Arvatkaa mitä äitini sanoo lapselleen, jos saa kuulla pahoittaneensa lapsensa mielen?

- Oman narsisminsa tiedostaminen on tärkeintä irtautumisessa, Salomaa neuvoo. Omia käyttäytymismallejaan voi alkaa tietoisesti muuttaa. Uhriksi lapsuudessa kasvatettu voi alkaa opetella rajojen laittamista.

- Jos rakastat itseäsi terveesti, huolehdit itsestäsi ja luot aitoja ja terveitä ihmissuhteita, Salomaa korostaa.

Vierailija kirjoitti:

Vierailija kirjoitti:

Vierailija kirjoitti:

Vierailija kirjoitti:

Vierailija kirjoitti:

Vierailija kirjoitti:

Eihän se sitä tarkoita, että olet paha, jos muutat käytöstäsi. Päinvastoin, olet kelpo tyyppi ja voit unohtaa tuollaiset ajatutukset.

Et nyt yhtään ymmärrä, sulta meni ohi.

ap

Mitä siis tarkoitit?

Ok, selititkin sen tuolla ylempänä.

Ymmärräm mitä tarkoitat. Sitä ei vaan aukene, että miksi ilkeytesi lapsia kohtaan on suoraan äitisi syytä? Minun äitini ei koskaan pyytänyt lapsiltaan anteeksi. Päätin, että sen asian korjaan omien lasten kanssa. Pyydän anteeksi, jos olen tehnyt väärin.

Etkö sinäkin voi vaikuttaa omaan käytökseesi?

Koska en oikeastaan vielä pysty olemaan se, kuka olen. Äidin takia.

ap

Enkä edes tiedä, millainen olisin. Se on uusi manner, tuntematon. Tiedän, että on egotrippailua, mutta minusta ei ole esittämään mukavaa, haluan olla itseni, vaikka siinäkin on vikoja. En tiedä kiinnostavatko lapseni sitä ihmistä. Hirveää sanoa, mutta jos sanon rehellisesti kuten koen.

ap

Narsisti on vajaa persoona, joka ei ole yhteydessä aitoon itseensä, Salomaa huomauttaa. Taustalla on aina joidenkin tunteiden, tarpeiden ja ominaisuuksien kieltämistä. Mitä vakavampi muoto narsismista on kyseessä, sitä sokeampi ihminen itse on sen oireille. Narsisti yrittää selvitä kehittymättömän tunne-elämänsä kanssa, mutta ei pysty kohtaamaan negatiivisia tunteita.

Vierailija kirjoitti:

Vierailija kirjoitti:

Vierailija kirjoitti:

Vierailija kirjoitti:

Vierailija kirjoitti:

Tee nyt jo kaikille palvelus ja katkaise välit äitiisi. Sinä olet onnellisempi, äitisi on onnellisempi ja kaikki me muutkin ollaan onnellisempia.

Ei tässä ole välien katkaisusta puute, että sitten ois asiat hyvin.

ap

No enpä sitten ole törmännyt ihmiseen, joka sitkeämmin pitää kiinni omasta onnettomuudestaan.

Tässä on kyse teoista ja tapahtumista, ei onnettomasta mielialasta. Mieliala kyllä nousee, kun asiat ja se, mitä tapahtui ja miksi, selviävät. Siis miksi äitini sai vahingoitettua minua, sen jo tiedämme, että hän vahingoitti minua omien traumojensa takia, mutta miksi en saanut/osannut katsoa, ettei niin käy. Lisäksi näiden asioiden ratkominen liittyy olennaisesti omaan vanhemmuuteeni.

ap

20 vuotta jo mennyt eikä mieliala vielä ole noussut. Sen sijaan omatkin lapset ovat jo terrorin piirissää. Mutta ilonen on joo....

No ei ole mieliala noussut, kun eihän ne asiatkaan, joista se vaurioitui ole selvinneet.

ap

Pystytkö terapiassa ilmaisemaan itseäsi sinua tyydyttävällä tavalla? Niin, että siitä hyötyä. Vaikuttaa että sinulla on vielä niin paljon asiaa tämän tiimoilta. Lähinnä tarkoitan sitä, että onko terapiasuhde ollut onnistunut?

Mitä uhriutuminen on ja mikä saa uhriutumaan

Uhriutuminen voidaan käsittää juuttumisena aiemmin koettuihin vaikeuksiin ja haasteisiin. Kokemuksiin kiinnytään liikaa, eikä niitä uskalleta kohdata ja käsitellä. Uhriutuminen voi olla myös ikään kuin koko elämän ajan seurannut rooli, jonka perhe on asettanut jo lapsena. Esimerkiksi lapsuudessa syntipukin rooliin joutuminen voi seurata aikuisuuteen.

Mikä tahansa henkilökohtaisesti vaikuttava tapahtuma voi johtaa uhriutumiseen. Lapsuudessa koetut traumat, kuten hylkääminen tai heitteillejättö, tai esimerkiksi tiettyyn ikävaiheeseen liittyvät vaikeudet voivat aiheuttaa uhriutumista. Myös yksilölliset, geneettiset ja oman suvun ylisukupolviset tapahtumat vaikuttavat uhriutumisen kehitykseen. Sukupolvien keskinäinen puhumattomuus voi synnyttää uhriutumista erilaisten tapahtumakulkujen kautta ja asioiden jäädessä vaille ymmärrystä. Yhteiskunnallisten tapahtumien ja muutosten vaikutus omaan elämään ja siihen liittyvien tapahtumien kokemiseen on merkittävää omalle uhriutumiselle.

Uhriutujan on usein hankalaa tiedostaa ja huomata omaa uhriutumistaan. Muiden ihmisten on kuitenkin helpompi nähdä uhriutujan toisiin kohdistuvan myötätunnon puuttuminen, heikko kyky eläytyä toisen asemaan sekä kuuntelemiseen ja toisten ymmärtämiseen liittyvät puutteet. Tyypillisesti uhriutujan henkilökohtaiset ongelmat ja vaikeudet asettuvat muita asioita tärkeämmäksi, eikä hän osaa ylittää niitä, jolloin ne toistuvat hänen elämässään aina uudelleen. Luottaminen ja toisten hyväntahtoisuuteen uskominen on hankalaa: toisilla ihmisillä ei uskota olevan hyviä tarkoitusperiä. Tämä estää uhriutujaa näyttämästä ja paljastamasta omia todellisia tunteitaan.

https://www.naistenkartano.com/artikkelit/ihmissuhteet/kenen-ehdoilla-e…

Vierailija kirjoitti:

Vierailija kirjoitti:

Vaikutat masentuneelta. Olet jäänyt junnaamaan lapsuuteen. Mielialalääkitys saattaisi auttaa näkemään valoa tunnellissa. Pystytkö olemaan työelämässä pahalta ololtasi?

Kyllä mä olenkin sitä. Mä olen itse sitä mieltä, että masennukseeni vaikuttivat nuo tilanteet. Esim. se, että minä sain tuomion huonokäytöksinen, jos en hellittänyt puuttumasta jonkun viljelyasioihin, mutta kun äitini itse teki niin en edes ymmärtänyt, että hän ei itse voi myntää erehtyneensä. Se sai minut kysymään, mitä pahaa tai väärää olen tehnyt, jotta minua on oikein arvostella tässä. Lääke ei muuta tätä älyllistä dilemmaa miksikään.

ap

Muutama tunti aikaisemmin sanoo olevansa iloinen, nyt masentunut. Äkkiä noi mielialat vaihtuu.

Se vielä kiinnostaa, että onko sinulla hyviä ystävyyssuhteita? Mietin vaan, että otetko kuormittanut ystäviäsi tällä asialla? Entä suhde aviomieheen?

Vierailija kirjoitti:

Pystytkö terapiassa ilmaisemaan itseäsi sinua tyydyttävällä tavalla? Niin, että siitä hyötyä. Vaikuttaa että sinulla on vielä niin paljon asiaa tämän tiimoilta. Lähinnä tarkoitan sitä, että onko terapiasuhde ollut onnistunut?

Minusta terapiasuhde on onnistunut. Puhun kaiken, minkä vain osaan, siis saan vedettyä mielestäni irti, ja ennen kaikkea auttavinta on ollut se, miten terapeutti ei tuomitse sitä raivostuvaa minää, joka on lopenuupunut esittämään hyvää. Tilanteissa, joissa se minä raivostuu on aina mun puolella. Silloin käy niin, että se hyvää esittämään pakotettu mutta uupumisessaan raivostuva minä väistyy. Alta alkaa löytyä minä, joka on todellisempi, ei täydellinen, mutta joku, joka ei halua esittää. Koskaan. Paitsi ehkä jos ihan itse niin valitsee.

ap

Vierailija kirjoitti:

Se vielä kiinnostaa, että onko sinulla hyviä ystävyyssuhteita? Mietin vaan, että otetko kuormittanut ystäviäsi tällä asialla? Entä suhde aviomieheen?

Ei mun ystävät aikojen takaa tästä mitään ymmärtäneet. On mulla ihmisiä, joille puhua. Mies on ollut tukijani, silti hänen kanssaan on paljolti ollut se hyvää esittävä minä-persoona. Joka on nyt tyystin uupunut.

ap

Hienoa, että terapiasuhde on kunnossa. Se luo mahdollisuuksia päästä eteenpäin. Koetko, että olet edistynyt terapiassa?

Vierailija kirjoitti:

Vierailija kirjoitti:

Vierailija kirjoitti:

Vaikutat masentuneelta. Olet jäänyt junnaamaan lapsuuteen. Mielialalääkitys saattaisi auttaa näkemään valoa tunnellissa. Pystytkö olemaan työelämässä pahalta ololtasi?

Kyllä mä olenkin sitä. Mä olen itse sitä mieltä, että masennukseeni vaikuttivat nuo tilanteet. Esim. se, että minä sain tuomion huonokäytöksinen, jos en hellittänyt puuttumasta jonkun viljelyasioihin, mutta kun äitini itse teki niin en edes ymmärtänyt, että hän ei itse voi myntää erehtyneensä. Se sai minut kysymään, mitä pahaa tai väärää olen tehnyt, jotta minua on oikein arvostella tässä. Lääke ei muuta tätä älyllistä dilemmaa miksikään.

ap

Muutama tunti aikaisemmin sanoo olevansa iloinen, nyt masentunut. Äkkiä noi mielialat vaihtuu.

Masennus on niin pitkä vaihe elämää, että sen ajalle mahtuu onnenhetkiä, iloa ja kaikkia tunteita (jos nyt oikein tuntee paljoakaan).

ap

Vierailija kirjoitti:

Vierailija kirjoitti:

Pystytkö terapiassa ilmaisemaan itseäsi sinua tyydyttävällä tavalla? Niin, että siitä hyötyä. Vaikuttaa että sinulla on vielä niin paljon asiaa tämän tiimoilta. Lähinnä tarkoitan sitä, että onko terapiasuhde ollut onnistunut?

Minusta terapiasuhde on onnistunut. Puhun kaiken, minkä vain osaan, siis saan vedettyä mielestäni irti, ja ennen kaikkea auttavinta on ollut se, miten terapeutti ei tuomitse sitä raivostuvaa minää, joka on lopenuupunut esittämään hyvää. Tilanteissa, joissa se minä raivostuu on aina mun puolella. Silloin käy niin, että se hyvää esittämään pakotettu mutta uupumisessaan raivostuva minä väistyy. Alta alkaa löytyä minä, joka on todellisempi, ei täydellinen, mutta joku, joka ei halua esittää. Koskaan. Paitsi ehkä jos ihan itse niin valitsee.

ap

http://www.healingeagle.net/Fin/Vaknin/Sielu.html

Narsisti on usein hoidon ulottumattomissa. Hän tietää parhaiten. Hän kokee olevansa terapeuttinsa ja psykologian yläpuolella. Hän hakeutuu hoitoon vain sellaisen suuren elämänkriisin jälkeen, joka uhkaa suoraan hänen käsitystä itsestään. Narsistin "ylpeyden" täytyy murtua todella vakavasti, jotta hän motivoituisi myöntymään tarvitsevansa apua.

Mutta silloinkin terapiaistunnot muistuttavat taistelukenttää. Narsisti on kylmäkiskoinen ja etäinen, osoittaa suuruuttaan tuhansin eri tavoin, ja vastustaa sitä, minkä hän kokee tunkeutumisena hänen sisimpään pyhättöönsä. Hän loukkaantuu jokaisesta vihjeestäkin siitä, että hänen persoonallisuudessaan tai käyttäytymisessään olisi virheitä tai vahingollisia ominaisuuksia. Narsisti on narsisti on narsisti - silloinkin, kun hän maailmansa ja maailmankuvansa hajottua pyytää apua.

Vierailija kirjoitti:

Hienoa, että terapiasuhde on kunnossa. Se luo mahdollisuuksia päästä eteenpäin. Koetko, että olet edistynyt terapiassa?

Koen, että olen, kyllä.

ap

Vierailija kirjoitti:

Vierailija kirjoitti:

Vierailija kirjoitti:

Pystytkö terapiassa ilmaisemaan itseäsi sinua tyydyttävällä tavalla? Niin, että siitä hyötyä. Vaikuttaa että sinulla on vielä niin paljon asiaa tämän tiimoilta. Lähinnä tarkoitan sitä, että onko terapiasuhde ollut onnistunut?

Minusta terapiasuhde on onnistunut. Puhun kaiken, minkä vain osaan, siis saan vedettyä mielestäni irti, ja ennen kaikkea auttavinta on ollut se, miten terapeutti ei tuomitse sitä raivostuvaa minää, joka on lopenuupunut esittämään hyvää. Tilanteissa, joissa se minä raivostuu on aina mun puolella. Silloin käy niin, että se hyvää esittämään pakotettu mutta uupumisessaan raivostuva minä väistyy. Alta alkaa löytyä minä, joka on todellisempi, ei täydellinen, mutta joku, joka ei halua esittää. Koskaan. Paitsi ehkä jos ihan itse niin valitsee.

ap

http://www.healingeagle.net/Fin/Vaknin/Sielu.html

Narsisti on usein hoidon ulottumattomissa. Hän tietää parhaiten. Hän kokee olevansa terapeuttinsa ja psykologian yläpuolella. Hän hakeutuu hoitoon vain sellaisen suuren elämänkriisin jälkeen, joka uhkaa suoraan hänen käsitystä itsestään. Narsistin "ylpeyden" täytyy murtua todella vakavasti, jotta hän motivoituisi myöntymään tarvitsevansa apua.

Mutta silloinkin terapiaistunnot muistuttavat taistelukenttää. Narsisti on kylmäkiskoinen ja etäinen, osoittaa suuruuttaan tuhansin eri tavoin, ja vastustaa sitä, minkä hän kokee tunkeutumisena hänen sisimpään pyhättöönsä. Hän loukkaantuu jokaisesta vihjeestäkin siitä, että hänen persoonallisuudessaan tai käyttäytymisessään olisi virheitä tai vahingollisia ominaisuuksia. Narsisti on narsisti on narsisti - silloinkin, kun hän maailmansa ja maailmankuvansa hajottua pyytää apua.

Miten tämä ja se mitä lainasit korreloivat lainkaan keskenään?

ap

Sullahan on sitten asiat oikeastaan ihan hyvällä mallilla. Hyvä terapiasuhde, ymmärtävä mies, ystäviä ja työtä. Aikuisuuden peruspilarit on periaatteessa kunnossa. Kunhan pystyisit vaan jättämään lapsuuden taaksesi.

Vierailija kirjoitti:

Sullahan on sitten asiat oikeastaan ihan hyvällä mallilla. Hyvä terapiasuhde, ymmärtävä mies, ystäviä ja työtä. Aikuisuuden peruspilarit on periaatteessa kunnossa. Kunhan pystyisit vaan jättämään lapsuuden taaksesi.

No joo, jos sen noin katsoo. Silti se oma olo voi olla kaikkea muuta kuin kunnossa. Monenlaista voi saavuttaa tai hankkia vaikkei ois kunnossa. Ja mies on vain ystävä mulle, ei rakkaussuhde. Sellaista mulla ei ole ollut ikinä.

ap

Vierailija kirjoitti:

Lasta pitäisi tukea, kun tämä on oma itsensä. Se ei tietenkään tarkoita väärintekemisen hyväksymistä, eikä minua niin ole kasvatettukaan.

ap

Sinun ei kutenkaan tarvitse tukea omia lapsiasi, koska äitisi sanoi jotain joskus.

Vierailija kirjoitti:

Vierailija kirjoitti:

Lasta pitäisi tukea, kun tämä on oma itsensä. Se ei tietenkään tarkoita väärintekemisen hyväksymistä, eikä minua niin ole kasvatettukaan.

ap

Sinun ei kutenkaan tarvitse tukea omia lapsiasi, koska äitisi sanoi jotain joskus.

Minun tavoitteeni on, että heille ei ainakaan sanota, ja jos onkin sanottu, niin se puretaan sanomalla, että niin oli väärin sanoa.

Jos tukisinkin heitä vielä sen lisäksi, että en sano rajoittavia asioita, se olisi aivan mahtavaa, mutta siihen en tiedä, miten suhtaudun, kun tällä hetkellä tuntuu, että omat lapseni eivät kiinnosta minua yhtään, mitä on siis aivan hirveää myöntää. Kyllä kuitenkin heidän hyvin voinnistaan piittaan, kunhan siitä pitää huolen joku muu kuin itse. Tätä minun on vaikea itsessäni ymmärtää.

ap

Vierailija kirjoitti:

Vierailija kirjoitti:

Vierailija kirjoitti:

Vierailija kirjoitti:

Pystytkö terapiassa ilmaisemaan itseäsi sinua tyydyttävällä tavalla? Niin, että siitä hyötyä. Vaikuttaa että sinulla on vielä niin paljon asiaa tämän tiimoilta. Lähinnä tarkoitan sitä, että onko terapiasuhde ollut onnistunut?

Minusta terapiasuhde on onnistunut. Puhun kaiken, minkä vain osaan, siis saan vedettyä mielestäni irti, ja ennen kaikkea auttavinta on ollut se, miten terapeutti ei tuomitse sitä raivostuvaa minää, joka on lopenuupunut esittämään hyvää. Tilanteissa, joissa se minä raivostuu on aina mun puolella. Silloin käy niin, että se hyvää esittämään pakotettu mutta uupumisessaan raivostuva minä väistyy. Alta alkaa löytyä minä, joka on todellisempi, ei täydellinen, mutta joku, joka ei halua esittää. Koskaan. Paitsi ehkä jos ihan itse niin valitsee.

ap

http://www.healingeagle.net/Fin/Vaknin/Sielu.html

Narsisti on usein hoidon ulottumattomissa. Hän tietää parhaiten. Hän kokee olevansa terapeuttinsa ja psykologian yläpuolella. Hän hakeutuu hoitoon vain sellaisen suuren elämänkriisin jälkeen, joka uhkaa suoraan hänen käsitystä itsestään. Narsistin "ylpeyden" täytyy murtua todella vakavasti, jotta hän motivoituisi myöntymään tarvitsevansa apua.

Mutta silloinkin terapiaistunnot muistuttavat taistelukenttää. Narsisti on kylmäkiskoinen ja etäinen, osoittaa suuruuttaan tuhansin eri tavoin, ja vastustaa sitä, minkä hän kokee tunkeutumisena hänen sisimpään pyhättöönsä. Hän loukkaantuu jokaisesta vihjeestäkin siitä, että hänen persoonallisuudessaan tai käyttäytymisessään olisi virheitä tai vahingollisia ominaisuuksia. Narsisti on narsisti on narsisti - silloinkin, kun hän maailmansa ja maailmankuvansa hajottua pyytää apua.

Miten tämä ja se mitä lainasit korreloivat lainkaan keskenään?

ap

Saa perustellaaaaa

ap

Vierailija kirjoitti:

Vierailija kirjoitti:

Sullahan on sitten asiat oikeastaan ihan hyvällä mallilla. Hyvä terapiasuhde, ymmärtävä mies, ystäviä ja työtä. Aikuisuuden peruspilarit on periaatteessa kunnossa. Kunhan pystyisit vaan jättämään lapsuuden taaksesi.

No joo, jos sen noin katsoo. Silti se oma olo voi olla kaikkea muuta kuin kunnossa. Monenlaista voi saavuttaa tai hankkia vaikkei ois kunnossa. Ja mies on vain ystävä mulle, ei rakkaussuhde. Sellaista mulla ei ole ollut ikinä.

ap

Ymmärrän. On kuitenkin helpompaa ponnistella eteenpäin, kun perusasiat on kunnossa. Pitkä suhteet ovat parhaimillaan ystvyyssuhteita. Hetken huuma on ohi parissa vuodessa. Välillä kannattaa miettiä niitä asioita jotka ovat hyvin. Niistäkin saa voimaa. Sinua on ilmeisesti myös ”siunattu” lapsillakin. Olet tärkeä henkilö heille.

Minkälaista apua etsit tältä palstalta?

Joudun nyt lopettamaan. On ollut kiinnostavaa keskustella kanssasi. Vaikutat älykkäältä ihmiseltä. Ja kirjoitat valtavaa vauhtia;) Toivotan Sinulle parempaa uutta vuotta