Lue keskustelun säännöt.
Tervetuloa lukemaan keskusteluja! Kommentointi on avoinna klo 7 - 23.
Tervetuloa lukemaan keskusteluja! Kommentointi on avoinna klo 7 - 23.
Alue: Aihe vapaa
Miehen menettäminen omien vaikeuksien kohdatessa
01.01.2018 |
Nyt tarvitsisin vertaistukea. Ymmärtääkseni ei ole ainutkertaista, että mies kaikkoaa naisen sairastuessa vakavasti tms. vaikeuden kohdatessa. Eli nainen tarvitsee tukea ja saattaa olla raskasta seuraa.
Minun pitäisi tänään päättää pitkä ja tärkeä ihmissuhde, koska mies vain pahentaa tilannettani enkä pääse käsittelemään ongelmiani miehen vampyroidessa kaiken energiani. Olin kuvitellut hänen olevan tukenani vaikeuksissa, kovin väärässä olin.
Kommentit (93)
Ei kai sun mies ole täällä kommentoimassa näitä vastalauseita?
Sisältö jatkuu mainoksen alla
Sisältö jatkuu mainoksen alla
Vierailija kirjoitti:
Vierailija kirjoitti:
Vierailija kirjoitti:
Vierailija kirjoitti:
Vierailija kirjoitti:
Vierailija kirjoitti:
Mies jätti minut kun sairastuin. Hetkellisesti asiat pahenivat entisestään (muutamaksi vuodeksi), mutta nyt olen selvinnyt kaikesta tuosta ja asiat ovat paremmin kuin koskaan. Se, että mies hylkäsi minut hädän keskellä ja jätti selviämään yksin, oli parasta mitä minulle on koskaan tapahtunut, sillä nyt olen vahvempi ja selviän lähes mistä vain enkä ole riippuvainen kenestäkään yksittäisestä ihmisestä.
Onko se sitten hyvä asia???? Mieluummin myöntäisin riippuvuuteni muista ihmisistä ja pitäisin empaattisuuden ja herkkyyden sekä toimisin osana yhteisöäni (joka n myös riippuvainen minusta).
Kyllä empaattisuuden voi säilyttää vaikka ei roikukaan kenessäkään tietyssä ihmisessä. Se mahdollisuus on aina olemassa, että ihminen kääntääkin sinulle selkänsä. Vahvuus ei välttämättä tarkoita kovuutta.
Epäluottamus muihin ja tulevan pelko ei tarkoita vahvuutta. Jos menetykset ovat liian suuria, ihminen menettää henkistä joustavuutta ja turvautuu defensseihin. Tämä ei ole vahvuutta, vaan kääntyy heikkoudeksi jos mekanismeja ei tunnista ja se lisää henkisen uupumisen riskiä.
Henkinen joustoni on nollassa, en ole lukenut psykologiaa vuosiin, mutta joku traumamoodi käynnistyy nykyään liian usein ja juuri miehen toimintaan liittyen. Tunnen itseni hylätyksi lapseksi, näkymättömäksi ja itsetuntoni murenee. Silloin en pysty keskittymään mihinkään ja ajatukset muutenkin pyörivät villinä ja sekavina. Olen sen jälkeen aivan poikki. Tiedän, ettei mies ole saanut tuota aikaan, mutta hänen käytöksensä laukaisee traumat. Näin ei ole tapahtunut ennen.
Itse asiassa olen niin poikki, etten edes tajunnut kertoa oleellista vaan juutuin sivuraiteelle. Mies on kohdellut minua huonosti päättyneen vuoden ajan, olen ollut täysin tyrmistynyt asioiden saamasta käänteestä. Keväällä jo aloitin siitä puhumisen, ei mitään reaktioa. Syksyllä romahdin ja jätin hänet. Hän pyysi mahdollisuutta ja selitteli sitä ja tätä ja vasta silloin muka tajusi ongelmani, kun väänsin ne rautalangasta. Tajusin vasta viime viikolla, että minä olen antanut hänelle mahdollisuuden yrittää, mutta se olenkin taas minä, joka yritän. Ei tästä tule mitään. Oli hauskaa niin kauan kuin sitä kesti.
Ap
Ah, hyvä, että vihdoin pääsit asian ytimeen. Ei tässä nyt näy mitään muuta vaihtoehtoa kuin ero. Onko sinulla ketään muuta elämässäsi kuin tuo mies? Ystävää esimerkiksi? Vaikka hyvää terapeuttia ei ole vielä löytynyt, niin onhan sinulla jokin hoitosuhde olemassa?
Ei ole hoitosuhdetta. Ensimmäisen yrityksen mukaan pitää aikuistua, on normaalia, että lapsi menettää vanhempansa (ok, hän näytti vastavalmistuneelta lapsukaiselta). Toinen nosti jo vartin päästä esille, että uhriudun ja pitäisi tsempata. En ole jaksanut etsiä kolmatta.
Selviän tästä kyllä yksinkin, mutta en usko selviäväni miehen kanssa. Ystävät elävät omia ruuhkavuosia ongelmineen. Olen kuunnellut parin ongelmia ja pariin pitänyt etäisyyttä, ettemme rasita tällä hetkellä toisiamme. En tajua, miten jokaiselle osuikin vaikeudet juuri nyt. Ihan normaaleja ihmisiä ollaan.
Ap
Vierailija kirjoitti:
Vierailija kirjoitti:
Ap on jotenkin vaikeaselkoinen. Jaarittelee. Miehet eivät ymmärrä kuin suoraa puhetta. Eivät jaksa lukea/kuunnella jaaritteluja.
Olen nainen, enkä vieläkään ymmärrä, mitä mies tekee väärin.
Samat, ap vaikuttaa ihan hirveän vaikealta ihmiseltä, puhuu paljon, mutta ei sano mitään.
Vierailija kirjoitti:
Vierailija kirjoitti:
Vierailija kirjoitti:
Ap on jotenkin vaikeaselkoinen. Jaarittelee. Miehet eivät ymmärrä kuin suoraa puhetta. Eivät jaksa lukea/kuunnella jaaritteluja.
Olen nainen, enkä vieläkään ymmärrä, mitä mies tekee väärin.
Samat, ap vaikuttaa ihan hirveän vaikealta ihmiseltä, puhuu paljon, mutta ei sano mitään.
En ole vaikea ihminen. Mutta tämän asian kanssa olen lukossa ja on vaikeaa. En osaa ilmaista itseäni. Voiko se johtua siitä, että koin ekan traumani, sen mikä puskee nyt pinnalle 4-5 -vuotiaana, jolloin ei osaa vielä kommunikoida normaalisti vai olenko muuten vaan jotenkin risa tältä osin, en tiedä.
Työssäni olen koulutuksissa ja asiantuntijana kehuttu siitä, kuinka selkeä olen ja huomioin, että kuulijat ymmärtävät ja sisäistävät asian.
Vai eikö vaan osa osaa asettua asemaani ja osa osaa. En tiedä.
Ap
Vierailija kirjoitti:
Vierailija kirjoitti:
Antaako mies edelleen tällaista välittävää kuvaa itsestään ympärilleen muita ihmisiä kohtaan?
Harrastaako hän puheillaan ns. hämärryttämistä?
Ei ole harrastanut, koska ei ole ollut tarvettakaan. Olenhan ollut täysin hänen nuorassaan. Mutta nyt on alkanut tuntua siltä, että hämärryttää eropuheeni eikä kuitenkaan muuta mitään. Ehkä koko juttu on perustunut minun idiotismilleni. Olen kuitenkin uskonut hänestä hyvää, pidetty ihminen, jonka seuraan hakeudutaan.
Ap
Sellainen oli minunkin mies, todella pidetty ja vaikutti aidosti mukavalta. Kesti aikaa tajuta mikä hän on todellisuudessaan miehiään, mutta sen puolen piti visusti piilossa ja paljastui lähisuhteessa. Minäkin olin täysin nuorassa ja silti jaksoi käyttää näitä manipulaatiotaktiikoita saadakseen pääni pyörälle, saamaan huomioni muualle, epäilemään itseäni jne.
En väitä että miehesi olisi samanlainen kuin omani oli, mutta jokin tässä kuvailemassasi tilanteessa tuo hänet mieleeni. Olen se sama, joka kirjoitti kokemuksistaan aiemmin.
Sisältö jatkuu mainoksen alla
Jos olisin miehesi, niin juoksisin ja lujaa! Et sinä kaipaa apua vaan syyllistä. Tähän asti olet voinut syyttää vanhemman kuolemaa, omaishoidettavaa läheistä jne. ja nyt syyllistäminen kohdistuu mieheen.
Vierailija kirjoitti:
Vierailija kirjoitti:
Vierailija kirjoitti:
Antaako mies edelleen tällaista välittävää kuvaa itsestään ympärilleen muita ihmisiä kohtaan?
Harrastaako hän puheillaan ns. hämärryttämistä?
Ei ole harrastanut, koska ei ole ollut tarvettakaan. Olenhan ollut täysin hänen nuorassaan. Mutta nyt on alkanut tuntua siltä, että hämärryttää eropuheeni eikä kuitenkaan muuta mitään. Ehkä koko juttu on perustunut minun idiotismilleni. Olen kuitenkin uskonut hänestä hyvää, pidetty ihminen, jonka seuraan hakeudutaan.
Ap
Sellainen oli minunkin mies, todella pidetty ja vaikutti aidosti mukavalta. Kesti aikaa tajuta mikä hän on todellisuudessaan miehiään, mutta sen puolen piti visusti piilossa ja paljastui lähisuhteessa. Minäkin olin täysin nuorassa ja silti jaksoi käyttää näitä manipulaatiotaktiikoita saadakseen pääni pyörälle, saamaan huomioni muualle, epäilemään itseäni jne.
En väitä että miehesi olisi samanlainen kuin omani oli, mutta jokin tässä kuvailemassasi tilanteessa tuo hänet mieleeni. Olen se sama, joka kirjoitti kokemuksistaan aiemmin.
Siis piti piilossa muilta ihmisiltä. Olihan merkkejä ilmassa aina välillä, mutta kun osasi tarjota niiden vastapainoksi hyvääkin. Loistavan roolisuorituksen teki.
Sisältö jatkuu mainoksen alla
Vierailija kirjoitti:
Vierailija kirjoitti:
Vierailija kirjoitti:
Antaako mies edelleen tällaista välittävää kuvaa itsestään ympärilleen muita ihmisiä kohtaan?
Harrastaako hän puheillaan ns. hämärryttämistä?
Ei ole harrastanut, koska ei ole ollut tarvettakaan. Olenhan ollut täysin hänen nuorassaan. Mutta nyt on alkanut tuntua siltä, että hämärryttää eropuheeni eikä kuitenkaan muuta mitään. Ehkä koko juttu on perustunut minun idiotismilleni. Olen kuitenkin uskonut hänestä hyvää, pidetty ihminen, jonka seuraan hakeudutaan.
Ap
Sellainen oli minunkin mies, todella pidetty ja vaikutti aidosti mukavalta. Kesti aikaa tajuta mikä hän on todellisuudessaan miehiään, mutta sen puolen piti visusti piilossa ja paljastui lähisuhteessa. Minäkin olin täysin nuorassa ja silti jaksoi käyttää näitä manipulaatiotaktiikoita saadakseen pääni pyörälle, saamaan huomioni muualle, epäilemään itseäni jne.
En väitä että miehesi olisi samanlainen kuin omani oli, mutta jokin tässä kuvailemassasi tilanteessa tuo hänet mieleeni. Olen se sama, joka kirjoitti kokemuksistaan aiemmin.
Kai minä olen sen ehkä tiennyt, mutta kuvitellut, että hän ei tekisi sitä minulle.
Ap
Vierailija kirjoitti:
Jos olisin miehesi, niin juoksisin ja lujaa! Et sinä kaipaa apua vaan syyllistä. Tähän asti olet voinut syyttää vanhemman kuolemaa, omaishoidettavaa läheistä jne. ja nyt syyllistäminen kohdistuu mieheen.
Ei pidä paikkaansa. Olen positiivinen ihminen, josta aidosti pidetään. Olen (taas kerran) joutunut alhoon. Ja taas kerran nousen sieltä valoon. Se ei vaan tapahdu sormia napauttamalla. Olisin halunnut tehdä sen kerrankin yhdessä jonkun kanssa.
Ap
Sisältö jatkuu mainoksen alla
Ihmiset kenellä on perhe, sukua, ihmissuhteita yms eivät helpolla ymmärrä mitä on olla oikeasti yksin asioiden kanssa.
Terapia auttaa asioiden käsittelyssä mutta jokainen kaipaa tukea hoivaa ja huolehtimista läheiseltä ehkä juuri siltä kumppanilta vaikka tietääkin selviävänsä yksin.
Tai miltä tuntuu että joku hakee sairaalasta kotiin, kantaa kauppakassin tai käy apteekissa.
Kyllä niistä selviää yksin mutta on ihanaa jos joku auttaa.
Ja kyllä tässäkin tilanteessa ymmärtää että Ei ole toisen tehtävä viedä kipua ja surua pois mutta tukena oleminen on kumppanuutta ja se kuuluu parisuhteeseen.
Mulla oli vuosi 2017 äärimmäisen raskas. Keväällä mietin jo itsemurhaa. En ole ikinä aikaisemmin ollut vähääkään masentunut, mutta ongelmat alkoivat olla liian isoja. Kesällä mieheni toteaa, että hän ei ole psykologi tai terapeutti hän ei osaa auttaa. Lähinnä olisin halunnut fyysistä apua, esimerkiksi kaupassa käynnit tai asunnon siivoukseen tai edes siinä, että mies hoitaa oman osuuden kodinhoidosta. Sanoin tästä, mitään ei tapahtunut Lokakuussa kerroin hänelle, mistä kenkä puristaa ja odotin saavani tukea. Mies meni vielä etäisemmäksi ja alkoi tehdä enemmän töitä, oli useita vuorokausia ettei nähty.
Nyt alkaa taas minun puolelta esittäminen, että kaikki ok. Viikossa meno muuttunut ja hän sanoo taas rakastavansa ja olevansa onnellinen. Ei kestä YHTÄÄN sitä jos sanon mitään negatiivista, vaan kaiken pitäisi olla hänen kanssa aina onnellista ja hyväntuulista. Hoidan kodin ja ruosn ja kaiken.
Kyllä, olen katkera kaikelle. Mieheen olen lähinnä äärimmäisen pettynyt kun olen ymmärtänyt, mitä on kun itselle tulee iso kriisi ja tarvitsee tukea. Sitä en tule saamaan. Tässä katselen aikani ja teen päätöksen. Tuota ihmistä en osaa enää arvostaa.
Yritän tässä sanoa, että ymmärrän Ap:tä. Ei ne miehet osaa toimia kun pitäisi.
Sisältö jatkuu mainoksen alla
Vierailija kirjoitti:
Mulla oli vuosi 2017 äärimmäisen raskas. Keväällä mietin jo itsemurhaa. En ole ikinä aikaisemmin ollut vähääkään masentunut, mutta ongelmat alkoivat olla liian isoja. Kesällä mieheni toteaa, että hän ei ole psykologi tai terapeutti hän ei osaa auttaa. Lähinnä olisin halunnut fyysistä apua, esimerkiksi kaupassa käynnit tai asunnon siivoukseen tai edes siinä, että mies hoitaa oman osuuden kodinhoidosta. Sanoin tästä, mitään ei tapahtunut Lokakuussa kerroin hänelle, mistä kenkä puristaa ja odotin saavani tukea. Mies meni vielä etäisemmäksi ja alkoi tehdä enemmän töitä, oli useita vuorokausia ettei nähty.
Nyt alkaa taas minun puolelta esittäminen, että kaikki ok. Viikossa meno muuttunut ja hän sanoo taas rakastavansa ja olevansa onnellinen. Ei kestä YHTÄÄN sitä jos sanon mitään negatiivista, vaan kaiken pitäisi olla hänen kanssa aina onnellista ja hyväntuulista. Hoidan kodin ja ruosn ja kaiken.
Kyllä, olen katkera kaikelle. Mieheen olen lähinnä äärimmäisen pettynyt kun olen ymmärtänyt, mitä on kun itselle tulee iso kriisi ja tarvitsee tukea. Sitä en tule saamaan. Tässä katselen aikani ja teen päätöksen. Tuota ihmistä en osaa enää arvostaa.
Yritän tässä sanoa, että ymmärrän Ap:tä. Ei ne miehet osaa toimia kun pitäisi.
Voimia sinulle! Äläkä tee itsellesi mitään, mene vaikka talviunille tiukan paikan tullen. Ja muutenkin miehen heivaaminen saattaisi auttaa.
Miten se voi olla kumppaneiden vika jos itse kohtaa onnettomuuden. Jos apua tarvitaan, sitä pyydään ja saadaan. Jos kaksi terapeuttia sanoo samaa asiaa, niin voisiko olla ehkä niin että asia saattaisi olla kuten ammattilaiset sanoo? Jos mies sanoo, että ei ole psykologi, niin pitäisikö sitten etsiä sellainen jos on sellaisen tarpeessa. Jos kauppakassien kantaminen alkaa olla liian työlästä, niin voisiko olla että siinä ei auta se että toinen ne kantaa vaan pitää hakea apua. Jos kotityöt ei hoidu tai niitä ei enää jaksa hoitaa, voi pyytää siivoojaa auttamaan. Kauppakassipalvelu tuo myös ostokset kotiin, usein menee jopa vähemmän rahaa kun kasseissa on vain se mitä sinne netistä kliksutteli. Nää tämmöiset 'kumppanini on ihan buu kun ei syönyt sontaa jonka kannoin sisään' jutut meinaa käydä vähän ymmärryksen päälle. Lopettakaa uhriutuminen ja muiden syyttäminen omista asioistanne.
Sisältö jatkuu mainoksen alla
Vierailija kirjoitti:
Vierailija kirjoitti:
Vierailija kirjoitti:
Vierailija kirjoitti:
Antaako mies edelleen tällaista välittävää kuvaa itsestään ympärilleen muita ihmisiä kohtaan?
Harrastaako hän puheillaan ns. hämärryttämistä?
Ei ole harrastanut, koska ei ole ollut tarvettakaan. Olenhan ollut täysin hänen nuorassaan. Mutta nyt on alkanut tuntua siltä, että hämärryttää eropuheeni eikä kuitenkaan muuta mitään. Ehkä koko juttu on perustunut minun idiotismilleni. Olen kuitenkin uskonut hänestä hyvää, pidetty ihminen, jonka seuraan hakeudutaan.
Ap
Sellainen oli minunkin mies, todella pidetty ja vaikutti aidosti mukavalta. Kesti aikaa tajuta mikä hän on todellisuudessaan miehiään, mutta sen puolen piti visusti piilossa ja paljastui lähisuhteessa. Minäkin olin täysin nuorassa ja silti jaksoi käyttää näitä manipulaatiotaktiikoita saadakseen pääni pyörälle, saamaan huomioni muualle, epäilemään itseäni jne.
En väitä että miehesi olisi samanlainen kuin omani oli, mutta jokin tässä kuvailemassasi tilanteessa tuo hänet mieleeni. Olen se sama, joka kirjoitti kokemuksistaan aiemmin.
Kai minä olen sen ehkä tiennyt, mutta kuvitellut, että hän ei tekisi sitä minulle.
Ap
Toivon sulle voimia ja rohkeutta viedä loppuun asti päätöksesi lopettaa suhde ja avata ovi tähän vuoteen ilman häntä. Hän ei tod.näk. tule tekemään sitä helpoksi (ja miksi haluaisikaan luopua etuuksistaan, vallastaan jne) , mutta älä anna periksi.
Hänen puheensa siitä, että olisi viimeinkin ymmärtänyt tilanteesi taisi olla valetta vain. Kaiken kaikkiaan kuulostaa siltä, että hänen kanssaan saisi syvempään alhoon.
Kuulostaa siltä, ettei hän ole onnistunut nujertamaan vielä sitä kaunista ja hyvää mitä sinussa on eikä sisäistä vahvuuttasi. Eikä näin tule varmasti käymään!
* auto correct. Hänen kanssaan joutuisit syvempään alhoon ja tuskin on jatkossakaan kättä ojentamassa auttaakseen :(
Vierailija kirjoitti:
Vierailija kirjoitti:
Vierailija kirjoitti:
Vierailija kirjoitti:
Mies jätti minut kun sairastuin. Hetkellisesti asiat pahenivat entisestään (muutamaksi vuodeksi), mutta nyt olen selvinnyt kaikesta tuosta ja asiat ovat paremmin kuin koskaan. Se, että mies hylkäsi minut hädän keskellä ja jätti selviämään yksin, oli parasta mitä minulle on koskaan tapahtunut, sillä nyt olen vahvempi ja selviän lähes mistä vain enkä ole riippuvainen kenestäkään yksittäisestä ihmisestä.
Onko se sitten hyvä asia???? Mieluummin myöntäisin riippuvuuteni muista ihmisistä ja pitäisin empaattisuuden ja herkkyyden sekä toimisin osana yhteisöäni (joka n myös riippuvainen minusta).
Kyllä empaattisuuden voi säilyttää vaikka ei roikukaan kenessäkään tietyssä ihmisessä. Se mahdollisuus on aina olemassa, että ihminen kääntääkin sinulle selkänsä. Vahvuus ei välttämättä tarkoita kovuutta.
Minulle on muodostunut herkkä silmä nähdä toisten kipuja ja tarpeita, vastata niihin pyytämättä. Antaa sitä lämpöä, mitä vaille olen itse jäänyt jo laiminlyötynä lapsena.
Sen sijaan, kun oma rakkaimpasi laittaa sinut yksin kävelemään läpi helvetin, on erittäin vaikea säilyttää sama empaattisuus häntä kohtaan. Huomaan, että alan tuskastua hänen asioihinsa. Miksi minua kiinnostaisi hänen autonsa hyytynyt akku tai väsymyksensä rankan päivän jälkeen. Enkä halua tuollaisen negatiivisuuden ja katkeruuden ja kovuuden pesiytyvän sisälleni, kun olen osannut sen tähänkin asti välttää.
Ap
Tässä on hiukan kahtalainen reaktio. Mielestäni ne, jotka vaativat sinua kantamaan tämänkin tilanteen ja hoitavan oman pääsi ensin, tekevät sen turhan epäempaattisesti, ikään kuin sinulta ei olisi vaadittu jo ihan tarpeeksi. Ja sitten kuitenkin, he ovat oikeassa. Elät lapsuuden trauman sanelemassa todellisuudessa, etkä osaa katsoa maailmaa sen ulkopuolelta. Eli myötätuntosikaan ei ole silloin ihan aitoa, vaan rakkauden ostamista. Olet suhteessa teeskentelemässä, joten ei ole ihan reilua syyttää miestä siitä, ettei hän ole aito ja kokonainen hänkään. (Se on toinen kysymys, että mies hirmuhallitsee kilttiä ihmistä räjähdysvaaralla, ehkä jopa tahallaan - ja käyttää hyväkseen toisen aikaa ja voimia satsaamatta omiaan.)
Voisi nähdä asian niinkin, että tässä suhteessa sinulla on mahdollisuus alkaa etsiytyä kohti kokonaisvaltaista persoonallisuutta. Se, että koet negatiivisia, katkeria ja kovia tunteita miestä kohtaan ei ole sinun saastumista ikävillä vioilla, vaan kosketukseen pääsemistä vihasi kanssa. Sitä pitää opetella käsittelemään rakentavasti ja kertomaan toisille tarpeista ja edellyttämään niihin vastaamista. Mutta ennen kuin voit olla rakentava, sinun täytyy olla valmis kokemaan ne vihantunteet ja kestämään ne aidon ihmisen osatekijänä. Jos mies ei kykene kehittämään itsessään hoivaavia ja vastuullisia puolia suunnilleen samaan tahtiin, se saattaa päättää suhteenne ihan aiheesta.
Vierailija kirjoitti:
Vierailija kirjoitti:
Ymmärrän hyvin sinua ap. Käyn melkein samanlaista asiaa itsekin läpi parhaillaan. En myöskään tiedä mitä tehdä.
Kiitos!
Tämä on ihan hirveää, koska tästä asiasta on noussut minulle oikeastaan alkuperäistä asiaa isompi ongelma ja se estää/hidastaa paluuni normaaliin elämään. Tai siis minun tapauksessani aiempi normaali elämä on mennyttä eikä palaa, mutta pitäisi etsiä uudet uomat.
Ap
Pitäisikö sen miehen siis 'masennella' sun kanssas, surkutella sua ja sun tilannetta koko ajan? Ja mien pitkään? Ja miten se muka auttaisi yhtään? Eikö se riitä, että toinen yrittää ylläpitää sitä normaalia tilannetta?
Vierailija kirjoitti:
Vierailija kirjoitti:
Vierailija kirjoitti:
Vierailija kirjoitti:
Vierailija kirjoitti:
Mies jätti minut kun sairastuin. Hetkellisesti asiat pahenivat entisestään (muutamaksi vuodeksi), mutta nyt olen selvinnyt kaikesta tuosta ja asiat ovat paremmin kuin koskaan. Se, että mies hylkäsi minut hädän keskellä ja jätti selviämään yksin, oli parasta mitä minulle on koskaan tapahtunut, sillä nyt olen vahvempi ja selviän lähes mistä vain enkä ole riippuvainen kenestäkään yksittäisestä ihmisestä.
Onko se sitten hyvä asia???? Mieluummin myöntäisin riippuvuuteni muista ihmisistä ja pitäisin empaattisuuden ja herkkyyden sekä toimisin osana yhteisöäni (joka n myös riippuvainen minusta).
Kyllä empaattisuuden voi säilyttää vaikka ei roikukaan kenessäkään tietyssä ihmisessä. Se mahdollisuus on aina olemassa, että ihminen kääntääkin sinulle selkänsä. Vahvuus ei välttämättä tarkoita kovuutta.
Minulle on muodostunut herkkä silmä nähdä toisten kipuja ja tarpeita, vastata niihin pyytämättä. Antaa sitä lämpöä, mitä vaille olen itse jäänyt jo laiminlyötynä lapsena.
Sen sijaan, kun oma rakkaimpasi laittaa sinut yksin kävelemään läpi helvetin, on erittäin vaikea säilyttää sama empaattisuus häntä kohtaan. Huomaan, että alan tuskastua hänen asioihinsa. Miksi minua kiinnostaisi hänen autonsa hyytynyt akku tai väsymyksensä rankan päivän jälkeen. Enkä halua tuollaisen negatiivisuuden ja katkeruuden ja kovuuden pesiytyvän sisälleni, kun olen osannut sen tähänkin asti välttää.
Ap
Tässä on hiukan kahtalainen reaktio. Mielestäni ne, jotka vaativat sinua kantamaan tämänkin tilanteen ja hoitavan oman pääsi ensin, tekevät sen turhan epäempaattisesti, ikään kuin sinulta ei olisi vaadittu jo ihan tarpeeksi. Ja sitten kuitenkin, he ovat oikeassa. Elät lapsuuden trauman sanelemassa todellisuudessa, etkä osaa katsoa maailmaa sen ulkopuolelta. Eli myötätuntosikaan ei ole silloin ihan aitoa, vaan rakkauden ostamista. Olet suhteessa teeskentelemässä, joten ei ole ihan reilua syyttää miestä siitä, ettei hän ole aito ja kokonainen hänkään. (Se on toinen kysymys, että mies hirmuhallitsee kilttiä ihmistä räjähdysvaaralla, ehkä jopa tahallaan - ja käyttää hyväkseen toisen aikaa ja voimia satsaamatta omiaan.)
Voisi nähdä asian niinkin, että tässä suhteessa sinulla on mahdollisuus alkaa etsiytyä kohti kokonaisvaltaista persoonallisuutta. Se, että koet negatiivisia, katkeria ja kovia tunteita miestä kohtaan ei ole sinun saastumista ikävillä vioilla, vaan kosketukseen pääsemistä vihasi kanssa. Sitä pitää opetella käsittelemään rakentavasti ja kertomaan toisille tarpeista ja edellyttämään niihin vastaamista. Mutta ennen kuin voit olla rakentava, sinun täytyy olla valmis kokemaan ne vihantunteet ja kestämään ne aidon ihmisen osatekijänä. Jos mies ei kykene kehittämään itsessään hoivaavia ja vastuullisia puolia suunnilleen samaan tahtiin, se saattaa päättää suhteenne ihan aiheesta.
Ja sinäkö olet ap:n ja hänen elämänsä/tilanteensa asiantuntija?
Aika sekavaa tekstiä.
Vierailija kirjoitti:
Vierailija kirjoitti:
Vierailija kirjoitti:
Ymmärrän hyvin sinua ap. Käyn melkein samanlaista asiaa itsekin läpi parhaillaan. En myöskään tiedä mitä tehdä.
Kiitos!
Tämä on ihan hirveää, koska tästä asiasta on noussut minulle oikeastaan alkuperäistä asiaa isompi ongelma ja se estää/hidastaa paluuni normaaliin elämään. Tai siis minun tapauksessani aiempi normaali elämä on mennyttä eikä palaa, mutta pitäisi etsiä uudet uomat.
Ap
Pitäisikö sen miehen siis 'masennella' sun kanssas, surkutella sua ja sun tilannetta koko ajan? Ja mien pitkään? Ja miten se muka auttaisi yhtään? Eikö se riitä, että toinen yrittää ylläpitää sitä normaalia tilannetta?
Kun ei ole enää normaalia tilannetta. Elämäni on muuttunut, kasvan tässä ja elämäni uudistuu samalla kun asiat alkavat ratketa. Haluan vain tukea, rakentavia näkemyksiä ja myös hauskanpitoa, että jaksan. Jos kasvan yksin, oletusarvoisesti kasvamme erillemme.
Ap
Alue: Aihe vapaa
Ah, hyvä, että vihdoin pääsit asian ytimeen. Ei tässä nyt näy mitään muuta vaihtoehtoa kuin ero. Onko sinulla ketään muuta elämässäsi kuin tuo mies? Ystävää esimerkiksi? Vaikka hyvää terapeuttia ei ole vielä löytynyt, niin onhan sinulla jokin hoitosuhde olemassa?