Onko oikein käräyttää miehen sukulaiset Kela-huijauksesta?
Miehen sukulaiset huijaavat Kelalta rahaa. Perheen kahdelle aikuiselle (18 ja 19v.) on hankittu asunnot, jonka vuokrat Kela maksaa. Todellisuudessa lapset asuvat vanhempiensa luona ja vanhemmat vuokraavat asuntoja muille henkilöille. Eli nostavat perusteetta asumistukea ja saavat vuokratuloja asunnoista. Lisäksi perhe saa rahaa pimeästä (pienimuotoisesta) yritystoiminnasta sekä isoja summia käteistä rahaa muilta sukulaisilta samalla, kun nostavat Kelan etuuksia ja toimeentulotukea. Asia vaivaa minua kamalasti, sillä itse olen hyvin rehellinen ja lainkuuliainen ihminen. Onko oikein käräyttää miehen sukulaiset? Mies ei itsekään tästä pidä ja on sen kyllä sukulaisilleen ilmaissut, mutta ei kuitenkaan halua heitä käräyttää (minkä ymmärrän).
Kommentit (153)
Tämä heidän touhu täyttää ymmärtääkseni petoksen, ellei törkeän petoksen (riippuu kai rahallisesta saadusta hyödystä) tunnusmerkit ja voi johtaa jopa vankeustuomioon. Sinuna käräyttäisin. Vituttaa henkilökohtaisesti nämä yhteiskunnan varoilla elelevät loiset, jotka kaiken lisäksi vielä kusettavat minkä kerkeevät. Itseäni ei haittaisi, jos välit menisi näin toimiviin sukulaisiin. Eri asia sitten miten vaikuttaa sinun ja miehesi väleihin.
Toisaalta, nimetön ilmianto ja loppuun asti väität, ettet tiedä mitään asiasta.
Kyllä tuo pitäisi kertoa. Ja mitä kauemmin sitä jatkavat, sen suurempi on takaisin maksettava määrä kun tuosta kiinni jäävät. Ja kiinni tulevat kyllä jäämään, ennemmin tai myöhemmin.
Mun tekisi mieli käräyttää yksi sukulainen, joka nostaa valtavan määrän kaikkia etuuksia vaikka rahaa on valtava määrä. Se on vain hyvin piilotettua. Esimerkiksi maksaa lähes kaiken käteisellä, jonka saa lähisukulaiseltaan, näin ei raha kulje hänen pankkitilinsä kautta. Käteistä rahaa pyörii kuukaudessa noin 4000 euroa.
Lisäksi hänellä on käytössään isänsä luottokortti, jolla maksaa ne, mitä kortilla on pakko maksaa. Sekään ei näy kun isä maksaa laskut. Eli "ei tuloja", ja kela maksaa.
Vierailija kirjoitti:
Kuinka v*tun tyhmää porukkaa täällä on kun ei tajua tätä vuokrauskuviota ilman että AP selittää sen 100 kertaa rautalangasta vääntäen. Keissihän on periaatteessa sama kuin alivuokraisi asuntoa kertomatta vuokranantajalle. Vuokra sen verran matalaksi niin pysyy vuokraajalla suu kiinni ja kirjat vaikka poste restantessa. Ihan mahdollinen kuvio, tiedän yhden vastaavan itsekin vuosien takaa, jossa tyyppi asui oikeesti porukoillaan mutta oli kirjoilla vuokra-asunnossa ja nosti asumistukea. Alivuokrasi samaan aikaan tätä asuntoa kolmannelle eli sai vuokratuloa. Tämän alivuokralaisen osoite oli PL.
Tuo ei ole alivuokrausta, vaan jälleenvuokrausta.
Vierailija kirjoitti:
Kelaan pitää aina toimittaa talonkirjaote, josta selviää talon asukkaat. Sitä ennen ei käsitellä mitään asumiseen liittyviä tukihakemuksia. Talonkirjaote tulee isännöitsijältä.
Niin, ja siinä lukee sen ihmisen tiedot mitä isännöitsijälle ilmoitetaan. Jos ilmoitetaan, että asunnossa asuu Matti Meikäläinen ja tieto tästää väestörekisterissä oleviin osoite tietoihin niin luuletko, että isännöitsijä kyseenalaistaa tämän? Käy ovella kyselemässä henkkareita?
Asuin itse 5 vuotta vuokralla asunnossa, jonka vuokranantajaa en edes koskaan nähnyt. Joku asuntosijoittaja, ei asu edes Suomessa eikä ilmeisesti voisi vähempää kiinnostaa kunhan vuokraraha tulee tilille. Kun muutin pois, joku vuokranantajan tuttu kävi tarkistamassa asunnon kunnon, mutta häntäkään en henkilökohtaisesti tavannut koskaan. Että periaatteessa ei kyllä tällä minunkaan vuokranantajalla ois ollu mitään hajua mitä siellä asunnossa tapahtuu tai kuka siellä asuu jos olisin itse lähtenyt kusetuslinjalle.
Aloitus oli mielestäni selkeä ja näin Helsinkiläisenä oli sanomatta selvää, että on kyse vuokra-asuntoihin liittyvästä huijauksesta. Tämä on hyvin tavallista. Uskon hyvin, että vanhemmat nimenomaan ovat hankkineet asunnot eli hakeneet niitä lastensa nimissä. Todennäköisesti rehentelee tulonhankinnastaan laajemminkin. Käräytä pois vaan.
Voithan ilmoittaa Kelalle (nimettömästikin), ja sieltä tarkastetaan tilanne (ehkä?).
Ihme sekoilua ihmisillä, kun eivät lue tai ymmärrä lukemaansa. Lapsille on siis vuokrattu kaupungilta vuokra-asunnot joihin he saavat tukea. Silti he asuvat oikeasti kotona vanhempien kanssa. Asunnot on 'vuokrattu' edelleen muille ihmisille. Eli niissä eivät asu ne nuoret, joille ne on vuokrattu ja jotka saavat tukea.
Totta helvetissä nuo täytyy käräyttää, en minä ainakaan halua elättää tuollaisia loisia eurollakaan!
Ymmärsin tästä että asunnot on kaupungin vuokra-asuntoja joissa lapset virallisesti vuokralla jotka on epävirallisesti vuokrattu muualle.
Näistä vastuu on tietenkin niillä teineillä kun heidän nimissään vuokrattu.
Sinänsä asunnon edelleenvuokraus ei ole laitonta. Mutta toki tuo asumistuen nostaminen ei myöskään sallittua. Voin kuitenkin lohduttaa että jäävät kiinni sittenkin kun asunnossa asuvat alivuokralaiset hakevat asumistukea tai toimeentulotukea. Ja jos niin tiukat tulot että pimeästi vuokralla, niin eiköhän tuo käy aika piankin toteen.
Vierailija kirjoitti:
Vierailija kirjoitti:
Vierailija kirjoitti:
Eli 18v:llä ja 19v:llä on omistusasunnot, joita vuokraavat, vuokralaiset saavat asumistukea jotta pystyvät maksamaan vuokran. Näin se systeemi toimii, eikä siinä ole mitään laitonta.
Ainoa, mikä ehkä voisi olla käräytettävää, on mahdollinen lahjaveron maksamattomuus verottajalle. Mutta kyllä rikkaat senkin osaavat yleensä hoitaa.
Kyseessä on kaupungin vuokra-asunnot, joiden vuokran Kela maksaa lapsille. Lapset asuvat todellisuudessa vanhempiensa luona ja vanhemmat vuokraavat näitä asuntoja vuokranantajan tietämättä kolmansille henkilöille ja saavat heiltä vuokratuloja.
Ap
Eli vanhemmat omistavat asunnot.
Silloin he eivät voi saada toimeentulotukea. Aloituksesta saa käsityksen, että vanhemmat saavat tt-tukea.
Asuntoa ei voi omistaa "pimeästi".
Vuokran tietysti voi maksaa pimeästi, mutta kuinkahan moni tähän suostuu.
Se on ihan itseltä pois vain. Ei saa asumistukea eikä ole mitään turvaa irtisanomisen yhteydessä, kodinkoneen hajotessa tms.
Vierailija kirjoitti:
Väännetään rautalangasta:
- vanhemmat ovat työttömiä ja asuvat vuokra-asunnossa -> nostavat asumistukea, työttömyysetuuksia ja toimeentulotukea
- lapset ovat kirjoilla vuokra-asunnoissa, joissa eivät oikeasti asu -> saavat asumistukea perusteetta
- vanhemmat vuokraavat lasten vuokra-asuntoja kolmansille osapuolille
- vanhemmilla pimeää yritystoimintaa ja käteislahjoituksia sukulaisilta, joita ei Kelalle ilmoiteta -> vanhempien nostamat tuet ainakin osittain perusteettomiaAp
Ei helvetti, ilmianna heti. Kaikin puolin hävytöntä toimintaa.
Vierailija kirjoitti:
En usko, että tiedät koko totuutta. On nimittäin niin, että omistusasuntoihin ei saa kelan tukia kun naurettavan pari kymppiä, joten lapset eivät saa tukiaisia, vaikka asuisivat asunnoissaan oikeasti tai paperilla. Pimeitä vuokralaisia taas on käytännössä kovin vaikea saada, koska kaikki vuokralaiskandidaatit taas haluavat kelan asumistukea ja sitä ei tietenkään pimeänä saa.
Tarinasi kuulostaa niin epäloogiselta, että ennen kuin menet ”käräyttelemään” ketään, sun kannattaa tarkistaa faktasi. Muutn lopputulos vi olla sun kannalta nolo.
Taitaa tämäkin tapaus olla Porvoossa tapahtunutta. Siellä kun on ihan kaikki mahdollista.
Tästä kuseen joutuvat ensisijaisesti teinit, mutta ehkä on hyvä katkaista moinen toiminta heidän kohdalla mahdollisimman pian.
Vierailija kirjoitti:
Ap, sun aloitus on harvinaisen sekava, kuten varmaan vastauksista huomaat. Aloituksessa sanot, että vanhemmat on hankkineet lapsille asunnot. Tuon ymmärtää niin, että vanhemmat ovat ostaneet asunnot. Mutta sitten myöhemmin kerrotkin, että kyseessä on kaupungin vuokra-asunnot. Ei vanhemmat voi hankkia lapsilleen kaupungin vuokra-asuntoja. Mistä tiedät, että sukulaiset antaa perheelle suuria summia käteistä rahaa tai että euvät maksa yritystoiminnastaan veroja? Ovatko kertoneet tuon kaiken sinulle?
Kun yhdestä valheesta jää kiinni, niin pitää keksiä toinen jne...
Katotaanpa mitä ap vielä yrittää meille selitellä.
Rikkaat osaavat tehdä tämän laillisesti.
Eli ostetaan asuntoja, vuokrataan ne jälkikasvulle ristiin. Eli perhe Korhonen ostaa asunnon ja vuokraa sen Poika Virtaselle.
Virtaset ostavat asunnon ja vuokraavat sen Tyttö Korhoselle. Tuet pyörivät.
Ja ei ole mitään nokan koputtamista. Elatuksen saavat täysin näiltä vanhemmiltaan.

Tuo oli asumislisän aikana, nyt sillä ei ole enää merkitystä.
Vierailija kirjoitti:
Rikkaat osaavat tehdä tämän laillisesti.
Eli ostetaan asuntoja, vuokrataan ne jälkikasvulle ristiin. Eli perhe Korhonen ostaa asunnon ja vuokraa sen Poika Virtaselle.
Virtaset ostavat asunnon ja vuokraavat sen Tyttö Korhoselle. Tuet pyörivät.
Ja ei ole mitään nokan koputtamista. Elatuksen saavat täysin näiltä vanhemmiltaan.
Mä olen aina ihmetellyt, miks omalle lapselle ei vois vuokrata niin, että lapsi saa samat tuet, kuin vieraalta vuokratessa. Onneks tuo epäkohta poistui.
Vierailija kirjoitti:
Vierailija kirjoitti:
Eli 18v:llä ja 19v:llä on omistusasunnot, joita vuokraavat, vuokralaiset saavat asumistukea jotta pystyvät maksamaan vuokran. Näin se systeemi toimii, eikä siinä ole mitään laitonta.
Ainoa, mikä ehkä voisi olla käräytettävää, on mahdollinen lahjaveron maksamattomuus verottajalle. Mutta kyllä rikkaat senkin osaavat yleensä hoitaa.
Kyseessä on kaupungin vuokra-asunnot, joiden vuokran Kela maksaa lapsille. Lapset asuvat todellisuudessa vanhempiensa luona ja vanhemmat vuokraavat näitä asuntoja vuokranantajan tietämättä kolmansille henkilöille ja saavat heiltä vuokratuloja.
Ap
Ketä ovat nämä kolmannet henkilöt? He eivät ole tehneet ilmoitusta muutosta väestörekisteriin eivätkä saa mitään tukia valtiolta?
Luulen et kaupunki ei hirveesti diggaa et vuokrataan eteen päin. Kaupungin asunnoissa kun on muutenkin edullisempi vuokra. Kaupungin asuntoihin on pitkät jonot.
Kaveri huijas myös kelaa mieskaverin kans. Mies muutti paperit vanhempien asuntoon ja kaveri sai sen takia enemmän tukia. Asuivat kuitenkin yhdessä. Ihmettelin miten kukaan ei käräyttänyt kun olivat hyvin sosiaalisia ja kertoivat kaikille kaiken.
Vierailija kirjoitti:
Vierailija kirjoitti:
Vierailija kirjoitti:
Eli 18v:llä ja 19v:llä on omistusasunnot, joita vuokraavat, vuokralaiset saavat asumistukea jotta pystyvät maksamaan vuokran. Näin se systeemi toimii, eikä siinä ole mitään laitonta.
Ainoa, mikä ehkä voisi olla käräytettävää, on mahdollinen lahjaveron maksamattomuus verottajalle. Mutta kyllä rikkaat senkin osaavat yleensä hoitaa.
Kyseessä on kaupungin vuokra-asunnot, joiden vuokran Kela maksaa lapsille. Lapset asuvat todellisuudessa vanhempiensa luona ja vanhemmat vuokraavat näitä asuntoja vuokranantajan tietämättä kolmansille henkilöille ja saavat heiltä vuokratuloja.
Ap
Ketä ovat nämä kolmannet henkilöt? He eivät ole tehneet ilmoitusta muutosta väestörekisteriin eivätkä saa mitään tukia valtiolta?
Ne voi olla tavan duunareita kuten mä. En mäkään hae tukia koska pystyn palkallani elämään. Voivat maksaa edullista vuokraa...
Kyllä käräytät! Varastavat meidän muiden rahoja huijaamalla.
Ja ap:n aloitus oli erittäin selkeä, en ymmärrä miten joku ei siitä tajunnut asiaa. :D
Rauhallisesti nyt. Vauvalla on ihan yleistä, että kirjoitetaan sekavasti, ei oikolueta eikä korjata tekstiä ennen lähettämistä. Kyllä ap:n avauksesta sai selvän jos hitaasti luki ja vähän korjasi mielessään.
Ellei ihan jokainen, niin ainakin monet tuntevat perheen/ perheitä, joka asuu yhdessä, mutta toinen aikuinen on kirjoilla muualla, jolloin toinen saa yh -korotukset yms. Pitäisikö heidätkin käräyttää?
Mutta on tämä nokan työntäminen muiden asioihin aina yhtä viihdyttävää. :D