Lue keskustelun säännöt.
Te joilla on hyvä parisuhde, mikä on kamalinta kumppanissasi?
28.12.2017 |
Yritän tässä pohtia onko nykyinen suhde millään mittapuulla tarpeeksi hyvä, että tähän kannattaisi jäädä. Haluaisinkin siis kuulla teiltä, jotka olette oikeasti onnellisia suhteessanne, että mikä kumppanissanne risoo eniten? Mistä tulee eniten erimielisyyksiä, riitaa tai pahaa mieltä arjessa?
Kommentit (145)
Ei riso kyllä mikään. Hän on mahtava tyyppi, ja hyväksyn hänet sellaisena kuin hän on.
Risominen on ihmisen itsensä ominaisuus, ei sen kumppanin ominaisuus.
Sisältö jatkuu mainoksen alla
Sisältö jatkuu mainoksen alla
Vierailija kirjoitti:
Kun mies peliraivoaa. En pidä huutamisesta ja en ole ikinä halunnut häntä vähemmän kuin noina hetkinä, jolloin lähemmäs 30v. mies käyttäytyy kuin 6v. Inhottava tapa.
Samaistun! En myöskään tykkää kun mies kerää vaatteensa makuuhuoneen tuoliin/lattialle sängyn viereen, se on omin sanoin hänen vaatekaappinsa. Olen jo tähän tottunut, mutta todennäköisesti kun joskus muutamme kaksiosta isompaan asuntoon, saadaan myös lisää vaatetilaa ja tämä tapa EHKÄ muuttuu. Jos ei, niin noh en ole itsekään täydellinen :D
Miehen verkkaisuus ihan kaikessa. Mies on itse rauhallisuus joka asiassa, ei hermostu, eikä tuskaannu mihinkään ja ikinään ei ole mihinkään kiire. perusrauhallinen luonne on toisaalta ihana, mutta joskus pinna palaa kun itse olen tällainen malttamaton sähikäinen.
Toisaalta, tämä tekee meistä ihan hyvän parin. Jos mentäisiin minun aikataulun mukaan, aina oltaisiin hosumassa etuajassa, miehen puolesta taas myöhässä. Nyt keskiarvo on ihan hyvä :)
Miksi pidät elämässäsi ihmistä, joka lisää arkeesi säännöllisesti pahaa mieltä?
Läheisyyden puute. Mies ei ymmärrä ollenkaan halailun tai suukottelun päälle. Seksiä kyllä on vaikkakin harvenemaan päin (miehen puolelta)
Mutta kai tällainen kumppanuussuhde kuitenkin toimii tulevaisuudessakin. Kivaa yhdessä, nauretaan paljon jne. toiseen voi aina luottaa.
22v yhdessä
Sisältö jatkuu mainoksen alla
Nyt kyllä täytyy miettiä tätä. Meillä ei juurikaan ole riitoja tai erimielisyyksiä ollut. Yhdessä olemme olleet yli 20 v. Ehkä ärsyttävin piirre miehessä on se, että hän ei riitele, vaan konfliktitilanteissa vetäytyy pois. Hän kertoo, että näissä tilanteissa hänelle tulee ikäviä flashbackejä lapsuuden kodista ja ne aiheuttaa ihan fyysistä pahoinvointia. Jos meillä on erimiellisyyttä mun kantani siis aina voittaa, koska hän ei pidä puoliaan. Siinäkin suhteessa on ollut pitkä ja hankala tie, että hän on oppinut luottamaan ja avautumaan vaikeistakin asioista minulle. Hänen lapsuuden kodissaan paljon asioita on haudattu hiljaisuuteen.
Vierailija kirjoitti:
Läheisyyden puute. Mies ei ymmärrä ollenkaan halailun tai suukottelun päälle. Seksiä kyllä on vaikkakin harvenemaan päin (miehen puolelta)
Mutta kai tällainen kumppanuussuhde kuitenkin toimii tulevaisuudessakin. Kivaa yhdessä, nauretaan paljon jne. toiseen voi aina luottaa.
22v yhdessä
Riippuu, mitä suhteelta haluaa. Minulle parisuhteen pointti on nimenomaan läheisyys, romantiikka ja seksi. Kumppanuussuhdetta en niinkään kaipaa, vaan olen aina viihtynyt myös yksin.
Ikävintä on, kun yhden tarpeet pysyvät samoina mutta toinen päättää, että kämppäkaveruus ja ystävyys riittävät.
Sisältö jatkuu mainoksen alla
Hyvä sääntö on se, että puolisolta ei pidä sietää mitään sellaista, mitä ei sietäisi ystävältä.
Se että jättää viime tippaan kaiken missä minä taas olen todella ajoissa. Lisäksi se että miehelle saa aina nasahtaa että ottaa asiat vakavasti
Sisältö jatkuu mainoksen alla
Vierailija kirjoitti:
Hyvä sääntö on se, että puolisolta ei pidä sietää mitään sellaista, mitä ei sietäisi ystävältä.
En kyllä ihan allekirjoita tätäkään. Ystävien kanssa ei jaeta päivittäistä elämää ja asuta yhdessä, puolison kanssa taas jaetaan ja asutaan. Näissä tilanteissa toki tulee esille sellaisia luonteenpiirteitä ja sellaista käytöstä, jota ei ystävää nähdessä tulisi. Paskaa ei toki tarvitse sietää, mutta onhan se selvää, että kotona ihmisestä näkyy eri puolet kuin muutoin.
Vierailija kirjoitti:
Vierailija kirjoitti:
Hyvä sääntö on se, että puolisolta ei pidä sietää mitään sellaista, mitä ei sietäisi ystävältä.
En kyllä ihan allekirjoita tätäkään. Ystävien kanssa ei jaeta päivittäistä elämää ja asuta yhdessä, puolison kanssa taas jaetaan ja asutaan. Näissä tilanteissa toki tulee esille sellaisia luonteenpiirteitä ja sellaista käytöstä, jota ei ystävää nähdessä tulisi. Paskaa ei toki tarvitse sietää, mutta onhan se selvää, että kotona ihmisestä näkyy eri puolet kuin muutoin.
Ei puolison kanssa ole mikään pakko asua, ja toisaalta aika monet asuvat ystävänsä kanssa kämppiksinä ainakin jossakin vaiheessa elämäänsä.
Ja minä en ainakaan kuuntele haukkumista tai epäkohteliaista käytöstä etenkään omassa kodissani. Työhöni se kuuluu välillä välttämättömänä osana, mutta läheisiltäni odotan parempaa. Jos joku ei osaa olla ilkeilemättä, hän nyt sitten ei voi olla kanssani.
Sisältö jatkuu mainoksen alla
Vertailu ei auta. Omaa sisäistä tunnetta pitää kuunnella vahvasti. Erosin muutama vuosi sitten hyvästä miehestä. Ulospäin olimme täydellinen pari ja perhe. Nauroimme paljon yhdessä ja aika perheenä sujui sinänsä. Olin kuitenkin koko ajan vailla lämpöä, kuulluksi ja rakastetuksi ja halutuksi tulemista.
Mies ei koskaan tehnyt aloitetta seksiin. Seksi oli tylsää, olimme sen suhteen ihan erilaisia. Hän ei koskaan puhunut minulle kauniisti. Sen sijaan virheistä kyllä jaksoi huomauttaa ja monista helpoistakin asioista tuli kummallista vääntämistä. Ajatusmaailmamme olivat liian erilaiset.
Nykyisessä miehessä ei ärsytä mikään. Tottakai kinaa tulee uusperheessä mutta pystymme keskustelemaan kaiken selväksi. Seksi on loistavaa ja intohimoista, läheisyys pakahduttavan ihanaa. Me olemme samalla aaltopituudella henkisesti ja seksuaalisesti ja koemme molemmat läheisyyden ja hellimisen tärkeäksi.
Voin todella hyvin joka päivä. Olen paljon parempi vanhempi, paljon tasapainoisempi ihminen.
Meillä on vain yksi elämä. Suhteen eteen kannattaa tehdä kaikki mahdollinen ja toisaalta kun valkenee että suhde ei toimi riittävän hyvin, siitä on myös hyvä osata luopua. Ero on lapsille suru mutta sen voi hoitaa ilman lapsellisia riitoja ja lapsen etu edellä, niin lapsetkaan eivät siitä murru.
Ap mietit onko suhteesi tarpeeksi huono erotaksesi. Asia kyllä aikanaan valkenee, sen pohtiminen vie aikaa ja tuntuu välillä epätoivoiselta ettei valmista tule. Mutta jonain päivänä tiedät.
Vierailija kirjoitti:
Vierailija kirjoitti:
Hyvä sääntö on se, että puolisolta ei pidä sietää mitään sellaista, mitä ei sietäisi ystävältä.
En kyllä ihan allekirjoita tätäkään. Ystävien kanssa ei jaeta päivittäistä elämää ja asuta yhdessä, puolison kanssa taas jaetaan ja asutaan. Näissä tilanteissa toki tulee esille sellaisia luonteenpiirteitä ja sellaista käytöstä, jota ei ystävää nähdessä tulisi. Paskaa ei toki tarvitse sietää, mutta onhan se selvää, että kotona ihmisestä näkyy eri puolet kuin muutoin.
Ja lisäksi kun saman katon alla asuu niin helposti aina silloin tällöin toisen naama tympäisee ja asiat jotka normaalisti olisi ok ärsyttää.
Sisältö jatkuu mainoksen alla
Tossukkuus ärsyttää miehessäni. Mutta pärjään sen kanssa kyllä. Tekee aina mitä muut pyytää, ja on valmis joustamaan itselle epäedullisesti. Nykyään onneksi osaa jo kysyä mun mielipiteen, niin kerron sitten että miten tässä asiassa toimitaan niin ettei tulla kynnysmatoiksi.
Eniten pännii ennakoitavuus ja rutiinit: Sauna lauantaina,iltakahvi klo 18, sukulaisiin ajetaan samaa reittiä ja stopit on samoilla huoltsikoilla. Eli kaiken poikkeavan saa järjestää ihan itse.
Ei sitten mikään. Ihana mies, hyvä isä ja paras puoliso. Yhdessä 24 vuotta.
Mies on sellainen uuvuttaja. Jos mies ajaa, niin automatkoilla ei kuunnella edes musiikkia kun puhuu aivan taukoamatta. Tuntuu, että sanon "ole jo hiljaa" paljon useammin kuin "rakastan sinua", mutta ei pää kestä muuten. En ymmärrä miksi ei voi olla vaikka kavereiden kanssa tai hankkia uusia, miksi, oi miksi, pitää kertoa vaimolle aamusta iltaan koneista, laitteista, elektroniikasta tai ties mistä liibalaabalääbästä vaikka kolmen tunnin monologeja. Itse olen taas hiljainen ja mietin paljon itsekseni, jolloin mies jankuttaa jatkuvasti, että olenko vihainen. Saisi itsekin olla joskus hiljaa itseksensä!
Toisaalta, ainoaksi huonoksi puoleksi tuo on ihan siedettävä, etenkin kun on kehittänyt valikoivan kuulon...
Joskus ollut riitaa seksin määrästä kun mies haluaa vähemmän kuin minä. Lisäksi joskus riidelty oman ajan määrästä. Molemmista ollaan päästy kompromissiin.
Joskus harmittaa kuinka ilkeä mieheni on riidellessään. Pyytää kyllä aina anteeksi mutta paha on jo tapahtunut.
Olen kuitenkin syvästi onnellinen ja rakastunut :)
Kun mies peliraivoaa. En pidä huutamisesta ja en ole ikinä halunnut häntä vähemmän kuin noina hetkinä, jolloin lähemmäs 30v. mies käyttäytyy kuin 6v. Inhottava tapa.