää kakkavaipanvaihto", "kun minun kanssani vauva ei tunnu tyyntyvän".
Ap, jos sinua väsyttää nyt, niin sinua väsyttää vielä enemmän sitten kun vauva on syntynyt. Vauvanhoito on niin raskasta. Lisäksi sinua väsyttää pulmat miehen kanssa. Jos pulmia on jo nyt raskausaikana, niin pulmia on vielä 10 x enemmän sitten kun vauva on syntynyt.
Itse olen pulmani mieheen ja lapsiin liittyen hoitanut siten, että mä hoidan kodin ja lapset, mies hoitaa kaikki laskut. Eipä tarvi miehen tekemättömyyksistä enää mieltään pahoittaa. Kätevää :)
Tiedän että lapsen synnyttyä tilanne voi olla vielä väsyttävämpi. Siksi olenkin miettinyt olisiko helpoin vain hakea avioeroa jo nyt, selväisinkö vähemmällä yksihuoltajana. Ap.
Älä avioeroile nyt, anna miehelle kuitenkin mahdollisuus. Koita kuitenkin sopia miehesi kanssa (vaikka ihan kirjallisesti), miten jaatte vauvanhoidon ja kodin hoidon. Ja minä iltoina sinä harrastat/saat omaa aikaa ja mitkä taas on miehen vapaaillat. Muutoin käy niin, että hoidat vauvan ja kodin yksin ja mies harrastaa illat yksin.
Voit vaikka sopia, että ma ja ke illat mies voi harrastaa ja ti ja to illat harrastat sinä. Se jonka harrastuspäivä ei ole, tekee ruoan. Ja ruoka on muuta kuin nakit ja ranut mikrossa. Viikonloppuisin siivoatte vaikka su klo 10 YHDESSÄ. Sopikaa, että mies tulee töistä joka iltapäivä klo 16:15. Jos aikoo olla pidempään, joutuu ilmottaan sulle ennen klo 14. Ylityöt poistaa sitten miehen seuraavan harrastusillan, jolloin se siirtyy mieheltä SULLE.
Jos joku kutsuu mua tiukkapipoksi niin kutsukoon. Kahdesta aviomiehestä kun havainnot on ja ne on ollu varsin samoja, niin muuta kokemusta mulla ei ole.
T. se kelle vastasit
En ole huolissani harrastusasioista ja ns. omasta ajasta vauvan synnyttyä. Kannustan miestä harrastamaan vaikka onkin vauva, oma aika on mielestäni tärkeä hänen säilyttää. Mutta kyllä minä itsekin sen oman ajan otan, vaikka sitten odottamalla vaatteet päällä eteisessä että mies tulee kotiin, laittamalla vauvan hänen syliin siinä eteisessä ja lähtemällä samalla oven avauksella yksin jumppaan pariksi tunniksi. En usko siitä tulevan ongelma, olemme aina kannustaneet toisiamme omaan aikaan ja maksaneetkin puolin ja toisin sitä mahdollistavia asioita toisillemme. Ongelma on tavallinen arki kun en ole hyvässä kunnossa enää. Ap.
No onko se mies ja tuleva isä perehtynyt raskaustieteeseen teoreettisesti eli lukenut aihetta käsittelevää kirjallisuutta, edes ne neuvolan lappuset. Tai onko ollut mukana neuvolakäynneillä, että olisi nähnyt lapsensa ultrassa tms.
Eikö teillä ole tuttuja, joilla olisi lapsia, jotta saisitte jostain vertaistukea.
Ei mies voi niin lapsellinen olla, ettei perehdy tosiasioihin. Minua nukutti alkuraskauksissa tosi paljon, nukuin 13 tuntisia öitä.
Pelkääkö mies jäävänsä kakkoseksi kun lapsi syntyy.
Ihmisten pitäisi tajuta, että parisuhde on se tärkein asia, jota tulee hoitaa. Suhteeseen syntyvät ne lapset ja ovat aikansa osa sitä. Puolisot ja lapset eivät kilpaile keskenään suosituimmuudesta. Perhe on parisuhteen osapuolten yhteinen projekti, johon sitoudutaan, eikä mitään sattuman kauppaa.
Mikään firmakaan ei menesty, jos aloitetaan iso projekti ja sitten avainhenkilöt alkavat kiukutella siitä, että hommaan pitääkin hieman panostaa.
Sisältö jatkuu mainoksen alla
Vierailija kirjoitti:
Vierailija kirjoitti:
Vierailija kirjoitti:
Olen todella samassa tilanteessa. Laskettu aika toukokuun alussa. Mies alkoi plussan jälkeen olla poissa viikonloput, muutenkin on paljon töissä. Mitään empatiaa ei heru, sain hoitaa ruokaostokset jopa pahimman pahoinvoinnin aikana kun jouduin miettimään etten vain oksenna kaupassa. Myös nyt kun on liitoskipuja ja vaikea edes kantaa kauppakasseja, miestä ei näy ei kuulu. Hänellä muuta tärkeämpää kuten imuroida kotona tai mitä ikinä. Kaupoissa ei ymmärrä miksen jaksa kävellä tuntikausia. Kommentit todella samanlaisia että mitä valitan, miksen nauti raskaudesta jne. Me koemme samoja tunteita kun raskausaikana eronneet ja nauttimiselle ei yksinkertaisesti jää tilaa! En ole saanut itse ratkaistua asiaa mitenkään vielä; nukun öisin n. 3 tuntia ja itken toiset kolme. Tuntuu, että miehestä on varmasti tulossa lisää pettymyksiä ja koska kestän niitä jo nyt huonosti niin vauvan synnyttyä varmaan vielä huonommin. Toivotan jaksamista, mieti omaa parastasi, se on vauvankin paras.
Mitä se itkeminen ratkaisee? Vaikka mulla on ollut kuinka huono ja väsynyt olo, en ole sitä kuikutellut miehelle. Eihän se miehen vika ole, eikä auta oloani mitenkään. Jos suurimmat ongelmat on ruokakaupassa käynti, niin se on ratkaistavissa. Voi tilata valmista kotiin tai ruokakassipalvelulla. Niin on meilläkin tehty, jos ei kumpikaan ole jaksanut/ehtinyt kauppaan. Mies on käynyt yksin jouluostoksilla ja elokuvissa ja olen jäänyt nukkumaan päikkäreitä. Molemmat on tyytyväisiä. Haluaisin kyllä kovasti tuntea empatiaa samassa tilassa olevia kohtaan, mutta pakko sanoa, että varmasti alkaa kumppania raastamaan, jos kotona on jatkuvasti valittava marttyyri.
Kai sä ymmärsit, että ap:n mies ei lähde jouluostoksille ja elokuviin yksin, vaan valittaa ja marisee ja painostaa ap:ta lähtemään mukaan. Ap ei saa jäädä kotiin päikkäreille, ei, vaan hänen pitäis lähteä miehensä kanssa ostoksille ja miehelle seuraneidiksi. Ap:n taloudessa pitää asiat tehdä niin että mies on tyytyväinen. Ap:n mies on se marttyyri, joka ei kykene sopeutumaan muuttuneisiin olosuhteisiin. Ap yrittää ja toimii niin normaalisti kuin olonsa mukaan voi. Mies sen sijaan on sitä mieltä, että ap:n oloa ei tarvitse millään tavalla huomioida, kaikki pitää tehdä kuten ennenkin. Jos mies haluaa yhdessä jouluostoksille, niin ap:n on pakko jaksaa lähteä mukaan. Miehellä on raskausajasta täysin utopistinen kuva päässään ja sen mukaan mennään, ei sen todellisen tilanteen.
Vauvan synnyttyä mies varmaan jatkaa samaa rataa. Lasta ei tarvitse millään tavalla ottaa huomioon yhtälössä. Mikään ei ole muuttunut. Mies varmaan vaatii ap:ta lähtemään kanssaan uimahalliin eikä millään käsitä, että se ei ihan noin vaan onnistu vastasyntyneen kanssa. Vaikka oikeasti, totta helvetissä olosuhteet muuttuu, jo raskausaikana ja varsinkin vauvan synnyttyä. Myös miehen on sopeuduttava ja joustettava. Elämä on muuttunut, eikä sille voi mitään. Ei se ole mitään raskaana olevan marttyyriutta. Ei kai ei-raskaana olevankaan tarvi lähteä uimahalliin jos on rättiväsynyt tai jos oksentaa?
Näin juuri. Olisin tyytyväinen jos mies menisi yksin vaikka sinne jouluostoksille, ja saisin yksin kotona rauhassa levätä, mutta ei, mies ärsyyntyy jos en jaksa lähteä mukaan tai jos oksennan ja sanon että on huono olo en pysty olemaan autossa juuri nyt (jotta päästäisiin ostoksille). Hän suuttuu jos ehdotan että menisi yksin tai pyytäisi jonkun kaverin (ja jättäisi minut rauhaan).
Mies on varmaan kuvitellut, että raskausaika on sitä, että nainen hehkuu onnellisena ja energisenä vaaleanpunaisessa vauvakuplassa, jonka onnen voimalla ei tarvitse enää yhtään unta, alkaa yhtäkkiä rakastamaan kaikkia kotitöitä ja haluaa siivota kaiken yksin ja rakennella pesää ja leipoa ja miehen osa on vierestä ihailla energisen vaimonsa onnea, ja sitten mennään yhdessä ostoksille energisinä hehkumaan sitä onnea, pidetään huolta kunnosta jokapäiväisellä juoksulenkillä ja kuntouinnilla, valvotaan myöhään herkkuja napostellen ja elokuvia katsellen sylikkäin, kun on viimeiset hetket olla kahden ja raskaushuuma on poistanut kaiken unentarpeen naiselta. Ja maha ehkä vähän kasvaa, mutta söpösti vain, eikä koskaan ole missään tiellä eikä aiheuta hankaluutta eikä kipua. Ja sitten se vauva syntyy (minuutissa ilman verta ja sotkua). Ja sitten päivässä nainen on taas litteämahainen urheilijateini paitsi että on samalla kaikkeen pystyvä ja kaiken jaksava superäiti, joska vauvahuumassa ei edelleenkään tarvitse unta kuin ehkä tunnin vuorokaudessa seuraavan kahdenkymmenen vuoden ajan.
Ap.
Ap.
Vierailija kirjoitti:
Jotkut täällä taitavat luulla, että olen valittava joku valittava pikkuprinsessa. Asia ei ole ihan niin. En ylipäätään valita juurikaan, enkä nyt raskaana ollessakaan ole valittanut, olen vain halunnut hiljaa rauhassa levätä. En ole myöskään vaatinut mieheltä mitään erityishuomiota vaan sitä, että hän ei vaadi minulta kohtuuttomia (kuten juoksulenkki kauppaan kun oksettaa ja oksentaa). Olen vaatinut mieheltä, että hän hyväksyy ja ymmärtää, että raskaana oleva nainen ei fyysisesti pysty samaan kuin ei-raskaana oleva pystyy. Ja hyväksymään, että unen tarve lisääntyy ja vauvan hyvinvoinnin takia on pakko välillä nukkua päiväunia kun on raskaana. Mielialani ei heittele hormonihuuruissa enkä itkeskele tai muuta sellaista, haluan vain että minun annetaan oksentaa rauhassa ilman että vieressä ilkutaan että liioittelen ja esitän, ja sanotaan, että "lähde lenkille niin ei tee mieli esittää enää oksentamista". Ap.
Tuttua. :( Olen se toinen joka kommentoi että samanlaista meilläkin paitsi että minä itken mieheltä salaa öisin. Mies on sanonut että kuvittelen että raskaana pitää olla raskausoireita ja luen kaikkia surullisia kauhutarinoita nettipalstoilta. Itse asiassa netissä moni kertoo, kuinka mies hieroo jalkoja joka ilta. Siis joka ilta! Kun olen pyytänyt, voisiko mies vähän hieroa hartioita niin on kieltäytynyt. Viimeksi olin jo niin kypsä että kysyin että voisiko nyt edes hetken jaksaa. Vastaus oli että kun ei se minun hierominen tunnu hänestä hyvältä / miltään. Muutenkin on aika kaukaa haettua, että joku kuvittelisi voivansa pahoin ja oksentaisi. Suutuin ja totesin että kehtaatko ihan oikeasti väittää, että oksennan huvikseni, kuvittelen oksentelun vai mikä se pointti olikaan. Mies suuttui ja loukkaantui kun ilmeisesti ajattelee, että jos vain nauttisin enkä ruikuttaisi. Käytti siis juurikin tuota termiä... Mun mies ei edes ymmärtänyt, miksen oksentamisen jälkeen ja pahoinvoivana halunnut ottaa suihin ja yritti tunkea munaansa suuhun. Jos ja kun ymmärrys on niin vähissä niin jos se tekee minusta marttyyrin että kieltäydyn niin sitten niin on.
Sisältö jatkuu mainoksen alla
Vierailija kirjoitti:
No onko se mies ja tuleva isä perehtynyt raskaustieteeseen teoreettisesti eli lukenut aihetta käsittelevää kirjallisuutta, edes ne neuvolan lappuset. Tai onko ollut mukana neuvolakäynneillä, että olisi nähnyt lapsensa ultrassa tms.
Eikö teillä ole tuttuja, joilla olisi lapsia, jotta saisitte jostain vertaistukea.
Ei mies voi niin lapsellinen olla, ettei perehdy tosiasioihin. Minua nukutti alkuraskauksissa tosi paljon, nukuin 13 tuntisia öitä.
Pelkääkö mies jäävänsä kakkoseksi kun lapsi syntyy.
Ihmisten pitäisi tajuta, että parisuhde on se tärkein asia, jota tulee hoitaa. Suhteeseen syntyvät ne lapset ja ovat aikansa osa sitä. Puolisot ja lapset eivät kilpaile keskenään suosituimmuudesta. Perhe on parisuhteen osapuolten yhteinen projekti, johon sitoudutaan, eikä mitään sattuman kauppaa.
Mikään firmakaan ei menesty, jos aloitetaan iso projekti ja sitten avainhenkilöt alkavat kiukutella siitä, että hommaan pitääkin hieman panostaa.
Mies ei ole lukenut raskausjuttuja eikä sen kavereilla ole lapsia, vaikka mies on jo 36-vuotias. Minä olen lukenut sille ääneen kaikki neuvolalappuset ja tietoa netistä raskaudesta, mutta miehen mielestä jankkaan turhuuksia. Hän on kyllä aina mukana neuvolassa mutta hänen mielestä neuvolan työntekijä liioittelee raskauden vaikutuksia kuten naiset aina raskausjutuissa. Meillä olisi varmaan pitänyt olla miespuoleinen hoitaja siellä neuvolassa niin mies olisi ehkä uskonut hänen puheita.
En tiedä pelkääkö mies jäävänsä kakkoseksi. Itse hän lapsen halusi, ja olen kyllä tehnyt selväksi, että saa/joutuu sitä puolet hoitamaan eli en tule omistamaan elämääni vauvalle. Ap.
Vierailija kirjoitti:
haluan vain että minun annetaan oksentaa rauhassa ilman että vieressä ilkutaan että liioittelen ja esitän, ja sanotaan, että "lähde lenkille niin ei tee mieli esittää enää oksentamista". Ap.
Jos sun mies tosiaan sanoo noin, niin sillä on persoonallisuushäiriö.
Miehet on joskus todella idiootteja näissä asioissa. Ehkä auttaisi, jos annat hänelle luettavaksi jotain joko täysasiallista tai puoliksi huumorilla siloiteltua isäksivalmentautumiskirjallisuutta. Jotain oppaita varmaan löytyy. Joskus ihan kirjoitettu fakta menee vasta perille. Onko teillä lapsiperhetuttavia tai onko miehellä ketään peheellisiä mieskavereita? Näiden kanssa keskustelu voisi avata vähän realiteetteja. Onko mies kasvatettu kotonaan vahvaksi mieheksi, joka ei saa marista eikä näyttää tunteitaan eikä heikkouksiaan? Vain suorituksilla saa kehuja? Tällaisten ihmisten on todella vaikea sietää muidenkaan heikkouksia. Millainen isä ja äiti miehelläsi on?
On mahdollista, että mies vielä kasvaa ja kehittyy roolissaan. Mutta on mahdollista, että lapsen syntymän jälkeen sulla on kaksi marisevaa lasta hoidettavana ja isompi niistä on mustasukkainen ja kiukuttelee, kun ei saa kaikkea aikaasi ja huomiotasi. Tällaisessa tilanteessa lähde vähäksi aikaa vaikka vanhemmillesi asumaan ja miettimään jatkoja.
No, et ole ikuisesti raskaana. Ehkä sitäkin voi jonain lohtuna pitää. Ja mies tulee muuttumaan kyllä lapsen synnyttyä, koska silloin asia konkretisoituu vasta hänelle.
Voi että tekee pahaa lukea näitä täältä aina uudestaan, kun kokemusta on.
Minulle kävi niin että siunaantui kerralla kaksi vaativaa kakaraa, kun vauva syntyi. Raskausaika ei itselläni ollut mitenkään kauhean paha, joten en osannut vielä siinäkään vaiheessa perääntyä suhteesta, mitä näiden tietojen perusteella suosittelen sinulle. Olen pahoillani puolestasi.
Mitä se itkeminen ratkaisee? Vaikka mulla on ollut kuinka huono ja väsynyt olo, en ole sitä kuikutellut miehelle. Eihän se miehen vika ole, eikä auta oloani mitenkään. Jos suurimmat ongelmat on ruokakaupassa käynti, niin se on ratkaistavissa. Voi tilata valmista kotiin tai ruokakassipalvelulla. Niin on meilläkin tehty, jos ei kumpikaan ole jaksanut/ehtinyt kauppaan. Mies on käynyt yksin jouluostoksilla ja elokuvissa ja olen jäänyt nukkumaan päikkäreitä. Molemmat on tyytyväisiä. Haluaisin kyllä kovasti tuntea empatiaa samassa tilassa olevia kohtaan, mutta pakko sanoa, että varmasti alkaa kumppania raastamaan, jos kotona on jatkuvasti valittava marttyyri.