Oletteko katkaiseet välinne vanhempiin tai muihin läheisiin, jos nämä eivät koskaan myönnä olevansa väärässä ja syyttävät teitä riitelystä?

Lopeta

Lopeta

Lopeta

Lopeta

Lopeta

Lopeta

Lopeta

Lopeta

Vierailija kirjoitti:

Vierailija kirjoitti:

Vierailija kirjoitti:

Vierailija kirjoitti:

Vierailija kirjoitti:

Vierailija kirjoitti:

Vierailija kirjoitti:

Vierailija kirjoitti:

Vierailija kirjoitti:

Vierailija kirjoitti:

Vierailija kirjoitti:

Vierailija kirjoitti:

Vierailija kirjoitti:

Vierailija kirjoitti:

Vierailija kirjoitti:

Äitini on ammattiloukkaantuja, oikea mielensä pahoittamisen mestari, jonka kanssa on mahdotonta käydä normaalia keskustelua, koska hän loukkaantuu ihan tavallisista asioista. Esimerkiksi kun olin tehnyt lihamureketta ja kehuin että tuli tosi hyvää, koska laitoin taikinaan kermaviiliä ja sinappia, äiti loukkaantui, koska ei itse laita niitä mureketaikinaan. Hänen mielestään olin siis moittinut hänen lihamurekkeitaan. Kolme päivää hän asiaa jauhoi ja lopputuloksena oli sitä mieltä, että minä pidin häntä ihan kelvottomana kokkina. Voisin kertoa vastaavia esimerkkejä satoja. En ole 35 vuodessa vielä oppinut ns. "turvallisia" keskusteluaiheita, koska hän repii loukkaantumisen aiheen ihan mistä vaan.

Viiteen vuoteen emme ole olleet juurikaan tekemisissä enää. En ole varsinaisesti katkaissut välejä, koska äiti älysi itse vähentää omaa yhteydenpitoaan kun minä lakkasin soittelemasta. Nykyään puhutaan puhelimessa pari kertaa vuodessa. Tai lähinnä äiti puhuu ja valittaa muista ihmisistä. Itse en viitsi paljon mitään sanoa, tosin siitäkin äiti suuttuu, koska en osoita ollenkaan kiinnostusta hänen elämäänsä. Huoh...

Kyllähän toi nyt vähän itsensä korottamista oli. Mulla on mielestäni tuossa hyvät tuntosarvet, etten sano muille noin, ellen tiedä, että heillä on itsetunto kunnossa. Noin, nyt kohotin itseäni myös.

ap

Itsensä korottamista se, että onnistui lihamurekkeen teossa?? Mitä ihmettä?? Jännä juttu että kukaan muu, jolle siitä kerroin, ei kokenut sitä noin. Mullekin kermaviilistä ja sinapista vinkkasi yksi työkaveri ja minä olin vain iloinen. Miksi ihmeessä tuollaisesta pitäisi loukkaantua?

Ei vaan se että sanoo noin että tästä tuli hyvää koska laitoin taikinaan kermaviiliä ja sinappia, se on lause jolla poljetaan murekkeet, joissa niitä ei ole. Kääntäen siis sanoit, että niistä ei tule hyvää, koska niihin ei laitettu.

ap

vetää hiljaseks nämä sinun tulkinnat. Jos äitis olis sulle vastaavaa sanonut niin olis vauva palsta laulanut viikkotolkulla.....

Ei se ole minun mielipiteeni, vaan psykologiaa. Jos sanoo, että "tämä on hyvää, koska tässä on asiaa X", niin sen vastinpari on "tämä ei ole hyvää, koska tässä ei ole asiaa X."

Eri asia on, milloin ihminen mielessään kelaa vastineita toisten hänelle sanomiin asioihin.

Esim. jos kuninkaallisista sanoisi, että he ovat sivistyneitä, koska ovat kuninkaallisia, niin oisko se sulle ihan ok lause?

ap

Kyse on lihamurekkeesta. Jos jossain vaiheessa tunnen tarvetta "kelailla vastineita" lihamurekkeeseen liittyviin kommentteihin hankkiudun hoitoon.

No jos täällä palstalla menee sanomaan jossain kuninkaallisista keskustelevassa ketjussa, että kuninkaalliset ovat sivistyneitä, koska ovat kuninkaallisia, niin ihan varmasti joku tulee siihen triggeröityneenä selittämään jotain, josta näkyy tarve selittää, että "niin mäkin olen" vaikka siis lauseellahan ei mitenkään kosketettu muiden sivistystasoa.

ap

Etkö nyt vaan voisi myöntää olevasi väärässä? Sitähän sinä muillekin täällä jankkaat höpöperusteluitasi ajasta ikuisuuteen?

En minä ole tuossa väärässä.

ap

Pystytkö antamaan yhden esimerkin tilanteesta, jossa olet elämäsi aikana ollut väärässä? Vai onko se väärässä oleminen vain muiden ihmisten etuoikeus?

Oletin, että palstalla valtaosa haluaa, että heiltä kysytään, ennen kuin sisään tuodaan kiviä lasten leikkikaluiksi.

ap

Niin, mutta olitko VÄÄRÄSSÄ siinä, ettet antanut miehesi päättää tasavertaisesti kotinne säännöistä?

Vai oliko ainoa ’virheesi’ se, että et ymmärtänyt, kuinka tyhmiä me muut olimme?

Tässä sen just näkee, mikä on naisten asenne kotiinsa. Jos he ovat jo valmiiksi hyväksyneet, että kivien tuominen sisälle on ok, niin se, että mies päättää tehdä niin on heille "asian päättämistä yhdessä". He olettavat, että kaikilla naisilla on kotiinsa niin absoluuttinen valta, että tietenkään mies ei edes koittaisi kenenkään villeissä unelmissa tehdä sellaista, mitä he eivät hyväksyisi. Siksi kaikkea, mitä mies yksin päättää, voi heistä huoletta kutsua yhteiseksi päätökseksi. Vaikki siitä ollut kysymys.

ap

Ei, vaan mies saa päättää myös sellaista, mistä minä en pidä. En pidä aseista. Silti meillä on lapsilla netfpyssyjä ja miehellä oikeita. Minä en niitä hyväksy, mutta minä en pakota muita ihmisiä ympärilläni elämään vain minun vaatimusteni mukaan.

Jos heitän nerfpyssyt roskiin (mielelläni niin tekisin) toimisin väärin. Kuten sinä toimit niiden kivien kohdalla.

Et sinä toimisi siinä väärin, jos sinä sanoisit miehellesi, että et vaan hyväksy niitä. Miehesi tulisi sitten miettiä miten paljon sinua arvostaa.

ap

Vierailija kirjoitti:

Vai oletteko vaan tekemisissä? Äitini on tuollainen, ei koskaan myönnä olevansa väärässä, vaikka on. Miettikää, miten väärän kuvan hän maailmasta mulle opetti.

Ei tarvitse miettiä tuollaisia kun en alennu riitelemään kenenkään kanssa.

Vierailija kirjoitti:

Vierailija kirjoitti:

Vierailija kirjoitti:

Vierailija kirjoitti:

Vierailija kirjoitti:

Vierailija kirjoitti:

Vierailija kirjoitti:

Toisekseen, miksei äiti halua tietää, millainen mä oikeasti olen, ja mitä mä oikeasti haluan ja mitä mieltä mä oikeasti olen? Siis aivan idioottia toivoa, etten oikaisi äidille, jos se kuvittelee musta paskaa. Äidistäkö tämä on huono asia? Miksi ihmeessä? Eikö se kestä totuutta mun persoonasta? Varsinkin kun se persoona jonka se saa minusta, kun se ei kestä oikeaa on paljon paskempi, koska raivoan äidille, kun se ei kieltää minäni.

ap

Ap, sinun ja äitisi tilanteessa etäisyys saattaisi auttaa. Äitisi ei nyt kykene olemaan sinulle rakastava äiti jota kaipaat? Ja se että äitisi ei kykene hyväksymään sinua omana itsenäsi sattuu sinuun ehkä eniten? Mun mielestä sun kannattaisi katkaista välit äitiisi. Minkä ikäinen olet? Asutko samassa taloudessa äitisi kanssa? Kun olette erossa toisistanne vuoden niin ehkä hän sitten huomaa että et ole enää pikkulapsi, jota äitisi voi alistaa vaan sinua tulee kunnioittaa omana itsenäsi.

Ap on yli nelikymppinen nainen, jolla on oma perhe. Äiti on juttujen perusteella ihan normaali ihminen vikoineen päivineen, Ap mielisairas, joka vainoaa sekä äitiään että perhettään. Eikä suostu jättämään vanhaa äitiään rauhaan, vaikka sanottaisiin mitä, koska hänen elämänsä sisältö on nyt kostaa hevoslehtien serkulle lainaaminen loputtomalla piinaamisella.

Olen erimieltä asiasta. Jos apn äiti on piinannut lastaan tämän ollessa nuori ja aiheuttanut hänelle traumat jotka piinaa vielä nelikymppisenä niin kyllä tuo apn äiti on mielisairas. Ja tiedättehän tutkimuksen että äidin mielisairaus/psyykkinen epävakaus on suurimpia riskejä lapsen mielenterveydelle.

Ap vain ei ole koskaan kertonut, mitä pahaa äiti olisi tehnyt. Pahimpia asioita on ollut se, että äiti kyläpaikasta lähdettyä on sanonut, ettei Ap olisi saanut kinuta kotiinlähtöä. Mikä on täysin normaalia kasvattamista.

Ja jos äidissä on vikaa, niin sitä suuremmalla syyllä pitäisi ottaa etäisyyttä. Mutta Ap ei halua, koska haluaa pitää äitinsä uhrianaan, ja mieluummin, kuin hoitaisi itsensä ja omat lapsensa kuntoon, haluaa piinata äitiään jatkuvasti.

Haluaisin todella tietää, mitä tapahtuisi jos äiti pyytäisi anteeksi?..

Tiesin jo lapsena, että ns. parempi väki on hullua. Nyt siitä on todisteet.

Ehkä on jo pyytänytkin. AP kun tulkkaa kaikkien sanomiset vähän eksoottisella tavalla niin on saattanut mennä ohi. Todnäk on olemassa vain yksi absoluuttisesti oikea tapa ja kaikki muu on vallankäyttöä.

Ei ole. Sillälailla pyydetään anteeksi, että myönnetään olevansa väärässä, ja äiti ei ole sitä tehnyt koskaan. Luulin aiemmin siksi, että hänessä ei ole vikoja.

ap

Vai että ei voi sanoa äitinsä olevansa väärässä ilman että on sairas? Aika ontuvaa logiikkaa kyllä teillä.

Vierailija kirjoitti:

Vierailija kirjoitti:

Vierailija kirjoitti:

Vierailija kirjoitti:

Vierailija kirjoitti:

Vierailija kirjoitti:

Vierailija kirjoitti:

Vierailija kirjoitti:

Vierailija kirjoitti:

Vierailija kirjoitti:

Vierailija kirjoitti:

Vierailija kirjoitti:

Vierailija kirjoitti:

Toisekseen, miksei äiti halua tietää, millainen mä oikeasti olen, ja mitä mä oikeasti haluan ja mitä mieltä mä oikeasti olen? Siis aivan idioottia toivoa, etten oikaisi äidille, jos se kuvittelee musta paskaa. Äidistäkö tämä on huono asia? Miksi ihmeessä? Eikö se kestä totuutta mun persoonasta? Varsinkin kun se persoona jonka se saa minusta, kun se ei kestä oikeaa on paljon paskempi, koska raivoan äidille, kun se ei kieltää minäni.

ap

Ap, sinun ja äitisi tilanteessa etäisyys saattaisi auttaa. Äitisi ei nyt kykene olemaan sinulle rakastava äiti jota kaipaat? Ja se että äitisi ei kykene hyväksymään sinua omana itsenäsi sattuu sinuun ehkä eniten? Mun mielestä sun kannattaisi katkaista välit äitiisi. Minkä ikäinen olet? Asutko samassa taloudessa äitisi kanssa? Kun olette erossa toisistanne vuoden niin ehkä hän sitten huomaa että et ole enää pikkulapsi, jota äitisi voi alistaa vaan sinua tulee kunnioittaa omana itsenäsi.

Ap on yli nelikymppinen nainen, jolla on oma perhe. Äiti on juttujen perusteella ihan normaali ihminen vikoineen päivineen, Ap mielisairas, joka vainoaa sekä äitiään että perhettään. Eikä suostu jättämään vanhaa äitiään rauhaan, vaikka sanottaisiin mitä, koska hänen elämänsä sisältö on nyt kostaa hevoslehtien serkulle lainaaminen loputtomalla piinaamisella.

Olen erimieltä asiasta. Jos apn äiti on piinannut lastaan tämän ollessa nuori ja aiheuttanut hänelle traumat jotka piinaa vielä nelikymppisenä niin kyllä tuo apn äiti on mielisairas. Ja tiedättehän tutkimuksen että äidin mielisairaus/psyykkinen epävakaus on suurimpia riskejä lapsen mielenterveydelle.

Ap vain ei ole koskaan kertonut, mitä pahaa äiti olisi tehnyt. Pahimpia asioita on ollut se, että äiti kyläpaikasta lähdettyä on sanonut, ettei Ap olisi saanut kinuta kotiinlähtöä. Mikä on täysin normaalia kasvattamista.

Ja jos äidissä on vikaa, niin sitä suuremmalla syyllä pitäisi ottaa etäisyyttä. Mutta Ap ei halua, koska haluaa pitää äitinsä uhrianaan, ja mieluummin, kuin hoitaisi itsensä ja omat lapsensa kuntoon, haluaa piinata äitiään jatkuvasti.

Mä kerron niitä koko ajan. Se, ettei ne mene jakeluusi, ei tarkoita sitä, että äitini olisi toiminut terveesti.

ap

No jos äitisi ei ole toiminut terveesti, ainoa järkevä toimintatapa on ottaa etäisyyttä, ja tähän et suostu.

Ja se kertoo väistämättä, että dynamiikka toimii täsmälleen päin vastoin kuin sinä väität. Äitisi ei pääse sinua pakoon, koska äidille olisi hyvin vaikeaa katkaista lapseensa välejä. Ja sinä häikäilemättä käytät asiaa hyväksi.

Ja kukaan ei väitä äitisi olleen virheetön. Ei kukaan ole. Jokaisen äidin ja isän kasvatuksesta löytyy virheitä. Isoja. Ja jokaisen pitää päästä niistä yli.

Kyllä mun äitini nimenomaan esiintyi virheettömänä. Etkö nyt ymmärrä? Ei koskaan myönnä että on väärässä. Ja siis olen sanonut sata kertaa, että se, etten olisi äitiin enää missään yhteydessä ei parantaisi minua yhtään. Päinvastoin, se auttaa, kun nyt näen hänessä vasta virheitä todisteineen. Etten ole vain omien lapsuudenaikaisten uskomusteni tai mielikuvieni varassa. Johon siis toki voisi luottaa, ellei tässä justiinsa ois ongelma, joka estää niihinkin luottamasta. Kun äiti käytti minuun valtaa, etten usko niihin, vaan häntä.

ap

ap

ap

En nyt oikein usko tuohon todisteiden näkemiseen. Enemmänkin on kyse siitä, että päätät jonkin asian olevan "todiste" ja tämän jälkeen sokeudut täysin kaikelle muulle.

En myöskään täysin usko (toki mahdollista) ettei äitisi koskaan ole myöntänyt olleensa väärässä, enemmänkin niin, ettei hän ole myöntänyt sitä tavalla jonka sinä hyväksyt.

No siis mulle on deal breaker ihmissuhteissa se, jos joku väittää tietävänsä mua paremmin, mitä mulle sanottiin keskustelussa, jossa tämä kolmas ihminen ei ollut paikalla, jos sekä minä ja se keskustelun toinen osapuoli olemme samaa mieltä siitä, miten meidän keskustelumme meni.

Ja äitini juuri todisti, että broke the deal.

ap

Ok, eli nyt sitten lupaat jättää äitisi rauhaan?

Haluaisin. Mutta sitten realisoituu se, ettei mulla ole äitiä.

ap

Entä sitten? Ei kaikilla ole, ja pärjäävät silti paremmin kuin sinä. Minun isälläni ei ollut isää, ja hän oli silti maailman paras isä. Joten lopeta valitus, jätä äitisi rauhaan, ja hoida oma pääsi kuntoon.

Ja mieti välillä lapsiasi.

Jotenkin tuntuu, että se on mun oma vika, mikä on siis ihan skitsofreeninen ajatus. Tiedän, ettei ole, mutta tunnetasolla se ei ole niin selvää. Äitihän vaati alistumaan manipulointiinsa, niin mulla ois äiti. Siis oma vikani, ettei ole.

ap

Vierailija kirjoitti:

Vierailija kirjoitti:

Vai oletteko vaan tekemisissä? Äitini on tuollainen, ei koskaan myönnä olevansa väärässä, vaikka on. Miettikää, miten väärän kuvan hän maailmasta mulle opetti.

Ei tarvitse miettiä tuollaisia kun en alennu riitelemään kenenkään kanssa.

Et säkään kyllä oikeasti ihan tasapainoinen ole. Äitinikään ei ole mielestään alentunut riitelemään kanssani kun olin lapsi. Niin no, eihän se yksipuolinen ruma huutaminen lapsille täysin riitelyn tunnusmerkkejä täytäkään 🙄

ap

Vierailija kirjoitti:

Vierailija kirjoitti:

Vierailija kirjoitti:

Vierailija kirjoitti:

Vierailija kirjoitti:

Vierailija kirjoitti:

Vierailija kirjoitti:

Vierailija kirjoitti:

Vierailija kirjoitti:

Vierailija kirjoitti:

Vierailija kirjoitti:

Vierailija kirjoitti:

Vierailija kirjoitti:

Vierailija kirjoitti:

Toisekseen, miksei äiti halua tietää, millainen mä oikeasti olen, ja mitä mä oikeasti haluan ja mitä mieltä mä oikeasti olen? Siis aivan idioottia toivoa, etten oikaisi äidille, jos se kuvittelee musta paskaa. Äidistäkö tämä on huono asia? Miksi ihmeessä? Eikö se kestä totuutta mun persoonasta? Varsinkin kun se persoona jonka se saa minusta, kun se ei kestä oikeaa on paljon paskempi, koska raivoan äidille, kun se ei kieltää minäni.

ap

Ap, sinun ja äitisi tilanteessa etäisyys saattaisi auttaa. Äitisi ei nyt kykene olemaan sinulle rakastava äiti jota kaipaat? Ja se että äitisi ei kykene hyväksymään sinua omana itsenäsi sattuu sinuun ehkä eniten? Mun mielestä sun kannattaisi katkaista välit äitiisi. Minkä ikäinen olet? Asutko samassa taloudessa äitisi kanssa? Kun olette erossa toisistanne vuoden niin ehkä hän sitten huomaa että et ole enää pikkulapsi, jota äitisi voi alistaa vaan sinua tulee kunnioittaa omana itsenäsi.

Ap on yli nelikymppinen nainen, jolla on oma perhe. Äiti on juttujen perusteella ihan normaali ihminen vikoineen päivineen, Ap mielisairas, joka vainoaa sekä äitiään että perhettään. Eikä suostu jättämään vanhaa äitiään rauhaan, vaikka sanottaisiin mitä, koska hänen elämänsä sisältö on nyt kostaa hevoslehtien serkulle lainaaminen loputtomalla piinaamisella.

Olen erimieltä asiasta. Jos apn äiti on piinannut lastaan tämän ollessa nuori ja aiheuttanut hänelle traumat jotka piinaa vielä nelikymppisenä niin kyllä tuo apn äiti on mielisairas. Ja tiedättehän tutkimuksen että äidin mielisairaus/psyykkinen epävakaus on suurimpia riskejä lapsen mielenterveydelle.

Ap vain ei ole koskaan kertonut, mitä pahaa äiti olisi tehnyt. Pahimpia asioita on ollut se, että äiti kyläpaikasta lähdettyä on sanonut, ettei Ap olisi saanut kinuta kotiinlähtöä. Mikä on täysin normaalia kasvattamista.

Ja jos äidissä on vikaa, niin sitä suuremmalla syyllä pitäisi ottaa etäisyyttä. Mutta Ap ei halua, koska haluaa pitää äitinsä uhrianaan, ja mieluummin, kuin hoitaisi itsensä ja omat lapsensa kuntoon, haluaa piinata äitiään jatkuvasti.

Mä kerron niitä koko ajan. Se, ettei ne mene jakeluusi, ei tarkoita sitä, että äitini olisi toiminut terveesti.

ap

No jos äitisi ei ole toiminut terveesti, ainoa järkevä toimintatapa on ottaa etäisyyttä, ja tähän et suostu.

Ja se kertoo väistämättä, että dynamiikka toimii täsmälleen päin vastoin kuin sinä väität. Äitisi ei pääse sinua pakoon, koska äidille olisi hyvin vaikeaa katkaista lapseensa välejä. Ja sinä häikäilemättä käytät asiaa hyväksi.

Ja kukaan ei väitä äitisi olleen virheetön. Ei kukaan ole. Jokaisen äidin ja isän kasvatuksesta löytyy virheitä. Isoja. Ja jokaisen pitää päästä niistä yli.

Kyllä mun äitini nimenomaan esiintyi virheettömänä. Etkö nyt ymmärrä? Ei koskaan myönnä että on väärässä. Ja siis olen sanonut sata kertaa, että se, etten olisi äitiin enää missään yhteydessä ei parantaisi minua yhtään. Päinvastoin, se auttaa, kun nyt näen hänessä vasta virheitä todisteineen. Etten ole vain omien lapsuudenaikaisten uskomusteni tai mielikuvieni varassa. Johon siis toki voisi luottaa, ellei tässä justiinsa ois ongelma, joka estää niihinkin luottamasta. Kun äiti käytti minuun valtaa, etten usko niihin, vaan häntä.

ap

ap

ap

En nyt oikein usko tuohon todisteiden näkemiseen. Enemmänkin on kyse siitä, että päätät jonkin asian olevan "todiste" ja tämän jälkeen sokeudut täysin kaikelle muulle.

En myöskään täysin usko (toki mahdollista) ettei äitisi koskaan ole myöntänyt olleensa väärässä, enemmänkin niin, ettei hän ole myöntänyt sitä tavalla jonka sinä hyväksyt.

No siis mulle on deal breaker ihmissuhteissa se, jos joku väittää tietävänsä mua paremmin, mitä mulle sanottiin keskustelussa, jossa tämä kolmas ihminen ei ollut paikalla, jos sekä minä ja se keskustelun toinen osapuoli olemme samaa mieltä siitä, miten meidän keskustelumme meni.

Ja äitini juuri todisti, että broke the deal.

ap

Ok, eli nyt sitten lupaat jättää äitisi rauhaan?

Haluaisin. Mutta sitten realisoituu se, ettei mulla ole äitiä.

ap

Entä sitten? Ei kaikilla ole, ja pärjäävät silti paremmin kuin sinä. Minun isälläni ei ollut isää, ja hän oli silti maailman paras isä. Joten lopeta valitus, jätä äitisi rauhaan, ja hoida oma pääsi kuntoon.

Ja mieti välillä lapsiasi.

Jotenkin tuntuu, että se on mun oma vika, mikä on siis ihan skitsofreeninen ajatus. Tiedän, ettei ole, mutta tunnetasolla se ei ole niin selvää. Äitihän vaati alistumaan manipulointiinsa, niin mulla ois äiti. Siis oma vikani, ettei ole.

ap

Mutta kyllä mä varmaan terapian avulla saan sen käännettyä siihen, että kestän ja pärjään ja löydän rakkautta jostain muualta.

Ja siis jos joku nyt ajattelee, että olen saanut äidiltä rakkautta, niin enpä taida olla saanut äidiltä, vaan uskostani, että mulla on äiti, joka rakastaa. Se on vain ehdollista. Olen ajatellut, että ehdollinen rakkaus on ihan oikein. Kaikki sanoo, ettei se ole.

ap

Siis lähinnä varmaan itsestäni. Joudun rakastamaan vain itseäni, nyyyyyh.

ap

Vierailija kirjoitti:

Siis lähinnä varmaan itsestäni. Joudun rakastamaan vain itseäni, nyyyyyh.

ap

Kyllä, narsisti rakastaa vain itseään.

Vierailija kirjoitti:

Vierailija kirjoitti:

Siis lähinnä varmaan itsestäni. Joudun rakastamaan vain itseäni, nyyyyyh.

ap

Kyllä, narsisti rakastaa vain itseään.

Ei ole rahkeita muuhun. Jos sulle on niin helvetin tärkeää koko ajan saada muilta jotain, niin kukahan tässä se narsisti on?

ap

Vierailija kirjoitti:

Vierailija kirjoitti:

Vierailija kirjoitti:

Siis lähinnä varmaan itsestäni. Joudun rakastamaan vain itseäni, nyyyyyh.

ap

Kyllä, narsisti rakastaa vain itseään.

Ei ole rahkeita muuhun. Jos sulle on niin helvetin tärkeää koko ajan saada muilta jotain, niin kukahan tässä se narsisti on?

ap

Ei minun tarvitse saada koko ajan muilta jotain. Saan rakkautta lähimmäiltäni silti. Sinun tarvitsee saada se ns.rakkaus muilta. Et edes tiedä mitä rakkaus tarkoittaa. Se ei ole yhtään sitä mitä sinä luulet sen olevan. Sitä ei voi pakottaa. Joten sinä olet narsisti.

Vierailija kirjoitti:

Siis lähinnä varmaan itsestäni. Joudun rakastamaan vain itseäni, nyyyyyh.

ap

Käyttäydyt niin karmivasti, että sua tuskin itsesi lisäksi rakastaa muut kuin ehkä Jeesus. Ja sillekin pitäis myöntää omat väärintekemiset, katua syntejään ja pyytää anteeksi. Joten voi olla siinä rajoilla Jeesuksenkin kanssa.