Oletteko katkaiseet välinne vanhempiin tai muihin läheisiin, jos nämä eivät koskaan myönnä olevansa väärässä ja syyttävät teitä riitelystä?

Vierailija kirjoitti:

Vierailija kirjoitti:

Vierailija kirjoitti:

Vierailija kirjoitti:

Vierailija kirjoitti:

Vierailija kirjoitti:

Vierailija kirjoitti:

Vierailija kirjoitti:

Vierailija kirjoitti:

Vierailija kirjoitti:

Siis lähinnä varmaan itsestäni. Joudun rakastamaan vain itseäni, nyyyyyh.

ap

Kyllä, narsisti rakastaa vain itseään.

Ei ole rahkeita muuhun. Jos sulle on niin helvetin tärkeää koko ajan saada muilta jotain, niin kukahan tässä se narsisti on?

ap

Ei minun tarvitse saada koko ajan muilta jotain. Saan rakkautta lähimmäiltäni silti. Sinun tarvitsee saada se ns.rakkaus muilta. Et edes tiedä mitä rakkaus tarkoittaa. Se ei ole yhtään sitä mitä sinä luulet sen olevan. Sitä ei voi pakottaa. Joten sinä olet narsisti.

En minä pakota ketään minua rakastamaan. Mutta sun on helppo sanoa, koska saat rakkautta. Oletan, että saat olla oma itsesi, eikä sinun tarvitse esittää, kokeaksesi rakkautta.

ap

Sinähän saat rakkautta. Siltä mieheltäsi joka ei koskaan ole sinulle riittävä js niiltä lapsiltasi jotka aina tulevat olemaan sinulle liian tylsiä. Ja sinähän saat olla oma itsesi ja siitä huolimatta miehesi rakastaa sinua. Ethän sinä tee myönnytyksiä kenellekään.

En tunne sitä rakkaudeksi. En saisi sitä, vaikka en olisi koskaan mennyt mieheni kanssa yhteen. Olisin aivan yhtä vähän rakastettu silloinkin. Olen siis rakastetuksitulemisen tunteen kannalta ollut väärän miehen kanssa aina, mutta se ei olisi muuttunut, vaikka en olisi ollut hänen kanssaan. Olisin silti tuntenut itseni hylätyksi ja yksinäiseksi aivan missä tahansa kenen kanssa tahansa. Se johtuu siitä, etten ole etsinyt enkä löytänyt miehiä, enkä ihmisiä, jotka riittävät minulle, koska äiti oli sitä mieltä, että vähempi riittää minulle.

ap

Eli kyse ei ole siitä, etteikö sinua rakasteta vaan siitä, että sinua ei rakasteta "oikealla tavalla".

Sinun ehkä pitäisi muuttaa tuota ilmaisua "ihmisiä, jotka riittävät minulle", koska se saa sinut kuulostamaan vain ja ainoastaan ylemmyydentuntoiselts mulkulta.

Jos joka tapauksessa tunnet olevasi yksin niin silloin olisi parempi, että oikeasti olet yksin kuin, että pakotat itseäsi rakastavan ihmisen olemaan yksinäinen kanssasi. Koska tuo on suurinta julmuutta.

Suurinta julmuutta on sinun tapasi puhua. En minä pakota ketään olemaan missään. Sinänsä on oikein, että koska kerran tunnen olevani yksin, että olen yksin, mutta se on teidän toisten vika. Siis ei juuri teidän, vaan jokaisen aikuisen, joka ei auttanut minua lapsena.

ap

Nytkö se rehellinen puhe onkin julmuutta? Etkö sinä juuri tätä peräänkuuluttanut. Että pitää olla rehellinen!

Eikö ollut julmaa mennä naimisiin miehen kanssa joka rakastaa sinua, mutta sinä et häntä? Eikö ollut julmaa hankkia hänen kanssaan lapsia joita et halunnut?

Eikö ole erityisen julmaa luistella vastuusta näiden julmien tekojen suhteen ja syyttää muita.

SINÄ nämä päätökset teit, ei äitisi.

Minä sanoin miehelle, että en rakasta häntä, mies tiesi sen. Mies teki tietoisen valinnan. Luulen, että miestäkin motivoi jokin muu, kuin ensisijaisesti rakkaus. Halusin lapsia. Olen vastuussa edellämainituista.

ap

Vierailija kirjoitti:

Vierailija kirjoitti:

Vierailija kirjoitti:

Vierailija kirjoitti:

Vierailija kirjoitti:

Vierailija kirjoitti:

Vierailija kirjoitti:

Vierailija kirjoitti:

Vierailija kirjoitti:

Vierailija kirjoitti:

Vierailija kirjoitti:

Siis lähinnä varmaan itsestäni. Joudun rakastamaan vain itseäni, nyyyyyh.

ap

Kyllä, narsisti rakastaa vain itseään.

Ei ole rahkeita muuhun. Jos sulle on niin helvetin tärkeää koko ajan saada muilta jotain, niin kukahan tässä se narsisti on?

ap

Ei minun tarvitse saada koko ajan muilta jotain. Saan rakkautta lähimmäiltäni silti. Sinun tarvitsee saada se ns.rakkaus muilta. Et edes tiedä mitä rakkaus tarkoittaa. Se ei ole yhtään sitä mitä sinä luulet sen olevan. Sitä ei voi pakottaa. Joten sinä olet narsisti.

En minä pakota ketään minua rakastamaan. Mutta sun on helppo sanoa, koska saat rakkautta. Oletan, että saat olla oma itsesi, eikä sinun tarvitse esittää, kokeaksesi rakkautta.

ap

Sinähän saat rakkautta. Siltä mieheltäsi joka ei koskaan ole sinulle riittävä js niiltä lapsiltasi jotka aina tulevat olemaan sinulle liian tylsiä. Ja sinähän saat olla oma itsesi ja siitä huolimatta miehesi rakastaa sinua. Ethän sinä tee myönnytyksiä kenellekään.

En tunne sitä rakkaudeksi. En saisi sitä, vaikka en olisi koskaan mennyt mieheni kanssa yhteen. Olisin aivan yhtä vähän rakastettu silloinkin. Olen siis rakastetuksitulemisen tunteen kannalta ollut väärän miehen kanssa aina, mutta se ei olisi muuttunut, vaikka en olisi ollut hänen kanssaan. Olisin silti tuntenut itseni hylätyksi ja yksinäiseksi aivan missä tahansa kenen kanssa tahansa. Se johtuu siitä, etten ole etsinyt enkä löytänyt miehiä, enkä ihmisiä, jotka riittävät minulle, koska äiti oli sitä mieltä, että vähempi riittää minulle.

ap

Eli kyse ei ole siitä, etteikö sinua rakasteta vaan siitä, että sinua ei rakasteta "oikealla tavalla".

Sinun ehkä pitäisi muuttaa tuota ilmaisua "ihmisiä, jotka riittävät minulle", koska se saa sinut kuulostamaan vain ja ainoastaan ylemmyydentuntoiselts mulkulta.

Jos joka tapauksessa tunnet olevasi yksin niin silloin olisi parempi, että oikeasti olet yksin kuin, että pakotat itseäsi rakastavan ihmisen olemaan yksinäinen kanssasi. Koska tuo on suurinta julmuutta.

Suurinta julmuutta on sinun tapasi puhua. En minä pakota ketään olemaan missään. Sinänsä on oikein, että koska kerran tunnen olevani yksin, että olen yksin, mutta se on teidän toisten vika. Siis ei juuri teidän, vaan jokaisen aikuisen, joka ei auttanut minua lapsena.

ap

Nytkö se rehellinen puhe onkin julmuutta? Etkö sinä juuri tätä peräänkuuluttanut. Että pitää olla rehellinen!

Eikö ollut julmaa mennä naimisiin miehen kanssa joka rakastaa sinua, mutta sinä et häntä? Eikö ollut julmaa hankkia hänen kanssaan lapsia joita et halunnut?

Eikö ole erityisen julmaa luistella vastuusta näiden julmien tekojen suhteen ja syyttää muita.

SINÄ nämä päätökset teit, ei äitisi.

Mutta kun en minä pakota ketään olemaan kanssani. Myönnätkö alkuun sen? Myönnätkö? Ellet, millä pakotan?

ap

Et pakota, mutta olet. Ja se toinen on, koska rakastaa ja sinä hyväksikäytät sitä rakkautta. Se juuri on sitä julmuutta! Miten sairas ihmisen täytyy olla, ettei tätä tajua? Emotionaalinen iilimato.

Vierailija kirjoitti:

Vierailija kirjoitti:

Välejä ei tarvii katkaistä. Sen sijaan kannattaa aloittaa oma elämä ja keskittyä itsestään huolehtimiseen.

Ei voi odottaa anteeksi pyyntöä.. koska anteeksipyyntö tulee vasta sitten kun ihminen on valmis muuttamaan sitä, miten sinua kohtelee. Mikäli toinen ei ole valmis, älä laita omaa elämääsi jäihin odottaessasi anteeksipyyntöä vaan huomaa sisäinen tarpeesi saada aloittaa elämäsi alusta. Jos et tätä huomioi, on toisella ihmisellä edelleen ote sinuun.

Unelmoi. Tavoittele unelmiasi. Unohda kaikki minkä näet esteenä. Älä mieti asioita joita sinun tai jonkun läheisesi olisi tullut tehdä toisin vaan anna itsellesi lupa kasvaa kokemuksistasi ja tulla omaksi kauniiksi ihmiseksi.

Sitten kun teet tämän, vaikuttavat nuo väärinkohtelut hyvin pieniltä asioilta elämäsi kokonaiskuvassa.

Tämä oli ihan hyvää tekstiä. Elämäni ei vain ole mennyt jäihin odottaessani kaunista kohtelua, vaan sille on käynyt pahempaa.... Ja aloittaa elämä alusta on väärin, mulla jo oli elämä, jonka jokin ryösti minulta.

Mutta ei mulla ole tapana nähdä asioita esteinä. Henkisiä esteitä lähinnä olen rakentanut, joskaan en itse suunnitellen tehdä niin, vaan äidin uhrina.

ap

Älä jää odottamaan sitä kaunista kohtelua vaan etsi uusia ystäviä ympärillesi, ihmisiä jotka kohtelee sua hyvin. Ennen kaikkea kohtele itseäsi hyvin. Jos jäät pyörittelemään näitä asioita mielessäsi, viet itse itseltäsi mahdollisuuden tavoitella kaikkea uutta ja kaunista, joilla voisit uutta elämääsi rakentaa.

Vierailija kirjoitti:

Vierailija kirjoitti:

Vierailija kirjoitti:

Vierailija kirjoitti:

Vierailija kirjoitti:

Vierailija kirjoitti:

Vierailija kirjoitti:

Vierailija kirjoitti:

Vierailija kirjoitti:

Vierailija kirjoitti:

Vierailija kirjoitti:

Vierailija kirjoitti:

Vierailija kirjoitti:

Toisekseen, miksei äiti halua tietää, millainen mä oikeasti olen, ja mitä mä oikeasti haluan ja mitä mieltä mä oikeasti olen? Siis aivan idioottia toivoa, etten oikaisi äidille, jos se kuvittelee musta paskaa. Äidistäkö tämä on huono asia? Miksi ihmeessä? Eikö se kestä totuutta mun persoonasta? Varsinkin kun se persoona jonka se saa minusta, kun se ei kestä oikeaa on paljon paskempi, koska raivoan äidille, kun se ei kieltää minäni.

ap

Ap, sinun ja äitisi tilanteessa etäisyys saattaisi auttaa. Äitisi ei nyt kykene olemaan sinulle rakastava äiti jota kaipaat? Ja se että äitisi ei kykene hyväksymään sinua omana itsenäsi sattuu sinuun ehkä eniten? Mun mielestä sun kannattaisi katkaista välit äitiisi. Minkä ikäinen olet? Asutko samassa taloudessa äitisi kanssa? Kun olette erossa toisistanne vuoden niin ehkä hän sitten huomaa että et ole enää pikkulapsi, jota äitisi voi alistaa vaan sinua tulee kunnioittaa omana itsenäsi.

Ap on yli nelikymppinen nainen, jolla on oma perhe. Äiti on juttujen perusteella ihan normaali ihminen vikoineen päivineen, Ap mielisairas, joka vainoaa sekä äitiään että perhettään. Eikä suostu jättämään vanhaa äitiään rauhaan, vaikka sanottaisiin mitä, koska hänen elämänsä sisältö on nyt kostaa hevoslehtien serkulle lainaaminen loputtomalla piinaamisella.

Olen erimieltä asiasta. Jos apn äiti on piinannut lastaan tämän ollessa nuori ja aiheuttanut hänelle traumat jotka piinaa vielä nelikymppisenä niin kyllä tuo apn äiti on mielisairas. Ja tiedättehän tutkimuksen että äidin mielisairaus/psyykkinen epävakaus on suurimpia riskejä lapsen mielenterveydelle.

Ap vain ei ole koskaan kertonut, mitä pahaa äiti olisi tehnyt. Pahimpia asioita on ollut se, että äiti kyläpaikasta lähdettyä on sanonut, ettei Ap olisi saanut kinuta kotiinlähtöä. Mikä on täysin normaalia kasvattamista.

Ja jos äidissä on vikaa, niin sitä suuremmalla syyllä pitäisi ottaa etäisyyttä. Mutta Ap ei halua, koska haluaa pitää äitinsä uhrianaan, ja mieluummin, kuin hoitaisi itsensä ja omat lapsensa kuntoon, haluaa piinata äitiään jatkuvasti.

Haluaisin todella tietää, mitä tapahtuisi jos äiti pyytäisi anteeksi?..

Tiesin jo lapsena, että ns. parempi väki on hullua. Nyt siitä on todisteet.

Ehkä on jo pyytänytkin. AP kun tulkkaa kaikkien sanomiset vähän eksoottisella tavalla niin on saattanut mennä ohi. Todnäk on olemassa vain yksi absoluuttisesti oikea tapa ja kaikki muu on vallankäyttöä.

Ei ole. Sillälailla pyydetään anteeksi, että myönnetään olevansa väärässä, ja äiti ei ole sitä tehnyt koskaan. Luulin aiemmin siksi, että hänessä ei ole vikoja.

ap

Mitä tuo "myöntää olevansa väärässä" käytännössä tarkoittaa? Entä jos ei ollut väärässä, mutta muuten käyttäytyi huonosti, miten silloin pyydetään anteeksi? Entä jos kokee olleensa oikeassa, mutta paskamyrskyltä välttyäkseen on valmis "olemaan väärässä", miten silloin pyydetään anteeksi?

Miten sitä väärässä oloa konkreettisesti sinun silmissäsi pyydetään anteeksi? Kuvataan oma käytös 100% kuten sinä sen koit (riipumatta miten itse sen koki) ja pahoitellaan? Ja jos anteeksipyytäjän kuvaus poikkeaa milliäkään sinun kokemuksestasi niin anteeksipyyntö ei lle aito?

Onko muitten kokemuksilla mitään tilaa sinun maailmassasi? ( ei tarvitse vastata, tiedän jo - ei ole resursseja ei kiinnosta)

"Miten sitä väärässä oloa konkreettisesti sinun silmissäsi pyydetään anteeksi? Kuvataan oma käytös 100% kuten sinä sen koit (riipumatta miten itse sen koki) ja pahoitellaan? Ja jos anteeksipyytäjän kuvaus poikkeaa milliäkään sinun kokemuksestasi niin anteeksipyyntö ei lle aito?"

Mitään "omaa kokemusta" ei ole tässä mun keississä olemassakaan, kun kuuntelen toisen henkilön kertomusta siitä, mitä hänelle sattui. Vaan otetaan kantaa siihen, mitä toiselle on tapahtunut.

Jos itse epäilee ettei toinen

- puhu totta

- ymmärrä oikein, mitä tilanteessa tapahtui

- on vainoharhainen tulkinnoissaan

se on eri asia (mutta äiti ei väittänyt mitään noistakaan).

Mikä olisi esimerkki muunlaisesta tilanteesta? Anna yksi, jos haluat mun selittävän näitä, vaikka tämä on aivan turhaa, tajuat nämä itsekin samoin. Itse en nyt keksi tähän ehkä oikeaa.

ap

Selvennetään. En tarkoita nyt tätä nimenomaista suurta jouludraamaa vaan yleisesti vaatimustasi siitä, että äitisi pitää pyytää anteeksi "vähän kaikkea". Mikä olisi se tapa joka sinua tyydyttäisi, kykrneekö ihminen siihen ilman sinun tekemää tarkkaa käsikirjoitusta.

Sinähän olet hyvin tarkka ketjusi aihealueesta ja tätä ei ole julistettu vain jouludraamaa koskevaksi ;)

Totta kai minua kiinnostaa tietää, miten hän koki asian. Mutta saanko sitä ikinä kuulla? En. Aina on kyse minusta. Esim. minua loukkasi kun en saanut viljellä porkkanoita niin kuin halusin ja mikä oli vieläpä ns. oikea tapa, eli tehokkain, kun olin viettänyt vuoden viljelyäkin opettavalla kurssilla.

Niin äiti sanoo mulle, että mun pitää panna porkkanat savimaassa syvennykseen.

Sanoin, että ei, kun haluan laittaa ne kohopenkkiin, ja laitan. Niin äiti haukkui mulle sitä koko ajan, niin että meni ihan maku viljelystä.

En saanut ikinä mitään selitystä sille, "miten hän sen koki".

Hän on täysin vapaa tulemaan nyyhkyttämään ja kertomaan mulle sen, miten hän sen koki loukatessaan siinä minua.

ap

Äiti lainasi heppalehdet. Käski siivoamaan. Kyseenalaisti musiikkimaun. Oli erimieltä porkkanan kasvatuksesta. Käski käyttäytymään kylässä. Ja kusipää ukko antaa tylsien kersojen tuoda kiviä sisään.

Sulla on kyllä ollut todella rankka elämä. Tossa jää hyväksikäytöt ja perheväkivalta kyllä kakkoseksi. Miten sä oot noinkin "selväjärkisenä" kestänyt....

Miksi et ikinä luettele, että "ei koskaan myöntänyt olevansa väärässä, syytti asioista, joita et ollut tehnyt, edellytti muiden aikuistasoista ymmärtämistä" jne?

ap

Vierailija kirjoitti:

Vierailija kirjoitti:

Vierailija kirjoitti:

Välejä ei tarvii katkaistä. Sen sijaan kannattaa aloittaa oma elämä ja keskittyä itsestään huolehtimiseen.

Ei voi odottaa anteeksi pyyntöä.. koska anteeksipyyntö tulee vasta sitten kun ihminen on valmis muuttamaan sitä, miten sinua kohtelee. Mikäli toinen ei ole valmis, älä laita omaa elämääsi jäihin odottaessasi anteeksipyyntöä vaan huomaa sisäinen tarpeesi saada aloittaa elämäsi alusta. Jos et tätä huomioi, on toisella ihmisellä edelleen ote sinuun.

Unelmoi. Tavoittele unelmiasi. Unohda kaikki minkä näet esteenä. Älä mieti asioita joita sinun tai jonkun läheisesi olisi tullut tehdä toisin vaan anna itsellesi lupa kasvaa kokemuksistasi ja tulla omaksi kauniiksi ihmiseksi.

Sitten kun teet tämän, vaikuttavat nuo väärinkohtelut hyvin pieniltä asioilta elämäsi kokonaiskuvassa.

Tämä oli ihan hyvää tekstiä. Elämäni ei vain ole mennyt jäihin odottaessani kaunista kohtelua, vaan sille on käynyt pahempaa.... Ja aloittaa elämä alusta on väärin, mulla jo oli elämä, jonka jokin ryösti minulta.

Mutta ei mulla ole tapana nähdä asioita esteinä. Henkisiä esteitä lähinnä olen rakentanut, joskaan en itse suunnitellen tehdä niin, vaan äidin uhrina.

ap

Älä jää odottamaan sitä kaunista kohtelua vaan etsi uusia ystäviä ympärillesi, ihmisiä jotka kohtelee sua hyvin. Ennen kaikkea kohtele itseäsi hyvin. Jos jäät pyörittelemään näitä asioita mielessäsi, viet itse itseltäsi mahdollisuuden tavoitella kaikkea uutta ja kaunista, joilla voisit uutta elämääsi rakentaa.

Kun on rikki ei se auta, vaikka muut kohtelisivatkin hyvin. Olen sen nyt huomannut. Siis totta kai se voi auttaa eteenpäin, mutta mitäpä muut mun tarpeista tietää? En tiedä itsekään. Itsen kohteleminen hyvin on lähes ainoa vaihtoehto, mutta silloinkin löytyy ilkeitä ihmisiä haukkumaan, että olet joku empatiakyvytön hyljeksitty erakko, jätetty yksin. Vaikkeivät he sanoisi sitä päin naamaa, ihmisistä, jotka eivät tarvitse (vaikka kaipaisivatkin) muita, sanotaan helposti niin.

ap

Vierailija kirjoitti:

Vierailija kirjoitti:

Vierailija kirjoitti:

Vierailija kirjoitti:

Vierailija kirjoitti:

Vierailija kirjoitti:

Vierailija kirjoitti:

Vierailija kirjoitti:

Vierailija kirjoitti:

Vierailija kirjoitti:

Vierailija kirjoitti:

Vierailija kirjoitti:

Siis lähinnä varmaan itsestäni. Joudun rakastamaan vain itseäni, nyyyyyh.

ap

Kyllä, narsisti rakastaa vain itseään.

Ei ole rahkeita muuhun. Jos sulle on niin helvetin tärkeää koko ajan saada muilta jotain, niin kukahan tässä se narsisti on?

ap

Ei minun tarvitse saada koko ajan muilta jotain. Saan rakkautta lähimmäiltäni silti. Sinun tarvitsee saada se ns.rakkaus muilta. Et edes tiedä mitä rakkaus tarkoittaa. Se ei ole yhtään sitä mitä sinä luulet sen olevan. Sitä ei voi pakottaa. Joten sinä olet narsisti.

En minä pakota ketään minua rakastamaan. Mutta sun on helppo sanoa, koska saat rakkautta. Oletan, että saat olla oma itsesi, eikä sinun tarvitse esittää, kokeaksesi rakkautta.

ap

Sinähän saat rakkautta. Siltä mieheltäsi joka ei koskaan ole sinulle riittävä js niiltä lapsiltasi jotka aina tulevat olemaan sinulle liian tylsiä. Ja sinähän saat olla oma itsesi ja siitä huolimatta miehesi rakastaa sinua. Ethän sinä tee myönnytyksiä kenellekään.

En tunne sitä rakkaudeksi. En saisi sitä, vaikka en olisi koskaan mennyt mieheni kanssa yhteen. Olisin aivan yhtä vähän rakastettu silloinkin. Olen siis rakastetuksitulemisen tunteen kannalta ollut väärän miehen kanssa aina, mutta se ei olisi muuttunut, vaikka en olisi ollut hänen kanssaan. Olisin silti tuntenut itseni hylätyksi ja yksinäiseksi aivan missä tahansa kenen kanssa tahansa. Se johtuu siitä, etten ole etsinyt enkä löytänyt miehiä, enkä ihmisiä, jotka riittävät minulle, koska äiti oli sitä mieltä, että vähempi riittää minulle.

ap

Eli kyse ei ole siitä, etteikö sinua rakasteta vaan siitä, että sinua ei rakasteta "oikealla tavalla".

Sinun ehkä pitäisi muuttaa tuota ilmaisua "ihmisiä, jotka riittävät minulle", koska se saa sinut kuulostamaan vain ja ainoastaan ylemmyydentuntoiselts mulkulta.

Jos joka tapauksessa tunnet olevasi yksin niin silloin olisi parempi, että oikeasti olet yksin kuin, että pakotat itseäsi rakastavan ihmisen olemaan yksinäinen kanssasi. Koska tuo on suurinta julmuutta.

Suurinta julmuutta on sinun tapasi puhua. En minä pakota ketään olemaan missään. Sinänsä on oikein, että koska kerran tunnen olevani yksin, että olen yksin, mutta se on teidän toisten vika. Siis ei juuri teidän, vaan jokaisen aikuisen, joka ei auttanut minua lapsena.

ap

Nytkö se rehellinen puhe onkin julmuutta? Etkö sinä juuri tätä peräänkuuluttanut. Että pitää olla rehellinen!

Eikö ollut julmaa mennä naimisiin miehen kanssa joka rakastaa sinua, mutta sinä et häntä? Eikö ollut julmaa hankkia hänen kanssaan lapsia joita et halunnut?

Eikö ole erityisen julmaa luistella vastuusta näiden julmien tekojen suhteen ja syyttää muita.

SINÄ nämä päätökset teit, ei äitisi.

Mutta kun en minä pakota ketään olemaan kanssani. Myönnätkö alkuun sen? Myönnätkö? Ellet, millä pakotan?

ap

Et pakota, mutta olet. Ja se toinen on, koska rakastaa ja sinä hyväksikäytät sitä rakkautta. Se juuri on sitä julmuutta! Miten sairas ihmisen täytyy olla, ettei tätä tajua? Emotionaalinen iilimato.

Minusta toi on vähän outoa, että minä olen sinusta iilimato vain olemalla jonkun kanssa. Jos sinä et pidä jostakusta, niin jätä hänet, hyvä ihminen. Muut eivät tule (välttämättä) tekemään sitä sinun puolestasi.

ap

Vierailija kirjoitti:

Vierailija kirjoitti:

Vierailija kirjoitti:

Vierailija kirjoitti:

Vierailija kirjoitti:

Vierailija kirjoitti:

Vierailija kirjoitti:

Vierailija kirjoitti:

Vierailija kirjoitti:

Vierailija kirjoitti:

Vierailija kirjoitti:

Vierailija kirjoitti:

Vierailija kirjoitti:

Vierailija kirjoitti:

Toisekseen, miksei äiti halua tietää, millainen mä oikeasti olen, ja mitä mä oikeasti haluan ja mitä mieltä mä oikeasti olen? Siis aivan idioottia toivoa, etten oikaisi äidille, jos se kuvittelee musta paskaa. Äidistäkö tämä on huono asia? Miksi ihmeessä? Eikö se kestä totuutta mun persoonasta? Varsinkin kun se persoona jonka se saa minusta, kun se ei kestä oikeaa on paljon paskempi, koska raivoan äidille, kun se ei kieltää minäni.

ap

Ap, sinun ja äitisi tilanteessa etäisyys saattaisi auttaa. Äitisi ei nyt kykene olemaan sinulle rakastava äiti jota kaipaat? Ja se että äitisi ei kykene hyväksymään sinua omana itsenäsi sattuu sinuun ehkä eniten? Mun mielestä sun kannattaisi katkaista välit äitiisi. Minkä ikäinen olet? Asutko samassa taloudessa äitisi kanssa? Kun olette erossa toisistanne vuoden niin ehkä hän sitten huomaa että et ole enää pikkulapsi, jota äitisi voi alistaa vaan sinua tulee kunnioittaa omana itsenäsi.

Ap on yli nelikymppinen nainen, jolla on oma perhe. Äiti on juttujen perusteella ihan normaali ihminen vikoineen päivineen, Ap mielisairas, joka vainoaa sekä äitiään että perhettään. Eikä suostu jättämään vanhaa äitiään rauhaan, vaikka sanottaisiin mitä, koska hänen elämänsä sisältö on nyt kostaa hevoslehtien serkulle lainaaminen loputtomalla piinaamisella.

Olen erimieltä asiasta. Jos apn äiti on piinannut lastaan tämän ollessa nuori ja aiheuttanut hänelle traumat jotka piinaa vielä nelikymppisenä niin kyllä tuo apn äiti on mielisairas. Ja tiedättehän tutkimuksen että äidin mielisairaus/psyykkinen epävakaus on suurimpia riskejä lapsen mielenterveydelle.

Ap vain ei ole koskaan kertonut, mitä pahaa äiti olisi tehnyt. Pahimpia asioita on ollut se, että äiti kyläpaikasta lähdettyä on sanonut, ettei Ap olisi saanut kinuta kotiinlähtöä. Mikä on täysin normaalia kasvattamista.

Ja jos äidissä on vikaa, niin sitä suuremmalla syyllä pitäisi ottaa etäisyyttä. Mutta Ap ei halua, koska haluaa pitää äitinsä uhrianaan, ja mieluummin, kuin hoitaisi itsensä ja omat lapsensa kuntoon, haluaa piinata äitiään jatkuvasti.

Haluaisin todella tietää, mitä tapahtuisi jos äiti pyytäisi anteeksi?..

Tiesin jo lapsena, että ns. parempi väki on hullua. Nyt siitä on todisteet.

Ehkä on jo pyytänytkin. AP kun tulkkaa kaikkien sanomiset vähän eksoottisella tavalla niin on saattanut mennä ohi. Todnäk on olemassa vain yksi absoluuttisesti oikea tapa ja kaikki muu on vallankäyttöä.

Ei ole. Sillälailla pyydetään anteeksi, että myönnetään olevansa väärässä, ja äiti ei ole sitä tehnyt koskaan. Luulin aiemmin siksi, että hänessä ei ole vikoja.

ap

Mitä tuo "myöntää olevansa väärässä" käytännössä tarkoittaa? Entä jos ei ollut väärässä, mutta muuten käyttäytyi huonosti, miten silloin pyydetään anteeksi? Entä jos kokee olleensa oikeassa, mutta paskamyrskyltä välttyäkseen on valmis "olemaan väärässä", miten silloin pyydetään anteeksi?

Miten sitä väärässä oloa konkreettisesti sinun silmissäsi pyydetään anteeksi? Kuvataan oma käytös 100% kuten sinä sen koit (riipumatta miten itse sen koki) ja pahoitellaan? Ja jos anteeksipyytäjän kuvaus poikkeaa milliäkään sinun kokemuksestasi niin anteeksipyyntö ei lle aito?

Onko muitten kokemuksilla mitään tilaa sinun maailmassasi? ( ei tarvitse vastata, tiedän jo - ei ole resursseja ei kiinnosta)

"Miten sitä väärässä oloa konkreettisesti sinun silmissäsi pyydetään anteeksi? Kuvataan oma käytös 100% kuten sinä sen koit (riipumatta miten itse sen koki) ja pahoitellaan? Ja jos anteeksipyytäjän kuvaus poikkeaa milliäkään sinun kokemuksestasi niin anteeksipyyntö ei lle aito?"

Mitään "omaa kokemusta" ei ole tässä mun keississä olemassakaan, kun kuuntelen toisen henkilön kertomusta siitä, mitä hänelle sattui. Vaan otetaan kantaa siihen, mitä toiselle on tapahtunut.

Jos itse epäilee ettei toinen

- puhu totta

- ymmärrä oikein, mitä tilanteessa tapahtui

- on vainoharhainen tulkinnoissaan

se on eri asia (mutta äiti ei väittänyt mitään noistakaan).

Mikä olisi esimerkki muunlaisesta tilanteesta? Anna yksi, jos haluat mun selittävän näitä, vaikka tämä on aivan turhaa, tajuat nämä itsekin samoin. Itse en nyt keksi tähän ehkä oikeaa.

ap

Selvennetään. En tarkoita nyt tätä nimenomaista suurta jouludraamaa vaan yleisesti vaatimustasi siitä, että äitisi pitää pyytää anteeksi "vähän kaikkea". Mikä olisi se tapa joka sinua tyydyttäisi, kykrneekö ihminen siihen ilman sinun tekemää tarkkaa käsikirjoitusta.

Sinähän olet hyvin tarkka ketjusi aihealueesta ja tätä ei ole julistettu vain jouludraamaa koskevaksi ;)

Totta kai minua kiinnostaa tietää, miten hän koki asian. Mutta saanko sitä ikinä kuulla? En. Aina on kyse minusta. Esim. minua loukkasi kun en saanut viljellä porkkanoita niin kuin halusin ja mikä oli vieläpä ns. oikea tapa, eli tehokkain, kun olin viettänyt vuoden viljelyäkin opettavalla kurssilla.

Niin äiti sanoo mulle, että mun pitää panna porkkanat savimaassa syvennykseen.

Sanoin, että ei, kun haluan laittaa ne kohopenkkiin, ja laitan. Niin äiti haukkui mulle sitä koko ajan, niin että meni ihan maku viljelystä.

En saanut ikinä mitään selitystä sille, "miten hän sen koki".

Hän on täysin vapaa tulemaan nyyhkyttämään ja kertomaan mulle sen, miten hän sen koki loukatessaan siinä minua.

ap

Äiti lainasi heppalehdet. Käski siivoamaan. Kyseenalaisti musiikkimaun. Oli erimieltä porkkanan kasvatuksesta. Käski käyttäytymään kylässä. Ja kusipää ukko antaa tylsien kersojen tuoda kiviä sisään.

Sulla on kyllä ollut todella rankka elämä. Tossa jää hyväksikäytöt ja perheväkivalta kyllä kakkoseksi. Miten sä oot noinkin "selväjärkisenä" kestänyt....

Miksi et ikinä luettele, että "ei koskaan myöntänyt olevansa väärässä, syytti asioista, joita et ollut tehnyt, edellytti muiden aikuistasoista ymmärtämistä" jne?

ap

Koska noista et ole kertonut esimerkkejä. Siis oikeita sellaisia. Mutta nythän sen voit tehdä. Aloitetaan"edellytti aikuistasoista ymmärtämistä".

Vierailija kirjoitti:

Vierailija kirjoitti:

Vierailija kirjoitti:

Vierailija kirjoitti:

Vierailija kirjoitti:

Vierailija kirjoitti:

Vierailija kirjoitti:

Vierailija kirjoitti:

Vierailija kirjoitti:

Vierailija kirjoitti:

Vierailija kirjoitti:

Vierailija kirjoitti:

Siis lähinnä varmaan itsestäni. Joudun rakastamaan vain itseäni, nyyyyyh.

ap

Kyllä, narsisti rakastaa vain itseään.

Ei ole rahkeita muuhun. Jos sulle on niin helvetin tärkeää koko ajan saada muilta jotain, niin kukahan tässä se narsisti on?

ap

Ei minun tarvitse saada koko ajan muilta jotain. Saan rakkautta lähimmäiltäni silti. Sinun tarvitsee saada se ns.rakkaus muilta. Et edes tiedä mitä rakkaus tarkoittaa. Se ei ole yhtään sitä mitä sinä luulet sen olevan. Sitä ei voi pakottaa. Joten sinä olet narsisti.

En minä pakota ketään minua rakastamaan. Mutta sun on helppo sanoa, koska saat rakkautta. Oletan, että saat olla oma itsesi, eikä sinun tarvitse esittää, kokeaksesi rakkautta.

ap

Sinähän saat rakkautta. Siltä mieheltäsi joka ei koskaan ole sinulle riittävä js niiltä lapsiltasi jotka aina tulevat olemaan sinulle liian tylsiä. Ja sinähän saat olla oma itsesi ja siitä huolimatta miehesi rakastaa sinua. Ethän sinä tee myönnytyksiä kenellekään.

En tunne sitä rakkaudeksi. En saisi sitä, vaikka en olisi koskaan mennyt mieheni kanssa yhteen. Olisin aivan yhtä vähän rakastettu silloinkin. Olen siis rakastetuksitulemisen tunteen kannalta ollut väärän miehen kanssa aina, mutta se ei olisi muuttunut, vaikka en olisi ollut hänen kanssaan. Olisin silti tuntenut itseni hylätyksi ja yksinäiseksi aivan missä tahansa kenen kanssa tahansa. Se johtuu siitä, etten ole etsinyt enkä löytänyt miehiä, enkä ihmisiä, jotka riittävät minulle, koska äiti oli sitä mieltä, että vähempi riittää minulle.

ap

Eli kyse ei ole siitä, etteikö sinua rakasteta vaan siitä, että sinua ei rakasteta "oikealla tavalla".

Sinun ehkä pitäisi muuttaa tuota ilmaisua "ihmisiä, jotka riittävät minulle", koska se saa sinut kuulostamaan vain ja ainoastaan ylemmyydentuntoiselts mulkulta.

Jos joka tapauksessa tunnet olevasi yksin niin silloin olisi parempi, että oikeasti olet yksin kuin, että pakotat itseäsi rakastavan ihmisen olemaan yksinäinen kanssasi. Koska tuo on suurinta julmuutta.

Suurinta julmuutta on sinun tapasi puhua. En minä pakota ketään olemaan missään. Sinänsä on oikein, että koska kerran tunnen olevani yksin, että olen yksin, mutta se on teidän toisten vika. Siis ei juuri teidän, vaan jokaisen aikuisen, joka ei auttanut minua lapsena.

ap

Nytkö se rehellinen puhe onkin julmuutta? Etkö sinä juuri tätä peräänkuuluttanut. Että pitää olla rehellinen!

Eikö ollut julmaa mennä naimisiin miehen kanssa joka rakastaa sinua, mutta sinä et häntä? Eikö ollut julmaa hankkia hänen kanssaan lapsia joita et halunnut?

Eikö ole erityisen julmaa luistella vastuusta näiden julmien tekojen suhteen ja syyttää muita.

SINÄ nämä päätökset teit, ei äitisi.

Mutta kun en minä pakota ketään olemaan kanssani. Myönnätkö alkuun sen? Myönnätkö? Ellet, millä pakotan?

ap

Et pakota, mutta olet. Ja se toinen on, koska rakastaa ja sinä hyväksikäytät sitä rakkautta. Se juuri on sitä julmuutta! Miten sairas ihmisen täytyy olla, ettei tätä tajua? Emotionaalinen iilimato.

Ja siis en hyväksikäytä miehen rakkautta. Eihän sitä olisi mitään rakkautta, jos mies haluaisi mun lähtevän.

ap

Vierailija kirjoitti:

Vierailija kirjoitti:

Vierailija kirjoitti:

Vierailija kirjoitti:

Vierailija kirjoitti:

Vierailija kirjoitti:

Vierailija kirjoitti:

Vierailija kirjoitti:

Vierailija kirjoitti:

Vierailija kirjoitti:

Vierailija kirjoitti:

Vierailija kirjoitti:

Vierailija kirjoitti:

Vierailija kirjoitti:

Vierailija kirjoitti:

Toisekseen, miksei äiti halua tietää, millainen mä oikeasti olen, ja mitä mä oikeasti haluan ja mitä mieltä mä oikeasti olen? Siis aivan idioottia toivoa, etten oikaisi äidille, jos se kuvittelee musta paskaa. Äidistäkö tämä on huono asia? Miksi ihmeessä? Eikö se kestä totuutta mun persoonasta? Varsinkin kun se persoona jonka se saa minusta, kun se ei kestä oikeaa on paljon paskempi, koska raivoan äidille, kun se ei kieltää minäni.

ap

Ap, sinun ja äitisi tilanteessa etäisyys saattaisi auttaa. Äitisi ei nyt kykene olemaan sinulle rakastava äiti jota kaipaat? Ja se että äitisi ei kykene hyväksymään sinua omana itsenäsi sattuu sinuun ehkä eniten? Mun mielestä sun kannattaisi katkaista välit äitiisi. Minkä ikäinen olet? Asutko samassa taloudessa äitisi kanssa? Kun olette erossa toisistanne vuoden niin ehkä hän sitten huomaa että et ole enää pikkulapsi, jota äitisi voi alistaa vaan sinua tulee kunnioittaa omana itsenäsi.

Ap on yli nelikymppinen nainen, jolla on oma perhe. Äiti on juttujen perusteella ihan normaali ihminen vikoineen päivineen, Ap mielisairas, joka vainoaa sekä äitiään että perhettään. Eikä suostu jättämään vanhaa äitiään rauhaan, vaikka sanottaisiin mitä, koska hänen elämänsä sisältö on nyt kostaa hevoslehtien serkulle lainaaminen loputtomalla piinaamisella.

Olen erimieltä asiasta. Jos apn äiti on piinannut lastaan tämän ollessa nuori ja aiheuttanut hänelle traumat jotka piinaa vielä nelikymppisenä niin kyllä tuo apn äiti on mielisairas. Ja tiedättehän tutkimuksen että äidin mielisairaus/psyykkinen epävakaus on suurimpia riskejä lapsen mielenterveydelle.

Ap vain ei ole koskaan kertonut, mitä pahaa äiti olisi tehnyt. Pahimpia asioita on ollut se, että äiti kyläpaikasta lähdettyä on sanonut, ettei Ap olisi saanut kinuta kotiinlähtöä. Mikä on täysin normaalia kasvattamista.

Ja jos äidissä on vikaa, niin sitä suuremmalla syyllä pitäisi ottaa etäisyyttä. Mutta Ap ei halua, koska haluaa pitää äitinsä uhrianaan, ja mieluummin, kuin hoitaisi itsensä ja omat lapsensa kuntoon, haluaa piinata äitiään jatkuvasti.

Haluaisin todella tietää, mitä tapahtuisi jos äiti pyytäisi anteeksi?..

Tiesin jo lapsena, että ns. parempi väki on hullua. Nyt siitä on todisteet.

Ehkä on jo pyytänytkin. AP kun tulkkaa kaikkien sanomiset vähän eksoottisella tavalla niin on saattanut mennä ohi. Todnäk on olemassa vain yksi absoluuttisesti oikea tapa ja kaikki muu on vallankäyttöä.

Ei ole. Sillälailla pyydetään anteeksi, että myönnetään olevansa väärässä, ja äiti ei ole sitä tehnyt koskaan. Luulin aiemmin siksi, että hänessä ei ole vikoja.

ap

Mitä tuo "myöntää olevansa väärässä" käytännössä tarkoittaa? Entä jos ei ollut väärässä, mutta muuten käyttäytyi huonosti, miten silloin pyydetään anteeksi? Entä jos kokee olleensa oikeassa, mutta paskamyrskyltä välttyäkseen on valmis "olemaan väärässä", miten silloin pyydetään anteeksi?

Miten sitä väärässä oloa konkreettisesti sinun silmissäsi pyydetään anteeksi? Kuvataan oma käytös 100% kuten sinä sen koit (riipumatta miten itse sen koki) ja pahoitellaan? Ja jos anteeksipyytäjän kuvaus poikkeaa milliäkään sinun kokemuksestasi niin anteeksipyyntö ei lle aito?

Onko muitten kokemuksilla mitään tilaa sinun maailmassasi? ( ei tarvitse vastata, tiedän jo - ei ole resursseja ei kiinnosta)

"Miten sitä väärässä oloa konkreettisesti sinun silmissäsi pyydetään anteeksi? Kuvataan oma käytös 100% kuten sinä sen koit (riipumatta miten itse sen koki) ja pahoitellaan? Ja jos anteeksipyytäjän kuvaus poikkeaa milliäkään sinun kokemuksestasi niin anteeksipyyntö ei lle aito?"

Mitään "omaa kokemusta" ei ole tässä mun keississä olemassakaan, kun kuuntelen toisen henkilön kertomusta siitä, mitä hänelle sattui. Vaan otetaan kantaa siihen, mitä toiselle on tapahtunut.

Jos itse epäilee ettei toinen

- puhu totta

- ymmärrä oikein, mitä tilanteessa tapahtui

- on vainoharhainen tulkinnoissaan

se on eri asia (mutta äiti ei väittänyt mitään noistakaan).

Mikä olisi esimerkki muunlaisesta tilanteesta? Anna yksi, jos haluat mun selittävän näitä, vaikka tämä on aivan turhaa, tajuat nämä itsekin samoin. Itse en nyt keksi tähän ehkä oikeaa.

ap

Selvennetään. En tarkoita nyt tätä nimenomaista suurta jouludraamaa vaan yleisesti vaatimustasi siitä, että äitisi pitää pyytää anteeksi "vähän kaikkea". Mikä olisi se tapa joka sinua tyydyttäisi, kykrneekö ihminen siihen ilman sinun tekemää tarkkaa käsikirjoitusta.

Sinähän olet hyvin tarkka ketjusi aihealueesta ja tätä ei ole julistettu vain jouludraamaa koskevaksi ;)

Totta kai minua kiinnostaa tietää, miten hän koki asian. Mutta saanko sitä ikinä kuulla? En. Aina on kyse minusta. Esim. minua loukkasi kun en saanut viljellä porkkanoita niin kuin halusin ja mikä oli vieläpä ns. oikea tapa, eli tehokkain, kun olin viettänyt vuoden viljelyäkin opettavalla kurssilla.

Niin äiti sanoo mulle, että mun pitää panna porkkanat savimaassa syvennykseen.

Sanoin, että ei, kun haluan laittaa ne kohopenkkiin, ja laitan. Niin äiti haukkui mulle sitä koko ajan, niin että meni ihan maku viljelystä.

En saanut ikinä mitään selitystä sille, "miten hän sen koki".

Hän on täysin vapaa tulemaan nyyhkyttämään ja kertomaan mulle sen, miten hän sen koki loukatessaan siinä minua.

ap

Äiti lainasi heppalehdet. Käski siivoamaan. Kyseenalaisti musiikkimaun. Oli erimieltä porkkanan kasvatuksesta. Käski käyttäytymään kylässä. Ja kusipää ukko antaa tylsien kersojen tuoda kiviä sisään.

Sulla on kyllä ollut todella rankka elämä. Tossa jää hyväksikäytöt ja perheväkivalta kyllä kakkoseksi. Miten sä oot noinkin "selväjärkisenä" kestänyt....

Miksi et ikinä luettele, että "ei koskaan myöntänyt olevansa väärässä, syytti asioista, joita et ollut tehnyt, edellytti muiden aikuistasoista ymmärtämistä" jne?

ap

Koska noista et ole kertonut esimerkkejä. Siis oikeita sellaisia. Mutta nythän sen voit tehdä. Aloitetaan"edellytti aikuistasoista ymmärtämistä".

No siis jos hänen siskopuolensa tuli meille (olin jotain kymmenen) vierailulle minua 6 vuotta nuoremman lapsensa kanssa, niin mulla ei saanut olla omia tunteitani, mitä siihen liittyi.

Jos olin sitä mieltä, että se ei ole kivaa, että minun pitää leikkiä sen *****:n kanssa, niin siitä suututtiin.

ap

Ja siis he tulivat toiselta puolelta Suomea ja vierailu kesti päiviä, ei yhtä iltapäivää.

ap

Vierailija kirjoitti:

Vierailija kirjoitti:

Vierailija kirjoitti:

Vierailija kirjoitti:

Vierailija kirjoitti:

Vierailija kirjoitti:

Vierailija kirjoitti:

Vierailija kirjoitti:

Vierailija kirjoitti:

Vierailija kirjoitti:

Vierailija kirjoitti:

Vierailija kirjoitti:

Vierailija kirjoitti:

Siis lähinnä varmaan itsestäni. Joudun rakastamaan vain itseäni, nyyyyyh.

ap

Kyllä, narsisti rakastaa vain itseään.

Ei ole rahkeita muuhun. Jos sulle on niin helvetin tärkeää koko ajan saada muilta jotain, niin kukahan tässä se narsisti on?

ap

Ei minun tarvitse saada koko ajan muilta jotain. Saan rakkautta lähimmäiltäni silti. Sinun tarvitsee saada se ns.rakkaus muilta. Et edes tiedä mitä rakkaus tarkoittaa. Se ei ole yhtään sitä mitä sinä luulet sen olevan. Sitä ei voi pakottaa. Joten sinä olet narsisti.

En minä pakota ketään minua rakastamaan. Mutta sun on helppo sanoa, koska saat rakkautta. Oletan, että saat olla oma itsesi, eikä sinun tarvitse esittää, kokeaksesi rakkautta.

ap

Sinähän saat rakkautta. Siltä mieheltäsi joka ei koskaan ole sinulle riittävä js niiltä lapsiltasi jotka aina tulevat olemaan sinulle liian tylsiä. Ja sinähän saat olla oma itsesi ja siitä huolimatta miehesi rakastaa sinua. Ethän sinä tee myönnytyksiä kenellekään.

En tunne sitä rakkaudeksi. En saisi sitä, vaikka en olisi koskaan mennyt mieheni kanssa yhteen. Olisin aivan yhtä vähän rakastettu silloinkin. Olen siis rakastetuksitulemisen tunteen kannalta ollut väärän miehen kanssa aina, mutta se ei olisi muuttunut, vaikka en olisi ollut hänen kanssaan. Olisin silti tuntenut itseni hylätyksi ja yksinäiseksi aivan missä tahansa kenen kanssa tahansa. Se johtuu siitä, etten ole etsinyt enkä löytänyt miehiä, enkä ihmisiä, jotka riittävät minulle, koska äiti oli sitä mieltä, että vähempi riittää minulle.

ap

Eli kyse ei ole siitä, etteikö sinua rakasteta vaan siitä, että sinua ei rakasteta "oikealla tavalla".

Sinun ehkä pitäisi muuttaa tuota ilmaisua "ihmisiä, jotka riittävät minulle", koska se saa sinut kuulostamaan vain ja ainoastaan ylemmyydentuntoiselts mulkulta.

Jos joka tapauksessa tunnet olevasi yksin niin silloin olisi parempi, että oikeasti olet yksin kuin, että pakotat itseäsi rakastavan ihmisen olemaan yksinäinen kanssasi. Koska tuo on suurinta julmuutta.

Suurinta julmuutta on sinun tapasi puhua. En minä pakota ketään olemaan missään. Sinänsä on oikein, että koska kerran tunnen olevani yksin, että olen yksin, mutta se on teidän toisten vika. Siis ei juuri teidän, vaan jokaisen aikuisen, joka ei auttanut minua lapsena.

ap

Nytkö se rehellinen puhe onkin julmuutta? Etkö sinä juuri tätä peräänkuuluttanut. Että pitää olla rehellinen!

Eikö ollut julmaa mennä naimisiin miehen kanssa joka rakastaa sinua, mutta sinä et häntä? Eikö ollut julmaa hankkia hänen kanssaan lapsia joita et halunnut?

Eikö ole erityisen julmaa luistella vastuusta näiden julmien tekojen suhteen ja syyttää muita.

SINÄ nämä päätökset teit, ei äitisi.

Mutta kun en minä pakota ketään olemaan kanssani. Myönnätkö alkuun sen? Myönnätkö? Ellet, millä pakotan?

ap

Et pakota, mutta olet. Ja se toinen on, koska rakastaa ja sinä hyväksikäytät sitä rakkautta. Se juuri on sitä julmuutta! Miten sairas ihmisen täytyy olla, ettei tätä tajua? Emotionaalinen iilimato.

Ja siis en hyväksikäytä miehen rakkautta. Eihän sitä olisi mitään rakkautta, jos mies haluaisi mun lähtevän.

ap

Menemällä naimisiin miehen kanssa joka rakastaa sinua, mutta sinä et rakasta, hyväksikäytät sen miehen rakkautta. Se, etä mies tietää ettet rakasta ei lievennä tätä mitenkään.

Ymmärsinkö oikein? Ap traumatisoitui esimerkiksi siitä että joutui leikkimään muutaman vuoden nuoremman serkkunsa kanssa enemmän kuin  yhden iltapäivän samalla kun häneltä edellytettiin asiassa "aikuistasoista ymmärtämistä"?  Tällä perusteella terapeuttien ovet kävis kun rajuilma kun kaikki neljä- viisikymppiset jotka on mukulana pakotettu paimentamaan pitkin hampain pienempiä serkkuja, sisaruksia, naapurin ipanoita jne jne kertoisivat kokemuksistaan, ja 95 % silloisista äideistä olis ollu luokiteltavissa luonnevikaisiksi tyranneiksi.  Enkä nyt lähde ruotimaan ollenkaan Hevoshullu-lehtiasiaa tai porkkanamaata.

Ja vaikka nyt ap kokisit kohdanneesi vääryyttä ja epäoikeudenmukaista kohtelua, niin olisiko näin aikuisena mahdollista nousta tilanteen yläpuolelle, ja antaa anteeksi? Siis ihan vilpittömästi todeta että ihan oman itseni (ja muidenkin) tulevan hyvinvoinnin kannalta jätän menneet menneiksi, annan anteeksi vaikkei sitä minulta pyydettäisi (!) ja tekisin itse nyt kaikkeni kootakseni elämän palaset kokoon?  Kokemuksesta sanon että tekee omalle itsetunnolle ja hyvinvoinnille gutaa!

Ja jos sinulle ja miehellesi on tullut jossain puhelinsoitossa erimielisyyksiä, niin lapsesi vika tämäkään ei kaiketi ole? Mitäs jos tässäkin tapauksessa ilmaisisit että "nyt tuli väärinkäsityksiä ja ylilyöntejä molemmin puolin, pyydän omalta osaltani anteeksi" ja myös ilmaisisit lapsellesi ettei hänessä ollut vikaa, hän teki aivan oikein. Helppoahan tällainen anteeksipyytäminen ja -antaminen ei ole, mutta näin voisit osoittaa että asetat etusijalle rakkautesi lapseen, etkä omaa turhautumista, loukkaantumista ja katkeruutta. Olisiko mahdottomuus tällainen??

Vai oliko tämä(kin) puheenvuoro aivan turha.

Ap. Ymmärrän sinua todella paljon sillä olen tuollaisen narsistisen äidin lapsi. Nuorempana kun vihdoin tajusin missä mennään, elin vuosia raivon vallassa ja viha sitä kohtaan etten saanut elää tavallista lapsen elämää tappoi kaiken ympärilläni. Sitten tapasin miehen jonka kanssa pystyin ajattelemaan asioita uudestaan eri näkökulmasta. Jo vuosia olen elänyt ilman vihaa ja katkeruutta. Äitiä minulla ei ole ollut 15 vuoteen. Elämäni onnellisimmat vuodet!

Vierailija kirjoitti:

Vierailija kirjoitti:

Vierailija kirjoitti:

Vierailija kirjoitti:

Vierailija kirjoitti:

Vierailija kirjoitti:

Vierailija kirjoitti:

Vierailija kirjoitti:

Vierailija kirjoitti:

Vierailija kirjoitti:

Vierailija kirjoitti:

Vierailija kirjoitti:

Vierailija kirjoitti:

Vierailija kirjoitti:

Vierailija kirjoitti:

Vierailija kirjoitti:

Toisekseen, miksei äiti halua tietää, millainen mä oikeasti olen, ja mitä mä oikeasti haluan ja mitä mieltä mä oikeasti olen? Siis aivan idioottia toivoa, etten oikaisi äidille, jos se kuvittelee musta paskaa. Äidistäkö tämä on huono asia? Miksi ihmeessä? Eikö se kestä totuutta mun persoonasta? Varsinkin kun se persoona jonka se saa minusta, kun se ei kestä oikeaa on paljon paskempi, koska raivoan äidille, kun se ei kieltää minäni.

ap

Ap, sinun ja äitisi tilanteessa etäisyys saattaisi auttaa. Äitisi ei nyt kykene olemaan sinulle rakastava äiti jota kaipaat? Ja se että äitisi ei kykene hyväksymään sinua omana itsenäsi sattuu sinuun ehkä eniten? Mun mielestä sun kannattaisi katkaista välit äitiisi. Minkä ikäinen olet? Asutko samassa taloudessa äitisi kanssa? Kun olette erossa toisistanne vuoden niin ehkä hän sitten huomaa että et ole enää pikkulapsi, jota äitisi voi alistaa vaan sinua tulee kunnioittaa omana itsenäsi.

Ap on yli nelikymppinen nainen, jolla on oma perhe. Äiti on juttujen perusteella ihan normaali ihminen vikoineen päivineen, Ap mielisairas, joka vainoaa sekä äitiään että perhettään. Eikä suostu jättämään vanhaa äitiään rauhaan, vaikka sanottaisiin mitä, koska hänen elämänsä sisältö on nyt kostaa hevoslehtien serkulle lainaaminen loputtomalla piinaamisella.

Olen erimieltä asiasta. Jos apn äiti on piinannut lastaan tämän ollessa nuori ja aiheuttanut hänelle traumat jotka piinaa vielä nelikymppisenä niin kyllä tuo apn äiti on mielisairas. Ja tiedättehän tutkimuksen että äidin mielisairaus/psyykkinen epävakaus on suurimpia riskejä lapsen mielenterveydelle.

Ap vain ei ole koskaan kertonut, mitä pahaa äiti olisi tehnyt. Pahimpia asioita on ollut se, että äiti kyläpaikasta lähdettyä on sanonut, ettei Ap olisi saanut kinuta kotiinlähtöä. Mikä on täysin normaalia kasvattamista.

Ja jos äidissä on vikaa, niin sitä suuremmalla syyllä pitäisi ottaa etäisyyttä. Mutta Ap ei halua, koska haluaa pitää äitinsä uhrianaan, ja mieluummin, kuin hoitaisi itsensä ja omat lapsensa kuntoon, haluaa piinata äitiään jatkuvasti.

Haluaisin todella tietää, mitä tapahtuisi jos äiti pyytäisi anteeksi?..

Tiesin jo lapsena, että ns. parempi väki on hullua. Nyt siitä on todisteet.

Ehkä on jo pyytänytkin. AP kun tulkkaa kaikkien sanomiset vähän eksoottisella tavalla niin on saattanut mennä ohi. Todnäk on olemassa vain yksi absoluuttisesti oikea tapa ja kaikki muu on vallankäyttöä.

Ei ole. Sillälailla pyydetään anteeksi, että myönnetään olevansa väärässä, ja äiti ei ole sitä tehnyt koskaan. Luulin aiemmin siksi, että hänessä ei ole vikoja.

ap

Mitä tuo "myöntää olevansa väärässä" käytännössä tarkoittaa? Entä jos ei ollut väärässä, mutta muuten käyttäytyi huonosti, miten silloin pyydetään anteeksi? Entä jos kokee olleensa oikeassa, mutta paskamyrskyltä välttyäkseen on valmis "olemaan väärässä", miten silloin pyydetään anteeksi?

Miten sitä väärässä oloa konkreettisesti sinun silmissäsi pyydetään anteeksi? Kuvataan oma käytös 100% kuten sinä sen koit (riipumatta miten itse sen koki) ja pahoitellaan? Ja jos anteeksipyytäjän kuvaus poikkeaa milliäkään sinun kokemuksestasi niin anteeksipyyntö ei lle aito?

Onko muitten kokemuksilla mitään tilaa sinun maailmassasi? ( ei tarvitse vastata, tiedän jo - ei ole resursseja ei kiinnosta)

"Miten sitä väärässä oloa konkreettisesti sinun silmissäsi pyydetään anteeksi? Kuvataan oma käytös 100% kuten sinä sen koit (riipumatta miten itse sen koki) ja pahoitellaan? Ja jos anteeksipyytäjän kuvaus poikkeaa milliäkään sinun kokemuksestasi niin anteeksipyyntö ei lle aito?"

Mitään "omaa kokemusta" ei ole tässä mun keississä olemassakaan, kun kuuntelen toisen henkilön kertomusta siitä, mitä hänelle sattui. Vaan otetaan kantaa siihen, mitä toiselle on tapahtunut.

Jos itse epäilee ettei toinen

- puhu totta

- ymmärrä oikein, mitä tilanteessa tapahtui

- on vainoharhainen tulkinnoissaan

se on eri asia (mutta äiti ei väittänyt mitään noistakaan).

Mikä olisi esimerkki muunlaisesta tilanteesta? Anna yksi, jos haluat mun selittävän näitä, vaikka tämä on aivan turhaa, tajuat nämä itsekin samoin. Itse en nyt keksi tähän ehkä oikeaa.

ap

Selvennetään. En tarkoita nyt tätä nimenomaista suurta jouludraamaa vaan yleisesti vaatimustasi siitä, että äitisi pitää pyytää anteeksi "vähän kaikkea". Mikä olisi se tapa joka sinua tyydyttäisi, kykrneekö ihminen siihen ilman sinun tekemää tarkkaa käsikirjoitusta.

Sinähän olet hyvin tarkka ketjusi aihealueesta ja tätä ei ole julistettu vain jouludraamaa koskevaksi ;)

Totta kai minua kiinnostaa tietää, miten hän koki asian. Mutta saanko sitä ikinä kuulla? En. Aina on kyse minusta. Esim. minua loukkasi kun en saanut viljellä porkkanoita niin kuin halusin ja mikä oli vieläpä ns. oikea tapa, eli tehokkain, kun olin viettänyt vuoden viljelyäkin opettavalla kurssilla.

Niin äiti sanoo mulle, että mun pitää panna porkkanat savimaassa syvennykseen.

Sanoin, että ei, kun haluan laittaa ne kohopenkkiin, ja laitan. Niin äiti haukkui mulle sitä koko ajan, niin että meni ihan maku viljelystä.

En saanut ikinä mitään selitystä sille, "miten hän sen koki".

Hän on täysin vapaa tulemaan nyyhkyttämään ja kertomaan mulle sen, miten hän sen koki loukatessaan siinä minua.

ap

Äiti lainasi heppalehdet. Käski siivoamaan. Kyseenalaisti musiikkimaun. Oli erimieltä porkkanan kasvatuksesta. Käski käyttäytymään kylässä. Ja kusipää ukko antaa tylsien kersojen tuoda kiviä sisään.

Sulla on kyllä ollut todella rankka elämä. Tossa jää hyväksikäytöt ja perheväkivalta kyllä kakkoseksi. Miten sä oot noinkin "selväjärkisenä" kestänyt....

Miksi et ikinä luettele, että "ei koskaan myöntänyt olevansa väärässä, syytti asioista, joita et ollut tehnyt, edellytti muiden aikuistasoista ymmärtämistä" jne?

ap

Koska noista et ole kertonut esimerkkejä. Siis oikeita sellaisia. Mutta nythän sen voit tehdä. Aloitetaan"edellytti aikuistasoista ymmärtämistä".

No siis jos hänen siskopuolensa tuli meille (olin jotain kymmenen) vierailulle minua 6 vuotta nuoremman lapsensa kanssa, niin mulla ei saanut olla omia tunteitani, mitä siihen liittyi.

Jos olin sitä mieltä, että se ei ole kivaa, että minun pitää leikkiä sen *****:n kanssa, niin siitä suututtiin.

ap

Et ole tosissasi? Sinulta odotettiin normaalia käytöstä ja se on esimerkkisi äitisi "sairaasta vallankäytöstä".

Miten tuo suuttuminen konkreettisesti ilmeni? Huutoa tuntitolkulla? Lyömistä? Sulki kellariin kun vieraat lähti? Koska tajunneet itsekin että "äiti suuttui kun käyttäydyin huonosti" ei varsinaisesti maalaa kuvaa hirviöäidistä.

Vierailija kirjoitti:

Ap. Ymmärrän sinua todella paljon sillä olen tuollaisen narsistisen äidin lapsi. Nuorempana kun vihdoin tajusin missä mennään, elin vuosia raivon vallassa ja viha sitä kohtaan etten saanut elää tavallista lapsen elämää tappoi kaiken ympärilläni. Sitten tapasin miehen jonka kanssa pystyin ajattelemaan asioita uudestaan eri näkökulmasta. Jo vuosia olen elänyt ilman vihaa ja katkeruutta. Äitiä minulla ei ole ollut 15 vuoteen. Elämäni onnellisimmat vuodet!

Kerropas tyhmälle missä AP:n tarinoissa näet viitteitä äidin narsistisuudesta? Ja miten narsistin kohdanneena et näe, että AP on melko klassinen sellainen?

Vierailija kirjoitti:

Vierailija kirjoitti:

Vierailija kirjoitti:

Vierailija kirjoitti:

Vierailija kirjoitti:

Vierailija kirjoitti:

Vierailija kirjoitti:

Vierailija kirjoitti:

Vierailija kirjoitti:

Vierailija kirjoitti:

Vierailija kirjoitti:

Vierailija kirjoitti:

Vierailija kirjoitti:

Vierailija kirjoitti:

Vierailija kirjoitti:

Vierailija kirjoitti:

Vierailija kirjoitti:

Toisekseen, miksei äiti halua tietää, millainen mä oikeasti olen, ja mitä mä oikeasti haluan ja mitä mieltä mä oikeasti olen? Siis aivan idioottia toivoa, etten oikaisi äidille, jos se kuvittelee musta paskaa. Äidistäkö tämä on huono asia? Miksi ihmeessä? Eikö se kestä totuutta mun persoonasta? Varsinkin kun se persoona jonka se saa minusta, kun se ei kestä oikeaa on paljon paskempi, koska raivoan äidille, kun se ei kieltää minäni.

ap

Ap, sinun ja äitisi tilanteessa etäisyys saattaisi auttaa. Äitisi ei nyt kykene olemaan sinulle rakastava äiti jota kaipaat? Ja se että äitisi ei kykene hyväksymään sinua omana itsenäsi sattuu sinuun ehkä eniten? Mun mielestä sun kannattaisi katkaista välit äitiisi. Minkä ikäinen olet? Asutko samassa taloudessa äitisi kanssa? Kun olette erossa toisistanne vuoden niin ehkä hän sitten huomaa että et ole enää pikkulapsi, jota äitisi voi alistaa vaan sinua tulee kunnioittaa omana itsenäsi.

Ap on yli nelikymppinen nainen, jolla on oma perhe. Äiti on juttujen perusteella ihan normaali ihminen vikoineen päivineen, Ap mielisairas, joka vainoaa sekä äitiään että perhettään. Eikä suostu jättämään vanhaa äitiään rauhaan, vaikka sanottaisiin mitä, koska hänen elämänsä sisältö on nyt kostaa hevoslehtien serkulle lainaaminen loputtomalla piinaamisella.

Olen erimieltä asiasta. Jos apn äiti on piinannut lastaan tämän ollessa nuori ja aiheuttanut hänelle traumat jotka piinaa vielä nelikymppisenä niin kyllä tuo apn äiti on mielisairas. Ja tiedättehän tutkimuksen että äidin mielisairaus/psyykkinen epävakaus on suurimpia riskejä lapsen mielenterveydelle.

Ap vain ei ole koskaan kertonut, mitä pahaa äiti olisi tehnyt. Pahimpia asioita on ollut se, että äiti kyläpaikasta lähdettyä on sanonut, ettei Ap olisi saanut kinuta kotiinlähtöä. Mikä on täysin normaalia kasvattamista.

Ja jos äidissä on vikaa, niin sitä suuremmalla syyllä pitäisi ottaa etäisyyttä. Mutta Ap ei halua, koska haluaa pitää äitinsä uhrianaan, ja mieluummin, kuin hoitaisi itsensä ja omat lapsensa kuntoon, haluaa piinata äitiään jatkuvasti.

Haluaisin todella tietää, mitä tapahtuisi jos äiti pyytäisi anteeksi?..

Tiesin jo lapsena, että ns. parempi väki on hullua. Nyt siitä on todisteet.

Ehkä on jo pyytänytkin. AP kun tulkkaa kaikkien sanomiset vähän eksoottisella tavalla niin on saattanut mennä ohi. Todnäk on olemassa vain yksi absoluuttisesti oikea tapa ja kaikki muu on vallankäyttöä.

Ei ole. Sillälailla pyydetään anteeksi, että myönnetään olevansa väärässä, ja äiti ei ole sitä tehnyt koskaan. Luulin aiemmin siksi, että hänessä ei ole vikoja.

ap

Mitä tuo "myöntää olevansa väärässä" käytännössä tarkoittaa? Entä jos ei ollut väärässä, mutta muuten käyttäytyi huonosti, miten silloin pyydetään anteeksi? Entä jos kokee olleensa oikeassa, mutta paskamyrskyltä välttyäkseen on valmis "olemaan väärässä", miten silloin pyydetään anteeksi?

Miten sitä väärässä oloa konkreettisesti sinun silmissäsi pyydetään anteeksi? Kuvataan oma käytös 100% kuten sinä sen koit (riipumatta miten itse sen koki) ja pahoitellaan? Ja jos anteeksipyytäjän kuvaus poikkeaa milliäkään sinun kokemuksestasi niin anteeksipyyntö ei lle aito?

Onko muitten kokemuksilla mitään tilaa sinun maailmassasi? ( ei tarvitse vastata, tiedän jo - ei ole resursseja ei kiinnosta)

"Miten sitä väärässä oloa konkreettisesti sinun silmissäsi pyydetään anteeksi? Kuvataan oma käytös 100% kuten sinä sen koit (riipumatta miten itse sen koki) ja pahoitellaan? Ja jos anteeksipyytäjän kuvaus poikkeaa milliäkään sinun kokemuksestasi niin anteeksipyyntö ei lle aito?"

Mitään "omaa kokemusta" ei ole tässä mun keississä olemassakaan, kun kuuntelen toisen henkilön kertomusta siitä, mitä hänelle sattui. Vaan otetaan kantaa siihen, mitä toiselle on tapahtunut.

Jos itse epäilee ettei toinen

- puhu totta

- ymmärrä oikein, mitä tilanteessa tapahtui

- on vainoharhainen tulkinnoissaan

se on eri asia (mutta äiti ei väittänyt mitään noistakaan).

Mikä olisi esimerkki muunlaisesta tilanteesta? Anna yksi, jos haluat mun selittävän näitä, vaikka tämä on aivan turhaa, tajuat nämä itsekin samoin. Itse en nyt keksi tähän ehkä oikeaa.

ap

Selvennetään. En tarkoita nyt tätä nimenomaista suurta jouludraamaa vaan yleisesti vaatimustasi siitä, että äitisi pitää pyytää anteeksi "vähän kaikkea". Mikä olisi se tapa joka sinua tyydyttäisi, kykrneekö ihminen siihen ilman sinun tekemää tarkkaa käsikirjoitusta.

Sinähän olet hyvin tarkka ketjusi aihealueesta ja tätä ei ole julistettu vain jouludraamaa koskevaksi ;)

Totta kai minua kiinnostaa tietää, miten hän koki asian. Mutta saanko sitä ikinä kuulla? En. Aina on kyse minusta. Esim. minua loukkasi kun en saanut viljellä porkkanoita niin kuin halusin ja mikä oli vieläpä ns. oikea tapa, eli tehokkain, kun olin viettänyt vuoden viljelyäkin opettavalla kurssilla.

Niin äiti sanoo mulle, että mun pitää panna porkkanat savimaassa syvennykseen.

Sanoin, että ei, kun haluan laittaa ne kohopenkkiin, ja laitan. Niin äiti haukkui mulle sitä koko ajan, niin että meni ihan maku viljelystä.

En saanut ikinä mitään selitystä sille, "miten hän sen koki".

Hän on täysin vapaa tulemaan nyyhkyttämään ja kertomaan mulle sen, miten hän sen koki loukatessaan siinä minua.

ap

Äiti lainasi heppalehdet. Käski siivoamaan. Kyseenalaisti musiikkimaun. Oli erimieltä porkkanan kasvatuksesta. Käski käyttäytymään kylässä. Ja kusipää ukko antaa tylsien kersojen tuoda kiviä sisään.

Sulla on kyllä ollut todella rankka elämä. Tossa jää hyväksikäytöt ja perheväkivalta kyllä kakkoseksi. Miten sä oot noinkin "selväjärkisenä" kestänyt....

Miksi et ikinä luettele, että "ei koskaan myöntänyt olevansa väärässä, syytti asioista, joita et ollut tehnyt, edellytti muiden aikuistasoista ymmärtämistä" jne?

ap

Koska noista et ole kertonut esimerkkejä. Siis oikeita sellaisia. Mutta nythän sen voit tehdä. Aloitetaan"edellytti aikuistasoista ymmärtämistä".

No siis jos hänen siskopuolensa tuli meille (olin jotain kymmenen) vierailulle minua 6 vuotta nuoremman lapsensa kanssa, niin mulla ei saanut olla omia tunteitani, mitä siihen liittyi.

Jos olin sitä mieltä, että se ei ole kivaa, että minun pitää leikkiä sen *****:n kanssa, niin siitä suututtiin.

ap

Et ole tosissasi? Sinulta odotettiin normaalia käytöstä ja se on esimerkkisi äitisi "sairaasta vallankäytöstä".

Miten tuo suuttuminen konkreettisesti ilmeni? Huutoa tuntitolkulla? Lyömistä? Sulki kellariin kun vieraat lähti? Koska tajunneet itsekin että "äiti suuttui kun käyttäydyin huonosti" ei varsinaisesti maalaa kuvaa hirviöäidistä.

Sinulta meni nyt ohi mitä sanoin.

ap

Miksi lähdette kerta toisensa jälkeen mukaan näihin epävakaan pers.häiriöisen jankutuksiin? Hän ei saa näistä apua vaan tod.näk.jonkinlaista tyydytystä ja todistusaineistoa sille että hän on oikeassa.

Vierailija kirjoitti:

Vierailija kirjoitti:

Ap. Ymmärrän sinua todella paljon sillä olen tuollaisen narsistisen äidin lapsi. Nuorempana kun vihdoin tajusin missä mennään, elin vuosia raivon vallassa ja viha sitä kohtaan etten saanut elää tavallista lapsen elämää tappoi kaiken ympärilläni. Sitten tapasin miehen jonka kanssa pystyin ajattelemaan asioita uudestaan eri näkökulmasta. Jo vuosia olen elänyt ilman vihaa ja katkeruutta. Äitiä minulla ei ole ollut 15 vuoteen. Elämäni onnellisimmat vuodet!

Kerropas tyhmälle missä AP:n tarinoissa näet viitteitä äidin narsistisuudesta? Ja miten narsistin kohdanneena et näe, että AP on melko klassinen sellainen?

Hänhän on sinun kriteereilläsi myös narsisti elettyään vuosia raivonnvallassa, koten ei, hän ei näe.

ap

Vierailija kirjoitti:

Miksi lähdette kerta toisensa jälkeen mukaan näihin epävakaan pers.häiriöisen jankutuksiin? Hän ei saa näistä apua vaan tod.näk.jonkinlaista tyydytystä ja todistusaineistoa sille että hän on oikeassa.

Silloin kun on oikeassa on hyvä saada kokemus siitä, että on oikeassa. Minä olen oikeassa, av:läiset ovat itse inhottavia pieniä nuljakkeita, jotka haukkuvat aloituksen tekijän, koska EREHTYVÄT. Viittaan tällä ensimmäiseen äitiketjuuni täällä ikinä.

ap

Vierailija kirjoitti:

Ap. Ymmärrän sinua todella paljon sillä olen tuollaisen narsistisen äidin lapsi. Nuorempana kun vihdoin tajusin missä mennään, elin vuosia raivon vallassa ja viha sitä kohtaan etten saanut elää tavallista lapsen elämää tappoi kaiken ympärilläni. Sitten tapasin miehen jonka kanssa pystyin ajattelemaan asioita uudestaan eri näkökulmasta. Jo vuosia olen elänyt ilman vihaa ja katkeruutta. Äitiä minulla ei ole ollut 15 vuoteen. Elämäni onnellisimmat vuodet!

Mä tarvitsen vain sen näkökulman, että kukaan ei sössötä mulle about mitään hyvää mun äidistäni. Kun mä tapasin mun mieheni, mies oli sitä mieltä, että äitini ansaitsee äitienpäivänä huomiota, koska "hän on kuitenkin sinun äitisi". Niin no, en tajua mitä väliä sillä on? Miksi mun pitäisi antaa hänelle äitienpäivänä jotain siksi, että olen kärsinyt hänen ansiostaan? Äitini ei ajattele, että mä olen kuitenkin hänen tyttärensä. Että suljenpa suuni, kun tiedän tämän ärsyttävän tai todella loukkaavankin häntä. Ei.

Alkuun ajattelin, että mies on oikeasssa, mutta ei siitä tullut mitään välien muuttumista mihinkään suuntaan.

ap