Asiattomin kommentti mitä lääkäri/hoitaja on sanonut sinulle?
Itse menin joskus vuosia sitten Terveystaloon psykiatrille, kun oli ollut jo pidemmän aikaa masennusta ja mietin että koska pää sekoaa totaalisesti. Jonkin aikaa kun olin kertonut siinä asioitani niin tämä toteaa että "et sä kyllä masentuneelta vaikuta", viitaten siihen että ulkonäkö ym oli siisti. En muuten varannut toista aikaa.
Outoa että ammattilainen möläyttää noin, vaikka tottakai masennus vaikuttaa niin ettei aina jaksa huolehtia itsestään, mutta olisko ollut parempi että olisin käyttänyt jo pari kuukautta samoja haisevia vaatteita ja hiukset takkupallona? Mitään mahdottoman erikoista mulla ei ollut päällä, vaan ihan perus farkut ja tavallinen musta takki.
Ja kyllähän myös miljonäärijulkkiset tekee itsemurhia, vaikka muiden silmissä niiden elämä on olevinaan täydellistä.
Kommentit (996)
Menin suoraan yövuorosta (olin tuolloin töissä hoivakodissa) päivystykseen koska vatsakipu, jonka olin ensin uskonut liittyvän ovulaatioon kävi sietämättömäksi. Minulla oli mustat tekonahkaiset legginsit, mustat korolliset maiharit ja pitkä musta neuletakki, minulla oli tuohon aikaan vaaleat rastat. Lääkäri alkoi siinä haastatella ihan normaalisti mutta kun kerroin kivun alkaneen kunnolla töissä, lääkäri virnisti ja silmäili minua päästä varpaisiin " mikähän työ se mahtaa olla" ja virnuili edelleen ,toisinsanoen lääkäri selkeästi vihjaili minun harrastavan maailman vanhinta ammattia! Tiuskaisin etten ainakaan myy persettä, mummojen perseitä kyllä pyyhin ja sitten en en saanutkaan sanotuksi enää mitään kun oksensin, ja maailma musteni silmissä... Umppari oli puhjennut ja jos olisin mennyt töistä kotiin, en olisi uutta aamua enää nähnyt . Olin siis 21 v sinkku tuolloin, ainoa asuintoveri oli kilpikonna.
Ompas pienenpieni penis. Miten tommoisella katkaravulla tyydyttää naisen.
Tässä tapauksessa lääkäri ei sanonut mitään ikävää, mutta minun teki mieleni kysyä, onko hän ollut Ensitreffit alttarilla -ohjelmassa. En kysynyt. Kotona googletin ja löysin, että kyseinen ohjelma olikin Ruotsin versio eli ei ollut sama nainen kyseessä, mutta kävisi hyvin kaksoisolennosta.
Kun keskenmenon jälkeen itkin hysteerisenä kivusta ja ahdistuksesta noin Nelikymppinen naishoitaja käski ”lopettaa sen esittämisen”. Ilmoitti että ”rauhoittavia sun on aivan turha toivoa”. Minulla ei ole mitään päihde/mielenterveyshiatoriaa enkä mitään rauhoittavia edes pyytänyt! Ainoastaan itkin hervottomasti.
Sitten hoitaja sanoi vielä että käytökseni voi olla loukkaavaa niitä kohtaan jotka ovat ”oikeasti menettäneet lapsensa. Ja puhun nyt lapsesta, en sikiöstä.”
En tiedä oliko kyseisellä hoitajalla sitten omakohtaisia kipeitä kokemuksia asian suhteen, tai oliko hän urallaan törmännyt paljon rauhoittavia kärkkyviin potilaisiin vai oliko vain ilkeä. Mutta järkytyin tuosta kohtelusta niin paljon, että lähdin samantien sairaalasta ulos (vaikka piti vielä odottaa lääkäriä ja psyk.sairaanhoitajaa). En muista miten pääsin 3km matkan kotiin niissä kivuissa ja siinä paniikkitilassa...
Olin työttömien terveydentarkastuksessa pari kuukautta sitten. Pituuteni on 168 cm ja painoni oli 60 kg (olen 56-vuotias). Terveydenhoitaja sanoi, että minulla on hieman ylipainoa ja kehotti laihduttamaan 2 kg. Se on ensimmäinen kerta kun minulle sanottiin "ylipainostani". Vatsanympärysmitta oli 81½ cm. Ehkä se sitten vaikutti hänen sanomisiinsa.
Vierailija kirjoitti:
Törkeintä oli, kun lääkäri sanoi minulle kasvissyöjälle, että kyllä sun nyt pitää alkaa syödä lihaa, kun hemoglobiini oli tulehduksen takia alhainen. En totellut, nousihan tuo muutenkin.
Toinen minusta loukkaava, vaikkakin ehkä rutiinikysymys on se, kun gyne aina kysyy, onko synnytyksiä. :O Tekis mieli kysyä, että näyttääkö tosiaan niin löysältä että sellaista on syytä epäillä.
Melko varmasti olet löysä.
Sairaalassa ollessani hoitaja kysyi, että enkö meikkaa. Vastaukseeni hän totesi, että ehtiihän sitä myöhemmin. Pidän kyseisen hoitajan käytöstä ainakin vähän asiattomana. Yksi toinen hoitaja väitti minun mupeltavan ruokaa kuin vauva...
Lääkäri kirjoitti minulle antamaani ohjeistuksen loppuun että p.s. peskää jalkanne.
Vaikka olenkin vähävarainen ja ehkä sen myös huomaa, niin tulin kuitenkin lääkärille uimahallista eli jalkani ei pitäisi olla likaiset (olen myös raitis).
Kokoomuslaiset lääkärit sanovat joskus potilaille tällaisia ylimielisiä ilkeyksiä.
Gynekologi ythsllä Turussa teki ultraäänikuvauksen sisätutkimuksessa, ja tökki aika kipeän oloisesti sisään laitettavalla laitteella. Tokaisin siitä jotain, että toi kyllä sattuu nyt, niin ukko totesi, että "Niin, oletko koskaan miettinyt, miltä tuntuu, jos miestä potkaisee palleille? No, se tultuu aika lailla tältä.." ja tökkäisi pari kertaa lisää.
Olin niin hämmentynyt ja järkyttynyt siitä, etten tajunnut silloin tehdä asiasta valitusta! Jälkikäteen on harmittanut.
Vierailija kirjoitti:
En nyt tiedä oliko asiatonta, mutta outoa kyllä oli kun kovassa kurkkukivussa (edes vettä ei meinannut pystyä juomaan, syömistä ei voinut ajatellakaan) yritin hoitajan vastaanotolla saada itselleni lääkäriaikaa. Kyseinen hoitaja asian selitettyäni tiuskaisi äkäisesti että "mitä sä kuvittelet sen lääkärin voivan tehdä, määrätä kipulääkkeitä vai?" Sain aika kauan vääntää sen kanssa ennen kuin suostui antamaan ajan lääkärille, lääkäri sitten vilkaisi nopeasti kurkkuun ja määräsi vahvemmat buranat ilman sen kummempia ihmettelyjä. Kipu hävis sillä.
Ilmeisesti sen hoitajan silmään näytin joltain epäilyttävältä narkkarilta. :D
Miksi et itse ottanut enemmän kipulääkettä, vaan tarvitsit lääkärin siihen? Sekä parasetamolia että ibuprofeiinia saa ilman reseptiä apteekista.
Äiti meni yksityiselle sisätautilääkärin lähetteellä ultraan vatsanalueen kasvainepäilyn vuoksi. Ultraaja oli todennut heti kättelyssä, että turhiahan nämä ovat, yleensä aina se kasvain onkin vain kakka.
No, kasvain löytyi ja äiti lopulta kuoli siihen.
Vierailija kirjoitti:
Vierailija kirjoitti:
En nyt tiedä oliko asiatonta, mutta outoa kyllä oli kun kovassa kurkkukivussa (edes vettä ei meinannut pystyä juomaan, syömistä ei voinut ajatellakaan) yritin hoitajan vastaanotolla saada itselleni lääkäriaikaa. Kyseinen hoitaja asian selitettyäni tiuskaisi äkäisesti että "mitä sä kuvittelet sen lääkärin voivan tehdä, määrätä kipulääkkeitä vai?" Sain aika kauan vääntää sen kanssa ennen kuin suostui antamaan ajan lääkärille, lääkäri sitten vilkaisi nopeasti kurkkuun ja määräsi vahvemmat buranat ilman sen kummempia ihmettelyjä. Kipu hävis sillä.
Ilmeisesti sen hoitajan silmään näytin joltain epäilyttävältä narkkarilta. :D
Miksi et itse ottanut enemmän kipulääkettä, vaan tarvitsit lääkärin siihen? Sekä parasetamolia että ibuprofeiinia saa ilman reseptiä apteekista.
Mä ihmettelen ennemminkin miksei ap:ltä otettu nieluviljelyä. Nielutulehdushan vaatisi ab-kuurin. Kurkku voi olla niin kipeä, ettet sylkeäkään pysty nielemään ja kuume ei kaikilla välttämättä nouse.

No, tauti ilmeisesti meni kipulääkkeellä ohi. Eli kerrankin vältyttiin turhalta antbioottikuurilta. Elimistö kiitti.
mulla kanssa hammaslääkäriä ei kiinnostanut, kun sanoin hammastani sattuvan kovasti. "ei siinä mitään ole".
parin viikon päästä kipu yltyi niin pahaksi että menin yksityiselle ja heti aloittivat juurihoidon. miksei minua uskota?
"Pärjäät kyllä! :)" Nooh, en pärjännyt ja alkoi pitkä aika suljetulla
Poistetaan tää hammas, kun se alkaa mätänemään
Voi, osasta näistä ei tiedä itkeäkö vai nauraa.
Lääkäreitä (ja hoitsuja) on joka junaan ja osa jää asemalle. Mulla on muutama sellainen krooninen vaiva, joiden takia olen joutunut ravaamaan lääkärissä. Pari lääkäriä on siinä tullut tutuksi, ja ovat molemmat olleet hiukan erikoisia. En nyt ala erittelemään, mitä ovat sanoneet, mutta aikasen törppöjä möläytyksiä on tullut, ja aina on naamasta nähnyt, onko lääkärillä ns. huono päivä, eli naama vinossa heti kun kutsuu huoneeseensa. Ei pitäisi silloin syyttää peiliä (potilasta). Tämä peilisoluteoria muuten selittää paljon, mutta kuten joku (lääkäri?) edellä totesi, kaikki eivät vain sovi potilastyöhön. Eli empatiavaje. En silti sano, että olisivat huonoja lääkäreitä.
No, itsellä on ollut juuri sitä, että en voi olla masentunut, kun olen siististi pukeutunut, käynyt suihkussa, vähän meikkiä... joo, edellisen viikon oon maannut sängyn pohjalla jaksamatta vaihtaa vaatteita, käydä suihkussa, pestä hampaita, vastata puhelimeen, pestä tiskejä...
Lääkäri: "Niin, kaikista olisi varmaan kiva käydä vähän juttelemassa lääkärille, mutta et sinä masentuneelta vaikuta. Haluat vain huomiota." Niin, olisin halunnut empatiaa, neuvoja, oikeat lääkkeet. Lääkärillä myös palaa päreet, kun en parane milloin HÄN haluaa, ja se on minun syytäni. No, mielelläni olisin terve.
Tämä siis mieslääkäri, mutta voisi melkein vannoa, että sillä oli menkat, koska välillä enkeli ja välillä täysi piru. Sama koskee myös tätä toista mieslääkäriä. Naamasta jo näkee, että tänään ei ole hyvä päivä. Valitusta en ole kummastakaan tehnyt enkä tee.
Parin lääkärin vastaanotolla myös tapahtui kaikkea erikoista, mutta niistä asioista en tule kellekään ikinä kertomaan. En halua pilata nuoren lääkärin uraa.
Mutta woi weikkoset... Onneksi en ihan pienestä enää hätkähdä. Isälleni lääkäri totesi aikoinaan hänen telottuaan naamansa (ei pahasti), että "tässä naamassa arpikin kaunistus olisi"....
Tuosta raskauskyselystä sen verran, että röntgeniin on lääkärit laittaneet lähetteen, mutta vasta röntgenhoitaja on kysynyt mahdollisesta raskaudesta.
Lisään vielä, että olen oikeastaan jo niin tottunut tylyihin lääkäreihin, että ystävällinen ja empaattinen lääkäri hämmentää. Onko se lääkäri ollenkaan? Kai tämä on vähän niin, että "the devil you know..."
Tosin vuosia sitten ennen kaikkea tätä tylytystä oli eräs erittäin ihana ja empaattinen lääkäri. Nyt on mielikuva lääkärikunnasta ehkä peruuttamattomasti muuttunut. Mutta tulee siinä kovapintaisemmaksi itsekin.
Nuorena kävin terveysasemalla valittamassa, että vatsani on jatkuvasti turvoksissa ja todella kipeä. Lääkäri sanoi: "Sellaista vaivaa ei voi olla kenelläkään. Sinulla on päässä vikaa." Muutama vuosi myöhemmin menin yksityisesti tutkimuksiin. Löytyi paha laktoosi-intoleranssi. Pää taisi parantua samalla tutkimuksella!
Hirveää. Olisin varmaan repinyt silmät sen lääkärin päästä.