Te joilla on hyvä parisuhde, mikä on kamalinta kumppanissasi?

Kaksi asiaa avossani nyppii. Ensimmäiseksi hän on todella verkkainen ihminen. Tuntuu, että hänelle minuutti on 10 minuuttia ja se ottaa välillä aivoon :D

Toiseksi hänen on vaikea pyytää anteeksi. Pari kertaa kun kyse on ollut siitä, että hän on todella loukannut mua niin on kyllä pyytänyt aidosti anteeksi heti, mutta pienemmissä, ehkäpä hänelle vähäpätöisemmissä asioissa anteeksipyyntöä ei kuulu. Itselle on taas opetettu, että aina pyydetään anteeksi pienemmissäkin kinoissa.

Mutta en todellakaan ole itse täydellinen, joten näihin olen jo tottunut enkä tosiaan vaihtaisi :)

Mies on (kulttuurieroista johtuen) aika....hmmmm joustava ajan kanssa, ja minä taas haluan tietää minuutilleen, milloin esim. hänen kavereitaan on tulossa kylään. Mutta toisaalta tämä on minulle ihan hyvää harjoitusta opetella ottamaan vähän rennommin :D 

Riidellessä mies ottaa joskus "drama-queenin" osan ja uhriutuu, mutta onneksi emme riitele juuri koskaan. 

Muuta en keksi...on kaikin puolin viisas ja diplomaattinen ja ymmärtäväinen ja kiltti ja rakastava ym ym ym...

Pettää minkä kerkeää, juo liikaa ja välillä hakkaa mua. Mutta on se silti paras mies.

Täällä myös ärsyttää se peliraivoaminen, likaiset vaatteet lattialla ja aloitekyvyttömyys esim. kotitöissä. Nämä ovat kuitenkin aika pieniä asioita, kun ottaa huomioon miten mahtava mies on muuten.

Pahinta on kuitenkin miehen narkkariveli. Minun on toki vaikea asettua miehen kenkiin, koska kyseessä ei ole oma sisarukseni, mutta kyllä meillä on riidelty miehen veljestä monet kerrat. Välillä veli varastaa meidän kodista lääkkeitä ja viinaa, koko ajan sille pitää lainata rahaa (jota ei koskaan maksa takaisin) ja harva se päivä sitä pitäisi kuskata autolla jonnekkin.

Viimeisin oli, kun miehen piti maksaa veljen huumevelkoja, koska muuten veljeltä olisi mennyt kuulemma henki (sinne meni säästötili). Mielestäni välit olisi pitänyt katkaista jo aikoja sitten, koska veljestä ei ole mitään muuta kuin harmia, mutta miehen mielestä veljeä pitää vuosi toisensa jälkeen tukea ja auttaa. Miehen muu perhe ei luonnollisesti minusta pidä, koska "yritän tulla miehen ja veljen väliin" esimerkiksi kieltämällä, että veli ei meidän kotiin enää saa tulla, koska en halua että kukaan varastaa minulta lääkkeitä. 

Vaimon käsittämätön aikuisen poikansa hyysääminen. Pahaa sanaa ei saa hänestä sanoa, saati kritiikkiä esittää. Heti alkaa helvetillinen selkkaus ja usein käsketään vielä suksimaan "Sysmään". Tää oman kodin oven näyttäminen tympii. Turpaan ei sentään oo kuitenkaan vielä yrittänyt vetää. Kaikesta ja kaikista muista voidaan kyllä jutella mutta tuon herran asiat ei minulle kuulu vaikka 17v uusioperheessä on yhteistä kivirekeä vedetty. Uuden miniäehdokkaan kanssa pitkät tovit facetettu niinkuin anopinkin kanssa. Mulle kerran vahingossa pakonsanelemana näytetty ja pari lausetta vaihdettu. WTF? Kaikenlaisia kusihousuja nää ns. Enkeli-ihmiset onkin. Noh, jonain päivänä Musta Paha Enkeli kuittaa tolta mulkerolta univelat ja meitsi raapii kasseja jossain aurinkorannalla... toivottavasti.

"Laukku on jo pakattu"  - YLE Päijät-Häme

Ottaa välillä liian raskaasti arjen pikkuongelmat, loukkaantuu ja ottaa henkilökohtaisena loukkauksena asioita jotka eivät välttämättä sellaisia ole. Noissa tilanteissa pysyn syrjässä ja kun hieman lauhtuu, yritän rahoittaa ja laittaa asioita mittakaavaan. Aika hyvin onnistuukin. Muuten ihana mies, huomaavainen ja huolehtivainen, parisuhteemme on onnellinen ja tasapainoinen.

Mua häiritsee lähinnä miehen sotkuisuus. Siis ei tajua korjata jälkiään teki mitä hyvänsä. Työvälineet jäävät lojumaan niille sijoilleen ja kaikkea tekemistä säestää hirveä kiroilu. Wihhu-berkeley-tsatan.

Vaatteita lojuu siellä sun täällä ja jos hän intoutuu keittiössä jotain safkaa duunaamaan, niin jälkikäteen pitää raapia seinistä ja liedestä tavaraa ihan urakalla. En ole mikään siivoushullu, mutta rajansa kaikella.

Nyt on taas menossa kestävyystesti: milloin kirjahyllyltä katoaa vasara, joka on ollut siinä noin vuoden. Omin kätösin en koske.

Lapsi on nipotarkka. Kaikki tarvittava on paikallaan. Johtuu ehkä äidistä, joka pisti passaamisen niukoille.

Mies puhuu joskus liikaa ja mua ei aina huvita kuunnella tai vastailla. Tässä meidän suurin draama.

Masennus ei johdu saamattomuudesta vaan jostain aivan muusta, paljon syvemmästä asiasta. Masennus kyllä aiheuttaa saamattomuutta. Olethan vienyt vaimosi terapiaan? Myös oikeanlainen lääkitys auttaa saamattomuuteen jonkin verran. Mutta ilman terapiaa ei mikään depis parane.

Ärsyttävintä on, ettei pidä eläimistä (itse rakastan yli kaiken ja haluaisin lisää lemmikkejä.) Minulla on koira eikä saa enää tulla sänkyyn ja sohvakim vähän siinä ja siinä. Ei varmasti iso juttu muille mutta mulle on.

Tiedän että minussa on paljon ärsyttäviä piirteitä joita miehen pitää sietää... olen suhteemme motivaatiorajoitteinen sottapytty ja laiskottelija. 😁

Lievä neuroottisuus haittaa. Mies joissain asioissa vahtaa, etten tee jotakin pikku juttuja väärin. Lähinnä pöpökammoa tämä. Myös ottaa todella raskaasti joskus pienet vahingot, esimerkiksi jos juomaa kaatuu vaatteelle tms. Ärsyttävää on sekin, kun miehen on vaikeaa sitoutua johonkin menoon, koska eihän voi ikinä tietää, jos tulee este tmv. Nämä ovat mielestäni kaikki samaa neuroottisuutta, jonka mies itsekin myöntää. Hän ei vain aina voi sille mitään. Yritän suhtautua ymmärtäväisesti näihin oireisiin, koska hän ei tarkoita pahaa ja on muuten hyvä tyyppi.

Vierailija kirjoitti:

Joku tämän jo sanoikin, mutta siis se, ettei anneta omaa tilaa pitkän työpäivän jälkeen. Teen useasti kymmenen tunnin työpäivän jonka jälkeen pitäisi vielä käydä tuolla, tehdä sitä ja vähän tätäkin.

Kyseessä siis lapseton suhde, jossa naisystävä on työttömänä ja minä töissä. Mietin aina eikö itse ehtisi tehdä noita asioita kun olen töissä...

Mikset vähennä töitä niin että sinulla olisi aikaa rentoutumisen lisäksi olla vaimosi kanssa?

Mies on koko ajan uupunut ja pinna kireällä, ei siedä pienintäkään vastoinkäymistä, tyyliin leipä tippuu lattialle- hirveä huuto ja kiroilu. Ei kyllä huuda minulle, vaan itse tapahtuneelle asialle.

Ei osaa sanoa ei.

Alkoholin ihannointi- känni on paras olotila. Pystyy olemaan juomatta, mutta kun juo niin sitä on sitten vedettävä kaksin käsin vaikkei napa enää vetäisikään. Ei onneksi ole kuitenkaan alkoholisti. (vielä?)

Mies on usein ärtynyt ja näen että kärsii, mutta johtuu masennuksesta. Koittaa taistella vastaan, mutta ei kaikkea voi eikä pidäkään pitää sisällään. Minulle, yltiöiloiselle ihmiselle raskas pala välillä, tuntuisi helpolta jos mies olisi myös myönteinen. Mutta kaikkea ei voi saada, muuten tämä on oikein kultakimpale <3

Vierailija kirjoitti:

Mua häiritsee lähinnä miehen sotkuisuus. Siis ei tajua korjata jälkiään teki mitä hyvänsä. Työvälineet jäävät lojumaan niille sijoilleen ja kaikkea tekemistä säestää hirveä kiroilu. Wihhu-berkeley-tsatan.

Vaatteita lojuu siellä sun täällä ja jos hän intoutuu keittiössä jotain safkaa duunaamaan, niin jälkikäteen pitää raapia seinistä ja liedestä tavaraa ihan urakalla. En ole mikään siivoushullu, mutta rajansa kaikella.

Nyt on taas menossa kestävyystesti: milloin kirjahyllyltä katoaa vasara, joka on ollut siinä noin vuoden. Omin kätösin en koske.

Sama oman mieheni kanssa. Asumme erillämme vielä toistaiseksi, hänen kämppänsä on kuin kaatopaikka, vaikka ikääkin on jo yli 25. Vähän tulee mieleen mieslapsi. Myös satunnaiset lapselliset raivarit vituttavat. 2 vuotta oltu yhdessä. Kun yhteenmuuton aika koittaa, niin minua hieman pelottaa tuo possuilu. Toisinaan pöydällä on pizzanreunoja ja kerran kuivunut, jo hikoilemaan päätynyt meetvurstisiivu.

Kuorsaaminen, sekä se haju vessassa, kun on käynyt paskalla. :D Vähän myös ehkä miehen taipumus nukkua ohi herätyksen, mutta on nyt skarpannut.

Eniten ärsyttää erilaiset siisteysnäkemykset. Olen tullut vuosien saatossa siihen tulokseen että mies ei ihan oikeasti ilmeisesti "näe" sotkua samoin kuin minä. Esim. leivän teon jälkeen yrittää kyllä rätillä (kuivalla) huitoa muruset lavuaariin mutta ainahan niitä siihen jää. Tai sukat ja kalsarit jää illalla makuuhuoneen lattialle ja aamulla ne ei olekaan itsestään kävelleet pyykkikoriin. Tämmöisiä pieniä juttuja. Tiedostan kyllä miten pieniä asioita nämä on ja siksi niistä ei edes riidellä. Mies on muuten aivan ihana ja huomaavainen ja arki rullaa hienosti. :)

Ikävä kyllä hänen menneisyytensä siinä mielessä, että teki lapsensa häiriintyneen ihmisen kanssa. Siitä häiriintyneestä ihmisestä ja hänen toimistaan ei pääse koskaan kokonaan eroon ja vuosi vuodelta sen huomaa lapsissakin aina vain enemmän- etteivät ole meidän perheemme jälkeläisiä, vaikka perheeseemme kuuluvatkin, vaan sen häiriintyneen ihmisen. Mut onneksi mies on kaikin puolin ihana. Ja lapsetkin- eihän heidän äitinsä ole heidän syynsä millään lailla. Mut tosiaan, miehen pienet puutteet ovat tosi pieniä, ainoa oikeasti kurja asia on tuo, mihin emme mitenkään voi vaikuttaa. Kaikki on tehty, mitä tehtävissä on. Ja osataan kyllä sitten arvostaa ja olla kiitollisia kaikesta hyvästä, mitä riittää. 

Ärsyttää se, että mies jättää tavaroita ja astioita levälleen jälkeensä. Muuten mikään ei ärsytä, ihana mies. 6v yhdessä.

Vierailija kirjoitti:

Vierailija kirjoitti:

Joku tämän jo sanoikin, mutta siis se, ettei anneta omaa tilaa pitkän työpäivän jälkeen. Teen useasti kymmenen tunnin työpäivän jonka jälkeen pitäisi vielä käydä tuolla, tehdä sitä ja vähän tätäkin.

Kyseessä siis lapseton suhde, jossa naisystävä on työttömänä ja minä töissä. Mietin aina eikö itse ehtisi tehdä noita asioita kun olen töissä...

Mikset vähennä töitä niin että sinulla olisi aikaa rentoutumisen lisäksi olla vaimosi kanssa?

MIssähän tynnyrissä sinä elät? Ei töitä niin vain vähennetä. Ja jos onnistuukin ilman että päätyy kokonaan työttömäksi, tulot tietysti pienenevät ja sitten on edessä uusi stressin aihe. Näin se usein menee kuule ihan tavallisilla ihmisillä, töitä on tehtävä sen minkä on ja jaksaa, ja silti rahat on tiukoilla. Ilmeisesti sinä olet hyvätuloinen säästöinesi, tai sitten joku muu huolehtii sinun toimeentulostasi??? Vai ihan tosissaanko ajattelet että töissä voi sanoa, et kuulkaas kun vaimo on vähän tyytymätön kotona, että minäpä teenkin nyt vähän vähemmän töitä sitten...?