Asiattomin kommentti mitä lääkäri/hoitaja on sanonut sinulle?
Itse menin joskus vuosia sitten Terveystaloon psykiatrille, kun oli ollut jo pidemmän aikaa masennusta ja mietin että koska pää sekoaa totaalisesti. Jonkin aikaa kun olin kertonut siinä asioitani niin tämä toteaa että "et sä kyllä masentuneelta vaikuta", viitaten siihen että ulkonäkö ym oli siisti. En muuten varannut toista aikaa.
Outoa että ammattilainen möläyttää noin, vaikka tottakai masennus vaikuttaa niin ettei aina jaksa huolehtia itsestään, mutta olisko ollut parempi että olisin käyttänyt jo pari kuukautta samoja haisevia vaatteita ja hiukset takkupallona? Mitään mahdottoman erikoista mulla ei ollut päällä, vaan ihan perus farkut ja tavallinen musta takki.
Ja kyllähän myös miljonäärijulkkiset tekee itsemurhia, vaikka muiden silmissä niiden elämä on olevinaan täydellistä.
Kommentit (996)
Minulla on notkoselkä ja olen omenalihava. Menin selkäsäryn takia päivystykseen ja lääkäri alkoi inttää,että olen selvästi raskaana ja sen näkee jo kävelystäkin,miksi valehtelen. Käski sitten riisua mahaa paljaaksi ja käydä selälleen,paineli hetken mahaani ja ärähti sitten että ihraahan tämä onkin! Käskytti vaa`lle rintaliiveissä ja lantion alle lasketuissa housuissa sekä hyvin pilkalliseen sävyyn toisti lukeman,80 kiloa mikä oli minulle itseasiassa positiivinen yllätys,luulin painavani 100kg.
Selkäsäryn syyksi paljastui virtsatieinfektio mutta tuon mulkkulääkärin naamaa en unohda koskaan.
Myöhemmin selvisi että oli otattanut kuitenkin sen raskaustestin,sekä ohella klamydiatestin.
Vierailija kirjoitti:
Vierailija kirjoitti:
Kyllä on nykyään aivan älyttömästi masentuneita kun katselee näitä vastauksia. En kritisoi, huomioin vain.
Samaa huomannut. En kyllä ihmettele vaikka alkaa lääkäreilläkin menemään kuppi nurin kun joka toinen potilas tulee valittamaan masennusta.
Niin. Onhan se aivan kammottavaa, että lääkärin pitäisi työnsä tehdä. Ja jaksaa vielä palkkaa nostaa. Ja kaiken lisäksi kohdella asiakkaitakin hyvin!!! Kyllä niillä on jo ihan tarpeeksi paineita kun ovat jo jaksaneet lääkäriksi lukea. Nyt pitäisi saada olla iiiihan rauhassa. On lohtuutonta, että pitäisi sellaisen rupeaman jälkeen vielä HOITAA POTILAITA työelämässä. Oijoi. #oikeuksialääkäreille
Hoitaja alkoi todella tylyksi siinä kohtaa, kun sanoin herääväni yleensä n. klo 12 aikoihin. Tajusi ilmeisesti, että olen työtön. Olin juuri herännyt ennen tuota käyntiä ja aivoni kävivät varsin hitaalla, eikä hoitajalla ollut lainkaan kärsivällisyyttä yrittää opastaa minua astmapiipun käytössä. Hän oli vihainen, jos en ymmärtänyt jotain ja tein väärin. Lopussa olin niin ahdistunut hänen ilkeilystä, etten pystynyt olemaan itkemättä, jolloin hän sanoi että "on se rankkaa kun joutuu välillä tekemäänkin jotain".
Vierailija kirjoitti:
Oleellinen tieto mm. kaksisuuntaisessa mielialahäiriössä. Jos on kovin seksikkäästi pukeutunut, se on aika hyvä merkki hyposta.
Ehkä yksi tyhmimmistä asioista mitä olen ikinä kuullut. Olet ilmeisesti mt-"ammattilainen".
"Sinulta ei kysytty mitään" kun lapseni oli terveyskeskuksessa pienen vamman vuoksi ja lääkäri kysyi mitä tapahtui. Selvästikin epäisi minua vammantuottamuksesta.
Psykiatri sanoi "et osaa ajatella itsenäisesti" koska en halunnut lääkkeitä. Väitti että annan vanhempieni vaikuttaa asiaan.
Noin 25 vuotta sitten 14-vuotiaana olin sekä henkisesti että fyysisesti aivan lopussa, siis täysin kun nuori parhaassa iässä voi olla. Lopulta kaikkien psykiatrikäyntien jälkeen todettiin kilpirauhasen vajaatoiminta. Lääkityksen tasapainoon saaminen vaati useampia verikokeita, joissa lääkärin määräyksestä kävin tunnollisesti. Aikoinaan labrassa piti ilmoittautua henkilökohtaisesti sihteerille, joka ilmeisesti oli myös sairaanhoitaja. Tämä sairaanhoitaja kysyi todella vihaisesti että mitä sinä tyttö täällä jatkuvasti olet käymässä!
Olin aivan ulalla ja aloin häpeämään sairauttani. Onneksi lopulta sairauteni saatiin kuntoon kuitenkin.
kerran tosi outo naislääkäri sano,i että lakkauttaa mun yhden lääkkeen. siitä vaan sanoin, koska vaikutti tosi oudolta hyypiöltä koko lääkäri.sitten sanoin, että hänen esimieslääkäri sen määrännyt, niin lopetti puheen.
lääkkeen poistaminen on vaarallista sairaalta ja voi aiheuttaa sydänpysähdyksen.eli hoitovirhe.
kuulin jälkeenpäin et tää nainen saanut potkut 2 kertaa toisen terv kesk ja toinen yksityiseltä,valituksia tehty useita. siirtyi yksityiselle uudelle firmalle. suomen systeemi on vaarallinen.
Olin migreenin takia toista kertaa kuukauden sisällä päivystyksessä ja yksi sh tuli kysymään, luulenko osaston olevan joku lepokoti.
Onneksi saatiin toimiva estolääkitys eikä tarvitse enää mennä hoitajien elämää pilaamaan.
Pettymyksiä on luvassa jatkossakin jos asennoituu hoidettavaksi vauvaksi, sillä voi sattua se paha äitipuoli kohdalle.
Asiattomimmasta käyttäyhtbymisestä tein kantelun, ja huomautuksen sai. No, mitä välii moisella, huomautus poistuu tyypin rekisteristä muutamassa vuodessa, mutta vaikutukset käyttäytymisestä pysyvät! Täysiä sikoja koko sote-väki, tämä mielipide tuon tyypin jälkeen tullut! Mutta hei, palvokaapa te näitä perseilijöitä sen minkä jaksatte!
Gynekologista ultrausta tekevä lääkäri kysyi minulta mitä opiskelen, odotin ensimäistä lastani tässä kohtaa. Kerroin että olen kandi lääkiksessä ja tyyppi lohkaisi että "eikös yleensä koulut käydä loppuun ennen kuin lapsia tehdään?" Anturi vaginassa ja jalat auki en keksinyt mitään nokkelaa vastausta. Hävetti ja jäi surkea olo pitkäksi aikaa.
Vanhempi lääkäri, mies, kysyi vastaanotolla kuulumisia. Kerroin menneeni kihloihin. Lääkäri totesi siihen, että eihän tuollaista läskiä kukaan huoli. Olin toipumassa bulimiasta ja tämä lääkäri kyllä tiesi sen. Normaalipainoinenkin olen aina ollut.
Olin 15v ja elämäni eka hiivatulehdus. Lääkäri totesi "sun sisällä mätänee jotain" ja ronkki niin että kipeää teki. Olin paniikissa kun luulin että mun kohtu suunnilleen mätänee,en ymmärtänyt lääkärin epäilevän että sinne oli jäänyt tamponi tms.
"Muistat sitten ettet ajele humalassa", kun olin aikoinaan hakemassa lääkärintodistusta ajokorttia varten ysärillä. Samainen lääkäri oli itse ollut ajokiellossa rattijuopumuksen vuoksi, minulla ei ole edes parkkisakkoa tähän päivään mennessä tullut saatika sitten rattijuopumusta.
Mun perä oli niin kireä että jouduttiin nukuttamaan. En näinollen tiedä mitä lääkärit mahtoivat puhua