Olen itkenyt tänään jo tunnin ja ketään perheenjäsentäni ei kiinnosta

Vierailija kirjoitti:

Itsesääli, ah tuo ihana turvapaikka jossa on niin hauskaa kieriskellä marttyyrina.

Onko sulla jotakin empatiakykyongelmia, samoin kuin yläpeukuttajilla, ootte ilkeitä. Aloittajalla tuskin 'hauskaa'. Eikä turhasta ole pahoittanut mieltään. Ap:n perhe vaikuttaa kylmältä ja tunneongelmaiselta. Koita jaksaa ap, on niitä muunkilaisia ihmisiä olemassa! (vaikka paljon kurjiakin löytyy.) Olet varmaankin herkkä ihminen. Kiitä onneasi ettei sinusta ole kasvanut samanlaista kuin perheenjäsenistäsi. Sua voi vielä odottaa ihan onnellinen elämä. Olet vielä nuori ja ajan kanssa voit saada lapsuuteesi ja perheeseesi myös henkistä etäisyyttä ja voit luoda elämäsi enemmän omannäköiseksi johon ei tuollaiset ilkeilyt kuulu. Halaus :)

Vierailija kirjoitti:

Luultavasti vanhempasi ovat tosiaan väsyneitä masennukseesi. Masentunut ihminen on helposti itsekeskeinen ja käyttäytyy narsistin tapaan vaatien kaiken huomion itselleen. Ihmettelen miksi lähdit vanhempiesi luo jouluksi, miksi  et halunnut olla kotonasi yksin, jos pärjäät siellä paremmin?

Mikä teitä vaivaa kun haluatte oikein lyödä lyötyä ali ap:ta? AP:n perhe on ilmeisesti ollut koko hänen lapsuutensa todella kurja häntä kohtaan. Siinä syy syvään masennukseen! Ja sitten pitäisi olla tuota perhettä 'rasittamatta' esim. itkulla kun taas haukkuvat....mitä helv...iä.

Vierailija kirjoitti:

Vierailija kirjoitti:

LÄhde pois sieltä ikävien sukulaistesi luota, sinn e omaan rauhalliseen kotiisi, jossa voit olla oma itsesi.

Minullakin on ajoittain masennusta, ja silloin en mene sukulaisteni luona käymään. Masennukseni syy ei suoranaisesti johdu sukulaisistani, mutta heissä on monia, jotka eivät ymmärrä omituisia mielialojani ollenkaan, joten en lähde itseäni kiusaamaan heidän luokseen. Tapaan heitä vain silloin kun mieleni on tasapainossa.

Sinulla on ilmeisesti varsin toisen tyyppinen masennus kuin minulla, mutta ei sinulla kuitenkaan ole minkäänlaisia velvollisuuksia miellyttää sukulaisiasi, eikä varsinkaan viettää aikaasi heidän seurassaan.

Mä en voinut edes kotona olla oma itseni, se mitä äiti sanoi kulki päässäni mukana kaikkialla. Ensin 18 vuotta sitä kuunnelleena.

Olen monesti ihmetellyt tätä kuinka toiset kantavat mukanaan jotain sanoja vuosia, jopa vuosikymmeniä. Sanoja, joita sanoja itse ei ehkä muista edes enää. Jossain vihan, stressin tai turheutumisen keskellä heitettyjä sanoja, jotka eivät pitäneet paikkaansa edes sillä hetkellä kun ne sanottiin. Ap: n äiti sanoi "tunge se hanuriin", mitä jos olisi oikeasti työntänyt ne alushousuinsa? Ei, vaan hän antoi sanoille paljon laajemman merkityksen. Merkin kuinka häntä ei kunnioiteta, rakasteta, hänestä ei välitetä jne. Vaikka mitään noista ei edes sanottu niin ap tuntee sen niin. Pahimmillaan pitää itsellään tuollaisia lauseita vuosikymmeniä esimerkkinä kuinka hänestä ei välitetty.

Mutta miksi monet eivät kuitenkaan muista hyviä sanoja? Kun äiti kysyi "onko sinulla vantut mukana"? Miksei sitä muisteta, että äiti välitti oliko sinulla kylmät sormet vai ei myöhemmin? Sellaista ei muistella edes tunnin päästä. Kuinka äiti kaupasta raahasi ja maksoi jouluruuat, laittoi pöydän koreaksi ja kutsui syömään. Se ei ole merkki, koskaan mistään. Mutta jos toinen koko illan näyttää hapanta naamaa ja siitä sanoo. Niin se muistetaan loppuelämä.

Monelle tekisi hyvää, kun heiltä vietäisiin sanat. Varsinkin ne joita he kantavat mukanaan vuosia ja joiden perusteella he ovat itsensä määritelleet. Joutuisivat etsimään uudet, ihan oikeat, paikkaansa pitävät sanat itselleen. Ei jotain kymmenen vuotta sitten, jonkun kiireessä heille heittämiä.

Ehkä tulisikin esille, että se äiti tai luokkakaverin sanoma sana ei vastaa millään tavoin todellisuutta. Ettei olekaan laiska tai tyhmä tai ruma tai epäonnistuja, vaan ihan jotain muuta.

Ja jos sitten haluaa, niitä sanoja mukanaan kantaa, niin ovat sitten ainakin totuudenmukaisia ja ajankohtaisia.

Onkohan kivikissaäiti kehittänyt itselleen uuden persoonan? Tuntuu niin tutunomaisilta  nuo AP:n selittelyt ja naputtelee vastauksia yhtä nopeasti kuin KKÄ. Masentunut? Heh.

Vierailija kirjoitti:

Ap on kuin kivikissaäiti, valivalivali vain, äitin syy, äiti teki sitä, äiti teki tätä, valivalivali, miehen syy, mies teki sitä, mies teki tätä, valivalivali... Itsessä ei ikinä ole mitään syytä, mutta muut ovat syyllisiä kaikkeen. Siitä on hyvä lähteä liikenteeseen...

Jos ei ole mitään järkevää sanottavaa aiheeseen, nii jättäkää kirjoittamatta. Ainakin tällaiseen ketjuun jossa ap todella masennuksissa, kiusattu ja haukuttu. Että kehtaat!! Jos ymmärryksesi ei riitä, niin ole edes hiljaa.

Minun on jotenkin vaikea ymmärtää ihmisiä jotka itkevät saadakseen sääliä. Jos pääongelma ei ole itse kipu, vaan se ettei sillä saa riittävästi ja toivotun kaltaista huomiota, niin siihen voi olla ihan syynsä miksei asiaan reagoida.

Vierailija kirjoitti:

Ettekö ihmiset oikeasti usko että lapsia voidaan perheen sisällä vihata alusta loppuun? Jopa tappaa, ja kaikkea siitä lievempää. Läheskään kaikkia ei rakasteta. Pöllöjä olette.

Tottakai voi, mutta jonkun vihaa täynnä olevan ihmisen ajatusten ei kuulu pystyä määritellelemään ihmistä, joksikin jota hän ei ole. Äiti tai veli voi sanoa vaikka kuinka paljon, että sisko tyhmä, mutta se ei siksi muutu joksikin totuudeksi, koska he nyt sen ääneen sanovat. Sen kertoo pikemmin älykkyystesti, kun joku veemäinen veli. Vaikka veli niin kuvittelee ja haluaa sen siskon niin uskovan.

Ihminen joka tuntee itsensä pystyy paremmin taistelemaan näitä lähipiirin valheita vastaan. Hän vastaisi äidilleen ja veljelleen, että kaivetaanpa älykkyystestit esille. Ei hän loukkaantuisi, vaan nauraisi päin naamaa.

Monet luovat itselleen pahan olon ihan suorien valheiden päälle. Ihan koska uskovat kaikkeen siihen typerään mitä ihmiset päivittäin sanovat. Kannattaa aina muistaa se, että puolella ihmisistä on älykkyys alle 100 pistettä. Ja se kyllä tulee monenkin jutusta valitettavan usein esille

Vierailija kirjoitti:

Vierailija kirjoitti:

Vierailija kirjoitti:

Vierailija kirjoitti:

Vierailija kirjoitti:

En tiedä miten asia on, mutta mulle tulee tästä sellainen olo että vanhemmat ovat vuosikausia kannatelleet ap:ta ja ymmärrys alkaa olla lopuillaan kun mikään ei riitä. Samoin sisarukset saattavat olla katkeria kun vanhempien kaikki energia menee yhden tukemiseen.

Mulle ei lainkan tule sellainen olo. Ap kirjoittaa, että kaikesta moititaan. Miten sä saat siitä kannattelua, ihan uteliaisuudesta?

No, totta helkkarissa tuollainen ihminen kokee kaiken moitteena. Että ihan haukkuivat raasun tuomat lahjatkin. Miksi helvetissä AP sitten matkusti noin paskojen ihmisten luokse ja tietysti, totta kai ihan tiettömien taipaleiden taakse, josta ei pois pääse. Jotain rajaa nyt tohon itsesäälissä piehtaroimiseen.

Oletko vähän tunnevammainen?

Ai niin no, et tietenkään, anteeksi.

Olet ihan täysin tunnevammainen.

Totta, olen tunnevammainen. Poden samaa kuin AP. piehtaroin aina välillä dramaattisessa itsesäälissä, tehden läheisteni elämän helvetiksi. Kohtausten aikana en pysty ajattelemaan muuta kuin itseäni. Ajan mittaan olen oppinut aina vaan hiukan paremmin katkaisemaan tuon esitykseni sanomalla itselleni, että olet  säälittävä huomiohuora. Lopeta heti ja pyydä anteeksi. 

Muuten hyvä, mutta AP ei vaikuta yhtään kaltaiseltasi.

Vierailija kirjoitti:

Vierailija kirjoitti:

Vierailija kirjoitti:

Alkaisit elää. Vuokraa oma asunto. Käy baareissa niinkuin muutkin nuoret. Ala opiskella jotain, niin saat tekemistä ja ystäviä. Parasta on tehdä asioita, vaikka se tuntuu vaikealta, vaan siten pääset elämässäsi eteenpäin. Lääkitys on monesti avuksi.

Olisit lukenut edes keskustelua. Mulla on jo oma koti toisella paikkakunnalla, opiskelupaikka jne. Paska olo on lähtöisin lapsuudesta, perheongelmista, koulukiusaamisesta. Terapiat käyty ja lääkkeitä en enää käytä. Perheeni paskamaisuus ei nyt vaan auta itsetuhoisiin ajatuksiini. Ja en tule toiste. Enkä enää itse auta heitä kun he ei minusta välitä

Ap

Miksi et käytä lääkkeitä???

Mikset itse käytä lääkkeeitä???????? (niin idiootti kommentti että oli pakko laittaa sama takaisin. en o ap)

Hanki oma kämppä ja unohda perheesi. Ei niitä kannata kuunnella jos sieltä ei tule tekstiä mitä haluaa kuulla. Hae ammattiapua. Heti.

Vierailija kirjoitti:

Hanki oma kämppä ja unohda perheesi. Ei niitä kannata kuunnella jos sieltä ei tule tekstiä mitä haluaa kuulla. Hae ammattiapua. Heti.

Korjaus - siis sulla on oma asunto jo nyt. Mutta kuulostaa että apua mitä olet saanut ei ole auttanut. Kysy mitä seuraavaksi ja mistä saa lisäapua. Itsetuhoiset ajatukset ei ole normaalia, tarvitset apua niiden kanssa.

Vierailija kirjoitti:

Minun on jotenkin vaikea ymmärtää ihmisiä jotka itkevät saadakseen sääliä. Jos pääongelma ei ole itse kipu, vaan se ettei sillä saa riittävästi ja toivotun kaltaista huomiota, niin siihen voi olla ihan syynsä miksei asiaan reagoida.

Tiedoksesi että ihmiset itkevät yleensä pahaa oloaan, pahaa mieltään. Ei tavoitehakuisesti halutakseen huomiota tai sääliä. Sääli on sitäpaitsi aika vastenmielistä. Oikea empatia, ymmärtäminen, välittäminen ja lohduttaminen ovat sitä mitä toisen itkiessä lähinnä olisi hyvä toimittaa. Miksi sinun on vaikea ymmärtää henkistä kipua, pahaa mieltä, itkua? Nämä ovat ihan ihmisyyden peruspalikoita. On itse asiassa aika huolestuttavaa jos et pysty ymmärtämään. Monet myös  itkevät ihan yksin ollessaan, etkä sinä koskaan itke?

Vierailija kirjoitti:

Vierailija kirjoitti:

LÄhde pois sieltä ikävien sukulaistesi luota, sinn e omaan rauhalliseen kotiisi, jossa voit olla oma itsesi.

Minullakin on ajoittain masennusta, ja silloin en mene sukulaisteni luona käymään. Masennukseni syy ei suoranaisesti johdu sukulaisistani, mutta heissä on monia, jotka eivät ymmärrä omituisia mielialojani ollenkaan, joten en lähde itseäni kiusaamaan heidän luokseen. Tapaan heitä vain silloin kun mieleni on tasapainossa.

Sinulla on ilmeisesti varsin toisen tyyppinen masennus kuin minulla, mutta ei sinulla kuitenkaan ole minkäänlaisia velvollisuuksia miellyttää sukulaisiasi, eikä varsinkaan viettää aikaasi heidän seurassaan.

Mä en voinut edes kotona olla oma itseni, se mitä äiti sanoi kulki päässäni mukana kaikkialla. Ensin 18 vuotta sitä kuunnelleena.

Kivikissa, häivy  tästä ketjusta kitisemästä ja hakemasta huomiota. Tämä ketju ei  käsittele sun pakkomielteitäs.

Hanki oma asunto ja luovu perheenjäsenistä jotka eivät arvosta sinua. Lyttääminen on henkistä väkivaltaa, joka rikkoo toista. Yhteyden voi pitää etäämmällä perheeseen ja keskittyä muihin asioihin, ihmisiin elämässä. Empatia ja ymmärrys puuttuu joiltakin ihmisiltä (perhe), älä hukkaa sellaisiin aikaasi, kun totuus nyt paljastui. Kriisipuhelin ja kriisikeskus voivat helpottaa pahimpaan tilaan. Omia asioitaan ei kannata muutenkaan kertoa empatiakyvyttömille ja asiasta mitään ymmärtämättömille, empaattiset löytyvät muualta. Itsekseenkin voi asioita ajatella. Et ole sitä mitä joku toinen sanoo, vaan miten itse ajattelet, sinussa on paljon hyviä puolia. Luota itseesi ja positiivisuuteen. Surut voi surra pois ajan kanssa

Vierailija kirjoitti:

Vierailija kirjoitti:

Vierailija kirjoitti:

LÄhde pois sieltä ikävien sukulaistesi luota, sinn e omaan rauhalliseen kotiisi, jossa voit olla oma itsesi.

Minullakin on ajoittain masennusta, ja silloin en mene sukulaisteni luona käymään. Masennukseni syy ei suoranaisesti johdu sukulaisistani, mutta heissä on monia, jotka eivät ymmärrä omituisia mielialojani ollenkaan, joten en lähde itseäni kiusaamaan heidän luokseen. Tapaan heitä vain silloin kun mieleni on tasapainossa.

Sinulla on ilmeisesti varsin toisen tyyppinen masennus kuin minulla, mutta ei sinulla kuitenkaan ole minkäänlaisia velvollisuuksia miellyttää sukulaisiasi, eikä varsinkaan viettää aikaasi heidän seurassaan.

Mä en voinut edes kotona olla oma itseni, se mitä äiti sanoi kulki päässäni mukana kaikkialla. Ensin 18 vuotta sitä kuunnelleena.

Olen monesti ihmetellyt tätä kuinka toiset kantavat mukanaan jotain sanoja vuosia, jopa vuosikymmeniä. Sanoja, joita sanoja itse ei ehkä muista edes enää. Jossain vihan, stressin tai turheutumisen keskellä heitettyjä sanoja, jotka eivät pitäneet paikkaansa edes sillä hetkellä kun ne sanottiin. Ap: n äiti sanoi "tunge se hanuriin", mitä jos olisi oikeasti työntänyt ne alushousuinsa? Ei, vaan hän antoi sanoille paljon laajemman merkityksen. Merkin kuinka häntä ei kunnioiteta, rakasteta, hänestä ei välitetä jne. Vaikka mitään noista ei edes sanottu niin ap tuntee sen niin. Pahimmillaan pitää itsellään tuollaisia lauseita vuosikymmeniä esimerkkinä kuinka hänestä ei välitetty.

Mutta miksi monet eivät kuitenkaan muista hyviä sanoja? Kun äiti kysyi "onko sinulla vantut mukana"? Miksei sitä muisteta, että äiti välitti oliko sinulla kylmät sormet vai ei myöhemmin? Sellaista ei muistella edes tunnin päästä. Kuinka äiti kaupasta raahasi ja maksoi jouluruuat, laittoi pöydän koreaksi ja kutsui syömään. Se ei ole merkki, koskaan mistään. Mutta jos toinen koko illan näyttää hapanta naamaa ja siitä sanoo. Niin se muistetaan loppuelämä.

Monelle tekisi hyvää, kun heiltä vietäisiin sanat. Varsinkin ne joita he kantavat mukanaan vuosia ja joiden perusteella he ovat itsensä määritelleet. Joutuisivat etsimään uudet, ihan oikeat, paikkaansa pitävät sanat itselleen. Ei jotain kymmenen vuotta sitten, jonkun kiireessä heille heittämiä.

Ehkä tulisikin esille, että se äiti tai luokkakaverin sanoma sana ei vastaa millään tavoin todellisuutta. Ettei olekaan laiska tai tyhmä tai ruma tai epäonnistuja, vaan ihan jotain muuta.

Ja jos sitten haluaa, niitä sanoja mukanaan kantaa, niin ovat sitten ainakin totuudenmukaisia ja ajankohtaisia.

Ei noilla pöydässä olevilla ruuilla ole mitään merkitystä. Katsos jokainen aivan normaali ihminen ruokkii lapsensa ja katsoo, mitä lapsella on päällään. Ihan normaalia. Se ei ole asia, josta tuntee että olen tuolle toiselle arvokas.

Sen sijaan lyttääminen, mitätöinti, mahdollisuuksien kampittaminen ja estäminen kasvattavat ihmisestä muiden hyväksi itsestään luopuvan menettäjän, jolla ei ole oikeuksia itseensä. Toiset täällä maapallolla ovat katsos kilttejä, vieras asia varmaan sinulle, röyhkeä paska.

Vierailija kirjoitti:

Vierailija kirjoitti:

Vierailija kirjoitti:

Vierailija kirjoitti:

Vierailija kirjoitti:

Vierailija kirjoitti:

Vierailija kirjoitti:

En tiedä miten asia on, mutta mulle tulee tästä sellainen olo että vanhemmat ovat vuosikausia kannatelleet ap:ta ja ymmärrys alkaa olla lopuillaan kun mikään ei riitä. Samoin sisarukset saattavat olla katkeria kun vanhempien kaikki energia menee yhden tukemiseen.

Mulle ei lainkan tule sellainen olo. Ap kirjoittaa, että kaikesta moititaan. Miten sä saat siitä kannattelua, ihan uteliaisuudesta?

Mua kukaan kannattele. Muuttanut alaikäisenä pois jaloista ja sitäkin ennen yksin ollut ku vanhemmat paljoa paskaakaa kotona olleet ja sisarukset vittuilivat minkä ehtivät. Aina kun muilla on ongelmaa niin mä autan ja lohdutan... olen kunnon helvetin ovimatto elämässä

Ap

Positiivista on että olet tajunnu että sinut on roolitettu kynnysmatoksi, sillä sen tajuttuasi voit tehdä asialle jotain.Aloitat sen vetämällä  rajat.Eli kun sukulaisilta tulee puhelimitse veetuilua, sanot että "palataan asiaan kun osaa puhua asiallisesti" ja painat punaista luuria. Toistat tätä tarpeeksi pitkään jotta ymmärtävät. Lopetat lohduttaminen, joka vain vie sulta energiaa kun et saa tukea ja lohtua takaisin. Kirjoita ylös tilanteet joissa tunnet jääväsi vaille vastakaikua ja tilanteet joissa sinulta imetään energiaa. Opettele tunnistamaan ja minimoimaan nämä. Opettele pois syyllisyydestä äläkä anna muiden syyllistää sinua.Vedä  rajat, sano ei. Älä selittele. Joko  ne oppivat kunnioittamaan sua tai ottavat etäisyyttä.

Sinä et tajua. Että sinä et osaa pureutua ongelmien syihin lainkaan. Tuo on niin pintaa, ettei auta ketään itsemurhaa suunnittelevaa.

Tässä  se ongelman ydin on se että  ap menee velvollisuudentunnosta kotiin, seuraan jossa ei oikeasti  viihdy ja tuntee tulleensa kaltoinkohdelluksi. Sellaiseen auttaa se että vetää rajat ja etsiytyy seuraan jossa sellaista ei tapahdu. Been  there, done that. Se että kritisoit minua ei auta ketjun aloittaja mitenkään, eikä  sinuakaan.

Oliko  sulla vielä muuta?

Miten niin se on ongelman ydin, haha? Mulle ongelman ydin on se, mikä saa hänet tekemään niin. Ja pinnan alla on varmasti vielä paljon muutakin. Ei se tietenkään ole mikään ongelman ydin, että hän menee tuonne kotiinsa. Veikkaanpa, että noita itsemurhafiiliksiä on esiintynyt jo muuallakin. Että, kyllä mulla oli muutakin tähän, tosiaankin.

Lol.

Luetun ymmärtämisessä lienee sulla puutteita? Lainaamassasi tekstissä luki velvollisuudentunto, joka saa ap:n menemään jouluksi  kotiin vaikkei oikeasti  haluaisi.Menikö  ohi? Tais mennä lujaa ja viheltäen.

Vierailija kirjoitti:

Vierailija kirjoitti:

Vierailija kirjoitti:

LÄhde pois sieltä ikävien sukulaistesi luota, sinn e omaan rauhalliseen kotiisi, jossa voit olla oma itsesi.

Minullakin on ajoittain masennusta, ja silloin en mene sukulaisteni luona käymään. Masennukseni syy ei suoranaisesti johdu sukulaisistani, mutta heissä on monia, jotka eivät ymmärrä omituisia mielialojani ollenkaan, joten en lähde itseäni kiusaamaan heidän luokseen. Tapaan heitä vain silloin kun mieleni on tasapainossa.

Sinulla on ilmeisesti varsin toisen tyyppinen masennus kuin minulla, mutta ei sinulla kuitenkaan ole minkäänlaisia velvollisuuksia miellyttää sukulaisiasi, eikä varsinkaan viettää aikaasi heidän seurassaan.

Mä en voinut edes kotona olla oma itseni, se mitä äiti sanoi kulki päässäni mukana kaikkialla. Ensin 18 vuotta sitä kuunnelleena.

Kivikissa, häivy  tästä ketjusta kitisemästä ja hakemasta huomiota. Tämä ketju ei  käsittele sun pakkomielteitäs.

Häivy itse, uliuli.

Vierailija kirjoitti:

Vierailija kirjoitti:

Vierailija kirjoitti:

Vierailija kirjoitti:

Vierailija kirjoitti:

Vierailija kirjoitti:

Vierailija kirjoitti:

Vierailija kirjoitti:

En tiedä miten asia on, mutta mulle tulee tästä sellainen olo että vanhemmat ovat vuosikausia kannatelleet ap:ta ja ymmärrys alkaa olla lopuillaan kun mikään ei riitä. Samoin sisarukset saattavat olla katkeria kun vanhempien kaikki energia menee yhden tukemiseen.

Mulle ei lainkan tule sellainen olo. Ap kirjoittaa, että kaikesta moititaan. Miten sä saat siitä kannattelua, ihan uteliaisuudesta?

Mua kukaan kannattele. Muuttanut alaikäisenä pois jaloista ja sitäkin ennen yksin ollut ku vanhemmat paljoa paskaakaa kotona olleet ja sisarukset vittuilivat minkä ehtivät. Aina kun muilla on ongelmaa niin mä autan ja lohdutan... olen kunnon helvetin ovimatto elämässä

Ap

Positiivista on että olet tajunnu että sinut on roolitettu kynnysmatoksi, sillä sen tajuttuasi voit tehdä asialle jotain.Aloitat sen vetämällä  rajat.Eli kun sukulaisilta tulee puhelimitse veetuilua, sanot että "palataan asiaan kun osaa puhua asiallisesti" ja painat punaista luuria. Toistat tätä tarpeeksi pitkään jotta ymmärtävät. Lopetat lohduttaminen, joka vain vie sulta energiaa kun et saa tukea ja lohtua takaisin. Kirjoita ylös tilanteet joissa tunnet jääväsi vaille vastakaikua ja tilanteet joissa sinulta imetään energiaa. Opettele tunnistamaan ja minimoimaan nämä. Opettele pois syyllisyydestä äläkä anna muiden syyllistää sinua.Vedä  rajat, sano ei. Älä selittele. Joko  ne oppivat kunnioittamaan sua tai ottavat etäisyyttä.

Sinä et tajua. Että sinä et osaa pureutua ongelmien syihin lainkaan. Tuo on niin pintaa, ettei auta ketään itsemurhaa suunnittelevaa.

Tässä  se ongelman ydin on se että  ap menee velvollisuudentunnosta kotiin, seuraan jossa ei oikeasti  viihdy ja tuntee tulleensa kaltoinkohdelluksi. Sellaiseen auttaa se että vetää rajat ja etsiytyy seuraan jossa sellaista ei tapahdu. Been  there, done that. Se että kritisoit minua ei auta ketjun aloittaja mitenkään, eikä  sinuakaan.

Oliko  sulla vielä muuta?

Miten niin se on ongelman ydin, haha? Mulle ongelman ydin on se, mikä saa hänet tekemään niin. Ja pinnan alla on varmasti vielä paljon muutakin. Ei se tietenkään ole mikään ongelman ydin, että hän menee tuonne kotiinsa. Veikkaanpa, että noita itsemurhafiiliksiä on esiintynyt jo muuallakin. Että, kyllä mulla oli muutakin tähän, tosiaankin.

Lol.

Luetun ymmärtämisessä lienee sulla puutteita? Lainaamassasi tekstissä luki velvollisuudentunto, joka saa ap:n menemään jouluksi  kotiin vaikkei oikeasti  haluaisi.Menikö  ohi? Tais mennä lujaa ja viheltäen.

Niin, mutta mistä se velvollisuudentunto johtuu, ei se nyt itsestään ihmistä haittaavaksi sikiä, etkö tajua? Ei sitä voi purkaa ja käsitellä, ellei päästä sen syntysyihin käsiksi.

Voisin kuvitella, että läheisesi ovat vain neuvottomia masennuksesi edessä. Jos olet epäsiisti, kun et jaksa pitää itsestäsi huolta, he kuvittelevat tsemppaavansa sinua muutokseen huomauttelemalla että taas on hiukset kampaamatta, kävisit suihkussa jne. Eihän se tietenkään mitään auta, vaan päinvastoin. Omaisilta vain usein ehtyy ne empatiavarastot nolliin, jos sairaus on jatkunut vuosia, eikä minkäänlainen hoito ja huolehtiminen ole auttanut. Tai ehkeivät he alunperinkään ole osanneet tulea sinua oikein. Kaikki eivät vaan osaa tai ymmärrä. Älä odota heiltä mitään.

Vierailija kirjoitti:

Vierailija kirjoitti:

Ettekö ihmiset oikeasti usko että lapsia voidaan perheen sisällä vihata alusta loppuun? Jopa tappaa, ja kaikkea siitä lievempää. Läheskään kaikkia ei rakasteta. Pöllöjä olette.

Tottakai voi, mutta jonkun vihaa täynnä olevan ihmisen ajatusten ei kuulu pystyä määritellelemään ihmistä, joksikin jota hän ei ole. Äiti tai veli voi sanoa vaikka kuinka paljon, että sisko tyhmä, mutta se ei siksi muutu joksikin totuudeksi, koska he nyt sen ääneen sanovat. Sen kertoo pikemmin älykkyystesti, kun joku veemäinen veli. Vaikka veli niin kuvittelee ja haluaa sen siskon niin uskovan.

Ihminen joka tuntee itsensä pystyy paremmin taistelemaan näitä lähipiirin valheita vastaan. Hän vastaisi äidilleen ja veljelleen, että kaivetaanpa älykkyystestit esille. Ei hän loukkaantuisi, vaan nauraisi päin naamaa.

Monet luovat itselleen pahan olon ihan suorien valheiden päälle. Ihan koska uskovat kaikkeen siihen typerään mitä ihmiset päivittäin sanovat. Kannattaa aina muistaa se, että puolella ihmisistä on älykkyys alle 100 pistettä. Ja se kyllä tulee monenkin jutusta valitettavan usein esille

Onhan se nyt todella kamalaa, kun oma veli sanoo sinusta ikäviä asioita, etenkin jos ne eivät ole totta. Taidatkin olla kunnon psykopaatti, kun ei sinua hetkauta. Katsos normaalilla tunne-elämällä varustettua ihmistä sellainen sattuu, että toinen ajattelee hänestä pahaa.