Tapahtumat

Kun kirjaudut sisään näet tässä ilmoitukset sinua kiinnostavista asioista.

Kirjaudu sisään

Minä raskaana, mies ei kestäkään arkea. Miten selvitä?

Vierailija
03.01.2018 |

Vauvaa tehtiin pari vuotta, eli erittäin odotettu ja toivottu on. Mies alkoi haluta lastentekoa ennen minua, itse jouduin miettimään ajatusta vanhemmuudesta selvästi häntä pidempään ennen kuin olin valmis lopettamaan pillerit. Plussatessa mies oli todella innoissaan, ja tiedän että hän haluaa lastan todella paljon, on halunnut jo useamman vuoden ja kärsinyt siitä että tärppäämiseen meni vähän yli kaksi vuotta ehkäisyn lopettamisesta.

No nyt hän ei sitten tunnukaan kestävän arkea eli sitä että minä olen ollut pahoinvoiva ja väsynyt enkä ole pystynyt tekemään niin paljon kotitöitä kuin ennen enkä harrastamaan hänen kanssa niin energisenä ja niin paljon kuin ennen. Hän ei kestä sitä että energinen ja aikaansaava vaimo onkin muuttunut oksentelevaksi naiseksi, jota kiinnostaa töiden jälkeen eniten päiväunet. Mies kiukuttelee, nalkuttaa, valittaa ja suuttuu minulle harva se päivä. Mitä ihmettä teen? Haluaisin viettää onnellista raskausaikaa, mutta vaikeaa se on kun toinen on vain koko ajan vihainen siitä että en pystykään kaikkeen samaan kuin ennen. Mikään järjen puhuminen ei ole auttanut eikä se että neuvolassa lääkärikin sanoi miehelle että en ole ilkeyttäni väsynyt.

Kommentit (258)

Vierailija
21/258 |
03.01.2018 |
Näytä aiemmat lainaukset

Vierailija kirjoitti:

Vierailija kirjoitti:

Mitäs se mies sun pahoinvoinnillesi ja hormonihuuruillesi voi? Sinä olet muuttunut, ei mies.

Voisi kestää sen niin kuin mies. Itsehän on vaimonsa tuohon tilaan saattanut ja ihan omasta halustaan.

Aloittajakin voisi kestää niin kuin nainen. Ihan on itse itsensä tuohon tilaan saattanut ja ihan omasta halustaan.

Vierailija
22/258 |
03.01.2018 |
Näytä aiemmat lainaukset

Vierailija kirjoitti:

Eihän raskausaika ole vielä mitään. Vauvan ja lapsen kanssahan sitä pitäisi kestää. Ja siinä on kiinni koko elämän. Kun lapsi tulee, siinä menettää koko oman elämänsä, joten se vaatii vanhemmilta paljon. En tiedä, mitä mies oikein kuvitteli.

Tässä on koko asian ydin. Siis: raskausaika on vielä helppoa verrattuna siihen, kun vauva on sylissänne. Useimmille uusille vanhemmille tämä tulee yllätyksenä. Vauva on siinä ja häntä pitää hoitaa, ellette hommaa hoitajaa jostain muualta. 24/7. Useimmat miehet jatkavat entistä elämäänsä, eli käyvät töissä ja harrastavat sen jälkeen. Useimmat miehet jopa lisäävät töitään vauvantulon jälkeen. Moni myös lisää harrastuksiaan.

Useimmat naiset taas olettavat, että mies tulee hoitamaan vauvaa ma-pe klo 16:05 alkaen. Kun mies klo 16:09 heittäityy sohvalle voileipien kanssa, moni nainen kokee vihantunteita. Tässä vaiheessa alkavat miehen puheet siitä, "kun minulla ei ole tissejä", "kun minua ällöttää kakkavaipanvaihto", "kun minun kanssani vauva ei tunnu tyyntyvän".

Ap, jos sinua väsyttää nyt, niin sinua väsyttää vielä enemmän sitten kun vauva on syntynyt. Vauvanhoito on niin raskasta. Lisäksi sinua väsyttää pulmat miehen kanssa. Jos pulmia on jo nyt raskausaikana, niin pulmia on vielä 10 x enemmän sitten kun vauva on syntynyt.

Itse olen pulmani mieheen ja lapsiin liittyen hoitanut siten, että mä hoidan kodin ja lapset, mies hoitaa kaikki laskut. Eipä tarvi miehen tekemättömyyksistä enää mieltään pahoittaa. Kätevää :)

Sisältö jatkuu mainoksen alla
Sisältö jatkuu mainoksen alla
Vierailija
23/258 |

Tiedän että lapsen synnyttyä tilanne voi olla vielä väsyttävämpi. Siksi olenkin miettinyt olisiko helpoin vain hakea avioeroa jo nyt, selväisinkö vähemmällä yksihuoltajana. Ap.

Vierailija
24/258 |
03.01.2018 |
Näytä aiemmat lainaukset

Raskausaika on venäläistä rulettia, ikinä ei tiedä miten kukin nainen kokee sen. Jotkut ovat täynnä virtaa, käyvät salilla ja paahtavat töissä, toiset taas  nukahtelevat pystyyn ja oksentelevat . Miesten pitää varautua tähän .

Vierailija
25/258 |
03.01.2018 |
Näytä aiemmat lainaukset

Vierailija kirjoitti:

Normaalia isäksi kasvamista.

 Alkuinnostuksen ja hämmennyksen jälkeen on tyypillistä miehen emotionaalinen etäisyys raskaudesta. Isyys konkretisoituu miehelle yleensä vasta lapsen synnyttyä, joten älä vielä tuomitse häntä. Koittakaan löytää molempia huomiova keskusteluyhteys.

Vierailija
26/258 |
03.01.2018 |
Näytä aiemmat lainaukset

Hyvä, että isä kuitenkin tulee mukaan neuvolaan. Raskaus ja lapsen tulo konkretisoituu miehelle, kun vatsa vielä kasvaa ja toivottavasti sitten myös pahin väsymyksesi helpottaa. Äitiysvapaan alkaessa sinulla on sitten enemmän aikaa levätä ja ehditte viettää aikaa vielä yhdessä ennen lapsen syntymää. Eiköhän tämä ole vain miehen sopeutumisvaihe uuteen elämäntilanteen.

Sisältö jatkuu mainoksen alla
Vierailija
27/258 |
03.01.2018 |
Näytä aiemmat lainaukset

Ei nyt normaalilta kuulosta. Miehellä jokin päähän pintetty idylli vaimon hehkeästä raskausajasta, jossa raskauden ainoa oire on pieni söpö masu.

Minulla mies huolehti ja teki ruokia, joiden toivoi pysyvän edes hetken sisällä. Vauva-aikana sitten tulikin kriisejä sarjatulella ja muutamaankin otteeseen oltiin tilaamassa eropapereita. Nyt on seesteämpää, kun lapsi on jo taapero.

Mutta niin, kannattaa puuttua tuohon asenteeseen NYT, koska vauvan tultua asiat vaikeutuvat entisestään.

Vierailija
28/258 |
03.01.2018 |
Näytä aiemmat lainaukset

Asumusero tohon väliin.

Mietitte kumpikin tahoillanne millaista käytöstä hyväksytte puolisolta suhteessa ja millaista ette: teette listat joita vertaatte, ja sitten voitte yhdessä kerätyn tiedon pohjalta tehdä järkeviä päätöksiä.

Jos mies ei kykene hyväksymään sitä että puolison kroppa ei aina anna myöten, hän ei ole hyvä puoliso raskaana olevalle, synnyttävälle tai pienen lapsen äidille.

Riitelemällä asiat jäävät selvittämättä, ja suhde todennäköisesti hajoaa omaan mahdottomuuteensa joka tapauksessa.

Sisältö jatkuu mainoksen alla
Vierailija
29/258 |
03.01.2018 |
Näytä aiemmat lainaukset

Vierailija kirjoitti:

Mitäs se mies sun pahoinvoinnillesi ja hormonihuuruillesi voi? Sinä olet muuttunut, ei mies.

Pieni määrä empatiaa raskaana olevalle vaimolle ei ole yhdeltäkään mieheltä liikaa vaadittu.

Vierailija
30/258 |

Asumusero on vaikea järjestää, sillä meillä on asuntolaina, joka on mitoitettu niin että molempien palkalla juuri ja juuri saadaan se hoidettua. Lyhennysvapaa otetaan hoitovapaan ajaksi eli sitä ei voi ottaa nyt heti. Asumme eräässä suuressa kapungissa, jossa on todella korkea vuokrataso, joten asuntolaina ja toislle erillinen vuokra-asunto on mahdoton yhdistelmä. Ap.

Sisältö jatkuu mainoksen alla
Vierailija
31/258 |
03.01.2018 |
Näytä aiemmat lainaukset

Vierailija kirjoitti:

Raskausaika on venäläistä rulettia, ikinä ei tiedä miten kukin nainen kokee sen. Jotkut ovat täynnä virtaa, käyvät salilla ja paahtavat töissä, toiset taas  nukahtelevat pystyyn ja oksentelevat . Miesten pitää varautua tähän .

Samaa mieltä! Kaikkein paras ja suositeltavin tapa varautua tähän on sterilisaatio tai kondomin käyttö.

Vierailija
32/258 |
03.01.2018 |
Näytä aiemmat lainaukset

Miehesi ei tunnu ymmärtävän että sieltä vatsasta on tosiaan tulossa uusi ihminen josta te olette vastuussa. Jos ymmärtäisi niin hän antaisi sinun levätä ja auttaisi sinua. Arki vastasyntyneen kanssa on rankkaa. Onko teillä ketään tuttavapariskuntaa joilla olisi pieni vauva? Luuletko että mies osallistuu vauvan hoitamiseen? Oletteko keskustelleet asiasta konkreettisesti; pitääkö mies vapaata kun vauva syntyy, miten hän osallistuu (vaihtaako vaippaa, aikooko osallistua yöllä jne)?

Sisältö jatkuu mainoksen alla
Vierailija
33/258 |
03.01.2018 |
Näytä aiemmat lainaukset

Vierailija kirjoitti:

Vierailija kirjoitti:

Mitäs se mies sun pahoinvoinnillesi ja hormonihuuruillesi voi? Sinä olet muuttunut, ei mies.

Pieni määrä empatiaa raskaana olevalle vaimolle ei ole yhdeltäkään mieheltä liikaa vaadittu.

Toisin päin tämä ei tietenkään toimi.

Raskaus ei ole sairaus eikä vamma. Koittakaas oikeasti päästä eroon siitä äitimyytistänne.

Torakatkin lisääntyy.

Vierailija
34/258 |
03.01.2018 |
Näytä aiemmat lainaukset

Vierailija kirjoitti:

Nyt sanot miehelle kylmästi, että ken leikkiin lähtee leikin  kestäköön ! Mies halusi vauvaa kovemmin kuin sinä, saa nyt  hieroa jalkojasi ja roudata sinulle mehujäitä.

Nyt alat  seisomaan miehen takana piiska kourassa ja vaadit paljon osallistumatta itse mitenkään. Äläkä vaan kuvittelekaan tekeväsi mitään vastaavaa miehellesi! 

Sisältö jatkuu mainoksen alla
Vierailija
35/258 |
03.01.2018 |
Näytä aiemmat lainaukset

Vierailija kirjoitti:

Vierailija kirjoitti:

Vierailija kirjoitti:

Mitäs se mies sun pahoinvoinnillesi ja hormonihuuruillesi voi? Sinä olet muuttunut, ei mies.

Pieni määrä empatiaa raskaana olevalle vaimolle ei ole yhdeltäkään mieheltä liikaa vaadittu.

Toisin päin tämä ei tietenkään toimi.

Raskaus ei ole sairaus eikä vamma. Koittakaas oikeasti päästä eroon siitä äitimyytistänne.

Torakatkin lisääntyy.

Kyllä se on sairauteen hyvinkin verrattava olotila jos kärsit pahoinvoinnista 3kk putkeen, Koitappa kuule itse ja tule sitten sanomaan miten ei vaikuttanut omaan kykyysi toimia millään tavalla.

Vierailija
36/258 |
03.01.2018 |
Näytä aiemmat lainaukset

Vierailija kirjoitti:

Vierailija kirjoitti:

Asumusero tohon väliin.

Mietitte kumpikin tahoillanne millaista käytöstä hyväksytte puolisolta suhteessa ja millaista ette: teette listat joita vertaatte, ja sitten voitte yhdessä kerätyn tiedon pohjalta tehdä järkeviä päätöksiä.

Jos mies ei kykene hyväksymään sitä että puolison kroppa ei aina anna myöten, hän ei ole hyvä puoliso raskaana olevalle, synnyttävälle tai pienen lapsen äidille.

Riitelemällä asiat jäävät selvittämättä, ja suhde todennäköisesti hajoaa omaan mahdottomuuteensa joka tapauksessa.

Asumusero on vaikea järjestää, sillä meillä on asuntolaina, joka on mitoitettu niin että molempien palkalla juuri ja juuri saadaan se hoidettua. Lyhennysvapaa otetaan hoitovapaan ajaksi eli sitä ei voi ottaa nyt heti. Asumme eräässä suuressa kapungissa, jossa on todella korkea vuokrataso, joten asuntolaina ja toislle erillinen vuokra-asunto on mahdoton yhdistelmä. Ap.

Jos tilanteenne ei mitenkään asumuseroon taivu, niin voit myös lähteä turvakotiin miettimään asioita, tai ystävien tai vanhempien luo. Parikin päivää miettimisaikaa voivat auttaa.

Pääpointti on kuitenkin se lista, ja mahdollisuuksien todellinen punnitseminen: mitä yhdessä jatkaminen vaatii? Mitä hyvään eroon tarvittaisiin?

Ilmoittautukaa vaikka siihen kumppanuusvanhemmuusohjelmaan, ties vaikka saisitte lisäjeesiä tilanteeseen ;)

Vierailija
37/258 |
03.01.2018 |
Näytä aiemmat lainaukset

Etsi lapselle uusi isä.

Vierailija
38/258 |
03.01.2018 |
Näytä aiemmat lainaukset

Vierailija kirjoitti:

Vierailija kirjoitti:

Vierailija kirjoitti:

Mitäs se mies sun pahoinvoinnillesi ja hormonihuuruillesi voi? Sinä olet muuttunut, ei mies.

Pieni määrä empatiaa raskaana olevalle vaimolle ei ole yhdeltäkään mieheltä liikaa vaadittu.

Toisin päin tämä ei tietenkään toimi.

Raskaus ei ole sairaus eikä vamma. Koittakaas oikeasti päästä eroon siitä äitimyytistänne.

Torakatkin lisääntyy.

Omat vanhempasi taisivat olla torakoita.

Oletko koskaan ajatellut, että kun saat puolisolta tukea silloin kun sitä tarvitset, annat sitä sitten puolisolle tarpeen vaatien takaisin? Noin ei käy ehkä saman vuoden aikana, mutta vuosien myötä kuitenkin, vuoron perään ollaan saamapuolella. Et sinäkään ole koko ikääsi terve kolmekymppinen.

Olet ihan oikeassa siinä, että raskaus ei ole sairaus. Minä olin elämäni kunnossa raskausajat, mutta naapuri oli moneen otteeseen sairaalassa tiputuksessa, kun hän oksensi koko raskauden alusta loppuun. Etukäteen ei voi koskaan tietää, miten raskaus sujuu.

Vierailija
39/258 |
03.01.2018 |
Näytä aiemmat lainaukset

Vierailija kirjoitti:

Vierailija kirjoitti:

Vierailija kirjoitti:

Vierailija kirjoitti:

Mitäs se mies sun pahoinvoinnillesi ja hormonihuuruillesi voi? Sinä olet muuttunut, ei mies.

Pieni määrä empatiaa raskaana olevalle vaimolle ei ole yhdeltäkään mieheltä liikaa vaadittu.

Toisin päin tämä ei tietenkään toimi.

Raskaus ei ole sairaus eikä vamma. Koittakaas oikeasti päästä eroon siitä äitimyytistänne.

Torakatkin lisääntyy.

Kyllä se on sairauteen hyvinkin verrattava olotila jos kärsit pahoinvoinnista 3kk putkeen, Koitappa kuule itse ja tule sitten sanomaan miten ei vaikuttanut omaan kykyysi toimia millään tavalla.

Vai 3kk!! No ihan kyllä 9kk on joka raskaudessa kestänyt oksentelu ja jatkuva pahoinvointi. Synnytyssalissakin oksennus tullut useamman kerran. Pahoinvointi loppui vasta kun istukka irtosi.

Vierailija
40/258 |
03.01.2018 |
Näytä aiemmat lainaukset

Voin kyllä kertoa, että useamman kuukauden pahoinvointi ja oksentelu tuhoaa ihmisen yleiskunnon ja vie voimat todella vähiin. Johtui se pahoinvointi sitten mistä tahansa.

Kirjoita seuraavat numerot peräkkäin: seitsemän kahdeksan kolme