Oletteko katkaiseet välinne vanhempiin tai muihin läheisiin, jos nämä eivät koskaan myönnä olevansa väärässä ja syyttävät teitä riitelystä?

Vierailija kirjoitti:

Vierailija kirjoitti:

Vierailija kirjoitti:

Vierailija kirjoitti:

Vierailija kirjoitti:

Vierailija kirjoitti:

Siis lähinnä varmaan itsestäni. Joudun rakastamaan vain itseäni, nyyyyyh.

ap

Kyllä, narsisti rakastaa vain itseään.

Ei ole rahkeita muuhun. Jos sulle on niin helvetin tärkeää koko ajan saada muilta jotain, niin kukahan tässä se narsisti on?

ap

Ei minun tarvitse saada koko ajan muilta jotain. Saan rakkautta lähimmäiltäni silti. Sinun tarvitsee saada se ns.rakkaus muilta. Et edes tiedä mitä rakkaus tarkoittaa. Se ei ole yhtään sitä mitä sinä luulet sen olevan. Sitä ei voi pakottaa. Joten sinä olet narsisti.

En minä pakota ketään minua rakastamaan. Mutta sun on helppo sanoa, koska saat rakkautta. Oletan, että saat olla oma itsesi, eikä sinun tarvitse esittää, kokeaksesi rakkautta.

ap

Sinähän saat rakkautta. Siltä mieheltäsi joka ei koskaan ole sinulle riittävä js niiltä lapsiltasi jotka aina tulevat olemaan sinulle liian tylsiä. Ja sinähän saat olla oma itsesi ja siitä huolimatta miehesi rakastaa sinua. Ethän sinä tee myönnytyksiä kenellekään.

En tunne sitä rakkaudeksi. En saisi sitä, vaikka en olisi koskaan mennyt mieheni kanssa yhteen. Olisin aivan yhtä vähän rakastettu silloinkin. Olen siis rakastetuksitulemisen tunteen kannalta ollut väärän miehen kanssa aina, mutta se ei olisi muuttunut, vaikka en olisi ollut hänen kanssaan. Olisin silti tuntenut itseni hylätyksi ja yksinäiseksi aivan missä tahansa kenen kanssa tahansa. Se johtuu siitä, etten ole etsinyt enkä löytänyt miehiä, enkä ihmisiä, jotka riittävät minulle, koska äiti oli sitä mieltä, että vähempi riittää minulle.

ap

Vierailija kirjoitti:

Vierailija kirjoitti:

Vierailija kirjoitti:

Vierailija kirjoitti:

Vierailija kirjoitti:

Vierailija kirjoitti:

Vierailija kirjoitti:

Vierailija kirjoitti:

Vierailija kirjoitti:

Toisekseen, miksei äiti halua tietää, millainen mä oikeasti olen, ja mitä mä oikeasti haluan ja mitä mieltä mä oikeasti olen? Siis aivan idioottia toivoa, etten oikaisi äidille, jos se kuvittelee musta paskaa. Äidistäkö tämä on huono asia? Miksi ihmeessä? Eikö se kestä totuutta mun persoonasta? Varsinkin kun se persoona jonka se saa minusta, kun se ei kestä oikeaa on paljon paskempi, koska raivoan äidille, kun se ei kieltää minäni.

ap

Ap, sinun ja äitisi tilanteessa etäisyys saattaisi auttaa. Äitisi ei nyt kykene olemaan sinulle rakastava äiti jota kaipaat? Ja se että äitisi ei kykene hyväksymään sinua omana itsenäsi sattuu sinuun ehkä eniten? Mun mielestä sun kannattaisi katkaista välit äitiisi. Minkä ikäinen olet? Asutko samassa taloudessa äitisi kanssa? Kun olette erossa toisistanne vuoden niin ehkä hän sitten huomaa että et ole enää pikkulapsi, jota äitisi voi alistaa vaan sinua tulee kunnioittaa omana itsenäsi.

Ap on yli nelikymppinen nainen, jolla on oma perhe. Äiti on juttujen perusteella ihan normaali ihminen vikoineen päivineen, Ap mielisairas, joka vainoaa sekä äitiään että perhettään. Eikä suostu jättämään vanhaa äitiään rauhaan, vaikka sanottaisiin mitä, koska hänen elämänsä sisältö on nyt kostaa hevoslehtien serkulle lainaaminen loputtomalla piinaamisella.

Olen erimieltä asiasta. Jos apn äiti on piinannut lastaan tämän ollessa nuori ja aiheuttanut hänelle traumat jotka piinaa vielä nelikymppisenä niin kyllä tuo apn äiti on mielisairas. Ja tiedättehän tutkimuksen että äidin mielisairaus/psyykkinen epävakaus on suurimpia riskejä lapsen mielenterveydelle.

Ap vain ei ole koskaan kertonut, mitä pahaa äiti olisi tehnyt. Pahimpia asioita on ollut se, että äiti kyläpaikasta lähdettyä on sanonut, ettei Ap olisi saanut kinuta kotiinlähtöä. Mikä on täysin normaalia kasvattamista.

Ja jos äidissä on vikaa, niin sitä suuremmalla syyllä pitäisi ottaa etäisyyttä. Mutta Ap ei halua, koska haluaa pitää äitinsä uhrianaan, ja mieluummin, kuin hoitaisi itsensä ja omat lapsensa kuntoon, haluaa piinata äitiään jatkuvasti.

Haluaisin todella tietää, mitä tapahtuisi jos äiti pyytäisi anteeksi?..

Tiesin jo lapsena, että ns. parempi väki on hullua. Nyt siitä on todisteet.

Ehkä on jo pyytänytkin. AP kun tulkkaa kaikkien sanomiset vähän eksoottisella tavalla niin on saattanut mennä ohi. Todnäk on olemassa vain yksi absoluuttisesti oikea tapa ja kaikki muu on vallankäyttöä.

Ei ole. Sillälailla pyydetään anteeksi, että myönnetään olevansa väärässä, ja äiti ei ole sitä tehnyt koskaan. Luulin aiemmin siksi, että hänessä ei ole vikoja.

ap

Mitä tuo "myöntää olevansa väärässä" käytännössä tarkoittaa? Entä jos ei ollut väärässä, mutta muuten käyttäytyi huonosti, miten silloin pyydetään anteeksi? Entä jos kokee olleensa oikeassa, mutta paskamyrskyltä välttyäkseen on valmis "olemaan väärässä", miten silloin pyydetään anteeksi?

Miten sitä väärässä oloa konkreettisesti sinun silmissäsi pyydetään anteeksi? Kuvataan oma käytös 100% kuten sinä sen koit (riipumatta miten itse sen koki) ja pahoitellaan? Ja jos anteeksipyytäjän kuvaus poikkeaa milliäkään sinun kokemuksestasi niin anteeksipyyntö ei lle aito?

Onko muitten kokemuksilla mitään tilaa sinun maailmassasi? ( ei tarvitse vastata, tiedän jo - ei ole resursseja ei kiinnosta)

"Mitä tuo "myöntää olevansa väärässä" käytännössä tarkoittaa?"

Siis että vaikka tässä tapauksessa sanoisi, että "ai, enpä arvannutkaan, että mies sanoi sinun kiusaavan lasta, siksi väitin *jotain muuta*, vaikka sellaista ei tilanteeseen liittynytkään"

Mukavaa olisi, jos äiti itsekin vain sanoisi, että no siinä mies erehtyi. Ajatuksena, että kai he minut tuntee, etten siinä puhelimessa kiusannut lasta, tai vähintään uskovat, etten kiusannut, kun sanoin sen.

ap

Seuraavaan kommenttiin lisää...

Vierailija kirjoitti:

Vierailija kirjoitti:

Vierailija kirjoitti:

Vierailija kirjoitti:

Vierailija kirjoitti:

Vierailija kirjoitti:

Vierailija kirjoitti:

Vierailija kirjoitti:

Vierailija kirjoitti:

Toisekseen, miksei äiti halua tietää, millainen mä oikeasti olen, ja mitä mä oikeasti haluan ja mitä mieltä mä oikeasti olen? Siis aivan idioottia toivoa, etten oikaisi äidille, jos se kuvittelee musta paskaa. Äidistäkö tämä on huono asia? Miksi ihmeessä? Eikö se kestä totuutta mun persoonasta? Varsinkin kun se persoona jonka se saa minusta, kun se ei kestä oikeaa on paljon paskempi, koska raivoan äidille, kun se ei kieltää minäni.

ap

Ap, sinun ja äitisi tilanteessa etäisyys saattaisi auttaa. Äitisi ei nyt kykene olemaan sinulle rakastava äiti jota kaipaat? Ja se että äitisi ei kykene hyväksymään sinua omana itsenäsi sattuu sinuun ehkä eniten? Mun mielestä sun kannattaisi katkaista välit äitiisi. Minkä ikäinen olet? Asutko samassa taloudessa äitisi kanssa? Kun olette erossa toisistanne vuoden niin ehkä hän sitten huomaa että et ole enää pikkulapsi, jota äitisi voi alistaa vaan sinua tulee kunnioittaa omana itsenäsi.

Ap on yli nelikymppinen nainen, jolla on oma perhe. Äiti on juttujen perusteella ihan normaali ihminen vikoineen päivineen, Ap mielisairas, joka vainoaa sekä äitiään että perhettään. Eikä suostu jättämään vanhaa äitiään rauhaan, vaikka sanottaisiin mitä, koska hänen elämänsä sisältö on nyt kostaa hevoslehtien serkulle lainaaminen loputtomalla piinaamisella.

Olen erimieltä asiasta. Jos apn äiti on piinannut lastaan tämän ollessa nuori ja aiheuttanut hänelle traumat jotka piinaa vielä nelikymppisenä niin kyllä tuo apn äiti on mielisairas. Ja tiedättehän tutkimuksen että äidin mielisairaus/psyykkinen epävakaus on suurimpia riskejä lapsen mielenterveydelle.

Ap vain ei ole koskaan kertonut, mitä pahaa äiti olisi tehnyt. Pahimpia asioita on ollut se, että äiti kyläpaikasta lähdettyä on sanonut, ettei Ap olisi saanut kinuta kotiinlähtöä. Mikä on täysin normaalia kasvattamista.

Ja jos äidissä on vikaa, niin sitä suuremmalla syyllä pitäisi ottaa etäisyyttä. Mutta Ap ei halua, koska haluaa pitää äitinsä uhrianaan, ja mieluummin, kuin hoitaisi itsensä ja omat lapsensa kuntoon, haluaa piinata äitiään jatkuvasti.

Haluaisin todella tietää, mitä tapahtuisi jos äiti pyytäisi anteeksi?..

Tiesin jo lapsena, että ns. parempi väki on hullua. Nyt siitä on todisteet.

Ehkä on jo pyytänytkin. AP kun tulkkaa kaikkien sanomiset vähän eksoottisella tavalla niin on saattanut mennä ohi. Todnäk on olemassa vain yksi absoluuttisesti oikea tapa ja kaikki muu on vallankäyttöä.

Ei ole. Sillälailla pyydetään anteeksi, että myönnetään olevansa väärässä, ja äiti ei ole sitä tehnyt koskaan. Luulin aiemmin siksi, että hänessä ei ole vikoja.

ap

Mitä tuo "myöntää olevansa väärässä" käytännössä tarkoittaa? Entä jos ei ollut väärässä, mutta muuten käyttäytyi huonosti, miten silloin pyydetään anteeksi? Entä jos kokee olleensa oikeassa, mutta paskamyrskyltä välttyäkseen on valmis "olemaan väärässä", miten silloin pyydetään anteeksi?

Miten sitä väärässä oloa konkreettisesti sinun silmissäsi pyydetään anteeksi? Kuvataan oma käytös 100% kuten sinä sen koit (riipumatta miten itse sen koki) ja pahoitellaan? Ja jos anteeksipyytäjän kuvaus poikkeaa milliäkään sinun kokemuksestasi niin anteeksipyyntö ei lle aito?

Onko muitten kokemuksilla mitään tilaa sinun maailmassasi? ( ei tarvitse vastata, tiedän jo - ei ole resursseja ei kiinnosta)

"Entä jos ei ollut väärässä, mutta muuten käyttäytyi huonosti, miten silloin pyydetään anteeksi? " "Olen pahoillani, että aiheutin tuskaa sinulle" tms. Miksi mun näitä pitää sulle selittää?

ap

Vierailija kirjoitti:

Vierailija kirjoitti:

Vierailija kirjoitti:

Vierailija kirjoitti:

Vierailija kirjoitti:

Vierailija kirjoitti:

Vierailija kirjoitti:

Vierailija kirjoitti:

Vierailija kirjoitti:

Toisekseen, miksei äiti halua tietää, millainen mä oikeasti olen, ja mitä mä oikeasti haluan ja mitä mieltä mä oikeasti olen? Siis aivan idioottia toivoa, etten oikaisi äidille, jos se kuvittelee musta paskaa. Äidistäkö tämä on huono asia? Miksi ihmeessä? Eikö se kestä totuutta mun persoonasta? Varsinkin kun se persoona jonka se saa minusta, kun se ei kestä oikeaa on paljon paskempi, koska raivoan äidille, kun se ei kieltää minäni.

ap

Ap, sinun ja äitisi tilanteessa etäisyys saattaisi auttaa. Äitisi ei nyt kykene olemaan sinulle rakastava äiti jota kaipaat? Ja se että äitisi ei kykene hyväksymään sinua omana itsenäsi sattuu sinuun ehkä eniten? Mun mielestä sun kannattaisi katkaista välit äitiisi. Minkä ikäinen olet? Asutko samassa taloudessa äitisi kanssa? Kun olette erossa toisistanne vuoden niin ehkä hän sitten huomaa että et ole enää pikkulapsi, jota äitisi voi alistaa vaan sinua tulee kunnioittaa omana itsenäsi.

Ap on yli nelikymppinen nainen, jolla on oma perhe. Äiti on juttujen perusteella ihan normaali ihminen vikoineen päivineen, Ap mielisairas, joka vainoaa sekä äitiään että perhettään. Eikä suostu jättämään vanhaa äitiään rauhaan, vaikka sanottaisiin mitä, koska hänen elämänsä sisältö on nyt kostaa hevoslehtien serkulle lainaaminen loputtomalla piinaamisella.

Olen erimieltä asiasta. Jos apn äiti on piinannut lastaan tämän ollessa nuori ja aiheuttanut hänelle traumat jotka piinaa vielä nelikymppisenä niin kyllä tuo apn äiti on mielisairas. Ja tiedättehän tutkimuksen että äidin mielisairaus/psyykkinen epävakaus on suurimpia riskejä lapsen mielenterveydelle.

Ap vain ei ole koskaan kertonut, mitä pahaa äiti olisi tehnyt. Pahimpia asioita on ollut se, että äiti kyläpaikasta lähdettyä on sanonut, ettei Ap olisi saanut kinuta kotiinlähtöä. Mikä on täysin normaalia kasvattamista.

Ja jos äidissä on vikaa, niin sitä suuremmalla syyllä pitäisi ottaa etäisyyttä. Mutta Ap ei halua, koska haluaa pitää äitinsä uhrianaan, ja mieluummin, kuin hoitaisi itsensä ja omat lapsensa kuntoon, haluaa piinata äitiään jatkuvasti.

Haluaisin todella tietää, mitä tapahtuisi jos äiti pyytäisi anteeksi?..

Tiesin jo lapsena, että ns. parempi väki on hullua. Nyt siitä on todisteet.

Ehkä on jo pyytänytkin. AP kun tulkkaa kaikkien sanomiset vähän eksoottisella tavalla niin on saattanut mennä ohi. Todnäk on olemassa vain yksi absoluuttisesti oikea tapa ja kaikki muu on vallankäyttöä.

Ei ole. Sillälailla pyydetään anteeksi, että myönnetään olevansa väärässä, ja äiti ei ole sitä tehnyt koskaan. Luulin aiemmin siksi, että hänessä ei ole vikoja.

ap

Mitä tuo "myöntää olevansa väärässä" käytännössä tarkoittaa? Entä jos ei ollut väärässä, mutta muuten käyttäytyi huonosti, miten silloin pyydetään anteeksi? Entä jos kokee olleensa oikeassa, mutta paskamyrskyltä välttyäkseen on valmis "olemaan väärässä", miten silloin pyydetään anteeksi?

Miten sitä väärässä oloa konkreettisesti sinun silmissäsi pyydetään anteeksi? Kuvataan oma käytös 100% kuten sinä sen koit (riipumatta miten itse sen koki) ja pahoitellaan? Ja jos anteeksipyytäjän kuvaus poikkeaa milliäkään sinun kokemuksestasi niin anteeksipyyntö ei lle aito?

Onko muitten kokemuksilla mitään tilaa sinun maailmassasi? ( ei tarvitse vastata, tiedän jo - ei ole resursseja ei kiinnosta)

"Entä jos kokee olleensa oikeassa, mutta paskamyrskyltä välttyäkseen on valmis "olemaan väärässä", miten silloin pyydetään anteeksi?"

En väistäisi paskamyrskyä, vaan teroittaisin aseeni. Tosin se on oireellista, jos vain kokee olevansa oikeassa, mutta ei tiedä olevansa. Kannattaa olla varma, tai sitten ei sanoa, että olen oikeassa.

ap

Välejä ei tarvii katkaistä. Sen sijaan kannattaa aloittaa oma elämä ja keskittyä itsestään huolehtimiseen.

Ei voi odottaa anteeksi pyyntöä.. koska anteeksipyyntö tulee vasta sitten kun ihminen on valmis muuttamaan sitä, miten sinua kohtelee. Mikäli toinen ei ole valmis, älä laita omaa elämääsi jäihin odottaessasi anteeksipyyntöä vaan huomaa sisäinen tarpeesi saada aloittaa elämäsi alusta. Jos et tätä huomioi, on toisella ihmisellä edelleen ote sinuun.

Unelmoi. Tavoittele unelmiasi. Unohda kaikki minkä näet esteenä. Älä mieti asioita joita sinun tai jonkun läheisesi olisi tullut tehdä toisin vaan anna itsellesi lupa kasvaa kokemuksistasi ja tulla omaksi kauniiksi ihmiseksi.

Sitten kun teet tämän, vaikuttavat nuo väärinkohtelut hyvin pieniltä asioilta elämäsi kokonaiskuvassa.

Vierailija kirjoitti:

Vierailija kirjoitti:

Vierailija kirjoitti:

Vierailija kirjoitti:

Vierailija kirjoitti:

Vierailija kirjoitti:

Vierailija kirjoitti:

Vierailija kirjoitti:

Vierailija kirjoitti:

Toisekseen, miksei äiti halua tietää, millainen mä oikeasti olen, ja mitä mä oikeasti haluan ja mitä mieltä mä oikeasti olen? Siis aivan idioottia toivoa, etten oikaisi äidille, jos se kuvittelee musta paskaa. Äidistäkö tämä on huono asia? Miksi ihmeessä? Eikö se kestä totuutta mun persoonasta? Varsinkin kun se persoona jonka se saa minusta, kun se ei kestä oikeaa on paljon paskempi, koska raivoan äidille, kun se ei kieltää minäni.

ap

Ap, sinun ja äitisi tilanteessa etäisyys saattaisi auttaa. Äitisi ei nyt kykene olemaan sinulle rakastava äiti jota kaipaat? Ja se että äitisi ei kykene hyväksymään sinua omana itsenäsi sattuu sinuun ehkä eniten? Mun mielestä sun kannattaisi katkaista välit äitiisi. Minkä ikäinen olet? Asutko samassa taloudessa äitisi kanssa? Kun olette erossa toisistanne vuoden niin ehkä hän sitten huomaa että et ole enää pikkulapsi, jota äitisi voi alistaa vaan sinua tulee kunnioittaa omana itsenäsi.

Ap on yli nelikymppinen nainen, jolla on oma perhe. Äiti on juttujen perusteella ihan normaali ihminen vikoineen päivineen, Ap mielisairas, joka vainoaa sekä äitiään että perhettään. Eikä suostu jättämään vanhaa äitiään rauhaan, vaikka sanottaisiin mitä, koska hänen elämänsä sisältö on nyt kostaa hevoslehtien serkulle lainaaminen loputtomalla piinaamisella.

Olen erimieltä asiasta. Jos apn äiti on piinannut lastaan tämän ollessa nuori ja aiheuttanut hänelle traumat jotka piinaa vielä nelikymppisenä niin kyllä tuo apn äiti on mielisairas. Ja tiedättehän tutkimuksen että äidin mielisairaus/psyykkinen epävakaus on suurimpia riskejä lapsen mielenterveydelle.

Ap vain ei ole koskaan kertonut, mitä pahaa äiti olisi tehnyt. Pahimpia asioita on ollut se, että äiti kyläpaikasta lähdettyä on sanonut, ettei Ap olisi saanut kinuta kotiinlähtöä. Mikä on täysin normaalia kasvattamista.

Ja jos äidissä on vikaa, niin sitä suuremmalla syyllä pitäisi ottaa etäisyyttä. Mutta Ap ei halua, koska haluaa pitää äitinsä uhrianaan, ja mieluummin, kuin hoitaisi itsensä ja omat lapsensa kuntoon, haluaa piinata äitiään jatkuvasti.

Haluaisin todella tietää, mitä tapahtuisi jos äiti pyytäisi anteeksi?..

Tiesin jo lapsena, että ns. parempi väki on hullua. Nyt siitä on todisteet.

Ehkä on jo pyytänytkin. AP kun tulkkaa kaikkien sanomiset vähän eksoottisella tavalla niin on saattanut mennä ohi. Todnäk on olemassa vain yksi absoluuttisesti oikea tapa ja kaikki muu on vallankäyttöä.

Ei ole. Sillälailla pyydetään anteeksi, että myönnetään olevansa väärässä, ja äiti ei ole sitä tehnyt koskaan. Luulin aiemmin siksi, että hänessä ei ole vikoja.

ap

Mitä tuo "myöntää olevansa väärässä" käytännössä tarkoittaa? Entä jos ei ollut väärässä, mutta muuten käyttäytyi huonosti, miten silloin pyydetään anteeksi? Entä jos kokee olleensa oikeassa, mutta paskamyrskyltä välttyäkseen on valmis "olemaan väärässä", miten silloin pyydetään anteeksi?

Miten sitä väärässä oloa konkreettisesti sinun silmissäsi pyydetään anteeksi? Kuvataan oma käytös 100% kuten sinä sen koit (riipumatta miten itse sen koki) ja pahoitellaan? Ja jos anteeksipyytäjän kuvaus poikkeaa milliäkään sinun kokemuksestasi niin anteeksipyyntö ei lle aito?

Onko muitten kokemuksilla mitään tilaa sinun maailmassasi? ( ei tarvitse vastata, tiedän jo - ei ole resursseja ei kiinnosta)

"Miten sitä väärässä oloa konkreettisesti sinun silmissäsi pyydetään anteeksi? Kuvataan oma käytös 100% kuten sinä sen koit (riipumatta miten itse sen koki) ja pahoitellaan? Ja jos anteeksipyytäjän kuvaus poikkeaa milliäkään sinun kokemuksestasi niin anteeksipyyntö ei lle aito?"

Mitään "omaa kokemusta" ei ole tässä mun keississä olemassakaan, kun kuuntelen toisen henkilön kertomusta siitä, mitä hänelle sattui. Vaan otetaan kantaa siihen, mitä toiselle on tapahtunut.

Jos itse epäilee ettei toinen

- puhu totta

- ymmärrä oikein, mitä tilanteessa tapahtui

- on vainoharhainen tulkinnoissaan

se on eri asia (mutta äiti ei väittänyt mitään noistakaan).

Mikä olisi esimerkki muunlaisesta tilanteesta? Anna yksi, jos haluat mun selittävän näitä, vaikka tämä on aivan turhaa, tajuat nämä itsekin samoin. Itse en nyt keksi tähän ehkä oikeaa.

ap

Vierailija kirjoitti:

Vierailija kirjoitti:

Vierailija kirjoitti:

Vierailija kirjoitti:

Vierailija kirjoitti:

Vierailija kirjoitti:

Vierailija kirjoitti:

Vierailija kirjoitti:

Vierailija kirjoitti:

Vierailija kirjoitti:

Vierailija kirjoitti:

Toisekseen, miksei äiti halua tietää, millainen mä oikeasti olen, ja mitä mä oikeasti haluan ja mitä mieltä mä oikeasti olen? Siis aivan idioottia toivoa, etten oikaisi äidille, jos se kuvittelee musta paskaa. Äidistäkö tämä on huono asia? Miksi ihmeessä? Eikö se kestä totuutta mun persoonasta? Varsinkin kun se persoona jonka se saa minusta, kun se ei kestä oikeaa on paljon paskempi, koska raivoan äidille, kun se ei kieltää minäni.

ap

Ap, sinun ja äitisi tilanteessa etäisyys saattaisi auttaa. Äitisi ei nyt kykene olemaan sinulle rakastava äiti jota kaipaat? Ja se että äitisi ei kykene hyväksymään sinua omana itsenäsi sattuu sinuun ehkä eniten? Mun mielestä sun kannattaisi katkaista välit äitiisi. Minkä ikäinen olet? Asutko samassa taloudessa äitisi kanssa? Kun olette erossa toisistanne vuoden niin ehkä hän sitten huomaa että et ole enää pikkulapsi, jota äitisi voi alistaa vaan sinua tulee kunnioittaa omana itsenäsi.

Ap on yli nelikymppinen nainen, jolla on oma perhe. Äiti on juttujen perusteella ihan normaali ihminen vikoineen päivineen, Ap mielisairas, joka vainoaa sekä äitiään että perhettään. Eikä suostu jättämään vanhaa äitiään rauhaan, vaikka sanottaisiin mitä, koska hänen elämänsä sisältö on nyt kostaa hevoslehtien serkulle lainaaminen loputtomalla piinaamisella.

En halua, että mulle on normaalia kukaan, joka ei osaa myöntää olevansa väärässä. Eikä kukaan, joka käyttää valtaansa muihin siten, että hänelle nämä eivät saa omata omia mielipiteitä, tai ajatuksia, kun ne poikkeavat hänen, tässä tapauksessa äitini ajatuksista ja mielipiteistä.

ap

Ethän sinäkään salli muille heidän omia mielipiteitään/ajatuksiaan jos ne poikkeavat omistasi. Ensin vääntelet ja kääntelet muiden kommenteista oman kantasi "todistavia", sitten jankkaat puuduttavuuteen asti epäolennaisia yksityskohtia. Lopulta aloitat sitten säälittävän itsesi korottamisen muiden yli, siinä se sinun todellinen sivistystasosi paljastuu.

Kyllä minä annan heidän itsensä uskoa heistä itsestään ihan mitä he haluavat. Minusta en "anna". Jos se ei pidä paikkaansa.

ap

Mutta kun kaikkihan liittyy sinuun. Hyvänä esimerkkinä eilinen "äitis vaan kiusaa" -heiton yleisyys. Siis sinuun liittyvästä yhteydestä poistettunakin jatkoit vääntämistä siitä kokeeko ihmiset sen pääsääntöisesti vain "läppänä" vai onko se aina kiistatta syytös. Ja painotan (ettei sama jankkaus ala alusta) etten tässä ota kantaa siihen kumpi kanta on oikea vaan käytän esimerkkinä kyvyttömyydestäsi oikeaan keskusteluun.

Millä lailla estin sinua olemasta tuosta kiusoittelusta omassa elämässäsi mitä mieltä siitä ikinä haluatkaan olla? (Nyt vastaluin kommenttisi rauhassa loppuun, ja ymmärsin sen paremmin, anteeksi huolimattomuuteni).

ap

Ei ollut kyse siitä, että "estit minua" vaan siitä, että olit täysin kykenemätön hyväksymään muiden näkökantaa. Kyse oli kuitenkin mielipiteestä ja sinun tulkintasi oli yhtä "oikea" kuin muidenkin. Silti et mitenkään voinut edes yrittää ymmärtää/tajuta miksi joku ei näkisi asiaa kuten sinä. Koska sinulle ei ollut kyse mielipiteestä vaan asiasta jolle olit jo määritellyt "oman totuutesi" josta et kykene päästämään irti. Et kyennyt erottamaan lausetta omasta henk.koht tilanteestasi vs. Yleinen tulkinta nähdäksesi miksi muut niin voimakkaasti olivat sinua "vastaan".

Kun lopulta kunnolla selitit tilanteen, kuten sen olit itse tulkinnut, ymmärsin miksi koit sen omalta kannaltasi loukkaavaksi. Et kyennyt "näkemään" miten useimpien muiden maailmassa vastaava kommentti ei olisi loukkaava, koska sinun maailmassasi Ei ole muita kuin sinä.

Ei ollut kyse siitä, että "estit minua" vaan siitä, että olit täysin kykenemätön hyväksymään muiden näkökantaa. Kyse oli kuitenkin mielipiteestä ja sinun tulkintasi oli yhtä "oikea" kuin muidenkin.
Minä en tulkinnut. Eikö sinusta joku voi ihan todistetusti sanoa, että kiusaat lasta, tarkoittamalla pahan aiheuttamista lapselle? Te tulkitsitte, teistä se ei ollut edes väärin tulkita.

Silti et mitenkään voinut edes yrittää ymmärtää/tajuta miksi joku ei näkisi asiaa kuten sinä.
En halunnut tai minua ei suureemmin kiinnostanut (=en tehnyt ketjua) kuullakseni tulkintojanne asiasta, eli sitä, millä lailla erheellisesti sen saattoi käsittää.

Koska sinulle ei ollut kyse mielipiteestä vaan asiasta jolle olit jo määritellyt "oman totuutesi" josta et kykene päästämään irti.
Ei ollutkaan kysymys mielipiteistä siitä, mitä tapahtui, vaan ennemminkin miksi

Et kyennyt erottamaan lausetta omasta henk.koht tilanteestasi vs. Yleinen tulkinta nähdäksesi miksi muut niin voimakkaasti olivat sinua "vastaan".
se ei ollut pointtini, siksi sille ei vain ollut energiaa.

Kun lopulta kunnolla selitit tilanteen, kuten sen olit itse tulkinnut, ymmärsin miksi koit sen omalta kannaltasi loukkaavaksi.
no niin, hyvä.

Et kyennyt "näkemään" miten useimpien muiden maailmassa vastaava kommentti ei olisi loukkaava, koska sinun maailmassasi Ei ole muita kuin sinä.
Kuka muka sanoi, ettei loukkaantuisi siitä, että mies syyttää kiusaajaksi, vaikka ette ole? Ja siis edelleenkään, miksi tuputatte omia suhtautumistapojanne mun ketjussa mun asiaan? Jos ei osaa asettua mun asemaani, ei kannata vastailla.

ap

Anonyymipalstajauhanta ei nyt vaan toimi noin. Keskustelu rönsyää ja tuossa keskustelussa osittain keskusteltiin siitä onko kyseessä a) geneerinen läppä b) syytös. Ja tätä et erottanut ollenkaan, osa puhui nimenomaisesta tapauksesta ja osa yleisesti. Se, että aloitit ketjun ei anna sinulle valtaa päättää mistä siinä puhutaan. Ja edelleenkin teet samaa, triggeröidyt jostain, mistä ei edes keskustella, koska sinä olet (yksipuolisesti) päättänyt aiheen olevan jotain muuta. Ymmärrätkö, ei ole kyse sinun henkilökohtaisesti kokemastasi tilanteesta vaan siitä miten noin yleisesti ottaen random nettikansa voisi hätäisesti kuvatunlaisen tilanteen kokea/tulkita.

Minä keskustelin koko ajan vain omasta tapauksestani.

Se, että ei aloita ketjua ei oikeuta vaatimaan, että minä keskustelen siitä muiden tapauksista, kuin omastani. En hahmottanut, jos ne kommentit eivät olleetkaan minulle aina. Kirjoittaja voisi laittaa eteen, että "ei liittyen aloittajan tapaukseen, mutta..." niin sen hahmottaisi paremmin.

ap

Vierailija kirjoitti:

Vierailija kirjoitti:

Vierailija kirjoitti:

Vierailija kirjoitti:

Vierailija kirjoitti:

Vierailija kirjoitti:

Vierailija kirjoitti:

Siis lähinnä varmaan itsestäni. Joudun rakastamaan vain itseäni, nyyyyyh.

ap

Kyllä, narsisti rakastaa vain itseään.

Ei ole rahkeita muuhun. Jos sulle on niin helvetin tärkeää koko ajan saada muilta jotain, niin kukahan tässä se narsisti on?

ap

Ei minun tarvitse saada koko ajan muilta jotain. Saan rakkautta lähimmäiltäni silti. Sinun tarvitsee saada se ns.rakkaus muilta. Et edes tiedä mitä rakkaus tarkoittaa. Se ei ole yhtään sitä mitä sinä luulet sen olevan. Sitä ei voi pakottaa. Joten sinä olet narsisti.

En minä pakota ketään minua rakastamaan. Mutta sun on helppo sanoa, koska saat rakkautta. Oletan, että saat olla oma itsesi, eikä sinun tarvitse esittää, kokeaksesi rakkautta.

ap

Sinähän saat rakkautta. Siltä mieheltäsi joka ei koskaan ole sinulle riittävä js niiltä lapsiltasi jotka aina tulevat olemaan sinulle liian tylsiä. Ja sinähän saat olla oma itsesi ja siitä huolimatta miehesi rakastaa sinua. Ethän sinä tee myönnytyksiä kenellekään.

En tunne sitä rakkaudeksi. En saisi sitä, vaikka en olisi koskaan mennyt mieheni kanssa yhteen. Olisin aivan yhtä vähän rakastettu silloinkin. Olen siis rakastetuksitulemisen tunteen kannalta ollut väärän miehen kanssa aina, mutta se ei olisi muuttunut, vaikka en olisi ollut hänen kanssaan. Olisin silti tuntenut itseni hylätyksi ja yksinäiseksi aivan missä tahansa kenen kanssa tahansa. Se johtuu siitä, etten ole etsinyt enkä löytänyt miehiä, enkä ihmisiä, jotka riittävät minulle, koska äiti oli sitä mieltä, että vähempi riittää minulle.

ap

Eli kyse ei ole siitä, etteikö sinua rakasteta vaan siitä, että sinua ei rakasteta "oikealla tavalla".

Sinun ehkä pitäisi muuttaa tuota ilmaisua "ihmisiä, jotka riittävät minulle", koska se saa sinut kuulostamaan vain ja ainoastaan ylemmyydentuntoiselts mulkulta.

Jos joka tapauksessa tunnet olevasi yksin niin silloin olisi parempi, että oikeasti olet yksin kuin, että pakotat itseäsi rakastavan ihmisen olemaan yksinäinen kanssasi. Koska tuo on suurinta julmuutta.

Vierailija kirjoitti:

Välejä ei tarvii katkaistä. Sen sijaan kannattaa aloittaa oma elämä ja keskittyä itsestään huolehtimiseen.

Ei voi odottaa anteeksi pyyntöä.. koska anteeksipyyntö tulee vasta sitten kun ihminen on valmis muuttamaan sitä, miten sinua kohtelee. Mikäli toinen ei ole valmis, älä laita omaa elämääsi jäihin odottaessasi anteeksipyyntöä vaan huomaa sisäinen tarpeesi saada aloittaa elämäsi alusta. Jos et tätä huomioi, on toisella ihmisellä edelleen ote sinuun.

Unelmoi. Tavoittele unelmiasi. Unohda kaikki minkä näet esteenä. Älä mieti asioita joita sinun tai jonkun läheisesi olisi tullut tehdä toisin vaan anna itsellesi lupa kasvaa kokemuksistasi ja tulla omaksi kauniiksi ihmiseksi.

Sitten kun teet tämän, vaikuttavat nuo väärinkohtelut hyvin pieniltä asioilta elämäsi kokonaiskuvassa.

Tämä oli ihan hyvää tekstiä. Elämäni ei vain ole mennyt jäihin odottaessani kaunista kohtelua, vaan sille on käynyt pahempaa.... Ja aloittaa elämä alusta on väärin, mulla jo oli elämä, jonka jokin ryösti minulta.

Mutta ei mulla ole tapana nähdä asioita esteinä. Henkisiä esteitä lähinnä olen rakentanut, joskaan en itse suunnitellen tehdä niin, vaan äidin uhrina.

ap

Vierailija kirjoitti:

Vierailija kirjoitti:

Vierailija kirjoitti:

Vierailija kirjoitti:

Vierailija kirjoitti:

Vierailija kirjoitti:

Vierailija kirjoitti:

Vierailija kirjoitti:

Vierailija kirjoitti:

Vierailija kirjoitti:

Vierailija kirjoitti:

Vierailija kirjoitti:

Toisekseen, miksei äiti halua tietää, millainen mä oikeasti olen, ja mitä mä oikeasti haluan ja mitä mieltä mä oikeasti olen? Siis aivan idioottia toivoa, etten oikaisi äidille, jos se kuvittelee musta paskaa. Äidistäkö tämä on huono asia? Miksi ihmeessä? Eikö se kestä totuutta mun persoonasta? Varsinkin kun se persoona jonka se saa minusta, kun se ei kestä oikeaa on paljon paskempi, koska raivoan äidille, kun se ei kieltää minäni.

ap

Ap, sinun ja äitisi tilanteessa etäisyys saattaisi auttaa. Äitisi ei nyt kykene olemaan sinulle rakastava äiti jota kaipaat? Ja se että äitisi ei kykene hyväksymään sinua omana itsenäsi sattuu sinuun ehkä eniten? Mun mielestä sun kannattaisi katkaista välit äitiisi. Minkä ikäinen olet? Asutko samassa taloudessa äitisi kanssa? Kun olette erossa toisistanne vuoden niin ehkä hän sitten huomaa että et ole enää pikkulapsi, jota äitisi voi alistaa vaan sinua tulee kunnioittaa omana itsenäsi.

Ap on yli nelikymppinen nainen, jolla on oma perhe. Äiti on juttujen perusteella ihan normaali ihminen vikoineen päivineen, Ap mielisairas, joka vainoaa sekä äitiään että perhettään. Eikä suostu jättämään vanhaa äitiään rauhaan, vaikka sanottaisiin mitä, koska hänen elämänsä sisältö on nyt kostaa hevoslehtien serkulle lainaaminen loputtomalla piinaamisella.

En halua, että mulle on normaalia kukaan, joka ei osaa myöntää olevansa väärässä. Eikä kukaan, joka käyttää valtaansa muihin siten, että hänelle nämä eivät saa omata omia mielipiteitä, tai ajatuksia, kun ne poikkeavat hänen, tässä tapauksessa äitini ajatuksista ja mielipiteistä.

ap

Ethän sinäkään salli muille heidän omia mielipiteitään/ajatuksiaan jos ne poikkeavat omistasi. Ensin vääntelet ja kääntelet muiden kommenteista oman kantasi "todistavia", sitten jankkaat puuduttavuuteen asti epäolennaisia yksityskohtia. Lopulta aloitat sitten säälittävän itsesi korottamisen muiden yli, siinä se sinun todellinen sivistystasosi paljastuu.

Kyllä minä annan heidän itsensä uskoa heistä itsestään ihan mitä he haluavat. Minusta en "anna". Jos se ei pidä paikkaansa.

ap

Mutta kun kaikkihan liittyy sinuun. Hyvänä esimerkkinä eilinen "äitis vaan kiusaa" -heiton yleisyys. Siis sinuun liittyvästä yhteydestä poistettunakin jatkoit vääntämistä siitä kokeeko ihmiset sen pääsääntöisesti vain "läppänä" vai onko se aina kiistatta syytös. Ja painotan (ettei sama jankkaus ala alusta) etten tässä ota kantaa siihen kumpi kanta on oikea vaan käytän esimerkkinä kyvyttömyydestäsi oikeaan keskusteluun.

Millä lailla estin sinua olemasta tuosta kiusoittelusta omassa elämässäsi mitä mieltä siitä ikinä haluatkaan olla? (Nyt vastaluin kommenttisi rauhassa loppuun, ja ymmärsin sen paremmin, anteeksi huolimattomuuteni).

ap

Ei ollut kyse siitä, että "estit minua" vaan siitä, että olit täysin kykenemätön hyväksymään muiden näkökantaa. Kyse oli kuitenkin mielipiteestä ja sinun tulkintasi oli yhtä "oikea" kuin muidenkin. Silti et mitenkään voinut edes yrittää ymmärtää/tajuta miksi joku ei näkisi asiaa kuten sinä. Koska sinulle ei ollut kyse mielipiteestä vaan asiasta jolle olit jo määritellyt "oman totuutesi" josta et kykene päästämään irti. Et kyennyt erottamaan lausetta omasta henk.koht tilanteestasi vs. Yleinen tulkinta nähdäksesi miksi muut niin voimakkaasti olivat sinua "vastaan".

Kun lopulta kunnolla selitit tilanteen, kuten sen olit itse tulkinnut, ymmärsin miksi koit sen omalta kannaltasi loukkaavaksi. Et kyennyt "näkemään" miten useimpien muiden maailmassa vastaava kommentti ei olisi loukkaava, koska sinun maailmassasi Ei ole muita kuin sinä.

Ei ollut kyse siitä, että "estit minua" vaan siitä, että olit täysin kykenemätön hyväksymään muiden näkökantaa. Kyse oli kuitenkin mielipiteestä ja sinun tulkintasi oli yhtä "oikea" kuin muidenkin.
Minä en tulkinnut. Eikö sinusta joku voi ihan todistetusti sanoa, että kiusaat lasta, tarkoittamalla pahan aiheuttamista lapselle? Te tulkitsitte, teistä se ei ollut edes väärin tulkita.

Silti et mitenkään voinut edes yrittää ymmärtää/tajuta miksi joku ei näkisi asiaa kuten sinä.
En halunnut tai minua ei suureemmin kiinnostanut (=en tehnyt ketjua) kuullakseni tulkintojanne asiasta, eli sitä, millä lailla erheellisesti sen saattoi käsittää.

Koska sinulle ei ollut kyse mielipiteestä vaan asiasta jolle olit jo määritellyt "oman totuutesi" josta et kykene päästämään irti.
Ei ollutkaan kysymys mielipiteistä siitä, mitä tapahtui, vaan ennemminkin miksi

Et kyennyt erottamaan lausetta omasta henk.koht tilanteestasi vs. Yleinen tulkinta nähdäksesi miksi muut niin voimakkaasti olivat sinua "vastaan".
se ei ollut pointtini, siksi sille ei vain ollut energiaa.

Kun lopulta kunnolla selitit tilanteen, kuten sen olit itse tulkinnut, ymmärsin miksi koit sen omalta kannaltasi loukkaavaksi.
no niin, hyvä.

Et kyennyt "näkemään" miten useimpien muiden maailmassa vastaava kommentti ei olisi loukkaava, koska sinun maailmassasi Ei ole muita kuin sinä.
Kuka muka sanoi, ettei loukkaantuisi siitä, että mies syyttää kiusaajaksi, vaikka ette ole? Ja siis edelleenkään, miksi tuputatte omia suhtautumistapojanne mun ketjussa mun asiaan? Jos ei osaa asettua mun asemaani, ei kannata vastailla.

ap

Anonyymipalstajauhanta ei nyt vaan toimi noin. Keskustelu rönsyää ja tuossa keskustelussa osittain keskusteltiin siitä onko kyseessä a) geneerinen läppä b) syytös. Ja tätä et erottanut ollenkaan, osa puhui nimenomaisesta tapauksesta ja osa yleisesti. Se, että aloitit ketjun ei anna sinulle valtaa päättää mistä siinä puhutaan. Ja edelleenkin teet samaa, triggeröidyt jostain, mistä ei edes keskustella, koska sinä olet (yksipuolisesti) päättänyt aiheen olevan jotain muuta. Ymmärrätkö, ei ole kyse sinun henkilökohtaisesti kokemastasi tilanteesta vaan siitä miten noin yleisesti ottaen random nettikansa voisi hätäisesti kuvatunlaisen tilanteen kokea/tulkita.

Minä keskustelin koko ajan vain omasta tapauksestani.

Se, että ei aloita ketjua ei oikeuta vaatimaan, että minä keskustelen siitä muiden tapauksista, kuin omastani. En hahmottanut, jos ne kommentit eivät olleetkaan minulle aina. Kirjoittaja voisi laittaa eteen, että "ei liittyen aloittajan tapaukseen, mutta..." niin sen hahmottaisi paremmin.

ap

Sinun on vain hyväksyttävä, että random anoja ei kiinnosta sinun ketjuillesi asettamat reunaehdot. Joka ikinen kommentoija peilaa sinun kommenttejasi oman elämänsä kautta ja tulkitsee lukemansa kuten tulkitsee. Ainoa ihminen jonka käytökseen voit vaikuttaa olet sinä itse.

Vierailija kirjoitti:

Vierailija kirjoitti:

Vierailija kirjoitti:

Vierailija kirjoitti:

Vierailija kirjoitti:

Vierailija kirjoitti:

Vierailija kirjoitti:

Vierailija kirjoitti:

Siis lähinnä varmaan itsestäni. Joudun rakastamaan vain itseäni, nyyyyyh.

ap

Kyllä, narsisti rakastaa vain itseään.

Ei ole rahkeita muuhun. Jos sulle on niin helvetin tärkeää koko ajan saada muilta jotain, niin kukahan tässä se narsisti on?

ap

Ei minun tarvitse saada koko ajan muilta jotain. Saan rakkautta lähimmäiltäni silti. Sinun tarvitsee saada se ns.rakkaus muilta. Et edes tiedä mitä rakkaus tarkoittaa. Se ei ole yhtään sitä mitä sinä luulet sen olevan. Sitä ei voi pakottaa. Joten sinä olet narsisti.

En minä pakota ketään minua rakastamaan. Mutta sun on helppo sanoa, koska saat rakkautta. Oletan, että saat olla oma itsesi, eikä sinun tarvitse esittää, kokeaksesi rakkautta.

ap

Sinähän saat rakkautta. Siltä mieheltäsi joka ei koskaan ole sinulle riittävä js niiltä lapsiltasi jotka aina tulevat olemaan sinulle liian tylsiä. Ja sinähän saat olla oma itsesi ja siitä huolimatta miehesi rakastaa sinua. Ethän sinä tee myönnytyksiä kenellekään.

En tunne sitä rakkaudeksi. En saisi sitä, vaikka en olisi koskaan mennyt mieheni kanssa yhteen. Olisin aivan yhtä vähän rakastettu silloinkin. Olen siis rakastetuksitulemisen tunteen kannalta ollut väärän miehen kanssa aina, mutta se ei olisi muuttunut, vaikka en olisi ollut hänen kanssaan. Olisin silti tuntenut itseni hylätyksi ja yksinäiseksi aivan missä tahansa kenen kanssa tahansa. Se johtuu siitä, etten ole etsinyt enkä löytänyt miehiä, enkä ihmisiä, jotka riittävät minulle, koska äiti oli sitä mieltä, että vähempi riittää minulle.

ap

Eli kyse ei ole siitä, etteikö sinua rakasteta vaan siitä, että sinua ei rakasteta "oikealla tavalla".

Sinun ehkä pitäisi muuttaa tuota ilmaisua "ihmisiä, jotka riittävät minulle", koska se saa sinut kuulostamaan vain ja ainoastaan ylemmyydentuntoiselts mulkulta.

Jos joka tapauksessa tunnet olevasi yksin niin silloin olisi parempi, että oikeasti olet yksin kuin, että pakotat itseäsi rakastavan ihmisen olemaan yksinäinen kanssasi. Koska tuo on suurinta julmuutta.

Suurinta julmuutta on sinun tapasi puhua. En minä pakota ketään olemaan missään. Sinänsä on oikein, että koska kerran tunnen olevani yksin, että olen yksin, mutta se on teidän toisten vika. Siis ei juuri teidän, vaan jokaisen aikuisen, joka ei auttanut minua lapsena.

ap

Vierailija kirjoitti:

Vierailija kirjoitti:

Vierailija kirjoitti:

Vierailija kirjoitti:

Vierailija kirjoitti:

Vierailija kirjoitti:

Vierailija kirjoitti:

Vierailija kirjoitti:

Vierailija kirjoitti:

Vierailija kirjoitti:

Vierailija kirjoitti:

Vierailija kirjoitti:

Vierailija kirjoitti:

Toisekseen, miksei äiti halua tietää, millainen mä oikeasti olen, ja mitä mä oikeasti haluan ja mitä mieltä mä oikeasti olen? Siis aivan idioottia toivoa, etten oikaisi äidille, jos se kuvittelee musta paskaa. Äidistäkö tämä on huono asia? Miksi ihmeessä? Eikö se kestä totuutta mun persoonasta? Varsinkin kun se persoona jonka se saa minusta, kun se ei kestä oikeaa on paljon paskempi, koska raivoan äidille, kun se ei kieltää minäni.

ap

Ap, sinun ja äitisi tilanteessa etäisyys saattaisi auttaa. Äitisi ei nyt kykene olemaan sinulle rakastava äiti jota kaipaat? Ja se että äitisi ei kykene hyväksymään sinua omana itsenäsi sattuu sinuun ehkä eniten? Mun mielestä sun kannattaisi katkaista välit äitiisi. Minkä ikäinen olet? Asutko samassa taloudessa äitisi kanssa? Kun olette erossa toisistanne vuoden niin ehkä hän sitten huomaa että et ole enää pikkulapsi, jota äitisi voi alistaa vaan sinua tulee kunnioittaa omana itsenäsi.

Ap on yli nelikymppinen nainen, jolla on oma perhe. Äiti on juttujen perusteella ihan normaali ihminen vikoineen päivineen, Ap mielisairas, joka vainoaa sekä äitiään että perhettään. Eikä suostu jättämään vanhaa äitiään rauhaan, vaikka sanottaisiin mitä, koska hänen elämänsä sisältö on nyt kostaa hevoslehtien serkulle lainaaminen loputtomalla piinaamisella.

En halua, että mulle on normaalia kukaan, joka ei osaa myöntää olevansa väärässä. Eikä kukaan, joka käyttää valtaansa muihin siten, että hänelle nämä eivät saa omata omia mielipiteitä, tai ajatuksia, kun ne poikkeavat hänen, tässä tapauksessa äitini ajatuksista ja mielipiteistä.

ap

Ethän sinäkään salli muille heidän omia mielipiteitään/ajatuksiaan jos ne poikkeavat omistasi. Ensin vääntelet ja kääntelet muiden kommenteista oman kantasi "todistavia", sitten jankkaat puuduttavuuteen asti epäolennaisia yksityskohtia. Lopulta aloitat sitten säälittävän itsesi korottamisen muiden yli, siinä se sinun todellinen sivistystasosi paljastuu.

Kyllä minä annan heidän itsensä uskoa heistä itsestään ihan mitä he haluavat. Minusta en "anna". Jos se ei pidä paikkaansa.

ap

Mutta kun kaikkihan liittyy sinuun. Hyvänä esimerkkinä eilinen "äitis vaan kiusaa" -heiton yleisyys. Siis sinuun liittyvästä yhteydestä poistettunakin jatkoit vääntämistä siitä kokeeko ihmiset sen pääsääntöisesti vain "läppänä" vai onko se aina kiistatta syytös. Ja painotan (ettei sama jankkaus ala alusta) etten tässä ota kantaa siihen kumpi kanta on oikea vaan käytän esimerkkinä kyvyttömyydestäsi oikeaan keskusteluun.

Millä lailla estin sinua olemasta tuosta kiusoittelusta omassa elämässäsi mitä mieltä siitä ikinä haluatkaan olla? (Nyt vastaluin kommenttisi rauhassa loppuun, ja ymmärsin sen paremmin, anteeksi huolimattomuuteni).

ap

Ei ollut kyse siitä, että "estit minua" vaan siitä, että olit täysin kykenemätön hyväksymään muiden näkökantaa. Kyse oli kuitenkin mielipiteestä ja sinun tulkintasi oli yhtä "oikea" kuin muidenkin. Silti et mitenkään voinut edes yrittää ymmärtää/tajuta miksi joku ei näkisi asiaa kuten sinä. Koska sinulle ei ollut kyse mielipiteestä vaan asiasta jolle olit jo määritellyt "oman totuutesi" josta et kykene päästämään irti. Et kyennyt erottamaan lausetta omasta henk.koht tilanteestasi vs. Yleinen tulkinta nähdäksesi miksi muut niin voimakkaasti olivat sinua "vastaan".

Kun lopulta kunnolla selitit tilanteen, kuten sen olit itse tulkinnut, ymmärsin miksi koit sen omalta kannaltasi loukkaavaksi. Et kyennyt "näkemään" miten useimpien muiden maailmassa vastaava kommentti ei olisi loukkaava, koska sinun maailmassasi Ei ole muita kuin sinä.

Ei ollut kyse siitä, että "estit minua" vaan siitä, että olit täysin kykenemätön hyväksymään muiden näkökantaa. Kyse oli kuitenkin mielipiteestä ja sinun tulkintasi oli yhtä "oikea" kuin muidenkin.
Minä en tulkinnut. Eikö sinusta joku voi ihan todistetusti sanoa, että kiusaat lasta, tarkoittamalla pahan aiheuttamista lapselle? Te tulkitsitte, teistä se ei ollut edes väärin tulkita.

Silti et mitenkään voinut edes yrittää ymmärtää/tajuta miksi joku ei näkisi asiaa kuten sinä.
En halunnut tai minua ei suureemmin kiinnostanut (=en tehnyt ketjua) kuullakseni tulkintojanne asiasta, eli sitä, millä lailla erheellisesti sen saattoi käsittää.

Koska sinulle ei ollut kyse mielipiteestä vaan asiasta jolle olit jo määritellyt "oman totuutesi" josta et kykene päästämään irti.
Ei ollutkaan kysymys mielipiteistä siitä, mitä tapahtui, vaan ennemminkin miksi

Et kyennyt erottamaan lausetta omasta henk.koht tilanteestasi vs. Yleinen tulkinta nähdäksesi miksi muut niin voimakkaasti olivat sinua "vastaan".
se ei ollut pointtini, siksi sille ei vain ollut energiaa.

Kun lopulta kunnolla selitit tilanteen, kuten sen olit itse tulkinnut, ymmärsin miksi koit sen omalta kannaltasi loukkaavaksi.
no niin, hyvä.

Et kyennyt "näkemään" miten useimpien muiden maailmassa vastaava kommentti ei olisi loukkaava, koska sinun maailmassasi Ei ole muita kuin sinä.
Kuka muka sanoi, ettei loukkaantuisi siitä, että mies syyttää kiusaajaksi, vaikka ette ole? Ja siis edelleenkään, miksi tuputatte omia suhtautumistapojanne mun ketjussa mun asiaan? Jos ei osaa asettua mun asemaani, ei kannata vastailla.

ap

Anonyymipalstajauhanta ei nyt vaan toimi noin. Keskustelu rönsyää ja tuossa keskustelussa osittain keskusteltiin siitä onko kyseessä a) geneerinen läppä b) syytös. Ja tätä et erottanut ollenkaan, osa puhui nimenomaisesta tapauksesta ja osa yleisesti. Se, että aloitit ketjun ei anna sinulle valtaa päättää mistä siinä puhutaan. Ja edelleenkin teet samaa, triggeröidyt jostain, mistä ei edes keskustella, koska sinä olet (yksipuolisesti) päättänyt aiheen olevan jotain muuta. Ymmärrätkö, ei ole kyse sinun henkilökohtaisesti kokemastasi tilanteesta vaan siitä miten noin yleisesti ottaen random nettikansa voisi hätäisesti kuvatunlaisen tilanteen kokea/tulkita.

Minä keskustelin koko ajan vain omasta tapauksestani.

Se, että ei aloita ketjua ei oikeuta vaatimaan, että minä keskustelen siitä muiden tapauksista, kuin omastani. En hahmottanut, jos ne kommentit eivät olleetkaan minulle aina. Kirjoittaja voisi laittaa eteen, että "ei liittyen aloittajan tapaukseen, mutta..." niin sen hahmottaisi paremmin.

ap

Sinun on vain hyväksyttävä, että random anoja ei kiinnosta sinun ketjuillesi asettamat reunaehdot. Joka ikinen kommentoija peilaa sinun kommenttejasi oman elämänsä kautta ja tulkitsee lukemansa kuten tulkitsee. Ainoa ihminen jonka käytökseen voit vaikuttaa olet sinä itse.

Sinähän tässä sitä koitit. Matkin vain sinua. Ja siis onko muka tyhmä neuvo ehdottaa, että jos joku ei puhu ketjun alkuperäisestä aiheesta, (jossa minulle kylläkin vastattiin, että minua vain kiusoiteltiin), niin hän mainitsee sen? Koska en erottanut, ettei jokainen kiusoitteluun viitannut kommentti ollut minulle, koska osa oli.

ap

Vierailija kirjoitti:

Vierailija kirjoitti:

Vierailija kirjoitti:

Vierailija kirjoitti:

Vierailija kirjoitti:

Vierailija kirjoitti:

Vierailija kirjoitti:

Vierailija kirjoitti:

Vierailija kirjoitti:

Vierailija kirjoitti:

Toisekseen, miksei äiti halua tietää, millainen mä oikeasti olen, ja mitä mä oikeasti haluan ja mitä mieltä mä oikeasti olen? Siis aivan idioottia toivoa, etten oikaisi äidille, jos se kuvittelee musta paskaa. Äidistäkö tämä on huono asia? Miksi ihmeessä? Eikö se kestä totuutta mun persoonasta? Varsinkin kun se persoona jonka se saa minusta, kun se ei kestä oikeaa on paljon paskempi, koska raivoan äidille, kun se ei kieltää minäni.

ap

Ap, sinun ja äitisi tilanteessa etäisyys saattaisi auttaa. Äitisi ei nyt kykene olemaan sinulle rakastava äiti jota kaipaat? Ja se että äitisi ei kykene hyväksymään sinua omana itsenäsi sattuu sinuun ehkä eniten? Mun mielestä sun kannattaisi katkaista välit äitiisi. Minkä ikäinen olet? Asutko samassa taloudessa äitisi kanssa? Kun olette erossa toisistanne vuoden niin ehkä hän sitten huomaa että et ole enää pikkulapsi, jota äitisi voi alistaa vaan sinua tulee kunnioittaa omana itsenäsi.

Ap on yli nelikymppinen nainen, jolla on oma perhe. Äiti on juttujen perusteella ihan normaali ihminen vikoineen päivineen, Ap mielisairas, joka vainoaa sekä äitiään että perhettään. Eikä suostu jättämään vanhaa äitiään rauhaan, vaikka sanottaisiin mitä, koska hänen elämänsä sisältö on nyt kostaa hevoslehtien serkulle lainaaminen loputtomalla piinaamisella.

Olen erimieltä asiasta. Jos apn äiti on piinannut lastaan tämän ollessa nuori ja aiheuttanut hänelle traumat jotka piinaa vielä nelikymppisenä niin kyllä tuo apn äiti on mielisairas. Ja tiedättehän tutkimuksen että äidin mielisairaus/psyykkinen epävakaus on suurimpia riskejä lapsen mielenterveydelle.

Ap vain ei ole koskaan kertonut, mitä pahaa äiti olisi tehnyt. Pahimpia asioita on ollut se, että äiti kyläpaikasta lähdettyä on sanonut, ettei Ap olisi saanut kinuta kotiinlähtöä. Mikä on täysin normaalia kasvattamista.

Ja jos äidissä on vikaa, niin sitä suuremmalla syyllä pitäisi ottaa etäisyyttä. Mutta Ap ei halua, koska haluaa pitää äitinsä uhrianaan, ja mieluummin, kuin hoitaisi itsensä ja omat lapsensa kuntoon, haluaa piinata äitiään jatkuvasti.

Haluaisin todella tietää, mitä tapahtuisi jos äiti pyytäisi anteeksi?..

Tiesin jo lapsena, että ns. parempi väki on hullua. Nyt siitä on todisteet.

Ehkä on jo pyytänytkin. AP kun tulkkaa kaikkien sanomiset vähän eksoottisella tavalla niin on saattanut mennä ohi. Todnäk on olemassa vain yksi absoluuttisesti oikea tapa ja kaikki muu on vallankäyttöä.

Ei ole. Sillälailla pyydetään anteeksi, että myönnetään olevansa väärässä, ja äiti ei ole sitä tehnyt koskaan. Luulin aiemmin siksi, että hänessä ei ole vikoja.

ap

Mitä tuo "myöntää olevansa väärässä" käytännössä tarkoittaa? Entä jos ei ollut väärässä, mutta muuten käyttäytyi huonosti, miten silloin pyydetään anteeksi? Entä jos kokee olleensa oikeassa, mutta paskamyrskyltä välttyäkseen on valmis "olemaan väärässä", miten silloin pyydetään anteeksi?

Miten sitä väärässä oloa konkreettisesti sinun silmissäsi pyydetään anteeksi? Kuvataan oma käytös 100% kuten sinä sen koit (riipumatta miten itse sen koki) ja pahoitellaan? Ja jos anteeksipyytäjän kuvaus poikkeaa milliäkään sinun kokemuksestasi niin anteeksipyyntö ei lle aito?

Onko muitten kokemuksilla mitään tilaa sinun maailmassasi? ( ei tarvitse vastata, tiedän jo - ei ole resursseja ei kiinnosta)

"Miten sitä väärässä oloa konkreettisesti sinun silmissäsi pyydetään anteeksi? Kuvataan oma käytös 100% kuten sinä sen koit (riipumatta miten itse sen koki) ja pahoitellaan? Ja jos anteeksipyytäjän kuvaus poikkeaa milliäkään sinun kokemuksestasi niin anteeksipyyntö ei lle aito?"

Mitään "omaa kokemusta" ei ole tässä mun keississä olemassakaan, kun kuuntelen toisen henkilön kertomusta siitä, mitä hänelle sattui. Vaan otetaan kantaa siihen, mitä toiselle on tapahtunut.

Jos itse epäilee ettei toinen

- puhu totta

- ymmärrä oikein, mitä tilanteessa tapahtui

- on vainoharhainen tulkinnoissaan

se on eri asia (mutta äiti ei väittänyt mitään noistakaan).

Mikä olisi esimerkki muunlaisesta tilanteesta? Anna yksi, jos haluat mun selittävän näitä, vaikka tämä on aivan turhaa, tajuat nämä itsekin samoin. Itse en nyt keksi tähän ehkä oikeaa.

ap

Selvennetään. En tarkoita nyt tätä nimenomaista suurta jouludraamaa vaan yleisesti vaatimustasi siitä, että äitisi pitää pyytää anteeksi "vähän kaikkea". Mikä olisi se tapa joka sinua tyydyttäisi, kykrneekö ihminen siihen ilman sinun tekemää tarkkaa käsikirjoitusta.

Sinähän olet hyvin tarkka ketjusi aihealueesta ja tätä ei ole julistettu vain jouludraamaa koskevaksi ;)

Vierailija kirjoitti:

Vierailija kirjoitti:

Vierailija kirjoitti:

Vierailija kirjoitti:

Vierailija kirjoitti:

Vierailija kirjoitti:

Vierailija kirjoitti:

Vierailija kirjoitti:

Vierailija kirjoitti:

Siis lähinnä varmaan itsestäni. Joudun rakastamaan vain itseäni, nyyyyyh.

ap

Kyllä, narsisti rakastaa vain itseään.

Ei ole rahkeita muuhun. Jos sulle on niin helvetin tärkeää koko ajan saada muilta jotain, niin kukahan tässä se narsisti on?

ap

Ei minun tarvitse saada koko ajan muilta jotain. Saan rakkautta lähimmäiltäni silti. Sinun tarvitsee saada se ns.rakkaus muilta. Et edes tiedä mitä rakkaus tarkoittaa. Se ei ole yhtään sitä mitä sinä luulet sen olevan. Sitä ei voi pakottaa. Joten sinä olet narsisti.

En minä pakota ketään minua rakastamaan. Mutta sun on helppo sanoa, koska saat rakkautta. Oletan, että saat olla oma itsesi, eikä sinun tarvitse esittää, kokeaksesi rakkautta.

ap

Kyllä sinä pakotat jatkuvasti sinun äitiäsi rakastamaan sinua. Eli sinun mielestäsi äitisi tekemät ”vääryydet” ja niiden myöntäminen on tae rakkaudesta sinua kohtaan. Ei, rakkaus ei tarkoita sitä meille muille. Ainoastaan sinulle, koska olet sairas.

Ei äitini tekemät vääryydet ole minulle osoitus hänen rakkaudestaan. Mitä sä oikein meinaat? Sen myöntäminen, että hän erehtyy, onko se rakkautta?

ap

Et taaskaan oikeasti lukenut mitä edellinen kommentoija kirjoitti sinulle. Tarrasit vain pätkään ja jumituit siihen.

Kun niin kovasti kaipaat "jotain" tältä anonyymilaumalta niin suo meille edes sen verran, että oikeasti luet mitä sinulle kirjoitetaan.

Mitä? En mä voi keskustella aiheesta, että "äitini tekemät vääryydet osoittavat hänen rakkauttaan mua kohtaan", koska en todellakaan ajattele niin. Ymmärsinkö väärin, että hän sanoi noin?

ap

Vierailija kirjoitti:

Vierailija kirjoitti:

Vierailija kirjoitti:

Vierailija kirjoitti:

Vierailija kirjoitti:

Vierailija kirjoitti:

Vierailija kirjoitti:

Vierailija kirjoitti:

Vierailija kirjoitti:

Vierailija kirjoitti:

Vierailija kirjoitti:

Toisekseen, miksei äiti halua tietää, millainen mä oikeasti olen, ja mitä mä oikeasti haluan ja mitä mieltä mä oikeasti olen? Siis aivan idioottia toivoa, etten oikaisi äidille, jos se kuvittelee musta paskaa. Äidistäkö tämä on huono asia? Miksi ihmeessä? Eikö se kestä totuutta mun persoonasta? Varsinkin kun se persoona jonka se saa minusta, kun se ei kestä oikeaa on paljon paskempi, koska raivoan äidille, kun se ei kieltää minäni.

ap

Ap, sinun ja äitisi tilanteessa etäisyys saattaisi auttaa. Äitisi ei nyt kykene olemaan sinulle rakastava äiti jota kaipaat? Ja se että äitisi ei kykene hyväksymään sinua omana itsenäsi sattuu sinuun ehkä eniten? Mun mielestä sun kannattaisi katkaista välit äitiisi. Minkä ikäinen olet? Asutko samassa taloudessa äitisi kanssa? Kun olette erossa toisistanne vuoden niin ehkä hän sitten huomaa että et ole enää pikkulapsi, jota äitisi voi alistaa vaan sinua tulee kunnioittaa omana itsenäsi.

Ap on yli nelikymppinen nainen, jolla on oma perhe. Äiti on juttujen perusteella ihan normaali ihminen vikoineen päivineen, Ap mielisairas, joka vainoaa sekä äitiään että perhettään. Eikä suostu jättämään vanhaa äitiään rauhaan, vaikka sanottaisiin mitä, koska hänen elämänsä sisältö on nyt kostaa hevoslehtien serkulle lainaaminen loputtomalla piinaamisella.

Olen erimieltä asiasta. Jos apn äiti on piinannut lastaan tämän ollessa nuori ja aiheuttanut hänelle traumat jotka piinaa vielä nelikymppisenä niin kyllä tuo apn äiti on mielisairas. Ja tiedättehän tutkimuksen että äidin mielisairaus/psyykkinen epävakaus on suurimpia riskejä lapsen mielenterveydelle.

Ap vain ei ole koskaan kertonut, mitä pahaa äiti olisi tehnyt. Pahimpia asioita on ollut se, että äiti kyläpaikasta lähdettyä on sanonut, ettei Ap olisi saanut kinuta kotiinlähtöä. Mikä on täysin normaalia kasvattamista.

Ja jos äidissä on vikaa, niin sitä suuremmalla syyllä pitäisi ottaa etäisyyttä. Mutta Ap ei halua, koska haluaa pitää äitinsä uhrianaan, ja mieluummin, kuin hoitaisi itsensä ja omat lapsensa kuntoon, haluaa piinata äitiään jatkuvasti.

Haluaisin todella tietää, mitä tapahtuisi jos äiti pyytäisi anteeksi?..

Tiesin jo lapsena, että ns. parempi väki on hullua. Nyt siitä on todisteet.

Ehkä on jo pyytänytkin. AP kun tulkkaa kaikkien sanomiset vähän eksoottisella tavalla niin on saattanut mennä ohi. Todnäk on olemassa vain yksi absoluuttisesti oikea tapa ja kaikki muu on vallankäyttöä.

Ei ole. Sillälailla pyydetään anteeksi, että myönnetään olevansa väärässä, ja äiti ei ole sitä tehnyt koskaan. Luulin aiemmin siksi, että hänessä ei ole vikoja.

ap

Mitä tuo "myöntää olevansa väärässä" käytännössä tarkoittaa? Entä jos ei ollut väärässä, mutta muuten käyttäytyi huonosti, miten silloin pyydetään anteeksi? Entä jos kokee olleensa oikeassa, mutta paskamyrskyltä välttyäkseen on valmis "olemaan väärässä", miten silloin pyydetään anteeksi?

Miten sitä väärässä oloa konkreettisesti sinun silmissäsi pyydetään anteeksi? Kuvataan oma käytös 100% kuten sinä sen koit (riipumatta miten itse sen koki) ja pahoitellaan? Ja jos anteeksipyytäjän kuvaus poikkeaa milliäkään sinun kokemuksestasi niin anteeksipyyntö ei lle aito?

Onko muitten kokemuksilla mitään tilaa sinun maailmassasi? ( ei tarvitse vastata, tiedän jo - ei ole resursseja ei kiinnosta)

"Miten sitä väärässä oloa konkreettisesti sinun silmissäsi pyydetään anteeksi? Kuvataan oma käytös 100% kuten sinä sen koit (riipumatta miten itse sen koki) ja pahoitellaan? Ja jos anteeksipyytäjän kuvaus poikkeaa milliäkään sinun kokemuksestasi niin anteeksipyyntö ei lle aito?"

Mitään "omaa kokemusta" ei ole tässä mun keississä olemassakaan, kun kuuntelen toisen henkilön kertomusta siitä, mitä hänelle sattui. Vaan otetaan kantaa siihen, mitä toiselle on tapahtunut.

Jos itse epäilee ettei toinen

- puhu totta

- ymmärrä oikein, mitä tilanteessa tapahtui

- on vainoharhainen tulkinnoissaan

se on eri asia (mutta äiti ei väittänyt mitään noistakaan).

Mikä olisi esimerkki muunlaisesta tilanteesta? Anna yksi, jos haluat mun selittävän näitä, vaikka tämä on aivan turhaa, tajuat nämä itsekin samoin. Itse en nyt keksi tähän ehkä oikeaa.

ap

Selvennetään. En tarkoita nyt tätä nimenomaista suurta jouludraamaa vaan yleisesti vaatimustasi siitä, että äitisi pitää pyytää anteeksi "vähän kaikkea". Mikä olisi se tapa joka sinua tyydyttäisi, kykrneekö ihminen siihen ilman sinun tekemää tarkkaa käsikirjoitusta.

Sinähän olet hyvin tarkka ketjusi aihealueesta ja tätä ei ole julistettu vain jouludraamaa koskevaksi ;)

Totta kai minua kiinnostaa tietää, miten hän koki asian. Mutta saanko sitä ikinä kuulla? En. Aina on kyse minusta. Esim. minua loukkasi kun en saanut viljellä porkkanoita niin kuin halusin ja mikä oli vieläpä ns. oikea tapa, eli tehokkain, kun olin viettänyt vuoden viljelyäkin opettavalla kurssilla.

Niin äiti sanoo mulle, että mun pitää panna porkkanat savimaassa syvennykseen.

Sanoin, että ei, kun haluan laittaa ne kohopenkkiin, ja laitan. Niin äiti haukkui mulle sitä koko ajan, niin että meni ihan maku viljelystä.

En saanut ikinä mitään selitystä sille, "miten hän sen koki".

Hän on täysin vapaa tulemaan nyyhkyttämään ja kertomaan mulle sen, miten hän sen koki loukatessaan siinä minua.

ap

Vierailija kirjoitti:

Vierailija kirjoitti:

Vierailija kirjoitti:

Vierailija kirjoitti:

Vierailija kirjoitti:

Vierailija kirjoitti:

Vierailija kirjoitti:

Vierailija kirjoitti:

Vierailija kirjoitti:

Siis lähinnä varmaan itsestäni. Joudun rakastamaan vain itseäni, nyyyyyh.

ap

Kyllä, narsisti rakastaa vain itseään.

Ei ole rahkeita muuhun. Jos sulle on niin helvetin tärkeää koko ajan saada muilta jotain, niin kukahan tässä se narsisti on?

ap

Ei minun tarvitse saada koko ajan muilta jotain. Saan rakkautta lähimmäiltäni silti. Sinun tarvitsee saada se ns.rakkaus muilta. Et edes tiedä mitä rakkaus tarkoittaa. Se ei ole yhtään sitä mitä sinä luulet sen olevan. Sitä ei voi pakottaa. Joten sinä olet narsisti.

En minä pakota ketään minua rakastamaan. Mutta sun on helppo sanoa, koska saat rakkautta. Oletan, että saat olla oma itsesi, eikä sinun tarvitse esittää, kokeaksesi rakkautta.

ap

Sinähän saat rakkautta. Siltä mieheltäsi joka ei koskaan ole sinulle riittävä js niiltä lapsiltasi jotka aina tulevat olemaan sinulle liian tylsiä. Ja sinähän saat olla oma itsesi ja siitä huolimatta miehesi rakastaa sinua. Ethän sinä tee myönnytyksiä kenellekään.

En tunne sitä rakkaudeksi. En saisi sitä, vaikka en olisi koskaan mennyt mieheni kanssa yhteen. Olisin aivan yhtä vähän rakastettu silloinkin. Olen siis rakastetuksitulemisen tunteen kannalta ollut väärän miehen kanssa aina, mutta se ei olisi muuttunut, vaikka en olisi ollut hänen kanssaan. Olisin silti tuntenut itseni hylätyksi ja yksinäiseksi aivan missä tahansa kenen kanssa tahansa. Se johtuu siitä, etten ole etsinyt enkä löytänyt miehiä, enkä ihmisiä, jotka riittävät minulle, koska äiti oli sitä mieltä, että vähempi riittää minulle.

ap

Eli kyse ei ole siitä, etteikö sinua rakasteta vaan siitä, että sinua ei rakasteta "oikealla tavalla".

Sinun ehkä pitäisi muuttaa tuota ilmaisua "ihmisiä, jotka riittävät minulle", koska se saa sinut kuulostamaan vain ja ainoastaan ylemmyydentuntoiselts mulkulta.

Jos joka tapauksessa tunnet olevasi yksin niin silloin olisi parempi, että oikeasti olet yksin kuin, että pakotat itseäsi rakastavan ihmisen olemaan yksinäinen kanssasi. Koska tuo on suurinta julmuutta.

Suurinta julmuutta on sinun tapasi puhua. En minä pakota ketään olemaan missään. Sinänsä on oikein, että koska kerran tunnen olevani yksin, että olen yksin, mutta se on teidän toisten vika. Siis ei juuri teidän, vaan jokaisen aikuisen, joka ei auttanut minua lapsena.

ap

Nytkö se rehellinen puhe onkin julmuutta? Etkö sinä juuri tätä peräänkuuluttanut. Että pitää olla rehellinen!

Eikö ollut julmaa mennä naimisiin miehen kanssa joka rakastaa sinua, mutta sinä et häntä? Eikö ollut julmaa hankkia hänen kanssaan lapsia joita et halunnut?

Eikö ole erityisen julmaa luistella vastuusta näiden julmien tekojen suhteen ja syyttää muita.

SINÄ nämä päätökset teit, ei äitisi.

Mutta jos hän haluaisi pyytää anteeksi, että loukkasi mua viljely-asiassa, niin hän voi myöntää, että oli väärässä

a) puuttuessaan koko tapaani viljellä

b) siinä, että porkkanat pitää panna syvennykseen, jossa ei ole optimaalisesti lämpöä, ja jossa vesi lilluu

c) koittaessaan määrätä sitä, mitä tein.

ap

Mutta toki hän voi tulla nyyhkyttämään sitä, mikä oli hänen kokemuksensa asiassa, joka niin estää nyt pyytämästä anteeksi. Maapalanenkin oli minun tai jos ei silloin vielä ollut, niin minun isäni äidin. Ei hänen.

ap

Vierailija kirjoitti:

Vierailija kirjoitti:

Vierailija kirjoitti:

Vierailija kirjoitti:

Vierailija kirjoitti:

Vierailija kirjoitti:

Vierailija kirjoitti:

Vierailija kirjoitti:

Vierailija kirjoitti:

Vierailija kirjoitti:

Siis lähinnä varmaan itsestäni. Joudun rakastamaan vain itseäni, nyyyyyh.

ap

Kyllä, narsisti rakastaa vain itseään.

Ei ole rahkeita muuhun. Jos sulle on niin helvetin tärkeää koko ajan saada muilta jotain, niin kukahan tässä se narsisti on?

ap

Ei minun tarvitse saada koko ajan muilta jotain. Saan rakkautta lähimmäiltäni silti. Sinun tarvitsee saada se ns.rakkaus muilta. Et edes tiedä mitä rakkaus tarkoittaa. Se ei ole yhtään sitä mitä sinä luulet sen olevan. Sitä ei voi pakottaa. Joten sinä olet narsisti.

En minä pakota ketään minua rakastamaan. Mutta sun on helppo sanoa, koska saat rakkautta. Oletan, että saat olla oma itsesi, eikä sinun tarvitse esittää, kokeaksesi rakkautta.

ap

Sinähän saat rakkautta. Siltä mieheltäsi joka ei koskaan ole sinulle riittävä js niiltä lapsiltasi jotka aina tulevat olemaan sinulle liian tylsiä. Ja sinähän saat olla oma itsesi ja siitä huolimatta miehesi rakastaa sinua. Ethän sinä tee myönnytyksiä kenellekään.

En tunne sitä rakkaudeksi. En saisi sitä, vaikka en olisi koskaan mennyt mieheni kanssa yhteen. Olisin aivan yhtä vähän rakastettu silloinkin. Olen siis rakastetuksitulemisen tunteen kannalta ollut väärän miehen kanssa aina, mutta se ei olisi muuttunut, vaikka en olisi ollut hänen kanssaan. Olisin silti tuntenut itseni hylätyksi ja yksinäiseksi aivan missä tahansa kenen kanssa tahansa. Se johtuu siitä, etten ole etsinyt enkä löytänyt miehiä, enkä ihmisiä, jotka riittävät minulle, koska äiti oli sitä mieltä, että vähempi riittää minulle.

ap

Eli kyse ei ole siitä, etteikö sinua rakasteta vaan siitä, että sinua ei rakasteta "oikealla tavalla".

Sinun ehkä pitäisi muuttaa tuota ilmaisua "ihmisiä, jotka riittävät minulle", koska se saa sinut kuulostamaan vain ja ainoastaan ylemmyydentuntoiselts mulkulta.

Jos joka tapauksessa tunnet olevasi yksin niin silloin olisi parempi, että oikeasti olet yksin kuin, että pakotat itseäsi rakastavan ihmisen olemaan yksinäinen kanssasi. Koska tuo on suurinta julmuutta.

Suurinta julmuutta on sinun tapasi puhua. En minä pakota ketään olemaan missään. Sinänsä on oikein, että koska kerran tunnen olevani yksin, että olen yksin, mutta se on teidän toisten vika. Siis ei juuri teidän, vaan jokaisen aikuisen, joka ei auttanut minua lapsena.

ap

Nytkö se rehellinen puhe onkin julmuutta? Etkö sinä juuri tätä peräänkuuluttanut. Että pitää olla rehellinen!

Eikö ollut julmaa mennä naimisiin miehen kanssa joka rakastaa sinua, mutta sinä et häntä? Eikö ollut julmaa hankkia hänen kanssaan lapsia joita et halunnut?

Eikö ole erityisen julmaa luistella vastuusta näiden julmien tekojen suhteen ja syyttää muita.

SINÄ nämä päätökset teit, ei äitisi.

Mutta kun en minä pakota ketään olemaan kanssani. Myönnätkö alkuun sen? Myönnätkö? Ellet, millä pakotan?

ap

Vierailija kirjoitti:

Vierailija kirjoitti:

Vierailija kirjoitti:

Vierailija kirjoitti:

Vierailija kirjoitti:

Vierailija kirjoitti:

Vierailija kirjoitti:

Vierailija kirjoitti:

Vierailija kirjoitti:

Vierailija kirjoitti:

Vierailija kirjoitti:

Vierailija kirjoitti:

Toisekseen, miksei äiti halua tietää, millainen mä oikeasti olen, ja mitä mä oikeasti haluan ja mitä mieltä mä oikeasti olen? Siis aivan idioottia toivoa, etten oikaisi äidille, jos se kuvittelee musta paskaa. Äidistäkö tämä on huono asia? Miksi ihmeessä? Eikö se kestä totuutta mun persoonasta? Varsinkin kun se persoona jonka se saa minusta, kun se ei kestä oikeaa on paljon paskempi, koska raivoan äidille, kun se ei kieltää minäni.

ap

Ap, sinun ja äitisi tilanteessa etäisyys saattaisi auttaa. Äitisi ei nyt kykene olemaan sinulle rakastava äiti jota kaipaat? Ja se että äitisi ei kykene hyväksymään sinua omana itsenäsi sattuu sinuun ehkä eniten? Mun mielestä sun kannattaisi katkaista välit äitiisi. Minkä ikäinen olet? Asutko samassa taloudessa äitisi kanssa? Kun olette erossa toisistanne vuoden niin ehkä hän sitten huomaa että et ole enää pikkulapsi, jota äitisi voi alistaa vaan sinua tulee kunnioittaa omana itsenäsi.

Ap on yli nelikymppinen nainen, jolla on oma perhe. Äiti on juttujen perusteella ihan normaali ihminen vikoineen päivineen, Ap mielisairas, joka vainoaa sekä äitiään että perhettään. Eikä suostu jättämään vanhaa äitiään rauhaan, vaikka sanottaisiin mitä, koska hänen elämänsä sisältö on nyt kostaa hevoslehtien serkulle lainaaminen loputtomalla piinaamisella.

Olen erimieltä asiasta. Jos apn äiti on piinannut lastaan tämän ollessa nuori ja aiheuttanut hänelle traumat jotka piinaa vielä nelikymppisenä niin kyllä tuo apn äiti on mielisairas. Ja tiedättehän tutkimuksen että äidin mielisairaus/psyykkinen epävakaus on suurimpia riskejä lapsen mielenterveydelle.

Ap vain ei ole koskaan kertonut, mitä pahaa äiti olisi tehnyt. Pahimpia asioita on ollut se, että äiti kyläpaikasta lähdettyä on sanonut, ettei Ap olisi saanut kinuta kotiinlähtöä. Mikä on täysin normaalia kasvattamista.

Ja jos äidissä on vikaa, niin sitä suuremmalla syyllä pitäisi ottaa etäisyyttä. Mutta Ap ei halua, koska haluaa pitää äitinsä uhrianaan, ja mieluummin, kuin hoitaisi itsensä ja omat lapsensa kuntoon, haluaa piinata äitiään jatkuvasti.

Haluaisin todella tietää, mitä tapahtuisi jos äiti pyytäisi anteeksi?..

Tiesin jo lapsena, että ns. parempi väki on hullua. Nyt siitä on todisteet.

Ehkä on jo pyytänytkin. AP kun tulkkaa kaikkien sanomiset vähän eksoottisella tavalla niin on saattanut mennä ohi. Todnäk on olemassa vain yksi absoluuttisesti oikea tapa ja kaikki muu on vallankäyttöä.

Ei ole. Sillälailla pyydetään anteeksi, että myönnetään olevansa väärässä, ja äiti ei ole sitä tehnyt koskaan. Luulin aiemmin siksi, että hänessä ei ole vikoja.

ap

Mitä tuo "myöntää olevansa väärässä" käytännössä tarkoittaa? Entä jos ei ollut väärässä, mutta muuten käyttäytyi huonosti, miten silloin pyydetään anteeksi? Entä jos kokee olleensa oikeassa, mutta paskamyrskyltä välttyäkseen on valmis "olemaan väärässä", miten silloin pyydetään anteeksi?

Miten sitä väärässä oloa konkreettisesti sinun silmissäsi pyydetään anteeksi? Kuvataan oma käytös 100% kuten sinä sen koit (riipumatta miten itse sen koki) ja pahoitellaan? Ja jos anteeksipyytäjän kuvaus poikkeaa milliäkään sinun kokemuksestasi niin anteeksipyyntö ei lle aito?

Onko muitten kokemuksilla mitään tilaa sinun maailmassasi? ( ei tarvitse vastata, tiedän jo - ei ole resursseja ei kiinnosta)

"Miten sitä väärässä oloa konkreettisesti sinun silmissäsi pyydetään anteeksi? Kuvataan oma käytös 100% kuten sinä sen koit (riipumatta miten itse sen koki) ja pahoitellaan? Ja jos anteeksipyytäjän kuvaus poikkeaa milliäkään sinun kokemuksestasi niin anteeksipyyntö ei lle aito?"

Mitään "omaa kokemusta" ei ole tässä mun keississä olemassakaan, kun kuuntelen toisen henkilön kertomusta siitä, mitä hänelle sattui. Vaan otetaan kantaa siihen, mitä toiselle on tapahtunut.

Jos itse epäilee ettei toinen

- puhu totta

- ymmärrä oikein, mitä tilanteessa tapahtui

- on vainoharhainen tulkinnoissaan

se on eri asia (mutta äiti ei väittänyt mitään noistakaan).

Mikä olisi esimerkki muunlaisesta tilanteesta? Anna yksi, jos haluat mun selittävän näitä, vaikka tämä on aivan turhaa, tajuat nämä itsekin samoin. Itse en nyt keksi tähän ehkä oikeaa.

ap

Selvennetään. En tarkoita nyt tätä nimenomaista suurta jouludraamaa vaan yleisesti vaatimustasi siitä, että äitisi pitää pyytää anteeksi "vähän kaikkea". Mikä olisi se tapa joka sinua tyydyttäisi, kykrneekö ihminen siihen ilman sinun tekemää tarkkaa käsikirjoitusta.

Sinähän olet hyvin tarkka ketjusi aihealueesta ja tätä ei ole julistettu vain jouludraamaa koskevaksi ;)

Totta kai minua kiinnostaa tietää, miten hän koki asian. Mutta saanko sitä ikinä kuulla? En. Aina on kyse minusta. Esim. minua loukkasi kun en saanut viljellä porkkanoita niin kuin halusin ja mikä oli vieläpä ns. oikea tapa, eli tehokkain, kun olin viettänyt vuoden viljelyäkin opettavalla kurssilla.

Niin äiti sanoo mulle, että mun pitää panna porkkanat savimaassa syvennykseen.

Sanoin, että ei, kun haluan laittaa ne kohopenkkiin, ja laitan. Niin äiti haukkui mulle sitä koko ajan, niin että meni ihan maku viljelystä.

En saanut ikinä mitään selitystä sille, "miten hän sen koki".

Hän on täysin vapaa tulemaan nyyhkyttämään ja kertomaan mulle sen, miten hän sen koki loukatessaan siinä minua.

ap

Äiti lainasi heppalehdet. Käski siivoamaan. Kyseenalaisti musiikkimaun. Oli erimieltä porkkanan kasvatuksesta. Käski käyttäytymään kylässä. Ja kusipää ukko antaa tylsien kersojen tuoda kiviä sisään.

Sulla on kyllä ollut todella rankka elämä. Tossa jää hyväksikäytöt ja perheväkivalta kyllä kakkoseksi. Miten sä oot noinkin "selväjärkisenä" kestänyt....