Oletteko katkaiseet välinne vanhempiin tai muihin läheisiin, jos nämä eivät koskaan myönnä olevansa väärässä ja syyttävät teitä riitelystä?

Sekään ei ole ollut pieneltä osaltaan omiaan parantamaan tunnesidettäni mieheen, että hän neuvoi tuossa väärin. Äitini se vasta väärinneuvoja onkin. Eikä äiti suostunut olemaan vain neuvoja, vaan hänen neuvojaan oli noudatettava. Niin kuin vaikka se viljelyesimerkkikin. Mun olisi ollut pistettävä ne porkkanat niin kuin hän haluaa, muuten hän teki selväksi, että katsoo mua alas. Tätlllaista koko lapsuus. Kun haluat lähteä ihmisen luota, joka katsoo sinua alas, kun et tee hänen neuvonsa mukaan, et pysty. Ja teinkin, monessa, mutta jos en halunnut tehdä.

ap

Ja siis itse minä vastaan siitä, että kokeilin miehen neuvoa, se vaan, että kunpa mies ei olisi silti ollut sitä mieltä, vaan tajunnut heti, että ei ole mitään äitienpäivän huomionantamista siksi, että hän on kuitenkin mun äiti. Ainoa äiti joka mulla on. En pidä ihmisistä, joilla on tuo mielipide. He eivät ymmärrä miksi sillä ei ole väliä.

ap

Ajattelin, että mieheni sitten tuomitsee minut, jos minusta äideille ei tarvitse antaa huomiota äitienpäivänä, jos ei tunne siten. Äitihän on opettanut minut siihen, että jos olen eri mieltä, minut tuomitaan. Kuten tuomitsi minut siinä viljelyssä.

ap

Jos mies olisi tuominnut minut, että olen itse viallinen, kun ajattelen, että äideille ei tule antaa huomiota äitienpäivänä, se olisi ollut samanlainen tunne, kuin se oli, kun hän syytti mua lapseni kiusaamisesta. Mutta silloin, siihen aikaan, mulla ei ois ollut tukea jättää mies ja ajatella, että HÄN ON VÄÄRÄSSÄ.

ap

Kyllä nyt on niin paljon kivempaa, kun havaitsin, että muut eivät vain aina myönnä, jos ovat väärässä/erehtyvät.

Toki tätä pitää käyttää vastuun kera niin, ettei oleta muiden olevan väärässä silloin kun he eivät ole, vain omaksi edukseen.

ap

Vierailija kirjoitti:

Vierailija kirjoitti:

Vierailija kirjoitti:

Vierailija kirjoitti:

Vierailija kirjoitti:

Vierailija kirjoitti:

Vierailija kirjoitti:

Vierailija kirjoitti:

Vierailija kirjoitti:

Vierailija kirjoitti:

Vierailija kirjoitti:

Vierailija kirjoitti:

Vierailija kirjoitti:

Vierailija kirjoitti:

Vierailija kirjoitti:

Vierailija kirjoitti:

Vierailija kirjoitti:

Vierailija kirjoitti:

Toisekseen, miksei äiti halua tietää, millainen mä oikeasti olen, ja mitä mä oikeasti haluan ja mitä mieltä mä oikeasti olen? Siis aivan idioottia toivoa, etten oikaisi äidille, jos se kuvittelee musta paskaa. Äidistäkö tämä on huono asia? Miksi ihmeessä? Eikö se kestä totuutta mun persoonasta? Varsinkin kun se persoona jonka se saa minusta, kun se ei kestä oikeaa on paljon paskempi, koska raivoan äidille, kun se ei kieltää minäni.

ap

Ap, sinun ja äitisi tilanteessa etäisyys saattaisi auttaa. Äitisi ei nyt kykene olemaan sinulle rakastava äiti jota kaipaat? Ja se että äitisi ei kykene hyväksymään sinua omana itsenäsi sattuu sinuun ehkä eniten? Mun mielestä sun kannattaisi katkaista välit äitiisi. Minkä ikäinen olet? Asutko samassa taloudessa äitisi kanssa? Kun olette erossa toisistanne vuoden niin ehkä hän sitten huomaa että et ole enää pikkulapsi, jota äitisi voi alistaa vaan sinua tulee kunnioittaa omana itsenäsi.

Ap on yli nelikymppinen nainen, jolla on oma perhe. Äiti on juttujen perusteella ihan normaali ihminen vikoineen päivineen, Ap mielisairas, joka vainoaa sekä äitiään että perhettään. Eikä suostu jättämään vanhaa äitiään rauhaan, vaikka sanottaisiin mitä, koska hänen elämänsä sisältö on nyt kostaa hevoslehtien serkulle lainaaminen loputtomalla piinaamisella.

Olen erimieltä asiasta. Jos apn äiti on piinannut lastaan tämän ollessa nuori ja aiheuttanut hänelle traumat jotka piinaa vielä nelikymppisenä niin kyllä tuo apn äiti on mielisairas. Ja tiedättehän tutkimuksen että äidin mielisairaus/psyykkinen epävakaus on suurimpia riskejä lapsen mielenterveydelle.

Ap vain ei ole koskaan kertonut, mitä pahaa äiti olisi tehnyt. Pahimpia asioita on ollut se, että äiti kyläpaikasta lähdettyä on sanonut, ettei Ap olisi saanut kinuta kotiinlähtöä. Mikä on täysin normaalia kasvattamista.

Ja jos äidissä on vikaa, niin sitä suuremmalla syyllä pitäisi ottaa etäisyyttä. Mutta Ap ei halua, koska haluaa pitää äitinsä uhrianaan, ja mieluummin, kuin hoitaisi itsensä ja omat lapsensa kuntoon, haluaa piinata äitiään jatkuvasti.

Haluaisin todella tietää, mitä tapahtuisi jos äiti pyytäisi anteeksi?..

Tiesin jo lapsena, että ns. parempi väki on hullua. Nyt siitä on todisteet.

Ehkä on jo pyytänytkin. AP kun tulkkaa kaikkien sanomiset vähän eksoottisella tavalla niin on saattanut mennä ohi. Todnäk on olemassa vain yksi absoluuttisesti oikea tapa ja kaikki muu on vallankäyttöä.

Ei ole. Sillälailla pyydetään anteeksi, että myönnetään olevansa väärässä, ja äiti ei ole sitä tehnyt koskaan. Luulin aiemmin siksi, että hänessä ei ole vikoja.

ap

Mitä tuo "myöntää olevansa väärässä" käytännössä tarkoittaa? Entä jos ei ollut väärässä, mutta muuten käyttäytyi huonosti, miten silloin pyydetään anteeksi? Entä jos kokee olleensa oikeassa, mutta paskamyrskyltä välttyäkseen on valmis "olemaan väärässä", miten silloin pyydetään anteeksi?

Miten sitä väärässä oloa konkreettisesti sinun silmissäsi pyydetään anteeksi? Kuvataan oma käytös 100% kuten sinä sen koit (riipumatta miten itse sen koki) ja pahoitellaan? Ja jos anteeksipyytäjän kuvaus poikkeaa milliäkään sinun kokemuksestasi niin anteeksipyyntö ei lle aito?

Onko muitten kokemuksilla mitään tilaa sinun maailmassasi? ( ei tarvitse vastata, tiedän jo - ei ole resursseja ei kiinnosta)

"Miten sitä väärässä oloa konkreettisesti sinun silmissäsi pyydetään anteeksi? Kuvataan oma käytös 100% kuten sinä sen koit (riipumatta miten itse sen koki) ja pahoitellaan? Ja jos anteeksipyytäjän kuvaus poikkeaa milliäkään sinun kokemuksestasi niin anteeksipyyntö ei lle aito?"

Mitään "omaa kokemusta" ei ole tässä mun keississä olemassakaan, kun kuuntelen toisen henkilön kertomusta siitä, mitä hänelle sattui. Vaan otetaan kantaa siihen, mitä toiselle on tapahtunut.

Jos itse epäilee ettei toinen

- puhu totta

- ymmärrä oikein, mitä tilanteessa tapahtui

- on vainoharhainen tulkinnoissaan

se on eri asia (mutta äiti ei väittänyt mitään noistakaan).

Mikä olisi esimerkki muunlaisesta tilanteesta? Anna yksi, jos haluat mun selittävän näitä, vaikka tämä on aivan turhaa, tajuat nämä itsekin samoin. Itse en nyt keksi tähän ehkä oikeaa.

ap

Selvennetään. En tarkoita nyt tätä nimenomaista suurta jouludraamaa vaan yleisesti vaatimustasi siitä, että äitisi pitää pyytää anteeksi "vähän kaikkea". Mikä olisi se tapa joka sinua tyydyttäisi, kykrneekö ihminen siihen ilman sinun tekemää tarkkaa käsikirjoitusta.

Sinähän olet hyvin tarkka ketjusi aihealueesta ja tätä ei ole julistettu vain jouludraamaa koskevaksi ;)

Totta kai minua kiinnostaa tietää, miten hän koki asian. Mutta saanko sitä ikinä kuulla? En. Aina on kyse minusta. Esim. minua loukkasi kun en saanut viljellä porkkanoita niin kuin halusin ja mikä oli vieläpä ns. oikea tapa, eli tehokkain, kun olin viettänyt vuoden viljelyäkin opettavalla kurssilla.

Niin äiti sanoo mulle, että mun pitää panna porkkanat savimaassa syvennykseen.

Sanoin, että ei, kun haluan laittaa ne kohopenkkiin, ja laitan. Niin äiti haukkui mulle sitä koko ajan, niin että meni ihan maku viljelystä.

En saanut ikinä mitään selitystä sille, "miten hän sen koki".

Hän on täysin vapaa tulemaan nyyhkyttämään ja kertomaan mulle sen, miten hän sen koki loukatessaan siinä minua.

ap

Äiti lainasi heppalehdet. Käski siivoamaan. Kyseenalaisti musiikkimaun. Oli erimieltä porkkanan kasvatuksesta. Käski käyttäytymään kylässä. Ja kusipää ukko antaa tylsien kersojen tuoda kiviä sisään.

Sulla on kyllä ollut todella rankka elämä. Tossa jää hyväksikäytöt ja perheväkivalta kyllä kakkoseksi. Miten sä oot noinkin "selväjärkisenä" kestänyt....

Miksi et ikinä luettele, että "ei koskaan myöntänyt olevansa väärässä, syytti asioista, joita et ollut tehnyt, edellytti muiden aikuistasoista ymmärtämistä" jne?

ap

Koska noista et ole kertonut esimerkkejä. Siis oikeita sellaisia. Mutta nythän sen voit tehdä. Aloitetaan"edellytti aikuistasoista ymmärtämistä".

No siis jos hänen siskopuolensa tuli meille (olin jotain kymmenen) vierailulle minua 6 vuotta nuoremman lapsensa kanssa, niin mulla ei saanut olla omia tunteitani, mitä siihen liittyi.

Jos olin sitä mieltä, että se ei ole kivaa, että minun pitää leikkiä sen *****:n kanssa, niin siitä suututtiin.

ap

Et ole tosissasi? Sinulta odotettiin normaalia käytöstä ja se on esimerkkisi äitisi "sairaasta vallankäytöstä".

Miten tuo suuttuminen konkreettisesti ilmeni? Huutoa tuntitolkulla? Lyömistä? Sulki kellariin kun vieraat lähti? Koska tajunneet itsekin että "äiti suuttui kun käyttäydyin huonosti" ei varsinaisesti maalaa kuvaa hirviöäidistä.

Sinulta meni nyt ohi mitä sanoin.

ap

Todellakin meni.

Kaikki mitä kerrot tukee käsitystä täysin tavallisesta äidistä joka oli kusessa mielenterveysongelmaisen lapsensa kanssa.

Kun kukaan ei näe mitä sinä näet voisit harkita ehkä näkemäsi väärin rai kuvailevasi sen huonosti.

Vierailija kirjoitti:

Jos mies olisi tuominnut minut, että olen itse viallinen, kun ajattelen, että äideille ei tule antaa huomiota äitienpäivänä, se olisi ollut samanlainen tunne, kuin se oli, kun hän syytti mua lapseni kiusaamisesta. Mutta silloin, siihen aikaan, mulla ei ois ollut tukea jättää mies ja ajatella, että HÄN ON VÄÄRÄSSÄ.

ap

Sä olisit jättäny miehes sen takia että sen mielestä äitienpäivänä kuuluu muistaa äitiään? Ymmärrätkö (et) miten mielenvikaiselta tuo kuulostaa.

Ja btw, olet ollut lapsillesi sen verran kusipää, että sinulla ei ole mitään(!) oikeutta loukkaantua miehellesi. Miehelläsi oli aiemman käytöksesi perusteella syy uskoa mitä uskoi.

Vierailija kirjoitti:

Vierailija kirjoitti:

Jos mies olisi tuominnut minut, että olen itse viallinen, kun ajattelen, että äideille ei tule antaa huomiota äitienpäivänä, se olisi ollut samanlainen tunne, kuin se oli, kun hän syytti mua lapseni kiusaamisesta. Mutta silloin, siihen aikaan, mulla ei ois ollut tukea jättää mies ja ajatella, että HÄN ON VÄÄRÄSSÄ.

ap

Sä olisit jättäny miehes sen takia että sen mielestä äitienpäivänä kuuluu muistaa äitiään? Ymmärrätkö (et) miten mielenvikaiselta tuo kuulostaa.

Ja btw, olet ollut lapsillesi sen verran kusipää, että sinulla ei ole mitään(!) oikeutta loukkaantua miehellesi. Miehelläsi oli aiemman käytöksesi perusteella syy uskoa mitä uskoi.

Mutta ei oikeutta uskoa minua valehtelijaksi. Eikä oikeutta epäillä ilman mitään tietoa mun käytöksestä sillä hetkellä.

ap

Vierailija kirjoitti:

Vierailija kirjoitti:

Jos mies olisi tuominnut minut, että olen itse viallinen, kun ajattelen, että äideille ei tule antaa huomiota äitienpäivänä, se olisi ollut samanlainen tunne, kuin se oli, kun hän syytti mua lapseni kiusaamisesta. Mutta silloin, siihen aikaan, mulla ei ois ollut tukea jättää mies ja ajatella, että HÄN ON VÄÄRÄSSÄ.

ap

Sä olisit jättäny miehes sen takia että sen mielestä äitienpäivänä kuuluu muistaa äitiään? Ymmärrätkö (et) miten mielenvikaiselta tuo kuulostaa.

Ja btw, olet ollut lapsillesi sen verran kusipää, että sinulla ei ole mitään(!) oikeutta loukkaantua miehellesi. Miehelläsi oli aiemman käytöksesi perusteella syy uskoa mitä uskoi.

Ja siis kyllä, henkilö, jonka mielestä äitienpäivänä kuluu tehdä jotain on mulle vahingollinen, jos soveltaa sitä myös mun arvostelussa, kun en tekisi.

ap

Vierailija kirjoitti:

Vierailija kirjoitti:

Vierailija kirjoitti:

Vierailija kirjoitti:

Vierailija kirjoitti:

Vierailija kirjoitti:

Vierailija kirjoitti:

Vierailija kirjoitti:

Vierailija kirjoitti:

Vierailija kirjoitti:

Vierailija kirjoitti:

Vierailija kirjoitti:

Vierailija kirjoitti:

Vierailija kirjoitti:

Vierailija kirjoitti:

Vierailija kirjoitti:

Vierailija kirjoitti:

Vierailija kirjoitti:

Vierailija kirjoitti:

Toisekseen, miksei äiti halua tietää, millainen mä oikeasti olen, ja mitä mä oikeasti haluan ja mitä mieltä mä oikeasti olen? Siis aivan idioottia toivoa, etten oikaisi äidille, jos se kuvittelee musta paskaa. Äidistäkö tämä on huono asia? Miksi ihmeessä? Eikö se kestä totuutta mun persoonasta? Varsinkin kun se persoona jonka se saa minusta, kun se ei kestä oikeaa on paljon paskempi, koska raivoan äidille, kun se ei kieltää minäni.

ap

Ap, sinun ja äitisi tilanteessa etäisyys saattaisi auttaa. Äitisi ei nyt kykene olemaan sinulle rakastava äiti jota kaipaat? Ja se että äitisi ei kykene hyväksymään sinua omana itsenäsi sattuu sinuun ehkä eniten? Mun mielestä sun kannattaisi katkaista välit äitiisi. Minkä ikäinen olet? Asutko samassa taloudessa äitisi kanssa? Kun olette erossa toisistanne vuoden niin ehkä hän sitten huomaa että et ole enää pikkulapsi, jota äitisi voi alistaa vaan sinua tulee kunnioittaa omana itsenäsi.

Ap on yli nelikymppinen nainen, jolla on oma perhe. Äiti on juttujen perusteella ihan normaali ihminen vikoineen päivineen, Ap mielisairas, joka vainoaa sekä äitiään että perhettään. Eikä suostu jättämään vanhaa äitiään rauhaan, vaikka sanottaisiin mitä, koska hänen elämänsä sisältö on nyt kostaa hevoslehtien serkulle lainaaminen loputtomalla piinaamisella.

Olen erimieltä asiasta. Jos apn äiti on piinannut lastaan tämän ollessa nuori ja aiheuttanut hänelle traumat jotka piinaa vielä nelikymppisenä niin kyllä tuo apn äiti on mielisairas. Ja tiedättehän tutkimuksen että äidin mielisairaus/psyykkinen epävakaus on suurimpia riskejä lapsen mielenterveydelle.

Ap vain ei ole koskaan kertonut, mitä pahaa äiti olisi tehnyt. Pahimpia asioita on ollut se, että äiti kyläpaikasta lähdettyä on sanonut, ettei Ap olisi saanut kinuta kotiinlähtöä. Mikä on täysin normaalia kasvattamista.

Ja jos äidissä on vikaa, niin sitä suuremmalla syyllä pitäisi ottaa etäisyyttä. Mutta Ap ei halua, koska haluaa pitää äitinsä uhrianaan, ja mieluummin, kuin hoitaisi itsensä ja omat lapsensa kuntoon, haluaa piinata äitiään jatkuvasti.

Haluaisin todella tietää, mitä tapahtuisi jos äiti pyytäisi anteeksi?..

Tiesin jo lapsena, että ns. parempi väki on hullua. Nyt siitä on todisteet.

Ehkä on jo pyytänytkin. AP kun tulkkaa kaikkien sanomiset vähän eksoottisella tavalla niin on saattanut mennä ohi. Todnäk on olemassa vain yksi absoluuttisesti oikea tapa ja kaikki muu on vallankäyttöä.

Ei ole. Sillälailla pyydetään anteeksi, että myönnetään olevansa väärässä, ja äiti ei ole sitä tehnyt koskaan. Luulin aiemmin siksi, että hänessä ei ole vikoja.

ap

Mitä tuo "myöntää olevansa väärässä" käytännössä tarkoittaa? Entä jos ei ollut väärässä, mutta muuten käyttäytyi huonosti, miten silloin pyydetään anteeksi? Entä jos kokee olleensa oikeassa, mutta paskamyrskyltä välttyäkseen on valmis "olemaan väärässä", miten silloin pyydetään anteeksi?

Miten sitä väärässä oloa konkreettisesti sinun silmissäsi pyydetään anteeksi? Kuvataan oma käytös 100% kuten sinä sen koit (riipumatta miten itse sen koki) ja pahoitellaan? Ja jos anteeksipyytäjän kuvaus poikkeaa milliäkään sinun kokemuksestasi niin anteeksipyyntö ei lle aito?

Onko muitten kokemuksilla mitään tilaa sinun maailmassasi? ( ei tarvitse vastata, tiedän jo - ei ole resursseja ei kiinnosta)

"Miten sitä väärässä oloa konkreettisesti sinun silmissäsi pyydetään anteeksi? Kuvataan oma käytös 100% kuten sinä sen koit (riipumatta miten itse sen koki) ja pahoitellaan? Ja jos anteeksipyytäjän kuvaus poikkeaa milliäkään sinun kokemuksestasi niin anteeksipyyntö ei lle aito?"

Mitään "omaa kokemusta" ei ole tässä mun keississä olemassakaan, kun kuuntelen toisen henkilön kertomusta siitä, mitä hänelle sattui. Vaan otetaan kantaa siihen, mitä toiselle on tapahtunut.

Jos itse epäilee ettei toinen

- puhu totta

- ymmärrä oikein, mitä tilanteessa tapahtui

- on vainoharhainen tulkinnoissaan

se on eri asia (mutta äiti ei väittänyt mitään noistakaan).

Mikä olisi esimerkki muunlaisesta tilanteesta? Anna yksi, jos haluat mun selittävän näitä, vaikka tämä on aivan turhaa, tajuat nämä itsekin samoin. Itse en nyt keksi tähän ehkä oikeaa.

ap

Selvennetään. En tarkoita nyt tätä nimenomaista suurta jouludraamaa vaan yleisesti vaatimustasi siitä, että äitisi pitää pyytää anteeksi "vähän kaikkea". Mikä olisi se tapa joka sinua tyydyttäisi, kykrneekö ihminen siihen ilman sinun tekemää tarkkaa käsikirjoitusta.

Sinähän olet hyvin tarkka ketjusi aihealueesta ja tätä ei ole julistettu vain jouludraamaa koskevaksi ;)

Totta kai minua kiinnostaa tietää, miten hän koki asian. Mutta saanko sitä ikinä kuulla? En. Aina on kyse minusta. Esim. minua loukkasi kun en saanut viljellä porkkanoita niin kuin halusin ja mikä oli vieläpä ns. oikea tapa, eli tehokkain, kun olin viettänyt vuoden viljelyäkin opettavalla kurssilla.

Niin äiti sanoo mulle, että mun pitää panna porkkanat savimaassa syvennykseen.

Sanoin, että ei, kun haluan laittaa ne kohopenkkiin, ja laitan. Niin äiti haukkui mulle sitä koko ajan, niin että meni ihan maku viljelystä.

En saanut ikinä mitään selitystä sille, "miten hän sen koki".

Hän on täysin vapaa tulemaan nyyhkyttämään ja kertomaan mulle sen, miten hän sen koki loukatessaan siinä minua.

ap

Äiti lainasi heppalehdet. Käski siivoamaan. Kyseenalaisti musiikkimaun. Oli erimieltä porkkanan kasvatuksesta. Käski käyttäytymään kylässä. Ja kusipää ukko antaa tylsien kersojen tuoda kiviä sisään.

Sulla on kyllä ollut todella rankka elämä. Tossa jää hyväksikäytöt ja perheväkivalta kyllä kakkoseksi. Miten sä oot noinkin "selväjärkisenä" kestänyt....

Miksi et ikinä luettele, että "ei koskaan myöntänyt olevansa väärässä, syytti asioista, joita et ollut tehnyt, edellytti muiden aikuistasoista ymmärtämistä" jne?

ap

Koska noista et ole kertonut esimerkkejä. Siis oikeita sellaisia. Mutta nythän sen voit tehdä. Aloitetaan"edellytti aikuistasoista ymmärtämistä".

No siis jos hänen siskopuolensa tuli meille (olin jotain kymmenen) vierailulle minua 6 vuotta nuoremman lapsensa kanssa, niin mulla ei saanut olla omia tunteitani, mitä siihen liittyi.

Jos olin sitä mieltä, että se ei ole kivaa, että minun pitää leikkiä sen *****:n kanssa, niin siitä suututtiin.

ap

Et ole tosissasi? Sinulta odotettiin normaalia käytöstä ja se on esimerkkisi äitisi "sairaasta vallankäytöstä".

Miten tuo suuttuminen konkreettisesti ilmeni? Huutoa tuntitolkulla? Lyömistä? Sulki kellariin kun vieraat lähti? Koska tajunneet itsekin että "äiti suuttui kun käyttäydyin huonosti" ei varsinaisesti maalaa kuvaa hirviöäidistä.

Sinulta meni nyt ohi mitä sanoin.

ap

Todellakin meni.

Kaikki mitä kerrot tukee käsitystä täysin tavallisesta äidistä joka oli kusessa mielenterveysongelmaisen lapsensa kanssa.

Kun kukaan ei näe mitä sinä näet voisit harkita ehkä näkemäsi väärin rai kuvailevasi sen huonosti.

Millälailla vaikutti sille, että äitini oli kusessa?

Ja hakiessani nuorena aikuisen apua masennukseeni äitinihän oli sitä mieltä, että se on täysin turhaa, puhui sitä vastaan. Mutta onneksi mummin lupasi maksaa sen, jos kela ei maksaisi niin ei ilmeisesti uskaltanut sanoa sen kovempaa, ettei vaikuttaisi mummini silmissä siltä, ettei halua että mua tuetaan. Vaikkei itse tukenutkaan.

ap

Miten joku voi tehdä johtopäätöksiä siitä, että äitini oli jotenkin "ihan kusessa" mun kanssani? :D On varmaan ne rankat todisteet antaa? Riidat eivät riitä todisteeksi, koska niihin tarvitaan kaksi. Äitini käytös synnytti niitä, hän oli aikuinen, hänen olisi pitänyt pärjätä niissä tilanteissa.

ap

Ja kyllä hän täysin pärjäsikin, nujertamalla heikompansa eli minut. Siksi aika hauska tää "kusessa" olija. Tietenkin äiti oli vähän kusessa siitä, ajattelevatko muut hänen olevan huono äiti, kun hänen lapsensa käyttäytyy kuin lapsi, eikä kuin aikuinen. Sairaan heikko itsetunto hänellä kun on.

ap

Vierailija kirjoitti:

Äitihullu on palstan kammottavin hahmo

31 yläpeukkua

4 alapeukkua

Sosiaalipornosta kliimaksinsa saavat taas vauhdissa. Vihataan jonkun postauksia, mutta tullaan silti apajille kärkkymään mistä pääsisi vähän repimään tavalla tai toisella.

Kiusaaminen on perseestä oli se sitten somessa tai irl.

Fiksut ei harrasta sellaista. 

Sairaat yksilöt nokkii altavastaajia... 

Jos mun äiti nyt soittaa, miten mä voin olla ilopilleri sille ja kertoa jotain mukavaa, mistä äiti ilahtuu? Tiedättekö sen tunteen? Että yleensä olette aina hyvällä tuulella ja toisille sellaisia aurinkoa, koitatte saada heidätkin hyvälle tuulelle koska itse olette? Ja se on ehkä siksi, kun teistä välitetään ja miksi pidätte itsestänne? Niin sitten joku tallaa naamallenne, lyö kuraa siihen, ja soittaa kahden viikon päästä, ja olettekin ihan vihainen, allapäin, hämmentynyt, miksi teitä kohdeltiin kuin koiraa? Mitä teitte väärin? Ja toisesta ette te mitään väärin tehneet, miksi olette noin myrtyneitä? Onko teillä jokin vialla? Sitten kun sanotte, että on, no se, kun sä poljit naamaani mudalla, niin se toinen sanoo: mitä.sä sitä enää mietit, karista pois nyt tuollaiset ikävät ajatukset mielestäsi! Jos sanotte, että eeiii, en mä pysty, minusta tuntuu nyt, että tein jotain väärää, jotta ansaitsin tämän, niin toinen jatkaa: mitä sä nyt oikein höpiset, et sä ole mitään väärää tehnyt, häntä pystyyn vaan.

Aha. Eli että kun poljit mutaa naamalleni, niin koska en tehnyt mitään väärää ansaitakseni sitä, et ole siitä pahoillasi? Aha.

ap

Vierailija kirjoitti:

Jos mun äiti nyt soittaa, miten mä voin olla ilopilleri sille ja kertoa jotain mukavaa, mistä äiti ilahtuu? Tiedättekö sen tunteen? Että yleensä olette aina hyvällä tuulella ja toisille sellaisia aurinkoa, koitatte saada heidätkin hyvälle tuulelle koska itse olette? Ja se on ehkä siksi, kun teistä välitetään ja miksi pidätte itsestänne? Niin sitten joku tallaa naamallenne, lyö kuraa siihen, ja soittaa kahden viikon päästä, ja olettekin ihan vihainen, allapäin, hämmentynyt, miksi teitä kohdeltiin kuin koiraa? Mitä teitte väärin? Ja toisesta ette te mitään väärin tehneet, miksi olette noin myrtyneitä? Onko teillä jokin vialla? Sitten kun sanotte, että on, no se, kun sä poljit naamaani mudalla, niin se toinen sanoo: mitä.sä sitä enää mietit, karista pois nyt tuollaiset ikävät ajatukset mielestäsi! Jos sanotte, että eeiii, en mä pysty, minusta tuntuu nyt, että tein jotain väärää, jotta ansaitsin tämän, niin toinen jatkaa: mitä sä nyt oikein höpiset, et sä ole mitään väärää tehnyt, häntä pystyyn vaan.

Aha. Eli että kun poljit mutaa naamalleni, niin koska en tehnyt mitään väärää ansaitakseni sitä, et ole siitä pahoillasi? Aha.

ap

Tää on tää just, mistä mä olen surullinen, ja johon en saanut ekasta terapiastani apua, että äiti pystyy käyttäytymään näin mua kohtaan. Siis satuttaa ja kun olen siitä allapäin, itse kysyy, miksen ole iloinen ja haluankin olla iloinen, silloin sanon tietenkin hänelle, että hän pahoitti mun mieleni, niin äidin vastus siihen on "älä välitä". Eikö toi nyt ole ainoastaan mahdollista siksi, että hän on jonkunsortin narsisti?

Millainen ihminen sanoo kuultuaan pahoitettuaan toisen mielen, että älä välitä? Ja siis se ei ole verhoiltu anteeksipyyntö. Hän ei ole tehnyt siinä mielestään mitään väärää.

ap

Totta kai mä välitän. Miten äiti VOI sanoa, kun hänelle kertoo, että pahoitit mun mieleni, että älä välitä?

ap

Vierailija kirjoitti:

Vierailija kirjoitti:

Jos mun äiti nyt soittaa, miten mä voin olla ilopilleri sille ja kertoa jotain mukavaa, mistä äiti ilahtuu? Tiedättekö sen tunteen? Että yleensä olette aina hyvällä tuulella ja toisille sellaisia aurinkoa, koitatte saada heidätkin hyvälle tuulelle koska itse olette? Ja se on ehkä siksi, kun teistä välitetään ja miksi pidätte itsestänne? Niin sitten joku tallaa naamallenne, lyö kuraa siihen, ja soittaa kahden viikon päästä, ja olettekin ihan vihainen, allapäin, hämmentynyt, miksi teitä kohdeltiin kuin koiraa? Mitä teitte väärin? Ja toisesta ette te mitään väärin tehneet, miksi olette noin myrtyneitä? Onko teillä jokin vialla? Sitten kun sanotte, että on, no se, kun sä poljit naamaani mudalla, niin se toinen sanoo: mitä.sä sitä enää mietit, karista pois nyt tuollaiset ikävät ajatukset mielestäsi! Jos sanotte, että eeiii, en mä pysty, minusta tuntuu nyt, että tein jotain väärää, jotta ansaitsin tämän, niin toinen jatkaa: mitä sä nyt oikein höpiset, et sä ole mitään väärää tehnyt, häntä pystyyn vaan.

Aha. Eli että kun poljit mutaa naamalleni, niin koska en tehnyt mitään väärää ansaitakseni sitä, et ole siitä pahoillasi? Aha.

ap

Tää on tää just, mistä mä olen surullinen, ja johon en saanut ekasta terapiastani apua, että äiti pystyy käyttäytymään näin mua kohtaan. Siis satuttaa ja kun olen siitä allapäin, itse kysyy, miksen ole iloinen ja haluankin olla iloinen, silloin sanon tietenkin hänelle, että hän pahoitti mun mieleni, niin äidin vastus siihen on "älä välitä". Eikö toi nyt ole ainoastaan mahdollista siksi, että hän on jonkunsortin narsisti?

Millainen ihminen sanoo kuultuaan pahoitettuaan toisen mielen, että älä välitä? Ja siis se ei ole verhoiltu anteeksipyyntö. Hän ei ole tehnyt siinä mielestään mitään väärää.

ap

Sinähän pahoitat mielesi aivan kaikesta. Sinun kanssasi on mahdotonta keskustella neutraalisti. Takerrut yksittäisiin sanoihin, jankutat maanisesti. Et kuuntele mitä toinen sanoo, ymmärrät väärin ja kun ymmärrystäsi yrittää kirjata jumitut omaan virheelliseen tulkintaasi.

Sinä olet täydellinen esimerkki narsistista, mikään mitä kerrot äidistäsi ei viittaa siihen että hän olisi.

Vierailija kirjoitti:

Vierailija kirjoitti:

Vierailija kirjoitti:

Jos mun äiti nyt soittaa, miten mä voin olla ilopilleri sille ja kertoa jotain mukavaa, mistä äiti ilahtuu? Tiedättekö sen tunteen? Että yleensä olette aina hyvällä tuulella ja toisille sellaisia aurinkoa, koitatte saada heidätkin hyvälle tuulelle koska itse olette? Ja se on ehkä siksi, kun teistä välitetään ja miksi pidätte itsestänne? Niin sitten joku tallaa naamallenne, lyö kuraa siihen, ja soittaa kahden viikon päästä, ja olettekin ihan vihainen, allapäin, hämmentynyt, miksi teitä kohdeltiin kuin koiraa? Mitä teitte väärin? Ja toisesta ette te mitään väärin tehneet, miksi olette noin myrtyneitä? Onko teillä jokin vialla? Sitten kun sanotte, että on, no se, kun sä poljit naamaani mudalla, niin se toinen sanoo: mitä.sä sitä enää mietit, karista pois nyt tuollaiset ikävät ajatukset mielestäsi! Jos sanotte, että eeiii, en mä pysty, minusta tuntuu nyt, että tein jotain väärää, jotta ansaitsin tämän, niin toinen jatkaa: mitä sä nyt oikein höpiset, et sä ole mitään väärää tehnyt, häntä pystyyn vaan.

Aha. Eli että kun poljit mutaa naamalleni, niin koska en tehnyt mitään väärää ansaitakseni sitä, et ole siitä pahoillasi? Aha.

ap

Tää on tää just, mistä mä olen surullinen, ja johon en saanut ekasta terapiastani apua, että äiti pystyy käyttäytymään näin mua kohtaan. Siis satuttaa ja kun olen siitä allapäin, itse kysyy, miksen ole iloinen ja haluankin olla iloinen, silloin sanon tietenkin hänelle, että hän pahoitti mun mieleni, niin äidin vastus siihen on "älä välitä". Eikö toi nyt ole ainoastaan mahdollista siksi, että hän on jonkunsortin narsisti?

Millainen ihminen sanoo kuultuaan pahoitettuaan toisen mielen, että älä välitä? Ja siis se ei ole verhoiltu anteeksipyyntö. Hän ei ole tehnyt siinä mielestään mitään väärää.

ap

Sinähän pahoitat mielesi aivan kaikesta. Sinun kanssasi on mahdotonta keskustella neutraalisti. Takerrut yksittäisiin sanoihin, jankutat maanisesti. Et kuuntele mitä toinen sanoo, ymmärrät väärin ja kun ymmärrystäsi yrittää kirjata jumitut omaan virheelliseen tulkintaasi.

Sinä olet täydellinen esimerkki narsistista, mikään mitä kerrot äidistäsi ei viittaa siihen että hän olisi.

En pahoita mistään turhasta. Sano yksikin turha asia, josta pahoitin mieleni äitini kanssa.

ap

Alkaa kyllä jo epäilyttämään teidän KKÄ:n kanssa jankkaavienkin mielenterveys.. Sama kun hakkaisitte päätänne seinään.

Vierailija kirjoitti:

Vierailija kirjoitti:

Vierailija kirjoitti:

Jos mun äiti nyt soittaa, miten mä voin olla ilopilleri sille ja kertoa jotain mukavaa, mistä äiti ilahtuu? Tiedättekö sen tunteen? Että yleensä olette aina hyvällä tuulella ja toisille sellaisia aurinkoa, koitatte saada heidätkin hyvälle tuulelle koska itse olette? Ja se on ehkä siksi, kun teistä välitetään ja miksi pidätte itsestänne? Niin sitten joku tallaa naamallenne, lyö kuraa siihen, ja soittaa kahden viikon päästä, ja olettekin ihan vihainen, allapäin, hämmentynyt, miksi teitä kohdeltiin kuin koiraa? Mitä teitte väärin? Ja toisesta ette te mitään väärin tehneet, miksi olette noin myrtyneitä? Onko teillä jokin vialla? Sitten kun sanotte, että on, no se, kun sä poljit naamaani mudalla, niin se toinen sanoo: mitä.sä sitä enää mietit, karista pois nyt tuollaiset ikävät ajatukset mielestäsi! Jos sanotte, että eeiii, en mä pysty, minusta tuntuu nyt, että tein jotain väärää, jotta ansaitsin tämän, niin toinen jatkaa: mitä sä nyt oikein höpiset, et sä ole mitään väärää tehnyt, häntä pystyyn vaan.

Aha. Eli että kun poljit mutaa naamalleni, niin koska en tehnyt mitään väärää ansaitakseni sitä, et ole siitä pahoillasi? Aha.

ap

Tää on tää just, mistä mä olen surullinen, ja johon en saanut ekasta terapiastani apua, että äiti pystyy käyttäytymään näin mua kohtaan. Siis satuttaa ja kun olen siitä allapäin, itse kysyy, miksen ole iloinen ja haluankin olla iloinen, silloin sanon tietenkin hänelle, että hän pahoitti mun mieleni, niin äidin vastus siihen on "älä välitä". Eikö toi nyt ole ainoastaan mahdollista siksi, että hän on jonkunsortin narsisti?

Millainen ihminen sanoo kuultuaan pahoitettuaan toisen mielen, että älä välitä? Ja siis se ei ole verhoiltu anteeksipyyntö. Hän ei ole tehnyt siinä mielestään mitään väärää.

ap

Sinähän pahoitat mielesi aivan kaikesta. Sinun kanssasi on mahdotonta keskustella neutraalisti. Takerrut yksittäisiin sanoihin, jankutat maanisesti. Et kuuntele mitä toinen sanoo, ymmärrät väärin ja kun ymmärrystäsi yrittää kirjata jumitut omaan virheelliseen tulkintaasi.

Sinä olet täydellinen esimerkki narsistista, mikään mitä kerrot äidistäsi ei viittaa siihen että hän olisi.

Tuo toimtatapahan, jota äitini käyttää, on yksi vaarallisin lapsen tunteiden mitätöimismuoto, mitä onkaan.

ap