Mies ei hyväksy riitelyä

Sinä reagoit erimielisyyksiin riitelemällä ja pidät sitä normaalina. Mies reagoi erimielisyyksiin vetäytymällä ja pitää sitä normaalina.

Ja jos saa vielä vähän kärjistää niin sinä olet se tyypillinen suomalainen (nuori?) nainen, joka tykkää puhua tunteista ja analysoida tilanteita loputtomiin. Miehesi taas on se tyypillinen suomalainen mies, joka ei puhu tunteistaan, ei halua vatvoa menneitä ja haluaa vaan mennä eteenpäin.

Toki ymmärrän sinua. Olen itse ollut parikymppisenä tuollaisessa suhteessa. Tunnistan sen oikein hyvin.

Me erottiin lopulta. Me ei oltu tarpeeksi samanlaisia.

Nyt keski-ikäisenä olen rauhoittunut ja todennut, ettei aikuisten parisuhteisiin kuulu riidat eivätkä jatkuvat erimielisyydet. Tunteistaan puhuminen sitä vastoin kuuluu. En voisi olla miehen kanssa, joka pitää mykkäkouluja.

Vierailija kirjoitti:

Vierailija kirjoitti:

Vierailija kirjoitti:

Vierailija kirjoitti:

Mieti Mielummin omaa käytöstäsi. Miten voisit muuttaa sitä niin että ei tarvitse riidellä

Ei jokaista asiaa tarvitse jauhaa loppuun saakka

ei ehkä ihan jokaista asiaa, mutta suurimmat kuitenkin. Itselleen siinä vaan tekee pahaa, jos patoaa kaiken pettymyksen, pahan mielen ja erimielisyydet johonkin mielen sopukkaan. Eivät ne itsestään katoa mihinkään, vaan ne pitää käsitellä.

Riita on käsitteenä eri ihmisten mielessä kovinkin eri sisältöinen. Se, mitä minä kutsun keskusteluksi, voi olla mieheni mielestä riitelyä, jos aihe on vaikea tai epämiellyttävä.

Olet liian kiinni omassa näkökulmassasi. Mieti miten voit muuttaa itseäsi. Toista ei voi muuttaa.

Mieti onko sinun pakko jauhaa asiaa, joka on toiselle epämiellyttävä. Miksi on? Jos tiedät ettei siitä seuraa mitään hyvää.

Niin, ajattele vain toista, ja patoa kaikki erimielisyydet, viha, ahdistus jne.  Sairastu, ettei toiselle tule paha mieli.

Eihän sitä asiaa tarvitse jauhaa, jos se kerralla käydään läpi. Ja joskus on todellakin pakko käydä läpi epämiellyttäviäkin asioita, esim. jos toinen ei vaikkapa osallistu ikinä siivoukseen. Tai ostelee turhaa sälää kämpän täyteen (velkarahalla) Sitäkö pitäisi ikuisesti sietää, olla sanomatta mitään, kun toinen kokee aiheen epämiellyttäväksi?

Ei tasapainoinen ihminen sairastu mainitsemistasi asioista. Eikä jää niitä jauhamaankaan.

Omat rajat voi pitää ja tuoda ne esille ilman jauhamista tai riidan haastamista. Kannattaa miettiä miten haluaa asiat sanoa. Jauhamalla vai niin että asiat sovitaan. Sopiminen on mahdollista vain kun esittää asiat niin ettei toinen ole syytettynä. Esim siivoaminen, sen ei tarvitse mennä vain toisen ehdoilla. Tai raha-asiat, tässä taloudessa ei velkaannuta. Ei sellaisesta kannata jauhaa. Ilmaisee omat rajansa

Nuorena olin itsekin jauhaja, onneksi ihminen kasvaa

Olen ollut mieheni kanssa yhdessä 20 vuotta ja ensimmäiset riitamme tulivat vasta joskus neljän vuoden yhdessäolon jälkeen. Tai ehkä niitä olisi ollut ennen sitäkin, mutta olin silloin nuori ja tein kaikkeni, että sain hyvitettyä riidan pois ja miehen taas iloiseksi. Senhän tietää, että siitä ei tullut mitään. Mieheni oli juuri sellainen, että hän lähti tilanteesta pois ja olin hänelle kuin ilmaa ennen kuin sitten hyvittelin hänet kaikin tavoin. Aikani sitä tein ja sitten räjähdin. Annoin tulla muutaman kerran valitettavasti niin täyslaidallisen, että hetkeksi osat meinasivat vaihtua ja minä jouduin lähtemään paikalta rauhoittumaan.

Sen jälkeen riitamme, joita ei ollut usein, muuttuivat niin, että mies lähti paikalta jo ajoissa pois. Kyllähän hän nyt normaalina ihmisenä tiesi, että ilman asioiden selvittelyä tästä ei ohi päästä ja hän vain katosi. Hän saattoi mennä vaikka hotelliin yöksi ja tulla sieltä muina miehinä seuraavana päivänä. Lapsille varsinkin tämä oli todella vaikeaa selittää ja myös heillä meinasi mennä luotto isäänsä kokonaan.

Aikansa katsoin tätä ja päätin, että jos jotakin tulee, niin teen yllätyshyökkäyksen asioiden puhumisen suhteen. Tiedän nyt, että käytännöllisesti katsoen ajoin hänet nurkkaan. Mies päätti hyökätä takaisin ja vaikka asia olisi ollut minkälainen, niin hyökkäys oli paras puolustus. Se meni sitten yhdeksi huutokonsertiksi koko touhu, mutta pysyin asioiden takana ja en luovuttanut, joten tuloksia tuli. Saimme näin huudettua koko stressin pois ja tiesimme molemmat, että tilanne helpottui. Lapset järjestin silloinn mummolaan, joten he eivät huutoa joutuneet kuuntelemaan.

Huutaminen ei kuitenkaan ole pitemmän päälle hyvä ratkaisu ja halusin sen loppuvan. Niinpä laitoin miehelle huolen aiheeni whatsapp-viestillä. Mietin sanavalinnat huolella ja keskityin vain olennaiseen. Myös mies sai olla silloin siellä missä oli ja viestiin kirjoitettua tekstiä on helppo muuttaa sen lähettämiseen saakka, joten pysyimme asiallisina.

Kahteenkymmeneen vuoteen mahtuu paljon, mutta nyt olemme olleet lähes riidoitta jo vuosia. Ero oli joskus tosi tosi lähellä, mutta kumpikaan meistä ei sitä halunnut, joten asiat oli pakko selvittää. Olemme taas kuin nuoripari ja kotiin on aina mukava tulla. Luotamme toisiimme ja tiedämme, että toisen huolet ovat todellisia. Toinen ei kuitenkaan jätä vaikka aina ei olisikaan niin mukavaa. Myös teini-ikäiset lapsemme ovat upeita nuoria, jotka tulevat pärjäämään. Olemme molemmat puhuneet heille tarvittaessa aikuismaisesti, mutta heidän ei ole tarvinnut riitakapuloiksi ryhtyä ja puoltaan valita. Asiat riitelevät.

Vierailija kirjoitti:

Sinä reagoit erimielisyyksiin riitelemällä ja pidät sitä normaalina. Mies reagoi erimielisyyksiin vetäytymällä ja pitää sitä normaalina.

Ja jos saa vielä vähän kärjistää niin sinä olet se tyypillinen suomalainen (nuori?) nainen, joka tykkää puhua tunteista ja analysoida tilanteita loputtomiin. Miehesi taas on se tyypillinen suomalainen mies, joka ei puhu tunteistaan, ei halua vatvoa menneitä ja haluaa vaan mennä eteenpäin.

Toki ymmärrän sinua. Olen itse ollut parikymppisenä tuollaisessa suhteessa. Tunnistan sen oikein hyvin.

Me erottiin lopulta. Me ei oltu tarpeeksi samanlaisia.

Nyt keski-ikäisenä olen rauhoittunut ja todennut, ettei aikuisten parisuhteisiin kuulu riidat eivätkä jatkuvat erimielisyydet. Tunteistaan puhuminen sitä vastoin kuuluu. En voisi olla miehen kanssa, joka pitää mykkäkouluja.

Et sitten lukeminut ap:n kirjoitusta ajatuksen kanssa, vaan riensit syyttelemään tätä, hienoa keski-ikäisyyttä... Ja kyllä, parisuhteissa tulee ja täytyy tulla asioita, joista ollaan eri mieltä. Liika analysointi on pahasta, mutta jos toinen ei edes yritä ymmärtää toisen huolia ja vetäytyy, niin sillä tavoinko huolet ratkeavat?parisuhde ei toimi tossun kanssa, parisuhde ei toimi, jos siinä ei ole toista osapuolta niin hyvässä kuin pahassakin. Parisuhteeseeni kuuluu ylä- ja alamäet ja koska ihmiset ovat erilaisia, niin ristiriitoja tulee.

Kyllä sitä nyt pari tuntia pitää pystyä odottamaan, että toinen saa rauhoituttua ja prosessoitua asioita. Monet ovat hitaita ajattelijoita, eivätkä edes tiedä, mitä asioista tuntevat ja ajattelevat, elleivät saa olla yksin. Se on ihan normaalia monille tyypeille.

Ehkä se mies on yksinkertaisesti kyllätynyt siihen, että haastat riitaa ja teet kaikkesi, että hänellä on paha olla kotona. Veljen vaimo oli tuollainen eli teki tikusta asiaa, kaikki piti käydä moneen kertaan läpi ja aihe kuitattiin sovituksi vasta sitten, kun veli sanoi, että olet oikeassa. Aika pian veli oppi sanomaan kaikkeen vaimonsa puheeseen, että tämä on oikeassa tai että tehdään niin kuin vaimo tahtoo, koska muuten olisi pitänyt keskustella ja keskustella ja keskustella siihen asti, että joka tapauksessa sen joutuu sanomaan.

Lopulta veli haki eroa ja muutti pois, koska ei enää jaksanut sitä puhumisen ja jankkaamisen määrää. Jos sanoi jotain, oli se väärin ja jos oli hiljaa, niin se oli alistava mykkäkoulu. Parempi lähteä suhteesta, jossa oikeanlainen riitely oli tärkeämpää kuin mukava yhdessäolo.

Mun exä oli tuollainen. Vetäyty jos joku vaivasi häntä itseään, vetäyty jos olin sanonut jotain väärää. Jos yritin keskustella niin saattoi sanoa lähes kaikkeen että " en tiiä"

Oli todella turhauttavaa.

Sitten kun mies riitelee kunnolla, on se narsisti. Koskaan ei voi tehdä oikein naisen kanssa.

Kyllä ap nyt itse on se ongelma enemmän kuin mies. Sinä samaistat riitelyn ja erimielisyyden. Erimielisyys on se joita tulee varmasti parisuhteissa ja muissakin suhteissa. Miten ne erimielisyydet ratkotaan on sitten se ihmisen kypsyyden merkki. Niitä voi ratkoa keskustelemalla, hauduttelemalla ja sitten keskustelemalla, keskustelut voi johtaa kompromisseihin. Tai sitten voi jättää käsittelemättä ja yrittää väistellä niitä. Tai sitten se huonoin, eli riitely. Sinä olet tällä huonoimmalla tasolla eli ratkot erimielisyyksiä riitelemällä. Miehesi yrittää väistellä niitä (joka voi johtua siitä että hän on tottunut että sinun kanssasi erimielisyydet johtaa automaattisesti riitoihin). Teillä kummallakin on opettelemista erimielisyyksien käsittelyssä, ota sinä ensimmäiset askeleet ja yritä karistaa tuo riitely keinovalikoimastasi pois. 

Ja se mitä joku jo kommentoi, niin toiset ihmiset voi tarvita aikaa käsitellä asioita. Silloin sitä aikaa pitää antaa.

Jos miehesi on vaikea riidellä, niin voiko kyse olla siitä, että et anna hänelle "puhetilaa". Ainakin minua häiritsee, jos puhuessani joku hokee niin-niin-niin tms. Pystyisitkö riitelemään kuin elokuvissa, jossa toinen on aivan hiljaa toisen puhuessa?

Vierailija kirjoitti:

Olemme olleet yhdessä nyt noin puolitoista vuotta, ja alussa riitoja ei ollut ollenkaan. Nyt tämän vuoden puolella on kummankin meidän elämässä tapahtunut paljon isoja, stressaaviakin asioita. Nuo vaikeudet ovat tavallaan koetelleet meitä, mutta mielestäni myös vahvistaneet suhdetta, sillä olemme edelleen yhdessä ja kaikki on yleisesti ottaen hyvin. Nuo stressaavat asiat ovat kuitenkin aiheuttaneet kummallekin väsymistä ja ahdistusta ja pikkuriitoja on ollut tavallista enemmän.

Olen huomannut, että hän ei käsittele riitatilanteita hyvin. Alkuun en tiennyt tätä, koska riitoja ei ollut. Asumme nyt jo yhdessä. Jos riitaa tulee, hän lähtee heti pois paikalta ja mököttää yksikseen hiljaa jossakin. Onneksi mykkäkoulut eivät kestä hirveän kauaa, mutta itseäni jää joskus vaivaamaan, kun asioita ei puhuta läpi, vaan ne ikään kuin vain unohdetaan. Aina tuo ei haittaa, mutta silloin kyllä jos hän on vaikkapa sanonut pahasti, haluaisin anteeksipyynnön ja sovinnon ikään kuin merkkinä siitä, että ei tarkoittanut mitä sanoi.

Olen joskus kysynyt häneltä, että luuleko hän todella, että kaksi ihmistä voi olla yhdessä kuukaudesta ja vuodesta toiseen ilman yhden yhtäkään riitaa. Olen selittänyt, että elämä heittää joskus paskaa niskaan ja parisuhdekin saattaa joutua syystä tai toisesta koetukselle, mutta siitä voi selvitä yhdessä. Mua pelottaa, että joskus tulee vastaan jotain todella vaikeaa ja vakavaa, ja suhteemme ei selviä siitä koska hän ei pysty selvittämään asioita kuten aikuinen. Pelkään, ettei hän ymmärrä, että silloin tällöin tulee riitoja ja ne kuuluvat jokaiseen ihmissuhteeseen. Olen myös joskus kysynyt, että miten hän sitten entisissä suhteissaan selvitti hankalat tilanteet, että miten niistä puhuttiin. Hän sanoi, ettei exiä kiinnostanut, että ei selvitetty eikä asioista puhuttu. Mitä helvettiä?

Joskus myös pelkkä rauhallinen keskustelu, se, että puhun tunteistani (jos esimerkiksi jokin hänen käytöksessään on aiheuttanut hämmennystä) saa hänet sanomaan, että riitelemme. En käsitä. Hänen mielestään ilmeisesti tunteista ei siis kuuluisi puhua, vai ymmärränköhän väärin? Mielestäni terveeseen suhteeseen kuuluu se, että luottaa toiseen ja voi rehellisesti kertoa toiselle, miltä mikäkin tuntuu.

Olenko minä nyt hakoteillä ja ylireagoin vai onko tässä oikeasti syytä huolestua suhteen tulevaisuudesta?

Minusta on parisuhteen (tai ylipäätään ihmissuhteen, mutta varsinkin parisuhteen) jatkuvuuden kannalta suorastaan välttämätöntä, että ristiriidat käsitellään ja osapuolten välillä saavutetaan sovinto. Ehkä ongelma on juuri siinä, että miehesi ajattelee käsittelyn ja sopimisen olevan riitelyä. Minä taas jäsennän sen pikemminkin riidan lopettamiseen tähtääväksi vuorovaikutukseksi.

Joskus missä tahansa ihmissuhteessa saattaa tulla myös riitelyä (huutamista, pikaistuksissa sanottuja lauseita, kielteisten tunteiden purkamista jne.). Ei se tavallista ole eikä siihen tule suhtautua huolettomasti, mutta sitä on vaikeaa 100% välttää kaikkina aikoina. Riitelyä ei pitäisi pelätä niin paljon, ettei uskalla edes keskustella niistä asioista, joista ollaan eri mieltä.

Riitojen pelkääjä ja välttäjä saattaa pelätä, että riita tuhoaa parisuhteen. Periaate "asiat riitelevät eivätkä ihmiset" on sen takia tärkeä.

Aika paha hälytysmerkki. Älä analysoi liikaa omia tekemisiäsi ja tunteitasi, vaan yritä objektiivisesti havainnoida miehen käytöstä. Kannattaa keskustella siitä avoimesti ystäviesi kanssa. Narsistimieheni yksi hallintakeino oli nimenomaan se, että tukahdutti kaikki keinoni käsitellä suhteen ongelmia ja tunteitani. Sitten pyöritin niitä asioita ihan koko ajan mielessäni ja narsisti vielä hoki että olen hullu, niin todellisuus muotoutui lopulta juuri sellaiseksi millaisen hän halusi siitä tehdä. Se alkaa pienestä. Hyvin pienestä. Varo.