Asiattomin kommentti mitä lääkäri/hoitaja on sanonut sinulle?
Itse menin joskus vuosia sitten Terveystaloon psykiatrille, kun oli ollut jo pidemmän aikaa masennusta ja mietin että koska pää sekoaa totaalisesti. Jonkin aikaa kun olin kertonut siinä asioitani niin tämä toteaa että "et sä kyllä masentuneelta vaikuta", viitaten siihen että ulkonäkö ym oli siisti. En muuten varannut toista aikaa.
Outoa että ammattilainen möläyttää noin, vaikka tottakai masennus vaikuttaa niin ettei aina jaksa huolehtia itsestään, mutta olisko ollut parempi että olisin käyttänyt jo pari kuukautta samoja haisevia vaatteita ja hiukset takkupallona? Mitään mahdottoman erikoista mulla ei ollut päällä, vaan ihan perus farkut ja tavallinen musta takki.
Ja kyllähän myös miljonäärijulkkiset tekee itsemurhia, vaikka muiden silmissä niiden elämä on olevinaan täydellistä.
Kommentit (996)
Muutama vuosi sitten kävin väliaikaisella työpaikkalääkärillä ja pyysin samalla Panacod-reseptin uusimista, oli vain muutama jäljellä ja omalääkärini lomalla. Sain kuulla saarnan siitä miten joudun koukkuun ja seuraavaksi hän saa olla kirjoittamassa lähetettä vieroitukseen. Esitelmä kesti pitkään, kunnes irtosi 30kpl. Sairastan vakavaa erittäin kivuliasta selkäsairautta, ja lääkkeet on ainoa helpotus, että pystyn käymään töissä. Muuten on kivuliasta kävellä. Lääkärihän olisi voinut katsoa tiedoistani, että ko. lääke on pysyväislääkitys ja saan aina 100kpl kerralla. Nyt monen vuoden jälkeen, en ole koukussa vieläkään, vaan pystyn olemaan töissä. Kiitos kivunlievityksen. Onneksi tämä lääkäri ei enää hoida meidän työpaikalla ketään, sai niin monta valitusta käytöksestään. Loppui työsuhde nopeasti.
Scarface kirjoitti:
Minulla on kasvoissa kohtalaisen näkyvä arpi kulmakarvan yläpuolella. Monikin lääkäri ja hoitaja on asiasta huomauttanut kun olen ollut tervyskeskuksessa tai työterveydessä ihan muiden syiden takia. Osa huomauttaa tai on utelias ihan asialliseen sävyyn, sillä arpi on vanha ja johtuu siitä että haava tikattiin huonosti alunperin.
Pari epäasiallista kommenttia olen asiasta saanut. Kerran työterveydessä lääkäri selitti 10 minuuttia siitä että saisin kyllä kelan piikkiin jos haluaisin korjauttaa tällaisen kosmeettisen virheen, olenhan nuori nainen ja iso arpi kasvoissa varmasti vaikuttaa itetuntoon ja sosiaaliseen elämään.
Toisen kerran hoitaja päivitteli pitkät pätkät siitä etten ole tehnyt tälle kosmeettiselle virheelle mitään, kysyi kesken kaiken että onko poikaystävää ja kun vastasin kieltävästi niin vitsaili että laserhoito tai arpikudoksen poistaminen varmaan auttaisi siihenkin.Sain arven 9-vuotiaana ja se on minusta osa kasvojani. En jaksa nähdä vaivaa ja alkaa tutkia mitä asialle voisi tehdä kun se ei kerran mitenkään haittaa elämää. Niin ja nykyään poikaystäväkin on löytynyt, ja ei sitä se arpi hetkauta.
Tästä sun arpitarinasta tuli mieleen 2 omaa kokemusta. Nuorena alle kaksikymppisenä olin hankkimassa ensimmäistä kertaa piilareita ja olin tutkinut asiaa niin paljon kun tietoa oli saatavilla (kasarilla, aikana ennen nettiä) ja kyselin paljon silmälääkäriltä avoimia asioita. Yksi näistä oli, että voinko meikata piilareita käyttäessäni ja pitääkö meikkien olla tietynlaisia (piilarit oli silloin vielä aika uusi juttu ja minä olin tooosi tarkka). Mies katseli minua hämmästyneenä ja vastasi "mutta ethän sinä meikkiä tarvitse". Minä jo vähän hermostuin, että jos kuitenkin _haluan_ meikata niin onko siihen jotain sääntöjä.. ilmeisesti olin "tarpeeksi kaunis".
Siitä yli kymmenen vuotta eteenpäin ja olin poistattamassa luomea kasvoistani. Mieslääkäri kertoi tekevänsä poiston varovasti veitsellä, "koska siitä jää mahdollisimman pieni arpi". Ilmeisesti olin jo rupsahtanut. Tai minun olisi pitänyt olla huolissani kasvoihin jäävästä arvesta. Olin sanomaisillani, että ihan sama, mutta olin oppinut ettei miehiä kannata järkyttää näin mullistavilla kommenteilla.
Meille herkille naisihmisille on elämän tärkein asia aina se, että ollaanko kauniita ja eihän tule arpia :DD
Vierailija kirjoitti:
Mulle sanoi samoin terveyskeskuslääkäri. "Et kyllä masentuneelta näytä". Aikoinaan synnärillä ssnoi kätilö etten näytä synnyttävältä. 4.5h myöhemmin oli lapsi maailmassa.
Minullekin sanoi kerran synnytyssaliin saattanut kätilö "Ei tästä varmaan mitään aikoihin vielä tapahdu, varmaan saa lähettää kotiin kohta, kun oli vain kolme senttiä auki."
No, siitä meni vajaa 20 minuuttia, kun oli tyttö sylissä.
Vierailija kirjoitti:
Vierailija kirjoitti:
Tämä nyt ei sinällään ole noin paha,kuin osan kokemuksista,mutta muistan vielä 10 vuoden jälkeenkin. Mulla oli ranne todella kipeä ja menin lääkäriin asian tiimoilta. Lääkäri kysyi mitä teen työkseni ja vastattuani olevani tarjoilija,hän kysyi mitä alan tekemään isona. ”Jotain järkevämpää” kannattaisi kuulemma tehdä. Mielestäni menin kysymään apua ongelmaani,enkä uranvalinta neuvoja...
Etkö ymmärrä miten raskasta tarjoilijan työ on ranteille? rannekipu + tarjoilijan työ ei todellakaan ole järkevää.
Kiitos panoksestasi! Todellakin ymmärrän,ettei ole järkevää,siksi apua hainkin. Olen tehnyt nyt 14 vuotta tarjoilijan töitä(tämän lääkärin kommenteista huolimatta) ja YHDEN ainoan kerran on ollut ranne kipeä. Tästäkin jo se 10 vuotta aikaa. Mieheni on insinööri ja valittelee niskojaan ja silmien kuivumista yms,päätetyöstä johtuen. Olisiko se asiallista,että lääkäri kysyisi häneltä,mitä meinaa tehdä isona,kun noin niskat jumiin menee? Get my point?
Vierailija kirjoitti:
Kyllä sun pitäisi tehdä jotain noille sun selluliiteille, sanoi mieslääkäri kun tutki luustoani osteoporoosin vuoksi.
aivan järkyttävää, ei se ole edes mikään terveydellinen asia niin mitä ihmettä...
Ai ei ole selluliitit terveyteen liittyvä asia??! Selluliitti kertoo juurikin siitä että kehossa on järkyttävä määrä paskaa rasvaa eli ruokavalio täysin vituillaan kuten lähestulkoon kaikilla suomalaisilla idiooteilla jotka vielä uskoo sitäkin typerämpien lääkäreiden älyttömyyksiä!! Kyllä kyseinen lääkäri olis voinut pitää turpansa kiinni!! Siitä olen täysin samaa mieltä!!
Dee kirjoitti:

Selluliittia on myös tosi hoikilla, joilla ei ole ylimääräistä rasvaa.

Tai tuoda asian esiin toisella tavalla?

Kyllä niilläkin on ylimääräistä rasvaa kun tämä kansa tunkee suuhun älyttömiä määriä sokeria joka muuttuu elimistössä rasvaksi ja aiheuttaa selluliittia myös hoikille ja nuorille ihmisille! Maidosta ja muista rasvoista puhumattakaan! Ja liikunnan puutteesta!
Selluliitin saa pois terveellisellä ruokavaliolla ja liikunnalla!! (eli pääasiassa kasviksia ja puhdasta vettä!!) Selluliittihieronta nopeuttaa prosessia muttei ole pakollinen. Vaikka olis kyseessä miten hoikka ihminen tahansa niin johonkin kaikki ylimääräinen roska menee!! Jos se ei näy selluliitin muodossa niin sitten sillä on rasvamaksa tai jotain muuta vastaavaa!!
Dee kirjoitti:
Vierailija kirjoitti:
Kyllä sun pitäisi tehdä jotain noille sun selluliiteille, sanoi mieslääkäri kun tutki luustoani osteoporoosin vuoksi.
aivan järkyttävää, ei se ole edes mikään terveydellinen asia niin mitä ihmettä...
Ai ei ole selluliitit terveyteen liittyvä asia??! Selluliitti kertoo juurikin siitä että kehossa on järkyttävä määrä paskaa rasvaa eli ruokavalio täysin vituillaan kuten lähestulkoon kaikilla suomalaisilla idiooteilla jotka vielä uskoo sitäkin typerämpien lääkäreiden älyttömyyksiä!! Kyllä kyseinen lääkäri olis voinut pitää turpansa kiinni!! Siitä olen täysin samaa mieltä!!
Ensinnäkin, lääkäriopintoihin kuuluu noin 5 op verran ravitsemusta, eli turha lääkäriin on uskoa ravitsemusasioissa. Selluliitti voi olla ihonalaista tulehdusta, johon liittyy ravitsemukselliset tekijät, mutta mikä sen haitta on terveydelle onkin sitten vähän niin ja näin, eli pitääkö siihen kiinnittää sen enempää huomiota kuin akneen?
Ensimmäinen lapsi ja raskaustesti näytti plussaa. Soitin neuvolaan, esittelin itseni ja kerroin tuloksesta kysellen kokemattomana mitä nyt tehdään. Kätilön ensimmäinen kysymys oli: Haluatko sen pois?
Kolmannen lapsen raskausaikana sairastuin ja jouduin sairaalaan keuhkotautien osastolle. Viimeisilläni raskaana ja ympärillä sairaita/kuolevia potilaita. Päästyäni kotiin sairauden osoittauduttua keuhkonkuumeeksi soitin neuvolaan. Kätilön kommentti: Ethän sinä sinne kuollutkaan!
Työterveydessä kävin hirvittävän kovan flunssan takia. Minulle määrättiin yskänlääkettä, jonka tiesin ennestään aihettavan minulle sydämen rytmihäiriöitä. Kerroin tämän lääkärille.
Kommentti: Ei tästä kukaan mitään häiriöitä saa. Näkemiin.
Vierailija kirjoitti:
Menin lääkäriin koska kärsin maha kivuista ja kuukautiset ei ollu moneen kuukauteen tullu, raskaus ja klamydia testit olin tehny ha oli negat. Lääkäri tutki mua ultralla ja sano et pistää mut asiantuntijalle koska mulla on ilmeisesti munasarjasyöpä.
Asiantuntija kertoi et mulla on hormonihäiriöitä... Olipa hyvä kunnan lääkäri
Munasarjasyöpä on salakavala ja välillä hankalasti diagnosoitavissa. Ole vain tyytyväinen, ettei ollutkaan syöpää, koska se olisi voinut tietää ennenaikaisia hautajaisia. On nimittäin lottoamista, että milloin tuo syöpä voidaan edes havaita ja yleensä aivan liian myöhään ja ne oireetkin ovat aluksi lieviä ja epämääräisiä. Olet saanut todella hyvää palvelua julkiselta puolelta. Monasti eivät osaa ohjata ajoissa eteenpäin vaan syötetään närästyslääkettä tms ja oireet vaan pahenee. Toki nuo tutkimukset eivät kuulu julkisen puolen tarjontaan, että eipä niissä edes kaikki käy.
Minultakin kysyttiin ennen röntgeniä, että enhän vain ole raskaana. Mukanani oli alle vuorokauden ikäinen lapseni. :D
Scarface kirjoitti:
Minulla on kasvoissa kohtalaisen näkyvä arpi kulmakarvan yläpuolella. Monikin lääkäri ja hoitaja on asiasta huomauttanut kun olen ollut tervyskeskuksessa tai työterveydessä ihan muiden syiden takia. Osa huomauttaa tai on utelias ihan asialliseen sävyyn, sillä arpi on vanha ja johtuu siitä että haava tikattiin huonosti alunperin.
Pari epäasiallista kommenttia olen asiasta saanut. Kerran työterveydessä lääkäri selitti 10 minuuttia siitä että saisin kyllä kelan piikkiin jos haluaisin korjauttaa tällaisen kosmeettisen virheen, olenhan nuori nainen ja iso arpi kasvoissa varmasti vaikuttaa itetuntoon ja sosiaaliseen elämään.
Toisen kerran hoitaja päivitteli pitkät pätkät siitä etten ole tehnyt tälle kosmeettiselle virheelle mitään, kysyi kesken kaiken että onko poikaystävää ja kun vastasin kieltävästi niin vitsaili että laserhoito tai arpikudoksen poistaminen varmaan auttaisi siihenkin.Sain arven 9-vuotiaana ja se on minusta osa kasvojani. En jaksa nähdä vaivaa ja alkaa tutkia mitä asialle voisi tehdä kun se ei kerran mitenkään haittaa elämää. Niin ja nykyään poikaystäväkin on löytynyt, ja ei sitä se arpi hetkauta.
Minun mielestäni tuossa ei ole mitään epäasiallista, jos lääkäri asiallisesti neuvoo että arvelle on tehtävissä helposti jotain. Moni ei sitä tiedä ja saattaa kärsiä asiasta paljonkin, joten on hyvä että terveydenhuolto siitä kertoo. Suurimmalle osalle naisista silmille hyppäävä arpi kasvoissa olisi iso ongelma ja varmasti karsisi myös seurustelukumppaneita (miehet ovat vastapuolta koskevissa ulkonäköasioissa pinnallisempia kuin naiset).
Selkäkivun takia päivystykseen. Pakko saada se sairauslomalappu koska töihin ei pysty. Ensimmäinen kommentti huoneeseen astuttuani lääkäriltä: " ei näitä mitään kannata leikata, se on seuraava väli sitten rikki kun entinen on korjattu" ...? - ehkäpä en ollut leikattavaksi menossakaan.. Paranin kymmenessä päivässä.
Vierailija kirjoitti:
Scarface kirjoitti:
Minulla on kasvoissa kohtalaisen näkyvä arpi kulmakarvan yläpuolella. Monikin lääkäri ja hoitaja on asiasta huomauttanut kun olen ollut tervyskeskuksessa tai työterveydessä ihan muiden syiden takia. Osa huomauttaa tai on utelias ihan asialliseen sävyyn, sillä arpi on vanha ja johtuu siitä että haava tikattiin huonosti alunperin.
Pari epäasiallista kommenttia olen asiasta saanut. Kerran työterveydessä lääkäri selitti 10 minuuttia siitä että saisin kyllä kelan piikkiin jos haluaisin korjauttaa tällaisen kosmeettisen virheen, olenhan nuori nainen ja iso arpi kasvoissa varmasti vaikuttaa itetuntoon ja sosiaaliseen elämään.
Toisen kerran hoitaja päivitteli pitkät pätkät siitä etten ole tehnyt tälle kosmeettiselle virheelle mitään, kysyi kesken kaiken että onko poikaystävää ja kun vastasin kieltävästi niin vitsaili että laserhoito tai arpikudoksen poistaminen varmaan auttaisi siihenkin.Sain arven 9-vuotiaana ja se on minusta osa kasvojani. En jaksa nähdä vaivaa ja alkaa tutkia mitä asialle voisi tehdä kun se ei kerran mitenkään haittaa elämää. Niin ja nykyään poikaystäväkin on löytynyt, ja ei sitä se arpi hetkauta.
Minun mielestäni tuossa ei ole mitään epäasiallista, jos lääkäri asiallisesti neuvoo että arvelle on tehtävissä helposti jotain. Moni ei sitä tiedä ja saattaa kärsiä asiasta paljonkin, joten on hyvä että terveydenhuolto siitä kertoo. Suurimmalle osalle naisista silmille hyppäävä arpi kasvoissa olisi iso ongelma ja varmasti karsisi myös seurustelukumppaneita (miehet ovat vastapuolta koskevissa ulkonäköasioissa pinnallisempia kuin naiset).
Mutta eihän tuossa aiemman kirjoittajan kertomuksessa ollut kyse mistään "asiallisesta neuvomisesta", vaan asia tuotiin todella tökerösti esiin. Ja vielä tökerömpää hoitohenkilökunnalta alkaa maalata piruja seinälle selittämällä siitä, kuinka häiritsevä ja taatusti ko. naisen rumentava joku arpi on, vaikka henkilölö itse on aivan sinut asian kanssa.
Oletpa kaunis tyttö (olen poika).
Hammaslääkäri puhkaisi juurihoidon yhteydessä luun läpi reitin hampaasta poskionteloon. Tulehdus paheni ja kipu yltyi todella kovaksi ennen kuin uskoivat hammaslääkärillä. Sain kuitenkin lähetteen kirurgille, jossa hammashoitajan älynväläys oli todeta, että " sulla on kipu korvien välissä". Eikä tarkoittanut sitä vitsinä. Tilanne jatkui sairaalaan, jossa lääkäri loukkasi vielä lisää sanoen, että sinulla on kohta alahampaat nenässä.
Olin 23 vuotiaana töihintulotarkastuksessa. Juteltiin hoitajan kanssa niitä näitä. Puhetta oli mm miten meillä nuorilla pätkätyöläisillä on leipä vähän tiukassa ja se tuo taloudellisia haasteita. Siitä hoitaja oli samaa mieltä. Mutta myöhemmin tuli puhetta perhesuhteistani. Kerroin miten asun nyt taas hetkellisesti vanhemmillani. Valmistuin keväällä koulusta vieraalta paikkakunnalta, sain kesätöitä vanhempieni naapurista, enkä viitsinyt ottaa vuokrakämppää kahden kuukauden kesäduunin takia. Etenkin kun syksyn kohtalo oli täysin auki. Jostain syystä tuo lähes eläkeikäinen hoitaja oikein huudahti että "mitä, asutko vielä vanhemmillasi? Eikö sinulla ole muka omaa perhettä?" pahoitin mieleni noista kysymyksistä, pitäisikö 23v nuoren muka olla jo avoliitossa tai lapsi. Ja tosiaan kun hetkeä aiemmin oli puhuttu miten parin kuukauden pätkätyöt ovat haasteellisia mm asuntoasioissa.
Minulla on kasvoissa kohtalaisen näkyvä arpi kulmakarvan yläpuolella. Monikin lääkäri ja hoitaja on asiasta huomauttanut kun olen ollut tervyskeskuksessa tai työterveydessä ihan muiden syiden takia. Osa huomauttaa tai on utelias ihan asialliseen sävyyn, sillä arpi on vanha ja johtuu siitä että haava tikattiin huonosti alunperin.
Pari epäasiallista kommenttia olen asiasta saanut. Kerran työterveydessä lääkäri selitti 10 minuuttia siitä että saisin kyllä kelan piikkiin jos haluaisin korjauttaa tällaisen kosmeettisen virheen, olenhan nuori nainen ja iso arpi kasvoissa varmasti vaikuttaa itetuntoon ja sosiaaliseen elämään.
Toisen kerran hoitaja päivitteli pitkät pätkät siitä etten ole tehnyt tälle kosmeettiselle virheelle mitään, kysyi kesken kaiken että onko poikaystävää ja kun vastasin kieltävästi niin vitsaili että laserhoito tai arpikudoksen poistaminen varmaan auttaisi siihenkin.
Sain arven 9-vuotiaana ja se on minusta osa kasvojani. En jaksa nähdä vaivaa ja alkaa tutkia mitä asialle voisi tehdä kun se ei kerran mitenkään haittaa elämää. Niin ja nykyään poikaystäväkin on löytynyt, ja ei sitä se arpi hetkauta.