Lue keskustelun säännöt.
Mies ei hyväksy riitelyä
28.12.2017 |
Olemme olleet yhdessä nyt noin puolitoista vuotta, ja alussa riitoja ei ollut ollenkaan. Nyt tämän vuoden puolella on kummankin meidän elämässä tapahtunut paljon isoja, stressaaviakin asioita. Nuo vaikeudet ovat tavallaan koetelleet meitä, mutta mielestäni myös vahvistaneet suhdetta, sillä olemme edelleen yhdessä ja kaikki on yleisesti ottaen hyvin. Nuo stressaavat asiat ovat kuitenkin aiheuttaneet kummallekin väsymistä ja ahdistusta ja pikkuriitoja on ollut tavallista enemmän.
Olen huomannut, että hän ei käsittele riitatilanteita hyvin. Alkuun en tiennyt tätä, koska riitoja ei ollut. Asumme nyt jo yhdessä. Jos riitaa tulee, hän lähtee heti pois paikalta ja mököttää yksikseen hiljaa jossakin. Onneksi mykkäkoulut eivät kestä hirveän kauaa, mutta itseäni jää joskus vaivaamaan, kun asioita ei puhuta läpi, vaan ne ikään kuin vain unohdetaan. Aina tuo ei haittaa, mutta silloin kyllä jos hän on vaikkapa sanonut pahasti, haluaisin anteeksipyynnön ja sovinnon ikään kuin merkkinä siitä, että ei tarkoittanut mitä sanoi.
Olen joskus kysynyt häneltä, että luuleko hän todella, että kaksi ihmistä voi olla yhdessä kuukaudesta ja vuodesta toiseen ilman yhden yhtäkään riitaa. Olen selittänyt, että elämä heittää joskus paskaa niskaan ja parisuhdekin saattaa joutua syystä tai toisesta koetukselle, mutta siitä voi selvitä yhdessä. Mua pelottaa, että joskus tulee vastaan jotain todella vaikeaa ja vakavaa, ja suhteemme ei selviä siitä koska hän ei pysty selvittämään asioita kuten aikuinen. Pelkään, ettei hän ymmärrä, että silloin tällöin tulee riitoja ja ne kuuluvat jokaiseen ihmissuhteeseen. Olen myös joskus kysynyt, että miten hän sitten entisissä suhteissaan selvitti hankalat tilanteet, että miten niistä puhuttiin. Hän sanoi, ettei exiä kiinnostanut, että ei selvitetty eikä asioista puhuttu. Mitä helvettiä?
Joskus myös pelkkä rauhallinen keskustelu, se, että puhun tunteistani (jos esimerkiksi jokin hänen käytöksessään on aiheuttanut hämmennystä) saa hänet sanomaan, että riitelemme. En käsitä. Hänen mielestään ilmeisesti tunteista ei siis kuuluisi puhua, vai ymmärränköhän väärin? Mielestäni terveeseen suhteeseen kuuluu se, että luottaa toiseen ja voi rehellisesti kertoa toiselle, miltä mikäkin tuntuu.
Olenko minä nyt hakoteillä ja ylireagoin vai onko tässä oikeasti syytä huolestua suhteen tulevaisuudesta?
Kommentit (32)
Jätä se sika.
Uikuti uikuti uikuti. Mies paha, mies sika.
Uikuti uikuti uikuti.
Sisältö jatkuu mainoksen alla
Sisältö jatkuu mainoksen alla
Vierailija kirjoitti:
Riitely ei ole kovin järkevää hommaa, itse sitä en harrasta enkä ymmärrä ihmisiä jotka riitelevät
En minäkään halua riidellä, inhoan sitä. Mutta faktahan on, että ihmiset riitelevät. Ei elämä ole aina täydellistä. Joskus menee hermot, joskus tulee erimielisyyksiä. Etkö itse koskaan ole riidellyt rakkaan vanhempasi kanssa tai vaikkapa sisaren ketä rakastat yli kaiken? Minua ahdistaa, koska esimerkiksi tätini suhde miehensä kanssa kaatui nimenomaan siihen, ettei mies "osannut riidellä". Olivat yhdessä vuosikymmeniä. Siis jos tuli hankala tilanne, mies ei antanut mahdollisuutta päästää tunteita ulos, vaan pakeni paikalta. Tuollainenhan tukahduttaa suhteen - juuri niin kuin heille kävi. Ap
Vierailija kirjoitti:
Riitely ei ole kovin järkevää hommaa, itse sitä en harrasta enkä ymmärrä ihmisiä jotka riitelevät
Miten joku selviää ihmissuhteista riitelemättä mistään koskaan? Eihän täydellistä ihmistä olekaan, ja väkisinkin joskus jokin asia ärsyttää. Minä taas en pysty käsittämään, millaisia suhteita sellaisilla ihmisillä on, jotka eivät koskaan muka mistään riitele. Tunnekylmiä ihmisiä?
Vierailija kirjoitti:
Jätä se sika.
Uikuti uikuti uikuti. Mies paha, mies sika.
Uikuti uikuti uikuti.
No olipa asiallinen vastaus. Kiitos tästä. Ap
En itsekään riitele. Odotan mieluummin, että asioista voidaan keskustella rauhallisesti. Riitely nimenomaan ei ole asioiden selvittämistä aikuismaisesti.
Sisältö jatkuu mainoksen alla
Vierailija kirjoitti:
En itsekään riitele. Odotan mieluummin, että asioista voidaan keskustella rauhallisesti. Riitely nimenomaan ei ole asioiden selvittämistä aikuismaisesti.
Minäkin pyrin aina ensimmäisenä tähän, että asiat keskustellaan rauhallisesti. Mutta joskus vain tulee tilanteita, missä riita ehtii syttyä, tai se syttyy samalla kun asioista ensin rauhallisesti keskustellaan ja toinen sanoo sitä ja toinen tätä ja sitten kinastellaan. Itsekin mieluummin jätän tilanteen rauhoittumaan hetkeksi silloin, mutta en voi sietää mykkäkoulua ja mököttämistä mitä mies harrastaa, sehän vasta lapsellista onkin. Ap
Vierailija kirjoitti:
Vierailija kirjoitti:
Riitely ei ole kovin järkevää hommaa, itse sitä en harrasta enkä ymmärrä ihmisiä jotka riitelevät
En minäkään halua riidellä, inhoan sitä. Mutta faktahan on, että ihmiset riitelevät. Ei elämä ole aina täydellistä. Joskus menee hermot, joskus tulee erimielisyyksiä. Etkö itse koskaan ole riidellyt rakkaan vanhempasi kanssa tai vaikkapa sisaren ketä rakastat yli kaiken? Minua ahdistaa, koska esimerkiksi tätini suhde miehensä kanssa kaatui nimenomaan siihen, ettei mies "osannut riidellä". Olivat yhdessä vuosikymmeniä. Siis jos tuli hankala tilanne, mies ei antanut mahdollisuutta päästää tunteita ulos, vaan pakeni paikalta. Tuollainenhan tukahduttaa suhteen - juuri niin kuin heille kävi. Ap
En ole kertaakaan riidellyt kummankaan vanhempani kanssa ja sisaristakin vain yhden ollessamme lapsia. Kaikki muut perheessäni olivat, ja ovat vieläkin, kovia riitelemään, mutten itse osallistunut riitoihin kun en sitä tarpeelliseksi näe. Toisaalta se voi myös johtua siitä että olen etäinen kaikkiin ihmisiin paitsi mieheeni, joten riidan aiheita ei tule kun harvoin edes tervehdin ketään.
Toki jos on sosiaalinen ihminen niin niitä riitely aiheita tulee useammin vastaan. Itseäni riitely ja kaikenlainen väittely ahdistaa, johtuen varmaan siitä että jouduin lapsuudessani kuunnella muiden riitelyä päivittäin. En suostu suhteeseen jossa riidellään useammin kuin kerran vuodessa (tätäkään ei ole tapahtunut vielä), en suostu kaverisuhteisiinkaan jossa toinen osapuoli kokee tärkeäksi alkaa vääntää riitaa. Koen pärjääväni paremmin yksin kuin riitelevien ihmisten seurassa. Itse olet se joka päättää kenen ja minkälaisten ihmisten seurassa vietät aikaa.
Sisältö jatkuu mainoksen alla
Lisään vielä sen verran, kun jotkut eivät tunnu tajuavan. Riitelyä en kannata, mutta joskus tilanteita syntyy ja niistä pitäisi pystyä pääsemään jotenkin yli. Joskus ihmiset riitelevät ja sitten sovitaan ja elämässä mennään eteenpäin. Isoin ongelma on ehkä se, että jos asioista ollaan rauhallisesti eri mieltä tai puhun tunteistani, sekin on riitelyä miehen mielestä. Ap
Vierailija kirjoitti:
Vierailija kirjoitti:
Jätä se sika.
Uikuti uikuti uikuti. Mies paha, mies sika.
Uikuti uikuti uikuti.
No olipa asiallinen vastaus. Kiitos tästä. Ap
Mikä on asiallinen vastaus uikutukseen?
Sisältö jatkuu mainoksen alla
Vierailija kirjoitti:
Vierailija kirjoitti:
Vierailija kirjoitti:
Riitely ei ole kovin järkevää hommaa, itse sitä en harrasta enkä ymmärrä ihmisiä jotka riitelevät
En minäkään halua riidellä, inhoan sitä. Mutta faktahan on, että ihmiset riitelevät. Ei elämä ole aina täydellistä. Joskus menee hermot, joskus tulee erimielisyyksiä. Etkö itse koskaan ole riidellyt rakkaan vanhempasi kanssa tai vaikkapa sisaren ketä rakastat yli kaiken? Minua ahdistaa, koska esimerkiksi tätini suhde miehensä kanssa kaatui nimenomaan siihen, ettei mies "osannut riidellä". Olivat yhdessä vuosikymmeniä. Siis jos tuli hankala tilanne, mies ei antanut mahdollisuutta päästää tunteita ulos, vaan pakeni paikalta. Tuollainenhan tukahduttaa suhteen - juuri niin kuin heille kävi. Ap
En ole kertaakaan riidellyt kummankaan vanhempani kanssa ja sisaristakin vain yhden ollessamme lapsia. Kaikki muut perheessäni olivat, ja ovat vieläkin, kovia riitelemään, mutten itse osallistunut riitoihin kun en sitä tarpeelliseksi näe. Toisaalta se voi myös johtua siitä että olen etäinen kaikkiin ihmisiin paitsi mieheeni, joten riidan aiheita ei tule kun harvoin edes tervehdin ketään.
Toki jos on sosiaalinen ihminen niin niitä riitely aiheita tulee useammin vastaan. Itseäni riitely ja kaikenlainen väittely ahdistaa, johtuen varmaan siitä että jouduin lapsuudessani kuunnella muiden riitelyä päivittäin. En suostu suhteeseen jossa riidellään useammin kuin kerran vuodessa (tätäkään ei ole tapahtunut vielä), en suostu kaverisuhteisiinkaan jossa toinen osapuoli kokee tärkeäksi alkaa vääntää riitaa. Koen pärjääväni paremmin yksin kuin riitelevien ihmisten seurassa. Itse olet se joka päättää kenen ja minkälaisten ihmisten seurassa vietät aikaa.
Siis kun tässä ei ole kyse nyt siitä, että kukaan "vääntää riitaa", vaan niistä elämän tilanteista, joissa ollaan eri mieltä ja se voi joskus kärjistyä riidaksi. Tätä mies ei ymmärrä, eikä edes pysty käsitellä tavallisia keskustelutilanteita normaalisti. Ap
Ellei erimielisyyksistä kyetä keskustelemaan, onhan se konkinlainen trauma, kyvyttömyyttä kommunikointiin. Ihmissuhteessa on sellainen kipupiste, että toinen kokee heti uhkaavaksi tilanteen jossa puoliso onkin eri mieltä. Tunteet kuohahtavat ja keskustelu muuttuu nopeasti riidaksi. Siihen sitten reagoidaan poistumalla koska pelätään omaa hallinnan menettämistä.
Tämmöisen tyypin kanssa olen kuitenkin elänyt jo puolet elämästäni. Jos toisen ihmissuhdetaidot on olemattomat, toinen tarvitsee niitä kaksinverroin.
Oma valinta sitten, jaksaako tällaisen turhauttavan tyypin kanssa. Minä olen jaksanut kun on riittävästi muita hyviä ominaisuuksia hänessä. Ei kukaan ole täydellinen.
Sisältö jatkuu mainoksen alla
Mieti Mielummin omaa käytöstäsi. Miten voisit muuttaa sitä niin että ei tarvitse riidellä
Ei jokaista asiaa tarvitse jauhaa loppuun saakka
Vierailija kirjoitti:
Ellei erimielisyyksistä kyetä keskustelemaan, onhan se konkinlainen trauma, kyvyttömyyttä kommunikointiin. Ihmissuhteessa on sellainen kipupiste, että toinen kokee heti uhkaavaksi tilanteen jossa puoliso onkin eri mieltä. Tunteet kuohahtavat ja keskustelu muuttuu nopeasti riidaksi. Siihen sitten reagoidaan poistumalla koska pelätään omaa hallinnan menettämistä.
Tämmöisen tyypin kanssa olen kuitenkin elänyt jo puolet elämästäni. Jos toisen ihmissuhdetaidot on olemattomat, toinen tarvitsee niitä kaksinverroin.
Oma valinta sitten, jaksaako tällaisen turhauttavan tyypin kanssa. Minä olen jaksanut kun on riittävästi muita hyviä ominaisuuksia hänessä. Ei kukaan ole täydellinen.
Mun mies on myös tämmöinen, joka jo pienen erimielisyyden ollessa ilmassa painuu ovesta pihalle, lukittautuu vessaan tms. Mistään ei ikinä voida edes keskustella, kun kaikki on hänen mielestään riitelyä. Jokainen riita tuntuu olevan hänelle maailmanloppu.
Aluksi tämä käytös satutti ja ahdisti, mutta kun olen vähän perehtynyt asiaan, niin olen ymmärtänyt asian olevan jäänteitä ei-niin helposta lapsuudesta. Mieheni äiti on narsisti ja isä juoppo. Perusturva lapsena on varmasti ollut hyvin vähäistä, eikä nyt hirveästi ole saanut liiaksi rakkautta osakseen, kun toinen vanhemmista rakastaa vain itseään ja toinen pulloa.
Kiintymyssuhde jäänyt varmasi heikoksi, kun äitinsä tulkitsee toisen tarpeet täysin omia tarpeitaan peilaten. Esim. mun lasten ollessa pieniä, niin itku tarkoitti esikoisella aina nälkää, kuopuksella väsymystä. Ihan aina, vaikka syy taisi olla siinä, että lapsella oli hätä siitä, että vanhemmat on lähdössä pois. Ja tämäkin tietysti, kun anoppi on feeder, lapsilla pitäisi olla jatkuvasti jotain mussutettavaa. Ja nuorempi ei ole ikinä anopille "kelvannut", on jopa sanonut, ettei meidän olisi pitänyt toista lasta tehdä.
Mutta joo, todella raivostuttavaa, vaikka ymmärtääkin, miksi toinen käyttäytyy todella julmasti ja mielestäni typerästikin. Ja kyllähän tuo epäselvien asioiden maton alle lakaisu tarkoittaa sitä, ettäjossain vaiheessa nuo samat asiat tulevat esiin, ja taas on riitaa, kun mitään vaikeaa ei ikinä selvitetä. Kunnon oravanpyörä. Mies itse ei näe käytöksessään juurikaan parantamisen varaa, koska "ei tykkää riitelystä". En minäkään, mutta se nyt vaan on inhimillistä, että erimielisyyksiä tulee.
Sisältö jatkuu mainoksen alla
Vierailija kirjoitti:
Mieti Mielummin omaa käytöstäsi. Miten voisit muuttaa sitä niin että ei tarvitse riidellä
Ei jokaista asiaa tarvitse jauhaa loppuun saakka
ei ehkä ihan jokaista asiaa, mutta suurimmat kuitenkin. Itselleen siinä vaan tekee pahaa, jos patoaa kaiken pettymyksen, pahan mielen ja erimielisyydet johonkin mielen sopukkaan. Eivät ne itsestään katoa mihinkään, vaan ne pitää käsitellä.
Riita on käsitteenä eri ihmisten mielessä kovinkin eri sisältöinen. Se, mitä minä kutsun keskusteluksi, voi olla mieheni mielestä riitelyä, jos aihe on vaikea tai epämiellyttävä.
Vierailija kirjoitti:
Vierailija kirjoitti:
Mieti Mielummin omaa käytöstäsi. Miten voisit muuttaa sitä niin että ei tarvitse riidellä
Ei jokaista asiaa tarvitse jauhaa loppuun saakkaei ehkä ihan jokaista asiaa, mutta suurimmat kuitenkin. Itselleen siinä vaan tekee pahaa, jos patoaa kaiken pettymyksen, pahan mielen ja erimielisyydet johonkin mielen sopukkaan. Eivät ne itsestään katoa mihinkään, vaan ne pitää käsitellä.
Riita on käsitteenä eri ihmisten mielessä kovinkin eri sisältöinen. Se, mitä minä kutsun keskusteluksi, voi olla mieheni mielestä riitelyä, jos aihe on vaikea tai epämiellyttävä.
Olet liian kiinni omassa näkökulmassasi. Mieti miten voit muuttaa itseäsi. Toista ei voi muuttaa.
Mieti onko sinun pakko jauhaa asiaa, joka on toiselle epämiellyttävä. Miksi on? Jos tiedät ettei siitä seuraa mitään hyvää.
yletön analysointi ja "puhutaan nyt" jostain pikkujutusta todellakin pistää aivot kiehumaan sekunnissa.
ei joka riausta tartte jutella läpi , elämä on niitä täynnä ja ne unohtuu samantien. Paitti niillä joiden pitää vatvoa joka ikinen hiukkanen läpi joka kantilta. Ja jotkut vielä soittaa kaikki tutu ja tuntemattomat läpi ja mussuttaa saman asian niillekkin, omalta kannaltaan siis.
Vierailija kirjoitti:
Vierailija kirjoitti:
Vierailija kirjoitti:
Mieti Mielummin omaa käytöstäsi. Miten voisit muuttaa sitä niin että ei tarvitse riidellä
Ei jokaista asiaa tarvitse jauhaa loppuun saakkaei ehkä ihan jokaista asiaa, mutta suurimmat kuitenkin. Itselleen siinä vaan tekee pahaa, jos patoaa kaiken pettymyksen, pahan mielen ja erimielisyydet johonkin mielen sopukkaan. Eivät ne itsestään katoa mihinkään, vaan ne pitää käsitellä.
Riita on käsitteenä eri ihmisten mielessä kovinkin eri sisältöinen. Se, mitä minä kutsun keskusteluksi, voi olla mieheni mielestä riitelyä, jos aihe on vaikea tai epämiellyttävä.
Olet liian kiinni omassa näkökulmassasi. Mieti miten voit muuttaa itseäsi. Toista ei voi muuttaa.
Mieti onko sinun pakko jauhaa asiaa, joka on toiselle epämiellyttävä. Miksi on? Jos tiedät ettei siitä seuraa mitään hyvää.
Niin, ajattele vain toista, ja patoa kaikki erimielisyydet, viha, ahdistus jne. Sairastu, ettei toiselle tule paha mieli.
Eihän sitä asiaa tarvitse jauhaa, jos se kerralla käydään läpi. Ja joskus on todellakin pakko käydä läpi epämiellyttäviäkin asioita, esim. jos toinen ei vaikkapa osallistu ikinä siivoukseen. Tai ostelee turhaa sälää kämpän täyteen (velkarahalla) Sitäkö pitäisi ikuisesti sietää, olla sanomatta mitään, kun toinen kokee aiheen epämiellyttäväksi?
Mikä sitten on pikkuasia? Jäi nurkat imuroimatta? Kutsui läskiperseeksi läpällä?
Toisen pikkujuttu on toiselle isompi asia.
Vierailija kirjoitti:
Vierailija kirjoitti:
Vierailija kirjoitti:
Vierailija kirjoitti:
Mieti Mielummin omaa käytöstäsi. Miten voisit muuttaa sitä niin että ei tarvitse riidellä
Ei jokaista asiaa tarvitse jauhaa loppuun saakkaei ehkä ihan jokaista asiaa, mutta suurimmat kuitenkin. Itselleen siinä vaan tekee pahaa, jos patoaa kaiken pettymyksen, pahan mielen ja erimielisyydet johonkin mielen sopukkaan. Eivät ne itsestään katoa mihinkään, vaan ne pitää käsitellä.
Riita on käsitteenä eri ihmisten mielessä kovinkin eri sisältöinen. Se, mitä minä kutsun keskusteluksi, voi olla mieheni mielestä riitelyä, jos aihe on vaikea tai epämiellyttävä.
Olet liian kiinni omassa näkökulmassasi. Mieti miten voit muuttaa itseäsi. Toista ei voi muuttaa.
Mieti onko sinun pakko jauhaa asiaa, joka on toiselle epämiellyttävä. Miksi on? Jos tiedät ettei siitä seuraa mitään hyvää.Niin, ajattele vain toista, ja patoa kaikki erimielisyydet, viha, ahdistus jne. Sairastu, ettei toiselle tule paha mieli.
Eihän sitä asiaa tarvitse jauhaa, jos se kerralla käydään läpi. Ja joskus on todellakin pakko käydä läpi epämiellyttäviäkin asioita, esim. jos toinen ei vaikkapa osallistu ikinä siivoukseen. Tai ostelee turhaa sälää kämpän täyteen (velkarahalla) Sitäkö pitäisi ikuisesti sietää, olla sanomatta mitään, kun toinen kokee aiheen epämiellyttäväksi?
Tietenkin saa sanoa, saa suuttua. Mutta miten voit vaatia toista osallistumaan sun riitaan, jos hän ei sitä halua/osaa kuin vetäytymällä? Millä sinä muka muutat toista?
Miehelle voi ehdottaa, että opettelee riitelemään. Jos ei kuitenkaan sitä tee, täytyy pohtia, voiko elää ihmisen kanssa.
Entä jos kirjoittaisit mihelle kirjeen näistä asioista, antaisit hänen rauhass lukea sen ja miettiä sitä?
Riitely ei ole kovin järkevää hommaa, itse sitä en harrasta enkä ymmärrä ihmisiä jotka riitelevät